Kavereiden kanssa tulee välillä aika paljonkin puhuttua siitä, mihin uskoo ja mihin ei, mutta siihen se loppuukin. Ja oikeastaan kaverienkin kesken puhun aiheesta vain heidän kanssaan, joiden tiedän olevan samoilla linjoilla kuin minä.
Kun tuossa progressorin viestiin vastatessani tuli kerrottua, että jotkut ihmiset ovat itse lähestyneet minua, kun olen kertonut käyväni kirkossa, niin on minulla näitä päinvastaisiakin kokemuksia ollut - ja nimenomaan entisten työkavereiden kanssa.
Osa heistä on ollut ihan kunnolla "huolissaan" minusta ja osa vain saa omituisen jäykkäkouristuskohtauksen, kun mainitsen sanan kirkko. Siis jo tällainen "Mitä kuuluu?" -keskustelu on hankalaa. Toinen osapuoli saattaa kertoa innostuneena oppimastaan uudesta virkkaustekniikasta ja minun tekisi mieli kertoa kuulleeni edellisenä päivänä hyvän saarnan, joka vieläkin herättää ajatuksia. Mutta ei... vastapuoli vaihtaa aihetta jopa melkein kesken lauseeni kuullessaan sana kirkko tai saarna tmv.
Ymmärän hyvin, että toinen ei ole yhtä innoissaan saarnan sisällöstä kuin minä, mutta enhän minäkään ole hänen virkkaustekniikoistaan, silti pystyn häntä kuuntelemaan ja jopa keskustelemaan aiheesta jonkin aikaa.
Enkä suinkaan ole tuputtamassa uskoani - sen enempää kuin kaverinikaan on yrittämässä käännyttää minua käsityöihmiseksi. Yritän vain vastata kysymykseen, mitä minulle kuuluu tai, mitä olen viime aikoina tehnyt.
Ja näiden ihmisten kanssa en ole sitten kovin paljon vaivautunut seurustelemaan viime aikoina, koska koen että keskustelu ei ole tasapuolista, joutuisin koko ajan jättämään keskustelusta paljon tärkeitä asioita kertomatta. Ja tämä on hullua ja ikävääkin, koska aikaisemmin olemme tottuneet keskustelemaan kaikesta, mutta tämä yksi aihe tuntuu olevan sellainen punainen vaate tai tabu, että sitä ei saisi edes mainitakaan.