Kun uskovalle ei ole sellaista lakia, että hän sen kautta tulisi vanhurskaaksi Jumalan edessä, johtuu tämä siitä, niin kuin Paavali sanoo*, että hän uskon kautta on jo vanhurskas, elävä ja autuas. Eikä hän muuta enää tarvitse kuin osoittaa töillään sellaista uskoa. Niinpä missä uskoa on, siellä se ei voi pysyä toimettomana, vaan osoittaen voimansa murtautuu esiin esteistä huolimatta hyviä töitä tekemään, tunnustaa ja opettaa evankeliumia ihmisille, pannen jopa henkensäkin alttiiksi, ja kaikessa elämässään ja teoissaan etsii lähimmäisen hyötyä ja koettaa auttaa häntä niin hyvin armon osallisuuteen kuin myös kaikessa, mikä koskee hänen ruumistaan, tavaraansa ja kunniaansa. Näin hän tietää ja uskoo Kristuksen hänelle itselleen tehneen, joten hän siis noudattaa vain uskossa Kristuksen esimerkkiä. Sillä missä ei ole töitä eikä rakkautta, siellä usko ei ole oikeaa, vaan on joko sammunut tai on ainoastaan kuviteltu harha, oman järjen tuote, jollaista paljon voi havaita nykyisin meidän keskuudessamme. Silloin evankeliumia ei vielä ole omistettu eikä Kristusta vielä opittu oikein tuntemaan.
Martti Luther
(*1. Tim. 1:9)