Keskustelu > Seuratupa

Keskustelua herännäisjulistuksesta

(1/27) > >>

dnasukil:
Silloin tällöin Hengellisessä Kuukauslehdessä on nostettu esiin kysymys herännäis- julistuksen sisällöstä. On katsottu heränäisyyden alkuajoista periytyneen julistuksen sisällön muuttuneen niin, että synnintuntoon ja parannuksen tekemisen välttämätömyyteen vetoavaa julistusta ei juuri enää kuulla. Olisi mielenkiintoista herätellä keskustelua aiheesta, mikä tuntuisi aikamme ihmiselle olevan hyvinkin tarpeellinen herätyshuuto.
 
 Jokatapauksessa tarvitaan vakavaa keskustelua siitä, miten tämän houkutuksia pullollaan olevan ajan ihminen selviää hengissä. Merkitystä ei liene sillä, miten usein käy kuluttamassa kirkon penkkiä, jos ei aukenen polun pää jonne tulisi suunnata askeleensa.

osmo:
Juu, eipä ollenkaan mitätön aihe. (Melkein voisi olla "seuratuvankin" puolella?) (Tännehän tämä jo siirtyikin, kiitoksia!)
Yksittäisten otteitten nappaaminen vanhoista puheista ei välttämättä kerro kaikkea siitä mitä oli ennen verrattuna nykyiseen. Vai onko julistuksen oltava aina ihan samanlaista? Miten ajan ympäristö vaikuttaa siihen?
Mitä on herättelevä, parannusta vaativa julistus? Mistä sen tunnistaa? Herätteleekö sama puhe toista mikä paaduttaa toista? Mitkä ovat juuri tänä aikana niitä houkutuksia mistä pitäisi erityisesti varoitella?

Kyselen tässä vaan; herkkä aihehan tämä on. Minusta ei ainakaan tässä vaiheessa ole antamaan kovin ehdottomia mielipiteitä.

Pena:
Herätyspuheen yksi vaara lienee tarkoituksellinen tai tiedostamaton rajojen piirtäminen Taivasten valtakunnalle. Körttiläisyydessä se viiva kai on olevinaan suruttomien ja heränneiden välissä. Väärälle puolelle jääneet saattavat kokea olevansa tuomittuja siellä pysymäänkin. Näin hengellinen työ saattaa vain lisätä maallistumista.
Minua viehättäisi ajatus sellaisesta julistuksesta, joka etsisi ja löytäisi kaikkialta uskon sinapinsiemeniä kastellakseen ja kasvatellakseen niitä. Ainakin rajoja vetävän pitäisi opastaa lähimmälle rajanylitysasemalle.
Tulinpa taas maalailleeksi kielikuvia! Teologit sanokoot saman kreikaksi.

Teme:
En tiedä menneisyydestä, mutta  nykyään - onneksi - saa istua rikkinäinen ihminen seuroissa veisaamaassa Siionin virsiä. Siellä ei tarvitse pelätä, että joku dumppaa taas kerran helvettiin tai kertoo, kuinka huono uskova on, jos "...." (täydennä "..." millä tahansa tekemiseen liittyvällä syyllä). Siinä ainakin kaikki, mitä minä tarvitsen: Kristus tuli ihmiseksi, otti ihmisten synnin, kantaa raadon Kotiin. Enempää stressiä ja vaatimuksia en elämääni kaipaa.

Teme

dnasukil:
Kiitos Osmolle. Teit hyvän kysymyksen. "mitkä ovat juuri tänä aikana ne houkutukset, joista erityiseti tulisi varoittaa ?
  Kysymys palautti ajatukseni runsaan kahden ja puolen vuosituhannen taakse Hoorepin vuoren juurelle. Siellä hahmoteltiin rajat ihmisen käyttäytymiselle elämässä kymmenen käskyn muodossa.
 Tarvitsee vain vilkaista päivän lehteä todetakseen rajojen ylittämisiä, jotka hämmentävät kysymään; eivätkö ohjeistukset enää ole voimassa?
 Uskottomuudet avioliitossa, villi alkoholin käyttö ja "mikään ei riitä" ahneus ovat kohonneet jopa hyveeksi.
  Samaa huolestumista näyttää ilmenneen paikallisosastojen neuvottelupäivilläkin kysymyksenä; "pitäisikö herännäisyyden profiilia ja näkyväisyyttä nostaa"?
  Yhteismitallista vastausta tuskin mistään on löydettävissä, mutta yhdessä asiassa, julistuksen terävöittämisessä, saataisi olla yksi aste ylöspäin. Muistuttaa yhteiskuntaamme rapauttavista ilmiöistä, jotka tekevät suorastaan mahdottomaksi perinteisen perhe-elämän, jossa lapsetkin saisivat kristillistä alkuopetusta tulevaan, mikä tarkoittaa juuri kristinuskon juurittamista nousevan polven sieluun.
 Voisiko ajatella niinkin, että julistajat (lähinnä pappi) on kutsuttu hyvän Paimenen edustajaksi tässä ajassa, joka huhuilee sen yhden raja-aitojen ylittäneen ja eksyksiin joutuneen perään?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu