Kirjoittaja Aihe: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa  (Luettu 6862 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« : 27.12.18 - klo:00:39 »

    Lähes vertaansa vailla oleva puhuja N. G. Malmberg aloitti muinoin yhden joulusaarnansa jotensakin näin:

- Ette te jeesuslasta, Jeesusta ajattele edes jouluna. Minä tiedän mitä te miehet tällä hetkellä mietitte. Te otitte kirkkoon lähtiessänne ryypyn ja nyt muistatte, että pullo jäi auki ja rakas viina siellä väljähtyy.

Tuon jälkeen Malmbergin puheessa tuli sitten paljon muuta, armoa myös.

Hänen puheitaan tultiin läpi vuoden kuuntelemaan useiden peninkulmien takaa. Kirkot täyttyivät. Ihmiset saivat mutusteltavaa mukaansa.

Vaikka Malmberg oli toki pohjustanut saarnansa ja puheensa, niin hän oli äärimmäisen tilannetajuinen mies. Hän oli väkevästi läsnä hetkessä. Aina.

Malmberg oli kuin joku tänäinen rokkikukko.

Mutta Malmbergilla oli vahvempaa sanottavaa kuin rokkarilla, sanottava ja sanoma oli sieltä noin 2000 vuoden takaa.

Olavi Kares on kirjoittanut N. G. Malmbergista mainion kirjan Palava kynttilä. Sanottakoon heti, että tulta tuohon kynttilään ei sytyttänyt yksikään pappi eikä pippi. Sen sytytti itse Kristus.

Kares taasen sanoo:

- Herätykset kulkivat kulovalkean tavoin kylästä kylään tehden ihmisten mielet niin herkiksi, että yksinpä kirkonkellojen soitto saatttoi säikyttää ja herättää sielun hätää.

Malmbergin hautajaisissa 1850-luvulla oli 5000 ihmistä ( ! ). Tuo on aivan huikea määrä aikakauteen suhteutettuna. Se vastaa määrältään ja kiinnostukseltaan nykypresidenttien hautajaisia.

Kyllähän herännäisseuroissa virsien kumu yhä jossain määrin kuuluu. Silloin tällöin joku myös sanoo jotain. Herännäisyys tarvitsee mielestäni silti tällä haavaa sellaisen väkevän puhujan, joka pystyy puhumaan samaan aikaan yhdelle ihmiselle ja jokaiselle. Herännäisyys tarvitsee selkeäsanaisen puhujan, jonka puheessa sanat sopivat ja soivat. Puhujan jonka puhe syöksyy kohti, mutta joka ei silti kosiskele tippaakaan.

Herännäisyys tarvitsee N. G. Malmbergin kaltaisen puhujan :kahvi:




Poissa Mauno

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 758
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #1 : 28.12.18 - klo:10:43 »
Maaperä puheelle on nyt erilaista kuin menneinä aikoina. Ihmisvirrat vaeltavat kyllä nykyisinkin; kirjoitan tätä vuoden lopulla ja äsken totesin, että eilen erosi kirkosta yli tuhat ihmistä Eroa kirkosta-sivuston avulla.

Olisi se hyvä, kun tulisi pysäyttävä ja armahtava virellä kulkija, jonka sanat osuisivat suurille joukoille ja yksittäisille ihmisille.

Kokoonnutaan nyt pikku seuroihin ja ajatuksissa veisataan Siionia.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #2 : 28.12.18 - klo:12:04 »
Näin minäkin ymmärrän. Nyt on toinen aika ja on siis aika puhua niin että nyt ymmärrämme.

Minua kuitenkin kosketti ja tuli liki yli 2000 vuotta sitten kirjoitettu Daavidin psalmi, joka on tänään Aamuhartaudessa Penalta:


Auta, Herra, sillä yhteishenki on loppunut
ja luotettavuus on hävinnyt ihmisten keskuudesta.
Toinen puhuu toiselle pelkkää valhetta,
he puhuvat liukkain kielin ja kaksimielisesti.
Herra tuhotkoon kaikki, jotka puhuvat viekkaasti,
kaikki suurisuiset kerskurit,
jotka sanovat: "Me kyllä voitamme puheellamme,
meillä on sana hallussamme, kuka voi vallita meitä?"
Herra sanoo: Kun avutonta sorretaan
ja köyhä vaikeroi, niin minä lähden liikkeelle;
minä annan hänelle hänen kaipaamansa avun."

Psalmi 12, Daavidin psalmi
...
Daavidin aikana oli samaa mitä saamme nähdä ja kuulla tiedotusvälineistä lähes joka päivä. Tämä on profetiaa.

Mitä me siis voimme muuta kuin rukoilla ettei Herramme ja Jumalamme  lähde liikkeelle suurin tuhon ajatuksin.

Lämmetkööt sydämemme viattomille lapsille, köyhille ja sorretuille, ja laitettakoon toteutumaan sillä tavoin kun voimamme riittävät.



On kuitekin hyvä että Kalistaja laittoi liikkeelle ajatuksen. Kiitos siitä ja Hyvää loppuvuotta . :059:

 
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #3 : 28.12.18 - klo:18:59 »


 Väkevä, totuudellinen ja näkemyksellinen puhe on myös energiaa. N. G. Malmbergin sanat ja teot jättivät jäljen. Ne ovat myönteisesti kantaneet aina näihin päiviin saakka. Ennen joulua sain kirkkotiloissa olleissa seuroissa Lauttasaaressa ja Pitäjänmäellä ( Helsinki ) kertoa tuosta esimerkein. Ehkä puhun asiasta vielä joskus, jossain. :kahvi:

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #4 : 01.01.19 - klo:12:28 »
Kyllä haluaisin Seuratuvalle puhumaan...
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #5 : 01.01.19 - klo:12:45 »
Sitä asiaa vaan, että puhu veli hyvä täällä. Onhan meitä täällä kuulijoita joskus ylikin sata sielua.

Mikä estää ? :102:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #6 : 01.01.19 - klo:18:59 »
Kannatan Riitta-mummin ehdotusta. Aloita vaikka: - Minä tiedän mitä te foorumilaiset tällä hetkellä mietitte. Te otitte tietokoneen ääreen lähtiessänne kupin kahvia ja nyt muistatte, että keittimeen jäi virta päälle ja rakas sumppi siellä kärventyy.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #7 : 08.01.19 - klo:09:35 »
Aloita vaikka: - Minä tiedän mitä te foorumilaiset tällä hetkellä mietitte. Te otitte tietokoneen ääreen lähtiessänne kupin kahvia ja nyt muistatte, että keittimeen jäi virta päälle ja rakas sumppi siellä kärventyy.

Tuo oli kai asiaton piikki Malmivaaroja fanittavalle Kalistajalle. Olen kyllä tosissani sitä mieltä, että 1850-luvun 'väkevä saarna' ei kuulu 2010-luvulle. Aika on eri ja viestien välineet, muoto ja sisältö toinen.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #8 : 22.01.19 - klo:19:04 »
NGM voisi olla modernimpi ja minä olen katsellut tekstejä ja vertaillutkin niitä ja Vanhassa Karhunmäessä vuonna 1 tai 2 esitelmää pitäessäni positiivisessa merkityksessä sanoinkin, että NGM ei sanonut mitään uutta, mutta hän oli ainoana pappina puhtaalla suomen kielellä, sanoi terävästi ja oli täydellisesti mukana sosiaalisissa tapahtumissa. Kyllä minä kalistajan kanssa tykkäisin, että moderni NGM tulisi tänne meidän seuratupaamme.
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #9 : 22.01.19 - klo:20:14 »
Asiatonta vitsailua: Kirjainyhdistelmästä NGM tuli mieleeni amerikkalainen filmiyhtiö. Miten olisi 'Nitro Goldwyn Mayer'? Anteeksi!

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #10 : 23.01.19 - klo:09:20 »
Tämä seuraliike on muodostettu ihka uudeksi siitä ajasta, mitä Niiles Kustaa edusti. Jollakin tapaa olemme kaksnapaisessa asemassa. Herättäjän esikunta on edelleen Lapualla ja sieltä tulee HK-lehteni. Muuten joudun kuuntelemaan Suur-Helsingin körttiläistä menoa. Siellä on väkevästi liikettä uudistettu.
Politiikassa pitää pitää suu kiinni, olen omaksunut der/die/das sukupuolikäsityksen, missä asiassa körttinen liike menee evlutkirkonkin ohitse ja että ei saisi olla suuna päänä yleensä esiintymisessä.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #11 : 23.01.19 - klo:11:47 »
Napoja on ymmärtääkseni jo vanhastaan ollut kaksi: käytännöllinen pohjalainen ja mystiikkaan kallellaan oleva savolainen. City-körttien 'kolmas napa' taitaa ammentaa kummastakin lähteestä. Lisäksi se seuraa aikaansa, mutta ei kritiikittömästi. Malmivaarojen ja Ruotsalaisen perinne antaa edelleen näkökulman uusimpaankin ajatteluun suhtauduttaessa.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #12 : 23.01.19 - klo:12:14 »
Noin taitaapi mennä sittenkin. Olen asunut Lapuanjokivarressa ja Kuopiossa, mutta Suur-Helsingissä vain mitä vähän opiskelin. Suur-Helsinkini alkaa lännestä meren rannalta,  seurailee Tiirismaata pohjoisessa ja tökkää sitten idässä Kotkassa taas mereen.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #13 : 23.01.19 - klo:16:10 »
Kummalle puolelle Hamina kuuluu? Nurkkakuntaisesti ajatellen Kymijoen Huumanhaara - Kotkan ja Karhulan vanha raja - erottaa 'Euroopan' 'Aasiasta'.

Vakavammin ottaen, taidat olla suurinpiirtein oikeassa. Täältä etelästä katsoen monet asiat - kirkollisetkin - näyttävät erilaisilta kuin Satakunnasta, Pohjanmaalta, Hämeestä tai Savosta nähden. Pohjoisemmat seudut ovat kai vielä asia erikseen. Kotkan heränneet ovat pieni joukko evankelisten, esikoislestadiolaisten, viidesläisten, karismaatikkojen, vapaakirkollisten, helluntailaisten, ortodoksien ja muiden kristittyjen ryhmien joukossa. Muut uskonnot ja uskonnottomat ovat toki myös joukossamme. Ihmisiksi pitää yrittää olla.

Paikalla Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8324
Vs: N. G. Malmbergin joulusaarna ja muuta asiaa
« Vastaus #14 : 31.01.19 - klo:16:50 »
Malmivuori oli mies kohdillaan varmasti !!

Itse diggaan Aku a, en nyt muista sukunimeä.

Minuun hänen puheet, jotka oli suunnattu työläisille ja tavallisille duunareille oli siistiä.
Tykkään lukea hänen muinaistarustoa.

No Paavo tietysti toinen, mutta Paavo ja oppi isämme >Lutter ovat lukunsa omansa.

Minusta herännäisyydessä on joku ylipaine porvarillostossa, vaikka, ei Paavo ja Aku nyt niin aatelisia olleet ja toivoisin, että Herännäisyys ei olisi joku luokka juttu, jossa arvostetaan koulutusta ja asemaa enempi, kuin armollista kerrontaa armosta ja rakkaudesta lähimmäisille Jeesukselta.

Jotenkin on tuntu, että jotenkin teologisen käyneet haluavat jotenkin päteä ja määrätä mitä heränäisyys on!!
Tik toc.