Körttifoorumi

Keskustelu => Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä => Aiheen aloitti: Leena - 13.07.14 - klo:23:44

Otsikko: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 13.07.14 - klo:23:44
Puutarha on hoitanut monin tavoin minua, etenkin surullisena.

Tänä iltana istuin katselemassa verenpisaran nuppuja. Olin kastella sen hengiltä, se ei aivan kuollut mutta kukkimisen se lopetti. Tänä iltana huomasin että ne kireät pikku pisteet joista en uskaltanut ajatella mitään, ovat paisuneet ja myös vaihtaneet väriä. Samoin kylmä kesä pelästytti pelargonian. Istutin ne harmaisiin suuriin purkkeihin joista oli jälleen kuollut kaksi tuijaa. Mainittakoon, että tämä oli ensimmäinen vuosi, jona kaksi säilyi elossa.
Jokainen pelargonia on nyt tehnyt alkavan kukkavanan, ne löytyvät jo helposti lehtien alta.

Ihmeellisempää kuin ikinä ennen mikään on ehdottomasti ollut toteamus, että puutarha muuttaa muotoaan ja kehittyy omin päin. Mitä hyvänsä muuta omaa jätän illalla johonkin tilanteeseen, se ei juuri yön aikana muuksi muutu.  Tässä tilanteessa kaikki on aivan toisin ja minun silmieni nähden. Täällä on tehty ihmeitä nukkuessani.

Kirjoitin ensin pidemmän tarinan tästä puutarhasta, mutta se katosi. Koetetaan uudelleen.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 14.07.14 - klo:17:22
Tuttava puutarhamyymälän mies antoi ilman rahatta ilman hinnatta pikkupöydän jota himoitsi nähneeni. Se mahtui nipinnapin etupuutarhaan. Asettelun neljä auringonkukan alkua sen ylle ja nostin syysleimut sivukaiteelle.
Jasmike tuoksuu oikealle jasmiinille ja sen kukkia valkeampia en ole nähnyt. Orvokin makea tuoksu tuntuu milloin ikinä nojauduin katsomaan ja nyppimään pois menopäälle päätyneitä kukkia. En ole koskaan nähnyt yhtä komeita yksilöitä.  Ihmeen paljon mahtuu 5x5 metriin.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 15.07.14 - klo:21:08
Tänään katselin missä vaiheessa kaikki köynnökseni pyyhältävät.
Itse puutarha on tänä kesänä ensi kertaa tämän niminen.  Terassi, 5x5 metriä maantasa-asunnon parvekkeen korvikkeena, on joka kesä näyttänyt hieman erilaiselta. Minulla on ollut jos mitä unelmia rakennelmista, tavallisimmin kaatuvat suosiolla siihen ettei mitään saa pystyttää. Haaveilin viistosta katonlappeesta, jonka alle voisi ripustella lyhtyjä, mutta siis ei. Toisaalta en olisi osannut rakentaakaan useimpia.  Savipohjainen maa vajosi keskeltä jo toisena asuinvuonna viitisentoista senttiä, taloyhtiön kokouksissa olin kuullut, että parvekkeet ja nämä neljä terassia ovat viheliäisessä kunnossa mutta yhtiö ei tee niille mitään koska yhtiö ei tee niille mitään jne. Siksi kaiketi sain luvan rakennuttaa lattian. Pohjalle on pultattu parrut ja niiden päälle terassilautaa.

Säleiköistä sain lopulta tilanjakajan. Etupuutarhaan, jonka perustin huomattuani puutteen vasta jokin aika sitten - nyt en saata kuvitella asuntoa ilman erillistä etupuutarhaa -   ähelsin lahjoitetun pöydän, istutin auringonkukat perusteellisemmin ja sijoitin sen alle varjoon siemenestä kylvämäni kasvit. Minulla ei ole aavistustakaan mitkä. Syysleimut kotiutuivat.  Auringonkukat asettuivat pöydälle, sillä ne eivät huoju missään korkeuksissa.
Naapuri hermostui suuresti ja äänekkäästi jonakin vuonna, jona ruusupapuni menestyi hyvin ja yksi oksista keinui hänen puolellaan ilmatilaa. Määrätyn dialogin jälkeen hän tarttui oksaan, ja ilmaisuvoimaa uhkuen riuhtaisi niin että multa pöllysi. Tänä vuonna hänen köynnöksensä luikertelee minun puolelleni enkä saata lainkaan ymmärtää mistä syystä sitä tulisi paheksua. Hivutin rohkeimman oksan oman säleikköni sisäpuolelle, kun sillä vaikutti olevan suuntana tämä. Näistä käydään vakavaa ja paheksuvaa keskustelua joka vuosi ainakin kerran y-kokouksessa, mielestäni täysin turhaan.

Tämä vuosi ei ole ruusupavun. Joku tai jokin nakertelee lehtiä. Tolulla ruiskuttaminen auttoi, siis syöjän makuun ei ole tämä mauste. Tosin tulee myöntää, että kukkaa pukkaa jossakin määrin kyllä.  Vanhasta mullasta nousseet elämänlangat kiipeävät sinnikkäästi säleikön laitoja mutteivat kuki, ei tämä uusikaan. Neljä murattiani näyttävät viihtyvän, samaa ei voi sanoa sisällä kasvatetuista.  Hauska tuttavuus on keijunkello, jossa ei tosin ole mitään kelloa muistuttavaa.  Nuoret lehdet ovat tumman violetit, lähes mustat, tiiviisti toisiaan vasten.  Lisäksi kasvi lykkää korkkiruuvikiharan, tahmean syherön. Syherö tarttuu mieluiten eloperäiseen, kuten naapurin köynnöksen varsiin, mutta myös koristetaottuun häkkyrään joka jostakin kiteytyi käteeni.

Aamuvalo värjäytyy vihreäksi jo.  Se ei ole täysin köynnösten ansiota. Sipulit, joiden oli määrä kasvaa leijonankitoja, eivät tee aloitettakaan kukkiakseen mutta lykkäävät noin metrin korkuisia lehtiä, miekkamaisia, litteätyvisiä kuin iiriksissä. Ne antavat villin tunnelman ja pohdinpa niiden katveessa oliko leijonankita ylipäänsä sipulikasvi.

Perhosen lisäksi ostin, myivät halvalla, sittarista pieniä lyhtyjä, jotka latautuvat auringonvalolla ja syttyvät hämärässä.
Valaistuksen aloittaa perhonen, siis tämä väriä vaihtava,  jonka jälkeen siirrän lyhdyt latautumasta aina jonkin pöheikön juurelle.  

En tee nyt oikein mitään, puutarha kasvattaa minua, saan päivittäin uusia hauskoja ajatuksia ja lähiseudun puutarhurit tuntevat minut jo jotenkin hyvin. Joka paikka näyttää olevan hyvin täynnä mutta hyvä löydös aina johonkin mahtuu. Puuhailen kaikenlaista, aamulla totean että puutarha on puuhaillut omin neuvoin lisää ja tämä riemastuttaa minua.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 18.07.14 - klo:23:10
Orvokit menestyvät ja kukkivat kuukausitolkulla, ja osa laskostaa vartensakin.  Osa ei, ja muutamilla laskostettu varsi vaikuttaa jokseenkin rähjäiseltä.  Lisäksi halusin etupuutarhastani heleämmän värisen.  Tavallisesti syysvärit asettuvat taloksi vasta syyskuun tietämillä, joten oranssit samettiruusut edistävät hieman.  

Täällä oli kesä kesän jälkeen samettiruusuja pienessä pajukorissa.  Sain ensimmäiset koreineen potilaalta, enkä voinut ajatellakaan samettiruusuja ilman koria.  No, tänään tarvitsin välttämättä raivattavaa ja kollasin orvokkini.  Muutama muutti pihalle herra Ei-Ein kiusaksi (taloyhtiön puheenjohtaja) uudet siniset siirtyivät takapuutarhaan jossa ne sopivasti asettuivat taloksi tai juuriksi pitäisi kai sanoa suuriin ruukkuihin, joista muutama huonokuntoinen sai lähdöt.  Mittatappio on varsin vähäistä.  

Hieman harmillista, että pelargoniat saavat nyt vain puolivarjoa.  Niiden edessä kun on tämä puutarhat jakava kaarevasti aseteltu Prisman tilajakajista koottu kiipeilyaita. Erinäiset köynnökset päästävät kohta vain vihreää valoa lävitse. Siihen on mukava herätä, mutta pelargoniat heräisivät mieluummin valkoiseen valoon. Asiaa ei enää voi auttaa, ne istutettiin alun perin raskaisiin tuijaruukkuihin, joiden omistajat luopuivat yhteistyösopimuksesta. Tein hölmösti siinä, mutta alkukesänhän tuli vettä kuin Nooan päivinä, eikä pelargonia pidä myöskään valtavista vesimääristä.  Ne ovat ottaneet pitkähkön lepokauden, mutta uudet kukkavanat nousevat joka tapauksessa vähitellen, pitääkö minun hommata niille oma solarium?  

Neljä auringonkukkaa eivät osoita suuria kasvuhaluja, ne näköjään paremmin kukkivat.  Sopii kyllä.

Taidan tietää miksi minun on juuri nyt pakko rakentaa puutarhaa.  Olimme kuvitelleet, että Lapsi n:o  3 pysyisi ensi vuoden vielä kotona ja se tuntui aivan järkevältä. Hän varttuu viisaudessa ja noin päin pois sekä soittaa C-kurssitutkinnon omalla opettajallaan ja mietitään sitten. Emme sittenkään tainneet odottaa että hän pääsisi tänne Metropoliaan ainakaan vielä - Sibikseen ei edes yritetty.  Pianisteja riittää!  Näin ainakin kolme neljästä olisi vielä oleskellut osapuilleen kotona. Nyt oleskelee ehkä ei ainutkaan, sillä numero 4:n opettaja oli vallan järkytyksissään, mitä, eikö hän pyrkinytkään konservatorioon, onneksi sinne järjestetään ylimääräinen haku. Emme ajatelleet muuta kuin lukiota mutta tietenkin tuo kuulostaa mahdottoman viisaalta, eikä kai naapurikaupungissa kulkeminen käy mahdottomaksi. Saattaa tosin tapahtua että numero 1 muuttaa kotiin, sillä työttömänä täällä Hesassa tulee heikosti toimeen. Hän voi kuljettaa veljeänsä jos tarvitaan, hänelle ainoalle kustannettiin ajokortti vähän tällaista kotiapua vastaan. Nämä eivät niin edusta lukumiehiä ja -naisia, eikä heitä ole niin kasvatettukaan, koulusta voi aina jäädä pois mutta musiikkiopistosta tai kuvataidekoulusta ei.  Jostakin syystä he eivät oppineet oikein teoriaakaan   :003:  ja viimeistään siihen oletettiin liian varhaisten hankkeiden kaatuvan.

Perhonen lopetti hehkutuksen muutama ilta sitten. Olin hyvin murheellinen, mutta totesin tutkiessani tarkemmin että aurinkopaneelin pohjassa on on-off-painike. Siirtäessäni sitä paremmin latautumaan olin painanut sen pois päältä. Niin se puhkuu erilaisia värejä jälleen. En ole aivan niin kaunista nähnyt missään.

Soitin sisarelleni ja kärtin enkö saisi perustaa heidän pihalleen puutarhaa. En saa. Ymmärrän hyvin että mikään ei kasva siellä kuitenkaan jne. Hän puolestaan on purkanut suruaan toimittamalla jättiraivauksen autotallissa (jossa ei kahdeksaantoista vuoteen ole säilytetty autoa) Kesä kuulemma on ohi. Ei, vain istutuskausi, virallinen, on ohitse, mikä tietää edullisia hintoja.  Joka tapauksessa selvitin kuinka mökiltä saataisiin puut nurin. Ne eivät kaadu, marssi sahalle tai pilkkoudu polttopuuksi ilman toimeliaisuutta, olkoon vaikka kuinka metsästä tulossa Suomen uusi Nokia.

 
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 22.07.14 - klo:01:08
Kirvat suorittivat suurhyökkäyksen kun hetkeksi asetuin sisätiloihin. Orvokkini tehokäsiteltiin - olen kerran käynyt voitokkaan taistelun taloyhtiönkin krassipenkkien äärellä. Seuraillessani köynnöksiä ja seuratessani tappoiko ukkospuuska todella vastaistutetut kuivankelin samettiruusuni ovat pelargoniat saaneet täyden rauhan kyttäykseltä, hoputtamiselta, naputtamiselta ja työntäneet esille monta uutta kukkavanaa.
Verenpisaroista vanhin ilmeisesti jättäytyy pisara-asteelle. Nuput näyttävät kyllä kauniilta noinkin, mutta ei niillä ole aikomustakaan avautua. Suurimpien kä'rjet vihertävät hivenen, joten pisara mikä pisara sitten. Jotakin se on vailla. Puhe ei tehoa.
Jostakin syystä jokainen kasvi tahtoo tulla puhutelluksi eri kielellä. Murateille tarvitaan italiaa, onneksi lähinnä musiikkitermit riittävät eli tyylinä on scusi ma molto vivace, prego, ja jokin benissimo tarvittaessa. En tiedä mistä syystä sitten keskustelemme englannin kielellä joulukaktuksen kanssa. Poor old fellow was painted somehow white, kun portti piti maalata. Pienessä tilassa käy vänkelästi kaikki, mutta värinsä säilyttäneet haarat pitävät sitkeästi nupuistaan kiinni. Useimmat haluavat jaaritella juuri saksan kielellä.  Kai niitä varotetaan jo etukäteen Dosentista. En voi valvoa jokaisen äärellä mitenkään joten muutama orvokkiparka heitti henkensä ja minulta irtosi vähäsen painokelvotonta tekstiä.

Jättiläismäiset iiriksen lehdet varjostavat mukavasti, ja kumma kyllä pysyvät terhakasti pystyssä. "Hautausmaa" jolle siirsin kuolemaa tekevät kasvini helottaa kuin hilpeä keto. Se on kuin ylösnousemususkon ruumiillistuma, näkyvä muistutus, iloisen kirjava, vähiten hoitoa vaativa  jokalajinlaatikko. Keskimmäinen enkelinsilmä on uusin tuttavuus. Mitään enkeliin tai silmään viittaavaa ei siinä minusta hahmotu, mutta väri on kauniin syvänsininen ja kasvu vakaa. Se on suurin riemastuksen aihe, ehdottomasti, koko aski.

