Tuomitsemattomuus, suvaitsevaisuus ja välinpitämättömyys

[Soopeli]

Eräs herännäisyyden periaatteista lienee se, että ei keneenkään ei tule suhtautua tuomitsevasti, koska tuomiovalta ei kuulu ihmiselle, vaan ainoastaan Jumalalle. Otsikossa olevat kolme käsitettä tuntuvat silti monesti menevän ihmisillä sekaisin. Ns. maalliset ihmiset korostavat monesti suvaitsevaisuuden merkitystä, joka tosin tuntuu tarkoittavan useille samaa kuin välinpitämättömyys. On helppoa olla välittämättä, ja sanoa olevansa suvaitsevainen. Mietin siis, mikä ero tuomitsemattomuudella on näihin kahteen? Miten voi samaan aikaan rakastaa veljiään ja siskojaan ja katsoa vierestä, jos nämä rikkovat itseään? Monesti tuntuu, että tämä tuomitsemattomuuden jalo periaate näkyy käytännössä siten, että sitä ja välinpitämättömyyttä voi olla vaikea erottaa toisistaan. Jos mukaan otettaisiin vielä neljäs termi, nuhtelu, voisiko tämä olla myös rakkautta lähimmäistä kohtaan? Vai tuleeko kaikki vain jättää Jumalan haltuun?

[Kristian]

Olen sitä mieltä, että kohtuu kaikissa noissa asioissa on hyväksi. Siis kaikkia niitä sopivassa suhteessa.

[m.k]

Välinpitämättömyys ei minusta ole missään asiassa hyväksi. Kaikkeen ei välttämättä tarvitse konkreettisesti puuttua, mutta kannattaa ainakin ajatus uhrata.

Tuomitsemattomuuskin menee monesti yli, erilaisia ihmisiähän ei periaatteessa tai käytännössäkään saa tuomita, mutta minusta pitäisi miettiä mikä on tuomitsemista? Kaikkea kun ei kuitenkaan voi hyväksyäkään, ainakaan minä en ole sellaista ihmistä tavannut. Minä esimerkiksi tuomitsen ajatuksen siitä että homo/lesboparien pitäisi saada adoptoida lapsia, tai että heitä pitäisi kirkossa vihkiä. Minusta on täysin käsittämätön ajatus että homoparien pitäisi saada adoptoida lapsi. Jos olisi tarkoitus että kahdella miehellä olisi yhteisiä lapsia, niin totta he sellaisia voisivat itse tehdä? Minulla ei ole mitään homoja/lesboja vastaan, mutta saavat kyllä vast'edeskin mennä naimisiin maistraatissa ja olla adoptoimatta lapsia. Tämä ei minusta kuitenkaan ole suvaitsemattomuutta, vaan aivan järkevää. Joku saattaa pitää suvaitsemattomanakin käytöksenä, toinen taas ei. Onko se sitten suvaitsemattomuutta jos ei suvaitse jonkun omasta mielestä suvaitsemattomia kommentteja/ajatuksia? Niinpä, taitaapa olla... Täydellinen suvaitsevaisuus lienee mahdotonta, ja hyvä niin.

[Kauhanen T]

Luulen, että on ainakin kolmenlaista suvaitsemattomuutta. 1. Voi olla suvaitsematta lähimmäisensä taipumuksia, luonnetta, ulkonäköä tms. asioita joille hän ei voi mitään. 2. Voi olla hyväksymättä hänen eettisiä ja muita valintojaan, ja 3. Voi olla hyväksymättä hänen mielipiteitään. Nämä kaikki vaativat hiukan erilaista suhtautumista.

1. Lähimmäisen taipumuksiin liittyvää suvaitsemattomuutta ei tietenkään kannata tuoda esiin. Monesti kaikki negatiiviset kommentit laitetaan kuitenkin tällaisen suvaitsemattomuuden tiliin: "Jos et hyväksy tätä valintaani tai tätä mielipidettäni, tulkitsen sen niin, ettet hyväksy minua." Tämä on valitettava mutta aika ymmärrettävä erehdys. Jokainen meistä on taipuvainen loukkaantumaan jos toimiamme tai mielipiteitämme arvostellaan.

Merkittävin ihmisen ominaisuuksista on se, että hän on syntinen. Kaikki kristityt eivät tätä hyväksy, ja se saa heissä esiin tuomitsevan asenteen syntisinä pitämiään kohtaan. Körttiläinen tuomitsemattomuus voisi käytännössä olla syntisyyden hyväksymistä. Jumalan tuomitsematon asenne näkyy hänen rakkautenaan syntistä kohtaan siitä huolimatta, että hän vihaa syntiä.

2. Olisi mitä epäkristillisintä vaatia aina hyväksyntää kaikkien ihmisten kaikille valinnoille. Sellainen hyväksyntä ei voi tosiasiassa perustua mihinkään muuhun kuin välinpitämättömyyteen. Kyllä lempeä, rakkaudellinen nuhtelu on paikallaan silloin, kun lähimmäinen tekee väärän valinnan. Mutta kovin pienissä asioissa ei ymmärrettävästi uskalleta mennä mitään sanomaan. Nuhtelu lienee Jumalallakin tarkoituksena kun hän panee omantunnon kolkuttamaan.

3. Tavallisesti vaaditaan, että kaikki mielipiteet pitää hyväksyä. Ihan näin helppoa se ei ole. Jotkin mielipiteet katsotaan jo sinällään vaarallisiksi, ja vaikkei suvaitsemattomuus ole vielä laissa kielletty, sitä suvaitaan varsin harvoin (tähän myös m.k viittasi).

Uskon asioissa kaikkia mielipiteitä ei mielestäni voida hyväksyä. Selkeästi väärä (tarkoitan: kirkomme uskon kannalta harhaoppinen) mielipide voi olla sen esittäjän ja hänen kelkkaansa erehtyvien kannalta paljon vaarallisempi asia kuin lievät puutteet tai virheet elämäntavoissa. Sellaiseen puuttuessa liikutaan todella heikoilla jäillä. Tavallisesti pienet opilliset erehdykset saadaan korjattua, kun joku tuo taitavasti oikean opetuksen esille lyömättä tai nolaamatta ketään. Mutta miten suhtautua vaikkapa pappiin, joka tieten tahtoen piispankin moitteista huolimatta julistaa toisin kuin Raamattu ja kirkon oppi?

[Linko J]

Uskon asioissa kaikkia mielipiteitä ei mielestäni voida hyväksyä. Selkeästi väärä (tarkoitan: kirkomme uskon kannalta harhaoppinen) mielipide voi olla sen esittäjän ja hänen kelkkaansa erehtyvien kannalta paljon vaarallisempi asia kuin lievät puutteet tai virheet elämäntavoissa. Sellaiseen puuttuessa liikutaan todella heikoilla jäillä. Tavallisesti pienet opilliset erehdykset saadaan korjattua, kun joku tuo taitavasti oikean opetuksen esille lyömättä tai nolaamatta ketään. Mutta miten suhtautua vaikkapa pappiin, joka tieten tahtoen piispankin moitteista huolimatta julistaa toisin kuin Raamattu ja kirkon oppi?

Ymmärrän toki näkökulman, mutta kysymys on todella hankala. Uskon asioissa ja opillisissakin kysymyksissä liikutaan niin paljon "tulkinnan kehällä", että kaksi toisistaan täysin poikkeavaa näkökantaa voi löytää itselleen perustelut olla oikeassa "Raamatun ja kirkon opin mukaan". Mihin vedetään raja oikeaoppisen ja harhaoppisen välillä? Kenen tulkintaa oikeasta ja harhasta tässä rajanvedossa seurataan? Itse en osaa vastausta sanoa, esitänpä vain huomion siitä, kuinka harhaoppisuustuomioiden kanssa sietää olla jokseenkin pidättyväinen. "Oikeassa olemisen armolahja" ei meikäläisen uskomuksen mukaan ole välttämättä aina Jumalalta saatu...

[Kauhanen T]

Kommentoin tuohon Lingon vastaukseen, että vakavaan keskusteluun tai julkisuuteen nousee aniharvoin juttuja, joissa olisi epäselvää mikä on Raamatun opetus ja mikä kirkon oppi.

Historiallisessa ja sosiologisessa mielessä "harhaoppinen" on tietenkin aina enemmistön vähemmistöstä, "niistä toisista", käyttämä nimitys. Mutta meidän kirkkomme oppijärjestelmä on uskoakseni aika käyttökelpoinen viitekehys tälle foorumille! Joku viitekehys on oltava - vaikkapa sitten liberaalinen "kaikki käy" -relativismi.

Kaikkia käytännöllisiä tarpeita ajatellen "harhaoppinen" on täysin pätevä nimitys sellaisille mielipiteille, jotka vastustavat jotain kirkkomme opinkohtaa. Itsekin myönnän olevani muutamissa kysymyksissä lievästi harhaoppinen.

Sitten niistä "tuomioista". Jumalan käsissä on, tuleeko joku ihmisen mielipide esteeksi hänen ja Vapahtajan välille. Sitä ei ihminen voi mennä sanomaan, siis ei voi mennä tuomitsemaan harhaoppista. Mutta itse harhaoppi pitää tuoda julki ja osoittaa - siis, korostan, huomatkaa, silloin kun ei ole epäilyksen tai väittelyn aihetta. Jos maallikko ei sitä tee, se on vain välinpitämättömyyttä, mutta jos pappi saati piispa viittaa kintaalla, se on vastuuttomuutta.

Jos sana "harhaoppinen" kuulostaa suvaitsemattomalta, niin voidaan toki käyttää jotain sivistyssanaa, kuten "heterodoksi". Asia ei siitä mihinkään muutu.

[Stuntman]

Mielestäni aika hyvä periaate suvaitsevuudessa ja tuomitsemattomuudessa voisi olla vaikka tämä: "Synti on sanottava synniksi, mutta ei lyöden eikä huutaen, vaan pala kädessä pikottaen"

Yksiselitteisesti asia on sillä tavalla, että ihmisellä ei ole tuomiovaltaa hengellisissä asioissa. Uskoisinpa, että moni tämän foorumin lukijoista tuntee Roomalaiskirjeen 2. luvun alun: "Sen tähden et voi puolustautua, oi ihmisparka, kuka tahansa oletkin... ". Eli jos ryhdymme tuomitsemaan toista, julistamme tuomion itsellemme, koska hän, joka tuomitsee, tekee itse samoja tekoja - Jumalan silmissä, jos ei muuten.

Hyvää kevättalvea kaikille!

[tosikkoko]

sana suvaitsevaisuus tuli mieleen "Naispappeus vol.2" keskustelusta ja foorumin haku toi sillä sanalla 13 keskustelua joiden otsikoista tämä jo 2.5 vuoden takainen tuntui parhaimmalta vaikka en nyt tiedä kuuluuko tällainen seuratupaan vai yleisempään keskusteluun.

Heitin kesän "Sleyn tilaisuuksiin turha mennä..."-keskustelussa jo saman kysymyksen mutta tässäpä uudelleen:

vaikka olen naispappeudesta samaa mieltä suurimman osan tätä palstaa lukevien kanssa niin näissä usein pomppaa mieleen että kun körttipiireissä puhutaan (tai ainakin on puhuttu) kovasti körttien suvaitsevaisuudesta lähes-mitä-vaan-asiaa-kohtaan niin niin millaista olisi suvaitsevaisuus naispappeuden kieltäjiä kohtaan?

eli millaista olisi suvaitsevaisuus tässä asiassa? Jos on tiukasti naispappeuden puolustaja niin voiko enää todeta olevansa suvaitsevainen jos ei pidä naispappeuden vastustajien kommenteista? ja yleisemmin; onko kukaan oikeasti suvaitsevainen sillä eikö kaikilla tule joku asia vastaan jota ei suvaitse? tai jos suvaitsee ihan kaiken niin onko silloin välinpitämätön (kuten Soopeli jo alussa totesi)?



tämän keskustelun tarkoitus EI ole olla naispappeus-keskustelua sillä siitähän on täälläkin jo ainakin nuo pari keskustelua.

