Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: seppos - 07.12.14 - klo:10:33
-
Kuuntelen juuri radiojumalanpalvelusta. Siellä luettujen Raamatun tekstien lopuksi sanottiin "ja tämä on Jumalan sanaa" (meidän kirkossa ei sanota) Mutta kun ollaan tarkkoja, niin ihan näin ei ole. Jumala ei ole Raamattua kirjoittanut, vaan ihmiset. Toinen kauhistus on halleluja evankeliumitekstin jälkeen. Puoli vuotta sitten teksti loppui kahdesti peräkkäin suurin piirtein näin "ja heidät kaikki surmattiin" ja siihen seurakunta vastasi halleluja..... Olenko liian tosikko vai mikä on vikana, mutta nämä kirkolliset puolitotuudet, legendat ym. ärsyttävät minua?
Onko muilla samoja oireita?
-
Joo on. Ennen tein kaiken niin kuin muutkin tekivät.
-
En tiedä ärsyttääkö nyt enää, mutta muutamia vuosia sitten törmäsi jatkuvasti uskontunnustuksen kompastuskiveen ja loukkausten kallioon, eli mistä se Maria puksahti paksuksi. Uskontunnustuskin muutettiin saarnoissa " uskonylistykseksi" jos mitä. Ja koko meteli tämän takia.
Ihan kuin ei kukaan olisi huomannut että keskeinen asia on tunnustusten trinitaarisuus . Minusta se opetetaan kirjoissa.
Nyt kun yritän tuskanhiki niskassa oppia kreikkaa, on hyviäkin hetkiä. Se kieli heijastelee kulttuuria jossa puhuivat niin komplisoitua kieltä. Pena osaa oikeasti hyvin, nimittäin kuukeloiminen ei juuri auta. Mutta meidän opit syntyivät hellenistisessä kulttuurissa eli sitä kieltä puhumalla, paha kyllä , niin, että verbit muutettiin substantiiveiksi peräti usein väittää minulle kaksi kirjaa. Saatiin mutkallisia opinkappaleita.
Rupesin miettimään että olisiko sitten ollut siten. Jumala oli jotenkin vakuuttanut ihmisiä ja ilmenteerannut kolmesti ja eri tavoin aina joten kun ensin yritettiin verbillä osua, niin lähin osuma substantivoitiin. Tämä on varmasti täyttä harhaoppisuutta, mutta uskontunnustuksissa siirretään kaiketi juuri tätä perintöä eteenpäin.
Ai niin, ei uskontunnustus siis ole harhaoppia eikä Marian raskaus keskeinen opinkappale ja uskon minäkin ettei siihen Jooseppia tarvittu tai sai se ollakin ja kaikki mahdolliset edelleen
-
Pena osaa oikeasti hyvin, nimittäin kuukeloiminen ei juuri auta.
Ei osaa muuta kuin käyttää raamattuhakua. http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible Siellä on Bysantin tekstilaitoskin.
-
Kuuntelen juuri radiojumalanpalvelusta. Siellä luettujen Raamatun tekstien lopuksi sanottiin "ja tämä on Jumalan sanaa" (meidän kirkossa ei sanota).
Partitiivimuoto ei noudata käsikirjaa, jonka mukaan tekstiä seuraa toteamus "tämä on Jumalan sana". Olematta teologi rohkenen tulkita käsikirjanmukaisen kokonaisobjektimuodon viittaavaan koko Raamattuun Jumalan ilmoituksena. Kyseessä on ikivanha seurakunnan vastaus lukukappaleeseen, toteaa piispa Jari Jolkkonen eräässä saarnassaan.
Mt
-
Onko muilla samoja oireita?
On. Halleluu-uu-jassa senkin takia, että se melodia, jota olen siinä kuullut käytettävän, on niin ikävä.
-
Minulle nämä molemmat tulivat vasta muutama vuosi sitten tutuiksi. En ole vieläkään tottunut. Luulin ensin
niiden olevan vapaiden suuntien vaikutusta, mutta sehän on kai mahdotonta Ev.lut. kirkossa.
Katoliset taitavat käyttää tätä Tämä on Jumalan sana- ilmaisua. En tiennyt että se on kirkkokäsikirjamme mukaista.
Kyllä Hallelujaa soi sielussa melko usein, ja siellä se saa pysyäkin. Huomaan olevani allerginen viidesläisyydelle. Tänään viimeeksi muistin niitä aikoja, kun näin erään kuolinilmoituksen lehdessä, kuinka tätäkin vainajaa raamattupiirissä painostettiin kun hän oli itsenäinen ajattelija. Kaikkien olisi pitänyt olla vetäjän mieliksi. Minä raukka olin, kunnes ymmärsin sen olevan tapaa ja totuttamista. Kaikki ne käytetyt fraasit ja "sananpaikat"
ovat yhä minulle osoittelua siitä kuinka pitäisi olla kun ollaan uskovaisia.
-
Kuuntelen juuri radiojumalanpalvelusta. Siellä luettujen Raamatun tekstien lopuksi sanottiin "ja tämä on Jumalan sanaa" (meidän kirkossa ei sanota) Mutta kun ollaan tarkkoja, niin ihan näin ei ole. Jumala ei ole Raamattua kirjoittanut, vaan ihmiset. Toinen kauhistus on halleluja evankeliumitekstin jälkeen. Puoli vuotta sitten teksti loppui kahdesti peräkkäin suurin piirtein näin "ja heidät kaikki surmattiin" ja siihen seurakunta vastasi halleluja..... Olenko liian tosikko vai mikä on vikana, mutta nämä kirkolliset puolitotuudet, legendat ym. ärsyttävät minua?
Onko muilla samoja oireita?
Pikkasen.
-
Huomaan olevani allerginen viidesläisyydelle.
Minäkin olen.
-
Viisikielinen on kyllä hieno laulukirja :023:
(nimimerkki laulun lyömä etsijä)
-
Viisikielinen on kyllä hieno laulukirja :023:
(nimimerkki laulun lyömä etsijä)
Olisiko siitä vanhojen kunnon henksujen* perijäksi?
(*Hengellisiä lauluja ja virsiä, SLS)
-
Olisiko siitä vanhojen kunnon henksujen* perijäksi?
(*Hengellisiä lauluja ja virsiä, SLS)
Seurakuntanuorissa veisattiin henksuja ja ihan hyvä, mutta turhan laaja kuten viisikielinenkin.
-
Seurakuntanuorissa veisattiin henksuja ja ihan hyvä, mutta turhan laaja kuten viisikielinenkin.
Arvelen 'turhan laajallekin' hengellisten laulujen kokoelmalle olevan tarvetta moniäänisessä kirkossamme.
-
Ja sitten tällaisia "ikinuoria ruutiukkoja" ajatellen juuri on ilmestynyt sellainen
"Nuoren seurakunnan veisukirja 2015"...toki mulla on edelliset 2005 ja 2010 kirjatkin
sekä 8 kpl ohuita punakantisia vihkosia.
Tuosta läjästä löytyy monenmoisia aarteita. :icon_biggrin:
-
Ei osaa muuta kuin käyttää raamattuhakua. http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible Siellä on Bysantin tekstilaitoskin.
Jaaa-a tuos on se linkki jota tuo Pirska yritti opettaa mun käyttämään vaan en oppinu tai se oli aina kateissa. Minä olin aivan rehellisesti tyrmistyksis, ja aattelin että se on tietty opetellu sen alfasta alkuun ja kun itte en viitii edes etsiä kirjaimia. Se lause oli minun nähdäkseni virheetön nimittäin.
-
Minäkin olen.
joo en voi niitten takia mennä seitkytluvun nuorten tapaamisiin, mul kehittyi silloin altistuksen jälkeen paha hengen ahdistus.