Puutarhanhoito vie kaikesta maallisesta ehdottomasti voiton. Auringolla ladattavat lyhdyt valaisevat - niillä saa mukavasti säväytystä ja väriä iltoihin. Lujimmin pinkovat siniset orvokkini, jotka istutettiin huhtikuussa.  Ne sietivät erinäisiä siirtoja ja kasvavat siellä huimana kimppuna mistä olettaisi, ettei ainakaan tuolla. Jasmike osoittautui jasmiinipensaaksi. Sille osoitettiin välittömästi avarampi ruukku. Se tuoksuu lujasti iltakasteessa kuten orvokitkin. Kahdeksan-kymmenen tunnin mylläystauko rauhoitti kyynärpäihin ulottuneen selvästi allergisen ihottuman.
Unelmiin pitänee lisätä pääsy puutarhurin oppilaaksi. Jos ottaisivat vielä vaikka kasvipalkalla.

Linnut ovat tuoneet etäisempään pihapiiriin pari tammen alkua. Käsittämätöntä kuinka ne jaksoivat puhjetakaan noin happamassa maaperässä. Perhostoukka ilmestyi hämmästyksekseni vierailulle. Koska en varmuudella tunne sen ruokahalua, se sai lähdot avarammalle pihamaalle. Mitähän tuumi päästessään lentämään noin ennenaikaisesti.
Käyn sanomassa heille kiitos ja hyvää yötä.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 24.07.14 - klo:00:07
Orvokeille voi harjoittaa monenlaista kokeilua. Huhtikuussa istutetut ovat venähtäneet varsiltaan jo usean kymmenen sentin pituisiksi. Ei haittaisi ollenkaan, ellei vanha varsi näyttäisi rähjäiseltä. Kelmeä kuin jääkaapissa itänyt peruna! Sitkeitä ovat, mutta koska lehtivihreää ei näy kuin tuoreessa, kukkivassa latvassa, peittelin mullalla.  Kauneimpia ovat ehdottomasti uudet, vastapuhjenneet, tämän vuoden siemenestä kasvaneet. Keltaiset eivät muistuta torilta ostettuja, ne ovat hennompia, kukintoja on paljon.

Musta, kantikas ruukku, joka on ollut milloin missäkin käytössä, taitaa huomenna saada hopealehtiä tai hopealankoja. Terassipuutarhan hauskuuksiin kuuluu ilman muuta pikku värityksen helppous. Siirretään valkea verenpisara tieltä pois, niin tummat ruukutkin pääsevät lähekkäin. Ylempänä kukkii sinipunainen verenpisara. Ei mitään lapiointia eikä ihmettelyä jälkikäteen. Ellei paikka miellytä, nostellaan astiat entisille sijoilleen.

Vuosia sitten hankituista kerrostelineistä on suuri ilo.

Huomenna puhkeaa kukkaan ensimmäinen elämänlangan nuppu.

Taidan nukkua siellä, nyt on makuuhuoneessa ehdottomasti liian kuuma.

Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 27.07.14 - klo:03:49
Päivä meni nukkuen, nyt olen kuunnellut kuinka naapurit itsekukin mönkivät koteihinsa. Välillä torkuttaa mutta on ihanan viileää.

Pelargoniat työntävät uusia kukkavanoja, verenpisaran kukat avautuvat. Niitä onkin nyt useita, myivät edullisesti. Sitkeämmin kukkimasta kieltäytyy amppelissa roikottamani. Se ei viihdy. Mahdollisesti astia on liian pieni.

Sen sijaan keltainen petunia kukkii rehevästi. Totean kasvien  viihtyvän paremminkin, ellei niitä hypistele kaiken aikaa. Tämä on saanut hyvä jos vettä. Kaupungin kukat kiinnittävät huomiota myös, samoin, kuinka niiden annetaan olla rauhassaan vaikka alueella majailee räväkän sorttista väkeä. Uimahallin tuijat. kärsivät suuresti jostakin talvesta, mutta eivät kaada niitä kaupungin puutarhurit. Sen sijaan ympärille on istutettu elämänlankaa.  Siinä kukat ovat valkoiset. Sitkeä kasvi!

Hauskinta puutarhanhoidossa on väreillä leikittely, enkä lainkaan nyt ymmärrä perheen ynseää asennetta. Enhän minä koko sisaren pihaa edes yrittäisi myllertää, pieneen nurkkaan sijoitettua 5x5 savimaan kasveja minä vain yritin ehdottaa. Tavallaan oli turvallista todeta kuinka riivatun kiukkuisia saatoimme yhdessä olla ja todeta samoin yhdessä, että olipas äkäinen fiilis ja kiukkuisia kaikki. Perheessä voimme siis olla kiukuissamme ja todeta tilanteen. Mummo ja vaarikaan eivät ymmärrä, että syksyn tullessa koittaa toinen ja ensimmäistä edullisempi istutuskausi. Eikö heistä tunnu höntiltä ajaa perille kun naapuritalon nurkkaa lähestulkoon sipaistaan?  Kylässä sellainen ei haittaisi, mutta luonnonmaisemassa kyllä.
Puutarhanhoito sanotun mukaan kysyy kärsivällisyyttä. Ei niinkään, pahempi on perhe, joka ei ymmärrä koko homman päälle. Enintään horistaan karviaismarjoista.

Havut lykkäävät pituutta verkalleen. Se sopii. Mahtuvat astioihinsa.

Kaksimetrinen ritiläseinä loi oman mikroilmapiirinsä sisäpuolelle. Suora auringonpaiste estyi, samoin tuuli. Paljon säästyi kasteluvettä entiseen verrattuna, samoin sen sisäpuolella on lämmin istuskella illalla. Ulkopuutarhassa viilenee nopeasti.

Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 28.07.14 - klo:12:39
Nukuttaa öisin, olen melatoniinille ilmeisen hedelmällinen kohde, vaikka mielelläni katselisin öistä puutarhaa.

iPad tuottaa omaperäistä tekstiä. Mikroilmastosta on tullut jokin muu. Noh, minulla on kaksi erilaista puutarhaa joka tapauksessa nyt.

Orvokeista on luopuminen. Kymmenien senttien rähjäinen varsi vei kestokykyni. Keräilin siemenkodat ja hautasin multaan, osan talon pihalle. Kuka niitä irti repii. Siellä näkyy majailleen viimeksi tammien tuntumassa aterioineita lintuja nyt enemmänkin. Huvittavaa onkin seurailla yövieraiden jätöksiä. Siili ei näyttäydy, tarjoillaan hedelmänjäämiä joka tapauksessa. Joku ne syö.

Istutin puulaatikkooni kukonhännän, sinisen, purppuraisen ja valkean asterin. Tavallisesti asteri ja krysanteemi kuuluvat syksyyn, mutta tämä onkin ensimmäinen kesä aikoihin ilman suurta määrää pelargonioita. Ensin hankitut, jotka majoittuvat tuijaruukkuihin, kukkivat vasta nyt toiseen kertaan. Kukkavanoja on seitsemisen, toisessa viisi ja nuput avautuvat vähitellen. Toinen puulaatikko sai asukkaakseen erään, amppelissa majailleen verenpisaran, joka näytti surkealta. Toivon sen viihtyvän ja kenties kukkivan nyt virkeämmin. Havaittu on, että ellei kasvi pidä paikasta, ei auta kastelu, ei lannoitus, ei keskustelu.

Puutarhan perällä viileävärinen häntä-asterikokonaisuus näyttää juuri sopivalta. Siihen ei vain sovi mikään hyökkäävä. Ulkopuutarhaan asettuneet lämpimät samettiruusut ovat juuri sopiva kehys auringonkukille. Totesin sitkeiksi veikoiksi. Mitään kauheaa ei tapahtunut, vaikka revin suppuun asettuneen kerran kukkineen siemenkodan irti. Kasvi ei sitä halunnut luovuttaa, mutta minä olin vahvempi. Jatkossa en käytä väkivaltaa, ainoastaan luovuttajat pääsevät pois.

Iltaisin tuoksuu jasmiini. Jo yksi auennut nuppu tuoksuu väkevästi. Aurinkoon latautumaan asetetut yövalot saanevat uusia sijainteja, jotta kukkien väri pääsee oikeuksiinsa. Vain perhonen kuuluu tarkasti omalle paikalleen keskelle takapuutarhaa.

iPadiin tilasin musiikkia, se saa soida hiljalleen elokuun iltojen lämpimässä pimeässä. Omakin elämänlankana kukkii. Valkea kaveri sille ei näyttäisi hassummalta.

Muistan vuodet, joina en ns. uskonut Jumalaan, mutta lauloin messuja ja requiemeja. Puutarha muistuttaa niistä vuosista, niiden vuosien ajatuksista. Minä en usko ateismiin, aloitti Samuli Korkalainen kerran saarnansa. Vaikeaa sellainen on, ateismi. Ajattelen Salomon garderobeja, minulla on täällä verraten hyvin.

Taidan saada rohkeutta ryhtyä toisiin toimiin. Ei enää työtä joka palaa painajaisunina.

Paljonkohan eläkeiän noston sun muun innolla vaatijat ottavat huomioon sitä, ettemme työskentele yksin. Työyhteisön tulee tietyissä ammateissa luottaa työntekijään, muutoin aika josta maksetaan palkkaa, ei kulu juuri järkeviin puuhiin.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 28.07.14 - klo:23:25
Tänään käsiteltiin amppelissa riehuen rehottava pikkupetunia. Syvällä oksat ovat puuvartisia, muutaman kokeeksi katkaisin ja kukkaperiä raivasin pois. Suurten sinisten kanssa olen toiminut varovaisemmin, ja ulkona o n jo pimeää.

Vain sisar voi hankkia niin kauniin esineen kuin on aurinkopaneeliperhoseni. Ei ole meistä kumpikaan nähnyt kaupoissa toista.

Katselin evakuointia varten tiloja. Viisi kukkalaatikkoa ynnä auringonkukat sekä kaksi portinvartijasuurkrysanteemia mahdutetaan huomenna takapuutarhaan turvaan rankkasateelta sekä ukkoselta, kuinka vain käy korkealle korotetun lisäköynnöskasvini? Sitä ei käy siirtäminen. Saatan suojata juuriston jotta ei hieman liian pieni ruukku, kaunis kyllä, vallan huuhtoudu tyhjäksi. Muut ovat suojassa, kun vain telineet kestävät. Ovat kyllä sietäneet kaikenlaisia rajuilmoja.

Riitti uskallusta kirjoittaa pomomiehelle että olen nyt lähtenyt liian usein kalossinkuva takamuksissa, eivät ole vielä edelliset mustelmat parantuneet ja alkaa kertyä tuota ikää. Totta minä ajattelin voittaa vielä muutaman vuoden jotenkin sinnitellen, vaan jos menee elo painajaisia halliten ja ennen tuiki vieraita kauhunpuuskia selättäen,  olisiko sallittua mennä.

Pomomies on lomalla, ansaitulla. Voin vain toivoa että vs lukee hänen postinsa.

No. "Heitä tiesi  Herran haltuun, kyllä Hän sen tekee". Heitin sitten, aivan meidän kesken kasveja hoidellessa, en soittanut kavereille, en edes sisarelle tai ylipäänsä perheelle. Varsin harvinainen veto minulta vaiteliaisuudessaan.

Puutarhan lattialautojen rakoihin on kerääntynyt hiekkaa sun muuta. Niiden puhdistelu erinäisillä tikuilla, välillä nuppineulallakin osoittautui mietteliään henkilön mietteliäiden hetkien hyväksi askareeksi. Kuinka nyt näyttääkään lattia toiselta.

Pelargoniat kukoistavat. Muratit niinikään. Amppelissa roikotettu verenpisara ei lupaa vielä mitään, mutta tuntuu voivan paremmin.

Onko mahdollista, että ihminen todella tuntee milloin hänen kasvinsa voivat hyvin? Tai huonosti?

Kuin tietäisi, kuinka ne haluavat kasvaa.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 30.07.14 - klo:09:39
Eilinen vilahti ohi juoksuttaessani kukkalaatikoita etupuutarhasta taakse suojaan ja epäluuloisesti pilviä pälyillessäni. Olisivat ne saaneet olla, mutta kun ei enää mahtunut puutarhuri joukkoon.

Jotakin alivuokralaista huomaan hyysääväni, ahnetta mokomaa, hampaanjäljet näkyvät ruusupapuni lehdissä. Mutta kukkia se ei syö. Kovin rohkeaa ei kasvu tänä vuonna ollut. Parhaimmillaan se ponkaisi rännitorvea pitkin aina toiseen kerrokseen asti. Olin ylpeä. Hyvät pavut, sopiva sää, ei lisäisistutuksia laatikoissa. Nyt kevään tullessa kaipasin väriä niin suunnattomasti viime talven ankean harmaan maan ja taivaan väistyttyä, että istutin rivin sinisiä orvokkeja molempien reunustalle. Niiden sitten kävi kuten tarina kertoo.

Himoitsen suoranaisesti, niin voimme sanoa, lähimmäisen puurarhakauppiaan amppelia. Eikö hän voisi yhtä minulle lahjoittaa kun omistaa niin monta :003:? Paitsi huiman jännittävää, joskin ylipitkäksi venähtänyttä mustaa petuniaa siellä oli juuri sopiva hennon vaaleanpunainen.

Hankkimani köynnösruusu, jollainen naapurilla kattaa koko seinän, on venähtänyt yli puoli metriä tänne muutettuaan. Tämä kesänä se ei vielä tee kukkaa, arvioin. Jokin elukka häiriköi sitäkin, uusimmissa lehdissä näkyy vaurioita. Se on pesty Tolulla ja huuhdeltu kauttaaltaan. Suihkutus teki hyvää muillekin. Mietin millähän litkuilla oikeat puutarhurit ruiskuttavat määrätyt kasvit.

Vaikka itse sanon, komeammin kukkivaa verenpisaraa kuin minun vanhimmaiseni saa etsiä. Amppelista alas päästetty on ryhtynyt nupuntekoon. Ehkä sitä vain huimasi. Verenpisara on kautta linjan kunnostautunut.

Nyt kukkii myös tumman violetti elämänlanka. Koetan ensi vuonna etsiskellä kaverikseen valkeaa. Aurinkoisten päivien paras puoli oli, että latasivat lamppuni ja perhoseni. Viime yö, koetellessaan nukkumista, kun missään ei ollut oikein hyvä, kutsui minut sitten puutarhaan. Siellä oli niin kaunista että itketti. Aika ei pysähdy, nuo opettavat minulle kuinka nopeasti kuollaan, luovutetaan, annetaan pukea talviasuun odottamaan uutta kevättä.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 30.07.14 - klo:14:05
Ompa Leenalla lajikirjoa terassipuutarhassa. Eikö siinä ole tuijiakin ? Hyvinkö kaikki sopivat keskenään?

Meillä on n. 10 m leveä terassi jossa on vain ns. pöytäkukkia ruukuissa + yrttiruukut. Terassin ulkopuolella on 8 m leveä kukkapenkki. Siinä on perennoita enimmäkseen. Nyt kun revittiin pois sellaista violettia kellokukkaa, tuli multaista paikkaa esiin jonkin verran. Ihan sokkelin vierus on istutettu vuorenkilvillä. Ne eivät rehoita, sillä paikka on aina aurinkoinen, lähes rutikuiva, ellen kastele.
Pihassa kukkivat enää vain ruusumalvat, liljat ja viimeiset sormustinkukat sekä jättiläistatar-pensas. Ruusuaidat lykkäävät jo marjoja.
Talousrakennuksen seinälle on villiviini nostamassa uutta kasvua. Entinen jouduttiin remontin vuoksi repimään alas. Villiä on kasvu, nimensä mukaisesti.

Tänään ostin siihen tyhjään paikkaan viimeisiä taimia mitä Prisman puutarhaosastolla löytyi.  Sääkukkia on kahta väriä, purpputaa ja vaal.lohenpunertavaa. Lisäksi etumaisiksi oransseja samettikukkia. Niiden tiedän sietävän hyvinkin kuumaa paikkaa.
Riittävästi lannoitusta, kehoitti osaston hoitaja, sillä nyt joudutaan kastelemaan lujasti. Kiitos, näin olen tehnytkin.

Se suuressa ruukussa oleva pienikukkainen on miljoonakello l. pikkupetunia. Sen varret eivät ole karvaiset tai tahmeat, vaan kuivat. Sen nypin saksilla. Sillä on kaverina koristetupakka ja lobeliaa.

Olen saanut enemmän iloa kukista kuin aiemmin kun oleilemme kotona viikkokausia ja vain pistäydymme mökillä. Sielä on nyt toiset hoitamassa monivuotisia kasvejani. Siihen en puutu, savat tehdä mielensä mukaan, se lisää tekemisen iloa.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 30.07.14 - klo:18:16
Mukava saada tänne seuraa.

Kaksi tuijaa todella pärjäsi ylitse talven sekä kevään. Kenties sen tähden ettei juuripaakku kelvollisesti edes jäätynyt. Tiedän tuon peittousperiaatteen, mutta kun nämä tulisi peitota helmikuun lopussa myyvät peittoja toukokuussa. Tänä kesänä löysin suurenmoisen Pukinmäen puutarhan.

Tänne muutti eräs lilja, edullinen. Äitienpäiväruusujen astiassa, valkeaksi maalatussa puisessa saavissa, oli tilaa. En enää toden totta tarvitsisi uutta, toisinaan valööri ja kolorismi ja perspektiivi, ynnä muut hienot sanat jotka sisar oppi kun välillä suoritti kuvataideartesaanikoulun, vain edellyttävät jotakin joka välttämättömästi johonkin vain kuin soveltuu tai muutoin puutarha sitä vaatii. Kaiken sinisenpunaisen päälle tarvittaisiin hennosti vaaleanpunainen petunia vielä.

Tänään sitten hankkiutui ulkopuutarhaan myös musta petunia. Kuljin liikkeen ohi useasti, joka kerralla putosi hinta viitosella. Olivat sulloneet kolmea kasvia yhteen amppeliin, toimenpide, joka ei saa minulta kuin paheksuntaa. Tummanpunainen petunia hän pelastuu. Asettui riippumaan rennosti leimujen pihapäätyyn. Ukkosevakuointi hieman hankaloitui nyt tosin. Mustat istutin hautausmaan kulmaan ja soveliaasti tekivätkin jo kuolemaa, kun ennätin hätiin. Määrätyt katkaisut lisäkarsinnat sekä viileät suihkut pelastavat ainakin peruskasvin. Lisäksi keskellä kasvoi verivaahteraa muistuttava olettaakseni sipulikasvi, jonka nimen tietäisin mielelläni. Se sai nyt kokonaan oman astian, runsaasti tuoretta multaa ja varjoisan aloituspaikan. Heille luonnollisesti selitettiin tilanne, esiteltiin kasvitoverit ja kaikin puolin rauhoiteltiin.

Asemasota kirvoja vastaan jatkuu. Taloyhtiön krassi oli jo kokenut täyden invaasion, ellei olisi niin kuuma lähtisin kirvasotaan ja saatan mennäkin. Vauriot ovat vielä vähäiset.

Verenpisara notkuu kukkiensa painosta, yksi kerrallaan avautuvat elämänlangan nuput. Mietin, miten ihmeessä kaupungin valkoinen kukkii niin paljon aktiivisemmin kuin tämä, joskin hyväksyn kaikki omat kasvini sinänsä. Onko sillä varjoisampi paikka, pitääkö se erityisesti tuijapohjasta, onko ero yksilökohtainen, värikohtainen vai henkilökohtainen?

Enkelinsilmä kohoaa majesteettisena mustana roikkuvan, liian retkottavaksi päässeen petunian yläpuolella. Keltaiset pikku orvokit näyttävät hilpeiltä kuin itse kevät. Syysmuuttajana saapui viides pikku asteri, sininen, kun sain tyhjistä pulloista kaksi euroa.

Odotan mielenkiinnolla asettuvatko nuo kolme vanhusta vielä olemaan. Niille koitti nyt aivan uusi alku.

Ihmeen vähin vaurioin ja tuholaisin on selvitty. Olemaan tuolla ei mahdu, mutta ei se minua varten ollutkaan. Minä asustan täällä palvelusväen puolella ja asetan elämäni suuremman ja tärkeämmän palvelukseen.

Onko viimeiset ajat ryhtyä johonkin vakavahenkisenpään Dosentin suhteen, mietiskelen. Minulla on paljon uusia ajatuksia, hyvin paljon. Puutarha auttaa suuressa määrin ajatustyössä.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 01.08.14 - klo:11:32
Keskellä liljain ja ruusujen nukkuu herra ihmisten.

Tuo tuli mieleen tänä aamuna. Liljat avasivat nuppunsa, ruusut saattavat kukkia vielä toiseen kertaan. Koetan välttää naiiviutta koska se ärsyttää itseäni. Suututin jo yhden sukulaisistani ärtymällä elämyskristillisyyteen. Seurasi määrätty dialogi jne.

Mutta keskellä kasvua ajattelin, kuinka uskomattoman kesän juuri minä sain viettää. 

Toivoisin, että maa vielä kukoistaisi siellä, missä nyt vuodatetaan verta.

Toisinaan kysyn, millä oikeudella saan tämän kaiken ja taivaan myös. En millään, tietysti. Suomalaiset eivät jaksa tällä helteellä sotia ja viileämmässä jäätyvät kivet maahan kiinni. Meitä on vähän, koko työvoimaa ei voida teloittaa, kuten oli käydä 1918.

Jokainen kasvi on jälleen säädetyllä paikallaan. Etupuutarhaan kuuluu lähinnä verkkaista versomista. Tuuli irrotteli köynnöksiä eilen, piti yläruukkua siirtää varalta pois telineensä päältä. Joka tapauksessa sekä ruusupapu että elämänlanka kukkivat parhaimmillaan. Musta ja tummanvioletti petunia osoittavat sopeutumisen merkkejä. Orvokeilla alkaa toinen kukinta kohta pikaa, jos vielä mahtuvat.

Takapuutarhassa tuoksuu jasmiini aivan sisätiloihin saakka. Verenpisarat kukkivat, yleissävy on vihreänsinertävänpunertava.  Tällä puolen kukkivat valkeat petuniat, nyt myös petuniat. Murattien kasvu hakkaa jokaisen yritykseni kasvattaa niitä sisätiloissa. Kuinka vain tämä kaikki talveksi puretaan?  Eläisivätkö monivuotiset jos ne kunnolla peittelisi kuusenoksin?  Sisar saisi tuoda maalta.

Miksi minun päässäni itsepäisesti rullaa tuo keskellä liljain ja ruusujen? Ja vielä, nukkuu herra ihmisten? 

Muistan vain jonkin vertauksen veneilystä, jossa Jeesus nukkui kun oli oletettavasti aivan loppuunväsynyt ja tuli myrsky. Opetuslapset herättivät hänet tyynnyttämään myrskyn.

Voin pahoin maailman tapahtumista. Enkä kai minäkään voi muuta. Maa annettiin meille, vastuullemme. Olen niin, niin pahoillani.

Toivoisin, ettei ihmisiä olisi niin helppoa kiihottaa millekään puolelle. Toisaalta, kuinka edes kuvittelen ymmärtäväni vuosisataista vihaa? 

"Messias saapuu, kun Eesaulta loppuvat kyyneleet". 
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 02.08.14 - klo:13:08
Liljat avautuivat. Ne muistuttavat tarkoin lapsuuden kesänviettopaikan keisarinkruunuja ja siitä syystä ne hankittiinkin. Keisarinkruunun saattoi saada taittaa kukkapenkistä esimerkiksi nimipäiväänään. Juhlia riitti, sillä jokaisella serkuksista oli jokin merkkipäivä kesällä.

Tumman laatikon mukana saapunut verivaahteran näköinen kasvi toipui täydellisesti ja otti luonnollisen asemansa auringonkukkien edestä. Samoin musta ja tummanvioletti petunia, joskin ryöppyävät paremmin pihan puolelle, vakuuttavat.

Pikkupetunia latvottiin varovaisesti. Kukkiminen tauottui, mutta uusia lyhyitä vanoja alkoi nousta paksuista tyvikasvuista. En oikein tunne koko tapausta, minulla on ensimmäistä kertaa tämä. Siniset petuniat hyötyivät latvomisesta, ne tuuhettuivat uskottavasti. Pienet valkeat ja viileät syysasterit rauhoittavat kivasti vastakkaiset seinät. Ikinä en ole nähnyt verenpisaran kukkivan noin hillittömästi, siinä näkyy vaaleanpunaista enemmän kuin vihreää, harmittaa että on yksivuotinen! Täytyy yrittää kerätä ja pussittaa jo nyt siemenet. Tai siis, ne mitä luulisin siemeniksi.

Sattui siinä häärätessäni eilen pieni cupsahdus. Ellen muista väärin, rk kirkolla on tämänkin niminen pyhimys. Tällä kertaa cupsahduksesta tuli epäpyhän sorttinen sillä laskettelin painokelvottomuuksia. Toinen samettiruusulaatikko cupsahti kaiteelta pihan puolelle, mutta kasvit kärsivät ainoastaan pinnallisia vaurioita ja elävät yhä. Koska tekemistä oli vähän, pesin puutarhan lattian. Joku järkevämpi kai pesisi makuuhuoneensa lattian ja pölyiset vaatteet jotta ei tarvitsisi öisin yskiä, minä priorisoin esteettiset arvot nyt. Makuuhuonetta joutaa kuurata  sitten, kun puutarha uinuu unelmissa halvalla ostettujen havujen ja massatuotantokanervien tummissa sävyissä, säädyllisessä kaamosasussa lunta odottaen.

Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 03.08.14 - klo:22:21
Keisarinkruunut avautuivat koko hehkussaan. Ne varastavat viileiltä väreiltä oikeutuksensa. Kuitenkin pidän niistä.

Nämä eivät kuki pitkään. Tarvitsisivat aivan erilaisen maaperän, ja tilaa. Muut liljayritykset tuottivat tietty yllätyksen. Taidan ostaa sipulit ja siemenet tulevaisuudessa sieltä puutarhasta suoraan.
Pelargonit eivät sovellu näin varjoisalle sijalle. Ihastuin ensin, sillä harmaat tuijia varten hankitut, vähän robustit ruukut, pelargonit ja muratit veivät ajatukseni Roomaan. Siellä on istutettu puutarhaksi joka ikinen katto, parveke sun muu minkä voi keksiä, osapuilleen.

Vanhimmasta väestä tuijat voivat tasaisen vaatimattomasti ja vaikuttavat viihtyvän. Kriittinen ensimmäinen vuosi on ohitettu. Minut viime kesänä tyrmistyttänyt vanhassa mullassa muhinut elämänlanka kukkii kauniisti joskaan ei riehakkaasti. Sitä lajia löytyy täältä taaempaa.

Jasmike mikälie on ottanut nyt kukkiakseen, mikä hieman vie alimmilta lehdiltä ruutia.

Laskin pääluvun, oikeammin yksilöluvun. Kai täällä on yhdeksisenkymmentä yksilöä noin.  Osahan lepää maan mullassa, kuten aina, vanha ja ränstynyt varsi peitettiin mullalla, pinnalle jäi vain tuore, vihreä ja kukkiva osa. Siinä suhteessa Vainiolla oli kuten millä vainiolla tahansa. Tarinateatteri esitti juttuja joita kerroimme. Matti-serkkuni, minulle läheisin, kertoi lopuksi isovanhemmilta, Kiinan lähetyksen aloittajista. Siihen löysi sijansa Annaa koskeva tarina. Joku mummo jonka luona hän kävi näytti Lähetyslehden kuvaa. hän ihmetteli ääneensä yhdennäköisyyttä Annan ja vanhassa valokuvassa esiintyvän pikku tytön välillä. Hän yllättyi kuullessaan, että kuvan Anna-Liisa olikin isomummo pikku Annalle. " minusta meillä oli aika nastat isoisovanhemmat" totesi Matti.

Tänä iltana silmissäni on tummanpunainen syysasteri. Kiurut laulavat korkeuksissa. Pehmeä punertava pilvi työntyy taivaalle.

En tiedä missä määrin voin edellyttää Jumalan auttavan minua huomenna, olin sitten rukoillut paljon tai vähän. Mukana ei nyt ole välttämättä kyynisiä ajatuksia Ukrainassa, Afrikassa tai Gazassa kuolevien ja kärsivien lasten tähden--eikö siellä tarvittaisi Jumalaa tähdellisemmin kuin täällä? Ei ainoastaan niin. Pelkään, että on asioita, jotka tulee ratkaista itse, vetoamatta siis sysäämättä vastuuta pois itseltään. Väsyttää, enkä haluaisi päästää tilannetta jälleen kulminoitumaan, olkoon syy mikä hyvänsä.

Nyt on nin hämärää, että pikku lamput syttyivät. Kunhan ymmärtäisin itseäni, toimisin oletettavasti oikein. En miettinyt, rakensin puutarhan. Ainakin yritin ja pitkään jaksoin, nyt on, kuin jokin olisi toisin. Ajattelen talvella kuollutta enoani. Yöhoitaja kierrollaan poikkesi huoneessa ja huomatessaan, että Jouni oli valveilla ja istui vuoteensa reunalla, kysyi onko kaikki kunnossa. Ei mitään, odotan kuolemaani.

Heillä oli jo treffit. Olen istunut täällä pitkään. Ajattelen Hellaakosken runoa

Kenen tietäisin onnesta osattomaksi jääneen
hänet toisin tänne, ja vaatisin rakastamaan
tätä turhinta, mitä tehty on milloinkaan.
Miks kaikki on vaiti? Miks ei puhkea soimaan
Tämä ilta hurmaunut, yli mullankin huminoiva.

Olen valmis kuunteluun. En kaipaa mitään.
Olen olematon, jota sisältä kiirehditään
olen vastaanottaja vain. Olen soiva.

                                    ( satakieli herää )

Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 05.08.14 - klo:02:23
Huomaan oppineeni uutta. Hoksaan äkkiä milloin jokin ei ole ok. Pelkään saaneeni kirvoista todellisen vastuksen. Minua rohkaisee muisto kesältä, jona myös annoin itseni puutarhan hoitoon. Hoidin siinä ohessa taloyhtiönkin kasvit. Istuttivat krasseja, tuli kosteankuumat kelit, useimmat tietävät seuraukset. Naapurit huutelivat jo, anna olla, ei niille mitään mahda.

Kiikutin ällöimmät tapaukset bioroskikseen, ja tunnustan, että karmi. Jokin niissä mustia pisteitä vilisevissä tahmaisissa harmaiksi muuttuneissa läjissä inhotti. Sen jälkeen rauhoittelin tilanteen sekä itseni, ryhdyin hallittuun vastaiskuun, ja pelastin vähiten kärsineet. Taisin hyökätä Raidilla, kun vain muistaisin!  Mylläsin mullan ja istutin tilalle suuria samettiruusuja. Nyt kääntelin krassinvarsia, ja ne ovat taas invaasion kohteena. Voi itku. Kuka ihme niitä tahtoi? Y-kokoukseen tuli kutsu noin  viisi viikkoa kokouksen jälkeen. Loistavaa postinkulkua.

Kenties pysyvä auringonvalon puute vaivaa sinipunaista verenpisaraa. Siniverinen pääsi tänä iltana etupuutarhaan ensiapuun. Varjoon jääneet valkeat petuniat eivät nekään kasva, mutta siirto käy hankalammin. Ne kun on istutettu suureen ruukkuun nekin. Katsellaan, ne kukkivat kuitenkin ja vaikuttavat terveiltä. Siirto tulee kyllä kysymykseen.

Uurastus opetti jälleen paljon, näin on menty pitkään yrityksen ja erehdyksen tietä. Määrästä huolimatta tämä oli pikkuinvestoinnin vuosi. Otin hortensiavapaata.

Olihan tämäkin suruvuosi, laillaan. Tulen kaipaamaan Lapsi numero Ykköstä. Hän muistuttaa minua paljon, mietityttää olenko aivan hyvä samastumiskohde. Kolmosella on tietyt varaukset, iloitsen silti, muuttaa tänne lähitienoolle.

Surin myös työn lopetusta. Minulla oli kiintoisa keskustelu. Väliportaan pomo sai minut ihmeekseni kertomaan, mitä keväällä tapahtui. Sitten kuulin itsestäni hämmästyttäviä seikkoja, ja minun tuli todella ponnistella miettiessäni mikä toimeni muistuttaisi edes etäisesti kuulemaani. Oleellisinta oli, että potilaat voivat jokainen hyvin, eikä ensimmäistäkään konkreettista pahaa ole tapahtunut.

Oli kuitenkin vapauttavaa päästä puhumaan totta, samoin tuo, mikä ennenkin on minua mietityttänyt. Pitkän päälle nimittäin omat tonttuiluni saavat tuskailemaan ja harmittelemaan. Se, mitä toiset minulle tekevät, jättää minut vapaaksi, ja se on totta. Työelämässä sellainen merkitsee jotakin, jonka Jumala salli minulle tapahtua. Se on vain jotakin joka vaikka kuinka kääntelen, en ollut syypää, se vain tuli puun takaa.  Ne olemme niin erilaisia, ja joskus saan sellaisesta ongelmia.  Kuten vaikka liittyen siihen että lähdin kotiin kesken päivän koska auraoireet varoittivat ja psykologia pelotti jäädä yksinään. Mutta en voinut jäädä oksentelemaan käytäville eikä hän jäänyt yksin, vaan toimistosihteerin kanssa, luvalla lukita ovet, luvalla myös lähteä itse kotiin. Paniikkinappulan painaminen johti kuin lumivyöryyn, mutta kaikesta huolimatta se oli vain sitä karvasta maljaa, joka kohotettiin minun huulilleni. Samoin oli nyt. Lohdullista, että tuollainen saattaa joskus muuttua jopa joksikin, josta en enää luopuisi.

Katselen tuikkivia valoja puutarhassa, olen kiitollinen siitä että puheet eivät kätkeneet taakseen ainuttakaan potilaan laiminlyöntiä, väärää hoitoa, huonoa kohtelua. Kenenkään omainen ei liioin ollut tyytymätön. Minulla ei ollut kohtauksia minkäänlaisia eikä sairastelua.

Sanoin että tämä ei muutu :  Tulen aina kysymään, mikä lääke ei ainakaan auta. Tahdon kuunnella myös sairaanhoitajaa, sillä heillä on muistissaan sellaista tietoa joka ei löydy sairauskertomuksesta. Jos potilas pyytää edunvalvonnan päättämistä, en sano: ei käy. Minä kysyn mistä syystä. Ainuttakaan riitaa ei puhjennut, sillä useimmat kertoivat vain tarvitsevansa uuteen harrastukseen kympin verran kuussa käyttövaraa, ja sellainen järjestyi vähemmälläkin. Ihmistä on kuultava ja kunnioitettava kaikkialla, muu ei tule kysymykseen.

Jos puhutaan perusteetonta pahaa, se kirpaisee.  Mutta vain hetkeksi. Toisin olisi, jos jotakin todella ikävää olisi tapahtunut.

Jos tuskan maljan nostat huulillemme
ahdistuksesta ylivuotavan
sen voimme silti rohkeasti juoda
kädestäs rakkaasta sen me saimmehan.  :026:

Ilta on lempeä jokaiselle.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: seppos - 07.08.14 - klo:22:39
Sinä tuskin ajat nurmikoita, mutta katsoin taas kun talkkari mokasi. Helteellä ruoho pitää jättää pidemmäksi, niin ettei aurinko pääse polttamaan juuria. Talonmiehet ajavat nurmikot klaneiksi, ettei tarvitse niin usein käydä niitä ajamassa, mutta se on pahempi, juttu kun ne sitten kulottuvat liian herkästi. Tämän jutun muuten voi halutessaan hengellistää helposti.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 08.08.14 - klo:17:03
Sinä tuskin ajat nurmikoita, mutta katsoin taas kun talkkari mokasi. Helteellä ruoho pitää jättää pidemmäksi, niin ettei aurinko pääse polttamaan juuria. Talonmiehet ajavat nurmikot klaneiksi, ettei tarvitse niin usein käydä niitä ajamassa, mutta se on pahempi, juttu kun ne sitten kulottuvat liian herkästi. Tämän jutun muuten voi halutessaan hengellistää helposti.

Niin minähän pesen puutarhassa lattian :icon_biggrin:

Mutta  nyt muuten tiedänkin sitten miksi meidän isolla pihalla nurmikko kärsii. Lisäksi se sammaloituu kuin herkemmin nyt vaikken osaa ilmiötä selittää. Tämä maaperä ei pitäisi olla niin  hapanta, täällä ei kasva vapaana niinkään mäntyä ja sellaista. Keskuspuistoon on matkaa hieman, välissä on viljelysmaata, mutta sehän on paremmin kuusikkoa.

Tietty kun ruohikko ei voi ottaa paikkaansa niin sammaloituu se, sitten sammaloituu hiekkakäytävät, nyt jo pelkään pahoin että herra Ei-Ei haluaa asfaltoida ne. Se on häneltä viineinen veto sitten. Syksymmällä kalkitsen koko nurmen. Nyt ei voi.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 09.08.14 - klo:20:10
Hankittuani nuo keisarinkruunut saivat samaan astiaan istutetut epämääräiset liljani hämmästyttävän mielijohteen kukkia sittenkin.
Mahdollisuuksia on monia. Joka tapauksessa kasveilla on ilmeisesti vaikutusta toisiinsa. Tämän oivaltaneena arvelin verenpisaroitani uudessa valossa. Niiden seurana kasvaneet orvokit poistettiin siivottomuuden takia. Lisäksi epäilin kasvitautia tai kirvoja, sillä pitkistä varsipätkistä varsinkin kehkeytyi hauraita ja rapeita, niitä napsi poikki oikeastaan huvikseen.

Mutta verenpisarat viihtyivätkin huonosti päästyään huonosta seurasta. Orvokit nimittäin pitivät mullan sopivan kuivana, ainakin. Katselin tarjontaa saatuani jälleen vissypulloista reilusti rahaa ja hankin huvikseni niiden seuraksi syklaameja. Sekä oikein tummanpunaisia että puhtaan valkoisia, näin kirjavaan puutarhaan on vaikeaa enää liittää kirjavia kukkia. Minua huvittaa suuresti antaa siniveriselle pisaralle uusi mahdollisuus sen osoittamien elonmerkkien tähden. Tutkailin multia, ne olivat syvemmältä varsin kosteita! Niistä jäi käteen myös sama ikävä tuntuma, kuin mädäntyneestä. Orvokit mahdollisesti poistettiin viime hetkellä siis?.

Harasin ja kääntelin varovaisesti multaa tuulettaakseni vähän, lisäsin hieman kuivaa ja nuo paljon vettä kysyvät kuivauskasvit. Syy on omani. Tavallisesti helkekesinä kasteluvettä kuluu siivoton määrä. Toden totta, olot ovat toiset!

Muratti kasvaa hurjana, mutta pelargonia ei viihdy samoissa oloissa.  Ne yrittävät kovasti, kukkavanat kasvavat pitkiksi mutta säälittää minua toisin hetkin.

Ripeäkasvuinen köynnös jota luulin elämänlangan muunnelmaksi, lienee jokin muu. Varsi on karvaton, lehdet ei-munuaismaiset, vaaleammat, kaksi- tai kolmiliuskaiset. Kukka on ristimäinen, vaalean violetti, pienehkö. Sen terälehdet näyttävät ihan intianpuuvillalta. Verrattuna elämänlangan upeisiin kukintoihin se häviää kovasti, mutta totesin sen olevan minun silmissäni ihmeen ja hämmästyksen aiheen kaikin tavoin, nyt siis on neljänlaista köynnöskasvia täällä. Parhaiten menestyi ruusupapu kylvettynä matalaan muovikaukaloon, tiheästi.

Kaiken aikaa on jotakin odotettavaa!  Ja jännitettävääkin. Köynnösruusu, siis viidettä lajia köynnös, vaikuttaa tervehtyneen kirvoista kokonaan.

Eräs hauskimmista jutuista taisi olla kun myivät vitosella sen menopäälle arvioidun amppelin. Tuunaamalla kolmesta ahfinkoon ajetusta kasvista riittää iloa pitkäksi aikaa. Keskellä kasvava tuntemattomuus, siis lehdiltään hieman verivaahteraa muistuttava, voi mitä parhaiten saatuaan koko isohkon amppelin itselleen. Pidikkeet irrotin. Ei ollut mihin ripustaa, muutoinkin näyttää hyvältä ruukussaan. Musta, eli hyvin, hyvin tummanvioletti sekä oikeastti tummanvioletti petunia kukoistavat, niille suoritettiin määrätty karsinta. Uutta kukintoa tulee kovaa vauhtia, samaten latvottuun siniseen. Latvonta teki terää myös pikkupetunialle.

Ehdottomasti kiinnostavinta on tarkastelu: voittehan tänään kaikki hyvin?  Voinko tehdä jotakin hyväksenne?  Kuinka on mullan laita, kuivaa, kosteaa, siivottoman märkää? 

Kehnosti voivan kasvin, ahdinkoon ajetun kukan kuntoutusosasto tai ensiapuklinikka akuutisti sairastuneelle on todellisin kutsumukseni, näin on. Samoin uusien lajikkeiden opiskelu, kasvin sosiaalinen elämä, tämä kaikki.

Haussa minulla on varjoisan nurkkauksen yksilö. Tarjolla ei siis ollenkaan suoraa auringonpaistetta, mutta muutoin virkeää ja omistautuvaa yhteistyötä sen kasvaessa.  Vielä on kesää jäljellä.

Samettiruusut hehkuvat, kuin jokaisen sisälle olisi sytytetty valo.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 12.08.14 - klo:02:13
Tänään puhkesi elämänlanka kukkimaan oikein kunnolla. Uusin tulokas, hennonpunainen begonia sopii viileän valon nurkkaukseen. Huomasin, etteivät ne tarvitse tavattomasti suoraa auringonvaloa, ennemmin päinvastoin. Petunian laita on toisin, se kukkii ainoastaan auringossa. Tulisi perehtyä näihin oikein kunnolla, mikä tahtoo mitäkin ja sairastuu milläkin tavalla. Tämän verran olen perehtynyt. Multa ei suinkaan tee aina autuaaksi. Mitä niukkaravinteisempi maa, sitä paremmin soveltuu sinisille, viileänvärisille kasveille. Näin väittävät. Olen kyllä poiminut hyvin kirjavia kukkakimppuja savimaasta, ravinteikkaasta mutta huonosti vettä läpäisevästä.

