Valitettavasti koen tämän nykyhetken tyylisessä Sanan julkisesti esille tuomisessa ,vähän Amerikan meininkiä.
Kiinnostuneena kyselen, että minkätyylinen Sanan esillä pitäminen olisi sellaista 'ei-amerikkalaista'?
Onko se sitä, että Sanaa ei pidetä esillä ollenkaan, tai siis että sitä pidetään esillä vain kirkkorakennuksissa tai mahdollisesti seuratuvissa?
Jos ehta suomalainen tapa on pitää sitä esillä vain kirkkorakennuksissa tai seuratuvissa, niin tavallisen ihmisen kannalta se on lähinnä sitä, että Sanaa ei ollenkaan pidetä esillä.
Itse koen körttiseurat kovin positiivisina kokemuksina, josta johtuen välillä siellä käynkin. Havaitsen, että seurat eivät kovin suuressa suosiossa ole (ainakaan pääkaupunkiseudulla) körttiläistenkään keskuudessa, kun niissä on niin harvoja ihmisiä, keski-ikä seuroissa ainakin täällä pääkaupunkiseudulla lienee siinä reilut 60 vuotta.
Jos körtit ja yleensäkin luterilaista vanhurskauttamisteologiaa edustavat tahot eivät ryhdy levittämään evankeliumia, on se mielestäni ikävä asia siitä syystä, että vapaat suunnat (kuten me helluntalaiset) ja kaikkinaiset amerikkalaistyyliset järjestöt tekevät sitä sitäkin enemmän ja mahdollisesti eksyttävät suuria joukkoja sellaiseen 'voittavaan kristillisyyteen', jossa autuaita ovat hengellisesti rikkaat. Mitä rikkaampi hengellisesti, sitä autuaampi. JA mitä maallisesti rikkaampi, sitä autuaampi.
Minulla on vapaiden suuntien vankka tausta, ja minä jos kuka tiedän, mitä se hassuimmillaan on. Hassuimmillaan ihmiset ryömivät maassa, kouristelevat, tekevät oksennusliikkeitä, tärisevät, lakoavat maahan, päästelevät erilaisia ääniä, metelöivät, iloitsevat, hyppivät, heiluttelevat erivärisiä lippuja tanssiessaan yms.
Onneksi tällaisia äärihassuja tilaisuuksia on harvoin, jossa suurinosa (tai kaikki) esittämistäni asioista esiintyy.
Oksennusliikkeet ja maassa näyttävästi tapahtuvat ryömimiset eivät minua sinällään niin paljon haittaa. Olen sen verran rutinoitunut tällä uskonnollisella saralla, ettei ne juurikaan hetkauta.
Se minua kuitenkin haittaa, että tuonkaltaisissakaan tilaisuuksissa en kuule sanomaa Kristuksesta tai Jumalan kovasta laista. Toki uskonnollisia sanoja tilaisuudet ovat tulvillaan, mutta tuntuus iltä, että ydin puuttuu.
Körttiseurossa joskus siitä ytimestäkin puhutaan, mutta ei kovin usein.
Veikkaan, että menneinä vuosina, tai ehkä ainakin ukko Paavon aikoihin evankeliumi oli voimakkasti esillä körttiseuroissakin - tai sitten Paavon elämänkerrat on kirjoitettu erheellisesti.
Minusta tuntuu siltä, että jos luterilaista vanhurskauttamisteologiaa ja Jumalan lakia ja Raamattua yleensäkin ei saarnata tavallisille suomalaisille ihmisille, suomalaiset ovat hukassa.
Tässä saarnaamisasiassa pitää ottaa huomioon nykyajan vaatimukset. Nyt ei ole samoin, kuin oli ennen. Ennen ihmiset kävivät kirkoissa enemmän ja kuulivat siellä Sanaa.
Nykyään kirkoissa ei käydä, kirkosta jopa erotaan aktiivisesti.
Jos edelleen ajatellaan, että pitää pysyä niissä vanhoissa menetelmissä, niin erehdytään. Kirkossa käynti ei ole nykyaikaa, sen on hyväksyttävä.
Nykyään ihmiset ovat muualla. Luterilaisen kirkon edustama evankeliumi pitää viedä sinne, missä ihmiset ovat. Turha sitä on kovin atiivisesti sinne viedä, jossa kukaan ei ole.
Jos suola (siis mahdollisesti me) käy mauttomaksi, niin ei se kelpaa muuhun, kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
Näin meille on jo mahdollisesti käynyt.
Ymmärrän toki, että ehkä suurin osa itsensä-uskovaiseksi-uskovista ihmisistä on eri linjoilla kanssani tässä asiassa.
Hyväksyn tämän seikan toisasiana, varsinkin, kun minulta puuttuu sellainen keskusteluyhteys Jehovan kanssa, että voisin verrata omaa uskomustani Hänen uskomukseensa.