[juhani]

Körttiläisyys jättää tämän ihmisten pelastuksen Jumalan työksi. Körttiteologia on aika lailla samalla kannalla kuin LutHerin teologia. :wink: ps. ei Lutheria kiinnostanut heiluuko siellä pariton määrä vai enemmänkin. #-o

[llwyd]

Suvaitsevaisuus on minusta parasta ymmärtää puhtaasti valistusajattelun taustaa varten: hyväksytään ihmisten täysi oikeus omiin mielipiteisiin, eikä myöskään mielipiteiden perustella riistetä ihmisiltä heidän arvoaan ja merkitystään. Jonkun mielipiteen suvaitseminen on eri asia kuin sen hyväksyminen eli välttämättä suvaitsevaisuus ei edellytä pluralismia tai suorastaan relativismia, eli konservatiiveillekin portti on sinänsä auki tähän - käytännössä kai suvaitsevaisuuteen varsin usein yhdistyy käsitys siitä että voi olla erilaisia mutta silti keskenään täysin tasavertaisia näkökulmia ja käsityksiä. Körttiläisyys tietysti syventää tätä näkökulmaa jättämällä lopullisen sanan aivan jollekin muulle tekijälle kuin sille omalle viisaudelle ja voimalle. Heikkoja ja raadollisiahan me ihmiset olemme, käytäntö on monesti erilainen kuin teoria, mutta hyvä että jossakin tätä edes yritetään.

Lisätään vielä tähän se, että ehkä körttiläisyys on myös aika allerginen sille niin tutulle näylle monissa kristillisessa piireissä, jossa käytetään Jumalaa vatsastapuhujan nukkena eli omitaan ihmisen heikkoihin, ahneisiin käsiin Jumalalle kuuluva tuomiovalta ja ymmärrys.

[Pena]

Herännäisyyteen on aikaisemmin kuulunut tiukkaakin 'kurinpitoa' vaikkapa käyttäytymisen ja pukeutumisen suhteen. Erkki Kurki-Suonio erotti aikanaan rippikoulupoikia syistä, jotka vaikuttavat nykyaikana kovin epäoikeudenmukaisilta. Vintiöt pääsivät muistelmien mukaan takaisin rippikouluun liikuttavien anteeksipyyntöjen jälkeen, mutta viesti sopivasta käyttäytymisestä oli selvä. Oliko tällainen sitten suvaitsemattomuutta?

[seppos]

Herännäisyyteen on aikaisemmin kuulunut tiukkaakin 'kurinpitoa' vaikkapa käyttäytymisen ja pukeutumisen suhteen. Erkki Kurki-Suonio erotti aikanaan rippikoulupoikia syistä, jotka vaikuttavat nykyaikana kovin epäoikeudenmukaisilta. Vintiöt pääsivät muistelmien mukaan takaisin rippikouluun liikuttavien anteeksipyyntöjen jälkeen, mutta viesti sopivasta käyttäytymisestä oli selvä. Oliko tällainen sitten suvaitsemattomuutta?

Puhut totta. Kyllä se oli myös suvaitsemattomuutta, mutta se oli myös ajan tapa ja tatkoitus oli hyvä sekä menetelmä oli tunnettu ja tunnustettu tehokkaana. Erkki Kurki-Suoniolla oli loppuun asti tiukka ja johdonmukainen linja. Häntä käytiin paljon kuuntelemassa Johanneksen kirkossa.

Tähän on hyvä jatkaa, että virheistä on opittu. Enää ei sotketa uskontoa ja politiikkaa kuten ennen. Moni muukin asia on muuttunut suvaisevaisemmaksi, kun aika ympärillämme on muuttunut ja  opettanut meitä ymmärtämään kokonaisuuden ja näkemään innostuksen palon läpi arjen totuuden ja Jumalan valkeuden. Jumala on lempeä eikä ota poliittisesti kantaa puolueiden välillä, saati kirkon liikkeidenkään välillä.

Pitkälle on päästy Kalistajan piiskahäistä.

Kova koulu on käyty ja ehkä juuri siksi meiltä löytyy nykyään suvaitsevaisuutta ainkin muiden väittämän mukaan enemmän kuin muilta, joidenkin ulkopuolisten mukaan liikaakin. Toisaalta tämä asenne tuo liikkeeseemme muulla kolhittuja jäseniä.

[Pena]

Olen kuullut hyvin lempeän oloisestakin uskonnollisesta suvaitsemattomuudesta. Sydämellisenä tunnettu pappi kysyi koululuokassa jotain 'kuka on antanut sydämensä Jeesukselle' -tyyppistä ja sen jälkeen siunasi ne, jotka olivat kaverien edessä kehdanneet vastata myöntävästi. Siunausta ilman jäänyt kertoi kokeneensa tämän hylkäämisenä ja tuomiona. (Kirkkovaltuustoon oli kuitenkin päätynyt vuosikymmenien jälkeen.)

Kurki-Suonion tiukka komento, johon sisältyi armon mahdollisuus, oli varmaan reilumpi ja lopulta avarampikin tapa kutsua nuoria kristillisyyteen.

[tosikkoko]

Sydämellisenä tunnettu pappi kysyi koululuokassa jotain 'kuka on antanut sydämensä Jeesukselle' -tyyppistä ja sen jälkeen siunasi ne, jotka olivat kaverien edessä kehdanneet vastata myöntävästi. Siunausta ilman jäänyt kertoi kokeneensa tämän hylkäämisenä ja tuomiona.

parempi tapa olisi varmaan ollut kysyä että ketkä haluavat siunauksen eikä ehdollistaa sitä? tosin siinäkin tulisi vielä se vastaan että luonteeltaan rohkeammat uskaltaisivat kysyä sitä mutta kaikki ei, vaikka ehkä haluaisivatkin? (Ja minunkin olisi vaikea vastata että olen antanut sydämeni Jeesukselle kun se sydän on mitä on...)

[Viisveisaaja]

Kuulin Tuomasmessussa kivan puheen joka sivuaa kait tätäkin aihetta?

Tai silleen, minusta jos ihminen vaeltaa vanhurskaasti hän kaikessa suvaitsevuudessaan silti on oikealla tiellä.
Mutta jos ei ihminen itse pidä vaaria vaelluksestaan hänellä ei ole varaa muillekkaan saarnailla tuomioita, siis olla suvaitsematon.

 Siksi kirkon pitäisi omalla tavallaan vaeltaa vanhurskaasti, mutta kun saa lukea lehdistä pappien väkivallasta kotonansa ja ties millaisista vieraissahyppimisistä ei kirkolla ole varaa sanoa oikein mitään. Ei ota kantaa abortteihin tai muihinkaan asioihin, myötäilee vaan mitä valtiovalta laeissaan määrää ottamatta kantaa siihen. Maallistuminen on täyttä totta.

Kirkon sisällä on sitten paljon vanhurskaasti vaeltavia Jeesuksen päälle uskovia ihmisiä ja ryhmittymiä. Vaikkakin heissäkin on eroja  painotuksissa.

 Tärkeintähän on pitää oma vaellus vanhurskaana, mutta miten se sitten onnistuu? Kiusaukset ja saasta tulee väkivallan ja pornon häh ai tää kone muuttaa tollasen sanan perunaksi,,ja ties minkä muodossa televisiosta ja muusta mediasta ja kiusauksia tai saastaa on mahdoton välttää.

 Siis tämä saarnamies Tuomasmessussa sanoi, että kun me katsomme sen kaltaista kirkkautta kuin Isällä on ainoata poikaansa kohtaan me MUUTUMME sen kuvan kirkkauden mukaan kuin muuttaa Herra, joka on henki.
Eli muutumme katselemalla Jeesusta. Joka on kohdannut Jeesuksen ei ole enään sama henkilö.

No en nyt perää samanlaista kokemuksiin perustuvaa katselemista jota jotkut porukat pitävät välttämättömyytenä tyyliin Tee ratkaisu ja koe sitä ja tätä ja muita vaatimuksia, vaan katsella voi ihan sisäisen asenteen kääntämisellä Jeesuksen puoleen..

Sitten kun oma vaellus on jotenkin sen mukainen että ei ole julkisyntejä voi sanoa toisellekkin hänen synneistään, mutta ensin tukki omasta silmästä.

Moralisointi ei kyllä kuitenkaan ole kivaa, mutta kantaa olisi hyvä ottaa eikä olla pelkuri vaan rohkeasti tuoda oma näkemyksensäkin ja jos joku ei sitä ota vastaan tai tykkää siitä, niin ei kannata alkaa väittelemään. :wink:  :roll: