Kuinka te ihmiset täällä suhtaudutte rippiin, siis siihen, että menee ja tunnustaa yleensä kai papille asiat jotka vievät mielenrahan, siis omat niin ilmipahat tekonsa ettei niiltä saa rauhaa. Jos mokaa vaikka työssä, tietysti korjaa ja pyytää anteeksi, mtta joskus tulee tehtyä pahaa jonka oikaiseminen on vaikeampaa; liioittelee ellei suorastaan valehtele kn vaikka hermostuu johonkin instanssiin --- myöhemmin ei edes muista minkä virkailijan kanssa puhui, vaikka nyt näin, ja juttu saattaa olla ja onkin harmiton muille...no esimerkiksi sellaista. Itse tietää valehdelleensa ainakin epäsuorasti...tai jokin vastaava, on puhunut pahaa selän takana...no, mitä vain. Kyllä jokainen tietää.
Vaikka siinä perinteessä jossa vartuin oli paljon sellaista josta halusin eroon, johon en enää uskokaan, totuin kuitenkin rippiin, se vain helpotti oloani kun nätä juttuja alkoi olla tarpeeksi. Olenko ymmärtänyt oikein: Herännäisyydessä tässä nähdään suurehko omavanhurskauden ja teoilla pelastumisen riski, ja annetaan olla? Korostan että en nyt edsta yhtään mitään "toista liikettä" joka "vastustaa kördejä"vaan huomasin tämän kun asuin lyhyen aikaa körttiseudulla. Rippi oli vieras ja pyytäjään suhtauduttiin hieman varautuneesti. ---Vieras se kyllä on kirkossa joka taholla, siinä ei ole mitään eroa...papit menevät vaivautuneksi ja kiusaantuvat, niin että lopulta antaa olla. Kuitenkin se on lohdullisimpia kirkollisia toimituksia, kaava on käsikirjassa, ja ainakin Luther arvosti sitä ja jätti sen käytäntöön...Nyt Vancouveriin...