-
Kuuntelen juuri radiojumalanpalvelusta. Siellä luettujen Raamatun tekstien lopuksi sanottiin "ja tämä on Jumalan sanaa" (meidän kirkossa ei sanota) Mutta kun ollaan tarkkoja, niin ihan näin ei ole. Jumala ei ole Raamattua kirjoittanut, vaan ihmiset. Toinen kauhistus on halleluja evankeliumitekstin jälkeen. Puoli vuotta sitten teksti loppui kahdesti peräkkäin suurin piirtein näin "ja heidät kaikki surmattiin" ja siihen seurakunta vastasi halleluja..... Olenko liian tosikko vai mikä on vikana, mutta nämä kirkolliset puolitotuudet, legendat ym. ärsyttävät minua?
Onko muilla samoja oireita?
Ongelmana mielestäni on pikemminkin se, että niin moni pappi ja seurakunnallis-kirkollisliikkeinen pönkkä ei usko lainkaan henkimaailmaan, henkeen, Pyhään Henkeen.... Kyllä mielestäni voidaan ajatella ja julkisesta sanoa, että ainakin osa Raamatun tekstistä ja ainakin osa virsistä on tullut tai humahtanut paperille, ravinteeksi ja käyttöön hyvän hengen vaikutuksesta. :kahvi
-
Ongelmana mielestäni on pikemminkin se, että niin moni pappi ja seurakunnallis-kirkollisliikkeinen pönkkä ei usko lainkaan henkimaailmaan, henkeen, Pyhään Henkeen.... Kyllä mielestäni voidaan ajatella ja julkisesta sanoa, että ainakin osa Raamatun tekstistä ja ainakin osa virsistä on tullut tai humahtanut paperille, ravinteeksi ja käyttöön hyvän hengen vaikutuksesta. :kahvi
Mietin muuten samaan suuntaan.
Luin kuinka uutta Raamatun käännöstä tehtiin hartaudella ja oikein odotettiin että seuraa raamatturenessanssi, kuin se voi jos samaan aikaan selitetään kuin kaikki on epäperäistä. Luin hyvän Timo Veijolan jutun tenttiin jossa hän kysyy entä sitten, sille korjailijalle asia oli niin tärkeä että katsoi asiakseen korjata tekstiä niin katsottas ensin mitä se ajatteli että nyt puuttuu ja lisätääs tähän tuosta käsiksestä tämä tosiasia.
. Sitte joku evp fundis nyk prof evp selittää telkassa että "Raamattu on meille kuin iäkäs äiti" (jota siis käydään dementiakodissa vilkasemassa kerran vuodessa). ja unohdettiin että äijä puhuu juuri kuin unohdettas että ei se tiede tähän päiväänkän pysähtynyt.
-
Raamattu on minulle rakas kirjakokoelma, joka antaa ihmisille jollakin tavalla apua. Mutta ei sen vuoksi, että tekstit olisivat pysyneet paikoillaan. Olen kannattanut dynaamista ja uutta raamatunkäännöstä sen tähden, että vanha kääntäminen on ollut kirjaimellista. Siitähän ei saa mitään selvää maallikotkaan ja voi olla, ettei papistokaan. Sepposin ajatuksesta "tämä on Jumalan sana", niin olen samaa mieltä. Ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun.
-
Raamattu on minulle rakas kirjakokoelma, joka antaa ihmisille jollakin tavalla apua. Mutta ei sen vuoksi, että tekstit olisivat pysyneet paikoillaan. Olen kannattanut dynaamista ja uutta raamatunkäännöstä sen tähden, että vanha kääntäminen on ollut kirjaimellista. Siitähän ei saa mitään selvää maallikotkaan ja voi olla, ettei papistokaan. Sepposin ajatuksesta "tämä on Jumalan sana", niin olen samaa mieltä. Ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun.
Kyl minä nämä jaan kummankin ja se halleluja sopii joskus joskus todel syntyy hullunkurtisia tilantei, en itte vaan opi sitä joten ern veisaa. Jostain syystä on sanoja jotka saa minun pään kiehumaan eikö niitä olis voitu sovittaa paremmin
yksi on vanhurskas toinen on halleluja. Tiedän ettei kai tuota viimmestä, mutta siitä tulee aina mieleen se mustalasen hevonen jolle se antoi nimeksi Halle, että juoksis kisoissa paremmin kun huudettas Hallelujaa ja oppis muutenkin ottaan vauhtia. Rienaavaa mutta valitettavan totta, ei siis mustilaisen käytös vaan minun taipumukseni saada näppylöitä. .
Minä kun aattelin koiran ottaa ja nimittää Ernestoksi että sais sille sanoa vaan yhdel sanalla tseh. Mutta tajusin että se lähtis joka suuntaan mistä luulis huudeltavan itseään.
-
Ai niin minun piti vastata, en osaa sanoa antaako mikään kirja minul apua, ehkä joku jos viitis lukea. Nyt kävi niin että minä aattelin sen sisältävän informaatiota edes pari bittiä Jumalasta ja jos kaikki on nyt sitten epäperästä on herkästi unohtunut, ettei epäperäsen synonyymi ole epätosi, ja sillä tavoin kävi tapaus että moni luuli samoin eikä viitiny ettiä siitä Jumalasta joka saattaa auttaakin, yhtään bittiä siitä kirjakokoelmasta.
Elämysten varaan minä en mitään laske kun ne menee ja tulee sen mukaan onko polvea särkeny yöllä tai selkä kipeä tai jonkunlainen kohtaus. Eli sillä epäperäsen toitottamisel saatiin ihmiset aatteleen että no ei kannata vaivautua, ja niin jäi painos käsiin, juuri kirjasta luin.
Sitten minulla on vasta herkullinen historiallis-suurkriittinen arkeologian näkökulma kristinuskon ja juutalaisuuden juurewt. Ei vähä mitään ajattelin, kaks maailmanuskontoo arkeologisesti ratkastuna.
Se on täynnä semmosta että "toisin kuin kirjalliset lähteet väittävät" ja minä oon vähän lukenu enkä eläissäni törmänny semmosiin lähteisiin eikä lähdeviitettä ole, ei ainuttakaan.
Ja ettei synagoogia ollu kun ei löydy raunioita. Sanonkomämitä. Se synagogeios vai miten se menee on mitä tahansa koolle tuloa, syömäänkin. Ei siitä raunioi löydykkän. Ja tämä kriittinen teos kohkaa sivun että toisin kuin meille on opetettu variseuksista he nyt kertoo totuuden. Minä oon jo tullu uteliaaksi käännän sivuu ja juu. On löydetty kaks parempaa taloo, eli rikkaan miehen., Niissä oli Miqve-altaat joissa voi rituaalipestä.
Mitä varten he lupaa kertoa fariseuksista kaiken uusiksi ja kaikki on siinä että "oletettavasti he olivat hyvin varakasta väkeä". >:(
He unohti mainita senkin että ovikellos luki: Täs asuu Fariseus Luukas Luukasanpoika.
-
... Jumala on Henki, ja niiden, jotka Häntä palvovat, tulee palvoa hengessä ja totuudessa. ( Evankeliumi Johanneksen mukaan, 4. luku ja 24. jae )... :kahvi:
-
... Jumala on Henki, ja niiden, jotka Häntä palvovat, tulee palvoa hengessä ja totuudessa. ( Evankeliumi Johanneksen mukaan, 4. luku ja 24. jae )... :kahvi:
Totta mitä edellä kirjoitit, mutta useimmilla hengestä puhuvilla ja sillä ylpeilevillä on hukassa hyvän ja pahan hengen erottamisen taito. Siksi siihen tulee suhtatua varoen, taiten ja aina epäillen, varsinkin jos henkilö sillä kehuskelee. Suurimmat kristilliset vääryydet on tehty hengen nimissä, siis varokaa.
-
Kavahtakaa niitä, jotka hengissä mutta hengettöminä seurakunnallisissa tapahtumissa ja kirkollisilla kesäjuhlilla kulkevat. :kahvi:
-
vapaamatkustajia?
-
Kavahtakaa niitä, jotka hengissä mutta hengettöminä seurakunnallisissa tapahtumissa ja kirkollisilla kesäjuhlilla kulkevat.
Kavahtakaa lähimmäisiänne?
Eikse riitäkään, että on työtatekevä ja/tai raskautettu? :icon_sad:
-
Eräs " kinkkana " kansanedustaja ja sen kaveri.
-
^^ Niin, ... Kunnioitan etäisyyttä välillämme. "Kavahtaminen": Wikisanakirja antaa termille kaksi merkitystä:
1) säikähtää, pelästyä
2) välttää
Henkilökemiat eivät toimi. Katsoa kauempaa. Vieraaseen tutustuminen ottaa aikansa.
Hengettömyyden kokeminen on yksilöllistä. On viisautta etsiä, rukoilla henkeä. Vaihtoehto kavahtamiselle on pakkosyöttö, koska kanssakäyminen ei toimi samalla tasolla. Oikea asenne on alatie.
Alatien kristillisyys
”Alatie on sitä, ettei mennä kopistelemaan ylhäältä päin osaavasti ja pakottamalla.” (Ilmari Heinonen)
Evankeliumin näkeminen vähässä. Uskon asioita lähestytään nöyrästi ja synnin tunnossa, vähän kuin takaoven kautta.
https://www.h-y.fi/74-a-e
"Välttäminen" on tilanne- ja aikasidonnaista. Elän toivossa. Pelkään pahinta, odotan parasta, enkä vain odota, vaan rukoilen ja teen työtä, jotta Jumalan Tahto toteutuisi. Toki se toteutuu ilman minun pyrkimyksiänikin, mutta itseni vuoksi, säilyttääkseni keskusteluyhteyden Luojaani. Toisaalta se säilyy ilman omia suorituksiani, jos Hän tahtoo; miksipä ei tahtoisi pitää huolta lapsistaan.
Evankeliumi Luukkaan mukaan 12 luku, jae 32: "Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.
-
AAMEN!
-
Totta mitä edellä kirjoitit, mutta useimmilla hengestä puhuvilla ja sillä ylpeilevillä on hukassa hyvän ja pahan hengen erottamisen taito. Siksi siihen tulee suhtatua varoen, taiten ja aina epäillen, varsinkin jos henkilö sillä kehuskelee. Suurimmat kristilliset vääryydet on tehty hengen nimissä, siis varokaa.
! Oletko lukenu minun tenttikirjaani? Sinne kkö Docens sen vei kun oli kiusantekotuulella? Doc on oppinut liikkumaan näppärästi virtuaalimaailmassa.
Tämä on suorasn deuteronomistisesta kirjallisuudesta joka ammentaa suoraan Jeremiaalta joka varottaa erityisesti kolmesta ryhmästä, yksi on ne joilla on hengellistä arvovaltaa toinen läheiset ihmiset kuten perhe ja suku kolmas sitten suurryhmät ihmisiä. Veijola ilmoitti välillisesti aikovansa lukea Raamattua vaikka kriitikot sanoidi mitä, hän kun on saanut juuri niiltä arkeologipojilta kritiikkiä arvostelukyvyttömyydestään kun sillai puhuu. Kaikkihan on epäperäistä. Minä äänestän Veijolaa.
-
Vaihtoehto kavahtamiselle on pakkosyöttö, koska kanssakäyminen ei toimi samalla tasolla. Oikea asenne on alatie.
Alatien kristillisyys
”Alatie on sitä, ettei mennä kopistelemaan ylhäältä päin osaavasti ja pakottamalla.” (Ilmari Heinonen)
Minua jollain tapaa häiritsee tapa kuvata alatietä jonkinlaiseksi ihmistekoiseksi tieksi, tai tekemättä jättämisien tieksi:
- alatiellä ei pakkosyötetä
- alatiellä kuljetaan synnintunnoissa,
- alatiellä ollaan oikealla asenteella
- alatiellä ollaan nöyriä
- alatiellä ei varoiteta vaarasta, vaan annetaan muiden kulkijoiden kävellä ansaan
- alatiellä kuljetaan ahdistuneen ihmisen rinnalla
- jne.
Minusta tuntuu siltä, että niitä avuja, joita alatien kulkijoiden kannettavaksi laitetaan, löytyy kaikilta muiltakin teiltä ja muistakin uskonnoista.
Eräänä alatien kulkijan ominaisuutena pidetään suurta synnintuntoa. Tomas Wilcox kirjoittaa synnintunnosta mm. seuraavaa:
"Missä synti syyttää, siellä sydän on kova. Sen tähden suuri syyllisyys todistaa vain vähän, jos ollenkaan kristillisyydestä. "
Minun ymmärtääkseni jo ammoin edesmenneet herännäisvaikuttajat, kuten Paavo Ruotsalainen tai Jonas Lagus (ja monet monet muut ennen heitä), ovat olleet sitä mieltä, että "alatie" ennemminkin jokahetkistä kurottautumista Kristuksen puoleen, jokahetkistä Jeesuksen avuksi huutamista. Ja siinä alatiellä ei ensisijaisesti oteta kantaa siihen, kuinka pyhä tai paha ihminen on, vaan siinä kurottaudutaan enemmän tai vähemmän epätoivoisesti Kristuksen suuntaan, joka sitä Elämän Leipää omilleen haluamallaan tavalla jakaa. Kristuksen puoleen kurottautuminen tapahtuu riippumatta ihmisen sielun tunnetilasta: oli se sitten synnin syyttämä, loputtoman penseä, seesteinen tai hyvillä mielin oleva.
Ja jos on pakko alatien kulkijoiden tekoja ruotia, niin alatiellä kulkee seuraavanlaisia hyviksiä & pahiksia, jotka
- eivät pakkosyötä ja jotka pakkosyöttävät
- kuljetaan synnintunnoissa, ja välillä niin suuren penseyden vallassa, että synti ei tunnu miltään
- ollaan oikealla asenteella ja väärällä asenteella
- alatiellä ollaan nöyriä ja ylpeitä
- alatiellä ei varoiteta vaarasta, vaan annetaan muiden kulkijoiden kävellä ansaan ja välillä varoitetaan vaarasta
- alatiellä kuljetaan ahdistuneen ihmisen rinnalla ja välillä jätetään ahdistunut kylmästi yksin
- jne.
Jonas Laguksen mukaan 1800 luvun heränneistä juuri kukaan ei kulkenut alatietä, vaan oli nukahtanut tai muuten kiinnostus oli toisaalla. Väitän, että tilanne ei ole sen kummempi nykyisinkään.
Alatie on ahtaasta portista sisään menemistä ja kovin harva Raamatun mukaan siitä portista sisään menee.
Alatie on sellainen tie, jolla ei totta totisesti ole tungosta.
-
Minusta tuntuu siltä, että niitä avuja, joita alatien kulkijoiden kannettavaksi laitetaan, löytyy kaikilta muiltakin teiltä ja muistakin uskonnoista.
No mutta sehän on mitä mainioin tilanne!
Mitä eroa on penseydellä ja nukahtaneisuudella?
-
No mutta sehän on mitä mainioin tilanne!
Maallisen elämän kannalta hyveet varmaan ovatkin hyviä asioita. Jos joku hymyilee rappukäytävässä tai osoittaa hyvyyttä lähimmäistään kohtaan, niin sehän on mitä mainioin asia.
Kristilliseltä kannalta katsottuna hyveillä ja miksei paheillakin taasen tuntuu olevan varsin suuri kompastuttava vaikutus.
"Kristilliset" saarnat nykyään käsittelevät paljolti hyveitä ja yhteiskunnallisia asioita jotain hengelliseltä kuulostavaa, joka ei ainakaan minua vie yhtään mihinkään.
Ne körttiseurat, joissa erääseen aikaan Viisveisaajan kanssa kävin, käsittelivät myös paljon sellaista, joka ei ainakaan minua vienyt yhtään mihinkään. Yhteiskunnallinen sanoma toki oli seuroissa hyvä.
Kun menen helluntaiseurakunnan tilaisuuteen, ei sielläkään tunnu kukaan alatietä minulle suosittelevan: hyviä asioita sielläkin puhutaan, vaan entistä tyhjempänä sieltäkin pitää poistua.
Ehkä se onkin niin, että se juuri onkin suurta Jumalan armoa, että saa poistua entistä tyhjempänä tilaisuuksista, joissa on viljelty kristillisiä sanoja ja sanamuotoja. Tuollaisessa tilassa on vaikea olla huutamatta Jumalan puoleen.
-
Nuo kaksi viimeistä lausettasi ovat tuttuja, koettuja kymmenisen vuoden takaa. Se oli Jumalan antamaa tyhjyyttä. Irrottautumista entisistä. Uuden odottamisessa sopii olla kärsivällinen. :102:
Jumala antakoon sinulle uuden hengen !
-
Nuo kaksi viimeistä lausettasi ovat tuttuja, koettuja kymmenisen vuoden takaa. Se oli Jumalan antamaa tyhjyyttä. Irrottautumista entisistä. Uuden odottamisessa sopii olla kärsivällinen. :102:
Jumala antakoon sinulle uuden hengen !
Kiitos kannustuksesta Riitta.
Minullekin on alkanut selvitä se, että tämä on Jumalan minulle suuressa armossaan antamaa tyhjyyttä.
Oikeastaan tuo tyhjyyden/pahan omantunnon aika on kestänyt vuosikymmeniä, mutta suurimman osan aikaa en ole osannut tiedostaa sitä, että kyseessä onkin Jumalan lahja. Jonas Lagus kertoo, että ongelmat ja ahdistukset ovat Jumalan kutsua Kristuksen luokse. Asian mieltäminen tuolla tavoin tuo jonkinlaista iloa silloinkin, kun tuntuu, että joku kaivertaa puukolla sisikuntaa ja tuolloin jopa tulee jonkinlainen ilo tuosta sisikuntaa raastavasta puukosta. Ilman tuota Jumalan antamaa lahjaa ei Raamattu ja tietyt hengelliset kirjat (Esim. Kallis hunajan pisara tai Jonas Laguksen kirjeet) minua juurikaan kiinnostaisi.
-
Kun ahdistaa, sanon "Kiitos, Kristus". Heti helpottaa.
-
Maallisen elämän kannalta hyveet varmaan ovatkin hyviä asioita. Jos joku hymyilee rappukäytävässä tai osoittaa hyvyyttä lähimmäistään kohtaan, niin sehän on mitä mainioin asia.
Kristilliseltä kannalta katsottuna hyveillä ja miksei paheillakin taasen tuntuu olevan varsin suuri kompastuttava vaikutus.
Jos jonkun kristillisen kannan takia on parempi jättää naapurille hymyilemättä, jottei kompastuisi, niin joutaa unohtaa koko moinen kristillinen kanta!
-
Jos jonkun kristillisen kannan takia on parempi jättää naapurille hymyilemättä, jottei kompastuisi, niin joutaa unohtaa koko moinen kristillinen kanta!
"Ei tehrä tästä ny numeroo."
Olisiko tuossa katsantokannassa jotain kristilliseen vivahtavaa?
Mt
-
Juu kyllä.
Toisinaan mietin päästämättä itteeni edes viel ärsyttymään, että tavan messussa ei ole ihan reilua viljellä runsaasti "pientä paikkaa" sun muuta sen koommin kuin jotain kallista sovintovertakaan.
Toisinaan mietin kuin kirkko kyl hajoaa sillä kaiken saa rikki, ja tarkoitan tään yhen hyttysen aivastuksen suurusta Suomen evl kirkkoa.
Yks seinä minä mietin sen potkii nurin tosiuskovaiset jotka ei hyväksy sitä eikä tätä ja joille kirkko on vaan syntinen seremoniamestari. Kuultu on. Toinen seinä, se vastapäinen, sanotaan kansankirkollinen ( kirjasta luin) särkyy osin siksi että kun on vielä jotain reseptioestetiikkaalin huomioitava siis puhuttava siten että kuulija ymmärtää ja tykkää ajatellaan että nykyään ne on kumminkin körttejä. Jos saan saarnasta körttislangilla niille kotoisen näköisen niin se on reseptioesteettinen. Ja kaikki hyvin.
Ei se oikein ole, kun huomaa. Se millon kenenkin pienel paikal oleminen on epävarmaa. Miten niin oli? Eikö voi käyttää arkikieltä? Ettei kenenkään tarvii ihmetellä. Ne veripuheet sentään ymmärtää.
-
Jos jonkun kristillisen kannan takia on parempi jättää naapurille hymyilemättä, jottei kompastuisi, niin joutaa unohtaa koko moinen kristillinen kanta!
Kerran lähdin töihin kiireellä, komapastuin, sattui.
Suunnilleen seuraavaan kuuteen viikkoon ei sitten pystynyt makuuasennossa juurikaan nukkumaan. Nojatuolilla sain nukkua.
En siis usko tuota juttuasi. Et ole ilmeisesti itse koskaan kompastunut.
Jos laittaisin toiseen vaakakuppiin naapurille hymyilemisen ja toiseen kompastumattomuuden, niin varmasti ei tekisi mieleni tuota hymyilemistä valita.
Ja tässä oli kyse vain sellaisesta ns. maallisesta kompastumisesta, josta sitten ajan kuluttua paranin.
Lopuksi jonkinlaisen kokemuksen äänellä toteaisin niin, että
jos jonkun uskomuskannan takia on parempi hymyillä naapurille ja samalla kompastua, niin joutaa unohtaa koko moinen uskomuskanta!
-
Näinhän se opetti entinen kristinoppikin, että tärkein asia elämässämme on koettaa välttää tuomio, jonka antaitsisimme. Muusta viis.
Kun poistan tuosta seurakunnallisen me-passiivin, niin minulle olisi siis tärkeintä koettaa vältellä sitä, että saisin ihan ansioni mukaan.
-
Maallisen elämän kannalta hyveet varmaan ovatkin hyviä asioita. Jos joku hymyilee rappukäytävässä tai osoittaa hyvyyttä lähimmäistään kohtaan, niin sehän on mitä mainioin asia.
Kristilliseltä kannalta katsottuna hyveillä ja miksei paheillakin taasen tuntuu olevan varsin suuri kompastuttava vaikutus.
Mutkun maallinen elämä on ainoa, jolle voimme jotain tehdä. Eikö silloin kannata keskittyä siihen?
Mitä tämän jälkeen ehkä on (jos sitä "kristillisellä kannalla" tarkoitat), sehän ei ole mitenkään ihmisen omissa käsissä. Sen jos minkä voi jättää kirjaimellisesti Herran haltuun. Kun ei itse voi asiaan mitään vaikuttaa.
Rikas nuorukainenkin sai ohjeeksi vain noudattaa annettuja käskyjä, kuten oli tähänkin asti tehnyt. Ei mitään sen erityisempää, jolla heivaisi itsensä iankaikkiseen elämään. (Jotkut ovat huomauttaneet, että vieläpä niitä juuri lähimmäiseen liittyviä käskyjä, mutta enpä tiedä onko se asiassa olennaista.)
Kristilliseltä kannalta Jumala on kyllä luonut myös maallisen elämän.
