Minä suosittelen jotakin kirkkoasiaa niinikään, sillä lapsi numero neljälle täytyy kirjoittaa taas oma konfirmaatiokirja.
Dosentin väitöskirjassa jota Karl Barth hurmautuneena nimitti "teologian ihmeeksi" (ja jota yksikään kustantamo ei suostunut ottamaan kustannusohjelmaan - ei "myyvä" eli se kustantamojen arvostelukyvystä... minä ostin syksyllä oman kappaleeni!) kerrotaan, että kirkko on jotakin hyvin perusteellista ja ikuista - se on syntynyt jo ennen aikojen alkua, sillä niinkuin Jumalan kolmiyhteys viittaa jos minä oikein ajattelen, siihen, että Jumala itsessään on jotakin suhteessaolevaa, toista kohti kurkottavaa, on tuo ikiaikainen Jumalan kurkottautuminen ihmistä kohti kutsu johonkin jossa kaikki jo on korjattu, myös ihmiseen joka kaikkine puutteineen on kutsuttu toisia varten - sillä se voisi olla Kristuksen kirkon toinen nimi.
Kirkko on langennut, ja juuri Dosentin kirjojen mukaan joskus sillon joskus paratiisissa - (tästä minä aion vakuuttaa viisausmies Karttusen) sen historia ei ole aina järin kaunis. Toista varten luotu ihminen on taipuvainen tiivistämään tyhmyytensä ryhmässä... mutta niin pitkään, kuin tämä iankaikkinen on sellaisen paimenen tahdon, ajattelun ja rakkauden varassa, joka itse otti kasteen myös tullakseen kaikessa kirkkonsa herraksi, on jokainen uusi jäsen kutsuttu seuraamaan Kristusta - hyvään ja uskolliseen seuraan, ja uskaltaa ottaa kärsimyksenkin kädestä, jonka ojentaa rakas käsi. Elämä ei aina ole yhtä ilojuhlaa edes hyvinvoinnissa. Se on vaikeaa jokaiselle, ja aivan alusta alkaen (sanoo tosin psykoanalyytikko Winnicott, mutta oli hänkin viisausihmisiä)