Körttifoorumi
Keskustelu => Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä => Aiheen aloitti: Leena - 17.10.13 - klo:12:49
-
Kirkko on jotakin ennen aikojen alkua syntynyttä. Seikka, josta käyn ajoittain kohteliaasti kinastelemassa Tomi Karttusen kanssa, on itselleni selvä: kun Adam sai seuraksensa Eevan, syntyi yhteisö, ja tämä yhteisö on yhtä kuin kirkko. Mutta yhdessä he myös lankesivat( Schöpfung uni fall,DB1932)Voiko siis kirkko olla muualla, kuin paratiisin ulkopuolella, ja aina langenneesta tilassa? Usein vaikuttaa siltä, että Bonhoeffer muuttelu mieltään tai lipsautteli. Tarkka lukija toteaa, ettei, hänellä oli norsun muisti, ja ajattelu hyvin mielenkiintoista ja johdonmukaista.
Rk kirkko, kuten mariologia Luterilaisuudessa, näkee luomistyön päättyneenkin vasta Kristuksessa.
Mutta kirkko, ihmisten lunastettu yhteisö, on jotakin muuta ja enemmän kuin organisaatio.
Tullessani kirkon jäseneksi kasteessa, tuon sinne syntini, syyllisyyteni, pahat tapani, laiskuuteni, välinpitämättömyyteni, joka Bonhoefferin mielestä on pahuuttakin kavalampaa. Pahuuteen saattaa joskus kyllästyä, välinpitämättömyyteen harvemmin. Ne jäävät osaksi yhteistä kuormaa, vaikkei paradoksaalisesti niistä mikään vapauta minua velvoitteesta korjata rikkomani. Syntini siis on kirkon yhteistä mutta samalla omaani. Mutta paikka, jonne ne jätän, on Kristuksen kirkko, Kristus kirkossa, hän, joka kantaa koko maailman synnin. Nyt kirkko kantaa niitä Jumalan eteen, kuten Kristus on jo tehnyt. Kirkko eksistoi siten sekä ajassa, että ajan ulkopuolella, iankaikkisuudesssa, kaiken aikaa, Kristuksen kautta.
Kirkon yksimielisyys on jotakin saavuttamatonta, niin monta mieltä on kutsuttu. Jopa nykyään suosittu "moniäänisyys" kuulostaa lapselliselta. Kirkko ei siten voi, eikä saa, kutsua oman ajattelun tallomiseen tai väheksyntään, mutta johonkin se kutsuu, pyrkimykseen ja tavoitteeseen ymmärtää toista, jonka Jumala on luonut kuvakseen kuten minutkin. Siten jokaisen tulisi, katse suunnattuna yksin kirkon herraan, olla " nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan" (Rttu, Paav.kirje jollekin, tarkastetaan).
Sarja jatkuu
-
Kiitos :eusa_angel:
-
Kirjoitat, Leena, että Kirkon yksimielisyys on jotakin saavuttamatonta, niin monta mieltä on kutsuttu. Jopa nykyään suosittu "moniäänisyys" kuulostaa lapselliselta. Kirkko ei siten voi, eikä saa, kutsua oman ajattelun tallomiseen tai väheksyntään, mutta johonkin se kutsuu, pyrkimykseen ja tavoitteeseen ymmärtää toista, jonka Jumala on luonut kuvakseen kuten minutkin. Siten jokaisen tulisi, katse suunnattuna yksin kirkon herraan, olla "nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan"
Matkallamme kohti yhteistä päämäärää, Taivaan kotia, kohtaamme yhteisten ja samojen asioiden kanssa painivia lähimmäisiä, jolloin saamme toisistamme tukea. Pyrkimys toisen ymmärtämiseen tuottaa armon vilauksia. On kiitollista olla lähellä.
-
Sama Henki, yksi ruumis, yksi kaste, yksi Herra, yksi Jumala, kaikkien Isä. Mutta ei yksi sielu, yksi mieli, yksi riittien toteutustapa, yksi dogmien sarja, yksi tapa jota jokaisen tulee noudattaa, ja terveiset, Öppiäinen: ei koskaan yhden pakkovaltaa toisen ajattelun ja etsinnän ylitse.
Usko on salattua Hengen yhteyttä, ei sielujen valamista yhteen muottiin (SC n sivu 191-198), vrt SV 101!
-
Pala palalta, moneen kertaan luettuani alkaa hiukan aueta teologiaa pohdiskeleva Bonhoefferin ajatusmaailma, jota Leena meille tuntijanaan ja ymmärtäjänään availee.
Minulle ei helposti avaudu oppineet uskontofilosofit, poislukien Viljo Porkola ja Jaakko Heinimäki, mutta nyt löysin edelläolevasta pari tuttua lausetta ja ajatusta, mitkä kannustivat yrittämään lisää. Yrittämistähän siis ei tarvita, mutta "yrittänyttä ei laiteta" sanoo kansanviisaus.
Tässä tuli hienosti ja uudella tavalla mietittäväksi kirkon olemus, niinkuin Leena sen oppi-isältään kaiketi on ymmärtänyt. Että Jumala on suunnitellut kirkon jo ennen aikojen alkua ! Ja Adam ja Eve olivat ensimmäiset seurakuntalaiset. Kyllä tämä menee kananpäähäni vaikka olen ollut sillä kannalla että kirkko syntyi Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen opetuslapsien alettua uskomaan.
Kirkko, ihmisten lunastettu yhteisö. Ilman muuta ! Siksi kai siellä on aina kuin kotonaan.
Usko on salattua Hengen yhteyttä. Täysin totta. Satoihin kertoihin koettua tämä !
Muutoinkin uskomiseni perustuu enimmältään juuri Hengen avaamiin totuuksiin. Ja tietenkin määrättyihin Raamatun lukuihin, Jeesuksen opetuksiin ja puheisiin.
Koen silti mielenkiintoiseksi ja mieltä lämmittäväksi että Leena näin jakaa meille pohdiskeltavaa.
Kiitoksin ja lisää ( tipottain) odottaen:
Riitta
-
Kiitos, yritän parastani, itselleni oli ensimmäinen jota käsitin, ja luin ihan henkeä haukkoen.
Hän toteaa kirkon tulleen näkyväksi, kuin " inkarnoituneen" todella kuten Riitta-mummi sanoo, helluntaina, jolloin Jeesus lähetti sen lupaamansa puolustajan, lohduttajan, ja kaikkeen totuuteen johtajan, Pyhän Hengen. Olin alle lukenut hitaasti tankkaamallla vaikeamman Stinissenin Evigheten mitt i tiden. Se helpotti ymmärtämään ajan ja ikuisuuden samanaikaisuutta ja toisaalta täyttä erilaisuutta, erillisyyttä.
"............
Lopulta rikas oppineisuus, nerokas oivalluskyky, mahtava työmäärä joka tähän on satsattu, lopulta pelkistää uskon ytimen.
On toinen asia, ja toisen keskustelun alue, onko apostolinen uskontunnustus todella sen väärti, että elämme uskonyhteydessä. Tai kelpaako se mittariksi.
PTuo olikin pommi tuo. Ettei meidän tarvitsekaan asettaa kriteerejä, ei ainakaan, uskotko jokaisen lauseen uskontunnustuksesta.
Ja sitten me haaskaamme aikaa johonkin homokysymyksiin. Voisiko sitä katsoa, että ai, tommosiakin on. AI ei irstailua... Minä ihan luulin.... Kerro lisää, kaikkea Luoja loikin.
Osana ihmiskuntaa jaamme auttamatta tahtoen tai tahtomattamme kaiken mikä täällä rikotaan. Me jaamme ihmisen osassa Syyrian sodan, pedofiilien armonhalveksunnan, ja anomme armahdusta Kristuksen tähden. Me hyödymme Länsirannan miehitettyjen alueiden tuotteista, vaikka jokin jaffaboikotti jäisikin väliin, eihän se maa maataloudesta elä nyt enää. Kun juttu on niin sotkuinenkin.
Ja samalla kirkko kantaa meitä ja meidän syntejämme. En ole ottanut selvää Greenpeacen toinintamotiiveista, olen unohtanut Sini Saarelan, en edes rukoile ymmärtämystä itselleni, en hänen puolestaan jos kenenkään. Sitä kaikkea kirkko kantaa, en jää synteineni yksin. Armon hinta oli huima, Jumalan Pojan henki meidän käsissämme,
Minä naulat teroitin, joilla löin sun ristihin. Siinä minun osuuteni pelastuksesta.
Arvokkaimpia löytöjä koko tuotannossa ovat ihmisen perimmäinen yksinäisyys ja erillisyys.
