Kirjoittaja Aihe: Kirkon olemuksesta. Bonhoefferia aloittelijoille, lyhyt oppimäärä  (Luettu 40914 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Selkokielellä sanottuna lyhyesti: On jo tainnut mennä Lutherin ohi.


Totta Mooses.  Ein wirkliches Höfer.   :003:

Hirteen vedettiin, kuoli, ja poltettiin.
Ylösnousua tässä varrotaan.  :repee2:
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Ja silti voi aina toivoa, uskokin on "lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan" (viite: Kts Prskan linkki).  Voi toivoa, että Paimenen ääni sentään kuuluu maan hiljaisten, arkojen ja etsivien, eksyneiden ja lohduttomien korviin, tuon yleisen hälinän ylitse.  Eikö niinkin todeta, että "missä on paljon puhetta, siellä on tyhmä äänessä".0( viite. KTS jälleen Pirskan linkki ).  Ei ehkä enää olla kirkossa, ellei se ollenkaan kuulu. Tästä onkin hyvä siirtyä ajattelemaan yleistä pappeutta, jokaisen kristityn vastuuta.  Nälviminen virkistää sielua, mutta keskustelu antaa enemmän ajatuksia.  

Se ksi menee vähän, että jos ei koskaan sairasta, ei oikein tajuu, miksei se vaan ryhdistäydy, ellei ikinä joudu rahapulaan ajattelee, että säästäisi vähän. Kyllä pitäs voida kysyä, että mitä kirkko opettaa johdatuksesta, ja saada toisenlainen vastaus kuin että minä oon. semmoinen alatien körtti.   Ole vaan, mutten minä sitä kysynyt.

Sillä minä Herralta kysyin että olisko tointa.   Hän kysyi, että aiotkos loppuikäs olla kuin hamsteri sen kaiken kanssa, mitä minä sinulle lusikalla syötin, vaikka juoksit kirkkoon karkuun, kun etiikkaa yritin, koeta ny vähän jakaa, en minä sitä sulle yksistään tarkoittanut. Ja kunnolla kans.
« Viimeksi muokattu: 30.10.13 - klo:07:27 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6335
Selkokielellä sanottuna lyhyesti: On jo tainnut mennä Lutherin ohi.

Pitäisiköhän minunkin sitten puhua selkokieltä? Tarkoitukseni oli vain vihjata, etten pahastu ollenkaan, jos referoidaan jonkun oppineen teologin ajatuksia. Vanhemmissa kirkkokunnissa heitä kunnioitetaan, ja kyllä se mielestäni sopii tällaisessa nuoeremmassakin, joka on jopa nimensä sellaiselta ottanut (olkoonkin, että tuo nimi taisi alun perin olla herja).
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Miettiessäni mikä edellä kirjoitetusta, on eniten vaikuttanut omaan ajatteluuni nyt tuoreeltaan, on tuo kirkon ulkoisen hahmon muuttuminen.  Se ei ole rikoksellista, se jopa on jotakin aivan Jumalan hyväksymää, niin kauan kuin kirkon sanoma säilyy.

Ei ollut pahaksi kollata muutakin, eli Jeesus-tutkimusta, muuta, kuin kirkkohistoriaa, siis aivan eksegeettistä kollausta Nasaretin miehestä.  Ongelmana siinä on materialin niukkuus, mutta hyvin selkeytyi, kuinka todella näyttäisi "tarpeellisia olevan vähän".  Hän oli pahuuden voimia, ei mitään valtiota vastaan taisteleva "profeetta" - sitaatit, kun en muista/hoksaa, kuinka aikalaisuus noin yleisemmin nimitti - jonka sanoma oli yksinkertainen, jokaisen käsitettävissä ja samaslla hätkähdyttävä.  Metodi kun osoittautui kärsimiseksi, ja kärsivällisyydeksi vaikka kuinka härnättiin, lopulta kuolemaksi. Mikä uskomaton luottamus - sillä ihmisenä Jeesus itse hän kärsi ihmisen tuskan myös kuolemassa.  

Hän julisti kuoleman voittamista, ylösnousemusta, käännettä ihmiskunnan historiassa, ja missä Bonhoeffer näytti tietä, on ollut tämä. On vain kuin helpompi käsittää eurooppalaista, jonka elämänhistoria on tuttu ja seurattavissa.  Elämän loppua kun koetti hakea, hän himmenee, ja kuoleman edessä kohtaa sekä ihmisen murheen, että Kristuksen voiton.  Hyvät ihmiset, kuinka rakkaaksi Jumala hänelle onkaan tullut.

...............................................

Nämä itselleni merkitsivät eniten: Kutsu seuraamaan Kristusta saattaa hyvinkin merkitä kutsua kärsimykseen.  
Joskus nuo pakonomaiset houkuttelut kirkkoon, sirkukset ja puuhapapit, vaikuttavat armon tyrkyttämiseltä, vaikka sille ei ole mitään tilausta. Sen itse nimitän kyllä "halvaksi armoksi".  Että koettakaa nyt edes yksi karamelli syödä -- tai on meillä näitä suklaakuorrutteisiakin - tai baageleita joka makuun, uskokaa pois - Maistakaa nyt, olkaa kilttejä --  Herätyksen rukoileminen kai ainoa on, jonka saattaa tehdä. Ja toimia vaan...   HYväksyen sen, että ulkoasu muuttuu.  Hän jo mietti, miten saarnata Kristuksesta "aikuistuneelle yhteiskunnalle".  Ja suunnitteli siitä kirjasta.  Siitä palasia saattoi hävitä, kahden viimeisen kuukauden kirjeenvaihto tuhottiin, kun Bethge vangittiin.  Jos Bonhoeffer on jäänyt elämään, hän elää tämän ajan Johannes Kastajana. "Hänen tulee kasvaa, minun vähetä"

Jos armon ymmärrys kallisarvoiseksi meillä olisi, ihminen lähtisi Paavo Ruotsalaisen tapaan sitä etsimään tuskissaan vaikka miten kaukaa.  En tiedä, kuinka armon pitäminen arvokkaana voitaisiin herättää.  Useasti vedotaan siihen, ettei ihmisiä pidä kiusata eikä rääkätä vaatimuksilla, kun eletään vaikeita aikojakin.  

No jaa.

Vaikeina aikoina kirkot tavallisesti täyttyvät,


"Jeesus Kristus on maailman perimmäinen realiteetti".  Ymmärsin ihan tarkoituksella "realiteetin"  oman käsitemaailmani mukaisesti.  Perimmäinen totuus.  
Sen mukaisesti järjestyvät kaikki muut tosiasiat, ja etsivät paikkansa.

Hän ei sano:  Raamattu on maailman perimmäinen realiteetti", vaikka harva luki sitä niin tavattomasti kuin Bonhoeffer. Aivan jatkuvasti.  

Tuossa on melko suuri ero - muistelen paluuta viime Herättäjäjuhlilta ja kotimatkaseuroista. "Jeesus Kristus on kuin lahja, joka on kääritty Raamatun paperiin"  tai "kuin seimi, johgon Jeesus-vauva laskettiin nukkumaan". Joillekin itse paketti on niin viehättävä, etteivät he siträ koskaan sitten avaakaan". (The Simojoki bros.)
Raamattua tuleekin lukea tuntuvasti enemmän kuin viitsin, jotta löydän Kristuksen, huomasin siinä.  Vanha Testamentti merkitsee, kuin kärsivällisyyden opiskelua.  Sukupolvittain odotettiin Messiasta, eikä toivosta luovuttu vaikka viipyi viipymistään, ja tullessaan ei oikewin vaikuttanut odotetulta.  Siis vähemmällähän pääsee poimimalla hätäiseen kiellot siihen ja tähän ja tuohon.  Ja lähtemällä sitten hommaamaan "puhdasta kirkkoa" - semmoisesta Kankaanpäässä nyt taistellaan.  (Leheltä luin, saa kai lainata?) On kirkko kirkossa, eli raamatullisilla oma ehtoollispöytäkin, vaikka kitrkkoneuvosto on pyytämällä pyytänyt jättämään kirkon hajottamisen...   Unohtuneeko tuo, että Elon Herra huolehtii kyllä pelloistansa, ja osaa erotella valhevehnän raviunnosta?  Että yhä edelleen kysytään kärsivällisyyttä, ja irtiosanoutumista vasta, kun kirkko vallan hylkää sanomansa.