Hieman tympäisee helppous. Jos ei kasvi elä, kuolkoon, ja astiaan ostetaan uusi. Halvallahan nyt niitä myyvät, mutta aina vain ilo on suuri sellaisista, jotka saan itse pärjäämään. Siniset petuniat suhtautuivat latvomiseen tyynesti, tuuhettuivat ja kukkivat nyt hyvin runsaasti. Muutamien tavat tässä ovat tulleet tutuiksi.
Harmi oikeastaan, etten kerännyt samalla hieman tietoutta näistä. Kasvia saattaa kiusata muukin kuin kirva. Jos huomenna? 

Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 12.08.14 - klo:12:19
Yöllä heräsin omituiseen rapinaan. Siilikään ei voinut päästä puutarhaan sillä portti oli suljettu. Melu oli liian hiljaista ihmisen aikaansaamaksi, oikeastaan lintukin metelöi pahemmin. Nukun kevyesti ja parvekkeenoven lähellä nyt, joten täällä on todella kesäleiritunnelma.

Aamulla menin vilkaisemaan ja totesin sataneen. Ensimmäisenä hätkähdin suurta hennonpunaista läiskää. Poimin silmälasit ja tarkastelin lähemmin.

Istutin liljasipulin myös  puulaatikkoon, vastapäätä ovea, yhden kappaleen eli sen joka jäi yli. Olin tunkenut sen kasvamaan määrätyn puuritilän ja seinän väliin, sillä lehdet osoittivat taipumusta retkottaa muun kasvillisuuden ylitse. Se oli yöllä puhjennut kukkaan, sillä en havainnut kukkavanaa koska en edes katsonut.

Kukat ovat hyvin vaalean lohenpunaiset, kellomaiset, ne sijaitsevat kukkavanassa peräkkäin. Hyvä tavaton, kuinka se on kaunis. Ja tuoksuu ihan uskomattomasti. Metrin verran sekin vain lykkäsi lehteä, sisar visiitillän totesi tapauksen liljakukoksi. Senhän tietää mitä tenori saa aikaan kun tekee kukon.

Etsiskelin tietoa, sillä nämä asukkaat kiinnostavat todella. Petunia kuuluu koisokasveihin kuten perunakin, siksi perunanidut pitää nyppiä pois ennen kuin sen ihminen tahi eläin syö. Petunia muodostaa siemeniä ja lisätään niistä haluttaessa.  Tämä souvi tulisi aloittaa huhtikuussa. Kuten valtaosalle siemenhankkeista tarvitaan tasainen kosteus kuten muovikelmu astian ylle. Harmikseni totean, ettei minulla ole täällä tilaa kaikelle mitä tahtoisin tehdä.

Kotoisin petunia on etelä-Amerikasta. Mistäpäin sieltä, en tuota tiedä, ellei kautta koko mantereen.  Yksivuotinen se on, enkä itse enää tee sitä erehdystä että tarjoan varjoisaa kasvupaikkaa, se ei viihdy ellei saa suoraa auringonvaloa. Petunia haluaa tulla säännöllisesti kastelluksi sekä kerran viikossa lannoitetuksi. Säännöllinen kastelu merkinnee, ettei se halua välillä kuivua. Itse ravitsen nämä ravinnepuikoilla. Vähän on valitettu.

 Latvomisen opin vasta tänä kesänä. Aiemmin niitä hankin niitä parvekelaatikoihin ja harmittelin ränstymistä. Kokemukseni mukaan kukinta vain kiihtyy kun ylipitkää vartta napsii lyhyemmäksi. Itse en ole lyhentänyt kukkivaa vanaa mutta ei sille mitään järkisyytä ole. Täällä petunia on oikein kotonaan, sillä puutarhaan paistaa päivä varhsisesta aamusta iltapäivään. Ennakoin vain huonosti viherseinämän vaikutuksen. Sen takana on kosteaa ja jotenkin kuin kasvihuoneessa mitä se nyt tavallaan onkin.

Pikkupetunia, joka ei kuulu petuniain sukuun, kukkii merkillistä kyllä aktiivisesti milloin sen oksan on keijunkello siepannut. Kasvitarhan sosiaalinen elämä kiinnostaa minua entistä suuremmin. Kiristävätkö nuo toisiaan? Saavatko joitakin ravinteita joita en ymmärrä antaa?  
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 12.08.14 - klo:20:19
Verenpisara niinikään on kotoisin etelä-Amerikasta, myös Meksikosta ja Tahitilta. Lajikkeita on yli sata, jonka lisäksi niitä on jalostettu suuret joukot. Eräs kasvaa puuksikin. Sitä myydään yksivuotisena koristekasvina aivan oikein, siemenestä se alun perin on levinnyt, ja petunian tavoin on aitotumainen koppisiemeninen putkilokasvi, joskin kokonaan eri lajia.  Meillä sen luonnonmukainen sukulainen on horsma. Hurraa horsmalle!

Myös verenpisaraa voi latvoa. Ensin kesällä mikäli on kasvattanut itse alukkeen siemenestä, siitä huiskilosta leikataan pätkä pois siten, että kolme tervettä lehtiparia jää olemaan. Sen voi latvoa myös syksyllä. Tällöin koetetaan saada puumaista vartta mukaan. Hommassa voi käyttää turvenappeja, joita myyvät Prismassakin, itse koetin tunkea niihin idätettyjä siemeniä ja kaikki kuolivat. Se voi tällä tavoin kukoistaa sisäoloissakin. Varjossa verenpisara ei viihdy tosin. Niille tulee tarjota se puolivarjo.  Puut varjostavat pitkään tätä kotiani, eli kenties tulee hommata kukkalamppu.

Tämä ei ole myrkyllinen ollenkaan. Ne pötkylät joita luulin siemeniksi ovatkin marjoja, joita jokin lintu syö aivan hotkimalla. En kuitenkaan uskalla maistaa, mutta lähden tästä noukkimaan niitä pois. Opin, että poisto kaikin tavoin parantaa kasvin kuntoa ja terveyttä. Nämä kukkivat suuresti ilmankin, mutta viedään sitten.

Parhaiten minulla kukkii rentovartinen vaaleanpunainen yksilö. Yhden arvelen kastelleeni hengiltä mutta saattoi sille jokin muu häiriö tietenkin tulla. Se juuri saa jatkoaikaa kaverinaan vettä imevä syklaami, joka on kaunis yksinkin kyllä. Sitten tummanpunainen jäykempivartinen ja valkea hieman ruusunpunainen, jossa on äärettömän kauniit kukat. Amppelissa ei viihtynyt yksi, jonka väriä en muistakaan, nyt puolivarjoisassa puuastiassa syysasterien seurassa on ryhtynyt nupuntekoon. Näistä on yksinkertainen nähdä, mikä on vointi. Kukkimisaika on kesäkuusta syyskuuhun.

Siis syksyllä latvotaan ja sisälle talven viettoon. Siskoni asuu vanhassa hirsirakenteisessa rintamamiestalossa, ainakin muutamia lahjoittelen hänelle.  Täällä tulee talvella ahtaanpuoleista.

Siinä on vanha, vanha koristekasvi!  Jo 1780-luvulla tuotiin ensimmäisiä Eurooppaan kukkimaan.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 14.08.14 - klo:21:22
Asteri, elokuunasteri aster amellus, kreikkalaiselta, alkuperäiseltä nimeltään aster, tähti, on syyskesän kukka, jota ainakin minulle ovat myyneet purppuran sävyissä, viileän sinisenä ja valkeana. Sitä tunnetasn niin montaa versiota, että viimein vain tuo elokuunasteri hyväksytään oikeaksi asteriksi. Se on monivuotinen, mikä on aina mukavaa, leviää mykerökukkaisten tyylillä lentohuiskiloitten avulla -gone with the wind- mutta niinikään juurakkonsa levityäytyy ja tuottaa uusia kasveja. Se tarvitsisi aurinkoa kukkiakseen, joten meillä mökötetään nyt eikä nuppuja avata. Samoin perhonen on nyreää, sillä sen aurinkopaneeli ei lataa pimeinä pilvisinä päivinä. Nopeasti tuli puutarhurille kesää ikävä, helteitäkin.

Lilja korkeuksissaan taisi tarjota kauneinta mitä sain. Parhaiten kukkinut ja yhä kukkiva verenpisara on hyvä yksilö, siitä kannattaa yrittää kerätä talven ylitse pistokkaita ja istuttaa keväällä uudelleen.  Nyt kukkii terhakasti myös vaaleanpunertava, kerrottukukkainen tapaus.

Tämä on ollut opettavaista puuhaa. Begonia, jonka tarinan kerron seuraavaksi, ei oikekn ole kuilunut suosikkeihihi. Siinä on kuin jotain liian koristeellista. Mutta kieltämättä tämä kesä korjasi käsityksiäni. Se soveltuu tyynesti varjon puolelle eikä pidä meteliä itsestään. Orvokkien kasvattaminen ja kukittaminen halki kesän tietty onnistui, kun ei päästänyt kukkaa tekemään siementä, mutta niihin varren rähjiin tympäytyy väistämättä kolmannessa kuussa. Mitä niistä multaan jäi, aloittaa toisen kukinnan nyt elokuussa.

Tummaa taivasta vasten oranssien samettikukkien rivi näyttää lohdulliselta. Ne alkoivat rehevöityä saatuasn kai viimein vettä, itse pidin niitä taatusti liian kuivina.  Sisaren kanssa on alustavasti neuvoteltu talvisijoituksesta.  Katselin eilen ja ihnettelin. Kuka tämän kaiken purkaa? 

Tavallaan talviasuun pukemisessa on fiiliksensä. On kuin toistaisi jotakin rituaalia. Heleät värit hyväksyvät tumman vihreän, tuijat, sypressit ja kanervat. Jokin siinä lämmittää.   Samoin syksy on kynttilöiden aikaa.

Tämä kesä muistuttaa hieman sitä yhtä jona helteet päättyivät kuin saksilla leikaten niin ettei niitä tajunnut olleenkaan. Hieman hitaampi siirtyminen sopisi.  Elokuu saisi vielä tuntua kesältä, loppuun asti, miksei syyskuu myöskin.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Pena - 15.08.14 - klo:18:18
Monet koristekasvimme ovat kotoisin eteläisen Afrikan Lohikäärmevuorilta (Drakensberg). Sen huipuilla on vähän eurooppalaista ilmastoa vastaavat olosuhteet lumisine talvineen. Televisiopuutarhuri Monty Don loikki ihastuksissaan rinteillä, kun englantilaisissa kukkakaupoissa mansikoita maksavat kukat täyttivät ojanreunuksia ja rinneniittyjä.

http://areena.yle.fi/tv/2169461
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 15.08.14 - klo:22:34
Vautsi, kiitos. Saatan kuvitella hurmionsa, sillä täällä koetaan vastaavia fiiliksiä.

Viilenevä sää ei häiritse toistaiseksi kuin tuholaisia. Kirvat kärsivät tappion. Luojahan nekin loi ja jostain niiden on elettävä mutten pahastuisi jos evoluutio jollakin tapaa ohittaisi kirvat, ja äkkiä sittenkin. Puh, niitä ei vain olisi. Kuolisivat johkin pahaan mutaatioon.

Begoniaa selasin, ja hän kuuluu viistolehtisiin. Suuri on suku hänelläkin, ja subtrooppisilla seuduilla Aasiassa Afrikassa ja Amerikassa kasvaa näitä. Muuan herra Begon, jonka nimeen kuuluu takaviisto heittomerkki, sai antaa suvulle oman nimensä, oli kasvitieteilijän ystävä näetten.

Totesin että myös aivan muuksi luulemani eli jokin annansilmän näköinen on tätä samaa sakkia. Minun tulee vielä netsästää tarkempaa tietoutta näiden kasvuoloista villissä luonnossa, sillä nämä niin tosihyvin sopeutuvat varjoon. Luulisi että jokin sademetsä, joka säästeliäästi päästää valoa, ehkä sopisi. Itsehän en todella ole näistä pitänyt ennen, minusta olivat pelkkiä ruusujäljitelmiä, mutta totean nähneeni vain jäävuoren huipun. Sopeutuminen tänne meille, vaatimattomat vaatimukset tässä tarhassa jossa ei enää ehdi jokaista paapoa päivittäin, on kovasti kohottanut arvoansa silmissäni. Ne kukkivat hyvin kauniisti. En voi kuin kiittää.

Puutarhan illassa on juuri sitä salaperäisyyttä, joka oli määränäni kehitellä vähin erin mummon ja vaarin pikku mökille, enkä tiedä miksei se sopinut heille. Perhonen on hyväntuulinen, vaikka sai niukasti aurinkoa ja vähän vettäkin niskaansa. Se, valot piilossa kukkien takana ja jasmiinintuoksu, juuri siitä heinäkuussa iloitsin.

Toivottavasti ei aloita taas sellaista sadetta kuin oli kesäkuussa. On etsittävä pian vedenimijäkasveja myös samettiruusuille.  Ja jos joku tietää, mikä on tämä kasvi, tutustuisin muukalaiseeni ja elintapoihinsa. Liuskaiset lehdet kuin verivaahterassa, vain hiukka pitkäsormisemmat ja sileämmät sekä pehmeämmät. Mitä ilmeisimmin viihtyy sateessa. Varsi on sellainen ruohomainen kuin olisi muodostunut aina uuteen puhkeavaan lehteen jääneestä no, jostakin. Ei näyttäisi juuri haarovan, paitsi nyt kun sai tilaa. Nuoret lehdet ovat vihreät ja puhkeavat kimppuna. Tämä siis alkoi viihtyä. Se suorastaan parkui kun oli tungettu yhteiseen astiaan huonosti hoidetun mustan sekä tummavioletin petunian kanssa. Vastustan jyrkästi yhteiseen astiaan tunkemista.

Ja aivan totta näen, milloin kasvi parkuu apua saadakseen.  >:(
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 17.08.14 - klo:11:50
Syysleimu, eräs kesäkokelaista, saattaisi tarvita laajempaa tilaa kuin vaivainen parvekelaatikko tai mikä hän on.
Se joka tapauksessa kuuluu perennoihin, siis parhaastaan palaa ilahduttamaan minua ensi kesänä, riippuen hieman, minne kumoan mullan kesäkauden päättäjäisissä. Tahi kun itsekukin kasvi siirtyy ansaittuun talvilepoon.  Leimusta löytyy tietoa vähän. Se saapuu pohjoisesta Afrikasta eikä juuri karkaile luontoon. Kuvista mitä katselin kukinto useasti on nimensä veroinen, pallomainen ja monissa väreissä hehkuva, varsi melko paljon pitempi kuin minulla täällä, kukkiva vasta syyspuolella, hieman riippuen milloin on istutettu. Saattaa hyvin kukkia täällä vasta ensi kesänä, kuten en olettanut että ostamani köynnösruusu vielä kukkisi. Nämähän saapuivat vasta heinäkuussa.

