Kirjoittaja Aihe: Dogma ja teologia uskonnon vihollisia?  (Luettu 18697 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Hölkänen

  • Vieras
Dogma ja teologia uskonnon vihollisia?
« Vastaus #30 : 11.10.06 - klo:12:51 »
Oh, hyvä huomautus, Mikael K. En toki kannata dogmattomuutta dogmaattisesti. :) Elämä ilman minkäänlaisia pysyviä sääntöjä olisi kaoottista, turvatonta ja mahdotonta. Mutta dogmien asema uskonnossa on mielestäni ylikorostunut, koska usko kuitenkin on jotakin, mitä ihmisjärki ei kykene määrittelemään. Tätä jotakin tulee toki arvioida dogmien valossa, mutta samalla dogmeja pitää arvioida tämän jonkin valossa. Elävä usko ja elävä kirkko ovat avoimia Luojan uudistustyölle. (Poliittiset liikkeet sen sijaan ovat joskus liiankin herkkiä unohtamaan periaatteensa, jos minulta kysytään.)

Lainaus käyttäjältä: "Mikael K."
Miten erottaa toisistaan aito ja epäaito jos ei ole rajoja tai mitään kriteerejä?


Ihmisten tapauksessa tuomitsemme henkilön aidoksi tai falskiksi fiilispohjalta. Ei ole olemassa tarkkaa mittaria ihmisen aitoudelle, koska ihminen on psykofyysisenä kokonaisuutena niin mutkikas, ettei koko ihmiskunta yhdessäkään osaa sitä tyhjentävästi kuvata. Kuinka sitten Jumalan tai uskonnollisten kokemusten aitouden arvioimiseen löytyisi riittävät kriteerit?

Lainaus käyttäjältä: "Mikael K."
Otaksun aidon vuorovaikutuksen olevan vasta silloin mahdollista, kun oma kuva siitä mihin ja mitä uskoo on kunnossa.


Ehkä niin, mutta joillakin se tuntuu olevan niin ylikunnossa, etteivät he kykene ymmärtämään toisenlaisia ajattelumalleja ja uskomusjärjestelmiä. Erilaisuutta ei pidetäkään kiehtovana rikkautena vaan vääryytenä ja uhkana. (Tunnistan tämän itsessänikin.)

Vai onko kysymys siitä, että kristinuskonkin dogmatiikka on niin epämääräistä, rönsyilevää, kiistanalaista ja käsittämätöntä, ettei teologien saati maallikkokristittyjen ole mahdollista muodostaa selkeää kuvaa siitä mihin uskotaan?

En ole sivuakaan dogmatiikkaa lukenut, joten saatan olla väärä ihminen puhumaan koko aiheesta.

Poissa Mikael K.

  • Istahtaa penkin päähän veisaamaan
  • Viestejä: 42
Dogma ja teologia uskonnon vihollisia?
« Vastaus #31 : 11.10.06 - klo:12:56 »
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Raja-aidalla on mieli silloin, kun sen vierellä kulkee tie johonkin. Aita, joka sulkee sisäänsä on vankila eikä leikkikehä.


Eikös kyse ole mielikuvista? Todellisuus on kuitenkin erilainen. Arkipäivässä olemme suhteessa lähimmäisiimme, jotka ajattelevat eri tavoin kuin jossakin tietyssä sisäpiirissä elävät.

Toinen esimerkki elävästä elämästä. Lapsi tarvitsee rajat voidakseen elää turvallisesti. Kasvun myötä rajat muuttuvat mutta silti jokainen kohtaa viimeisen rajan, jonka ylittäminen ei suju omin avuin. Elämän rajallisuus tässä suhteessa ja monissa muissa ei mene rikki vaikka sitä kuinka toivoisi. Teologiassa rajat ovat määriteltyjä, että tiedettäisiin milloin ollaan kristinuskon sisällä ja milloin ulkona.    

Näin väittäessäni en unohda aiheen toista näkökulmaa, joka tässä keskustelussa jo on ollut esillä. Kirjoittaahan mm. Paavali tästä jo Galatalaiskirjeessä. Kristuksen tuoma vapaus vallitkoon. Halusin vain valottaa erilaista näkökulmaa ettei vapaudesta itsestään tulisi vankila.

Poissa Mikael K.

  • Istahtaa penkin päähän veisaamaan
  • Viestejä: 42
Dogma ja teologia uskonnon vihollisia?
« Vastaus #32 : 11.10.06 - klo:13:05 »
Lainaus käyttäjältä: "Hölkänen"

Lainaus käyttäjältä: "Mikael K."
Otaksun aidon vuorovaikutuksen olevan vasta silloin mahdollista, kun oma kuva siitä mihin ja mitä uskoo on kunnossa.


Ehkä niin, mutta joillakin se tuntuu olevan niin ylikunnossa, etteivät he kykene ymmärtämään toisenlaisia ajattelumalleja ja uskomusjärjestelmiä. Erilaisuutta ei pidetäkään kiehtovana rikkautena vaan vääryytenä ja uhkana. (Tunnistan tämän itsessänikin.)

Vai onko kysymys siitä, että kristinuskonkin dogmatiikka on niin epämääräistä, rönsyilevää, kiistanalaista ja käsittämätöntä, ettei teologien saati maallikkokristittyjen ole mahdollista muodostaa selkeää kuvaa siitä mihin uskotaan?

En ole sivuakaan dogmatiikkaa lukenut, joten saatan olla väärä ihminen puhumaan koko aiheesta.


Tuo ylikunto on oikeastaan alikuntoa. Tuollainen ihminen ei oikeasti tunne itseään vaan pakenee dogmien varjoihin näkemästä valoa.

Sen kuvan mukaan mikä opiskellessani on syntynyt dogmatiikassa pyritään kuvailemaan selkeästi aihe ja rajaamaan ulkopuolelle ylimääräiset, että itse aiheesta voisi puhua selkeästi.

Puheen rajoittaminen kertoo minun mielestäni siitä, että halutaan olla ns. asiantuntijoita vaikka todellisuus olisi muuta. Tämäkin lienee pakokeino todellisuuden suhteen, jota ei haluta kohdata.

Vielä tuli mieleeni siitä mitä sanoit liiallisen dogmaattisesta asenteesta elämään, että osuit hyvin lähelle asian ydintä ellet sitten ytimeen. Dogmaattisuus saa surkuhupaisia piirteitä mikäli sillä yritetään selittää sen oman alueen ulkopuolelle meneviä piirteitä. Terveessä käytössä siitä on iloa ja apua jäsennettäessä todellisuutta mutta se jää auttamatta todellisuuden ulkopuolelle omaan teoreettisuuteensa.

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Dogma ja teologia uskonnon vihollisia?
« Vastaus #33 : 11.10.06 - klo:14:13 »
Ongelma taitaa ollakin juuri siinä että dogmeja tullaan aina tarvitsemaan - mutta tuleeko ihminen koskaan niin viisaaksi, ettei tartu dogmaan aseena unohtaen sen universaalisuuden, johon dogma vain hoipertelevalla ihmisen kielellä viittaa? Jos kuiva, abstrakti ja älyllinen dogma, uskonto oppina, vallitsee yksin niin Jumalan sijasta olemme kääntyneet kohti organisaatiota, oppia, valtarakennetta, jonka vartijat ovat tästä maailmasta, päästäen ja sitoen ihmisen käsillä, ihmisen viisaudella.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa Hanna

  • armon kerjäläinen
  • Viestejä: 451
Dogma ja teologia uskonnon vihollisia?
« Vastaus #34 : 11.10.06 - klo:18:02 »
Mielestäni dokmit sinänsä ei ole niinkään ongelma, vaan ihminen joka niitä tulkitsee. Maailman helpointa on olla ihminen joka saa ylemmältä tasolta ohjeet kuinka tulee toimia ja voi tuomita kaikki muut. Ei muuta vikaa kuin, että sellainen ei ole aikuisen ihmisen uskoa!

Sellaista ei ole olemassakaan kuin ehdoton totuus, mutta ihmisen on vain opittava elämään epävarmuudessa. On kuitenkin hyvä, että on erilaisia oppeja joilla voi jäsentää tätä maailmaa...ja toivottavasti tajuta oman pienuutensa.
On monta tapaa solmia kaunis kimppu ja monta tapaa elää onnellinen elämä

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Dogma ja teologia uskonnon vihollisia?
« Vastaus #35 : 11.10.06 - klo:18:03 »
Lapselle asetettujen rajojen pitää toki olla pysyviä. Kun tulet isoksi, niin sitten saat -tyyppinen kasvatus ei oikein toimi. Lapsi itse kulkee rajaa pitkin uusiin paikkoihin ja opettelee suhtautumaan rajoihinkin uusista näkökulmista.
Kuri tarkoittaa alunperin aidattua polkua, joka johtaa karjan viheriälle niitylle ja virvoittavien vetten tykö. Kirkon opin pitäisi mielestäni toimia niin.

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Dogma ja teologia uskonnon vihollisia?
« Vastaus #36 : 01.08.08 - klo:12:30 »
Löytyipä tämä vanha ketjukin lopulta. Nyt kun olen käynyt taas keskustelua pitkän tauon jälkeen U&R -puolella on menestys jotenkin ollut parempi. Ei niin enää suututa se vähän omalaatuinen opillinen näkökulma uskontoon eikä tee mieli pistää saman tien välejä poikki. Monella on joka tapauksessa hyvät tarkoitukset yksilöitä kohtaan vaikka oppi onkin melkoisen raju, mutta sitä rajuutta ei varmasti kokonaan näe jos on mielestään pohjimmaisena hyvä tarkoitus. Lähinnä se keskustelu on saanut miettimään uskontoa ja uskonnollista kokemusta ylipäänsä. Minulle teologia on vierasta siinä mielessä, etten ymmärrä miten voi puhua Jumalasta kielellämme suoraan, loogisesti ja tarkasti. Minusta emme voi lähestyä absoluuttista tästä rikkinäisestä inhimillisestä kokemuksestamme, muuten kuin viitteellisesti, muuten kuin korostetun henkilökohtaisesti, ei ikinä suhdetta halliten. Yksityiskohtainen oppirakennelma on hyvä, jos haluaa pystyttää organisaation, jos haluaa käyttää valtaa, jos haluaa kanavoida yksilöitä valvotuksi joukoksi. Nämä kaikki ovat myös vaarallisia asioita ihmisen kädessä - vaikka tarkoitukset olisivatkin mitä parhaimmat.

Herännäisyydessä läheisin asia on sen mystiikka, sitä kautta kristinusko laajentuu aidosti universaaliksi, aidosti merkitykselliseksi maailmankatsomukseksi - sen sijaan että se olisi suoja maailmalta, suoja tältä usein karulta kokemukselta, millaiseksi dogmalla ja tarkalla, omistetulla opilla on aina vaara muodostua. Tässä mielessä on niin helppo sisältä päin tuntea, että olennaisin Paavon "opista", sen olennaisimmat sävyt ovat säilyneet, kuin ihmeen kaupalla. Tämä on aivan päinvastainen tuntemus kuin ulkopuolelta katsottuna, jossa kaikki liikkeet supistetaan niiden opiksi. Mikään tie ei ole täydellinen täällä, ja muissa muotoiluissa on paljon rikkautta ja arvoa, mutta suuri aarre on taitamattomissa käsissämme - ja ihmeellisen harvoin ne kädet lyövät.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan