Tällä palstalla on kysytty:
1. Mitä körttiläisyys on ja kuka on herännyt?
2. Saako tehdä syntiä?
3. Mitä on armo?
Yritän vastailla:
1. Körttiläisyys on luterilaisuutta, körttiläinen=luterilainen.
Körttiläinen nimitys tulee ranskalaisesta 1700- luvun talonpoikaisesta muotipuvusta. Siinä oli takana kolme halkiota. Talonpojat eivät seuranneet muotia, vaan pitivät omaksumaansa pukua muodista piittaamatta. Muutenkin he viettivät yksinkertaista elämää.
Herännyt ihminen huomaa oman pelastustiensä käyneen mahdottomaksi ja joutuu turvautumaan Jumalan armoon.
2. Paavali kirjoittaa: sitä hyvää, mitä minä haluan tehdä, en tee,
Sitä pahaa, mitä en halua tehdä, minä teen.
3. Tähän piti etsiä vastausta Aapeli Saarisalon: 'Raamatun Sanakirjasta.'
Armo käsitteen historia paremmin kuin mikään muu ilmaisee, mikä muutoa jumalauskon perusteissa tapahtui Kristinuskon mukana.
Eskatologisesti väritetyissä piireissä säilyi ajatus Jumalan armosta ja kehittyi se käsitys, että lain noudattamisesta huolimatta mielestään hurskaatkin kuitenkin ovat jumalattomia.
Tältä pohjalta kasvoi syvää armon ja anteeksiantamuksen janoa.
Juutalaisuuden mukaan armo kuuluu nille, jotka tekevät vboitavansa täyttääkseen lain tai Herran edessä kilvoitellen katuvat syntejään. Juutalaisuuden vakiintunut armokäsite oli: kun ihminen on tehnyt kaikkensa lakijärjestyksen mukaan, täyttää Jumalan armo hänen puutteensa.
Juutalainen pelastustie oli lain tie, omien tekojen, palkan ja ansion tie.
Mutta laki, joka vaati ja uhkasi, ei antanut voimaa eikä siis vienyt perille. Laista tuli vain synnin tunto, joka paljasti ihmisen vastahakoisuuden Jumalaa vastaan. Sitten Paavali löysi ansaitsemattoman armon tien.
Ei ollut mitään olemassa mitään ihmisvanhurskautta, oli vain Jumalan aiheuttamanvanhurskaus. Ei ollut mitään aktiivista tekojen vanhurskautta, oli vain passiivinen uskon eli armon vanhurskaus
Kristinusko perustuu objektiiviseen tapahtumaan, joka Kristuksen persoonassa on elävää nykyisyyttä. Armon kautta ohminen on siirtynyt uuteen elämänpiiriin, Kristuksen yhteyteen, joka on samalla anteeksi antava ja uudistava. Elämä armon alla on paradoksi. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.
Paradoksi on siinä, että Jumalan vanhurskaus ja rakkaus yhtyvät ristissä kummankaan menettämättä mitään luonnostaan.
Armo on salaisuus.
Armo on ensisijassa uuden elämän armoa, joka iolmenee kasvamisessa, ja sanan synnyttämässä uskossa. Mutta uskokin on Jumalan työ.
Armo on eläväksi tekevä voima.
Armo on myös vanhurskauttamisen armoa, vapautusta synnin syyllisyydestä ja vallasta.
Koko lunastusta voidaan nimittää syntien anteeksiantamiseksi. Mutta niinkuin Kristuksen kärsimys, kuolema ja kuolleistanouseminen kuuluvat yhteen, niin myös uskon vanhurskaus, Jumalan vanhurskaus ja uusi elämä, jonka prinsiippinä on Pyhä Henki
Armo on lahja.
Armo, Jumalan kristuksessa ilmenevä rakkaus, on täysin suvereeninen ja edellyksetön.