Asian vierestä eli ortodoksien kastetoimituksesta:
Ortodokseilla kaste on aika monimutkainen toimitus varsinkin, jos se tehdään kaikkien sääntöjen mukaan. Nimi lapselle annetaan muistaakseni kahdeksan päivää ennen kastetta. Nimipäivähän on ortodoksille se tärkeä päivä; syntymäpäivä vähemmän tärkeä. Etunimiä on vain yksi ja se on pyhimyskalenterista. Sitten myöhemmin voi käyttää vaikka lellittelynimiä jos haluaa. Ihminen kastetaan lapsena, mutta aikuisenkin voi kastaa niin kuin luterilaisenkin. Kasteen jälkeen on mirhalla voitelu ja sekin perustuu johonkin Raamatun kohtaan kai (en nyt muista, mihin.) Kummit on tärkeitä ja heidän on oltava ortodokseja. Kummeille tehdään tiukkoja kysymyksiä. Vai olikohan kummeja vain yksi...? Kun ei ole itsellä lapsia, niin ei oikein osaa kovin vakavasti ottaa koko nimiäiskysymystä. Ei tule olemaan ajankohtainen asia.
Sen verran tähän ettei ortodoksinen kirkko milloinkaan kasta jo kastettua, joka siihen kirkkokuntaan liittyy eroten siis omastaan. Kuukauden harkinta-ajan jälkeen vietetään kirkkoonliittämisliturgia, eli uusi ortodoksi voidellaan mirhalla, joko hän itse jos on aikuinen tai jompi kumpi kummeista pitelee palavaa tuohusta toimituksen ajan. Mirhalla mitälie siunattua öljyä oli tehdään ristinmerkki otsaan korvalehtiin huulille rintaan ts dekoltee-alueelle, käsiin, nilkkoihin eli asu tämän mukaan. Joka kohdalla luetaan siunaus mutta sanoja en muista. Tätä ennen, jo ennen liturgian alkua, on lausuttu uskontunnustus joka poikkeaa yhdellä kohdin luterilaisesta eli Pyhä Henki lähtee Isästä. Tämän jälkeen kaulaan laitetaan hopeinen kasteristi. Kaste ikään kuin on saavuttanut täyttymyksen (?)
Kyseessä on aivan tavallinen sunnuntaiaamun liturgia, jossa nyt vain on tämä lisäys.
Harmi, että opettivat muuten niin ihmeellisiä.
.......................
Nimiäisistä tulee mieleeni DDR:n tapa järjestää kristillisille juhlille rinnakkaistapahtumat -- konfirmaation vastineeksi tuli nuorisovihkimys jossa noin 15v nuoret antoivat juhlallisen lupauksen palvella isänmaata, klasteen paikalla oli todella nimiäiset, maistraattivihkiminen oli hyvin juhlava tilaisuus ja jonkinlainen saattojuhlakin järjestettiin.
Harjoittelin kerran ns vapaata säestystä komppaamalla milloin soinnuista, milloin sävelhapuillen nuoteista, kävin läpi niitä Toivelaulukirjoja, ovat helppoja siihen tarkoitukseen. Vähän hämmästyin, kun Svetlana, oma säestäjäni jonka luokkaa lainasin syöksyi sisälle parkuen ja pyysi etten soittaisi enää sitä kappaletta. Hän tyyntyi sitten että sai selitetyksi, kyseinen marssi oli Neukkulassa tyypillinen valtion hyväksymä saattolaulu vainajalle.
Harmitti vähän kun se on aika komea. Varmaan joku osaa: "Matkansa päähän toverimme saapunut on..." jne. Svedulla oli kieltämättä aika murskaavat kokemukset ja sellaiset muistot, että kuuntelin hyvin hiljaa. Nyt, kun itsestäni on tullut ihan säikky, täysin kykenemätön puolustamaan itseäni, vähitellen mureniksi hakattu -- enkä usko että mistään "Jumalan riisumisesta", kyllä se menee ihan ihmisten pahuuden piikkiin -- niin siinäpä oli osatoveri. En koskaan enää harjoitellut sillä biisillä.
Ehkä olen vähän, no, mitäs minusta. Yksi lysti. Tulee kai tympeä fiilis. Mihin noita siirtymäriittejä muka tarvitaan? Mietittäisiinpä joskus. Psykiatri oppi niille kyllä tuhat ja viisisataa arvokasta merkitystä, ja silti kysyn miksi hiidessä niitä tarvitaan. Oma sisareni oli jokaisen lapsensa synnytyksen jälkeen niin uuvuksissa, että pyysi saada lapsen kastettavaksi kirkossa messun yhteydessä tai sen jälkeen jotta ei tarvitsisi järjestää koko ristiäispassausta. Vaikka kuinka minä sen tavallisesti tein.
Kristityillä on ollut näille jokin muu kuin hömppämerkitys, niin ne syntyivät. Hömppä joutaisi roskikseen. Ihminen tulee juhlatta toimeen. Tai juhlien jotain aivan muuta kuin muodollisuutta.