Evankelioin Uskoa ja elämää tällä tekstillä, mutta tällä foorumilla se lienee ymmärtäväisemmässä seurassa... Friedellin Uuden ajan kulttuurihistoriassa on äärimmäisen innoittavaa ja omakohtaista tekstiä kristinuskosta - Friedell taisikin olla tunnustuksellinen kristitty, mutta luulisin että hyvin erikoislaatuinen sellainen. Näin hän kirjoittaa saksalaisesta mystikosta Sebastian Franckista:
Franck pitää symbolisina, ei ainoastaan ehtoollista, vaan kaikkia kristillisen uskonnon oppeja ja laitoksia. Adamin syntiinlankeemus ja Kristuksen taivaanastuminen ovat hänelle ihmissuvun ikuista historiaa: jokaisessa ihmisessä ne tapahtuvat uudestaan; pääsiäispäivä ja helluntaipäivä ovat ainoastaan katoavia vertauskuvia Jumalan ikuiselle pääsiäiselle ja helluntaille; myöskin Raamattu on ikuinen allegoria. Samoin kuin varsin monet tietämättään ovat Adam, siten monet tietämättään ovat Kristus. Kristus ristiinnaulitaan nykyjäänkin vielä joka päivä: "on faaraoita, Pilatuksia, fariseuksia, kirjanoppineita, jotka lakkaamatta ristiinnaulitsevat Kristuksen omassa itsessään, joskaan eivät ulkonaisesti kirjaimen ja historian mukaan". Ei ylipäänsä ole ollut mitään, jota ei omalla tavallan vielä olisi ja tulisi olemaan aina loppuun asti: Antiokhus, Sanherib, Herodes elävät vieläkin. Mutta Jumala itse on määrittelemätön; se mitä hänestä sanotaan, on pelkkää näköä ja varjoa. Hän on ja vaikuttaa kaikkea, ja jos synti olisi jotakin eikä tyhjä, olisi Jumala myöskin ihmisen synnissä. Hän ei tuomitse ketään kadotukseen, vaan itsekukin itsensä, mutta hurskaalle hän on etäisenäkin lähellä, eikä koskaan lähempänä kuin milloin hän näyttää olevan kauimpana.
