Nyt tekisi mieleni kysyä Jampelta, missä olet kohdannut näitä huippuvilpillisiä kristittyjä sitten? Syy on tämä: Liikun aika vähän missään, henkilökohtaisesti en tunne ketään juuri tuollaista meuhkaajaa, sellaista saattaisi muistaa hamasta nuoruudesta mutta ei nyt tule mieleen kuin yksi tapaus. Sen tiedän mainion hyvin, että itseään pystyy pettämään Raamattu kourassa siinä kuin ilmankin. En vain oikein tiedä kuinka ongelma ratkeaa, ellei siten, että lakkaa kaikessa ensin itse pettämästä itseään. Olen kysynyt tätä ennenkin, mutta en muista saaneeni vastausta. Nuo spekulatiiviset Matit ja Maijat vai mitä ne oli lepopäiväriitoineen ovat muuta.
Ja on hieman toista noin hahmottomasti "olla uskossa" "olla kristitty" "olla herännyt" "olla uskomassa" jne kuin edes sinnepäin ymmärtää tekevänsä tiliä päivittäin todelliselle elävälle Jumalalle, joka vihaa vääryyttä ja vilppiä. Mutta ymmärrän tähän kyllä helpommin päädyttävän, kun ihmisellä alkaa olla erikseen "elämää" ja "uskonelämää". Ymmärtääkö kukaan, mitä itse puolestani tarkoitan? Jos olisikin vain yhtä, eli ymmärtäisi kaiken aikaa elävänsä Jumalan silmien alla, taitaisi tulla yllättävästi tietoiseksi omasta vilpillisyydestään, ja se olisi aika paljon.
Jumala on tavallisessa; katsoo arkeamme, joskus ihminen saa erityisesti pyytämänsä, joskus ei, syy saattaa olla mikä hyvänsä eikä kenties erityisesti kuulu meille, mutta kiittämään käsketään "joka tilassa" (missä se oli) ei vain silloin kun toive toteutuu - niistä kiittämistä ei kyllä ole kielletty missään sikäli kuin ymmärrän. Ei liioin ole kielletty kääntymästä Jumalan puoleen ongelmineen. En nyt oikein ymmärrä.
