Kivaa.
Perunalla liimaamisen minulle opetti isä kun olin lapsi.
Minua isä innosti kirjoittamaan, samoin kyllä äitinikin.
Lapsesta saakka olen harrastanut kirjeenvaihtoa.
Sen harrastuksen opetin tyttärelleni myös, hänkin harrasti vuosia useamman kanssa kirjeenvaihtoa.
Oli ihanaa kun isä toi joskus kylällä käydessään mulle erilaisia kirjekuoria ja papereita, antoi postimerkit.
Ja kymmenen tikkua laudalla oli yksi lapsuuteni leikeistä...kun oli koko kylän lapset samalla tontilla niin sitäpä sitä usein.
Sitten oli hassu n imi yhdellä pallopelillä..."muna", siinä heitettiin pallo katolle ja yksi oli kiinni ottajana ja sanoi stop kun pallo oli kädessään ja heittämällä yritti "polttaa" jonkun ja siitä poltetusta tuli sitten uusi kiinniottaja.
Polttopalloa...peiliä, nurkkuria.
Paperinukkeja, nukkeja, nalleja.
Isä soti hienon valkoisen olkalaukun kun olin ekalla koulussa, oli kullan värinen kaunis solki, olin onnesta soikeena silloin.
Sittemmin kun olin siinä teini-iässä niin isä toi kerran sellaisen ruskean mokkalaukun jossa oli hapsut, voi että, se oli sitten "siga-magee"
Jayhteen kuusijuhlaan sain uuden tunikan ja housut samaa sorttia, hienot taskut ja kaulukset ja napit.
Ihastelin sitä lähes sanattomana.
Kaikkea sitä.
Aloin nuorena sitten seukkaamaan tulevien lasteni isän kanssa, olin 15 wee silloin ja taisi olla paperinuket piironkini laatikossa vielä silloin tramilla.
Mutta niin kiva joskus muistella.
Kiitos Pekalle kun aloitit hauskan ketjun.
Kiitos Penalle ja Riitalle kun olette inspiroineet minunkin muistinystyröitäni tässä.
Kolminkertainen Hejaa-huuto