Ehkä rohkenen tähän jotain laittaa, kun kerran päässäni joskus jotain liikkuu, silläkin
uhalla että porisen ihan puuta heinää...
Aralla tunnolla tässä mietin, melkein unten mailla...
Synti ja armo ovat "suuruudeltaan/kooltaan" vakioita.
Jumala vihaa kaikkea syntiä, mitään ei hyväksytä.
Ihminen määrittelee synnin "suuruuden", riippuen mm. siitä kuka tekee, minä vai joku muu,
millaista harmia ja vahinkoa synti tuottaa ihmiselle, ihmiskunnalle, onko synti julkinen vai
salainen, onko synti "vain" ajatus, kenties lausuttu sana, tai peräti teko...
Tässä joitain ajatuksia millä perusteella ihminen määrittelee onko synti pieni vai suuri.
Jumalan edessä vain synti. Ja synti on sydämen ero Jumalasta, opettaa katekismus.
"Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi"
Tämä on nähdäkseni ihmisen kokemusta, tunnetta, riippuen tilanteista, ihmisistä.
Sama ihminen kokee eri hetkinä eri tavoin...vaihdellen ääripäästä toiseen.
Välillä muserrumme syntitaakan alle...välillä kiitämme ja ylistämme armahdettuina...
Armo on varmaankin myös Jumalan kannalta suuruudeltaan vakio.
Jeesuksen pelastustyö on täydellinen, kertakaikkinen, kaikille tarkoitettu.
Armon suuruuden kokeminen, ilmeisesti se on ihmiselle annettu...päiviemme mukaan...
"Niin kuin on sinun päiväsi, niin on voimasi"
Halpa armo = Armon halpana pitäminen....
Onko tämä sama kuin Pyhän Hengen pilkka? Tai jotain saman suuntaista?
Ymmärrän armon halpana pitämisen tarkoittavan "elämää pellossa"
Eli...eletään tahallisesti "miten sattuu" yleisestä oikeuden tajusta, ymmärryksestä yms.
välittämättä...ajatellaan...minä vaan rellestän...armo peittää kaiken...
Tuo riittänee....