Minun maallista elämääni (ja etenkin lähimmäisteni maallista elämää kanssani) kyllä varmaan suuresti auttaisi, jos minulla olisi oikein kunnolla huoleton usko ja luottamus Jumalaan. Mitään taivaspaikkaahan sellaisella en kuitenkaan lunastaisi, se on toinen juttu miten niitä jaellaan eikä kuulu minulle.
Jotenkin tämä kuvio olisi niin selvä ja ymmärrettävä, jolleivät kaiken maailman saarnaajat ja kirkot sitä sekoittaisi. Eli jos minulla olisi luja lapsenomaisen huoleton luottamus siihen, että on Jumala joka antaa minulle kaiken mitä tarvitsen, niin mikäs olisi lähimmäistäkin rakastaessa. Ei sillä että se aina helppoa olisi (eihän Jeesuskaan kuulemma niin kovin mielellään olisi tapettavaksi mennyt), mutta sen kestäisi nurisematta kuitenkin. Jos tämä luottamus olisi täysin rikkumaton, niin sitähän kestäisi kaikki kiusaukset. Ja sitten kun se luottamus ei kuitenkaan täysin rikkumaton ole, voisi sanoa "okei, tiedät ja näet, etten ole täydellinen, mutta luotan siihen että järjestät kaiken lopulta hyvin ja oikeudenmukaisesti", mikä ei tietenkään sisällä mitään vaatimusta mistään omasta onnellisesta lopusta vaan pikemmin sen "olen vain astia savenvalajan käsissä" -ajatuksen. Eli sitä vaikka hyväksyy omalle kohdalle tulevan rangaistuksen, jos sellainen on tullakseen.
Mutta tuo kristinusko taitaakin olla paljon monimutkaisempi kuvio. Tärkeintä on koettaa vältellä rangaistusta.
-
Täst Docens pitää. Hän ei enää ajattele että ktistinusko on kääntymistä pois jostakin kuten vallan jatkuva parannuksenteko tahtoo ruveta olemaan vaan kääntymistä kohti sillon kun tarvii. Hän vain tiesi että Jumala hyväksyi hänen suunnitelmans pössäyttää Hitler ilmojen pilviin vaikka välillä kirjoittelikin runoissaan että tää on ny rankasu tää että hänet tappaavat kun pasifistille se oli ristiriitainen seikka. Erittäinkin.
Kääntymys on kääntymistä kohti Jumalaa. En minä tiedä noista taivaallisista maan päällä sen teen vaikka minä en aina usko.
Minä en osaa selittää onko se näinkään ehkä ei, vaan että Jumala tuli samaan selliin sillä sekunnilla kuin Kuolema asettui sinne hänen nähdäkseen ja hän on taas livistänyt johonkin vaikka tietää et olis parempi kun hän itte vastais puolestaan.
Ehkä niin sitte että kristittynä eläminen on muutakin kuin kääntymistä.
-
Uskoakseni Jeesus tähdensi sitä, miten kohtelemme lähimmäistä. Niinpä ärsyynnyn, kun joku kristityksi itsensä ymmärtävä määrittelee synnin jonkin Jumalan periaatteen rikkomiseksi. Näin voi joku lähimmäistä lohduttava ja rohkaiseva rakkaudenosoitus ollakin hänen mielestään 'vastoin Jumalan pyhää tahtoa'.
-
Uskoakseni Jeesus tähdensi sitä, miten kohtelemme lähimmäistä. Niinpä ärsyynnyn, kun joku kristityksi itsensä ymmärtävä määrittelee synnin jonkin Jumalan periaatteen rikkomiseksi. Näin voi joku lähimmäistä lohduttava ja rohkaiseva rakkaudenosoitus ollakin hänen mielestään 'vastoin Jumalan pyhää tahtoa'.
Juu tästä Teerenpelinpolun Trio pitää suunnattomasti.
-
Minua ärsyttää tämä kirja Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret arkeologisesti. Yhtä tyhjän kanssa. Kaks kolmasosaa hoetaan että vastoin sitä ja vastoin tätä eli vuoret vapisevat synnytystuskissaan, ja kyllä sieltä se pieni hiiri lopulta pääsee ulostumaan.
Tää ei ole historialliskriittistä, tämä on ainoastaan kriittistä, ja out of date, vökisten tehty vissiin senttaajan avulla jotenkin viisas kirja. Minä tiesin jo tään siksi toiseksi. Hirvee älämölö jostain ettei Salomo mitään, se oli Omri. Ja että on toteennäytetty ettei ollut mitään eksodusta juutalaisil eikä kitään ylösnousuu kristityil kun kirkkokin on väärällä kohtaa eikä koko kolkataa ole löytynyt.
Tämmöstä pitää... Olis jättäneet ton typeryyden pois ja kertoneet vain mitä on tähän mennes löytynyt. >:(
-
Kun vien sopimattomiksi käyneet talvikengät huonossa hapessa olevien jätkien päiväkeskukseen, niin ne pitävät saajan jalat kuivina ja lämpiminä täysin riippumatta siitä, mikä on uskoni määrä, vilpittömyys, vilpillisyys tai teologinen oikeellisuus tai millaisin kavalin taivaspaikkataka-ajatuksin vaatekassin sinne vien.
Öppiäistä siteeraten: "Jumala on kyllä luonut myös maallisen elämän."
Mt
-
Kun vien sopimattomiksi käyneet talvikengät huonossa hapessa olevien jätkien päiväkeskukseen, niin ne pitävät saajan jalat kuivina ja lämpiminä täysin riippumatta siitä, mikä on uskoni määrä, vilpittömyys, vilpillisyys tai teologinen oikeellisuus tai millaisin kavalin taivaspaikkataka-ajatuksin vaatekassin sinne vien.
Öppiäistä siteeraten: "Jumala on kyllä luonut myös maallisen elämän."
Mt
Tääl Docens! :026:
Jumala loi eritoten maallisen elämän kaikkineen ihmisen kodiksi iloineen nautintoineen tuskineen ristiriitoineen vasta tämänpuoleisuudessa oppii heittäytymään Jumalan käsivarsille. Oppii niin!
Minä olen aina vähän pelännyt semmoisia kristittyjä jotka seisovat tässä elämässä vain niinkuin yhdellä jalallaan, minua epäilyttää voivatko he seistä molemmin jaloin myöskään taivaas sitten... Leena heräsi äkkiä takas hyllyyn.
-
ärsyynnyn, kun joku kristityksi itsensä ymmärtävä määrittelee synnin jonkin Jumalan periaatteen rikkomiseksi. Näin voi joku lähimmäistä lohduttava ja rohkaiseva rakkaudenosoitus ollakin hänen mielestään 'vastoin Jumalan pyhää tahtoa'.
En ihan ymmärrä. Saisinko muutaman käytännön esimerkin, milloin tuollaista tapahtuu/tapahtuisi?
Kun jos periaate muotoillaan tarpeeksi yleisellä tasolla, tyyliin "rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi", niin eikös se olisi ihan OK? Se pitää sitten jokaisessa yksittäisessä tilanteessa itse harkita, mikä olisi tuon periaatteen soveltamista. (Jätettäköön nyt huomiotta se "pieni" ongelma, etteivät kaikki rakasta itseään.) Sitten jos ruvataan muotoilemaan yksityiskohtaisempia periaatteita, vaikka vain kymmenen käskyä, ollaankin vaarassa joutua ongelmiin.
-
En ihan ymmärrä. Saisinko muutaman käytännön esimerkin, milloin tuollaista tapahtuu/tapahtuisi?
Kun jos periaate muotoillaan tarpeeksi yleisellä tasolla, tyyliin "rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi", niin eikös se olisi ihan OK? Se pitää sitten jokaisessa yksittäisessä tilanteessa itse harkita, mikä olisi tuon periaatteen soveltamista. (Jätettäköön nyt huomiotta se "pieni" ongelma, etteivät kaikki rakasta itseään.) Sitten jos ruvataan muotoilemaan yksityiskohtaisempia periaatteita, vaikka vain kymmenen käskyä, ollaankin vaarassa joutua ongelmiin.
Minulla on nyt mielessäni keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista. Sen liepeillä on näkynyt kommentteja, joiden mukaan on oikein, että vanhemmat hylkäävät tylysti homopoikansa tai lesbotyttärensä, koska rakkaus saman sukupuolen kesken on vastoin luomisjärjestystä.
-
Jos laittaisin toiseen vaakakuppiin naapurille hymyilemisen ja toiseen kompastumattomuuden, niin varmasti ei tekisi mieleni tuota hymyilemistä valita.
Jos se on se naapuri, jolle kukaan muu ei sinä päivänä hymyile, niin velvollisuuteni olisi hymyillä kompastumisen uhallakin. Onhan minulla muuten niin moni asia hyvin; kai yhden kompastumisen seurauksineen kestäisin?
Mutta eri ihmisille on varmaan eri asiat tärkeitä. Meillä oli täällä seurakunnassa pastori, joka kertoi, että ei hän körttiseuroista rauhaa löytänyt, se löytyi vasta Kansanlähetyksestä. Ehkä hän tuolla rauhalla tarkoitti jotain pelastusvarmuuden tapaista. Körteillä oli tarjota korkeintaan jotain satunnaisen armonvilauksen kaipuuta.
Minusta taas on niin kätevää, ettei tarvitse huolehtia mistään pelastumisestaan. Käy miten käy, tai sitten koko juttu onkin pötyä.
-
Minusta taas on niin kätevää, ettei tarvitse huolehtia mistään pelastumisestaan.
Tässä on yksi ajatus, joka ei ole ensimmäisenä Nilsiän Paven keksimä. Kristinuskon opettajat... mm. Paavali, Lutteerus, mystikot ja WNiskanen opettivat tätä ajatusta.
-
Tässä on yksi ajatus, joka ei ole ensimmäisenä Nilsiän Paven keksimä. Kristinuskon opettajat... mm. Paavali, Lutteerus, mystikot ja WNiskanen opettivat tätä ajatusta.
Tämähän se kätevää onkin. On toki muuan kirkkokunta jota en tässä mainitse koska me emme niin toisiamme hutki sanon kirkkokunta jotta suuruusluokka tulisi julki. Opettavat että meistä maksettiin vain ikäänkuin pohjaraha. Jos ihminen tuolla tavalla tulee pelastumisestasn varmaksi, hän heittää laiskuuttaan kilvoittelun sikseen eli parempi on kun vain pelollansa ovat.
Olen alkanut epäilöä että tämä juttu on mutkikkaampi kokonaan. Se miten kukin määrittelee pelastuksen ehdot tekee toiselle tavallisesti hyvin suuresti pahaa tyyliin otetaas tuo roska silmästäs, sen sijaan ajattelen että Jumalan sopii niin kyllä tehdä. Ne löytää jokainen itse kohdastaan. Kansanmurhat on eri asia, on on, Docens hermostuu kohta.
Pidän siitä aivan yksinkertaisesta Amoksen kirjan "oikeus virratkoon kuin vesi" jatkon pilasi meiltä Agricola kun kehitti semmosen sanahirviön kuin vanhurskas. Olo tulee aina kuin astues sammakkoa päälle paljain jaloin. Miksi se ei saa olla oikeamielisyys tai muunelma rättfärdigheettisyydestä.
-
^Vanhurskas on kyllä kamala sana. Kyllä pitäisi kristinuskon keskeinen sisältö pystyä ilmaisemaan ilman sitä, eihän koko asiasta muuten saa mitään tolkkua.
Taisin jossakin taannoisessa ketjussa kysellä, mitä se pelastus oikein on. Ehkä haluaisin sen tietää, ennen kuin mietin, miten sen voisi saavuttaa, sillä enhän muuten tiedä haluanko sitä edes.
Ihan muuta, nyt kun muistan: Kun luodaan uudet taivaat ja uusi maa, niin asutetaanko ihmisillä se uusi maa, vai onko niitä taivaissakin?
-
Olen alkanut ajatella, että lieneekö Jumala tuon pelastusasiankin pitänyt omana tietonaan. Ehkä pelastuminen synneistä onkin parhainta nyt, vielä täällä eläessämme. Jos elämme vanhurskaasti, mitä se itse kunkin kohdalla onkaan, olemme paljolta pelastuneet.
Onhan tuo vanhurskas hiukan vaikea tulkita. Minulle se meinaa samaa kuin Suuri Ilo.
Siitä johtui eräs mieleinen Jesajan kirjan lause. 52: 7
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Jes.+52%3A7
-
Kotona kerran hermostuin vanhurskauteen ja mummo penkomaan kaikkia raamattutuntejaan, ja se on Jumalalle otollinen. Kuten Jumala.
Mitä Agricola oikeastaan yritti sillä sanoa? Eikö se ole sitä perua?
-
Körteillä oli tarjota korkeintaan jotain satunnaisen armonvilauksen kaipuuta.
Minusta taas on niin kätevää, ettei tarvitse huolehtia mistään pelastumisestaan. Käy miten käy, tai sitten koko juttu onkin pötyä.
Heränneen kristityn eräs tunnusmerkki körtti-isien mukaan on se, että omaan pelastumiseen suhtaudutaan tietynlaisella herkkyydellä ja jopa jonkinlaisella pelolla. Ymmärtääkseni heidän näkemyksensä mukaan nukkuva ihminen ei kanna huolta omasta pelastuksestaan, vaan suhtautuu siihen joko keveästi tai ei mitenkään.
Todelliset armonvilahdukset ja körttiläisyys eivät liity mitenkään muutoin yhteen millään muulla tavalla, kuin vain silloin, jos alatien kulkija sattuisi olemaan körttiläinen. Armonvilahdukset kuuluvat myös alatietä kulkeville helluntalaisille tai kansanlähetysläisille tai katolisille.
Jos Kristuksen verinen sovituskuolema ei juurikaan merkitse ihmiselle mitään, ei taida olla tälle ihmiselle saatavillakaan mitään oikeaa Jumalalta tullutta pelastusvarmuuttakaan.
Luulopelastusvarmuuksia ja luuloarmonvilahduksia kyllä on tarjolla alatien ulkopuolella luultavasti paljonkin.
-
Ymmärtääkseni heidän näkemyksensä mukaan nukkuva ihminen ei kanna huolta omasta pelastuksestaan, vaan suhtautuu siihen joko keveästi tai ei mitenkään.
Tämähän on kristinuskoa. Keveästi tai ei mitenkään. Jumalassa on pelastus. Ei ollenkaan ihmisessä. Aatu ja Stalin o
-
Tämähän on kristinuskoa. Keveästi tai ei mitenkään. Jumalassa on pelastus. Ei ollenkaan ihmisessä.
-
Jussi Aro selitti vanhurskautta Psalmien käännöksen ohessa. Vanhassa testamentissa Jumalan vanhurskaus tarkoittaa suurin piirtein, että pitää sen, mitä on luvannut. Olisi kääntänyt vanhurskaan reiluksi, jos tyylitaju olisi antanut myöten. Agricolalla oli kai vaaka mielessään. Ainakin minulle on vakavalla naamalla väitetty, että sanan pitäisi olla vaa'anhurskas. "Viistoista naulaa se Nyymanni painaa, se on sitten tarkasti punnittu. Siihen on laskettu akka ja lapset, prässirauta, sakset ja kyynäräpuu." Vakaanhurskas on yksi kuulemani versio.
-
Jussi Aro selitti vanhurskautta Psalmien käännöksen ohessa. Vanhassa testamentissa Jumalan vanhurskaus tarkoittaa suurin piirtein, että pitää sen, mitä on luvannut. Olisi kääntänyt vanhurskaan reiluksi, jos tyylitaju olisi antanut myöten. Agricolalla oli kai vaaka mielessään. Ainakin minulle on vakavalla naamalla väitetty, että sanan pitäisi olla vaa'anhurskas. "Viistoista naulaa se Nyymanni painaa, se on sitten tarkasti punnittu. Siihen on laskettu akka ja lapset, prässirauta, sakset ja kyynäräpuu." Vakaanhurskas on yksi kuulemani versio.
No nyt päästiin asiaan. Näitä ninä jahtaan. Jos pääsen vaikuttamaan asiaan vaikka kummittelemal aawemaailmasta, se kirjotetaan uusiksi koko sanahirvitys tai alaviite jokaiseen, mitä se siinä kohtaa tarkottaa.
-
Heränneen kristityn eräs tunnusmerkki körtti-isien mukaan on se, että omaan pelastumiseen suhtaudutaan tietynlaisella herkkyydellä ja jopa jonkinlaisella pelolla. Ymmärtääkseni heidän näkemyksensä mukaan nukkuva ihminen ei kanna huolta omasta pelastuksestaan, vaan suhtautuu siihen joko keveästi tai ei mitenkään.
Todelliset armonvilahdukset ja körttiläisyys eivät liity mitenkään muutoin yhteen millään muulla tavalla, kuin vain silloin, jos alatien kulkija sattuisi olemaan körttiläinen. Armonvilahdukset kuuluvat myös alatietä kulkeville helluntalaisille tai kansanlähetysläisille tai katolisille.
Jos Kristuksen verinen sovituskuolema ei juurikaan merkitse ihmiselle mitään, ei taida olla tälle ihmiselle saatavillakaan mitään oikeaa Jumalalta tullutta pelastusvarmuuttakaan.
Luulopelastusvarmuuksia ja luuloarmonvilahduksia kyllä on tarjolla alatien ulkopuolella luultavasti paljonkin.
On se hyvä kun joku tietää.
Ei nyt minä olin ilkeä ja juuri kun päätin etten ole, eli se siitä kilvoittelusta.
Se mitä Riitta-mummi tuol taempana kirjottaa tuo mieleen sellasen joka Docensilla on kuin ihmisen käsityskyvyn raja. Viimeisenä on armo. Sitten tulee raja vastaan. Seuraava on jumalattoman vanhurskauttaminen, mutta se on käsityskykymme rajan tuolla puolen.
-
Minä viittaisin myös siihen
Ja tähän ja tuohon mutta en taidakaan nyt jaksaa vasn otan kirjan käteen. :icon_eek:
-
Eräs meissä ihmisissä oleva ominaisuus on se, että meidät toisinaan valtaa ärsyyntymisen tunne.
Välillä nämä tunteet ovat voimakkaita, välillä heikompia. Jos ärsytystunne on voimakas, tällöin lienee parasta jakaa se jonkun kanssa.
Keskustelufoorumi on siihen eräs hyvä paikka. Jos ärsyyntyminen on lievää, ei sen tunteen kertominen mitenkään huono asia silloinkaa ole.
Itsekin usen olen kertoillut keskustelufoorumeilla asioista, jotka ovat minua ärsyttäneet ja näin tullee jatkossakin olemaan.
Seuraavaksi yritän analysoida ärsyyntymistä ja sen syitä.
Käytän tekstissäni käsitettä "suvaitsevaisuus". Minusta "suvaitsevaisuuden" voisi määritellä näin: "tosiasioiden hyväksyminen ja niiden syihin perehtymisellä".
Esim. oletetaan, että minulla olisi tuttava, joka liikkuu kaupungilla vain hyppimällä tasajalkaa. Hänellä olisi siihen omat syynsä ja perusteensa.
Suvaitsevaisuus näinollen tarkoittaisi sitä, että vaikka mielestäni hänen kävelytyylinsä on ehdottoman väärä ja mielestäni noin ei eri syistä pitäisi tai edes saisi kävellä, hyväksyisin tosiasiana sen, että hän kuitenkin kävelee näin ja samalla ottaisin myös selvää niistä syistä, miksi hän noin kävelee.
Suvaitsemattomuus siis näinollen olisi sitä, että en joko pysty hyväksymään tosiasioita ja en halua selvittää todellisia syitä itselleni vieraaseen käyttäytymiseen.
Väitän, että pohjimmiltaan ärsyyntymisemme siis johtuu meissä asuvasta suvaitsemattomuudesta. Ärsyynnyn asiaan, koska olen suvaitsematon asian suhteen.
Pohjimmiltaanhan ärsyyntymisessäni on kysymys siitä, että
- joku tekee jotain, joka sotii minun omaa maailmankuvaani tai totuttuja tapojani vastaan ja
- minä en voi tätä maailmankuvani (joskus jopa omantuntoni) vastaista toimintaa tai asiaa suvaita.
Asiat, joita suvaitsen, eivät minua ärsytä. Asiat, joita en suvaitse, ärsyttävät minua.
Esim. maailmankuvaani saatta kuulua se, että käsien ylös nostaminen, taputtaminen ja metelöiminen kuuluu urheilukilpailuihin ja erilaisiin muihin tapahtumiin, mutta uskonnollisiin tilanteisiin se ei kuulu. Sitten, kun olen jossain uskonnollisessa tilaisuudessa, jossa on ääntä ja kädet nousevat ja niitä taputetaan, koen ärsyyntymistä, koska en voi tuota toimintaa suvaita.
Jossain poliittisessa ryhmittymässä toistellaan jotain samaa hokemaa tuon tuostakin. Hokema kuuluu tuon ryhmän tapoihin ja se toistuva hokema jotenkin koetaan porukkaa yhdistävänä tekijänä. Kun minä ulkopuolisena tapaan tuon ryhmän edustajia, saatan ärsyyntyä tuon fraasin viljelystä, koska juuri tuon hokeman viljeleminen ei kuulu tapoihini ja näinollen en voi sitä suvaita ja siitä seuraa ärsyyntymisreaktio. Minulla on omat tapani ja pinttyneet hokemani, joita toistelen, koska ne ovat minulle kotoisia, tuttuja ja turvallisia.
Jos tutustuisin enemmän tuon minulle niin kummallisia tapoja ja fraaseja viljelevän ryhmän ajatusmaailmaan ja siihen logiikkaan, mihin heidän maailmankuvansa perustuu, ymmärtäisin paremmin heidän käyttätymistään. Oppisin ymmärtämään samalla heidän kieltään ja näinollen heidän käyttämänsä hokema-maailmakin alkaa tuntua loogisemmalta ja ymmärrettävämmältä, josta taasen seuraisi se, että monet ennen ärsyttäneet asiat eivät ärsytäkään niin paljoa, jos ollenkaan.
Alan ymmärtää, että tuon minulle ennen niin vieraan ryhmittymän ihmisten puhetta (heidän käyttämiään lauseita ja sanoja) pitääkin tulkita tämän ryhmän kulttuurin mukaan, ei niiden tulkintasääntöjen mukaan, joita minun ryhmässäni käytetään. Eli minun pitää pyrkiä löytämään sanojen ja fraasien takaa se, mitä niillä todella tarkoitetaan, eli oikea tulkinta.
Monet ärsyyntymisemme perustuvat suvaitsemattomuutemme lisäksi vielä väärinkäsityksiin (eli luulotteluun), koska luulemme "vastapuolen" tarkoittavan jotakin muuta, mitä hän todellisuudessa tarkoittaa.
Suvaitsemattomuutta löytyy kaikkialta. Esim. körttiläiset joskus suhtautuvat hyvin suvaitsemattomasti helluntalaisiin ja helluntalaiset suhtautuvat suvaitsemattomasti körttiläisiin.
Körttiläisillä ja viidesläisilläkin on keskinäisiä suvaitsemattomuusongelmia.
Väitän, että nämä suvaitsemattomuusongelmat tosiaankin voitaisiin poistaa sillä, että kaikki osapuolet tutustuisivat huolellisesti siihen logiikkaan, miten "vastapuoli" maailmankuvansa muodostaa eli rehellisellä tutustumisella siihen, mihin "vastapuoli" todellisuudessa uskoo ja miksi.
Kun minä itse määrittelen sen, mihin vastapuoli uskoo, olen kaikesta päätellen suvaitsematon.
-
Tämä on apologiakirjoitus helluntailaisuudesta eikä huono. Tosin ärtymykselle on monia pohjia eikä ihmisen kenties pidä alkuunkaan mennä itselleen vieraaseen ympäristöön, en tiedä miksi pitäisi, kunhan ei kiellä muita menemästä.
Tavallisimmin ärtymystä herättävät paljon pienemmät asiat, niinkuin se ettei kukaan vienyt roskia roskikseen. Niin. Eniten minua sittenkin ärsyttää roskis. Se että lapasen langanpäät täytyy päätellä. Se että unohdin hiivan kauppaan.
Elämä on pitkä kärsivällisyyden harjoitus jo ihan oman elämän puitteissa.
-
Minun ärsyyntymiseni tuntuvat liittyvän pikkuasioihin. Jos asia on iso, olen huolestunut. Ja se on nimenomaan se toisten käytös joka ärsyttää, ei koskaan oma. Enkä osaa selittää, miksi jotkut pikkuasiat ärsyttävät, toiset eivät. Miksi en koskaan pistä ruokaan limeä koska haluan limettiä, mutta rucola menee vaikka kaikkihan tietävät että sinappikaalia sen pitäisi olla.
Näin tässä vartti sitten kuvan yhdestä ärtymykseni kohteista, eli kankaanpalan, joka on olevinaan Suomen lippu, mutta risti aivan liian kapea. Urheilukilpailuissahan niitä paljon näkee, isänmaallisten suomalaisten käsissä. Mutta eihän mikä tahansa valkoiselle pohjalle sutaistu sininen risti ole Suomen lippu! En ymmärrä, miksi takerrun tähän, kun en edes ole mikään yltiöisänmaallinen henkilö.
Jostakin syystä myös sana "suvaitsevainen" ärsyttää. Ehkä kun en koe olevani mitenkään suvaitsevainen, mutta minua silti sellaiseksi leimataan. Kuvittelen etten ole ainoa.
Mutta muut uskonsuunnat saavat pitää tapansa, kunhan eivät minun elämääni niillä häiritse. Häiriöksi en vielä katso traktaattienjakajaa kadulla (niitä ei muuten enää juuri edes näe) tai ovikelloa rimputtavaa jehovantodistajaa.
-
Mutta muut uskonsuunnat saavat pitää tapansa, kunhan eivät minun elämääni niillä häiritse. Häiriöksi en vielä katso traktaattienjakajaa kadulla (niitä ei muuten enää juuri edes näe) tai ovikelloa rimputtavaa jehovantodistajaa.
Jos muutkin omaksuisivat tuon saman ajatusmallin, olisi moni asia maassamme ja muuallakin helpompaa.
Jokuhan kävi eräässä eurooppalaisessa maassa oikeuttakin siitä, kun muistaakseni koulussa riippui jossain ristiinnaulitun kuva.
Niin se häiritsi, että piti oikeuteen asia viedä.
Ei minuakaan häiritse, jos esim. kerran kuukaudessa jotkut eri uskontojen edustajat soittelisivat ovikelloamme. En ehkä jaksaisi/haluaisi keskustella, mutta en heidän mieltäänsäkään halua pahoittaa.
Olenne yli 10 vuotta tässä asuneet ja vain muutama kerta kukaan uskonnollisissa merkeissä ovikelloamme on soitellut.
Kukaan ei pahaa pahuuttaan usko, niin kuinuskoo, ei edes silloin, kun hän uskoo toisin, kuin minä.
-
Joo se hävetti minua suoraan sanoen, tämä rouva oli Suomesta ja näitä kiihkoateisteja tyyliin pois kaikki uskontojen tunnukset minun lapseni silmistä.
Voi tätiparka ajattelin kun kävin Italiassa sitten ensi kerran elämässäni muuten, ja mietin etteihän hän voi elää siinä maassa, jos juoksee ristejä karkuun. Niitä on niin joka kadunkulmassa kuten kirkkojakin.
Ehkä hän lopetti sotansa ja muutti pois. Ehkä minä olen suvaitsematon kun edes muistan tämän mutta se harmitti. Muslimivaltiossa olisi saattanut hänen käydä pahemmin.
Mutta tuo on aivan tosi. Suuri asia nostaa suuria tunteita ja kenties niin kävi hänellekin, eli ei hän ainakaan ole välinpitämätön.
Ärsyyntyminen on aika pieni tunne. Se on kuin pieni kivi kengässä, niin pieni ettei sitä viitsi ruveta poistamaan ainakaan talvella mutta sitä iso että se pilaa etenemisen.
-
Mutta muut uskonsuunnat saavat pitää tapansa, kunhan eivät minun elämääni niillä häiritse. Häiriöksi en vielä katso traktaattienjakajaa kadulla (niitä ei muuten enää juuri edes näe) tai ovikelloa rimputtavaa jehovantodistajaa.
Kerran ovikelloa rimputtaneet jehovantodistajat häiritsivät hiukan. Heillä oli mukanaan koira. Pidän koirista, sellainen on kotona. Molemminpuolinen haukku yltyi niin äänekkääksi, ettei sanaa sillä kertaa kuultu. Annoin molemmille koirille herkkupalat ja toivotin vaeltajille hyvää päivää. Éivät palanneet.
-
Kerran ovikelloa rimputtaneet jehovantodistajat häiritsivät hiukan. Heillä oli mukanaan koira. Pidän koirista, sellainen on kotona. Molemminpuolinen haukku yltyi niin äänekkääksi, ettei sanaa sillä kertaa kuultu. Annoin molemmille koirille herkkupalat ja toivotin vaeltajille hyvää päivää. Éivät palanneet.
En ymmärrä jehovantodistajia. Sääliksi käy Vartiotornin myyjiä. He ostavat omista rahoistaan lehdykät.
-
En ymmärrä jehovantodistajia. Sääliksi käy Vartiotornin myyjiä. He ostavat omista rahoistaan lehdykät.
Heillä on kuukausittaiset tavoitteet kaikelle. Jos ei onnistu niin ei pääse tuhatvuotiseen valtakuntaan. Siis myynti on pakko samoin ovillakäynti.
-
On se hyvä kun joku tietää.
Olen lukenut "körtti-isien" tekstejä ja ajatelmia ja edelleenkin ne kuuluvat lukemistooni, joten tiedän kyllä, mitä he ovat opettaneet. Laajennan kirjan "Kallis Hunajanpisara" kuulumaan myös näiden "körtti-isien" opetukseen, vaikka sen kirjoittaja ehkä onkin ollut baptistipastori Englannista, onhan hänen kirjoituksillaan ollut valtava vaikutus näihin "körtti-isiin".
-
Olen lukenut "körtti-isien" tekstejä ja ajatelmia ja edelleenkin ne kuuluvat lukemistooni, joten tiedän kyllä, mitä he ovat opettaneet. Laajennan kirjan "Kallis Hunajanpisara" kuulumaan myös näiden "körtti-isien" opetukseen, vaikka sen kirjoittaja ehkä onkin ollut baptistipastori Englannista, onhan hänen kirjoituksillaan ollut valtava vaikutus näihin "körtti-isiin".
Laajenna vapaasti sinne se kuuluu.