Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: 1944 - 27.04.20 - klo:12:22

Otsikko: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 27.04.20 - klo:12:22
Olisi nätti päivä tehdä vaikka mitä, mutta iän tuoma huuhkain muovaa hartioitani yhä luisummiksi, että henkselit täytynee panna edessä ja takana ristiin. Olen saanut aikaiseksi vain moottorisahan öljyastian puhdistuksen ja täytön. Sitten kompastuin vanhaan salkkuun. Se on Kaariinan isän aikainen työkapistus. Itse olen siinä pitänyt sahan välineitä, viiloja, tulpan kärkivälin säätömitan, kaikenlaisia muita työkaluja. Kun salkun kanssa kolaroin, niin siitä repesi yksi kulma ylhäältä alas asti, eikä se enää pitäisi kamppeita sisällään. Salkku kulkee mukana traktorissa siinä kuin muutkin tärkeät välineet. Harkitsin sen ajan, kun sylkeni nielaisin, että miten tehdä korjaus. Olisihan jossakin kätköissä pikilankaa, äimät ja naskali, mutta katsottuani ompeleiden reiät hylkäsin tämän vaihtoehdon.
Etsin käsiini sisarniittirasian ja nahkapa,,skan. Yhdeksän reikää napsauttelin ensin ja täytin reiät sisarniiteillä kopsautellen vasaralla ne tiukasti yhteen. Korjaus siis onnistui.
Kottikärryllä työntelin poltettavaa puulastua ja roinaa lustepellon polttopaikalle. Tämä hommahan jäi vähän kesken, kun korjasin rustingin lattialankkuja.
Ymmärrän hyvin, että tällaista ei ole sopivaa kehuskellen kirjoittaa, mutta minunkin on päiväni saatava iltaansa. Rämeelle lähden, kun sen aika tulee.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Rajan poika - 27.04.20 - klo:13:26
Nuo juttusi, 1944, kaikista eri päivien hommista ja kommelluksistakin, ovat tämän palstan parasta luettavaa.  :023:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 27.04.20 - klo:13:37
Miekii tykkään . Tää iellinen on suorastaa korkeakirjallinen  teos, kuin Antti Hyryä ois lukenu.

 :023:

Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: armonkerjäläinen - 27.04.20 - klo:14:02
Nautittavaa luettavaa, 1944!  :023:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 27.04.20 - klo:16:26
Kiitos Teille, tuli ns puskista :023: :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 27.04.20 - klo:20:31
Senhän näkee ihan sielunsilmin, minkälaisissa puuhissa 1944 on ollut. Tiedän tasan tarkkaan, minkä näköinen on se salkku ollut ja miltä sen nyt korjauksen jälkeen näyttää.  :023:

Miun äidin isä on ollut suutari. Siksi meillä oli kotona äimiä ja nahkapaska ja kaikkea sen semmoista tarpeellista tavaraa.  :icon_cool:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 27.04.20 - klo:22:29
Oikeastaan Kaarinan isä suutaroi myös osaten tehdä lapsilleen kengät, itselleen ja naapureille hän osasi neuloa nahkapaikat pussihousujen persauksiin ja kiertämään reisien sisäsivut. Niistä kohdistahan pussihousut käytössä kuluivat.
Salkku on ruskea, siinä on edessä kaksi taskua ja niihin säpit. Salkun sisällä on kaksi osastoa. Salkun hantaaki on lujaa tekoa ja siinä on vielä vanhan käyön aikainen paperinarurytö paikalla. Kuulemma mopon tarakalle piti olla se ylimääräinen naru.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: öppiäinen - 28.04.20 - klo:04:11
Oikeastaan Kaarinan isä suutaroi myös osaten tehdä lapsilleen kengät, itselleen ja naapureille hän osasi neuloa nahkapaikat pussihousujen persauksiin ja kiertämään reisien sisäsivut. Niistä kohdistahan pussihousut käytössä kuluivat.

Tarttisin tuollaiset paikat, ainakin "kävelyhousuihin" eli niihin joilla käyn kävelylenkeillä. Harmittaa kun muuten hyvä housut kuluvat aina samasta kohtaa puhki. Ehkä pitää kysyä suutarilta, onnistuisiko. Tai tietävätkö millaista tarkoitan (itse en tarkalleen tiedä). neulepuseroiden kyynärpäät olisi kanssa paikka sellaisille.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 28.04.20 - klo:07:23
Tuo tuollainen nahkasalkku kuului männä-vuosikymmeninä kai moniin koteihin. Se oli tarvekalu koulussa kulkeville, kuten Matillekin. Kun hän kotona kävi Hämeenlinnasta ammattikoulusta ja Turusta teknisestä oppilaitoksesta, äiti paluuta varten pakkasi sinne puhtaat sukat, ruiseivän ja mitä lie muuta tarpeellista, kirjojen oheen.

Muistan sen salkun myöhemmin kelvanneen muotitietoiselle tyttärelle yliopistoonkin.
Hän olikin aika ilmestys venäläisen sotilaan mantteli ja isän rukea salkku vermeinään.
Manttelin ja paksun harmaan villahuivin hän löysi kirpparilta Jyväskylässä.

Isälläkin oli salkku, samantapainen mutta pehmeämpää nahkaa. Se oli matkoissa ryvettynyt ja monenkin viinapullon kantanut tummanruskea otus. Mihinlie joutunut, me emme veljen kansaa siitä salkusta huolineet.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: seppos - 28.04.20 - klo:09:29
Tuo tuollainen nahkasalkku kuului männä-vuosikymmeninä kai moniin koteihin. Se oli tarvekalu koulussa kulkeville, kuten Matillekin. Kun hän kotona kävi Hämeenlinnasta ammattikoulusta ja Turusta teknisestä oppilaitoksesta, äiti paluuta varten pakkasi sinne puhtaat sukat, ruiseivän ja mitä lie muuta tarpeellista, kirjojen oheen.

Muistan sen salkun myöhemmin kelvanneen muotitietoiselle tyttärelle yliopistoonkin.
Hän olikin aika ilmestys venäläisen sotilaan mantteli ja isän rukea salkku vermeinään.
Manttelin ja paksun harmaan villahuivin hän löysi kirpparilta Jyväskylässä.

Isälläkin oli salkku, samantapainen mutta pehmeämpää nahkaa. Se oli matkoissa ryvettynyt ja monenkin viinapullon kantanut tummanruskea otus. Mihinlie joutunut, me emme veljen kansaa siitä salkusta huolineet.

Ilmoittaudun mukaan. Minunkin isälläni oli salkku, jossa ei ollut työkaluja, vaan keskeneräisiä asioita ja ammattikirjallisuutta (jonkinlaisia työkaluja nekin).
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Rajan poika - 28.04.20 - klo:11:02
Tällasella salkulla tuli keskikoulu ja lukio käytyä. Lukiovuosina jonain päivänä oli tupaten täynnä kun oli pitkä päivä kaikkien lukuaineiden tunteja ja sitä tehen paljon kirjaa ja vihkoa mukaan otettavaksi.

45 vuotta on jo saanut levätä rauhassa, mutta vielä löytyi  :eusa_angel:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 28.04.20 - klo:11:18
Heleijaa, identtinen salkku kuvassa. Lujaa siannahkaa. Pidä tallessa, jos ei käyttöön tarvitse.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Rajan poika - 28.04.20 - klo:11:31
Isä oli kesällä 65 muutaman vuorokauden Kuopiossa sairaalareissulla ja toi tuon sieltä.

Varmasti pysyy tallessa kun on näin kauan pysynyt. Aattelin vähän uutta käyttöäkin, vaikka tuo ei mikään tilaihme olekaan. Mutta kannettava tietokone taitaa sopia, saisi siinä vähän kahen eri aikakauden vehkeet keskenään opetella tulemaan toimeen  :003:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 28.04.20 - klo:12:44
Matin salkku oli tämä:

https://images.app.goo.gl/bXGdKm7y94AmuMm86

Isän salkku enemmän tätä mallia, tummanruskeaa sileää nahkaa. Sen muista rupsahtaneena, eikä remeliä ollut:

https://fi.pinterest.com/pin/417849671651603877/?nic_v1=1aMfAO%2BWKlfMSugA3j%2F%2Bo%2B5Veri6vfA4aVlNGWOia7Asrl9LfKp9RWONHzeSwrw7Cw
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 28.04.20 - klo:13:52
Vedän käden lippaan ja ihailen teitä, kun osaatte ladata valokuviakin. Olen vain oppinut tuon Dallapee-osion lataamisen, mikä sekin otti lujille. Muistan Mallan ladanneen minulle Sankarin äiti-laulelman.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Rajan poika - 28.04.20 - klo:15:52
Ei tuo kuvankaan laittaminen kovin vaikeaa ole, hankalinta mulle oli löytää tähän tablettiin jokin ohjelma jolla jpg-kuvan saa tallennetuksi png-muotoon ja kokoa pienennettyä tarpeeksi.

Kun Mallan nimi tuli tuossa suunnasta 1944 mainituksi, pitää tietämättömänä kysyä, minne hän on täältä kadonnut? Aktiivinen tänne kirjoittaja.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 28.04.20 - klo:18:52
Kysyitkö minulta, en osaa vastata. Malla oli päättäväinen lady omissa asioissaan.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 28.04.20 - klo:20:10
Tällasella salkulla tuli keskikoulu ja lukio käytyä. Lukiovuosina jonain päivänä oli tupaten täynnä kun oli pitkä päivä kaikkien lukuaineiden tunteja ja sitä tehen paljon kirjaa ja vihkoa mukaan otettavaksi.

45 vuotta on jo saanut levätä rauhassa, mutta vielä löytyi  :eusa_angel:

Meillä on juuri samanlainen salkku tuolla varaston hyllyllä. Se on syksyllä tärkeässä roolissa. Se sisältää kaikki tärkeät meididän hirviporukan metsästyspaperit. Se lähtee aika ukkokullan mukaan metsästysaamuina.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 28.04.20 - klo:20:19
Tarttisin tuollaiset paikat, ainakin "kävelyhousuihin" eli niihin joilla käyn kävelylenkeillä. Harmittaa kun muuten hyvä housut kuluvat aina samasta kohtaa puhki. Ehkä pitää kysyä suutarilta, onnistuisiko. Tai tietävätkö millaista tarkoitan (itse en tarkalleen tiedä). neulepuseroiden kyynärpäät olisi kanssa paikka sellaisille.

Luulis suutareiden tietävän, sillä nykyisin näkee ratsastajilla samaan tyyliin vahvistettuja housuja. niissä toki materiaalit ja housujen malli on erilainen.  :017:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 29.04.20 - klo:21:31
Tänään pihassamme vieraili Norjan harmaahirvikoira. Se jolkotteli pihalle ja nuuski paikkoja ahkrasti. Menin rappusille houkuttelemaan sitä. Ajattelin, että jospa saisin sen sisälle. Iloisesti se heilutti häntää ja katseli pienen välimatkan päästä, vaan ei uskaltanut ihan lähelle. Kiirehdin ottamaan kuvaa, että laitan paikkakunnan Facebook-sivulle. Ukkokullan luo se uskalsi paremmin mennä kuin minun. Se kun oli metsästyskoira, niin maastopuvun takki, oranssi pipo ja kumisaappaat herätti koiran luottamuksen.  :023:  Se parkkeerasi meidän takapihalle, minne saunan piipusta savu painui.
Minä sain sitä houkuteltua luokseni kinkkusiivulla. Sitten minäkin sain silittää ja rapsutella. Heti alkuun ukkokulta älysi soittaa yhdelle metsästyskaverille. Hän tiesikin kenen koira on kateissa. Saatiin heti omistajalle vinkki. Meidän tehtäväksi jäi päivystää koiran vierellä, ettei se lähde enää muualle. Metsästäjän kamppeet, ystävällinen rapsuttelu ja savunhaju rauhoitti Alman nukkumaan takapihalla, kunnes noutajat saapuivat.
Koira oli kuulema aamulla nykäissyt pään pannan läpi juokuhihnasta. Oli lähtenyt karhun perään. Koko päivän se oli tietymättömissä seikkaillut. Ei osannut kotiin muutaman kilometrin päähän. Ja väsyksissä oli. Loppu hyvin kaikki hyvin.  :023:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 30.04.20 - klo:07:38
Olipa hienosti toimitettu asia. Norjan harmoo Kuopion aikanani oli metsästyskaverini koira. Sillä oli se seurantapanta kaulassaan, että se helpotti löytämistä, mutta Siilinjärvi-Nilsiä-kotikylän metsä oli helppo nakki jolkotella hirven perässä. Musta uroshirvi oli hyvä juoksuttaja.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 01.05.20 - klo:13:29
Halutti lähteä Wappuajelulle. Otin Zetorin+kaikki metsurin välineet ja ajelin Peipporämeelle. Ei sinne kiire ole, monin paikoin oli vielä lunta, mutta kuntan alla oleva jäinen routa on pahempi juttu vetäville takarenkaille kerta ei ole ketjuja. Ärsytti ensin nähdessäni, että lumen katkomia ohuita säippiä oli siellä täällä esteenä, enkä päässyt heti isojen suorien suksikoivujen kimppuun. Kyllä kaikenlainen puun nostelu minusta mehut tiristää, että vielä vain isojen pöllien nostelijaksi ,,,,,olisi halut.
Havaattin, että minun pitää tehdä kolme uutta laatikkoa tavaroilleni. Kaksi mahtuu nostolaitteiden päällä olevaan kaiken tavaran kuljetuslaatikkoon ulkopuolelle ja bensa/öljykannulle teen paikan rapakaaren sisäpuolelle. Siinä on tilaa molemmin puolin kuskia. Tähän asti olen jaloissani sietänyt tavaroita, en nyt sitten enää, kun se häiritsee.

Olin ilkeä kahdelle supikoiralle, jotka hyvin laiskasti olivat lähdössä konttikuusen alta liikkeelle. Nousin seisaalleni ja karjuin, että tämän manttaalin alueella supien tulee juosta. Kyllä niille jalkoja sitten mahan alle löytyi. Olisiko kaksi veljestä päättänyt kulkea kahdestaan, sillä kantava naaras tarvitsee pesäluolan näistäpuolin.
Ihan kiva vappumarssi.

Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 01.05.20 - klo:15:16
Vappuajelulla käytiin meikin. Niin olivat monet muutkin autoijat halunneet tehdä.
Autoja oli monenmoisia, myös muutama avoautokin. Nyt ei kyllä ollut nokalla vappuviuhkoja eikä ilmapallojakaan nähty. Torilla oli ollut yksi ilmapallonmyyjä aamupäivällä kun Matti siellä kävi pyöräilemässä.

Hollolan hautausmaalla on käyty aiemminkin. Se on suuri alue ja osa kerrallaan katsotaan. Nyt vanha puoli länsilaidalta. Se riitti kävelyosuudeksi.

Äsken juotiin loppu sima ja syötiin viimeiset munkit. Huomena taidan tehdä uudet, kun nyt elämä kerran meni 'risaiseksi', makean syönnin suhteen.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 01.05.20 - klo:23:33
Vappuajelulla mekin, perinteiseen tapaamme.
Iltapäivällä mulla oli hyvä tunnin kävelylenkki kuten aiemmin kerroin sellaista suunnittelevani.
Pian sen jälkeen lähdimme ns. kotiseutuajelulle.
Lähtöpaikkahan on Hattula (tulkoon nyt tämän kerran sanotuksi, yleensähän olen
"vain kanta-hämäläinen" täällä)
Ekaksi karkkipussi ärrältä matkaevääksi, muita pysähdyksiä ei juuri ollutkaan, ajeltiin vaan
noin 150 kilsaa.
Ensin pohjoista kohti Pälkäneentietä Laitikkalaan asti, siitä 12-tielle kaakkoa kohti Hauholle,
siellä pikkupysähdys ja kohti Lammia (kiinnosti kukkatalon tulipalon rauniot, kun reitille osui.
Lammilta sitten kohti Turenkia, mutta matkalla sitten keksin muuttaa reittejä pitkin Janakkalaa
enemmänkin, ei onneksi eksytty (ei ollut riittävän tarkkaa karttaa matkassa).
Hienoja järvimaisemia, välillä kovin kiharaa tietä. Pelloilla runsaasti joutsenia, hanhia ja
muutama kurki.
Iltasella ennen kotiin paluuta poikkesimme pojan pihamaalla katsomassa mitä sinne kuuluu.

Laitanpa tähän vielä yhden laulun ja löytämäni itselleni sopivan "vetoavun" lauluhommiin
nyt kun kaikki seurakunnan lauluharkat on pitkällä tauolla.

https://www.youtube.com/watch?v=f_7BvBodN-I&feature=share&fbclid=IwAR03KfApbBjSEmFyynfiCYrj6b7RhpP0aTRbWFENsFSkTz-dHq2MpfN_e5k

Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 01.05.20 - klo:23:40

https://www.youtube.com/watch?v=KEJ_h6No1m8

Tämäkin....yksi lempilaulajistani myöskin

Mutta kyllä minun on helpompi peesata Saulia... :icon_biggrin:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 03.05.20 - klo:19:16
Tänään tein pitkästä aikaa tunnin pyörälenkkini. Reilu viikon paussi oli.
Nyt oli melko tyyntä ja aivan mahtava pyöräilykeli vakioreittiäni, matka yhteensä 15 kilsaa.
Jos meinaan kotimökille pyöräillä niin matka suuntaansa 17 kilsaa, eli reilu tupla äskeiseen.
Mökillä tietysti reilu 2-3 tunnin tauko ennen paluumatkaa...mutta saapas näkee...
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty... :023:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 03.05.20 - klo:20:44
Kovia lenkkejä  :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Bengt Sandberg - 04.05.20 - klo:23:01
Tänään leikittiin ja sekoiltiin, huomenna...
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 06.05.20 - klo:11:36
Ajelin taas Zetorilla. Masentuneelle mielelle se on kuin hunajaa ja maitoa saisi. Rämeellä tavi-riepu päristeli kanavassa ja antoi selvästi ymmärää, että mitä olen tehnyt väärin, kun taas tulet. Sadan metrin jälkeen avovettä tulee pikkuisännän tekemä puusilta, mutta uljaasti sen kohdalla tavi vetää immelmannia ja saa kuin saakin suuntansa käännetyksi taaksepäin vapaan taivaan suuntaan. En todellakaan haluaisi lintua häiritä.

Pihassa aamutuimaan laitoin vielä yhden tonkallisen auringonkukan siemeniä syöttimeen. On vielä kolakoita öitä, joten luonnon pienimmät tarvitsevat evästä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.05.20 - klo:17:09
Laiton parvekkeelle kukkaset sekä amppeleihin että ruukkuihin.

Samalla valmistelin yrttilaatikoiden valmiuden ottaa uusia istutettavia vastaan. Yksi
viinisuolaheinä talvehti itsekseen. Nyt se lykkää jo kovasti lehtiä, niitä punavihreitä. saman näköisiä kuin punajuurella on mutta pienenmpiä

Parvekkeen mittari näytti ip  + 20 astetta kun lasit ovat edelleen kiinni.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 06.05.20 - klo:19:07
Joudun kirjoittamaan, että porraskiviltäni näen vähän lunta ja jäätä, mutta en enää äitienpäivänä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sadetta - 06.05.20 - klo:21:30
Vasta tällä viikolla olen kulkenut pyörällä töihin, ja kyllä tekee hyvää! Tänäänkin mahtava sää.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pena - 07.05.20 - klo:07:09
Taidan tänään jatkaa eilen alkanutta pyöräilykauttani.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 07.05.20 - klo:11:37
Hyvä että pääsit alkuun.   :023:
Meikämanne on aloittanut pyöräilykauden jo aikoja sitten, olen kerinnyt pitää jo
reilun viikon tauonkin tuulisten säiden vuoksi.
Siellä meren lähistöllä tuulinen sää saattaa kuulostaa tekosyyltä laiskotteluun.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sadetta - 07.05.20 - klo:17:42
Kylläpä ulkona vihertää jo melkoisesti! Odotan erityisesti, että iso haapa ikkunan takana saa lehdet, ja sitten istun parvekkeelle kuuntelemaan sen lehtien havinaa :055:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 08.05.20 - klo:16:31
Oikein hyvä, että on lämmintä. Niin oikeastaan täälläkin, sillä tuuralla särin luhdin kivijalan vierestä viimeisen jään pienemmäksi, niin se sulaa nopsaan.
On ns joka toinen viikonloppu eli kohta jälkikasvu ja Nepi tulevat. Poika on eläkkeellä, että ei hän yksin lastensa kanssa selviäisi. Mutta yhdessä me pärjäämme, niin on ylhäällä hyväksi nähty. Enkä voi purnata, miksi purnaisinkaan.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 10.05.20 - klo:08:43
Tämä laulu kuului aina meillä äitienpäivän aamuun. Minä sen lauloin omalle äidilleni ja radiosta myös kuultiin:

https://www.youtube.com/watch?v=zt0t5yV6azQ&list=PL7DCUlinBUO8NbNnGIVod1jiob5qjM6nd&index=3

Hyvää äitienpäivää !   (https://www.cosgan.de/images/more/flowers/t035.gif) (https://www.cosgan.de/images/more/flowers/t035.gif) (https://www.cosgan.de/images/more/flowers/t035.gif)
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: seppos - 10.05.20 - klo:10:20
Hyvää äitienpäivää kaikille foorumin äideille ja niiksi haluaville.

