Keskustelu > Yleinen keskustelu

Kirja vs. elokuva

(1/5) > >>

Hanna:
Onhan tasta nyt ollut taalla puhetta ennenkin, mut puhutaanpa taas...kirjojen ja elokuvien kiehtovasta maailmasta! Olin aina ennen sita mielta, etta elokuvan tulisi olla mieluiten mahdollisimman uskollinen alkuperaisteokselle. Nyt kuitenkin ajattelen toisin, syy: Maija Poppanen.

Mina pikku Hanna :lol: , olin ensin ihan hullaantunut kirjasta ja sitten elokuvasta, mutta eri syista. Kummassakin oli kuitenkin samaa yllatyksellisyytta ja taikaa.

Elokuva on aina yhden ihmisen nakemys kirjasta (ellei kirja sitten ole tehty elokuvan pohjalta) ja siis sikali tietylla tavalla puutteellisempi kuin kirja vai onko? Onko teilla tasta kirjan ja elokuvan vertailusta hyvia tai huonoja kokemuksia? Kiehtooko asia ketaan muuta? Mihin asti elokuva saa "leikkia" kirjan juonella? Vastatkaa vaikka naihin tai keksikaa itse kysymyksia ja vastailkaa niihin... Keskustelu alkakoon!

Pena:
Olen nähnyt kaksi elokuvaa Alice in Wonderland -kirjan pohjalta. Walt Disneyn piirrosfilmi toisti Lewis Carrollin teoksen tapahtumia ja henkilöitä, mutta pinnallisen tilannekomiikan keinoin ja kadottaen älyllisen leikittelyn taian. Muistaakseni tsekkiläinen näytelmäelokuva taas sepitti ihan omia juttujaan symboliikan ja surrealismin keinoin. Pidin jälkimmäisestä enemmän, koska se löysi tyttölapsen ihmettelyn eikä vääntänyt vitsejä.

An-na:
Ainoa tapaus, jossa pidän elokuvaa parempana kuin kirja, on Forrest Gump. Toisaalta en kyllä tiedä kumpi on tehty ensin.

Pottereissa kirjat ovat ehdottomasti elokuvia parempia - en kuitenkaan moiti leffoja, ne ovat yksi näkemys kirjoista ja niissä on hauskoja oivalluksia ja hienoja teknisiä toteutuksia. Se syvin "magic" niistä puuttuu, ja siihen pääsee vain lukukokemuksella ja omilla mielikuvilla.

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ole Sormusten herra -elokuvia vieläkään nähnyt siitä syystä, että halusin lukea kirjat ensin. No enpä ole vieläkään kirjoja lukenut, vaikka kirja on hyllyssäni ollut yli 10 vuotta. Saamattomuutta...

On kai noita elokuva-kirjayhdistelmiä lukuisia, joita olen nähnyt/lukenut, mutta nämä nyt ensimmäisinä tuli mieleen.

Liisu:
Tähän mennessä kirjat ovat aina olleet paljon parempia. Harry Pottereissa elokuvat ovat olleet jopa surkeita, jos vertaa kirjaan. Jos kirjaa ei ole lukenut, niin ehkä elokuva menettelee, mutta jos kirjat on lukenut, ja muistaa ne sanatarkasti elokuvat ovat tuskallista katsottavaa. Välillä tulee tosin ihan neutraalisti mietittyä, miten elokuvantekijät aikovat selviytyä joistakin kohtauksista, kun ovat muokanneet kirjaa niin paljon, esim. kotitontut jätetty pois ym.

Ainut tapaus jossa elokuva, eikä se edes ole elokuva vaan sarja, on parempi, on siskoni on noita- kirjat. Ne on tosin tehty sarjan pojalta eikä toisinpäin, mutta kuitenkin.

joonasv:
Miksi verrata kirjoja elokuviin?

Kaksi tyystin eri asiaa..Oma mielikuvitus vs jonkun toisen näkemys on hankala paikka.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta