Mitä on toisen tuomitseminen?
Keskustelun alkuun joitain lainauksia Raamatusta. Tummennan joitain sanoja
Matt. 7:1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi"
Ef. 5:11-12:
älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät
I Tess 5:14 "Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia"
I Tim. 5:20 "Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
II Tim. 4:2 "saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella."
Tiit 1:13 "nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi"
Matt. 18:15-16 "Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla.'"
1.Tim. 5:1 "Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä"
Matt. 7:2 "millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan"
Aihetta käsittelevää tekstiä löytyy Raamatusta paljonkin.
Ja sitten vielä tämä:
Joh. 7:24 "Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio."
Raamatun teksteistä tulee kuva, että toisen tuomitsemista ei pidä harrastaa ja väärä tuomio on kielletty.
Oikean tuomion saa antaa, mutta koko tekstiaineisto huomioon ottaen siinäkin tulisi olla hyvin varovainen.
Vääristä teoista nuhteluun taasen kehoitetaan usein.
Mitä eroa on tuomitsemisella ja nuhtelemisella?
Minusta näyttää siltä, että ajanhengessä on jonkinlainen arka haava. Jos sitä haavaa edes vähän sivelee, ajanhenki ärähtää: haavaan sattuu.
Ja suomeksi: tuntuu siltä, että joskus hyvinkin pieni erimielisyys ajanhengen kanssa katsotaan tuomitsemiseksi.
Ja varsinkin ajanhengen nuhtelu se jo suurta tuomitsemista onkin.
Itse edustan vanhoillista fundamentalistista tiukkapipoisuutta, eli en haluaisi olla ajanhengen talutusnuorassa.
Tästä johtuen minua saa opastaa, nuhella, opettaa, eikä minuun kohdistuva muutama tuomiokaan ole pahitteeksi, varsinkin, kun se on oikea. Täällä ajanhengen ulkopuolella ollessani minusta jotenkin näyttää siltä, että jos kieltäydyn nuhteesta, opetuksesta yms. ihmisenä kasvamisen edellytykset ovat varsin pienet.
Toivottavasti tähän ketjuun tulee näkemyksiä eri kulmilta katsottuna, erilaisia argumentteja sekä vasta-argumentteja ja kehkeytyisi mielenkiintoinen keskustelu.