 (https://cosgan.de/images/more/flowers/008.GIF) (https://cosgan.de/images/more/flowers/008.GIF) (https://cosgan.de/images/more/flowers/008.GIF)
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: seppos - 10.05.20 - klo:11:23
Kylläpä ulkona vihertää jo melkoisesti! Odotan erityisesti, että iso haapa ikkunan takana saa lehdet, ja sitten istun parvekkeelle kuuntelemaan sen lehtien havinaa :055:

Haapa on hitaimpia saamaan ja luopumaan lehdistä
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sadetta - 11.05.20 - klo:20:06
Haapa on hitaimpia saamaan ja luopumaan lehdistä

Nyt jo silmuja näkyvissä :icon_sunny:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Leena - 14.05.20 - klo:09:17
Toispäivänäm rohkaistuin hammaslääkärille, mainittakoon ettei pelko johdu koronasta vaan lapsuuden kouluhammaslääkärikauhusta joka jäi päälle.  Sisko poikkesi lauantaina kun asuntoa tyhjätään kaikesta turhasta ja siinä todettiin että hajosipa pesukone.  Sisar parka vaikeroi, että oliko se hänen syy.  No tasan ei kun kapine on hyvin palvellut 12 vuotta. 

Toispäivänä oli hamlääkäri sitä mieltä että.,.... Ja etten enää saa juosta karkuun kun....  Ja että nyt hoidam hampaat....   Eikä yhtään sattunu. 


Mitä siis tänään, no ei muuta kuin päällekkläin hammaslääkärin käynti 2 ja uuden pesaukoneen roudaus sisälle ja menee päällekkäin. 

Oli kiltti mies soittamassa että tuo, hoitio asian myymälään päin sillä ommin kummin pitää perua ja tressistä hiipii basilaarimigreeni eli kohta en pysy jaloillani ja kaikki menee ja äääääääh kuinka elämä saattaa mennä sol-muun.....   >:(


Ja budjetti nurin, muttya sattuu sitä paremmissakin piireissä eli kyl kyl selviän tästä.   Jotenkin.  UUUh.  :-\
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 14.05.20 - klo:10:06
Minä en enää hammaslääkäriä pelkää, sen jälkeen kun naapurimme Olli alkoi hoitaa hampaitamme. Hänellä on sellainen ote ja ihmistuntemus että ei paremmasta väliä.

Tein kokeeksi pien lenkin keppien avulla, huimauksesta huolimatta. Ei ollut helppoa.
Mariliisa-lääkäri totesi sen olevan asentohuimausta, ja samaa mieltä olen itsekin.
Muut paikat, kurkku ja nenä ovat kunnossa.


Ensiviikolla on kolme käyntiä terveyden hoitamiseksi. Labra, silmän injektointi sekä diabeteshoitjana vastaanotto. Tiedän sokeroarvojen olevan nousussa, paljon paikallaanolemisen takia. Myös Netflix on auttanut niskojen jumituksessa.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 14.05.20 - klo:12:37
Rämeellä oli kymmeniä jalkoja allani yhtaikaa ja huippootti. Tein kuorman ja tulin pois. Tilasin hieronnan huomiseksi kirkolla olevasta palvelusta. En mene rämeelle, vaan hierontaan, tällä iällä osaan vielä tehdä päätöksiä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 15.05.20 - klo:11:26
Riitta-mummi, saitko itsehoito-ohjeita asentohuimakuseen? Jos et, niinkoitapa etsiä netistä tai kysy joltain fysioterapeutilta. Miun siskollain on asentohuimaus, ja hää selviää aika hyvin ku muistaa tehä aamukäännöksensä. Lisäksi nestetasapainosta kannattaa pitää huolta. Jos elimistö pääsee kuivuuen puolelle, niin huimaus pahenee. Nää on tämmöisiä miun ja sisaren kokemii juttui.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 15.05.20 - klo:11:34
Pyry-rouva kirjoitat aivan oikeita tietoja. Minulla on ollut huimauksesta haittaa viime vuosina ja olen käynyt monet tohtorit lävitse. Korvissani ei ole syytä, mutta juomisen olen hyvin usein jättänyt liian vähälle. Eli juominen on sitten vähän auttanut. Samoin sain apua, kun hierotin yläkroppaani. Kiusallinen vaiva tämä huimaajainen.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 15.05.20 - klo:11:43
Tasapainoelimessä on kuulema sellainen hyytelömäinen aine. Jos se jähmettyy liiaksi, niin huimaus on varma, vaikkei olisi mitään sairauksia.
Huimaukseen on toki monia eri syitä. Se on yksi useaan vaivaan ja sairauteen liittyvä oire, mutta niska-hartiaseudun hyvinvoinnista, nestetasapainosta, verenpaineesta ja liikunnasta kannattaa pitää huolta.

Tänään on taas lomapäivä. Siksi on ollut aikaa notkua täällä foorumilla.  :icon_wink: 
Vaan nyt sinne ruuanlaittoon.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 15.05.20 - klo:11:54
Kiitos  :icon_wink:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Annikka - 15.05.20 - klo:12:59
Asentohuimauksesta laitan pari lausetta minäkin. Asentohuimaus on sitä, että kun huimaa, niin se tuntuu samalta kuin olisi vauhdissa olevassa karusellissa. Asentohuimaus on yleensä vain toisella puolen päätä, vaikka pyörimisen tuntiessaan sitä ei voi paikantaa vain toisen puolen pään jutuksi. Siihen on itsehoito-ohje. Joku lääkärikin on tehnyt tämän potilaalleen.

Tässä on yleistietoa

https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00224

Omatoiminen hoito-ohje löytyy samalta sivustolta pdf linkkinä napsauttamalla. Hoito on helppo tehdä.





Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 15.05.20 - klo:13:02
Pyrtsi:  Riitta-mummi, saitko itsehoito-ohjeita asentohuimakuseen?

R-m:   Ei Mari kerint ohjeita antamaa ko mie jo kerkisin mainita jot oon kassont kuukelista. Viijentoist minnuutin aikan ko pit haastaa suvun kuolleet, kurkun kuivuus, nenän tukkosuus tän huimauksen nii siin mänikii kakskymment minuuttii.

Yhen tään talon rouvan kans oon haastelt ku hänelkii on. Mut hää sano jot ne tekkee nii kipiijää ne harjotukset, jot miehä en heihi ruvent.

Keero mikä se aamukäännös on !   :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 15.05.20 - klo:13:05
Taas mie kerkisin: Onk se tää harjotus ?

https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Potilasohjeet/Korva_nena_ja_kurkkutaudit/Hyvanlaatuisen_asentohuimauksen_hoito_oi(23823)
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 15.05.20 - klo:15:30
Tein jokin aika sitten kokeeksi tuon harjoitteen, ja todellakin se tuntui auttavan. Huimailu ja kuvotus olivat heti ohi. Pää oli kummallisen tuntuinen vielä jonkin aikaa, mutta nyt sekin selkiää.

Vain asentovirhe vaikutus, jonka olen istuma-asentoa hakiessani saanut, tuntuu kipuna oikean lavan tienoolla. Voltarenkan ei vielä auta.
Ohjeessa neuvotaan tekemään 2-3 kertaa päivässä. Näin aion toimia.

Kun hoitelen kaikki mitä vaivojeni takia tarvitaan aikaa kuluu n. 1 h 30 min vuorokaudessa.
Ei se minua haittaa, kun vertaa vaikka mitä olisi pyörätuoliin joutuminen.

Tämä pitää lähellä Armahtajaa.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 15.05.20 - klo:17:35
Taas mie kerkisin: Onk se tää harjotus ?

https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Potilasohjeet/Korva_nena_ja_kurkkutaudit/Hyvanlaatuisen_asentohuimauksen_hoito_oi(23823)

Hyvä ko löysit. Just jottain tuon tapast se miun siskoin pyöriip sägys joka aamu, ennen ko nousee ylös. En uskaltant kertoo, ku en tarkkaan tient, etten neuvos vikkaan.
Annikka pisti ja saman tapasen. Siin roikotettiin päätä. Mie luulen, ett kannataa kokkeilla kump on itelle hyväks. Kump toimii, kump käy liian ilkiää.

Miul ku ol kymmenkunta vuotta sitte tasapainoelimen tulehus, niin sit ku siit vähä tokeni, niin pit ruvata pyörimään ja pyörittää päätä vaik teki ilkiää. Kyll se siit sitt toentu.
Kerran se meinas uusii. Tai siis  se huippaus, ihan semmonen koko huusholli pyörii ympyrää. Sillon miul ol niskat jumis. Hierotin, jumppasin, join ja pyörin. Tokentu sekkii.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 15.05.20 - klo:17:41
Tääl eli ennen yks tosi hauska mies, Risto (jätän nyt sukunimen kertomatta). En muista oliko vaivana huimaus, vai mikä lie, mutta terveyskeskuksen johtava lääkäri, Jari Viitalähde neuvoi: "Sinun pitää juoda enemmän." Siihen Risto totes: "Ei siit tuu mittään. Vaimol on sanomist jo nykysestäki juomisest." Ja virnisti päälle.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sadetta - 17.05.20 - klo:00:00
Olipa kylmä päivä! Perjantaina kuljin tuoksuvien tuomien lomassa :055:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 17.05.20 - klo:08:03
^
Taidan arvata, että mistä lähteestä on "tuksuvat tuomet" löydetty. Mielstäni on kiva käyttää puheessa ja tekstissä muilta opittuja sanontoja.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Bengt Sandberg - 17.05.20 - klo:17:48
Tänään 17.5.2020 on Kaatuneiden muistopäivä.



Sunnuntaipäiväksi foorumilla on vilkasta, kolmekymmentäseitsemän viestiä kirjoitettu klo.17.48.

Onko energiajuomalla osuutta?
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 19.05.20 - klo:20:48
Tänään 17.5.2020 on Kaatuneiden muistopäivä.



Sunnuntaipäiväksi foorumilla on vilkasta, kolmekymmentäseitsemän viestiä kirjoitettu klo.17.48.

Onko energiajuomalla osuutta?

Koronakaranteeni voi myös vaikuttaa.  :kahvi:  Ja kylmä sää.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Bengt Sandberg - 19.05.20 - klo:21:50
Tänään 17.5.2020 on Kaatuneiden muistopäivä.

Sunnuntaipäiväksi foorumilla on vilkasta, kolmekymmentäseitsemän viestiä kirjoitettu klo.17.48.

Onko energiajuomalla osuutta?

Koronakaranteeni voi myös vaikuttaa.  :kahvi:  Ja kylmä sää.

Vai kylmä sää?
Minä kun ajattelin että se on aivan muuta.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 20.05.20 - klo:21:42
Siis oletitko, että foorumilla olon syy on muu? Vai oliko sää mielestäsi muuta kuin kylmä?

Täällä on ollut melko kylmä kevät. Linnutkin laulaa vain ihan lämpimikseen.
Laitoin eilen facebookiin vuoden takaisen kuvan digimittaristamme. 19.5.2019 sisälämpö oli 24,8 ja ulkolämpötila 25,6. 19.5.2020 sisällä 20,8 ja ulkona 7,1. Molemmat oli iltapäivän lämpötiloja.

Tänään tuli iltapäivällä rae- ja vesikuuroja. Koivujen hiirenkorvat eivät ole suurenneet moneen päivään. Ne alkavat punertaa kylmän takia.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Bengt Sandberg - 20.05.20 - klo:22:05
Siis oletitko, että foorumilla olon syy on muu? Vai oliko sää mielestäsi muuta kuin kylmä?

Täällä on ollut melko kylmä kevät. Linnutkin laulaa vain ihan lämpimikseen.
Laitoin eilen facebookiin vuoden takaisen kuvan digimittaristamme. 19.5.2019 sisälämpö oli 24,8 ja ulkolämpötila 25,6. 19.5.2020 sisällä 20,8 ja ulkona 7,1. Molemmat oli iltapäivän lämpötiloja.

Tänään tuli iltapäivällä rae- ja vesikuuroja. Koivujen hiirenkorvat eivät ole suurenneet moneen päivään. Ne alkavat punertaa kylmän takia.

Unohda koko asia , menen ilta teelle.  :kahvi:

Ps. Kirjoitellaan taas joskus.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Leena - 21.05.20 - klo:07:00
Tänään riemuitten eilen kunnostetusta terassista.  Eli on jälleen istutettu kesäkukkia sekä hyvässä uskossa perennoja.  Vuoden väri on himmeä vaaleanpunainen ynnä muutama hyvin tumma orvokki.  Näin kävi jotenkin.  :icon_biggrin:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: PekkaV - 22.05.20 - klo:04:41

   On riemu kun saan olla.
   Valoisa yö. Yö on päivää hiljaisempi. Linnut ahkeroivat pesuepuuhissa. Korona näyttää laantuvan - en kirjoita: toistaiseksi, vaan tällä hetkellä. Tiedemiehille on kuitenkin annettava osansa, heille jotka pitävät toista aaltoa mahdollisena. Optimisti saa olla ennusteista huolimatta.
   Heräsin vanhaa tapaa noudattaen (Herra armahda) neljä tuntia nukuttuani. Olen pakannut kahteen muovikassiin eristysajan tyhjät pullot ja tölkit, syönyt aamiaisen, pelannut pasianssia (Trea Peaks) ja laittanut pölyimurin asemiin.
   Klo 6.30 starttaan lenkille ellen nuku pommiin.

Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.05.20 - klo:09:44
Olen lähdössä diabeteshoitajan syyniin. Saa nähdä mitä sillä sektorilla saan kuulla.
Koronan takia on tullut lisää painoa, siitä torutaan varmasti.

Jalat syynätään ja känsäkin huomioidaan. Tosin sain sen itse hoideltua kivuttomaksi.

Silmäpolilla sain nuhteita kun kerroin lopettaneeni yhden verenpainelääkkeen ' omin päin'.
Kun huimaili ja paineet olivat 110 / 72 tytär ja vävy usuttivat kokeilemaan auttaisiko vähentäminen. Auttoikin, mutta sapiskaa tuli. Palailin Amlodipiniinkin.

...
Olen lukenut Lauri Mustakallion elämänkertaa yli puoleenväliin. Sota on menossa, ja Äänislinnassa ollaan 1942 syyskesänä. Lauri sai komennuksen erämaahan kun kinusi kotilomaa liian ahkerasti.

Ei tämä ole kovin kiinnostavaa, luen lähinnä Mustakallio-sukua tunteneena.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sadetta - 22.05.20 - klo:17:51
^
Taidan arvata, että mistä lähteestä on "tuksuvat tuomet" löydetty. Mielstäni on kiva käyttää puheessa ja tekstissä muilta opittuja sanontoja.

No nyt kiinnostaa, että missä noin on sanottu? :eusa_think: Tuo tuli ihan omasta päästäni. En ainakaan nyt keksi, mistä olisi :017:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sadetta - 22.05.20 - klo:17:54
Tänään huikean hieno pyöräilysää :055: 
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sadetta - 22.05.20 - klo:18:02
Tänään riemuitten eilen kunnostetusta terassista.  Eli on jälleen istutettu kesäkukkia sekä hyvässä uskossa perennoja.  Vuoden väri on himmeä vaaleanpunainen ynnä muutama hyvin tumma orvokki.  Näin kävi jotenkin.  :icon_biggrin:

Suap nähä, mitä kukkia tulee laitettua täksi kesäksi parvekkeelle. Miljoonakello on viihtynyt yleensä helteestä huolimatta, kun muistaa kastella ja pitää laseja auki kuumimmilla keleillä. Nyt taitaa aurinko olla jo niin korkealla, ettei koko päivää porota miljoonakellonurkkaan. Täytyykin alkaa etsiä sopivan kukkeaa kasvia :055:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 22.05.20 - klo:21:05
Tänään kiersin taloa kilpaa auringon kanssa. Olin vikkelämpi. Tosin, olen myös huomattavasti nuorempi kuin aurinko. Siitä huolimatta aurinko on minua paljon säteilevämpi, valovoimaisempi ja vaikutusvaltaisempi.  :023: 
Siis pesin ikkunoita. Talossa kun on reikiä joka seinällä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 22.05.20 - klo:21:10
Tuosta talon kiertämisestä tuli mieleen.
Vuonna 1985 oli omakoti rakenteilla, itse tietysti maalasin lautaseinät ulkoa.
Kun maalaushomma tuli valmiiksi, naapuri tuli sanomaan, nyt olet pakosta kiertänyt talon
kertaalleen.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 23.05.20 - klo:15:20
Asensin vesipumput kaivolla. Nira-käsipumppu on hortensavedelle ja Bilteman 230 V on kasteluvedelle. Sitten lanalla tasoittelin perunamaata, että se silmää hivelisi. Mitästä tyhjää, ei ole mikään niinkuin ennen,,,, Vein lanan pois ja vaihdoin karhiin, niin tuli priimaa vaikka vain tavallista olin vailla  :003:.

Härmän reissua varten tarkistin Poksin kaasu/sähköasiat. Kun lämmittimen panin maksimille, niin punainen valo alkoi vilkkua,,,,aha alijännitettä, joten panin latauksenkin pariksi päiväksi päälle. Ja lopuksi panin lataukseen päältäajettavankin akun. Se on hienostunutta mallia, sillä saatuaan virtaa kylkiensä väliin riittävästi, se ilmaisee sen ledeillään.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sadetta - 24.05.20 - klo:12:11
Kirjoitin mutta katosi.. Siis tänään juuri nyt kirkas mutta pilvinen sää. Eilen pyöräilin reilusti yli 40 km, kun vähän eksyin reitiltä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 24.05.20 - klo:12:30
Huimaus jota on minulla ollut jo yli kaksi viikkoa on muuttunut jatkuvaksi. Olo on kuin kunnon kännissä. :003:  Itse asiassa ei naurata, vaan kuvottaa.

Nukuinko niskani viime yönä jotenkin pahasti jumiin, vai teinkö harjoitteet väärin, en osaa arvellakaan.
Nyt on sunnuntai, kuten usein jos olisi apua tarvis. Tein hetki sitten vähän jooga-rentoutumista. Se auttoi pään raskauteen mutta ei huimaukseen.

Koska minulle on kahden asiantuntija arvio tämän varmasti olevan asentohuimausta, en pelkää aivoissa olevan mitään häikkää. Mutta onhan kurjaa. Kirjoittaminen on vaikeaa, lyöntivirheitä tulee.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 24.05.20 - klo:12:30
Mä en tee niin pitkiä pyörälenkkejä että olisi eksymisen vaaraa.
Ehkä eksymisen mahdollisuus on paremminkin pääkaupunkiseudulla pikkukatujen viidoakossa,
ja siellä ehkä joutuu vähän valitsemaan reittejä missä yleensä saa pyöräillä.

Takavuosikymmeninä on tullut useinkin hetkellisiä eksymisen tunteita suunnistusmetsissä.

Ja välillä sakkokierroksia.
Esim. työkaverin kanssa joskus hiihdettiin Lapissa Luostolta Pyhätunturille, yhdeltä
taukopaikalta lähdettäessä osuttiin väärälle ladulle ja tuli ylimääräinen reilu viiden kilsan kierros,
onneksi oli sellainen ettei pidemmälle harhaan ajauduttu.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sadetta - 24.05.20 - klo:13:22

Nukuinko niskani viime yönä jotenkin pahasti jumiin, vai teinkö harjoitteet väärin, en osaa arvellakaan.


Kiitos muistutuksesta, minun pitää muistaa venytellä :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sadetta - 24.05.20 - klo:13:24
Mä en tee niin pitkiä pyörälenkkejä että olisi eksymisen vaaraa.
Ehkä eksymisen mahdollisuus on paremminkin pääkaupunkiseudulla pikkukatujen viidoakossa,
ja siellä ehkä joutuu vähän valitsemaan reittejä missä yleensä saa pyöräillä.

Takavuosikymmeninä on tullut useinkin hetkellisiä eksymisen tunteita suunnistusmetsissä.

Ja välillä sakkokierroksia.
Esim. työkaverin kanssa joskus hiihdettiin Lapissa Luostolta Pyhätunturille, yhdeltä
taukopaikalta lähdettäessä osuttiin väärälle ladulle ja tuli ylimääräinen reilu viiden kilsan kierros,
onneksi oli sellainen ettei pidemmälle harhaan ajauduttu.

Minut pelasti kännykän kartta, sen verran huti meni, että tuntemattomat oli maisemat ympärillä. Muuten olisin etsinyt jonkun, jolta kysyä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: seppos - 30.05.20 - klo:15:07
Kesä on tullut kun ensimmäiset tervapääskyt (Apus Apus) on nähty.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 30.05.20 - klo:16:44
Vilpas pohjoistuuli vilvoitti muuten liiankin lämmintä ilmaa kun ajelimme kääntymään Pulkkilanharkulla. Vaahtopäät vyöryijät kahden puolen siltaa Päijänteellä. Moottoriveneitä ja vesiskootereita ajeli siellä useita. Ja moottoripyöriä oli Reimarin pihassa parkissa puolenkymmentä tai enemmän.

Vesivehmaalla oli vähemmän tuulta ja vastaavasti enemmän lämpöä. Katsastimme hevoset ja tyttären istutukset lasitetussa kesäkeittiössä.

Hyväksyttiin  :003:, ja jatkettiin matkaa kotiapäin.

Virkistää se pienikin käynti kodin ulkopuolella.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: seppos - 30.05.20 - klo:22:20
Tänään ostin kilon mansikoita, ihan vaan syötäväksi alkaneen kesän kunniaksi eli puoli kiloa kummallekkin.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 31.05.20 - klo:16:21
Ajoimme aamulla Ruoriniemeen joutsenia ja niiden kahdeksaa poikasta katsomaan. Eivät näyttäytyneet nyt. Tuuli oli vielä kylmä, se tuli uoteesta.

Äsken kävin pihapenkillä istumaasa. Nyt oli lämmintä, eikä tuulikaan osunut siihen pensaiden suojassa olevalle penkille jossa otin autinkoa. Suojakerroin oli 50, enkä ollut kuin 15 min.

Nälkä kuitenkin tuli, ja siinä keksin että laitan yrttisen tomaattikeiton paseerastusta säilykkeentä joka on ollut jääkaapissa koko korona-ajan. Hyvää ja raikasta siitä tulikin, vaikka en reseptiä käyttänyt.
Liha-ja kasvisliemeen tyhjensin sen purkillisen. Yrttejä: basilikaa, timjamia
sekä persiljaa.
 Suolaa, sokeria, tilkka kermaa, vähän maizenaa ja lopuksi loraus balsamicoa.

Paahtoleivät juustolla ja metvurstilla.  Kaurajuomaa.

..
Lounaalta jääneen perunamuusin paistoin pihveiksi. Lisäsin munaa, korppujauhoja, maizenaa, suolaa ja sokeria.
Jossei Matti niitä kuutta pihviä syö illalla, jäävät huomiseksi lounaasi.   :003:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 31.05.20 - klo:17:22
Tiedän, että täällä on osio eläimet. Yritin sen löytää Bengtin ohjeiden mukaan, mutta ei hermo kestänyt loppuun asti  :003:. Minulla on asiana se, että pirtin nurkassa siellä ylhäällä, entisessä paikassa on oravalla taas pesä ja poikaset ovat käyneet maassakin. Ovat sellaisia 12 cm pitkiä ilman häntää. Pesue viedään aika pian vähintäänkin liittokuusikkoon, koska olen lopettanut auringonkukan siementen tarjoilun. Nälkä alkanee juoksuttaa.

Tänään kävin naputtelemassa lämmöstä löystyneet naulat kiinni seinässä ja ikkunalistoissa, niin yksi poikanen pölähti jaloistani kuin rasvattu salama nurkan taakse. Menin katsomaan pesänurkkaa, niin siellä alkoi rutu ja roukina, kun poikaset pakenivat syvemmälle turvallista kotiansa. Saapahan nähdä, että milloin korpivaellus metsälön suojaan tehdään. Viime kesänä sen näin. Nepi-koirakin yritti olla päsmärinä, mutta se kiellettiin. Hehee olen ruokkinut oravia niin hyvin, että ne lisääntyvät. Joku ei tykkää, mutta minulle sopii.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 01.06.20 - klo:10:07
Tännän oli ensimmäinen aamu n. kuukauteen kun ei herätessä, eikä vieläkään, ole huimannut.

Kauppareissukin onnistui ihan eri tahtiin. Kovasti oli vieläkin tavarat hakusessa. Liekö tarkoituskin että asiakas kiertelee ja etsii. Siinä samassa saattaa huomata jotakin ostettavaa ja tekee heräteostoksia.

Nyt oli kysyttäviä: Taika ohutpaahtoleipä, riisikakut ja voileipäpkkelsi.
Onnekseni huomasin Maizena-suurusteen, jota käytän. Sitä oli vain rippunen kaapissa.

Broileri-wokki on suunnitteilla, tarpeet on, ja yrttejä omasta takaa laittaa tomaattien mausteeksi wokin lisukkeeksi.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 04.06.20 - klo:10:04
Siniristilippumme päivänä:

https://www.youtube.com/watch?v=AcZZup0Oih4

Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: öppiäinen - 04.06.20 - klo:14:06
Toivotettiin aurinkoista kesää. Minä en siitä möllykästä niin perusta, monestakaan syystä :-\. En kuitenkaan korjannut toivottajaa kun tarkoituksensa oli ilmeisen hyvä. Ja onhan se aurinko tietysti hyvä olemassa, välttämätönkin, mutta saisi pysyä pilviverhon takana.

Yritän työskennellä pihalla kun haluan myös ihailla ruusukvitteniä. Aina kun menee pilveen toimii hyvin, mutta paisteessa ei. Aurinkovarjon avulla en saa tarpeeksi kontrastia läppärin ruudulle. Rupean suunnittelemaan läppärille kokoontaitettavaa säädettävää ulkotyöskentelyn mahdollistavaa koteloa. Paljon muitakin ideoita on, joiden toteuttamiseen tekninen osaamiseni vain ei riitä. Kaikkea ei todellakaan ole vielä keksitty, tai ainakaan sille asteelle että keksintö olisi tuotannossa. Pitäisi päästä jossakin kokeilemana 3D-tulostusta.

Ruusukvitteni. Kandee enkä napsauttaa kuvaa niin näkyy kunnolla. Ihan itseottamani valokuva, kerrankin onnistui. Viettelee silmäni pois tehtävistä, joihin velvollisuuteni olisi keskittyä. Pitäis kai sitten peittää säkillä.

Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 05.06.20 - klo:12:29
Sadepäivä tehnee hyvää tässä vaiheessa.

Harakka tuossa eilen leikkaamallani nurmikolla vetelee antaumuksella matoja poskeensa.

Parin tunnin päästä ajatus lähteä T:kosken uimahalliin, neljäs kerta tällä viikolla.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 11.06.20 - klo:20:29
Tänään olen ollut kiitosmielellä. Ensinnäkin Matin silmän leikkaus taisi onnistua hyvin. Hän sanoo jo tänään näkevänsä sillä paremmin kuin leikkaamattomalla.

Oma huimaukseni on toivoakseni nyt vihdoin ohi. Herätessäni aamulla kuului pientä rapinaa korvan takana, sitten pää tuli hiukan araksi siitä kohtaa, mutta siihen loppui huimailu.
Ikävä kaatumisen pelko ja huimauksen jälkeinen kuvotus on loppunut. Ehdin jo suopua siihen että tämä on kroonista.

Sillä Epleyn menetelmällä johon vaihdoin vasta toissapäivänä oli onni matkassa.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 15.06.20 - klo:10:28
Saan kirjoittaa olevani leuhkalla päällä, sillä Kaariinan kanssa saimme polttopuu-urakkamme tehdyksi. Tuli vän liikaakin, että eivät kaikki klapit mahtuneet sisään. Kuivakoot ensin euro-lavan päällä. Vapulta aloitin rämeellä kulkemisen, jolloin koivu oli vielä talviasennossaan eli tuohi pysyi puussa kiinni. Nyt särkiessäni havaitsin, että ihan viimeiset pöllit olivat jo mahloittuneet, jolloin tuohen irtoaminen tuo lisätyön. Mutta ei se haittaa, ei tarvitse ostaa sytytyspaloja. Näin maalla asuessa pitää olla sen verran tuppiroska vyöllä, että saa tuohta ja syttöä, kun tulilaitteitaan alkaa eltata.
Nuorempana kesäloma rajoitti vähäisiä töitäni, että oli jopa talven lumille mentävä rankametsään. Samalla tavalla joutuu maaseudun isäntäkin ajattelemaan, että milloin teen minkäkin työn. Emännänkin hommat on siinä jossain välissä autettava. Tänään on oltava monenlaiset koneet kesän ja talven töihin, vain traktori on sama. On taloja, että traktoreita on useampiakin, mutta silloin on hehtaaritkin laskettava uudelleen.
Pöllejä särkiessäni näin taas kerran havainnon, että naakka, tuo luonnon filistealainen, aiheuttaa suurta huolta muille linnuille. Saa nähdä, että onnistuuko rantteen lähimmän kuusen rastaspesän poikasten eläminen aikuisiksi asti. Kyllä siinä mustakaapuiset irtolaiset ovat jatkuvasti rastasparin kiusana.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 15.06.20 - klo:10:49
Oi, millä tavalla ja miten kauniilla paikallisväritteisellä kielellä ilmaiset arkiset työsi !

Pöllien särkeminen rantteella, lähes uutta meille etelän ihmisille. Pirska käytti myös rante-sanaa, täällä Hämeessä se on laani.

Jaa, sinä inhoat naakkoja, ja tykkäät rastaista. Meillä on toisin päin, ainakin jos rastaat on räksyjä. Laulu- ja mustarastas on erikseen.

 :039:

Olen iloisellä päällä, pääsin vähän ostelemaan kesävaatteita.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 15.06.20 - klo:13:02
Kiitos vaan äskeisestä. Kyllä pyrin mielipiteeni vapaasti kirjoittamaan muilla paikoilla kuin ns poliittiset osiot. Politiikan puolella on niin, että nykyään kirjoittavat nimimerkit eivät edusta körttisessä liikkeessä mitenkään suurta osaa. Suur-Helsingin alueella asuvista en oikein tiedä mitään. Eräs harmaa eminenssi omaa suuremman poliittisen arvon kuin jotkut muut, näin vain on ja saa torpatuksi kirjoittajiksi yrittäviä. En ala tappelemaan tutkainta vastaan.
Ei naakan viaksi pidä lukea sitä, että niitä on joka puolella vaivaksi asti. Maallinen esivalta rauhoitti linnun liian pitkäksi aikaa. Samoin käynee merimetson ja valkoposkihanhen kanssa. Ei välitetä siitä, kun nämä lajit aiheuttavat vahinkoa vain joillekin kansalaisille.
Nuutilan kylällä on filistealaisia naakkoja liian paljon, että muut kotoperäiset linnut siitä ovat alkaneet kärsiä. Ei tyhjiä savupiippuja riitä useille kymmenille ylimääräisille naakoille pesintään, jolloin ne alkavat käyttää joukkovoimaansa vallatakseen muitten lajien pesiä. Joukkovoima on tympeä poliittinen termi.
Mansikkamaamme on liittokuusikon vieressä. Kun aloimme noin 15 v sittten verkottaa mansikantaimet, ei meillä ole ollut mitään haittaa pesivistä rastaista tai harakoista. Nämä lajit eivät kävele verkon vieressä ja noki mansikoita.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 15.06.20 - klo:13:18
On sinulla lukutaitoa, näkökykyä ja ymmärrystä!   :039:

Omalla kohdallani samaa hiljaa etsin ja kyselen...
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Bengt Sandberg - 15.06.20 - klo:13:20
Kiitos vaan äskeisestä. Kyllä pyrin mielipiteeni vapaasti kirjoittamaan muilla paikoilla kuin ns poliittiset osiot. Politiikan puolella on niin, että nykyään kirjoittavat nimimerkit eivät edusta körttisessä liikkeessä mitenkään suurta osaa. Suur-Helsingin alueella asuvista en oikein tiedä mitään. Eräs harmaa eminenssi omaa suuremman poliittisen arvon kuin jotkut muut, näin vain on ja saa torpatuksi kirjoittajiksi yrittäviä. En ala tappelemaan tutkainta vastaan.


Koetko että politiikan puolella on tappelemisen meininki?
Harmaa eminensi on samalla viivalla kuin kaikki muutkin, eikä hän nyt pahemmin ole päässyt torpaamaan ketään.

Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 15.06.20 - klo:14:55
On sinulla lukutaitoa, näkökykyä ja ymmärrystä!   :039:

Omalla kohdallani samaa hiljaa etsin ja kyselen...
Luojan pieniä tässä ollaan molemmat. :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 15.06.20 - klo:14:59
Koetko että politiikan puolella on tappelemisen meininki?
Harmaa eminensi on samalla viivalla kuin kaikki muutkin, eikä hän nyt pahemmin ole päässyt torpaamaan ketään.

Olen sinimusta väriltäni, niin se aikoinaan kiusasi eräitä, että politiikka jyllää kyllä. En sellaiseen rääkkiin lähde. Kun kirjoitin osuuteni, niin kolme oli visertämässä samaa asiaa.
On hyvä, ettet harmaata eminenssiä koe vastustajksesi, vaan voit vapaasti kirjoittaa. :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 15.06.20 - klo:15:07
Koetko että politiikan puolella on tappelemisen meininki?
Harmaa eminensi on samalla viivalla kuin kaikki muutkin, eikä hän nyt pahemmin ole päässyt torpaamaan ketään.
Jotenkin sotkin nämä finessini, höh. Veljeni Bengt on hyvä, että et koe erästä harmaata eminenssiä vastustajaksesi, vaan voit vapaasti kirjoittaa.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 15.06.20 - klo:15:52
Heh...saanko laskea leikkiä....kerran minäkin, kun sopivasti kohdalle osui... :003:

Silläkin uhalla että saan potkun persuksiini ja lennän kaaressa ulkopuolelle leirin...

Mutta joo...tulipahan vaan kun veli venheitto jouduit näköjään korjaamaan tekstiäsi jotenkin,
mikä ei minulle avautunut, eikä väliäkään...
Mutta tuli mieleen onko tämä nyt sitä Riitan esille tuomaa "kieli keskellä suuta" kirjoittamista....
vai Benkun mainitsemaa "ammatillista" kirjoittamista?

Jep, näillä mennään eikä meinata... :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: PekkaV - 16.06.20 - klo:12:00

   Kävin laulamassa Aurinkomäellä: Taas on aika auringon / mä uskon siinä taika on, myös monta muuta, tunnin. Talkoorengas tarjosi pullakahvit.

Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 16.06.20 - klo:13:03
Halusin katsella Nuutilan kylää vähän korkeammalta tasolta. Olin siis nokikolari. Pirtin 2-reikäinen hormi on 5,2 m korkea, että ei kovin kauas näkynyt. Samalla kertaa kolasin kaikki tulilaitteet kolme kappaletta ja pikkupuolen hormin. Kaikki ovat itse tekemiäni, että muuta ammattiapua en ole vailla. Likaista puuhaa, kun olen hikinen ja hätäinen käänteissäni, niin Kaariina kulki melkein koko ajan tiski/silmävesikooli, hajusaipua ja pyyhe käsisään perässäni. No ei nyt ihan :003:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Bengt Sandberg - 16.06.20 - klo:19:29
Heh...saanko laskea leikkiä....kerran minäkin, kun sopivasti kohdalle osui... :003:

Silläkin uhalla että saan potkun persuksiini ja lennän kaaressa ulkopuolelle leirin...

Mutta joo...tulipahan vaan kun veli venheitto jouduit näköjään korjaamaan tekstiäsi jotenkin,
mikä ei minulle avautunut, eikä väliäkään...
Mutta tuli mieleen onko tämä nyt sitä Riitan esille tuomaa "kieli keskellä suuta" kirjoittamista....
vai Benkun mainitsemaa "ammatillista" kirjoittamista?

Jep, näillä mennään eikä meinata... :039:

Vai niin.  :icon_wink:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 17.06.20 - klo:12:56
Tänään astuivat ensimmäiset 'vieraat' , eli tylleröt vanhempineen kynnyksen yli meille sisään.

Rakkautta säteillen he kertoivat kesäkuulumisiaan. Uimisesta, souteluista saarien ympäri hiekkarantoja etsien.

Luonto- ja eläinkokemuksistaan myös siellä meidän mökillä Padasjoella.

Kurkien ääni kuuluu, samoin naapurista lampaiden määintä. Tikka on yritellyt pikkulintujen pöntöille. Sille on ostettu läskipötikkä, ettei tarvitse pesärosvona elää.

Kovasti nuo esi-teinit kasvavat. Molemmat liki 6-7 cm kolmen kuukauden aikana.
Illalla palaavat sinne takaisin juhannuksen viettoon.

Meillä on hyvä näin. Autoilemme, jos siihen tuntuu tulevan tarvetta.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 17.06.20 - klo:13:46
Onp kiva lukea tällaisia kuulumisia!   :109:

Meidän tylleröt ovat suunnitelleet vanhempineen meille tuloa matkojen takaa
ensi sunnuntaina, pari yötä tässä ovat ilonamme.

Kohta uimahalliin Tervakoskelle, se jääkin sitten kesätauolle.
Ja ehkä jo tänä iltana leikkaan nurmikon, huomiselle suunnittelin, mutta näyttää
sää poutaantuvan. Eilen illalla oli tosiaan kunnon sade aika pitkäänkin, teki hyvää.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 22.06.20 - klo:15:18
Ajelimme ruohot alas. Kerkesin ne haravoida kasoihinkin, kun Kaariina hälytti minut tekemään vielä yhden ajojutun. Kävi siten, että teriä ei saanut ylös eikä alas kunnolla Stigassa. Perustin kiinalaisen korjauspajan pihalle aurinkoon, koska hommanhan piti olla vain joku tukos ruohoista. Ei se niin mennyt, todellakaan. Piti purkaa niitä muoveja, mutta jouduin sen keskeyttämään, kun meni voimat. Stigalla voi ajaa ja terät saa lukkoon ylös, mutta ne eivät jotenkin laskeudu normaalisti. Ei mennyt kuin ykti pieni luuvi ukkaan ja tenkin tain koljatukti uurella luuvilla. Olen vajoamassa lapseksi jälleen. Ottaa pattiin.
Onneksi Laura tulee joksikin aikaa kesähupilaiseksi, niin pääsemme uimaan ja saamme pelata rutu-peliä. Tytär haetaan Mimmin kirkolta.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.06.20 - klo:16:45
Heti yhdeksältä olin apteekin oven takana kolmantena jonossa. Sain nyt myös sen vatsalääkkeen jota ei ensin uusittu. Parasta olikin sillä torstaina menen lääkäriin samasta asiasta.
Nopeaa toimintaa nyt pääterveysasemalla vaihteeksi. Sain peruutusajan ja olen tyytyväinen.

Laitoin kevytjauhelihasta pihvit kuoriperunoille. Syötiin niitä äsken jo toiseen kertaan+ salaattia jota meillä on aina tarjolla kun syödään veitsi-haarukkaruokaa.

Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja pesin kylpyhuoneen maton ja samalla koko lattian. Matto kuivuu parvekkeella aika haipakkaa kun aurinko porottaa siihen suoraan lasien läpi.

Olen koko korona-ajan katsonut monta jaksoa päivässä Netflix-sarjoja. Nyt on menossa Isänmaan puolesta sarjan 6.kauden 4.jakso. Islamistit vastaan Amerikan tiedustelupalvelu on homman nimi. Aikamoista väkivallan ja tappamisen juhlaa, mausteena sopassa Israel. Hyviä roolituksia, ja palkittu sarja, kumminkin.
Ajantappoase tämä Netflix.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Annikka - 22.06.20 - klo:16:49
Kävin uimassa pienessä järvessä, koko reilut 7 hehtaaria ja uimarannan mitta noin 150 metriä.
Olihan siellä monia muitakin, arvioin rannan parkkipaikalla olleen noin 120 autoa, joten ihmisiä riitti.
Katselin ihmisiä ja kuulin heidän puhettaan. Se kertoi väen alkuperästä: lähi-itä, Intia, Afrikka,
Venäjä - niin no, oli siellä suomalaisiakin.

Vesi oli +22 asteista ja ihan mukava oli uida pienen pientä lenkkiä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Annikka - 23.06.20 - klo:18:14
Taas kävin uimassa, tällä kertaa meressä. +22 astetta oli vesi sielläkin.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 23.06.20 - klo:18:22
No, onpa lämmintä merivedeksi.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 23.06.20 - klo:19:16
Kuljetimme Lauraa Oulunjärvellä ja Kestilän Kangasjärvellä uimassa. Lämpimät vedet täälläkin.

Lämmitän iltasaunan.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 24.06.20 - klo:16:51
Kierros Oulujärven saaressa, mennen tullen Alassalmen lossilla. Keli mitä mainioin.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 24.06.20 - klo:18:10
Olen noudattanut THL:n ohjeita näiksi hellepäiviksi. Asunto viilennettiin yöllä ja aamulla ikkunoiden ja parvekkeen kautta.
Meille alkaa vasta klo 16 paistaa ikkunoihin, joten säleet panin kiinni ( ohjattuun oikeaan tapaan ) vähän ennen sitä.

Sisällä on oleiltu hissuksiin, juotu paljon vesiä, syöty kevyttä ja näin on olo vielä ihan OK.
Sisällä on lämpötila nyt noussut 23 sta-24 ään. Parvekkeen mittari näyttää 32.

Silmätippojen pakkauksista hoksasin että ne on säilytettävä alle 25 asteessa. Nyt on muovipussillinen pakkauksia jääkaapin vihanneslaatikossa.
Osaa lääkeistä ei puolestaan saa säilyttää kylmässä.

Lakanoita en pane pakastimeen, ne lämpiävät kuitenkin nopeasti.

Aivan on ostarikin helteessä  hiljentynyt, kuten foorumikin.

On meitä opetettu, ensin korona, nyt helle.  :018:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 24.06.20 - klo:22:01
Mie lähin kasvimaalle vasta kahdeksan jälkeen, kun aurinko oli jo painunut puunlatvojen taa melkein piiloon. Lämpötilakin alkoi olla inhimillinen ja tuulenvirettä vielä helpottamassa. Laitoin sortsit ja teepaidan päälle. Ruopsuttelin vähän rikkaruohoja ja kastelin.
Ilmeisesti sortsit eivät olleet kaikkien mieleen. Yksi pajulintu moitti minua koko ajan: Hyyi, hyyi, hyyi, hyyi......
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 25.06.20 - klo:08:55
Täällä taitaa po linnulla olla loppuhenkonenkin vielä -t.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: PekkaV - 25.06.20 - klo:12:22

   Mittee se yheksäntoista neljäneljä jurnuttaa?

Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pena - 25.06.20 - klo:14:23
Uunjlinnuilla taetaapi olla Savommualla ljiudennus: - Hjyyi, hjyyi...
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 25.06.20 - klo:14:41
En niistä etelän visertäjistä kaikkea tiedä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 25.06.20 - klo:14:44
Lääkäristä palatessa ostimme ensimmäiset mansikat. Suurin osa meni pakastimeen, mutta osa on syömämarjoja.

Lääkäri määräsi labrakokeita ja puhe oli että menen ensiviikolla , mutta Finlab antoi ensimmäisen ajan 16.7.  Niillä on Lahdessa jotenkin tukkoinen toiminta nyt.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pena - 25.06.20 - klo:15:50
Kaikenlaistahan sitä luulee kuulevansa lintujen laulussa. Pihamme peipponen tuntuu visertävän saksaksi: ’Leipziger Gevandhaus!”
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 25.06.20 - klo:19:43
Täällä taitaa po linnulla olla loppuhenkonenkin vielä -t.

Totta puhuen, kyllä se minustakin kuulostaa Hyyit, mutta meidän lintukirjan mukaan se sanoo Hyyi.
En tiennyt mikä se on, ennen kuin kirjasta etsin. Tuo Hyyit on joka kesäinenääni.Aikaisemmin en vain ole onnistunut paikantamaan, minkä näköisen tirpan nokasta se tulee. Nyt näin linnun langalla hyikäilevän, ja sekä kuvan että laulun perusteella päättelin sen paju- eli uunilinnuksi.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pena - 25.06.20 - klo:21:51
Pajulintu on yleisin uunilintumme, mutta ei ainoa. Tiltalttikin on sellainen. Muitakin lajeja pesii maassamme.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 26.06.20 - klo:18:54
Tähän aikaan kesästä myös leppälintu laulaa Hyyit, mutta se vetäisee sen peään tsir tsir, tsir ja väristää pyrstöään. Luulin Antin kuulleen väärin, kun väitti Hyyit olevan leppälintu. Tänään näin omin silmi leppäinnun istuvan langalla. Se veteli antumuksella: Hyyit, tsi, tsir, tsirr, hyyit, tsir, tsir, tsir.   :017:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 04.07.20 - klo:20:44
Tänään saatiin yllätysvieraita päiväkahville. Siskon poika vaimonsa kanssa olivat menossa tuttavien mökiltä vaimon vanhempien mökille. Tekivät pienen syrjäkoukkauksen meille.
Olin tosi mielissäni tällaisista vieraista. Soittivat vähän reilu tunti ennen tuloaan, varmistaakseen otammeko vastaan vai pidämmekö karanteenia. Se oli juuri sopiva aika pistää pikainen marjapiirakka uuniin ja kipasta kauppaan hakemaan karjalanpiirakoita lisäksi. Tuossa ajassa ei ehtinyt ruveta siivoamaan.  :003: 
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.07.20 - klo:10:52
Tänään vietämme Runon ja suven päivää, sekä Eino Leinon syntymäpäivää.

Suvi on kohtalainen, mutta Eino Leino on yhä runon ruhtinas !

Löysäläisen laulu:

https://www.youtube.com/watch?v=UkLbq3OQUbs
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 06.07.20 - klo:11:14
^

Oikeassa olet. :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 06.07.20 - klo:14:25

"Lähiseudulta" on jälleen löytynyt avoinna oleva uimahalli.   :109:
Tänään oli jo toinen reisu Riihimäen uimahalliin.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 14.07.20 - klo:11:18
Ikävä sadepäivä. Vesi jää killumaan maan pinnalle. Kaarina alkoi mehuttaa viimeisiä pakastettuja marjojaan, joten riensin asentamaan kaasulaitteet kuntoon. Saa taas mittailla, että paljonko kaasua kuluu, sillä mittasin pullossa olevan kaasun määrän 2,5 kiloa. Entiset määrät ovat unohtuneet mielistämme pois.

Itse aloin siirtää SiniZ:lla Poksia uuteen paikkaan, että olisin ajanut ruohot lyhyeksi laavun ja rustingin välisestä käytävästä. Kiire loppui nopeasti, sillä akusta oli virrat niin vähissä, että traktori ei jaksanut pyörähtää käyntiin. Ja alkoi sataakin. Varaan akkua ainakin kaksi vuorokautta. Onneksi on sanaristikoita ratkottavaksi.
Mietityttää, että miksi akun varaus oli vähentynyt. Traktorissa ei ole virtaa tarvitsevia laitteita kuin starttimoottori. Virta-avain oli unohtunut päälle-asentoon siitä asti, kun Poksia siirtelin. Vanhat johdotukset ja yleinen putsaamattomuus varmaankin teki teki tepposensa, sillä joku virtapiiri on ollut päällä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 14.07.20 - klo:11:44
Sain Pyrtsin puh.nron, tallensin ja tein 'koesoiton'. Oikea vastaaja osui puhelimeen. Hiekka rahisi askelten alla hänen reippaiden askelten alla.

Esimerkkiä noudattaen minäkin tein pitemmän lenkin kun Matti on mölkkyilemässä. Meni sokerit alas, aloin vapista kun pääsin kotiin. Tankkasin hunajaa ja banaania ja nielaisin lasillisen hedelmämehua.  Meni aika nopeasti ohi se hypo.

Puhelin on soinut jatkuvasti, kaikkiin en ole ehtinyt kun istun koneella ja samalla kokkaan.

Matin päikkärien jälkeen lähdetään asioille, koskien mm. huomista labrakäyntiäni.

Uusi Netflis-rikossarja on minulla aluillaan, Marcella. En pidä ruotsalaisohjaajan tyylistä ohjata britti-dekkaria. Liikaa murhiakin joka tapauksessa.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 14.07.20 - klo:13:35
Morjensta "pitkästä" aikaa!
Jakselkaa hyvin, iloitaan vaihtelevasta kesäsäästä.
Mulla jotenkin laiska olo, meinaa hommat kaatua vähän päälle taloyhtiöjutuissa,
tylleröiden isän taloyhtiöjutut päälle, hän hallituksessa mukana, taitaa olla pj:kin.
Maalämpölaitteisto sielläkin takkuaa ja osin kai uusiksi....minä "kokemuksellani" koitan olla
mukana ja avuksi sen minkä pystyn...taidetaan kaivaa sielläkin konkurssiin menneen
rakentaja-urakoitsijan vastuuvakuutusta esiin, jos saisi apuja ettei kaikki kaadu osakkaiden
niskaan....no, elämä jatkunee... :023: :039: :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 14.07.20 - klo:16:12
Sain Pyrtsin puh.nron, tallensin ja tein 'koesoiton'. Oikea vastaaja osui puhelimeen. Hiekka rahisi askelten alla hänen reippaiden askelten alla.


Niin, sanoin Riitta-mummille, että ajattelin tehdä pidemmän lenkin tänään. En tarkoittanut sitä kehotukseksi tai rohkaisuksi.  :017:   :003:   :039: 

Nyt kun olen keskellä kesälomaa ja sää näytti nii-iin sopivalta pidemmälle lenkille, niin varustauduin juomapullolla, aurinkorasvalla ja lätsällä, jota harvoin lenkillä käytän. Kunnianhimoinen ajatus oli kävellä n. 16 km:n lenkki. Matkalla pohdin kumpaako kautta kävelisin, mahdollisuuksia on kaksi. Harmillisena asiana oli kaksi tiekunan tieyksikkölaskua, jotka lupasin toimittaa samalla. Postilaatikot olivat toinen toisen lenkin ja toinen toisen lenkin varrella. Tekisin kumman lenkin tahansa, saisin pari kilometriä ylimääräistä kirjeen toimittamisesta väärään suuntaan.
Sitten katsoin kelloa. Ruokailu menisi myöhäiseksi. Sitten mietin, miten jakasan jumpata illalla mattopyykillä, jos aamusta teen ylipitkän lenkin.  :017:

Lopulta päädyin vain toimittamaan kirjeet postilaatikoihin ja kävelin takaisin kotiin. Ei sillä, kyllä siitäkin kertyi 13 km. Joten tovin päästä käyn riehumaan mattojen kanssa.  :003:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 15.07.20 - klo:16:50
Aika hyvin referoit suunnitelmasi. 13 kilometriä on huippusuoritus, että se pisin suunnitelma ei ollut tarpeellinen. Taisivat olla paikkasi kipeät?

Pyöräillen matka taittuisi helpommin, olletikin niillä akkutehosteisilla läskipyörillä, siis paksukuminen maastopyörä. Ne ovat vain hulppeahintaiset ostaa.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 16.07.20 - klo:10:20
Minun kolmentoista kilometrin edestakainen käynti labrassa Launeen eteläisellä terveysasemalla kesti matkoineen 30 min.
Näin hyvin sujui tänään.  Hoitaja jopa pahoitteli kun pisti vähän huonosti suoneen.

Muuten labrapalvelut takkuavat nyt Lahdessa. Minunkin piti päästä heinäkuun 1 pnä, mutta ei ollut aikoja antaa kaupunginsairaalan labraan, ja Launeellakin vasta nyt.

Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: vn - 16.07.20 - klo:21:33
Aika vaihteleva ja hyvä päivä mulla tänään ollut oman mittapuuni mukaan.
T-paita ja caprikeli jatkuu, lähipäivinä kaiketi hellettäkin.
Aamupäivästä kauppareissu, pitkä puhelu pojan kanssa taloyhtiöjutuista, siellä alkaa
hahmottumaan mitä on edessä, mutta maksaa kyllä osakkaille.
Ehkä täällä vielä pidän lusikkani sopassa ja vaihdan viestejä tutun vakuutusmeklarin kanssa.
Aamupäivällä sain laadittua yhden pöytäkirjan, aika hyvin ne sujuu, mutta vaativat kyllä
"pientä puristusta" että syntyvät...ja sekin kun olen sen verran perfektionisti että en salli
kirjoitusvirheitä...täällä niitä välillä tulee, mutta sillä ei väliä.

Eilen vein tosiaan vanhan pyöräni kierrätykseen parin kilsan päähän...ajamalla...ja kävellen
kotiin......mennessä vähän haikeana mietin, mitähän olen tekemässä, pyörä toimii kuitennii...
Mutta en tarvitse kahta pyörää, kun kerran tulin uusineeksi.
Sanoinkin kierrätyspisteellä että pyörää toimii, mutta jäi ylimääräiseksi, annoin avaimenkin.
Vastaanottaja sanoi että ehkä siinä on jollekin juniorille hyvä pyörä.
Saa olla kyllä täysikokoinen juniori, on sen verra kookas pyörä....no, hyvä jos vanhan pyöräni
elämä jatkuu vielä pyöräteillä.... :eusa_angel:

Iltapäivällä tänään tein sitten uudella pyörälläni Tiiriön lenkin ekaa kertaa.
Ja tuntuipa hyvältä, ei ole enää ikävä vanhaa pyörääni.
Tulipa kokeiltua heti pyöräilyn jälkeen laulamista, eipä ihan heti sujunut, mutta pienen
totuttelun ja äänen avauksen jälkeen lähes tunti meni ihan ok.

Alkuillasta kävin kotimökillä.
Tein pihan siivoushommia, oli aika tavalla oksia puista tippunut, vein polttokasaan, saa  nähdä
koska saan sen kasan poltettua.
Siellä pihalla ollessani sain ihmetellä aika totaalista hiljaisuutta.
Ilmanpaine sellainen että motarilta ei kuulunut autojen ääntä.
Linnutkin hiljaa, ainoa minkä kuulin ja tunnistinkin oli sepelkyyhky.

Iltasella katsoin parhaaksi kastella letkulla korjatut nurmikkoalueet joissa näkyy itämisen
merkkejä, syytä kastella ettei kuivahda ne siemenet mitä varpusilta jää syömättä.
Ellen väärin uutisista kuullut, niin täällä taisi olla lämpimin sää tänään Suomessa.    :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 16.07.20 - klo:21:49
Taisivat olla paikkasi kipeät?


Tähän on pakko kommentoida. Kävellessä loppumatkasta tuntui lonkissa. Yllätykseksi mattopyykki meni ihan mukavasti. Minulla on pihalla vanha traktorin puukärri. Sen päällä kolme kuormalavaa, joiden päällä matot pesen.
Liotan niitä ensin ja sitten käyn pitkävartisen harjan kanssa läpi, niin että kastan harjaa mäntysuopaliuoksessa. Sitten huuhtelen painepesurilla.
Joudun siis nousemaan monta kertaa tuolle kärrinlavalle. Portaana on yksi kuormalava vähän mataloittamassa harppausta.
Mattopyykki jatkui tänään ja sitten se jatkuu vielä huomenna. Kun matot kuivaa, otetaan matot lattialta ja taas homma jatkuu. Onnekseni minulla on vielä terveyttä ja kuntoa tehdä tätä.  :023:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 17.07.20 - klo:09:03
Kiitos vastauksestasi. Täällä tehdään samoja hommia painepesurilla. On se muuten estepeli.

Kun olen pohojalaaselta sudeettialueelta, niin käytän sanaa kärry siis vähän erilailla, mutta Suomessa ymmärretään. :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: sivullinen - 17.07.20 - klo:13:27
Näinköhän oikein, kun ohi kulukiissa cittarin käytävällä ei mansikkalaatikon hinta ollut kuin reilu kaksikymppiä?  :icon_eek: Ehkä se oli, kerran kaksi laatikkoa sai tasan neljälläkympillä. Kesälahtelaista ja Polkaa laatu. Kyllä oli mansikan ostajiakin jonoksi asti. Itse ostan omat vähät mansikat lähikaupasta, pari rasiaa menee viikossa ja siellä hinta on koko ajan sama 5,90/kg. Tuossa kadun toisella puolella Ekopisteen laidassakin on jokakesäinen mansikkatyttö, joka myy enolaista mansikkaa sekä herneitä ja taitaa olla vadelmiakin. Lähikaupassa on näiden lisäksi kirsikoita ja pensasmustikkaa, josta en pidä. Kyllä oikea mustikka on parempaa. Joopa joo...tuli käytyä vähän shoppailemassa kaupungilla.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 17.07.20 - klo:14:59
Olen pensasmustikasta kanssasi samaa mielä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Annikka - 17.07.20 - klo:16:06
Tänään tervehditään näin:

https://areena.yle.fi/1-50589311
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 17.07.20 - klo:16:11
Olen nähnyt samaa urheilijoiden käyttävän kun onnittelevat parempaansa.

--
Valmistin juuri raparpripiirakan muropohjaan. Se minulta onnistuu jotenkuten.
En ole kakkumestari ja pikkuleivistäkin onnistuvat vain homperskat.
Matti sai pelikaverinltaan raparperia jokunen viikko sitten. En heti keksinyt niille käyttöä, mutta nyt kun Martta tulee meille huomena yökylään, innostuin tästä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 19.07.20 - klo:23:00
Messun jälkeen, kirkonmuurikahvia juodessamme juttelimme helteellä pukeutumisesta. Paras helleasu on viploisa väljä mekko. Olin keskiviikkona löytänyt vieläpä alennusmyynnistä sellaisen. Oli vielä kaikessa mukavuudessaan sen näköinen, että se päällä kehtasi mennä kirkkoon.
Häkellyin sitten kun itseäni reilusti vanhempi naisihinen totesi, ettei hän osaa pitää hameita.  :icon_eek: Ei tästä ole kovin kauan, kun itseäni vanhemmat naiset eivät osanneet pitää pitkiähousuja missään virallisemmissa yhteyksissä kuten kirkossa, tai vähäpätöisissäkään juhlissa.

Seuraavan kerran kun tuommoisen kuulen, tätyy sanoa, että pitää valita semmoinen hame, mikä pysyy päällä pitämättä.  :icon_wink:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 20.07.20 - klo:07:40
Miesten pukeutuminen on niin yksinkertaista.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 20.07.20 - klo:10:29
Meillä pidetään suusrsiivous tänään. Huomena tytär puolisoineen ja nuorempi 'pikku-ukko' saapuvat ensimmäiseen korona-ajan kyläilyyn.

Ovat tänään jo matkalla Virolahteen ja Lappenrantaan Vanhaa Rantatietä kulkien .
He yöpyvät Pulsan aseman B&B-palvelussa ja tulevat meille Verlan kautta Lahteen.

Kun tämä sakki tulee meillä 'teurastetaan juottovasikka' ja pannaan parasta pöytään. Nyt se tarkoittaa ulkonasyömistä, ukkosvaroitus huomioon ottaen.

Matkakuulumisia odotellen, R-m 

 (https://www.cosgan.de/images/smilie/haushalt/a041.gif) (https://www.cosgan.de/images/midi/haushalt/b0703.gif)
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 20.07.20 - klo:21:32
Meillä oli tänään kyläreissulla siskoni, veljeni ja hänen vaimonsa. Viimeksi ollaan tavattu ennen maaliskuun puoltaväliä. Juuri ennen kuin korona alkoi rajoittaa tapaamisia.

Ruokailun jälkeen totesimme, että tuntuu ihan kuin olisi sunnuntai. Tuumasin, että pidetään tätä arkipyhänä. Todettiin, että mehän voimme keskenämme alkaa viettää heinäkuun 20. päivää ihan omana arkipyhänä. Pitänee laittaa ensi vuodelle tämä muistiin. Teemme tästä uuden tradiition.  :003:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Rajan poika - 21.07.20 - klo:11:30
Patentti- ja rekisterihallituksen  listalla lakkauttamisuhan alla olevista yrityksistä on Veneheiton Pioneerit r.y.
Onneksi ei kuitenkaan Veneheiton viestimiehet  :003:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 21.07.20 - klo:13:28
Heippatirallaa, täällä ollaan koolla koko konkkaronkka+"sota"koira Nepi.

En tiedä noista pioneereistä, koska olen tulvavetten tuolta puolen tänne Kaarinan perässä tullut. Sen tiedän, että vihjeenä ollutta aatetta on kannatettu mm marssimalla Nuutilan kylältä Veneheittoon tai toisinpäin. Toiset katsoneet tien laidalta. Ei voi vahva aatekkaan mitään, jos väestö häipyy.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 21.07.20 - klo:13:48
Me ollaan vielä kahden, konkkaronkka on nyt Verlan tehtaita, eli museoita tutkimassa Jaalassa.
Tuonnempana tulloot, ja sit myö männää Linkku- bistroon niije kans syömää.
Linkku on Lahden vanha linja-autoasema, ja myö ei olla viel siel käyty. Omistaja on sama joka piti ravintola Boho´a  tuossa Mukkulan ostarilla. Se paloi kuten koko se senpuoleinen ostari. S-market ja apteekki säilyivät.Sen jälkeen tullaan tarinoimaan meille, ja kohvit keitetään tietyst. :003:

Nyt myö kahestaa kahvitellaan, voidaa mennä parvekkeelle kun ukkonen meni ohi.Oli aikamoiset jyrinät ja paukkeet, vettä ei tässä paljon tullut.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 21.07.20 - klo:14:33
Saan kirjoittaa, että kaatokännien verran tulee taivaalta vettä. Oi voi, taidan odotella yhden sortin enaria.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Rajan poika - 21.07.20 - klo:14:36
Sen tiedän, että vihjeenä ollutta aatetta on kannatettu mm marssimalla Nuutilan kylältä Veneheittoon tai toisinpäin. Toiset katsoneet tien laidalta. Ei voi vahva aatekkaan mitään, jos väestö häipyy.

Totta, alkaa lukumääräisesti vahvemmatkin sakit kuin pioneerit kärsiä väen ja verenvähyyttä, muaseovulla varsinnii... Urheiluseurat, metästysseurat yms.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 21.07.20 - klo:14:59
Kyllä, kuka muuten kaataa jonkun ajan kuluttua valtion hirvet. Se homme ei ole liian vanhojen ukkojen hommaa. Riitta-Mummin Matti on kovaa sarjaa, että saa metsästää niinkuin halajaa.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Riitta-mummi - 21.07.20 - klo:15:22
Väärin arveltu.  Ei ole enää kova kunto, mutta on yhä kova halu metsälle, ja menee kans, kunhan ( jahka )  alkaa !

Onko nyt paljon hirviä, en ole kuullut ?
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 21.07.20 - klo:16:01
Hirviä on aina niin paljon, että ei voi yhtään vuotta jättää väliin, muuten hirvikolarit ja metsien hirvituhot räjähtävt käsiin.

Hirvimiehellä kova halu metsälle meriteeraa melkein samaa kuin kova kunto. Muovipulkalla vedettäessä liinoihin nojaaminenkin auttaa niitä toisia. :039:
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: Pyryharakka - 21.07.20 - klo:20:42
Täällä meidän kulmilla on nyt hirviä vähemmän. Lupia tulee vähemmän. Se on alueellista se, miten kanta vaihtelee. Miten on saatu edellisinä vuosina kaadettua jne.
Täällä on onneksi nuoria miehiä ainakin meidän porukassa. Ampujissa vain yksi eläkeikäinen, muut alle viisikymppisiä.Ne metsästää koirien kanssa. Aina sinne muutama ajomieskin tarvitaan. Kaadetut hirvet kiskotaan mönkijällä, niin ei tarvitse miehissä vetää.

Tässä alkuillasta pesin mattoja ukkosenjylinän säestyksellä.  Pilvi oli pitäjänrajan tuntumassa ja matkalla kaupunkia kohti, joten uskalsin pestä. Nyt paistaa aurinko taas niin kauniisti. Yksi lyhykäinen sadekuuro oli iltapäivällä. Eipä siitä tullut edes räystäänalussaaviin juurikaan lisäystä.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: 1944 - 21.07.20 - klo:21:17
Peipporäme on sellaista rääseikköä, että mönkkäri ei siellä vetele  - siis traktoristi pitää olla.
Otsikko: Vs: Tänään 72
Kirjoitti: seppos - 22.07.20 - klo:14:40
Jatkuu osassa 73