Kirjoittaja Aihe: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?  (Luettu 133587 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #135 : 31.08.24 - klo:11:53 »
Itsekseen ei aina ole yksinäistä. Väkijoukon keskellä taas voi hyvinkin olla. Otsikko varmaan tarkoittaa yksinäisyyden tunnetta, joka on lähellä itsensä hyljätyksi kokemista.

Tuo muuten onkin kiinnostava näkökulma.  Kuinka voi olla niin,  että ihan de facto on joutunut vaikka häipymään,  saattanut puoliso jättää
 kokonaan tsi muuten  hylkiä,  työpaikalla  sanottu,  me ei sitten työskennellä epileptikon kanssa --- tämä nyt on  vain esimerkki ja poimittu todellisesta elämästä, kun toisten asioista mieluummin vaikenen ---   kokenut ettei kelpaa sinne tai tänne --- hei hei hei toteen,  että te ette ole siis tässä esimerkissä,  ette te ole ,minua hyljänneet minä vaan vedin Kalistajan jutusta herneet --  (sitten en ehtinyt enkä jaksanu kun tuli muuta kirjoitettavaa)   --- mutta siis,  oma vaikka nyt uskonyhteisö hylkii ---   mutta jostakin syystä  ei koe olevansa yksin.


Riittääkö joskus yksi puheliu?  Hei,  minä nyt soiinm,  kun....


Tietty se edellyttää että  vaiks itse tekstaa,  kuulin puolison kuolemasta  otan osaa,  kerro kuinka voit? 

Mutta siis,  ehkä kukaan ei soita....   


.................


Kun hyvin vähä riittää ja ainakin omat vanhempani 95 94   sanovat  etteivät jaksa  olla  niin sosiaalisia, mietin kuinka voisi vaikka vain soittaa. Tekstata.  Kysyä,  kaikki hyvin?   

Niin vähä  auttaa  valoisalle puolelle.  En ehkä itsekään oikein jaksaisi samaa kuin kymmenen vuotta sitten --- tavata,  käydä kaupungilla, puhua pitkipuheluita.    Näön heikkeneminen   vaikeuttaa täällä  kirjoittelua ja lukemista.

 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22311
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #136 : 01.09.24 - klo:15:15 »
Me ihmiset olemme erilaisia varmaan siinäkin, miten paljon kestämme takaiskuja elämässämme. Luulisin sen riippuvan iästäkin; nuoren maailma saattaa romahtaa sellaisesta, mille keski-ikäinen kohauttaa hartioitaan tokaisten, että sellaista elämä on. Olen joskus lukenut Viktor Franklin ajatuksia. Hän korostaa elämän tarkoituksen merkitystä. Hänen mukaansa ne selviävät sortumatta melkein mistä vain, jotka kokevat omaavansa jonkin tärkeän tehtävän, joka on vielä saatava valmiiksi.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8506
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #137 : 04.09.24 - klo:18:47 »
Oih mikä aihe,

Miten selviytyä.

En nyt tuhannen hmmm liikutustilassa osaa sanoa.

Tämä on aihe johon palata,
Oih hyvä foorumi ja Lena aiheesta.

Kaikki valta tekoälylle!

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34104
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #138 : 05.09.24 - klo:17:53 »
Tässä kaiken keskellä alkoi sisälläni kuulua nimi Irja Askola. Niimpä googlasinIrja Askola nyt.

Tämän löysin hänestä, ensimmäisestä nais-piispasta: 

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/piispa-emerita-irja-askola-muutti-palvelutaloon-luopumisessa-on-kivun-lisaksi-kauneutta

Hän on valinnut rohkeasti ( tai ehkä pakosta ) asumisen paljon pienemmässä asunnossa hoivaodissa. Muutkin ympyrät ovatt käyneet vähäisiksi, mutta silti hän vaikuttaa tyytyväiseltä.

Hyvää elämää eletään monin tavoin. Elämänlaatu ei ole kiinni neliöistä. :eusa_pray:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34104
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #140 : 12.09.24 - klo:02:00 »
Harmitus tuo ettei kahvinkeitintä saa olla...   Mutta muuten mietin,  ettei  tilan tuntu riipu neliöistä,  ei todellakaan.  Pientä ystävällisyyttä  taitaa jokainen kaivata, ja  kun ikää alkaa karttua  niin että sen jo huomaa,  sovinto tulee tärkeämmäksi. 

Joskus sanoin ties missä keskustelussa jossa maailmaa parannettiin,  sain syntyessäni ihan neliömetrin alan maata ja olen onneton,  jos se lähtiessäni näyttää  pahemmalta kuin tullessani.  Tuon nyt sai ymmärtää vaikka ihmisiksi joita kohtasin,  ei sen tarvitse olla puutarhanhoitoa....  On kurja ajatella, jos vietän viimeiset aikani epäsovussa loukaten mahdollisimman montaa sattumalta ohi kulkevaa,  jos ajattelen vain katkeruudella osapuilleen joka tiusta ihmostä joka  syystä tai syyttä tai syystä jota en ehkä tajuu tai syystä josta jotain tajuan, mutten voi auttaa,  olen loukannut tai jonka minuun kohdistuneet luokkaukset hiertävät mielessäni nokkamukilla tarjotusta haaleasta kahvista iltapesuun. 

Katkera vanhuus kai sittenkin on pahin, ja koska ei  huomisestaan tiedä,  toivon ettei kukaan täällä muistele pahalla  eli anteeksi,  joskin tuumin,  tuskin olin niin tavattoman tärkeä  ja niin paljon poissakin,  että  taidan liioitella omaa merkitystäni.


Olen tässä seuraillut  vanhempiani,  heidän väsymistään,  ja kuinka he taivaltavat päivästä seuraavaan ---  eikä yksinäisyys todellakaan näytä olevan vaikueaa,  se ehkä kuinka maailma on muuttunut ja erityisesti digiloikka pudotti aikoja sitten heidät tien sivuun. 

Yksinäinen nuoruus sen sijaan saattaa olla hirveä.  Kun olen lueskellut koulussa ns kiusaamisesta -- ihan liian lievä ilmaus tuo on sille että  iso  ryhmä soveltaa kaikkea keksittyä julmuutta ---  sillä kohdin olen ajatellut,  kuinka  siinä  14v iässä kokee ettei kuulu oikein kehenkään.  Vaikkei edes kiusattaisi,  vaikka iolisi jokunen ns kaveri jne.  Tietää,  että suhde vanhempiin on muuttumassa,  ja silloin eiu vielä tiedä että  keski-iän kolkutellessa se kuilu ei enää olekaan niin järkyttävä --  eikä oikein ole kiinni missään uudessakaan.  Silloin ainakin itse olin yksinäisimmilläni.  Tiesin niin vähän tulevasta,  eikä semmoista sukupolvikokemusta vielä ollut kuin hahmollaan,  näiden kanssa osapuilleen tulen aikanani  rakentamaan omaa elämääni ---   ja niin tulee olla. 


Jos silloin jätetään yksin,  jos silloin ei löydä paikkaansa kun sitä ei ole vielä ehtinyt edes kuin huomaamaan,  kappas,  olen olemassa,  silloin on yksinyksin.  Joulun aattokirkossa saarnan pitänyt pastori sanoi tosin,  silloin ihminen vasta yksin onkin,  ,kun hän on kaksin yksin. 


Ettäpä tätä tuota noin...   Vanhuus saattaa olla vaikea jos se on kipujen täyttämä eikä aivan konkreettisesti saa apua, jos kaatuu eikä avunhuutoja kuulla,  mutta näin saattaa tapahtua iästä riippumatta,  sen tiedän.  En ehkä saa tästä kysymyksestä  vieläkään otetta.


Voiko olla mitään kamalampaa kuin yksinäinen vanhuus?  Hyvä tavaton,  kyllä aivan varmasti voi.    :kahvi: :kahvi: :kahvi:
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34104
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #141 : 12.09.24 - klo:09:09 »
Hei Leena !  Älä epäile, olet mukana minun elämässä aina, kiitoksin vieläkin näkevin silmin, ja muutenkin.
Ajattelevat ja kirjoittavat ihmiset ovat samasta juurakosta.

Tuohon viimeiseen lauseeseen. Eikö maailman valtapeliä pelaavien johtajien aiheuttamat ja ylläpitämät sodat ole kauheassa vääryydessään kauheampia. Ne Ukraina lapsiuhrit, samon Gazassa huutavat haudoista . Myös auttavia ihmisiä tapetaan surutta, että joku saa pitää päänsä ja lähettää pomminsa !

Myös ihmiskunnan tuhoama luonnon monimuotoisuus ja sen lisäämät ongelmat koskettavat meitä kaikkia.
Tämä tuho on ennustettu, mutta tätä on surkea seurata, ainakin omia jälkipolviaan miettiessä. Mitä he vielä tulevat näkemään !

Katkeruus ja toivottomuus ovat pahoja seuralaisia meille iäkkäille. Toivo ja Usko, sensijaan olkoon kavereinamme.

 :039:  R-m
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #142 : 12.09.24 - klo:18:01 »
Ajattelet kuin minä usein.  Eikö diktaattori koskaan ymmärrä että hänen tulee kuolla?   

Paljon rakkaita ajatuksia!  Joskus ihminen jota ei heti ymmärrä tuleekin kaksin verroin tärkeäksi. 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34104
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #143 : 12.09.24 - klo:18:54 »
Tällaista etä-ystävyyttä pitää hoitaa varoen. Vaalia kuin hienointa porsliinia, ettei se säry.

Ollaan ( kai ) molemmat hyvin herkkiä ymmärtämään väärin toistemme kirjoitusta.

Olisi aivan toista olla nokakkain, silloin puhuen väärinymmärrykset setvittäisiin heti eikä jätettäisi hautumaan.
Min en ole pitkävihainen, ainakaan kun asiat sovitaan. Toisaalta olen sitkeä asioiden kääntelijä ja hautoja.

Olen myös hurjan sisukas. Muutoin en olisi tätä perhettäni kestänyt. Rakastan heitä koko sisullani.
Olen luja ystävyyssuhteissa, ja hyvin huolehtivainen ( olin silloin kun jaksoin ), nyt voin antaa vain empatiaa .

Voit kirjoittaa YV-postia, osoite on entinen.
 :039:  R-m
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8506
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #144 : 13.09.24 - klo:13:22 »
Olen kyllä miettinyt miten saisin äitini johonkin hoivakotiin, mutta aika mahdotonta se on.

90 lasissa niin ikää on jo aikalailla, mutta kun on omatoiminen ja haluaa olla kotona, niin minkäs teet?

Sosiaalinen ja hauska nauraa paljon ja huumori kukkii älyäkin riittää.
Eli ei tälläinen tosikko kuin poikansa.

-No ikää on ja kyllähän turvallisempaa olisi, jos olisi jossain hoivakodissa.
Vanhus rutiineineen taitaa olla aika mahdoton vieroittaa tavoistaan?

Itte kyllä heti kun pääsen iän puolesta, niin menen johonkin täysihoitolaan.

Tässä nyt raavin päätä, että mitä tehdä, siis äitini kanssa?
Onko vinkkejä?
Kaikki valta tekoälylle!

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34104
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #145 : 13.09.24 - klo:13:51 »
En tiedä arvaanko ketään neuvoa , mutta omalla kohdalla en tykkäisi jos lapset päättäisivät mitä minun kanssa tehdään. Olen osannut hoitaa omat ja puolison asiat aina. Hoksottimet kun pelaa, vaikka muuten olenkin hutera, tiedän kyllä milloin on aika siirtyä täyden palvelun piiriin.

Vielä käymme itse kaupoilla ja lääkäreissä, kun Matti ajaa autoa vaikka ei kävele kuin rollan avulla. Minä kävelen kauppaankin rollalla, mikä on muuten hyvä peli vaikka kenelle. Ostokset kulkee, eikä kädet veny.

Voithan kysyä haluaako äitisi jotain palvelua kotiin, ja hommaat sitten. Käykö siivooja ? Se oli meillä paras apu heti kun puoliso sai infarktin. Muuta ei vieä ole hankittukaan kuin se että osaan nyt tilata ruokaa Prismasta, ja se tuodaan kotiinkin kun ei pakkasilla viitsitä vanhaa autoa käynnistää, eikä itsekään viitsitä lähteä.

Asuuko äitisi samalla paikkakunnalla kanssasi. Käy joskus katsomassa. Minä en halua että lapset käy turhan usein. Muutama kerta vuodessa riittää vielä nyt kun olemme kaksin.

Huomaan kyllä että useimmat lapset pohtivat kovasti vanhusten pärjäämisistä. Se on oikein. Ei yhteiskunnan tarvitsekaan kaikkea tehdä silloin kun vanhat pärjäävät nuorten tuella.

 :039:  R-m

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8506
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #146 : 13.09.24 - klo:18:20 »
Ei kun me kaikki kakarat eletään eri maissa.

Ihan olen samaa mieltä, et halua että kakrut päättää miten elät.

Siksi en mudeania haluaisi mihkään, mut en tiedä yksinkään ei hyvä. Ja kuinka paljon me tajutaan omista tiloista
« Viimeksi muokattu: 13.09.24 - klo:18:26 kirjoittanut Viisveisaaja »
Kaikki valta tekoälylle!

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #147 : 14.09.24 - klo:22:45 »
Meillä ollaan saman edessä.  Kun vanhemmat ovat vanhempia,  me ei siskon kanssa mennä määräilemään,, piste.  No,vielä ne tuntee meidät, mutta muistaminen alkaa vaatia monet selitykset.  Ja apuahan ei oteta, ei sitä ennejkään tarvittu.  Huh. 

Se pahuksen putkiremppa, haittaa  kämppåäni myymistä.  Vaikka miten  ett näillä neluöillä saa Kymenlaaksosta talon,  Taloa taas ei kannata ottaa,  kun ei taloista mitään ymmärrä mutta jos antais mennä ja jotain.... 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1578
Vs: Voiko olla mitään kauheampaa kuin yksinäinen vanhuus?
« Vastaus #148 : 15.09.24 - klo:12:53 »
Olen kyllä miettinyt miten saisin äitini johonkin hoivakotiin, mutta aika mahdotonta se on.

90 lasissa niin ikää on jo aikalailla, mutta kun on omatoiminen ja haluaa olla kotona, niin minkäs teet?

Sosiaalinen ja hauska nauraa paljon ja huumori kukkii älyäkin riittää.
Eli ei tälläinen tosikko kuin poikansa.

-No ikää on ja kyllähän turvallisempaa olisi, jos olisi jossain hoivakodissa.
Vanhus rutiineineen taitaa olla aika mahdoton vieroittaa tavoistaan?
Tässä nyt raavin päätä, että mitä tehdä, siis äitini kanssa?
Onko vinkkejä?
Onhan se vanhusten omaisena ahdistavaa seurata heidän pärjäämistään kotona. Vuosia sitkutellaan jotenkin, kun vanhushuolto ei paljon apua tarjoa ja vanhuksetkin uhmakkaasti haluavat asua vain kotonaan. Kun kunto romahtaa tai sattuu kotona paha kaatuminen/tapaturma, että omaisten avustaminakaan ei pärjää enää kotona, niin hoitopaikka sairaalassa olon jälkeen on vain pakko järjestää. Näin kävi oman äitini kohdalla, kun vaihtoehdot loppuivat.
Viisi vuotta hän ehti asua vanhusten palvelutalossa hyvässä huolenpidossa ja turvatuissa oloissa. Minunkaan ei äitini suhteen tarvinnut kantaa enää huolta, sain vain käydä hänelle pitämässä seuraa ja näitä käyntejä palvelutalossa tuli viidessä vuodessa tehtyä arviolta n.1000 kertaa.
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.