Ruusu  on lykännyt tuhdisti vartta. Reippaasti yli metrin joka haaraltaan. Se saapui valmiiksi leikattuna eikä keikkuukohta taaskaan mahtunut mullan alle, kun olivat suuret ruukut varatut. Syksyllä en sitä mielelläni siirtäisi. Sillä on ollut hyvät oltavat tiossa nurkassa, tukea joka taholle, varret kasvavat terveinä lehtineen, eikä sitä ole tuholainen häirinnyt. Olen tosin hyökännyt heti ja valppaasti.

Äitienpäiväruusut, joita myyvät puoli ilman, ovat kukkineet heinäkuulle. Annan niiden leikkiä ruusupensasta, ja kikkailen huvikseni, saisiko nuo kukkimaan toistamiseen. Juurtuivat hyvin. Varjoon istutettu valkea petunia hyväksyi tilanteen, se kukkii jälleen, ja äärettömän tehokkaasti kukkivat toisetkin, musta ja tummavioletti nyt ovat täällä lähinnä pelättiminä. Auringonkukka on jättänyt minut ymmälleni. Sellaista ei ole minulla myöskään ennen ollut, mutta tulee tutkia tilanne tarkemmin. Eilisten sateiden jälkeen pusertelin liiat vedet nyrkissäni ja pöyhin multaa samettiruusuruukuista. Niitä taidan tahtoa lisää. Vedenimijäkasveiksi hankitut edulliset tulilatvat eivät sovellu seuraan, vaikka kuinka olisivat oranssi ja valkoinen.

Puuvartta kasvattava uskollisin ja ahkerin verenpisara pudottelee lehtiään eikä huoli lannotteista, mutta koettaa kukkia. Havaitsin varsien tyvessä aloittelevat uudet varret. On siinä yksilö. Sen koetan säilöä ylitse talven, miksi en muutamaa muutakin. En niin hinnan kuin innon tähden. Uutena tuttavuutena ne suuresti innostivat minua. Räpsin valokuvia puutarhastani ja jos osaan, yritän niitä linkittää.

Eilinen ilta taisi vain väsyttää, katselin hiljalleen, kuinka valonkerääjälamput hämärän tullen syttyivät. Se oli kaunista. Samaan kauneuteen heräsin aamulla, joten kesä on monin tavoin ollut minulle hyvä.

Ajankohtaiset puutarhablogit ynnä myymälät puhuvat jo syysistutuksista. Sammalta, jäkälää, muutama kaali. Puolukanvarpuja. Miksi ei. Täytyy pyytää maalta muutama, että tuovat. Tilasin jo kosteikosta turvetta sillä mitään turvenappeja ei ainakaan Prisma myy näin syksyn tullen. Puutarhamyymälöistä oikein hyvä sijaitsee huutomatkan päässä. Ne vain paremmin kaupitsevat turvesäkkejä. Alan kaivata ikuisen kesän maahan, olkoon missä on. "Sinulla pitäisi olla rahoja ostaa siirtolapuutarha" sisar totesi myötätuntoisesti. Puhelut ovat olleet puutarhapitoisia. En edes uskalla ajatella, että pääsin nuorena opiskelemaan myös biologiaa. Pelkäsin liiaksi päätymistä kouluun, kuten opettajien mukulat toisinaan. Ei aina. Siellä minulla oli kurssikaveri, joka tahtoi juuri biologian opettajaksi, koska nuorena kuollut äitinsä oli sellainen ollut.  No tottakin. Opo, jolla oli suuri muoti käydä, katseli opintosuunnitelmaani ja arveli minun yritytävän tyydyttää tiedonhaluja nyt väärässä tiedekunnassa. Sellaiset halut nyt tulevat ja menevät.

Totesin että omistan pikku turveruukun ainekset täällä kyllä. Ostin joskus hyvin kauniin kranssin, vain siksi että se oli kaunis. Myivät aika halvasta ennen pyhäinpäivää, jolloin niitä toimitetaan haudoille. Letin, että olisi liimattu styroksiin pikkuisen jäkälää (poron) mutta ei. Sehän on tietty jo rutikuiva, mutta asetin sen muovituolille ja kastelin. Jäkälää on paljohkosti ja pohjana onkin olkea. Ei kuin silppuamaan hetken koittaessa sekaan multaa hiekkaa ja siihen jököttämään neuvon mukaan noita verenpisaran oksia. Aikanaan. Ei vielä. Hän saa levollisesti kasvaa kuonka kokee hyväksi, kunnes iskevät kylmät säät.  

Ottaako joku vaikka oppisopimuksella puutarhaan,  mietin jo neljännesvuosisataa sitten nähtyäni etteihän tällä alalla kuin haasteta riitaa.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 17.08.14 - klo:15:39
Iloisena uutisena ilmoitetaan toisen tuntemattomista liljoista puhjenneen ilmeisesti aamuyön tunteina kukkaan. Kun näkisi kerran livenä sen tapauksen. Mutta tämäkin ryömi piiloon avautumaan. Sillä oli diili keijukellon kanssa, kärhöillä oli vedetty auringon puolelle ritilää. Siellä se oli. Itse asiassa siis jo kun kirjoitin edellistä päivitystä.   :109:
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 20.08.14 - klo:21:27
Kuten ymmärrämme, kuluvat päivät olen etsiskellyt sijoituspaikkaa etupuutarhalleni, se kun ei välty vedenpaisumukselta. Optimistiset suunnitelmani johtivat hankkeisiin joista jokainen ei ollut ihan oppikirjamainen. Pelastin hukkumiskuolemalta yhden verenpisaroistani istuttamalla astiaan muutamia vedenimijäkasveja.

Kun kiertelin puutarhanyymälöissä kyselemässä vedenimijäkasvillisuutta minua kai luultiin ärrävikaiseksi psykopaatiksi tai muuten lystikkääksi. Muistin etsimättä syklaamit, joita meille ostettiin kotiin kun olin pieni. Ruukkuihin e i niikään, kuin maljakkoon. Ne iskettiin kiinni siiliin siellä syvyyksissä, uh. Olisi edes näyttänyt siililtä mutta kun oli tavallinen piikikäs pyörylä. Ja aina ne nuokkuivat.
Syklaami vaikutti kasvilta, joka tahtoo juopotella ja jonka jano ei hetikään helpotu. Optimistina sulloin tulipunaisia versioita niihin hehkuvanoransseihin laatikoihin, kylvin joukkoon hankittua vedenimijäjauhetta ja jätettiin loppu Herran haltuun.

Herra, joka on hyväksi nähnyt säätää säitä kai nyt niin, että muistettaisiin kulutuksessakin joku roti, sntaa tulla tällä viikolla kuukauden sadesumman. Jos ensi viikolla ei sada toista kuukausiannosta asiat eivät ole lainkaan kehnosti. Geeliksi sulanut jauho kuorittiin, vaikka minua karmi se tahma. Sitten perehdyin syklaamiin.

Marttakerhon suositus kastelulle kuuluu: lautaselle, ja kun on juonut, lautanen pois.
Tällä ohjeella olen tappanut määrättömästi paavalinkukkia.

Aavistelin pahaa todetessani, että kyseessä on paremmin vuoristojen kasvi. Kotoisin syklaami kuitenkin on Välimeren ympäriltä, siis talvisateiden alueelta. Alpeilta sen lajiketta saattaa löytää. Se on imenyt vettä kuin sieni täällä meillä, mutta mitä tahansa se ei kestä. Eikä ole niin vedelle perso kuin luulin. Rikö kukaan voi kehittää minulle jotakin doctorus polydipsius - lääkeyrttiä, jolla hoidettaisiin muutoinkin kasvien tauteja?

Myrsky kiskoi osan köynnöksistä irti, suurin osa kasvaa niin alhaalta ja on niin monelta kohdin kiertänyt ritilöiden tukipuut että ennemmin kaatuu koko hökötys. Viime yön viettivät samettiruusut sisällä kokonaan, uhanalaisimpaan laatikkoon kokoilin kuivaa multaa puulaatikoiden takaosista.

Huomasin, että omituisesti putoilevat lehdet verenpisaran puumaisimmassa versiossa kätkivät jokainen alleen uusia silmuja, oletettavasti tuoreita oksan alkuja. Jos kesää jatkuisi kuten joskus syyskuulle, olisi kiinnostavaa nähdä mitä se kukka pukertaa. Toiset jatkavat kuin mitään tulvaa ei uhkaamassa olisikaan. Pikkupetunia tuottaa omaa tahtiaan uutta kukkaa, siniset petuniat voivat mitä parhaiten. Ainut harmin aihe on tuo syysasterisakki, joka ei nyt hyväksy mitään ja opponoi perustehtäväänsä. Eikö se ole kukkiminen, mitä?

Sunnuntai taisi jäädä viimeiseksi kesäpäiväksi. Tuntui mukavalta vielä kerran painaa paljaat varpaat nurmikkoon, kierrellä ulkokautta hoitamassa niitä kasveja joihin ei ylety enää muuta tietä.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: PekkaV - 21.08.14 - klo:05:18

   Mukavia juttuja sinulla, Leena.


Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 21.08.14 - klo:10:47
Taas samaa mieltä, PekkaV.  :icon_biggrin:

Irroitin omasta vedenimijäkasvistani, tomaatista, kuusi vihreää keskikokoista otusta, jotka eivät ota punertuaakseen, pimeään kaappiin, kuten Martat neuvovat.
Pari viikkoa niillä on vielä armonaikaa, sitten ne ilmeisesti päätyvät Vihreätomaattipikkelsiin. Basilikasta riitti jo lapsenlapsen tarpeisiin ja kuivattavaksi ja lisää saavat. Se on nauttinut tästä kesästä. Myös timjami rehoittaa. Persijan olen ostanut ruokakaupan vihanneshyllystä ruukussa ja istuttanut noiden kahden väliin. Koko kesäksi siitä yhdestä on riittänyt ruokiini.

Vielä kun ymmärtäisi jalostaa lehtokotilot säilykkeksi niin olisi kiva talvella laitella "simpukkasalaattia".
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 21.08.14 - klo:21:45
Kiitos oikein todella. Puutarhan hyödyttää antaa hoitaa itseään. Siitä ryöppyää sitten kerrottavaa mennen tullen :icon_biggrin:
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 24.08.14 - klo:03:32
Pelargonian asemesta siirryn syksyyn samettikukkien leimutessa. Tulenpalavan hehkuva oranssi rivi on tosin evakossa takapuutarhassa, kunnes sade hellittää, jos hellittää.  Tavallisesti kutsun heitä samettiruusuiksi.

Yksivuotinen kukka on kotoisin Yhdysvaltain eteläosasta, vähäsen Etelä-Amerikan mantereelta niinikään. Kukkaa löytyy monensävyistä, useaa kokoa, ja sanovat sen karkottavan kirvoja sun muita häijyläisiä. Sillä on aican ominainen tuoksunsa, ei niin suloinen.

Kolmannen liljan kukkavana kun olisi tänään avautunut olisin rakentanut Timolle kimpun omasta tuotannosta. Ensimmäinen on jo kukkinut, toista sade piiskasi häijysti. Ylipäätään nämä yllättivät minut täydellisesti. Verenpisara pukertaa itsekseen jotakin, johon en puutu. Kun lehti putoaa, alla onkin uuden, tuoreen oksan alku, eli kasvi tiesi mitä teki eikä siis kärsinyt puutetta.  Äärettömän kaunis on nyt valkea, kerrottukukkainen, sillä  se kukkii parhaimmillaan. Toinen kukinto siltäkin tänä kesänä. Viherseinämä on säilynyt eheänä,m tosin minun täytynee ryhtyä vielä istutuspuuhiin, ja sijoittaa sivupuolen kasvi tukevampaan ruukkuun. Ahnehdin liikaa, ja tahdoin nopeita viherryksiä kaikkialle. Puutarhurin hyve on kärsivällisyys ja halu odottaa.

Huomenna minun täytynee todella paneutua asterikysymykseen. Sukulaiset, juuri sanettikukat kukoistavat. Mustä syystä asteri ei nyt rupea mihkään?  Sekotanko nuput ja siemenet? Ovatko astiat kuivuneet? Juuri ne värit tarvitaan. Enkä halua ostaa uusia, jos minulla jo on.

Aurinkopaneelilamput valaisevat kaikkea. Täällä on yhä jäljellä kesäleiritunnelmaa, siis kaikkialla kaaosta.  Lupaavat vähenevää kaatosadetta. Puutarhan järjestelystä aloitetaan yleisempi siivous. Villatakkia, kynttilöitä, väriä valutettakoon sisälle. 

"Ja matkalainen eksynyt sai hetken levähtää.
Sai kodin, lämmön kynttilän
ja tuoksun teen, sai ystävän
Niin, käden ystävän.

Ei kohtaloaan kiertää voi
Tie vaatii kulkijaa
Hän tiesi tänne tullessaan
pois kaipaavansa kodistaan

Hyvästi, Karjala. "
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 26.08.14 - klo:21:47
Ilta puutarhassa. Sade on tauonnut, kuuntelen kuinka vesi tip-tip-tip-puu ties mistä johonkin maata kovempaan. Kaupunki ääntelee tavallaan, myöhäiset kotiinpalaajat ajelevat ohi, jokin koira luskuttaa toiselle, on soveluas sää päästää ne pinteistään ja muutenkin haistelemaan koiranilmaa. Tummuva taivas ei näytä harmaalta, tahtoisin tietää miksi se näyttää siniseltä, valon tähden tietysti, mutta juuri siniseltä?

Viimeksi kuluneet päivät olen ajatellut mennyttä ja valmistautunut tulevaan, mitä se sitten onkaan. Kolme vuosikymmentä raskasta aikaa jää lopullisesti. Minun on annettava sen vielä pitää itseäni otteessaan, sillä lähtöään ei voi kiirehtiä itse.

