Keskustelu > Yleinen keskustelu

Presidentti 2006 - osa 2

<< < (30/31) > >>

Vompsu:
Vai etttei ole demareista veronalentajiksi. Hmm. Vastahan tässä viina- ja varallisuusveroja laskettiin ja poistettiin. Pääministerinä tosin on raitis kapulainen, mutta hallituksessa vahvemmilla kyllä on demarit, samoin valtiovarainministerinä on demarien Heinäluoma. Varallisuusveron poistaminenhan hyödytti lähinnä kokoomuksen potentiaalista kannattajauntaa, siis ylempää keskiluokkaa, eikä siitä juuri muuta hyötyä ollut, kuin että valtion tulot laski. Alkoholiveron laskeminen taas ei hyödyttänyt ketään, ellei sitten sitä lasketa, että nyt kuolee alkoholiin enemmän ihmsiä, niin ei tarvi yhteiskunnan niitäkään hoitaa. Nehän saa ite pitää huolen omista asioistaan ja juoda ittensä halvalla hengiltä. Kai se on sitä yksilölisyyden tukemista ja turhien yhteiskunnallistan tukien poistoa, mitä kokoomuslaisetkin kannattaa? Vai olenko ymmärtänyt kokoomuspolitiikan väärin?

Jaakkoo, komppaan sua, melko samaa massaa ne pääpiirteissään on. Vaikka puolueohjelmissa vähän eroja onkin, tai erimielisiä henkilöitä, niin samanlaista politiikkaa ne kolme suurta enimmäkseen tekee.

Vompsu:
Ja vihreäthän ei ole vasemmistopuolue, ei ole koskaan ollutkaan. Nykyään se määrittelee itsensä yleispuolueeksi, jolla on ympäristöpainotuksia. Vaikka siellä väkeä on joka lähtöön, niin oikealta kuin vasemmaltakin, niin puolueena se ei sovi perinteiselle vasemmisto-oikeisto-linjalle. Kommunistimörköä Vihreissä on turha pelätä.

Suomen Keskustakaan ei kai oikeastaan pidä itseään porvaripuolueena, vaan ei-sosialistisena puolueena, korostaakseen keskustalaisuuttaan.

Tietysti sanoilla kikkailuahan tämä on, mutta jos nykyisenlainen kotimainen politiikka halutaan vakavasti ottaa, on sanomisissa tällaiset sävyt otettava huomioon, sillä niillä on merkityksensa. Kaiken kaikkiaan Suomen poliittinen kenttähän on kovin kapea, ääriliikkeitä ei juuri ole, ja esim. Viron puoluekartalla Suomen Kansallinen Kokoomus olisi laitavasemmistoa. Suomalainen politiikka on enemmän konsensusta ja pragmatiikkaa kuin ideologiaa.

Hanna:
Mun on hirveän vaikea ymmärtää kun täällä "mainostetaan", että kokoomus (ja oikeisto muutenkin?)haluaa poistaa turhat sosiaalituet ja jättää vain todella tarvittavat tuet (eli ei siis romuta sosiaaliturvaa).
Haluaisin vain tietää kuka määrittää sen mikä sosiaaliturva on turha ja mikä ei? Sillä niin idealisti en sentään ole, että kuvittelisin, että kukaan ei onnistuisi sosiaaliturvaa väärinkäyttämään vaikka se olisi millainen...

m.k:
Kyllä Vihreät on vasemmistopuolue, riippumatta siitä miten itsensä määrittelee. Katselepas vaikkapa Satu Hassin meriittejä, ei oikein muuta voida päätellä. Mikään muu kuin vasemmistopuolue ei tuollaisia huuhaatätejä ottaisi edes listoilleen... Osmo Soininvaara on ihan OK tyyppi ja fiksunkin oloinen, mutta eihän sitä voi äänestää kun samalla menee ääni sille tuulivoiman ja työmatkapyöräilyn puolestapuhujalle. Työmatkapyöräileppä täälläkin talvella, ei mulla ainakaan kiinnostus riitä. Oikeistolaisen vihreän kun vompsu näytät niin se on jo juhlaa. Kyllä ne vaikuttaa sellaisilta asiaoista vähän pihalla olevilta tontuilta jotka vouhaavat puhtauden puolesta, mutta vastustavat ydinvoimaa. Rahaa kun eivät ole eläissään nähneet niin eivät sitten ajattele, mitä mikäkin maksaa. Hieman kärjistettynä, mutta tomppeleitahan nuo kyllä aivan oikeasti ovat jos muihin vertaa.

Perinteisesti demarit eivät ole veroja alennelleet, mutta nyt on kyllä harjoitettu aika reippaasti oikeistolaista talouspolitiikkaa, vaikka kokoomus onkin oppositiossa. Taitaa olla Raimo Sailaksella näppinsä pelissä...

Nyt kyllä voisit esitellä jotain tilastoja ja faktaa, että moniko ihminen on sen vuoksi kuollut että viina on halpaa. Minä en ole vielä ensimmäisestäkään kuullut. Viinaa täällä on aina juotu, oli se sitten laillista tai laitonta, kallista tai vähän halvempaa. Juopoilla menee aina sen verran ettei hengenlähtöä tarvitse kauaa odotella, normaalikuluttajalla jää sitten enemmän rahaa johonkin muuhun. Minä en ole ainakaan tavannut ketään, joka 0,7 kossupullon sijaan ostaisikin perjantaina litraisen "kun kerran samalla rahalla saa". Viinaan riittää aina rahaa jos maistuu, sitten tingitään jostakin muusta jos ei muuten piisaa.

