Kilvoitus tässä juuri tahtoo unohtua, se kyllä muistetaan, että vain Jumalan armo pelastaa, eivät omat teot, mutta sitten ei tehdä mitään sen armon saamiseksi, eletään synnissä ja odotetaan että kyllä se armo sieltä tipahtaa. Ymmärsin vasta vähän aikaa sitten kuinka suruton olen, kun en edes yritä välttää syntiä...
Sanna hyvä,
Jumala hyväksyy meidät sellasina kuin olemme. On tietenkin hyvä, jos pyrimme elämässämme noudattamaan Jumalan tahtoa, mutta aina se ei ole mahdollista. Syntisiä, kun olemme. Jumalan armo ja rakkaus on suuri meitä kaikkia ihmisiä kohtaan. Hänelle riittä, jos edes hieman yritämme tai turvaudumme hädän hetkellä häneen. Pelastumiseen näet riittää vain usko Jeesuksen pelastustyöhön.
Synti sinäänsä ja siinä eläminen aiheuttaa eniten kärsimystä meille itsellemme. Siksi Jumala toivoisi, että eläisimme hänen yhteydessään. Tällä en kuitenkaan tahdo sanoa, että Jumalan tahdon mukaan eläminen varjelisi meitä kärsimyksiltä.
Kun vaadimme itseltämme liikoja, olemme usein myös armottomia lähimmäisiämme kohtaan. Se synti, jota itsessämme emme voi hyväksyä herättää vihaa muita samaan syntiin sortuvia kohtaan. Kristus kuitenkin haastaa meidät paljon syvällisempään itsemme tarkasteluun. Milloin viimeksi olin armoton ja asenteiltani kovettunut lähimmäistäni kohtaan. Hänkin on Jumalan luoma olento. Samasta armosta osallinen kuin minäkin.
Siunausta tiellesi Sanna.
T: Sini.