Nyt on jo pimeää. Perhonen onnistui nappaamaan aurinkoa niin, että jaksa vaihtaa väriä. Sitä voi katsella vaikka kuinka pitkään, sillä jokainen värivivahde tuo eri asioita mieleeni. Kun se väsähtää, kolme aurinkolamppua valaisevat. Yöllä herätessäni niissä on palanut sama sinertävä valo. Syksymmällä sytytän ketjun valkeita pieniä rottinkilamppuja, mutta vadta sitten, kun olen korjannut perhosen talveksi sisälle.

Kaikki kukkii täällä, myös samettiruusut sekä syklaamit. Tuijiin takertuneet sadepisarat kimaltavat, niiden valo on kirkkaampi ja lämpimämpi kuin lampun niiden alla. Ne taittavat valoa luulisin.

Kun minulla ei ole mitään sanottavaa, ajateltavaa, vain suuri hiljaisuus sisälläni, tulen tänne. En oikein nyt jaksaisi mitään. Odotan uusia kirjojani, ja koetan ymmärtää kuinka pääsen koneeltani virtuaaliseminaariin. Ajateltavaa olisi, ja vähitellen jaksan aloittaa, arvelen.

Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 28.08.14 - klo:21:43
Puutarhaan saapuu syksy, se on auttamaton tosiasia. Pikkupetunia joka siis ei kuulu petuniain suureen sukuun, jonka taustan kyllä kartoitan ennen lopullisia hyvöstejä, antaa jo merkkejä luovuttamisesta. Sen tyvi luopuu lehdistään. Samoin vanhin osa kasvia näyttääkin vanhanta, se ei jaksa kasvaa, ja mikä mystisintä, keijunkelloon takertuneet oksat viheriöivät ja kukkivat. Mainitulla kellolla riittää jotakin tahmeaa elinnestettä, se kurottuu joka taholla korkeammalle ja näyttää olevan ymmällään, mutta alaspäin tai edes sivulle sitä ei millään pieteetillä saa suunnistamaan. Hyvin erikoinen tapaus tämä.

Kaikki petuniat kukkivat kiivaasti kiitos latvomisen. Etupuutarhasta katon alle pelastettu syysleimupenkki toipui, ja päätyyn istutettu tummavioletti petunia voi mitä parhaiten ja kukkii luikertaen pitkin lattiaani minkä ennättää. Se voi itse asiassa paremmin kuin silloin, kun se myytiin kahteen ropoon. Begonioista vanhin, uljaimmin tehtävänsä täyttänyt, halki kesän vähällä hoidolla kukoistanut kellertävä osoittaa uupumisen merkkejä. En osaa selittää tarkemmin, sen vain näkee. Ravitsin uusilla puikoilla siinä toivossa, että meillä vielä saattaa olla hyviä yhteisiä hetkiä edessämme. Sen peilikuvaksi hommattu lajitoveri, riippuvan puutarhan osa, on pirteä, samoin hennonpunainen, joka minun vain täytyi saada tiettyyn nurkkaukseen.

Liljat pitävät minua jännityksessä. Koetan häiritä niitä mahdollisimman vähän, mutta lyhin on tuottanut paisuvat nuput. Ne eivät vältyämättä koleassa säässä aukea, mutta ne kaksi jotka näin, tekivät kyllä vaikutuksen. Liljoja tai jotain siis nähdään tulevana kesänä, jos Jumala suo sen minulle yhtä rauhallisessa maassa, yhtä hyvässä terveydentilassa ottaakseni vastaan.

Ruusut, nuo äitienpäiväksi istutetut, kukitetut ja sen jälkeen halvasta myydyt, tahtovat kohta talviunta. Minun on ratkaistava niiden kohtalo. Ne saavat kaikessa rauhassa kuihtua niin halutessaan, mutta vienkö saavin kellariin, en ole päättänyt vielä. Talvella sitä ei tarvita, mutta liljojen tai mitä ne nyt olivat, niiden kukintaa voi vielä toivoa. Olkoon siis saavi, jos ruusut rupeavat näyttämään ränstyneiltä, ne peitellään tai jotain. Ruusun leikkuusta muistelen, että kevät olisi sovelias aika. Mutta onko tuo tyyppi yksivuotinen? En ole koskaan kuullut yksivuotisesta ruususta.

Muutoin elämä puutarhassa jatkuu. Sateet eivät tuhonneet samettiruusujani, joskin ne kai tarvitsisivat mullan pöyhintää, milloin ikinä hetkeksi hellittää. Suuret Lehtienlakaisut ovat edessäpäin. Ison pihan pihlajat tarjoilevat marjaisaa syksyä, sisar huomautti jo kauhulla odottavansa siis ankaraa talvea. Muistutin pessimistinä itse, minä ankaran talven rakastaja, että niinkin sanovat:pihlaja ei ikinä kanna kahta taakkaa, siis marjoja sekä lunta. Nyt me molemmat toivomme hartaasti itse erehtyneemme, mutta pahimpaan on varauduttu.

Syyssuunnittelu on alullaan, ja ottanee huomioon kummankin vaihtoehdon.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: PekkaV - 29.08.14 - klo:05:48

   Täsä on jotain: Novum ja Puutarhanhoito!


Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 02.09.14 - klo:07:35
   Täsä on jotain: Novum ja Puutarhanhoito!




Sinä ymmärrät minua.

Yön sumut haihtuvat hyvää vauhtia. Kehältä kantautuu aamuliikenteen kohina, siellä matkustetaan työhön. Kun sain silmäni auki, rakastin aamuja ja varsinkin pimeitä hyisiä talviasmuja. Syksy merkitsi uutta vuotta, uutta lukukautta, uusia kursseja, klinikoita ja vielä valmistumisen jälkeenkin jotain uutta.

Pikkupetunia, jonka tausta siis on kartoittamatta, ei kestänyt kylmää. Nostin amppelin pois. Omituista, mutta keijunkelloon takertuneet oksat elivät pisimpään ja muutamassa oli paljon kukkia. Kenties amppelin paikalle asettuu se verivaahteran näköinen. Sehän majailee valmiiksi amppeliastiassa. Tämän informaatioarvo nyt vaikuttaa tyhjältä ja onkin, mutta kun hän ei itseään esitellyt enkä ole ennen mokomaa nähnytkään.

Petuniat sietävät koleaa yötä erinomaisesti. Samoin begoniat. Elämänlangat huomadivat kai yhdennentoista hetken koittaneen, ne kukkivat vimmatusti kahdella värillä, siniviolettia ja purppuraa pukkaa minkä ennättää. Silmiä tekee mieli jo lepuuttaa viileissä syysastereissa. Kuinkahan sitä loppujen lopuksi osaisi elää loputtomassa lämmössä? 

Urhein kukkija on ilman muuta puuvartinen verenpisara. Pudonneiden lehtien tilalla kasvaa uusia varsia. Käydessäni sunnuntaina Timon haudalla katselin siellä täällä ympärilleni, ja täsmälleen samaa näkyi usean hautakiven edessä. Tuskin kyseessä oli sattuma. Ne ovat arvattavasti seurakuntayhtymän hoitamia hautoja.

Pihapuut punertuvat, koivuissa huomaa ensimmäiset keltaiset lehdet siellä täällä. Puutarhassa jatkamme kesää kaikin mokomin. Auringonkukat tempun tekivät;nen kukkivat muuttaessaan tänne mutta asettuivat tiiviisiin suppuihin, ei varsin kauniisti tehty! Yhdestä kiersin sen kireän möykyn irti ja tunsin tehneeni murhan. Kasvin putkilovarsi tuijotti minua syyttävästi. Tavallisesti revin ja temmon ja kaikesta seuraa vain kukoistusta. Minä selitin etten ole niin tuntija ja jätin heidät rauhaan.

Syysleimut muuttanevat evakosta etupuutarhaan. Siinä kukka minun makuuni, kukki tahi ei. Lannoitukset lopetetaan vähin erin, monivuotiset kootaan huolellisesti talteen ja pelargoniain kohtalo ratkaistaan. Eilen illalla suljin ensi kertaa kummankin välioven. Ohi on puutarhassa nukkumisen aika. Perhonen saanee liian vähän aurinkoa, koska ei puhku iltaisin. Hämärän tullen syttyvät aurinkopaneelilamput kuitenkin. Pian sytytän rottinkilamput. Oikeastaan syksyssä on jotakin hyvin lämmintä. Sypressit, tuijat, kanervat, ei ihan vielä, mutta pian.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 03.09.14 - klo:22:07
Palatessani ylen äkeänä kotiin menin puutarhaan ja puutarhanhoito auttoi minua syvällisesti. Tuntematon Viherkasvi tämä violetti verivaahteramainen otti paikkansa pikkupetunian jälkeen, ja syysleimut muuttivat etupuutarhan aurinkoisimpaan kolkkaan.
Minun oloni oli nopeasti hyvin, hyvin levollinen. Kyllä kaikki tulee varsin järjestymään. Tapasin sentään prof Arffmannin ja hän on suuri mies suuressa nöyryydessään, rehellisyydessään ja lähestyttävyydessään. Meillä kumminkin oli tosikivaa.  Ja hän kumminkin kerkisi kertoa uuden ajan kirkkoviisaustieteilijöille että tämmöinen tapaus ja niin.

Merkillistä miten minun on hyvä olla.
Ja juuri soittelivat ja kertoivat millainen proseduuri oli saada Lapsi 3:n kämpänavain. Tuhat opiskelijaa jonossa!  Kysyivät oikeutetusti, olisiko tuo mahdoton porrastaa. Yhdeksältä Meri-Rastila ja vaikka postinumeroita... Kympiltä Ogeli ja Malmi ja yleensä MaTaPuPu-alue mutta kun ei, Yksi käppänä ukko jakelemassa niitä hi-taas-ti.  

Toisten asiat jo ajavat ohi.  :)  Väistämättä. Puutarhaa hyödyttää hoitaa, sillä puutarha hoitaa takaisin.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 04.09.14 - klo:06:47
Nyt kun kerran heräsin, voin hiippaista vakoilemaan puutarhani yöllistä menoa.

Amppelissa riiputtamani pikkupetunia kuuluu hämmästyksestäni miljoonajekliin eli japaninkelloin sukuun, kestää kylmyyttä, kestää varsin mitä tahansa, on juurrutettavissa ja kylvettävissä ynnä itse istutettavissa, miksikäs menit veivin nurkkaan heittämään, sinä? 

Olettaisinpa nyt syyksi liian innokkaita ja harhaanosuneita toimenpiteitäni. Ei siitä olisi tarvinnut nyppiä kuolleita kukkia pois, ei latvoa ollenkaan. Ja kuuluu näihin ponteviin uudestikukkijoihin. Joku bloggaaja oli pudittanut niutamia kuihtuneen kasvin suemeniä kivikkoon, ja sinne se vain otti juurtuakseen. Toinen oli elvyttänyt varsin vainaalta vaikuttaneen yksilön. Siis siinä jälleen olevainen jota ei vietykään roskikseen, vaan mullan tallennamme.

Kasteltiinko sitä liian vähän? Vai tuliko sika töyteen? Näin varsin hurmaavia rivitettyjä keltaisia laatikkoyksilöitä. Mutta mistä hän on, sitä en wikistä ainakaan löytänyt. Kenties laboratoriosta. Koeputkikukka?

Jollakin lenkillä kipaisen puutarhanyymälään kysäisemään, mikä on tuo tummanvioletti muukalainen. Oikeastiko verivaahtera? Se olisikin lystiä. Ruukkunsa painou turkasesti, valkan huolestuin kestääkö tuo vaateripustin jossa ninulla riipuskelee aina muuta. Puinen varsi valitettavasti puuttuu.

Keijunkelloa metsästin. Muuan tulos oli sivumäärät terhakkaa lapinkoiraa. Se -kasvi siis-alkaa kauniisti punertua iäkkäämältä lehdistöltään. En tullut ajatelleeksikaan että saisin viherseinämään ruskan.

Riemastuttavinta oli löytää tuo perennamäärä milä siis on, kun multa saa sijoituspaikan. Lähipuutsrhaan kuljettaan bussilla ovelta ovelle, sieltä käyn vilkaisemassa.

Huh vilua. Hrrrrrr! Aamuntorkkuus kutsuu takaisin vuoteeseen.

Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 04.09.14 - klo:07:08
Olen yrittänyt muistella mitä kaikkia tummanviolettejä kasveja tiedän. Onhan värinokkosissakin niitä. Meillä Lahden Herättäjäjuhlille ihmiset kasvattivat kotonaan noita violetteja ja toivat ne juhlakentälle. Niistä muodostettiin Herättäjän tunnuskuvio, nuolet keskukseen päin. Juhlien jälkeen niitä sai hakea kotiinsa. Ne olivat ruukuissa.

https://www.google.com/#q=v%C3%A4rinokkonen
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Pena - 04.09.14 - klo:07:39
Minä vein körttinokkosen juhlien jälkeen äitini haudalle.

Niitä oli aikoinaan ikkunalaudallamme. Koulussa kai niitä silloin kasvatettiin.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 04.09.14 - klo:19:33
Leena, katso näitäkin.

http://outikaarina.blogspot.fi/2009/09/purppuran-punaista.html
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 05.09.14 - klo:23:42
Kiitos, Riitta!! Se muistuttaa lehdiltään sekä väriltään  juuri tarkoin tuota purppuraheisiangervoa.  Siis, sikäli kuin osasin katsoa, ja koetin kyllä.  Se käyttäytyykin kuin nimetty purppuraheisiangervo.  On kaiken aikaa yhtä tummanpuhuva. Näin todella on, sillä hätäisesti lehti puhkeaa kuin jo saa äkäisen värin. Puinen varsi puuttuu, eli se on semmoinen erityinen tapaus. Uusi lehti kun työntyy, se työntyy siitä edellisen tyvestä ja semmoisia varsia kyllä on. Se siis on haarainen kasvi kun lehtiä työntyy useampi. Vettä se sietää suuret annokset. Kun tiedän näitä muunnellun niin että kaikista heisiangervoista löytyy kaikkia niin minä oletan hänet ja puhuttelen tällä nimellä.

Mitään mutinoita ei seurannut muuttamisestaan varjoisampaan ja kuivempaan takapuutarhaan. Se ei liioin ole pahasti retkottavaa mallia oleva kasvi, mutta se näyttää amppelissa hauskalta.  Yön viileys ei tunnu takapuutarhassa tuon viherseinän takana, niin että meillä kukitaan ja tuotetaan oksaa vaikka iso piha jo vaihtaa väriä.  

Verenpisaran suosikkiyksilö olettaa selvästi kuuluvansa monivuotisiin lajeihin ja peräti pitää itseään puuna. Varren paksuus tyvessä on jo puoli senttiä. Pudonneiden lehtien alle kasvaneet oksat ryhtyvät kukantekoon. Kuka kertoisi sille poloiselle totuuden?  Olet yksivuotinen ja sitä paitsi pian tulee ihan totta talvi?  Tunnen kissan, joka pitää itseään koirana.  Tämä on samantapainen erehdys kyseessä.Ehkä hän tämä kasvi muuttaa viileiden tullen sisätiloihin kasvilampun alle.

Parhaimmillaan koko kesääkin ajatellen kukoistaa vieressä valkeakukkainen veren (?) pisara.  Se ei kai tahdo osoittautua toista huonommaksi. Valkea ei osoita puumaisuutta, se tyytyy käyttäytymään verenpisaran tapaan mutta on aivan täpötäynnä kerrottuja, siten hyvin kauniita kukkia ynnä vaihtelevassa vaiheessa porhaltavia nuppuja. Opin jostakin kasvien sielunelämää käsittelevästä että samaa lajia kannattaakin sijoitella lähekkäin. Siinä kyllä selitettiin jokin muuten kuin sielutieteellisesti. Kaikkeahan on mahdollista selittää.

Se begonia jonka epäilin jo heittävän kohta lusikan nurkkaan, olikin vailla ruokaa. Siis tämä oli syy. Ravitsin sen puikoin johin oli tottunut, ja nyt!  En muista nähneeni noin suurta kukintoa ikinä. Vastapäätä ripustettu lajitoveri parantaa suoritusta koko ajan, sen sijaan vieno vaaleanpunainen pysyttelee vienona, kukkii kyllä, mutta varmuuden vuoksi siten etteivät lehdet peity.

Keväällä halvasta ostettu sypressi rupesi oikein kasvamaan. Tuijat nekin. suurimmin minut yllätti muratti. En ollenkaan tiennyt, että se sillä tavalla leviää että nostattaa juuriperäisesti uusia varsia ns tyhjästä. Pelargonialla on ollut tekeminen siksikin. Mutta muratin siis jätän - se on oikeasti monivuotinen. Voi miten tämä kaikki on hauskaa. Keväästä 2015 tulee jännittävä puutarhakesä. Perennat parvekkeelle!
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 07.09.14 - klo:20:08
Kerroin kesän täällä jatkuvan. Näin on, ja parhaiten sen osoittaa samettiruusu. Sulloin tosin hädissäni vedenimijöiksi sekaan erinäisiä kookkaampia yksilöitä  -  niitä ei myyty enää misssään muualla, mutta markkinapäivänä taannoin osuin puutarhakojulle tietty, heillä niitä myivät. Väri ei vastannut juuri tuota tulipalonkeltaista,  mutta otin yhtä kaikki.

Kannatti, sillä nuo tulokkaat osoittautuivat erinomaisen terhakoiksi. Sadekaudella ne hieman viivyttelivät, mutta nyt. Koetin eilen illalla laskea nuppumäärää, kohosi kolmannelle kymmenelle. Vähitellen ne avautuvat, eikä tuo ruskeanoranssinkeltainen värisekoitus näytä hassummalta ollenkaan. Ihmeteltävin on kasvuvauhti. Jos verenpisara luulee olevansa puu, niin nämä kuvittelevat itsensä pensaiksi. Olen onnistunut yksilövalinnoissa, tai myyvät hyviä.

Tummanpuhuva heisiepäilyni joutui nyt paljastamaan varsinaiset vartensa, sillä takapuutarhassa joutuu hieman kurkottelemaan kohti aurinkoa. Sekin, vaikka sai aitiopaikan. Tuo sekavahko selitykseni lehtiruodistavpuhkeavista varsista nimittäin osoittautui erheelliseksi. Kenties aivan tilan salliminen vaikutti. Saapuessaanhan se kuren kerrottua oli sullottu kahden petunian kumppaniksi, ja löytyi vain sumppuinen lehtinippu.

Kyllä sillä on varret. Ne vaikuttavat ruohomaisilta, tosin useasti tyvestä paljastuu puumaisuutta lopuksi. Ja varsia on paljon!  Se raukka on elänyt äärimmäisessä ahtaudessa. Kukan tapaistakaan ei näytä tarjoutuvan, elelee poikamieselämää noin viherkasvityyliin vaan.

Sen sijaan syysleimuihin on ilmestynyt nuppuja. Sitä en todella odottanut. Tänään jouduin katselemaan meininkiä ikkunasta, sen verran kipeäksi heitti, mutta hiippaan kyllä oitis sinne kun pää kestää halkeamatta. Ilmanko yöllä yskitti ja valvotti.

Ios nyt jotakin en ehkä jatkossa suosisi, niin kovin siniveristä pisaraa. Sen hoito osoittautui konstikkaaksi. Kukinta jäi vaisuksi toisiin verrattuna. Tosin en liioin asettaisi ainuttakaan yksilöä varjoon. Sellainen on verenpisarakiusaamista.

Asterit, viileänsininen ja vierellä hyvin ihmeellisellä tapaa viileästi punainen - kelmeänpurppurainen, sopivat värittämään reunoja, puutarha näyttää avarammalta näin. Tavallaan jokin suuri hehkutus saattaisi olla mielenkiintoinen. Väritys ei vivahtaisikaan siniseen ja valkeaan vaan oikein tulipalonpunaiseen. Ja tietty mustaan  nyt kun keksivät mustan petunian, sekä tuohon tummaan heisiin. Tulee miettiä. Kerran hyvin kauan sitten hommasin parvekelaatikoihin petunioita. Myös naapuri hommasi. Mielipuuhaaji oli roikkua kaiteella ja katsella kahta värimaailmaa.

Hänen rivistössään vuorittelivat tumman violetit ja valkeat kukat. Pidin äärettömästi. Mietiskelin miten oma valintani näytti kuin enemmän minulta. Rivitin hyvin hennon sinertäviä ja punertavia vuoroon ja sekaisin. Pikkuisen naiivi, herkkäuskoinen, unelmoiva, kuin kesäisen illan taivas kun aurinko laskee. Jollain tapaa mietin, että minun olisi pitänyt saada sellaiseksi jäädäkin, liikaa niistä sävyistä kuvasti minun sisintäni. Ensimmäisen kokemuksrn psykiatrisesta tiimityöstä olisi pitänyt varottaa. Patologia olisi ehkä sopinut, koska ruumis ei inhota minua, koska mikroskooppiin tirkistely aina lumosi minut, aivan siitä asti, kun sain sellaisen joululahjaksi kaksitoistavuotiaana. Ajattelen paljon yhdeksänkymmentäluvun alkuvuosia. Katselin sitä menoa ja mietin. Tiesin, että tätä menoa muutun hyvin julmaksi ja ilkeäksi, sillä mikään muu ei täällä enää mahdollista työskentelyä, ei asiallinen keskustelu, ei esiniehen näyttäytyminen ja lohduttaminen, kaikki on ihan hyvin, ei tätä yksikköä kukaan lopeta. Muistan vakaumuksen, jos lääkäri siirretään tilapäisesti toiseen paikkaan paikkaamaan se tarkoittaa että meidät lopetaan, paha, paha lääkäri kun lähti! Kun psykologi huomattuaan ettei esinies vainoakaan meidän tiimiämme sulkeutui vessaan itkemään emmekä tienneet mitä tehdä hänen potilailleenkaan. Teenkö väärin häipyessäni? Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen. Oireet tihenivät. Siitä huolimatta!

Puutarhan hoidossa käsissäni on hyvin todellista, itse maan multa, hiekka, turve, puutarha tuo väreissään luokseni eilisen ja huomauttaa, ettei huomista kenties täällä tule. Juuri puutarhassa kuolema on niin tosi, että minun on vaikea kirjoittaa: ensi vuonna minä.

Kenties kaikki ehkä ja jos täytyy käydä mielessään läpi. Kuitenkin, kuten Kaarlo Arffmann minulle sanoi, on olemassa vain yksi toteutunut historia. Tätä hetkeäkään ei itse asiassa ole, sillä huomatessani sen, se on jo mennyt.

Elämänlanka on kiivennyt korkeuksiin, ylemmäs se ei enää pääse. Vartten latvat olivat eilen täpö täynnä nuppuja, en edes yrittänyt laskea niitä. Voin sen verran paremmin, että hiippaisen vilkaisemaan kuinka nuput, kaikkien kasvien, aikovat toteuttaa kutsumustaan  kasvina ja kukkana.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 07.09.14 - klo:21:19
Sytytin rottinkilamppuihin valon. Perhonen uuvahtaa, vaikka päivä paistaisi. Pikku paneelilamppujen kylmänkirkas valo ei näy naapureille.

Tuo ketju, joka näytti hassunkurisilta lumipalloilta vielä kesäyössä, valaisee juuri nyt lämpöisesti ja kirkkaasti. Lamput on ripustettu niin ylös että hyvin auttavat c-portaan ihmiset kotiin.

Kunhan tajuavat että se on se viereinen ovi.  :003:
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Leena - 14.09.14 - klo:08:26
Liljat luopuivat taistelusta ja minä heistä. Kaksi viidestä siis kukki ihmeen kauniisti, niin että kyllä niitä tulevana kesänäkin nähdään. Kaupitaan kanervia ja havuja. Toivon, että vielä ensi kuussakin, sillä ei nyt ole vielä talviaika.

Liljojen puusaavi muutti etupuutarhaan, pöydälle, ilman asukkeja. Niiden tilalle asettui havukasvi elämään havuelämäänsä, joka useasti jää lyhyeksi. Tämä havu haroo oksiaan piikikkäästi sinne tänne ja siten kenties soveltuu jos päädyn kokeilemaan äitienpäiväruusujen mahdollista ylösnousemusta ensi keväänä. Ne leikataan nyt ja peitetään havuin, ellen saa päähäni muuta.

Auringonkukat saivat olla varsin rauhassa. Muutama yksilö loi uusia kukkia, pilkistävät vanhojen suppuuntuneiden möykkyjen alta. Kun ymmärtäisi, miten se sillä tavoin suppuuntui. Nyt ne suput irtoavat jo ilman väkivaltaa. Hyvin omituinen koko kasvi.

Eritoten ymmälläni jäin pikkupetuniasta ja keijunkellosta, ne oksat joihin keijunkello oli tarrautunut, heräsivät henkiin, luovat lehteä ja kukkaa. Se jäi minulta puoli erehdyksessä hävittämättä ja katso, hän elää. Mikä tuo on, tämä keijunkello?  Mitä se toisille kasveille tekee? Toinen hyvä on vedenimijäsyklaami, tulipunainen. Se otti toimensa vakavasti, ja kukkii aivan tolkuttomana, kehkeilee uutta vartta eikä lainkaan hyväksy a jatusta että olisi mikään syksy. Täydellä teholla kukkivat myös begoniat ja samettiruusut mutta minun tuli uusia asteripenkki. Tarvitsin ne värisyydet.

Keijunkello on kasvunsa huipulla, sain kauniisti maaniteltua sen suuntaamaan kohti ränniä, se näytti niin avuttomalta huisiesssaan korkealla ilmassa. Sinne luikertaa. Jotain se tekee kasveille! Aivan varmasti! Elämänlanka sai jonkin puuskan kukkia ja on täynnä nuppuja siellä ylhäällä eritoten. Saisikohan siitä jotakin eliksiiriä jota myisi kalliista hinnasta kosmetiikkateollisuudelle? Puhkeat uuteen kukoistukseen?  :003:

Me muutamme hitaasti kohti syksyä, mikä helpotus. Tuijanelämän aloitti pieni tuore terve yksilö hopealangoin koristetussa suurruukussa. Myyvät Prismassa. Onneksi tunnen hajun perusteella kuolevat yksilöt, niihin kehittyy ruskeutta jota ei heti huomaa, mutta hajun huomaa kun nuuhkii, se on makeahko. Muuten tuija ei tuoksu. Tämä oli ainut elävä.

Kaikki kasvit lähettävät tervehdyksensä. Aurinkolamput muuttivat saalistamaan alempaa tavoittuvia säteitä ikkunan eteen, ja ainakin perhonen virkustui. Se hehkutti aivan ikkunan edessä eilen illalla, katselimme toisiamme. Tahtoisin suunnitella nyt semmoisen valopuiston. Nuo rottinkilamput nyt on. Prismassa kun kävin, en oikein hyviä ulkovalosarjoja nähnyt. Yksi oli kyllä. En vielä ratkaissut värikysymystä. Ehkä yhtä punaista voisi  harkita vaikka inhoaisi niitä kirjavuuksia mitä näkee. Minuun vetoaa syvästi Prisman tallilyhtyketju, tahtoisin syysvaloja ennen jouluvaloja ja ihmisille katseltavuuksia.

Kaksi jouluista minulla on, vähän pahoin kahta valkean sävyä, Sittarissa havaitsin kauniin LED lyhdyn, mutta jäin miettimään.
Otsikko: Vs: Puutarhanhoidosta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 14.09.14 - klo:08:46
On ensimmäinen aamu sitten kevättalven kun näen alapuolelamme olevien talojen mustat huopakatot valkoisina. Auringon noustessa ne vasta muuttivat väriään.
Tämä johti päätökseen poimia tomaatit huomena ja keittää ne säilykkeeksi. Basilikaa on myös vielä poimittavaksi, timjamia kuivattavaksi.
Viimeiseksi jää ison kukkapenkin perkaus, muutamien kukkasipulien lisääminen siihen, sekä viimeiseksi havutus.

Jos ruusuaitamme ja syreenipensaamme lasketaan mukaan, on töitä vielä tiedossa. Ruusunmarjat eivät ole vielä täydellisen kypsät, joten siirrän niiden keräämistä viikon-pari. Muutamia kypsimpiä ovat vihervarpuset käyneet nakuttamassa, ehkä punarintakin.
Viimeisimmät hommat ovat pensaiden liikakasvun hillitseminen leikkureun. Toiveissani olisi koko kurttulehtikasvuston pois juuriminen.
Tarvittaisiin kai kunnon kaivinkone siihen.

Haravoinnin voisi tänään kokeeksi aloittaa. Koettelen lähinnä kipeää koipeani.