Se kuuluu elämään, sitä ei saa muutettua mihinkään liittymällä. Ei edes avioliitossa tuosta toisesta tule minun osaani persoonallisuudeltaan tai ajattelultaan, voin vain hyväksyä sen, ja kunnioittaa psyykkistä realiteettia, tosiasiaa, että me olemme yksinäisiä. Esim. Yhteinen elämä, mutta kulkee halki tuotannon.
"Kristittyjen yhteys". ei puhu ihmisten keskeisistä väleistä lopulta mitään, se asettaa jokaisen Jumalan eteen, ymmärtämään erillisyytensä Pyhästä, syntisyytensä, ennen kaikkea sovituksen tarpeensa. Se koskee jokaista, ja kuoleman tavoin tekee meistä samanvertaisia, siinä on lopulta yhteytemme ja yhteisyytemme." Suoraan SC siv. 204 (lisäsin tuon kuoleman tavoin, se loukkasi jostakin muualta, pahoittelen, muuten käänsin niin tarkkaan kuin osasin, vaikka tämä olisi hyvä voida ajatella alkukielisenä)
Hämmästyn kuinka körttivirret tavoittavat tämän, juuri täsmälleen.
-
Mutta yllätys yllätys, puhuu sittenkin. Ja tuo on on suoraan SC:sta tuo juttu uskontunnustuksessa, se ei saa lainkaan samaa arvoa kuin Isä Meidän-rukous.
Sarja jatkuu
-
>:(. Ja minä kirjoitin, että kuolema meidän yhdistäjänämme loikkasi muualta, iPad muutti sen loukkaamiseksi kolmesti! ja Jumalan tämä muuttaa itepäisesti Junalaksi aivan joka kerralla. En taju.
-
>:(. Ja minä kirjoitin, että kuolema meidän yhdistäjänämme loikkasi muualta, iPad muutti sen loukkaamiseksi kolmesti! ja Jumalan tämä muuttaa itepäisesti Junalaksi aivan joka kerralla. En taju.
Ipadissa:
Asetukset > Yleiset > Näppäimistö
Poista valinta kohdasta "Automaattinen korjaus".
Mt
-
Ipadissa:
Asetukset > Yleiset > Näppäimistö
Poista valinta kohdasta "Automaattinen korjaus".
Mt
Puuttuu tästä uudesta.
Yritän pärjätä.
Ripistä: Bonhoeffer piti äärettömän tärkeänä, että hänen pappisseminaarilaisensa tajuavat, ettei rippi kuulu yksin papin korville. Pappi puutuu, ryytyy, kyllästyy, eikä samastu puhujan tuskaan, ellei itse tule kuulluksi myös. Rippi oli vallan muuta, kuin väörintekolistojen luettelointia. Kahden viikon välein sielunhoitajalle sai kertoa vallan kaiken, mikä hatuttaa, hävettää, raivostuttaa, kenet kertakaikkiaan kuristaisi vaikka tältä istumalta. Siitä vähitellen pääsi tutkimaan miksi juuri tuo henkilö ottaa minua aivoon. Esimerkiksi, sillä niissä ahtaissa oloissa joku aina otti aivoon.
Siitä oli hyvä edetä tarvittaessa itsetutkisteluun, tarkoitus olisi. Miltä tuo letkauttelu jota harrastan nyt päivittäin, kuulosti Jumalan korvissa? Hän kuuli kuinka nälvin veljeäni, tietää, etten siedä juuri tuota ihmistä, Jumalan kuvaksi luotua, ja sydämessäni olen jo tappanut koko tyypin. Syitä saattaa löytyä. Mutta loppujen lopuksi: elänpä nyt hetken kahdestaan Pyhän Jumalan edessä. Siinä sopii katsoa, mistä todella jään velalliseksi, ja suostuisiko sovintoon Hänen kanssaan, Hän kun siinä käsi jolla tarjoaa, se kun kattaa juuri tuon öppiäisen kaipaaman täydellisen ymmärryksen, täydellisen hyväksynnän ja täydellisen rakkauden juuri minua kohtaan.
Finkenwalden veljeskunnassa jokainen valitsi itselleen sielunhoitajan.
Bonhoeffer valitsi Eberhard Bethgen, ja päinvastoin. Siksi Bethgen tallentama Bonhoeffer-kuva on niin ohut. Siitä syystä vankilakirjeet kirjoitettiin juuri Bethgelle.
Kun natsit sulkivat Finkenwalden ja kielsivät toiminnan, se painui maan alle. Toimintaa jatkettiin siten, että kokelaat kätkettiin lähinnä Preussin alueen kirkkoihin apulaispapeiksi. Salaista yhteydenpitoa pyrittiin jatkamaan niin pitkään kuin suinkin, rippeiden päivineen.
Bonhoefferin rippikäsitys on kiinnostava.
Se on kelpo luterilaisen oikeus, Bonhoeffer oli yhtä Luther-friikki kuin minä Bonhoeffr-friikki.
Mutta se on vallan muuta kuin pahojen tai " kiellettyjen" ajatusten, sanojen ja tekojen mekaaninen luettelointi. Kun ihminen avaa sydämensä Jumalalle, hän puhuessaan toiselle henkilölle realisoi tilanteen aivan toisin kuin itsekseen, aivan, kuten terapiassakin. Mutta kun avaa sydämensä, no, jokainen tajuaa, mikä ero sillä on tekaistujen syntilistojen laadintaan. Se oli kova paikka monille, eniten Bonhoefferille itselleen, jolle vaiteliaisuus oli kotona omaksuttu yhdestoista käsky, mutta hän ei käskenyt oppilaiden tehdä mitään, mihin ei itse ryhtynyt, hän näki sen tärkeäksi, kun olen taas terve kerron siitä Finkenwalden ripistä ja elämänmenosta lisää. Riittää tälle illalle.
Tutkitaan, mitä pidät itse kiellettynä.
Onko se Jumalan kieltämää?
He tunsivat Raamattua koko lailla, sillä oppilaitoksen vaatimustaso oli korkea. Kun siihen vetosi, piti käsittää, millä perusteella, sillä se säilyi Bonhoefferin omana mittatikkuna.
Siksi toiseksi tuo, että sai tuulettaa, pelasti yhteishengen ja säilytti sovinnon.
Kyllä ne päästösanat juuri yksilö saa omistaa, tuo että Jumala piittaa tämmöisestä tipluista kuin yksilöt kuten minä, merkitsi huikeita. Mutta puhuttaessa kirkkoyhteisön sosiologisesta, yhteiskunnallista tehtävästä, tuo oli yhtä valtava visio. Eihän se siihen jää, mutta siitä se juuri lähtee liikkeelle, ylettyen arjen diakoniaan. Jakamisen teologiaan. Aika hurjaa. Kristus kuoli koko maailman syntien tähden. Hän lähetti lupaamansa puolustajan, Pyhän Hengen, kuin tuon tehtävän jatkajaksi, kun maailmanmeno ei päättynytkään saman tien. Pyhä Henki se kristittyjen yhteisöstä tekee jotakin, joka ylettyy maan savesta Jumalan Pyhyyteen, Kristus siltana ja vielä siten, ettemme me siitä juuri paljoa käsitä.
-
"Sinuun minä turvaan -- osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta! Sinun puoleesi minä käännyn -- opeta minulle tie, jota kulkea! Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa. Sinä olet minun Jumalani -- opeta minua täyttämään tahtosi! Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä. Nimesi tähden, Herra, anna minun elää! Vapauta minut ahdingosta, sinä vanhurskas! Tuhoa viholliseni, sinä uskollinen! Hävitä kaikki, jotka vainoavat henkeäni -- minä olen sinun palvelijasi." Katumuspsalmit yhdistää helposti rippiin, mutta entä tällaisen ahdistuksen purkauksen ja turvallisuuden kaipuun? Bonhoeffer siis ymmärsi tämänkin hädän kuuluvan ripin piiriin, vai kuinka?
-
Puuttuu tästä uudesta.
Ei pitäisi puuttua. Kokeilin kahdella laitteella, toinen uusi malli, jossa uusin käyttöjärjestelmäversio 7, toinen alkuperäinen Ipad, käyttöjärjestelmäversio 6. Käyttöjärjestelmäversio on se ratkaiseva seikka.
Tervetuloa Seuratuvalle sunnuntaina laite mukana, niin katsotaan...