Voiko lopulta lainkaan puhua tuosta, jonka käänsin "tosi kirkoksi" (Die Empirische Kirche" vei omat ajatukseni vähän omituisiin yhteyksiin, siksi toimin noin)...   lainkaan, ainakaan muunba,m kuin jonkinlaisena abstraktiona?

Siihen ei Uusi Testamentti vastaa - heittää oikeastaan vain kysymyksen.  "Kaikki, jotka ovat Kristuksessa ovat yhtä hänen kanssaan".   !
.....................................................................................

Minä koetan kahlata tämän varsin vaikeaselkoisen kohdan viikonloppuna siten, että sen todella varmasti ymmärrän.  
Se on tärkeä, sillä kirkkokäsitysten ero on pahin ekumenian kompastuskivi.
....................................................................................

 Milloin oikein voi todeta heidän "olevan yhtä" - mietin itse, että Jeesus Johanneksen muk (Joh 15)  pyysi sitä jäähyväisrukouksessaan, mutta yksimielisyys repeili jo apostolisena aikana, joten mahtoiko hänkään saada kaikkeen pyytämäänsä toivomaansa vastausta...  Tai paremmin, että kirjoitettiinko tätä vetoomukseksi, kun jo riideltiin kunnolla-?-   .

Toisaalta Kristus on läsnä jokaisessa meistä DB), ja siten Pena, DB käsittäisi tuon mekastavan lammaslasuman, joskin pyytäisi sitä kunnioittaen ja kiitollisina, "katumuksen kautta ja kiitoksen kautta"(DB, kirjeitä vankilasta) katsomaan Paimenen kuvaa, muuttuakseen hitaasti sen "kuvan kaltaiseksi itsekin".  (Paavalin kirjeestä kts Pirskan linkki).  Ja syömään annettua ravintoa, sen sijaan, että pureksivat toisiaan  (LK).

Eräs suurimmista erottavista tekijöistä on tuo, onko nyt sitten saarnavirkaan kutsuttu osa "pyhien yhteisöä"  ja mistä sen tietää.  Rk kirkossa pappeus on sakramentti, pappi pyhä pappeutensa perusteella.
Minun aikani on tainnut tuohon vähän pettyä.

Prostestanttinen kirkko ei tällä tavoin näe kykenevänsä nimeämään pappejaan.  Sen lohduksi jää Jes.55:11, ja puhe Pyhästä Hengestä "tuulena, joka puhaltaa, missä tahtoo".
Itse ajattelen, että maallikkojen kannalta tuo dogmaattinen ero on yksi lysti. Pahemmin kai Jumalan tahtoa rikotaan rikkomalla ehtoollisyhteys jäsenyysriidoilla?
 

Mutta näin kyllä:  "Ei mikään muu ole pyhää, kuin Jumalan tahto, ja ihmistahto, joka noudattaa sitä".  
..................................................

Minä lupaan edetä ja edistyä.  

« Viimeksi muokattu: 01.11.13 - klo:14:11 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
"Tuuli tuo tuoksun, kantaa aallon rantaan
taivuttelee metsän joka männyn harjun rakkaan
En siihen pysty, en käskeä voi tuulta
kuinka tienkään löytäisin
jos etsin, etsinkö suotta?

Ihmettä katson, milloin ihmistahto
metsän, meren lailla sinun tahtoos, Herra, taipuu,
en siihen pysty, en käskeä voi tuulta
yhtä pyydän: taivuta
myös minut, tahtoni Luoja."
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33756
Kiitos taas Leena nautinnollisesta tulkinnasta tärkeisiin kysymyksiin. Kirjoituksessa on Bonhoefferin ajatukset Leenan omalla sielulla ja sydämellä
koettuina.
Jokainen voi lukemaansa tutkailla hiljaa mielessään, poimien sen minkä sydän valitsee, omaan tilanteeseen ja pohdintaan soveliaaksi. Ne kohdat sitten jäävät vaikuttamaan, kuten nytkin muutamien lauseiden helmet.

Lähtökohta, Kirkon olemus, muuttuva, mutta tuhoutumaton on DB:n selvästi näkemä.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Tänä iltana palasin lukuun 5,sillä silmiini osui jotakin erittäin tutunoloista.

Niin pitkään kuin kirkko on ollut olemassa, se on kiistellyt ristinkuoleman merkityksestä.
--Miksi tarvittiin niin julma tapa anteeksiannon ehdoksi?  Eikö meille voitu antaa anteeksi ilman raakaa verenvuodattamista ja kuoliaaksi kiduttamista?  Pyhäkouluvastaus on: Koska Jumala on pyhä.  Ei se aivan kaikille riitä.  Itse asiassa tuolla on suuri merkitys ihmiskäsitykselle.  Ihminen ei halustaan huolimatta saa tehtyä tekemättömäksi.
Jumalan sallimasta niin on. Eilinen on osa identiteettiämme, eikä sitä riistetä...  Moni pitää dementiaa valitettavana, pelkääkin kohdallansa.  
Kukin kantaa kaiketi omaa itseään raskaimpana ristinänsä.

 Jokin muu, kuin anteeksiantamus, vasta riittää tyynnyttämään ihmisen, joka ei nyt vain ole niin abstrakti.  Meillä tosin on ollut onnea; ei ole ojennettu pystykorvaa käteen ja käsketty tappaa piippalakkeja.  Harvempi on joutunut miettimään, tekisikö todella pakkoraossa abortin.  mutta eronneita, pettäneitä ja jättäneitä kai piisaa.  On himoittu toiselta muutakin kuin aviopuolisoa - kykyjä, taitoja, osaamista, koulutusta, tietoa, ulkonäköä... Jos ei minulle anneta, niin tuoltakin on otettava pois - tämä on ihan epistä!

KUn synti saa tulla todeksi omalla kohdalla, ihmisessä monuikerroksinen, primitiivinenkin puoli, herää odottamaan oikeutettua rangaistusta, sillä ihminen on siten rakennettu.  Joku säikähtää sairastuessaan: Onko tämä Jumalan rangaistus - joku lapsensa sairastuessa aivan samoin.  Lääkäri kuulee niitä tarinoita päivittäin.  Ne muuttavat muotoaan, mutta pysyvät.  Ihminen tarvitsee, todella tarvitsee historiassa tapahtuneen konkreettisen sovitusteon - usein vasta tämän jälkeen hän uskaltaa katsoa itseään - sovitettu ihminen on jo puettu, hän ei seiso alastomana, ymmällään, häpeissään, kauhuissaan.  

--Seuraava kysymys onkin:  Kyllähän Jeesus Kristus, mutta...
 Mutta mitä?

Tuota, että "muttaa" seuraisi vielä jotakin, pidetään ylpeytenä.  Ei sen tarvitse vain sitäkään olla.  
Se saattaa yksinkertaisesti merkitä kaikuja tuosta luonnollisesta moraalilaista, jossa ihminen ymmärtää eettisyydestä jotain, syyn, seurauksen, ajan, peruuttamattomuuden, inhottavan muiston, syttyneen vihollisuuden, rikotut välit.  Tee nyt jotakin - ja oikein onkin - ihmisten kesken.   Muttei Jumalan.  

---Vakavampaa on, ja sen ainakin Jumala näkee: Ihmisellä on halu syntiin.  Kaikeen jolla tuottaa toiselle mielipahaa,  kärsimystä, kysykää itseltänne, kuka ei koskaan ole rikkonut ainuttakaan käskyä, edes sellaista joka olisi hyvin mielekäs - mielenrauhankin saisi jo, jos ei ajattelisi: Minä tahdon viedä tuolta tuon - olipa vaimo, härkä, palvelija, ajsatus, viisaus, taito.  Ellen saa itselleni, ei se muillekaan kuulu.  Jos ajattelee Vuorisaarnaa, niin mielenrauhan menettää kyllä jo joskus toisen puolisoa ajatellessaan. Silloin rikkoo ainakin jotain itseltään, mielenrauhan - .  Ei sekään ole oikein, me emme ole itsemme omat, meistä jokaisessa on Jumalan copywright.

IHminen, joka ei koskaan kohtaa edes tuota "Kyllähän Jeesus Kristus, muttaa,  jää kuin normatiivisen etiikan tajun alapuolelle. Tai sitten hän on joskus saattanut tulla kannetuksi päätökseen, jossa kaikki käännetään päälaelleen.... sinä.  Mutta Jeesus Kristus - ja väittää nyt omistavansa vapautuskirjan für Ewigkeit!  Jos tietensä tekee syntiä vedoten anteeksiantoon, niin pitää kyllä armoa halpana,  jatkaa siis itsensä ja toisten vahingoittamista.  Vaikka miten vakavasti.  


Sovituksessa on jotakin sanana tuttua, sisällöllisesti uutta.   "Hänet te surmasitte, Elämän Ruhtinaan, ja naulasitte ristiin" (Ap.t) ja niin piti olla.  Koska ihminen elää keskellä aikaa ja historiaa, myös sovitus, jolla anteeksianto lepää, oli historiallinen tapahtuma. Tässä eroaa Kristuksen kirkko "uskontokunnasta".  Se vaeltaa ajassa, ei synnittömänä, ei lankeamattomana, vaan Jumalansa kanssa pysyvästi sovitettuna, uskoen siihen, tietäen vain, että hänen Henkensä on salatusti läsnä.

 He, jotka näkevät rajat, ja osaavat määritellä Jumalan valtakunnan, eivät enää ole kirkko.  Nämä elävät näkemisessä, eivät uskossa, kuin perillepäässeet. Kirkon aika päättyy, kun näkeminen alkaa.  

................................................................

Ajattelen toisinaan tässä erästä Straussin laulua, Zueignung:  ... Und beschworst darin die Bösen, bis is ich, was ich nie gewesen, heilig, heilig als Hertz Dir sankt:  Habe dank!  

sekä Tippettin oratorion loppukuoroa: "I would know my shadow and my light, so shall I at last be whole".

Me rakastamme Jumalaa ottamalla vastaan.  Hän rakastaa meitä asettamalla meidät ihmisyhteisöön, jossa palvelemme.  Hän rakastaa meitä "antamalla meidän antaa".

« Viimeksi muokattu: 04.11.13 - klo:21:28 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Jos joku hakis nuo pätkät Youtubesta, se olisi kiltisti.  On nykyään niin monipualinen  :003:   ettei löydy.

Richard Strauss:  Zueignung  ja
Michael Tippett, oratorio: A Child of our time.  Loppukuoro: I would know my shadow and my light.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16862
    • http://www.samila.1g.fi
Jos joku hakis nuo pätkät Youtubesta, se olisi kiltisti.  On nykyään niin monipualinen  :003:   ettei löydy.

Richard Strauss:  Zueignung  ja
Michael Tippett, oratorio: A Child of our time.  Loppukuoro: I would know my shadow and my light.

Richard Strauss:  Zueignung  http://youtu.be/0hLv61aKpbM
Michael Tippett, oratorio: A Child of our time.  http://youtu.be/iaSGTwzqKdg
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Kiinnostavinta kyllä on, että kirkko lankesi jo alkutilassa - paratiisissa - jokseenkin synnyttyään.   Adam eli "ihminen" ei yksinään langennut, ja jokainen tietää kuinka helppoa on olla yksin kotona hyvä - verrattuna nyt vaikka työpaikkaan, ainakin toisinaan, tai perheeseensä - toisinaan. Mutta Adam ei ollut liioin järin onnellinen.  Kaksistaan he jo muodostivat kirkon. Ja lankesivat.  Mutta saivat Jumalalta vaatteet ja suuren lupauksen.
Siitä alkoi aika, historia, kirkon ensimmäisen lupauksen aika, se, joka sai Kristuksessa täyttymyksensä.  Totta väki erehtyi, erttä aika sai täyttymyksensä, ja Jerusalemissa vallan herettiin työnteosta...   Ei aivan, kirkko. Se jatkoi taivallustaan uusia aikoja kohti.  

Dosentti arvosti kovin Vanhaa Testamenttia, odotuksen merkitystä.  Siihen viittasi kyllä niissä Pihlajamäen "Histan häissä"  körttipappi, todetessaan, että aina vain meillä on kiire näkemiseen.  Loppujen lopuksi arvostan näin matkan päästä sitä tapausta.  
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Tosi suuret kiitokset, Seppo!  :026:
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22058
Bonhoefferin Yhteisestä elämästä (Gemeinsames Leben, -39) kohti osuneita ajatuksia (oikeastaan yksi ajatus sanottuna kahdesta suunnasta: Ken ei pysty olemaan yksin, varjelkoon itseään yhteisöltä. saa perustelukseen lainauksen Lutherilta: "Meidän kaikkien on kuoltava eikä kukaan voi kuolla toisen puolesta, vaan joka ikisen on omassa persoonassaan kamppailtava itse puolestaan kuoleman kanssa ... minä en silloin ole oleva rinnallasi etkä sinä minun rinnallani." Ken ei kestä yhteisössä, varjelkoon itseään yksinololta. Tähän liittyy Lutherilta: "Jos minun on kuoltava, en ole yksin kuolemassa, jos kärsin, niin seurakunta kärsii kanssani."

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Yksi helmi siinä kirjassa. HYvin tuo mieleen tuon Lutherin ajatuksen. Kiitos. On hienoa kun joku lukee toisesta kirjasta samaan aikaan.
« Viimeksi muokattu: 05.11.13 - klo:20:11 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Loppuluvussa, kirkon eskatologisen toivon todellisuutta katsellessa, on palattava alkuun.

Kaikesta käsitteellisestä ja vaikeasta ei vain voi luopua edes sillä verukkeella, ettei se takuulla ketään kiinnosta.

Vanhan testamentin tyyli, jossa Jumala näytti liikuttelevan vain yhtä kansaa, puhuvan sille, johdattavan sitä, nimittäin hämmensi kyllä itseäni, ja sai minut kysymään, onko Jumala kiinnostunut yksilön kohtalosta, yksilöiden kohtaloista, vai olemmeko me sattuman viskeltävinä.  Yrittäessäni kysyä tätä suoraan, en saanut vastausta ainoaltakaan prelaatilta. Yninää, ja varoittelua tukeutua "merkkeihin ja ihmeisiin". Ei napannut muutenkaan.

Olin tyytymätön aiemmin tyrkytettyyn rutiinioikaisuun, jolla selittäisin että  joo niin mutku silleen niiku.  Jumala valitsi Israelin ja sieltä tulisi sitten se Messias ja siitä ikäänkuin alkaisi jokin hyvin ihmeellinen ajatustavan muutos - yksilöstä piittaaminen.   Koko ajatus tuntui itsepetokselta;  tai samalta kuin jouluruokien vielä tehdessä kauppaansa tuodaan jo mämmiä pakastealtaaseen.  Joku hosuu nyt.
.......................................

Oli melko kampeaminen ymmärtää, että Jumalan edessä ihmisyys merkitsisi kaikki sisälleen sulkevaa yhteisöllisyyttä - yksilöt, pienet yhteisöt kuten ystävyyssuhteet, parit, perheet, suvut, kansat merkitsevät yhteisöjä - jotka samalla merkitsevät yhtä ainutta kokonaisuutta.  Joka ikisellä on Jumalalle merkitys. Ne eivät muodostu sattumalta. Niissä tyritään yhdessä. Ja kadutaan yhdessä, toivottavasti, parannutaan yhdessä, tyritään...

