Hirviösukupolvi kasvamassa

[Salis]

Varmastikin juuri näin, mutta tarkoitinkin että on asioita ja tilanteita joissa EI pidä neuvotella vaan käskeä vanhemman auktoriteetilla.  Tällainen auktoriteetti puuttuu ihan kokonaan valtavalta määrältä isiä ja äitejä nykyään.  Jos lasta ei aleta käskeä ja rajoja tehdä selväksi heti pienestä asti, on se myöhemmin paljon vaikeampaa.

Olen oppinut sen, että käskyttäminen ei toimi. Sen sijaan motivointi ja neuvottelu toimii hyvin. Toimii, kun pojat olivat pieniä ja toimii, kun ovat jo aikuisia.

[Jampe]

Kyllä käskyttäminenkin toimii oikein hyvin. Joissakin tilanteissa se on kaikkein paras vaihtoehto. Lapsista, joita ei ole koskaan käsketty vaan pelkästään neuvoteltu aina ja joka asiasta, ei tule kunnon ihmisiä. Yleensä.

[Salis]

Kyllä käskyttäminenkin toimii oikein hyvin. Joissakin tilanteissa se on kaikkein paras vaihtoehto. Lapsista, joita ei ole koskaan käsketty vaan pelkästään neuvoteltu aina ja joka asiasta, ei tule kunnon ihmisiä. Yleensä.

Myös rajoista voi neuvotella. Jos rajat ovat liian ankarat, niitä rikotaan. Jos rajat sopivat sekä vanhemmille että lapsille, neuvottelun tulos on hyvä.

[Jampe]

Otetaan käytännön esimerkkitilanne arkielämästä:

Kaupan pihassa hirviökakara pitää saada autoon joka potkii, huutaa ja kiukkuilee ja juoksee karkuun. Pullamössö-näppynaama-teinivanhempi yrittää pyydellä, anella, neuvotella, mutta hirviö vain pahentaa käytöstään.  Lopuksi pullamössö-näppynaama-teinivanhempi "ratkaisee" tilanteen jättämällä lapsen teennäisesti sanomalla: "no jää sitte sinne" ja on menevinään autoon yksin.  Tuossa vanhempi luovuttaa käytännössä kun oikea taoa olisi ottaa kakaraa niskasta kiinni ja nostaa ronskein ottein autoon, köyttää takapenkkiin ja panna kotona seisomaan puoleksi tunniksi nurkkaan. Ei anella, pyydellä eikä neuvotella ja inistä alentuen.


Esimerkki on herkullinen tilanne meille sivustaseuraajille ja arvostelijoille! Siinä se on nuori isä tai äiti kaikkien tuijotettavana, nimiteltävänä ja saa koko elämäänsä koskettavan leiman. Kukaan meistä arvostelijoista ei usko, että tuo äiti / isä on joskus hellä ja ottaa lapsen syliin / kukaan ei usko, että hän rakastaa lastaan / kukaan ei usko, että hän rukoilee iltarukouksen lapsensa kanssa ja peittelee sänkyyn! Vai uskooko?

Meille arvostelijoille on tärkeintä, että kivi kädessämme on löysässä. Jeesus kertoi laupiaasta samarialaisesta - mutta sehän oli vain vertaus! Sitä ei tarvinne ottaa todesta nykyisin eikä varsinkaan nuorten kohdalla. Kivitettäköön!

Räkänokastakiin tulee mies, mutta ei tyhjän naurajasta, sanotaan. Nuorisotyöntekijänä uskon, että että tyhjännaurajatkin voidaan kasvattaa vastuullisiksi miehiksi ja naisiksi, mutta kovuus ja arrmottomuus ei siinä auta, tarvitaan myös lempeyttä, rakkautta ja armollisuutta.

Näin pirullisin ajatuksin ajatuksin lähtee tämän päivä taipaleelle Mauno.

Kyllä elämän tosiasiat pitää pystyä ottamaan tosiasioina. Aina ei ole kyse "ymmärtämisen" puutteesta vaan usein on "ymmärretty" jo liikaakin.  Hengellinen kukkais-haave-ihanne-elämä  kun ei yksinkertaisesti toimi jos kyseessä on orastava nuorisorikollinen. Siihen tarvitaan myös kuria ja järjestystä.

Vanhemmat jotka ovat kuin notkea letku lapsensa edessä ja aina vain "ymmärtävät" kaiken, -eivät tarjoa lapselle sen vaatimaa turvaa ja rajoja.  MIten vanhempi, joka ei itse pysy pystyssä, olisi kykenevä kasvattamaan pystyssä pysyviä lapsia?

Nyky-yhteiskunnassa ei puutu "ymmärtäjiä", vaan selkärankaa!

[Jampe]

Myös rajoista voi neuvotella. Jos rajat ovat liian ankarat, niitä rikotaan. Jos rajat sopivat sekä vanhemmille että lapsille, neuvottelun tulos on hyvä.

Niin. Lapsethan kokeilevat rajoja, aina.  Jos on selkeät rajat ihan alusta asti, kuten Leena sanoi, on myöhemminkin helpompaa.

[Pirska]

Tässä keskustelussa pitäisi muistaa, että kuri ei ole sama kuin väkivalta. Lapselle voi asettaa rajat ja pitää niistä kiinni ilman, että lyö tai tukistaa. Tottahan joissakin asioissa voi neuvotella (luulen, että Jampekin neuvottelee), mutta ei niin, että joka asia kysytään lapsilta, haluaisitko tehdä näin ja ellei halua, niin sitten keksitään uutta. Se on ihan tosi, että kyllä lapsi huomaa, milloin hän saa pompottaa vanhempiaan.

Olen vahvasti sitä mieltä, että silloin kun vanhempi antaa lapselle riittävästi jakamatonta huomiota ja rakkautta, niin on myös helpompi sanoa, että raja on tässä. Monesti lepsuilu voi olla sitäkin, että haluaa sillä korvata lapselle sen, ettei ole mielestään ollut riittävän paljon lapsen kanssa.

Näin minäkin kerran tilanteen, kun isä oli lähdössä autolla kotiin ja pyysi ekaluokkalaista tyttöään autoon. Tyttö ei tullut, kun isä käski ja kun isä lähti, niin tyttö huusi ja märisi hirveästi perään. Isä tuli takaisin ja pyysi tyttöä ja tytöllä ei taas näyttänyt olevan mitään kiirettä. Tätä teatteria he pelasivat siinä aikansa. Jos olisi ollut minun tyttö, niin olisin kantanut hänet autoon ja piste. Pienempien lasten kanssa olen tehnytkin sitä, että jos lähtevät karkuun, niin otan vain syliin ja kannan autoon. Pienestä pitäen he oppivat, että kun mennään niin silloin mennään eikä meinata.

[Jampe]

Tässä keskustelussa pitäisi muistaa, että kuri ei ole sama kuin väkivalta. Lapselle voi asettaa rajat ja pitää niistä kiinni ilman, että lyö tai tukistaa. Tottahan joissakin asioissa voi neuvotella (luulen, että Jampekin neuvottelee), mutta ei niin, että joka asia kysytään lapsilta, haluaisitko tehdä näin ja ellei halua, niin sitten keksitään uutta. Se on ihan tosi, että kyllä lapsi huomaa, milloin hän saa pompottaa vanhempiaan.

Olen vahvasti sitä mieltä, että silloin kun vanhempi antaa lapselle riittävästi jakamatonta huomiota ja rakkautta, niin on myös helpompi sanoa, että raja on tässä. Monesti lepsuilu voi olla sitäkin, että haluaa sillä korvata lapselle sen, ettei ole mielestään ollut riittävän paljon lapsen kanssa.

Näin minäkin kerran tilanteen, kun isä oli lähdössä autolla kotiin ja pyysi ekaluokkalaista tyttöään autoon. Tyttö ei tullut, kun isä käski ja kun isä lähti, niin tyttö huusi ja märisi hirveästi perään. Isä tuli takaisin ja pyysi tyttöä ja tytöllä ei taas näyttänyt olevan mitään kiirettä. Tätä teatteria he pelasivat siinä aikansa. Jos olisi ollut minun tyttö, niin olisin kantanut hänet autoon ja piste. Pienempien lasten kanssa olen tehnytkin sitä, että jos lähtevät karkuun, niin otan vain syliin ja kannan autoon. Pienestä pitäen he oppivat, että kun mennään niin silloin mennään eikä meinata.

AAMEN!  Täsmälleen samaa mieltä!

[Jampe]

Olen neuvotellut lasteni kanssa mm. tietokoneen käytölle asetettavista rajoista ja kotiintuloajoista.  Siinä pari esimerkkiä.  Mutta sitten on joukko asioita joista en ole neuvotellut vaan sanonut että asia tehdään näin ja piste!

[Sarai]

Ne kaikesta neuvotelleet lapset ovat ihan kammottavia siinä vaiheessa kun ne tulevat kouluun. Koulussa kun on yleensä tietyt, samat säännöt kaikille, eikä niistä voi eikä pidä neuvotella. (Toki silloin kun esim. koulun järjestyssääntöjä luodaan, pääsee oppilaskuntakin osallistumaan, mutta sitten kun säännöt on luotu, niistä pidetään kiinni.) Pahimmassa tapauksessa vielä vanhemmat soittelevat perään, että kyllä meidän Jesse saa polttaa tupakkaa ja kyllä meidän Jasmin saa haistatella aikuisille, kun sehän on vaan sananvapautta!

[Leena]

Niin. Lapsethan kokeilevat rajoja, aina.  Jos on selkeät rajat ihan alusta asti, kuten Leena sanoi, on myöhemminkin helpompaa.

Mää pyärtysi, oikkest. Ettäkö tää meina mua. No tosi o. Ei puhut Jumalast täl kertta.