Mt
-
"Sinuun minä turvaan -- osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta! Sinun puoleesi minä käännyn -- opeta minulle tie, jota kulkea! Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa. Sinä olet minun Jumalani -- opeta minua täyttämään tahtosi! Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä. Nimesi tähden, Herra, anna minun elää! Vapauta minut ahdingosta, sinä vanhurskas! Tuhoa viholliseni, sinä uskollinen! Hävitä kaikki, jotka vainoavat henkeäni -- minä olen sinun palvelijasi." Katumuspsalmit yhdistää helposti rippiin, mutta entä tällaisen ahdistuksen purkauksen ja turvallisuuden kaipuun? Bonhoeffer siis ymmärsi tämänkin hädän kuuluvan ripin piiriin, vai kuinka?
Aivan täsmälleen, juuri niin, juuri, ja tarkemmin tästä voikin lukea hänen pikku psalmikommentaaristaan "Katselen taivasta", joka on syntynyt niihin aikoihin, julkaistui varsin pian "yhteinen elämä" (ent,. suom. nim,ellä "Kristrillinen yhteiselämä") jälkeen. Yhteinen elämä 1939 ja Katselen taivasta 1940, kun seminaari toimi maanalaisena. Eihän hän enää julkaista saaanut mutta kirjoitti kyllä.
Sitä olen koettanut selittää itse onnistumatta, ettei ripin tarvitse merkitä muuta, kuin tuollaista hätää, älä Jumala minua hylkää, en itsekään tiedä, mikä minun on...
-
Ei pitäisi puuttua. Kokeilin kahdella laitteella, toinen uusi malli, jossa uusin käyttöjärjestelmäversio 7, toinen alkuperäinen Ipad, käyttöjärjestelmäversio 6. Käyttöjärjestelmäversio on se ratkaiseva seikka.
Tervetuloa Seuratuvalle sunnuntaina laite mukana, niin katsotaan...
Mt
Kiitos, jos minä nousen tautivuoteeltani, tuilen varmasti ja mielelläni, se laite tekee minut hulluksi.
-
Noin on totta kai vaikeata rajata "synnintunnustusta eli rippiä muusta sielunhoidosta erilleen. Mutta sanoittaminen on äärettömän tärkeätä. Päästösanat tuohon tuskin helpottavat, kuin hetkeksi. Hädässäänhän tuo psalminkirjoittaja ajattelee, että Jumala on hänet hyljännyt. Se on lähtökohta, josta saattaa lähteä liikkeelle keskustelu, jossa erottuu sitten jokin korjausta edellyttävä syy johon Jumalalla on sanottavaa; Tarpeetonta kärsimystä tuottava oma vihamielisyys, kostonhalu, kateus - mikä hyvänsä, mutta yhtäläisesti huoli mahdollisista kutsunnoista, perheestä, yksinäisyydestä, pappisidentiteetin epävarmuudesta, mistä tahansa. Nekin jätetään Jumalalle.
Totta kai on muistettava, minkä hän varmasti tiesi. Jeesuksen ajan syntikäsitys oli toinen.Siihenhän liitettiin köyhyys, sairaus, aivan kaikki kärsimys, niihin useat huusivat: Armahda meitä, kun Jeesus kulki ohitse.
-
Oiva Paloheimon Viisitoistavuotiaan rukous on siis melkoisen bonhoefferiaalinen:
En tiedä, Jeesus, mitä mä sulta pyytäisin.
Ei multa mitään puutu ja puuttuu kuitenkin.
On sydämeni aina niin kovin rauhaton.
Ei multa mitään puutu. Mut mikä minun on?
-
Oiva Paloheimon Viisitoistavuotiaan rukous on siis melkoisen bonhoefferiaalinen:
En tiedä, Jeesus, mitä mä sulta pyytäisin.
Ei multa mitään puutu ja puuttuu kuitenkin.
On sydämeni aina niin kovin rauhaton.
Ei multa mitään puutu. Mut mikä minun on?
Minusta tämä kuulostaa myös kuusikymppisen rukoukselta...
-
Oiva Paloheimon Viisitoistavuotiaan rukous on siis melkoisen bonhoefferiaalinen:
En tiedä, Jeesus, mitä mä sulta pyytäisin.
Ei multa mitään puutu ja puuttuu kuitenkin.
On sydämeni aina niin kovin rauhaton.
Ei multa mitään puutu. Mut mikä minun on?
Varsinkin, kun hän vielä kantoi syyllisyyttäkin siitä, että "meillä on aina ollut kaikkea, meitä on aina autettu" ja hänellä teodikean ongelma esiintyi mielenkiintoisessa muodossa.
Bonhoeffer ei minkään lähteen mukaan kuin kammottavimman vankilakokemuksensa jälkeen huutanut "miksi, miksi, miksi, Jumala, miksi minä en saa elää?" Natsit koettivat murtaa hänet tuomalla Prinz Albrecht Strassen kellariin, pahempaan helvettiin kuin keskitysleirit, hänen morsiamensa yllättäen, varoittamatta, noin varttitunniksi. Tuosta on jäänyt yksi hänen runoistaan, järkyttävin ja kiinnostavin joka sekin päättyy aitoon lohdutuksen kokemukseen.
Hän tahtoi kyllä löytää avaimen kärsimyksen ongelmaan, hyvin vilpittömästi vielä, oikeastaan siihen, kuinka hyvin syvästi kärsinyt ihminen jaksaa uskoa Jumalan hyvyyteen. Tämän osalta ensimmäinen matka Yhdysvaltoihin oli hyvin merkityksellinen.
Siis kun hänet lähetettiin stipendiaatiksi siihen seminaariin johon hänet sullottiin, kun ei keksitty, mitä kummaa hänelle nyt voitaisiin tehdä. Hän oli jo käynyt kaikki koulunsa ja oli yhä liian nuori saamaan pappisvihkimystä, siis dosentuurin jälkeen. Hän ei järin kärkkäästi syöksynyt solmimaan ystävyysliittoja, mutta siellä taisi erityisesti Frank Fisher, United Theological Seminaryn ainoa mustaihoinen opiskelija, vähemmän kysellä haluttiinkin hänen kanssaan ystävystyä. Fisher tuli ja ystävystyi muitta mutkitta. Hän vei Bonhoefferin omaan Harlemin mustien baptismikirkkoonsa.
Tuosta kierroksesta on vedetty jos mitä johtopäätöksiä.
Joskus on arveltu, että Bonhoeffer olisi ollut jonkinlainen hengellinen turisti, mikä nyt on täyson väärin ymmärretty, sitten on arveltu syyksi akateemista mielenkiintoa, ekumeenikko hän oli viimeiseen veripisaraan, mutta kyllä se taisi olla tulollaan ja syyt henkilökohtaisia... vaikka hänhän oli Rooman matkalla jo vaikutettu ja tosi otettu katolisesta kansanhurskaudesta, ja aivan vailla ennakkoluuloja. Hän etsi muuta.
Baptistien joukossa hän kohtasi vapautettujen orjien jälkeläisiä, ja hyvin iäkkään miehen, jonka nilkassa yhä näkyi orjan kahleen arpi, mutta joka todella oli säteilevän iloinen ja onnellinen.
Hän ei koskaan kysynyt, miksi Jumala sallii pahan.
Sensijaan kyllä, mitä Jumala mahtaa ajatella siitä tavasta, jolla me tätä maailmaa elämme.
...........
Ikävä kyllä minun on todettava, miten mielelläni lähettäisin Kirkko&Kupongin toimitukselle joitakin Bonhoefferin tekstejä. Siinä heillä olisi sitä yhteiskunnallisuutta, kiinnostavuutta, ja erittäin hiottu näkemys kirkosta. Kyseessähän ei suinkaan ole Bonhoefferin oma mielipide, vaan opinnäytetyö, väitöskirja. Hän kollasi siihen joka suunnan oleellisen, ja tavoitti ytimen niin, että se taisi todella olla sensaatio.
-
Olen kohdannut karkeasti jaotellen kolmenlaista kirkkokäsitystä. Yksi on oman kirkkokunnan ymmärtäminen siksi oikeaksi kirkoksi. Äärimmillään taivasten valtakunnan raja vedetään oman herätysliikkeen ympärille. Toinen on käsitys maallisten kirkkolaitosten sisällä olevasta uskovien kirkosta, tavallaan salaseurasta. Kolmas on käsitys, että koko kirjava ja kinastelevakin vanhojen ja uusien kirkkokukntien joukko on se 'yksi, pyhä ja yhteinen'. Minä olen kallellani tuon viimeisen suuntaan.
-
Penan kirvoittamana kannatuspuheenvuoro.
Vaiika yksi porukka on minulle rakkain ja jolta olen eniten saannut, en potki muita pois, vaan tiedän, että he seisovat samassa jonossa taivaan portilla
-
Juuri tätä nyt opiskelen. Konsultoin Tomi Karttusta kiintoisista seikoista. Kysyn, ymmärsinkö varmasti oikein. Mutta joitakin murusia:
- Penan lähettämästä viisitoistavuotiaan rukouksesta - ja yhtä hyvin kuusikymppisen - muistin seikan. Bonhoeffer tuli syvästi vaikutetuksi juuri roomalaiskatolisen kirkon jäsenten mahdollisuudesta osallistua, syödä oman hengen nälkänsä mittaan ja määrään. Hän sai tuon Rooman matkan vanhemmiltaan lahjaksi valmistuessaan 22-vuotiaana, ja seurakseen vielä isoveli Klaus Bonhoefferin.
..................................................
Dietrich näki Rooman pääsiäisen, Corpus Christi - kulkueen, ja kirjoitti, kuinka monin tavoin tuo kaikki, ruusukkorukous, kynttilän sytyttäminen, ristinmerkki, ruokkii ihmisen hengellistä nälkää. Meidät on rakennettu eri tavoin, eikä tuolla edellytetä jokaiselta samaa. Joku kokee tärkeäksi vaikka nyt eksaktin ymmärryksen Raamatusta ja traditiosta. Tällä tapaa nälkäiselle on tarjolla opiskelumahdollisuuksia. Joku huojentuu ripissä, toinen ei. Jollekin soveltuu sääntökuntaelämä, toiselle ei lainkaan. Näyttää siltä, että nälkäistä ruokkii yhtäläisesti kaikki, mitä äkkinäinen pitää rihkamana ja haluaisi siivota pois. Liikaa puhdistamalla saattaa riistää toiselta leivän suusta. Siksi toisen perinteen kunnioitus on hyvin tärkeää. Tuo ulospäin näkyvä -- ahmiiko Raamattua, vai riittääkö ruusukko vuodessa, ei edusta mitään pyhityksen mittatikkua, sillä vain Jumala näkee sydämeen.
Hyvä esimerkki persoonallisista tavoista asettua syntisenä Pyhän Jumalan eteen, on läheinen ystäväni. 25 vuotta pidin häntä ateistina. No, kerran pyytelin anteeksi, kun "puhe nyt lipsahti tämmöiseen, en minä halua näillä Jumala-mietiskelyillä loukata kenenkään vakaumusta". Hän katsoi minua tovin verran tyrmistyneenä. Kuinka niin hän on ateisti? Hän uskoo Jumalaan, kristinuskon peruustotuuksiin, rukoilee ihan joka päivä! Hänen kysymyksenään puolestaan polttaa tuo juttu ruumiin ylösnousemuksesta, mistä niitä atomejakin riittää? Hän koetti oman seurakuntansa papinkin kanssa puhua, mutta kun se pappi vain hoki että Jumalalle on kaikki mahdollista. No, tuon hän oli jo kuullut! Ja sitten hän kertoi keväästään: Oli osunut Roomaan kongressiin, totesi, että on rk-kirkon riemuvuosi, ja suuri portti auki. Sen läpi kulkija saa armahduksen ja anteeksiannon. Hän livisti tiehensä, ja kulki portin läpi.
Sellaisiakin synnintunnustuksia on.
Sillä oleellisinta koko Bonhoefferin teologiassa ovat katumus ja kiitollisuus. Sen käsittäminen, ettemme tule täällä synnittömiksi ikinä, vaikka olisimmekin saaneet Pyhän Hengen. Ja valtava kuilu, joka erottaa meidät Pyhästä Jumalasta. Toisinaan sellaisen huomaa, ja se säikähdyttää.
Mutta juuri katumus kutsuu Kristuksen paikalle. Ajatellessani tänään eettistä kauppaa, olosuhteita, joissa valmistetaan minun vaatteeni, mietin, millaisessa synnin verkossa me räpistelemme. Kuinka väärin teemme toisia kohtaan. Tämä on sitä syntiä, jonka tuomme huomenna kroonisessa kriisissä kompuroivaan, hämmentyneeseen, jatkuvasti lankeilevaan kirkkoon, joka kuitenkin on Kristuksen oma. Sekasortoisen, riitelevien ihmisten muodostaman, jatkuvasti maailman paineessa sinne tänne horjahtelevan ihmisyhteisön, joka kaikesta huolimatta on Jumalan - mieluummin Kristuksen valtakunta maan päällä. Se muuttuu, muovautuu ulkoisesti jatkuvasti, koska sinne saapuvat ihmisyksilötkään eivät enää muistuta alkuperäisiä osallistujia. Nainen ei vaikene, hän käyttää nettiä, ja saapuu farkuissa. Rippikoululkaiset mellastavat ja pelaavat kännykkäpelejään. Kaikki muutos ei edusta lankeamistakaan - me muutumme. Kirkkoinstituutio muuttuu. Tässä juuri näyttäytyy mielenkiintoinen seikka. Vaikka Kristus onkin kirkon pää, eikä voi langeta, kirkko, ennen aikojen alkua sanan voimasta syntynyt, on sittenkin jotakin muuta - se EI ole Kristus. Sillä hän ei muutu.
Jossakin minne me emme näe, kirkon takana, pysyy sitä jatkuvasti kantava Kristuksen henki, Krkko on se, jolle sanotaan: Olkaa te täydelliset. Siihen suuntaan kirkkoa kutsutaan. Se kulkee kaiken aikaa todessa, historiallisessa kontekstissaan eteenpäin, sillä kyse ei ole filosofisesta ideasta vaan lihasta ja verestä, hyvin konkreettisesta asiasta. Koskaan se ei voi palata taaksepäin - siis ajatuskin "alkukirkkoon palaamisesta" on höpsy. Tänään kirkko elää vuotta 2013 - ei vuotta 33. Se ei liioin saa, eikä voi, yrittää paeta sitä ajanjaksoa, jonka halki se nyt vaeltaa, ei sen ongelmia, kysymyksiä, muoteja - vaikka se kuinka niihin kompastuisi. Kristus lähettää kärsivällisesti Jumalan mielen mukaisen murheen, ja näin uudistaa, puhdustaa ja vahvistaa kirkkoaan.
Yksittäinen jäsen saattaa edustaa pikemmin hajottamista kuin kokoamista, mutta JUmala käyttää näitäkin työvälineinään kirkkoa hoitaessaan. Eikä ole ihmisen asia osoitella, mikä oksa tulisi taittaa ja viskata tuleen.
1) Tätä lukiessani ajattelin Exodusta. Kirkko siis vaeltaa kohti Luvattua Maata, kohdaten kaiken aikaa juuri ne haasteet, joissa myös langetaan. Eivät Israelin lapset liioin saaneet kääntyä takaisin Egyptiin, vaikka teemasta ajoittain käytiin kiivaitakin pohdintoja.
2) Lähesa suoraa jatkoa näille tieteellisille löydöille edustaakin vuorisaarnakommentaari, Nachfolge, siis "Kutsu seuraamiseen". Kristus kutsuu seuraajia itselleen, kirkon asia olisi seurata häntä kaikessa; rakkaudessa, kärsimyksessä, Isän tahtoon taipumisessa - muttei milloinkaan mielivallan, kovuuden, vainon ja toisen ihmisen hädän sivuuttamisessa. Kuinka hän menetteli, ja mitä siitä seurasi? Ei hauska visio, mutta ainut mahdollisuus päästä hänen lähelleen.
SC: Me emme milloinkaan tässä elämässä näe muuta, kuin syntimme. Me hyväksymme pyhyytemme yksin uskon kautta. Kuten aikalainen, Paul Tillich: Meidän on hyväksyttävä, että meidät hyväksytään, vaikka me emme ole hyväksymiusen arvoisia
-
Oli kaunista ja lohdullista luettavaa, kiitos Leena, että jaat meille avaraa, kaikki meidät erilaiset syliinsä sulkevaa Kristuksen kirkkoa.
Siis minullekin, rukouksen ja rakkauden "apostolille", ilman teologista tietoa, on oma tuoli ( ei oppituoli) jossakin sopessa.
En tiennyt että DB:llä oli näin avaria ja syviä ajatuksia kirkon olemuksesta , alkaen sen perustamisesta.
Mielestäni körttiliike on parhaiten täällä meidän vaaroillamme ja lakeuksillamme ymmärtänyt tämän avaran ja armollisen ajattelun.
Miten DB ja Luther toisistaan tykkäävät, ja ymmärtävät ajatuksiaan, ei ole meidän päänsärkymme. Ajat olivat heilläkin erilaiset, niinkuin meilläkin.
Ajatus että kirkko muuttuu ajan mukana, ja pysyy silti Kristuksen kirkkona ei ole vaikea ymmärtää. Se poistaa myös huolen kirkon uppoamisesta.
Kun Jeesus kävelee vesien päällä, niin häneen katsomalla mekin pysymme hukkumatta jatkamaan.