Suomen Keskusta ei pidä itseään porvaripuolueena, eikä kai kukaan muukaan. Siihen kategoriaan se kuitenkin luokitellaan, jos jako on sosialisti-porvari. Oikealle menee, jos jako on vasen-oikea. Keskellä on vähän vaikea olla, kyllä aina jompaan kumpaan laitaan kallistuu.

Demareitten vahvoilla olo hallituksessakin on vähän niin ja näin. Toki keskusta ei aivan kaikkea voi itse päättää, mutta yhdessä RKP:n kanssa voivat kyllä rauhassa olla voitolla. Sitä päivää saattekin odottaa, kun punamulta tai porvarihallituksessa RKP olisi eri mieltä kuin Keskusta, syykin siihen on olemassa - RKP:n ja Keskustan vaaliliitoissa RKP saa ja Keskusta menettää, tämän vuoksi RKP on sitten samaa mieltä kuin keskusta. Pienelle puolueelle 1-2 paikkaakin ovat tärkeitä, kun Keskustan saldossa noin pienet määrät eivät paljoa näy. Valtiovarainministerinä on kyllä Heinäluoma, mutta kuvitteleeko joku oikeasti että niin tampiota jätkää päästäisi kukaan päättämään taloudenpidosta yksinään? Luojan kiitos ei. Viinanen ja Niinistö osasivat asiansa, erityisesti Viinasen morkkaamista en ymmärrä alkuunkaan. Liikanen ja Heinäluoma ovat sen luokan törttöjä talousasioissa, etten ymmärrä miten heitä on päästettykään niin vaativalle paikalle. Liikanen vielä sen jälkeen Suomen Pankin johtoon, olisi pitänyt uskoa kerrasta ettei sillä miehellä taidot riitä. Yksin Liikasen vika ei lama ollut, mutta kyllä hän melkoisen paljon asioihin vaikutti. Viinasta saadaan kyllä, yhdessä presidentti Koiviston, kanssa kiittää siitä että selvisimme lamasta jokseenkin nopeasti. Koivisto ja Raimo Sailas ovat kaksi demaria, joita saatan jonkinlaisessa arvossa pitää, ehkä jopa Lipponen.

An-na:

--- Lainaus käyttäjältä: "Vompsu" ---Nehän saa ite pitää huolen omista asioistaan ja juoda ittensä halvalla hengiltä. Kai se on sitä yksilölisyyden tukemista ja turhien yhteiskunnallistan tukien poistoa, mitä kokoomuslaisetkin kannattaa? Vai olenko ymmärtänyt kokoomuspolitiikan väärin?
--- Lainaus päättyy ---


Joo, olet. Ei kokoomus halua poistaa tukia yhteiskunnan vähäosaisilta. Alkoholistit ovat näitä vähäosaisia. Toki voi miettiä, että syydetäänkö rahaa vain elatukseen, vai olisiko järkevämpää laittaa rahaa kuntoutukseen ja sellaiseen, että vähäosainen muuttuisi vähän parempiosaiseksi?


--- Lainaus käyttäjältä: "Hanna" ---Mun on hirveän vaikea ymmärtää kun täällä "mainostetaan", että kokoomus (ja oikeisto muutenkin?)haluaa poistaa turhat sosiaalituet ja jättää vain todella tarvittavat tuet (eli ei siis romuta sosiaaliturvaa).
--- Lainaus päättyy ---


Hanna, mä alan jo väsyä siihen, että sä jankkaat sitä, että kokoomus haluaa poistaa sosiaalituet. Usko nyt, ettei missään kokoomuksen ohjelmissa sanota niin! Enkä todellakaan usko, että kukaan yksittäinen poliitikkokaan noin järjettömiä puhuisi. Jos sulla on todella tiedossa joku, joka näin sanoisi, kerro kuka, missä hän on niin sanonut ja missä kontekstissa.


--- Lainaus käyttäjältä: "Hanna" ---Haluaisin vain tietää kuka määrittää sen mikä sosiaaliturva on turha ja mikä ei? Sillä niin idealisti en sentään ole, että kuvittelisin, että kukaan ei onnistuisi sosiaaliturvaa väärinkäyttämään vaikka se olisi millainen...
--- Lainaus päättyy ---


Eipä kai tässä maassa ole turhaa sosiaaliturvaa. Enemmänkin näen sen siten, että miten paljon ja millä perusteilla sitä annetaan. Niin kuin täällä on monesti todettu, että jotkut jäävät mieluummin kotiin ja elävät tukien avulla kuin menisivät töihin, kun sieltä saa saman verran rahaa. Vika on siis enemmänkin tuen suuruudessa ja työpaikkojen palkkauksessa.

On myös mielenkiintoinen aspekti esim. se, että opiskelija, joka tekee pitkää päivää opiskelujen parissa, saa todella paljon vähemmän tukia kuin työtön, joka ei tee välttämättä yhtään mitään. Mutta se nyt on jo taas ihan toinen keskustelunaihe.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta