Kirjoittaja Aihe: Ruskaretkelle  (Luettu 18511 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa minni

  • Istahtaa penkin päähän veisaamaan
  • Viestejä: 41
Ruskaretkelle
« : 30.08.05 - klo:11:35 »
Hyvät ihmiset,

Jos olette jo saaneet hankittua uuden kalenterin seuraavalle lukuvuodelle, kehoitan teitä mitä pikimiten varaamaan ajankohdan 6-19.10.2005 Ruskaretkeä varten.
Ruskaretki on jo perinteeksi muodostunut opiskelijoiden ja työikäisten talkoo/ hiljentymisviikonloppu Nilsiän Aholansaaressa.  Pidennetty viikonloppu alkaa jo torstaina, jolloin Helsingistä lähtee linja-auto kohti Aholansaarta. Perjantaina ja lauantaina laitamme saarta talkoovoimin talvikuntoon. Ohjelmaan mahtuu toki myös vapaata oleilua, veisaamista, keskustelua ja musisointia.

Viikonlopun hinta torstaista sunnuntaihin on 12 euroa. Jos tulet paikalle perjantaina ja ehdit olla talkoissa vain lauantain, on hinta 20e.  Kuljetus Helsingistä maksaa 36e, Jyväskylästä 20e, Kuopiosta 14e ja Siilinjärveltä 9e menopaluu. Ilmottautumiset ottaa vastaan opiskelijasihteeri Minna Ruuttunen (040-7197728) 27.9 mennessä.

Tule Ruskaretkelle!
"Äiti ja isä tapas sielä." sanoi Eliza, toisen otsikon alla.

Lisäksi mainostan edellisenä viikonloppuna (30.9.-1.10) pidettävää Orjalaiva 2005- kantaaottavaa teatteritapahtumaa Mikkelissä. Sen kotisivut ovat osoitteessa orjalaiva.net. Ja järjestäjinä Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta sekä Herättäjä-Yhdistys. Tulkaa sinnekin!

Poissa Rouva K

  • Saapunut Aholansaaren rantaan
  • Viestejä: 17
Ruskaretkelle
« Vastaus #1 : 30.08.05 - klo:14:06 »
Ruskaretki onkin tosi pitkä tänä vuonna  :lol: Ehkä tulemme kuitenkin kottiin jo 9.10, 19.10. sijaan... Vaikka kyllähän saaressa viihtyisi vaikka pidempäänkin.  :) Itse en vielä tiedä, antaako aikataulu periksi retkelle lähtemistä, erittäin mukava olisi kyllä lähteä... Katsellaan...

Ensimmäiset asukkaat ovat nyt muuttaneet Joensuun körttikselle.  :D Siitä se lähtee.

Anonymous

  • Vieras
Ruskaretkelle
« Vastaus #2 : 30.08.05 - klo:15:45 »
Niin, joo, tosiaan. Bussi taitaa lähteä takaisin etelään jo 9. lokakuuta.
Niin, ja alueyhteyshenkilöillehän retki on maksuton, koskapa kokoustamme siellä. -Minna

Poissa jude

  • vaivatulla mielellä
  • Viestejä: 576
Ruskaretkelle
« Vastaus #3 : 30.08.05 - klo:20:35 »
Lainaus käyttäjältä: "Anonymous"
Niin, ja alueyhteyshenkilöillehän retki on maksuton, koskapa kokoustamme siellä. -Minna


Tämä tarkoittanee nyt alueSihteereitä (niitä aikuisia semmoisia?) eikä niitä nuorten ay-h:löjä joita itsekin edustan?

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Re: Ruskaretkelle
« Vastaus #4 : 30.08.05 - klo:20:52 »
Lainaus käyttäjältä: "minni"
Tule Ruskaretkelle!
"Äiti ja isä tapas sielä." sanoi Eliza, toisen otsikon alla.

Tosi on. :lol:
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa minni

  • Istahtaa penkin päähän veisaamaan
  • Viestejä: 41
Ruskaretkelle
« Vastaus #5 : 31.08.05 - klo:09:23 »
Lainaus käyttäjältä: "jude"
Lainaus käyttäjältä: "Anonymous"
Niin, ja alueyhteyshenkilöillehän retki on maksuton, koskapa kokoustamme siellä. -Minna


Tämä tarkoittanee nyt alueSihteereitä (niitä aikuisia semmoisia?) eikä niitä nuorten ay-h:löjä joita itsekin edustan?


Anteeksi epäselvyys.  :oops:   Ruskaretkellä kokoustavat OPISKELIJOIDEN alueyhteyshenkilöt.

Poissa osmo

  • Valvoja
  • Muistelee sepän sanoja: Vain yksi...
  • Viestejä: 343
Ruskaretkelle
« Vastaus #6 : 09.10.05 - klo:16:41 »
Kiitoksia kaikille saaressa olleille. Hyvä mieli jäi viikonlopusta, toivottavasti kaikille muillekin.
osmo k

Anonymous

  • Vieras
Ruskaretkelle
« Vastaus #7 : 09.10.05 - klo:18:17 »
Jepsistä, hauskaa oli vaikkakin hävikkiin pitänee kuitata kumpparit jotka jäivät Annantupaan kummittelemaan. Kiitos siis kaikille mukana olleille myös omasta puolestani

Poissa Duffeli

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 30
Ruskaretkelle
« Vastaus #8 : 09.10.05 - klo:18:18 »
sanoi Tuomas

Poissa Heli

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 37
Ruskaretkelle
« Vastaus #9 : 09.10.05 - klo:18:21 »
Jep. Kivaa oli ja mieli on hyvä. Otetaan ensi vuonna uusiksi :D

Anonymous

  • Vieras
Ruskaretkelle
« Vastaus #10 : 09.10.05 - klo:19:44 »
Hauskaa oli minullakin! Viikonloppu katkaisi kivasti opiskeluntäyteisen arjen...
Kiittäen, Merja

Poissa mari

  • Istahtaa penkin päähän veisaamaan
  • Viestejä: 47
Ruskaretkelle
« Vastaus #11 : 09.10.05 - klo:21:10 »
Mukavaa oli! :D Saaressa on aina niin rentouttavaa käydä, koska se on stressivapaata vyöhykettä. Siellä on helppo unohtaa kiireet ja nauttia hetkestä. Kiitos vaan minunkin puolestani!

Kauhanen T

  • Vieras
Ruskaretkelle
« Vastaus #12 : 10.10.05 - klo:12:43 »
Loistava reissu, minulla oli tosi mukavaa! Henkisesti ja hengellisestikin rakentavaa... Hieno porukka, vaikka enemmänkin olisi voinut olla. Tulkaa kaikki ensi vuonnakin ja houkutelkaa kavereita mukaan.

Jos kellä on digitaalisia kuvia viikonlopusta, voisiko niiden jakamista suunnitella jotain kautta?

Poissa saarushka

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 36
Ruskaretkelle
« Vastaus #13 : 10.10.05 - klo:14:27 »
Saarakin kiittää! Rentouttava ja mukava oli viikonloppu, ja tuli kerrankin töitäkin tehdyksi. Ikkunanpesustakin pystyy nauttimaan  :)

Hölkänen

  • Vieras
Ruskaretkelle
« Vastaus #14 : 10.10.05 - klo:15:58 »
Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
Henkisesti ja hengellisestikin rakentavaa...


Lisäisin vielä fyysisen ja sosiaalisen.  :) Tosi hyvä mieli jäi, kiitos kaikille ja tavataan taas!

Hermanni R.