Näin pääsee siististi suoraan Uuteen testamenttiin, jossa voidaan todeta että "yhden" myötä synti tuli maailmaan. Yhden, siis ihmiskunnan.  Minun rikkomukseni tänään saattoi johtaa toisen rikkomukseen.  Koko ihmiskunta rimpuilee samassa verkossa. Mutta viimeisellä tuomiolla joka ikinen tästä huolimatta on aivan yksin.  Sitä paradoksia ei vain voi muuttaa.  Mutta samoin tuotiin yhden myötä korjaaminen kaikelle, lopulta.

Yksilön huomatessa eronsa Jumalasta, hänet tuodaan takaisin, "katumuksen kautta, ja kiitollisuuden kautta".  Ja tuon huomaamisenkin minun ymmärrykseni mukaan herättää yksin Jumala.  Silti tuo yhteisön lankeaminen merkitsee muuta kuin jokin ylimalkaan, että kirkossa nyt vain yksittäisillä valtaapitävillä tai kirkonpenkin kuluttajilla on kehnot välit.  Tai, että pieniä yhteisöjä on, kuten avioliittoja, vaikeita, erittäin vaikeita, ja täysin mahdottomia.  Tuo liittyy yksilöiden kahnausalttiuteen ja haluun tehdä pahaa toisilleen.  

Jos - kun -  sytyttää joskus - ja se olisi jo vallan armonsalama - että  yksilöt kuuluvat yhteisöönsä, kansaansa, ihmislajiin, säilyen siitä huolimatta vastuullisina ja harkitsevina ihmisinä, saavutettaisiin jotakin erittäin ehjää: Yhteenkuuluvuus, joka varjelisi tuholta - sodilta, itsekkyyden ylivallalta, kansakuntien imperialistisilta tavoitteilta.  Sillä synti merkitsee lopultakin syvää yksinäisyyttä. Paradoksaalinen halu - himo - saada itselle, itsekkyys,  kääntyy vastakohdakseen.  Tuo ei ole vielä edes tuonpuoleisessa odottavaa. Se olisi mahdollinen ajassa. Mutta se yksinäisyys josta ihmiset joskus syvästi kärsivät, on vielä muuta, kuin tämä eskatologinen yhteisöllisyydestä putoaminen, joka pudottaa ihmisen Jumalan yhteydestä.

Oikeastaan, mistä kovin pidin, oli ajatus yhteisestä katumuksesta. Kirkko on yksi - langennut, ja katuu, kuten yksilö. Saksan kansa (kirjoittajan erittäin rakastama)  lankesi, se myös kansakuntana kutsutaan katumukseen - kuten joka ikinen.  

Tietty kai tämän lukee yksilöllisesti kukin. Katumusta?   Jotain kauheita fiiliksiä vielä tähän?  Ei, vaan siinä on jotakin hyvin huojentavaa.  Siksi useimmat pitävät Siionin virsistä. Siinä on jotakin tervehdyttävää - korjaavaa, ja parantavaa.  

Täytyy kyllä todeta, että mielelläni palaisin johonkin Jeesuksen ajan syntikäsitykseen välillä.  Yksilöllä ei ole taipumusta pysytellä sillä kehityksellisesti korkeimmalla portaalla, jolle hänen tulisi astua sadomasoikistisesta maailmasta - se on mustavalkoinen, näkee pahan aina toisessa, ei itsessään, tai muistuttaa "miestä joka katsoi peilistä kasvojaan, ja unohti saman tien, miltä näytti" (UT, Pirskan linkki). eli käväisi katumassa ja palasi tekemään pahaa.  Tästä syystä itse olen alkanut epäillä, voiko ihminen täydentyä aikuisuuteen, jos häneltä riistetään Jumala.  Freud tosin oli aika lailla oikeassakin todetessaan, että "psyykkinen terveys on poikkeuksellista, kun taas erilainen rikkonaisuus, neuroottisuus ja perversiot valitettavasti eivät ole lainkaan harvinaisia" (pirskatti, en minä muista lähdettä).  Ei siis ole ok rinnastaa näitä kahta - mietin vain, miten paljon kehitysestymiä tuotetaan langettaessa siihen "synneistä suurimpaan":  Pois luottamuksesta Jumalan hyvyyteen (Luther, Juhani, auta, onko Galatalaiskirjeen selitys?).   Sen rinnalla tulisi nimittäin hyväksyä muuta ja enemmän kuin ihmisen puutteellisuus:  Ihmisen pahuus.  

Tämä ymmärretään väärin jos käsitetään yksilöiden lakkaavan olemasta, sillä se tekisi tyhjäksi paitsi yksilön oman eettisyyden ja elämän, lopulta ihmisten kyvyn muodostaakaan yhteisöä.  

.................................

Tuomiota on vaikea ymmärtää - yksi on langennut, yksi sovittanut - ja tähän liittyy kuitenkin, että kirkko on torjunut valtaosaltaan kuitenkin jonkinmoisen  universalismin.  Eli  ei kaikkien ole sanottu pääsevänm taivaaseen muualla kuin Antti Kaikkosella.  Raamatusta ajatus puuttuu, samoin Jeesuksen puheista.  Totta kai tuo saattaa olla pelkkä pelote, jos ette ole kilttejä niin Isä ottaa kohta piiskan, kuten nykyisin opetetaan suuresti, ja olisihan se varsin turvallista   :-\  sitä kyllä mietin joskus 30v sitten, että Jumala joka tutkii ja tuntee ihmiset kuten Hän nyt tuntee, taitaa viedä kutakin omia teitään, ja kysyy kai että lähdetkö seuraamaan.  En siitä pääse, mutta seura ei liioin ole vastenmielistä - Kristuksen seuraaja kulkee hänen seurassaan, ystäviensä seurassa, ja helpottaa kyllä' tulemaan toimeen jos yrittää nähdä toisessa sen Jumalan copywrightin.

-Yksikään aika ei tosin sinänsä ole päässyt yhtään sen lähemmnä Jumalaa kuin mikään toinenkaan.  Tätä aikaa Dosentti, hän nimittäisi "ihmiskunnan täysi-ikäisyyden ajaksi"  ja kovasti vastustaa yrityksiä ryhtyä etsimään jostain vuosisatojen takaa jotakin "todempaa"  tai "oikeampaa"  tai "raamatullisempaa"  uskonnäkyä.  Meillä on oman aikamme murheet:  Me "seisomme Jumalan edessä sidotuin silmin ja päättelemme ettei Häntä ole, kun ei näy.  Ja vain koska emme enää tarvitse Jumalaa palikaksi rakentaessamme selityksiä sille,. miten me tänne tulimme" (Kirjeitä vankilasta).  Harva tulee kysyneeksi, olisiko Jumalalla muuta asiaa meille.  

Mutta tätä minä aion vielä ihmetellä.
Jätän tuon parhaan vielä - ja on täällä vaikka mitä hyviä juttuja, mutta ajattelin jatkaa Etiikalla tai sitten ekumeniikalla, koska tuo KMN:n kokous siteeraa myöytämöisin Bonhoefferia näämmä.  
Kaikille sanottu on yhdelle tarkoitettua:  Matt. 11:21, Ilm. 2-3, erityisesti kuulemma Ilm 3:16, 3:10, oitis lunttaamaan.   Mutta niinikään Jumalan silmä vartioi minun askeliani, valmistaa minullke tien, pöydän vihamiesteni silmien eteen, lunasti minut.  
« Viimeksi muokattu: 06.11.13 - klo:21:42 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16862
    • http://www.samila.1g.fi


Tuomiota on vaikea ymmärtää - yksi on langennut, yksi sovittanut - ja tähän liittyy kuitenkin, että kirkko on torjunut valtaosaltaan kuitenkin jonkinmoisen  universalismin.  Eli  ei kaikkien ole sanottu pääsevänm taivaaseen muualla kuin Antti Kaikkosella.

Antin vaimo Satu on seurakuntaaktiivi ja meidän kirkkoneuvoston jäsen.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi