Luovuin aikeesta äänestää Suomen Keskustaa pääministerin turkistarhakytkennän vuoksi. Päätimme äänestää Vihreitä, koska vaalikone käski. Nyt en äänestäkään heitä, sillä eilinen helsinkiläinen aamulehti tiedotti, että Vihreiden puheenjohtaja myöhästyy aina. Pitäisi edes fyysisesti olla paikalla sovittuun aikaan!
Ketäs nyt seuraavaksi?
En tunne edes itseäni saati jotain ehdokasta. Tietty jos olisi ystävä. Sitäpaitsi ryhmän vaikutus uudessa tilanteessa valittujen joukossa on niin merkittävä, että vaalilupaukset ovat suuntaa-antavia, eivät lukkoonlyötyjä sitoumuksia.
Mielikuvaani Kokoomuksesta leimaa sen ylimyksellinen ja ylivertainen asenne: me kokoamme kansaa, me olemme koko kansa, jonkinlainen kokoteeraus, mutta olkoon. Onhan se kykypuolue ja omistajien puolue ja Suomen ylärakennetta, ja jos siihen voi samaistua, lukeutua, saa osan säteilystä ja tuntee kuuluvansa kyykyttäjien kastiin. Toisaalta nöyryyttäkin riittää ja vilpittömyyttä muille jakaa. Kyky tarkoittaa siis myös sitä.
Mutta miksi en sitten äänestäisi kokoomusta? Koska en ole ehtinyt taistolaisista kuopistani sinne asti. Otin etäisyyden kokoomuslaisista vanhemmistani itsenäistyessäni. Ehkä sitten kun vanhainhoitolaitokseen tuodaan äänestyskone sängyn viereen, viimeisillä voimillani luovutan ääneni takaisin lapsuudelleni. Ympyrä sulkeutuu.
Suomen Sosiaalidemokraattista puoluetta en ole koskaan äänestänyt. Heitä puoltaa kuitenkin "sosiaali"-etuliite. Kyllä heissäkin on toki paljon hyvää.
Kansandemokraatti on menneen talven lumia.
Perset ilmentävät juurevaa protestia. He iskevät puukkoa selkään kuin vain demokratiassa, sillä ei tekevä, so. hallitusvastuussa ja vallassa oleva vanha voi selustaansa turvata. Sivustaseuraaja ulkopuolinen voi rauhassa kiertää ja kaartaa ja etsiä kiljuvan jalopeuran lailla heikkoa kohtaa. Tämän tietäen ja tunnustaen, kuitenkin runoilijana myöntäen ulkopuolisuuden eittämättömän oikeuden, en lukeudu heihin, perspuolen kulkijoihin. Tämä katsotaan loppuun.
Kristillisdemokraatit ovat kristillisyyden vapaamatkustajia.