-
Tomi vastasi että on kamala kiire, mutta että Bonhoeffer torjuu ajatuksen jonka mukaan tietyt yksilöt olisi predestinoitu pelastukseen, tietyt kadotukseen, Tähän me palaamme, kun hän palaa Reykjavikista vai missä hän on, ja jokin kokous taas päättyy. Saamme sieltä iloisia linkkejä, keskinäinen ymmärryksemme kasvaa kaiken aikaa. Hän sopii sinne kuin rukkanen käteen, on hyvä pohja. Hänkin totesi että Bonhoefferin jälkeen ei tullut aivan entiselleen, vaikka miten tutki paremmin aatehistoriaa. ---Minun piti välillä osallistua Novellikurssiin.
...........................................................
En mielelläni kääntäisi Bonhoefferin ilmauksia, sillä en ole varma siitä, herätänkö suomen kielessä niille vain harhaanjohtavat assosiaatiot.
Käytän ilmauksia "tosi kirkko" ja "uskontokunta" kun tulkitsen tätä tekstiä. Hän puhuu "tosi kirkosta" puhuessaan Jumalan valtakunnasta maan päällä/meidän keskuudessamme, puhuessaan yllä kuvatusta epätäydellisestä, kaiken aikaa lankeilevasta ja tahrautuvasta, mutta Pyhän Hengen nostamasta ja uudistamasta kirkosta - siitä juuri, joka nimeksi sopisi "toista varten". Jota kyseltiin, jos käsitin, Kristuksen todelliseksib kirkoksi.
................................................................
"Uskontokunnasta" puhutaan, kun käsitellään koko näkyvää kirkkoa, tarkemmin, kaikkia kristillisiä kirkkokuntia. Niile löytyy nykyisin kriteeristö, kolme pääteesiä, jotka ne allekirjoittavat, Kristuksen jumaluus ja kaksiluonto-oppi,. Raamatun ensisijaisuus - tämä ei ole Sanctorum Communiossa, mutta kuvaa hyvin "uskontokunnan" käsitettä (KMN ja RK-kirkko). Se siis ei ole mitään pahaa tai "tosikirkonvastaista". Uskontokunta tilastoi eronneet ja liitetyt, kastetut jne.
Se on aina suurempi, kuin "tosikirkko", mutta ainut, joka meillä täällä on. On vaarallinen illuusio kuvitella itse saavansa aikaan muuta. (Lutherkaan ei halunnut lohkaista kirkostaan mitään pyhempää osaa irralleen, ja lähteä kalppimaan tai toimia sisällä omineen. Hän oli oppinut mies, ja puuttui teeseissään ensin skolastiseen teologian 1517, sitten aneiden saamaan liioiteltuun merkitykseen 1518. Jokainen tietää, mihin keskusteluyritys johti - lopulta tosin myös vastauskonpuhdistukseen, eli onhan rk kirkko tykönään ajatellut näitä seikkoja, kts Kotila H: "Luther, kirkon poika").
Kysyttiin missä sitten kirkon rajat kulkevat, ja tarkoitettiin ilmeisesti "tosikirkkoa", Kristuksen ruumista, Jumalan valtakuntaa maan päällä - Bonhoeffer käyttää näitä ilmauksia puhuessaan "tosikirkosta". Mainittakoon, ettei Bonhoeffe pidä luterilaista tai reformoitua kirkkoa sellaisena. Se saattuu edustamaan hänen hengellistä kotimaataan, siinä kaikki. Taistelun ja vastaanhangoittelun asemesta tulee yhteisymmärrykseen pyrkien kunnioittaa toisia kirkkokuntia, sillä jokaisen "kirkon" kanssa voi keskustella. Sitaatit laitoin, sillä hän kohtasi itse sellaisen kuin epäkirkko, natsien Volkskirche eli Saksalaiset Kristityt (esim. Murtorinne). "On vain kirkko ja epäkirkko. Epäikirkon kanssa kirkolla ei ole mitään tekemistä" hän vastasi hiljaa, tupakanmittaisen tauon jälkeen, kun eräs Finkenwalden oppilaista osallistui myös Saksalaisten Kristittyjen toimintaan. Se poika sai lähteä.
Uskontokunta on aina tosikirkkoa suurempi kooltaan. Näinkin voi ilmaista (SC): Kirkkopuussa on kuivia oksia. Niiden karsimiseen ei pidä ryhtyä, sillä ihminen ei erota kuivaa oksaa elävästä. Tämän tapaisesta puuhastelusta Jeesus nimenomaan varottaa vertauksessaan, jossa mies kylvi hyvän vehnäpellon, ja yöllä tuli vihamies, kylväen sekaan lustetta. Palvelijat kysyivät, nyhdetäänkö luste pois? Ei, ettette vahingoita vehnää. Erotellaan korjuupäivänä, vastasi isäntä. Bonhoeffer luki Raamattua paljon, ja alkukielillä, muttei fundamentalistin tavoin - (Schöpfung und Fall 1932). Tämä on osuva kuva hänen tavastaan tulkita sitä: "Jumala opettaa meitä näyttämällä meille kuvia". Siten alkukertomukset ovat syvästi totta, vaikkei heittäisikään evoluutioteorialla vesilintua. (Eikä kaiketi Kristuksen lunastuskuolemaa vaapota sinne tai tänne jokin avioliittokäsitys...? Tai hänen ylösnousemuksensa muutu, saarnasi siitä mies tai nainen? Eikä sakramentin pyhyyskään riipu sen toimittajasta, siis, kuka konsekraatiorukouksen lukee?)
Miten sitten Bonhoeffer tunnisti kirkkokunnan epäkirkoksi? Sittenkin, vain ja ainoastaan näin: Se julisti kokonaan muuta, kuin Jumalan Sanaa. Sillä oli aivan oma sanoma. Saksalaiset Kristityt opettivat ja oppivat, ettei VT:a saanut käyttää. Jeesuksen juutalainen alkuperä kiellettiin, ja siten antisemitismistä tuli hengellisesti oikeutettua. Lapsille saattoi selittää pyhäkoulussa pahojen juutalaisten tappaneen hyvän arjalaisen Jeesuksen. Sen sanoma oikeutti, jopa velvoitti kansanmurhaan. Viimeistään tästä hedelmästä joka ikinen kyllä olisi tunnistanut puun laadun.
.............................................
Tästä löysin jotakin hyvin mielenkiintoista. Luin tämän taas moneen kertaan varmistuakseni, mutta:
Tosikirkolla on oma tahtonsa, muttei se aina tahdo pahoja seikkoja. Kirkko ei ole yhtä, kuin Kristus! Hyvä on, Kristusta voidaan nimittää kirkon pääksi, ja ihmisiä jotka kuuluvat tähän alkumysteeriin, jotka ovat muuta, ulkoisesti vähemmän, sisäisesti enemmän kuin uskontokunta, Kristuksen ruumiiksi - ja sitä se onkin. Mutta aivan kuten meistä jokainen on oma persoonallisuutensa, jota kirkon ei tule yhdenmukaistaa eikä millään tavoin köyhdyttää, myös Kristuksen ruumiilla näyttää kuin näyttääkin Bonhoefferin ajattelussa olevan oma erillinen "persoonallisuutensa" (hurraa, hurraa, minä voitin, Tomi!! :003:) ja tämä ennen aikojen alkua luotu on muuta, kuin Kristus tai hänen jatkeensa! Ymmärsin sitä paitsi että se on luotu alkumysteeri - Kristus on syntynyt Isästä.
Siten kirkko näyttää myös ajankuvalta, aivan aina. Se menee joka kerran uuteen aikaan käydessään nurin, mutta Pyhä Henki, siitä erillinen, nostaa, puhdistaa ja uudistaa. Tosikirkko tahtoo seikkoja, joista kaikki eivät olekaan vaaraksi sille, ja se saa luottavaisena vaeltaa, sillä Kristus paimentaa sitä aina uusille laitumille - sanoi eräs viisauspappi saarnassaan. Jos se erehtyy, se ohjataan oikeaan (Ps 23). "Me saatamme erehtyä. Me saamme erehtyä" (Bonhoeffer, jokin oma pohdiskelu).
..................................................
Täällä kysyttiin tuota "tosikirkon" rajaa.
Näin ymmärsin, vain ja ainoastaan: Kirkko on muuta, kuin uskontokunta. Uskontokuntana kristittyjä on tuntuvasti enemnmän, kuin kirkossa jäseniä. Täten Bonhoeffer ei tosin ota pelastukseen kantaa kastekysymyksen edessä ainakaan vielä, mutta kirkkoon, "tosikirkkoon" ei jokainen kastettu siis kuulu. Päinvastoin, tosikirkko näyttää pienehköltä. Tosikirkkoa ei voi oikein millään vertailuilla tunnistaakaan - Bonhoeffer edellä totesi, ettei uskontunnustus ole mittari. Herran rukous ja Herran siunaus sitten jo kelpaavat hänelle paremmin - ja Jumalan Sana.
Kirkon erityislaatu näkyyy, kun katsoo kauempaa, ja miettii kuinkla se poikkeaa toisista uskonnollisista yhteisöistä. Tämän uskonnollisen yhteisön (Bonhoeffer siis varoittaa Raamattuun vedoten kasikesta sisäisestä erottelusta) ominaislaatu on Kristuksen sana. No, eihän se vielä riitä, täytyy tietää, miksi se on niin tärkeää! Palaamme astialle, mutta tästä puhun, kun puhun kutsusta seuraamiseen. Sana on jotakin äärettömän dynaamista - sen on annettava puhutella kirkkoa kaikkina aikoina. Hänen viimeisin huolensa koski kysymystä, kuinka julistaa Kristusta "täysi-ikäiselle ihmiskunnalle". Tätä käsitettä Bonhoeffer käytti ihmiskunnasta, joka ei enää tarvinnut JUmalaa selittämään olemassaoloaan. Olkoon, että käsitteestä voi saivarrella loputtomiin, saivarrelkaa Bonhoefferin itsensä kanssa. Ihmiskunta yhtä kaikki nakkasi Jumalan menemään, tajuamatta "seisovansa silmät sidottuna Jumalan edessä". Jumala antoi käyttää itseään maailmankuvan rakennuspalikkana, vaikkei alun perin siksi ilmoittanutkaan itseään ihmiskunnalle. Hän tahtoo rakastaa. Hän haluaa vastata ihmisen pohjimmaiseen yksinäisyyteen - siihen ei saa käyttää toista ihmistä tai jotakin aatetta, tai seuraa pahat.
Tosikirkko erottuu vain siitä, että se seuraa Kristusta.
Näin itse olen tähän saakka ymmärtänyt, kaiken aikaa, ja korjaan kyllä jos huomaan erehtyneeni.
Se ottaa omaksensa Kristuksen sanan - se pyytää tälle sanalle ymmärrystä siihen aikaan, jonka halkki sen nyt on vaellettava. Bonhoeffer on jossakin muualla, jo aikaisemmin, sanonut, että Jeesus Kristus on koko maailman perimmäinmen realiteetti. Sen mukaisesti asettuvat muut realiteetit paikalleen. Ja korostetusti juuri Jeesus Kristus, ei kumpikaan yksinään. Epätäydelliseen maailmaan syntynyt, itsensä tyhjentänyt Jeesus - ylösnoussut, kaiken takaisin saanut Kristus.
Mutta koska silloin, kun ei vallan päitä putoile, tuo seuraaminen tapahtuu hiljaisesti, parempi on, ettei mieti kuin itseään.
........................................
Tällä kohdalla löytyy muutama sana synnistä.
On jo todettu, että tosikirkko on sangen epätäydellinen. Enemmänkin, se on syntinen. Ja vaarallisinta on yksin tein niputtaa nämä yhdeksi ja nä'hdä synti vain muun erehtyväisyyden pikku osasena. Synti kuitenkin on jotain äärettömän paljon vakavampaa ja vaarallisempaa.
Nyt Bonhoeffer sitten siirtyy sinne lähteisiinsä, ja päihittää Kantin ajattelun. Jos kirkko olisi synnitön, se ei olisi mahdollinen tässä maailmassa. Jos taas täysin pilalla, unohdetaan, että Kristus tuli ihmiseksi, eikä langennut syntiin. Meillä siis on yksi. Ja koska Kristus todella tuli, eli Jeesuksen elämän, kuoli Jeesuksen kuoleman, ja on osa maailmanhistoriaa, on kirkon historia samoin kätketty maailmanhistorian ydin.
Kirkon historia ei Kristuksen tähden ole yhden instituution historia, vaan koko maailman historia, ja niin Jumala tahtoo sen olevan - kuinka kyseenalaista sen toiminta sitten välillä onkin. Jumala tahtoo sen kasvavan kohti ikiomaa täydellisyyttään. Sillä kirkolla on myös ikioma historiansa.
Näin erottuu siis "tosikirkko" omaksi itsekseen Bonhoefferin teologiassa. Se ei ole lankeamaton sillä perusteella, etteihän Kristus voi langeta. Ei Jeesus langennutkaan. Bonhoeffer sekä osoittaa, mikä aarteisto tosikirkolla juuri Kristuksessa on, että erottaa ne toisistaan. Kirkko, eräänlainen alkumysteeri, ei salli ihmisten erotella, kuka siihen kuuluu, kuka ei. Jumala ei tahdo ihmisten vetelevän rajoja. Hän yksin näkee, milloin oksa kuolee tai kuihtuu, ei ihmissilmä.
Sarja jatkuu.
-
Tähänm livahti toistoa. Pahoittelen. Olin hyvin ihmeissäni tuosta kirkon erillisyydestä, etten taas ollut uskoa lukemaani. Joka tahtoo katsokoon vain tämän lijhavoidun kohdan, se oli todella huima löytö. Pahuksen kömpelöä muutenkin, mutta on vaikein kohta koko SC:ssa.
-
Taas avautui uutta pohdittavaa.
Tosikirkko, epätosi kirkko (natsien), uskontokunnat ( tämä on selvää tähän asti).
Ei siis predestinaatiota (ennaltapelastetut).
Kristus, oli Sana, ennen aikojen alkua. Jeesus, ihminen ja Ylösnoussut. Mutta kummasta tulee Puolustaja, Pyhä Henki? Eikö ne katoliset ja ortodoksit eronneet juuri tämän lauseen vuoksi uskontunnustuksessa. Miten DB ?
Avioliitto, naispappeus- ei pelastumisen ehto tai este. OK.
Olemme tarkoituksella erilaisia. OK, Syntimmekin ovat erilaisia. Tosin käskyt rajaavat.
Kantin ajatus on kannatettava.
Jumala on r a k k a u s. Kaikki alkoi, ja jatkuu siitä. Muuta ei oikeastaan tarvitsekaan tietää, kuin tämä ja ristinsovitus.
Kiitän runsaasti. En olisi uskonut että jaksan lukea vilosoohvia. :003:
-
Minä sähläsin, kun kirjoitin alkumysteeristä, sillä sakramentti on itselleni mysteeritapaus. Oikeampaa, ehdottomasti, olisi puhua alkusakramentista, kun puhuu kirkosta.
Kantin kanssa Bonhoeffer väänsi kättä, ja siinä dialogissa voitti, kuten on systemaattisessa teologiasta tapa, eli otetaan ensin viitekehystä joltain filosofeilta, käydään keskustelu, ja sanotaan sille filosofille että minä teen tästä vielä paremman lauseen ja näin Bonhoeffer rakensi tätä suhteessa Kantiin, muun muassa, eli siinä poikkesin siihen aatehistoriaan... Ajattelin että otanko koko keskustelua, no, otin. Systiksessä toimitaan niin, että ensin kerätään kokoon kaikki mitä on seikkoja. Sitten käytetään joitakin filosofisista viitekehyksenä uutta kootessa. Täältä löytyvät ne filosofit vain, joiden kanssa B keskustelee, ei niin että Kant olisi hyvä tai paha, vaan, että tästä voidaan mennä eteenpäin näin, että...
Tuo uskontunnustuksen kohta, lähteekö Pyhä Henki Isästä vai Isästä ja Pojasta on taas oma asiansa, ja liittyy kirkon historiaan. Isästä sen alun perin ajatellaan lähtevän, sitähän juuri konsekraatiorukouksissa pyydetään Isältä ohi Kristuksen suoraan ehtoollisaineisiin. Siitä lännen kirkko sai riidan muodollisen aiheen, sillä paavi ja Konstantinopolin patriarkka kärhämöivät keskenään muuten. Silloinhan Turkki piiritti Konstantinopolia, sinne pyydettiin apua, paavi eväsi sen ja kaupunki kukistui. Waltarin Johannes Angelos kertoo siitä tapauksesta.
Myöhemmin on tuumattu, että lännen kirkko voisi naarmuttumatta hyvin palata alkuperäiseen muotoon, siis idän kirkon, tässä kohdassa.
Mutta uskontunnustukset ovat aika myöhäisiä. Vastahan niitä voitiin rustata jolloinkin 300 -luvun jälkeen, kun kirkolliskokousten, eli konsiilien, järjestäminen ylipäänsä mahdollistui kristinuskon muututtua vainotusta valtionuskonnoksi. B ei toistaiseksi ole tässä teoksessaan, siis väitöskirjassaan kirkosta, antanut niille sitä arvoa kuin moni nykyään.... Että uskotko joka lauseeseen. Sepä minut yllätti.
"..................
Ja todellisesti tyrmistytti oli tuo ajatus, että kirkko olisi kuin oma tapauksensa, ei mikään "Kristuksen häntä" joka erottuisi synnittömyydesssään tai kirjaimellisella raamatuntulkinnallaan tai synnittönyydellääb. Täällä käydään myöhemmin keskustelua siitä, miten kirkko ja Pyhä Henki sitten keskenään t puhelevat.
-
Luulen saapuneeni taitekohtaan.
Tuo opetus Kristuksesta kirkon päänä, sai minut pitkään ajattelemaan "tosi kirkkoa" jonakin, joka ei voi langeta. Kristus on sen pää. Kirkko on Kristuksen ruumis. Olisiko siis Kristus langennut?
Tässä näytti olevan ilmeinen ristiriita Kirkolle oli annettu Pyhä Henki, kirkolla on käskyt.
Tässä Bonhoeffer viittaa Ritscliin (en miestä tunne), joka erottaa samoin aivan toden kirkon ja Jumalan Valtakunnan toisistaan. "JUmalan Valtakunta ajassa so maailkmassa, siis historian halki vaeltavana Jumalan omien joukkona, on yhtä, kuin kirkko. Se on ihmisjoukko, joka katuu, rukoilee toistensa puolesta, ja rakastaa.
ARveluni mukaan evl kirkon ongelmat koostuvat suuresti siitä, ettei kirkon määritelmä ole oikein selkeä.. Sen tähden toiosaalta yritetään perustaa jotakin "pyhäin yhteisöä", sisälle kirkkoon, tai erotaan siitä kokonaan koska se rikkoo joitakin Raamatun opetuksia-varsinkin kun ne irrotetaan kontekstistaan - mutta kyllä vain muutenkin. Kirkon epätäydellisyys puoilestaan tulkitaan siten, että sekoitetaan kirkko ja uskontokunta - he, jotka eivät ajattele kuten me, kuuluvat vain siihen uskontokuntaan.
...............................
Tuo, että kirkolle näin luvattaisiin synninteko sallituksi, on kyllä huomattavan yleisesti vastaan tuleva väärinkäsitys, kun tämän ottaa puheeksi - tai toteaa missä hyvänsä vaikka miten viattoman historian tapahtuman, jossa "ainoa oikea" olisi toiminutkin maallisennäköisistä lähtökohdista.
TUossa katsotaan taaksepäin - ei todeta, että tehkäämme siis jatkossakin väärin ja no, pidetään vaikka synnintekokilpailut, .
Näin ei katumusta ole ymmärretty lainkaan.
.......................................
MInä hiukan peruutan... Tai saatan hyppelehtiä... Itselleni tuo ajatus kirkosta jokakin, joka ei ole yhtä kuin Kristus, vaan jolle annettiin on Pyhä Henki hedelmineen joita se kasvattaa, ja Kristus omanaan, aidon katumuksen kutsumana, (ja sitä aitoutta ei ihminen osaa arvioida eikä hänen tulekaan) - jonakin joka silti on ajattomuudessa luotu ja sinne ylettyvä olevaisuus, katsokaas, kun minä siinä seikassa olin kuin humaltunut - jos on taipumus humaltua seikoista, niin siinä on yksi -
on tämä olevaisuus sekä väline meille itse kullekin muum muassa tulla Kristuksen luo, saamaan Pyhän Hengen lahjoja, Se on maailmanhistorian ydin, -- ja jotakin tarkoitettua itsessään - Luomisen päämäärä. Mutta dynaaminen, ei tiettyyn ainoaan oikeaan aikaan tai muotoon jähmettynyt, ajassa kulkeva, aikaan myös vaikuttava, koko maailman käsi joka kurottaa Jumalan puoleen - ja siihen tartutaan Pyhän Hengen kautta, Kristuksen ollessa mukanamme - tämnän minä kirjoitin itse kaikesta mikä B:n teksteistä tuli mieleeni.
.................................................
Seuraavaksi täällä ihmetellään seikkaa, voiko enää puhua kirkosta yhtenä?
Onko mahdollista käyttää yhtä käsitettä, kun puhutaan kirkosta ja nyt minä vasta arvelen että saavutaan siihen - missä kulkevat tosikirkon rajat sitten. Tässä minun piti siltä Tomilta kysyä, kun täällä käytetään sitä predestinoitujen käsitettä, mutta minä opiskelen sen Lutherilta "Siditusta ratkaisuvallasta" kuten sopii teidänkin tehdä. Se on siellä. Eli minä en siihen nyt mene.
Ns Kaksinkertainen predestinaatio merkitsee sitä että yksilöt luotaisiin pelastukseen tai kadotukseen
Sekä tuon toden kirkon että näkyvän siosiologisen instituution kohdalla sopii juuri kysyä, mikä niiden suhde on Jumalan Valtakuntaan - ja nyt minä kiirehdin jotta kerkeän novellin nettikurssille, eli lyhyeen oikaisen: Avain koko vatvomiselle löytyy joka tapaukssa
Sanasta.
siis suhteesta Jumalan Sanaan.
Vanhan testamentin kirkko oli odottava kirkko, sillä oli sana saapuvasta Messiaasta.
Uuden liiton kirkolla on Kristuksen sana omanaan, uskottavanaan vakavasti otettavanaan ja seurattavanaan, Kristus läsnä sanassaan. Okei, siihen kuuluu myöskin niitä kuivia oksia.
.........................................
Saattaa käsittää kuinka Bonhoeffer veti herneet VT:n kieltämisestä ja juutalaisvainoista. Hän on suuresti sitä mieltä, etrtä VT:a kannattaa lukea pitkään, jotta oppii odottamaan ja muistan Pihliksen "Histan häät" ja totean että Forsberg osasi Dosenttinsa, kun puhui pelastusvarmuudesta että kaikki ne heti pitää saadakin, mitään ei malteta odottaa... Itse vain mietin että ei liioin ole reilua mernnä sitä niiltä ottamaan, jotka siihen nojaavat, ja usein nimittävän Jumalan lupauksia "pelastusvarmuudeksi". Nyt minä menen novellichattiin.
Sarja jatkuu.
-
Ostin kirjamessuilta Bonhoefferin kirjasen Yhteinen elämä. En ole päässyt siinä vielä kovin pitkälle. Suurimman vaikutuksen on tehnyt pyrkimys eroon tavoitteista tai unelmista ja keskittyminen arvostamaan Kristusta kirkkoineen ja seuraajineen nyt ja tässä.
'Joka rakastaa omaa kristillisen yhteisön haavekuvaansa enemmän kuin kristillistä yhteisöä itseään, siitä tulee kaiken kristillisen yhteyden hävittäjä, vaikka hän henkilökohtaisesti kokisi toimivansa kuinka vilpittömästi tahansa, tosissaan asialleen antautuneena.'
-
Ostin kirjamessuilta Bonhoefferin kirjasen Yhteinen elämä. En ole päässyt siinä vielä kovin pitkälle. Suurimman vaikutuksen on tehnyt pyrkimys eroon tavoitteista tai unelmista ja keskittyminen arvostamaan Kristusta kirkkoineen ja seuraajineen nyt ja tässä.
'Joka rakastaa omaa kristillisen yhteisön haavekuvaansa enemmän kuin kristillistä yhteisöä itseään, siitä tulee kaiken kristillisen yhteyden hävittäjä, vaikka hän henkilökohtaisesti kokisi toimivansa kuinka vilpittömästi tahansa, tosissaan asialleen antautuneena.'
Hän sinkosi kerran kiukuspäissään: "Jumala vihaa haaveilua". Ja tarkoitti tuommoista.
-
Onko Bonhoefferista tullut Jumala?
-
Tiedät, Benkku kyllä oikean vastauksen.
Kiitos kaikille jotka opettavat meitä ajattelemaan. Luther, P Ruotsalainen, Viljo Porkola ja uusimpana DB ovat ainakin minulle merkinneet hyvin paljon.
Leena on meille arvokas kun viitsii pitää palstaa. :039:
-
Tiedät, Benkku kyllä oikean vastauksen.
Kiitos kaikille jotka opettavat meitä ajattelemaan. Luther, P Ruotsalainen, Viljo Porkola ja uusimpana DB ovat ainakin minulle merkinneet hyvin paljon.
Leena on meille arvokas kun viitsii pitää palstaa. :039:
Tiedänkö?
Se mitä tiedän on aika rajallista, mutta hieman ihmettelen teidän tapaanne "piiloutua" edellä mainittujen henkilöiden "selän taakse". Hieman haiskahtaa addiktiolta
Jumala on antanut minulle mahdollisuuden ajatella jo syntymästäni lähtien, sitä eivät tehneet Luther, Bonhoeffer eikä kukaan muu, kuin Hän
-
Jumala on antanut minulle mahdollisuuden ajatella jo syntymästäni lähtien, sitä eivät tehneet Luther, Bonhoeffer eikä kukaan muu, kuin Hän
Ajattelukykyni on jäänyt sen verran kehittymättömäksi, että usein tarvitsen avuksi muiden kirjoituksia avaamaan uusia näkökulmia. Tässä ketjussa on joitakin mainittu (Luther, Porkola), ja onhan niitä ollut vuosien mittaan lukuisia muitakin, eri aikoina eri kirjoittajat.
Onnellisia ovat ne, jotka voivat luottaa omaan ajattelukykyynsä!
Mt
-
Aika pieneksi jäisi omat ajatusrakennelmat ilman taustavaikuttajia. Jostain se materiaali on otettava.
-
Onnellisia ovat ne, jotka voivat luottaa omaan ajattelukykyynsä!
Mt
Aika pieneksi jäisi omat ajatusrakennelmat ilman taustavaikuttajia.
...ja aika pieneksi jäisi myös omat ajatusrakennelmat jos taustavaikuttajana on vain yksi ja sama vaikuttaja.
Saattaa jopa oma identiteetti olla silloin vaarassa.
-
Luulin olevani valmis jatkamaan, mutten vielä kirjoita mitään. Mietin, että käsitin oikein. Tarkastan eräitä seikkoja.
........................
Tuumailuissani yhdistelin tuota haastetta jonka eteen kirkko nyt näyttäisi asetetun. Toisinaan toivoisi, että hajoisi nyt viimein, mitä sitä väkisin kiinni pitelemään. Eikähän ihmistyö mitään hyödytä. Nyt ei Herra näyttäisi huonetta vain rakentavan.
Muitta ihmiset ovat työn joutuneet kautta aikojen tekemään, apostolit, apologeetat, reformaattorit. Rakkaus kirkkoon, ja rikas teologinen ymmärrys asetti Lutherin itsensä hyvin ikävään tilanteeseen kun välirikko Roomaan oli väistämätön. Olisi sittenkin pidettävä kirkkoa koossa, ja joka kerran kun siita pala lohkeaa pois, on se valitettavaa.
Kirkon oleellisin funktio lopulta on olla rakkauden yhteisö. Sen nimeksi sopi, se tuolla jo olikin, "toista varten" tai "toisia varten". Pyhä Henki salattuna kasvattaa hedelmänsä - kärsivällisyyden, lempeyden, vapauttaa kateudesta, pöyhkeydestä, neuvoo ja auttaa käyttäytymään sopivasti, etsimästä omaansa, iloitsemasta vääryydessä. Rakkaus ei koskaan katoa, siten myös rakkauden yhteisö on katoamaton.
.............................
....................
Katselen vielä tuota aivan alkua - kristillistä ihmiskuvaa. Itse asiassa siitä olisi pitänyt aloittaa, sillä yhteisö koostuu yksilöistä. Tässä käydään läpi myös moni filosofi, joiden kanssa myöhemmin sitten keskustellaan yhteisöstä. Koska täällä aloitetaan Aristoteleestä, ajattelin vähän kysyä, käydäänkö kaikki läpi, tulee pitkä sepitys? Oleellkista on, että tämä alóittaa juuri antiikin filosofeista - ajasta, jolloin Jeesus Kristus eli, kuoli ja nousi kuolleista.
"Maa on pyhitetty, sillä Jeesus on painanut askeleensa sen kamaraan". Muukin, kuin tietty seutu Välimeren pohjukassa. Sillä siinä Jumala tuli aineellisena meidän luoksemme, eikä hienompaa voi tapahtua. Koko asian suuruuden oikeastaan käsitin vasta kun se minulle opetettiin.
Mutta ennen kuin voidaan puhua kristillisestä ihmiskuvasta, on siirryttävä pois paratiisista, sillä vain langennut ihminen voi olla kristitty. Pyhä, ja lankeamaton, ei tarvitse Kristusta. Langennut on oppinut tuntenut tuntemaan hyvän ja pahan, Tässä, yhtäläisesti, kuin hyväksyttäessä ettrei meillä yksinkertaisesti ole muuta kuin konkreettinen, puutteellinen, vajavainen, jopa syntyinen kirkko, eikä pidä muusta haaveillakaan, meillä on toinen ihminen juuri sellaisena kuin hän on, ei jonakin jonka pitäisi vähän muuttua paremmaksi, pyhemmäksi, jota pitäisi vähän korjailla, vaan jotakin Jumalan luomaa sellaisenaan.
Yksilö voidaan nähdä olevaiseksi vain , kun näkijänä on toinen. Ihminen on jotakin, joka jatkuvasti on suhteessa - tämä löytyy jo alkukertomuksista, jossa Jumala näyttää meille kuvaa ihmisestä. Ihminen nimesi toisen, tunnistettuaan kaltaisensa. Hän niinikään elää jatkuvassa vuorovaikutuksen virrassa Jumalan, sinän ja itsensä kokemisen sisällä - tai keskellä. Ei ole konkreettista ihmistä ilman konkreettista toista, ilman "sinää". Itse ajattelin tämän kahlattuani ihmisen olevan erääanlainen jatkuva suhteessaolemisen muoto. Hän ei kuitenkaan voi ikinä kokea tuota toista suoranma itsen jatkeena, vaan vain ja ainoastaan itsestä erillisenä., jonka motiivit, ajattelu ja tunteet pysyvät häneltä salattuina. "Ei kukaan tiedä mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on". Siitä johtuu ihmisen perimmäinen yksinäisyys. Vasta yksinäisyyden hyväksyjä voi todella sanoa: Sinä. Kuka sinä olet?
Hän joka kuvittelee jho tuntevansa tuon toisen mielensisällön, ei voi milloinkaan niin tehdä. Hänelle ei ole "sinää" sillä hänhän jo tietää tuosta toisesta kaiken. Tällaisen "minän" yksinäisyys on syvää, hän jää ilman "sinää"
Itselleni hyvin yllättävää oli tuo, että tämä kaikki lopulta löytyy ikivanhasta kristillisestä ajattelusta, ja kristityn ajattelijan mielestä - tämä kaikki kuuluu uusimman psykoanalyysin kysymyksiin - mikä puolestaan tietty seuraa sitä, millaisia ongelmia analyysisohvalle tuodaan. ONko sittenkin niin, ihan oikeasti, oihan totta, että riistämällä lapsilta Jumala, riistetään kehitysmahdollisuus autonomiseksi omakssi itsekseen, irrottautuminen, ja persoonan kehitys, niin, että saavutetaan terve autonomia. Juuri jotakin minä-sinä - ymmärrystä, eli riittävää erillisyyttä? Mitä Jumalan ja tuon toisen välillä tapahtuu, sitä ei kukaan tiedä.
..........................
MIssä toisesta tulee minulle "sinä", kysyn itseltäni ja Jumalalta, mitä se minulle merkitsee. Hän on ainutlaatuinen, Jumalan tahtoma, epäilemättä yhtä kaukana pyhästä kuin itsekin olen. JUmala suostuu rakastamaan minua, muovaa minua kaiken aikaa uudelleen, sieltäpäin virtaa minua kohti ehtymätön,. loppumaton rakkaudfen virta. Myös tuota toista, ja entäs jos hän osuu olemaan inhokkini... Jumalan luomana tuo "sinä on minulle Jumalan sinä. Oikeastaan, pitäisi kirjoittaa Sinä. Hänessä kohtaan Jumalan.
Kiinnostavaa onkin, kuinka sitten lajitella ihmiset kristittyihin ja ei-kristittyihin.
Ehkä sen voikin tehdä ainoastaan sillä ulkoisella keinolla. Lasketaan kirkkokuntaan lukeutuvat.
-
Onko Bonhoefferista tullut Jumala?
Ehkä se on tätä vauhtia kohta peräti Lutherinkin veroinen!
-
"Sinä" on maailman kaunein sana.
-
Ymmärränkö oikein, nimenomaan Sinä, ei sä ?
Sinä, Herra. Sinun puolestari annettu...jne.
Mitä Sinä haluat ? Ei siis aina Minä haluan !
Ei Minä myöskään ole ruma sana. Yhdessä nuo sinä ja minä=Me, on kirkko.
Tässäkö juuri on kirkonkin ongelman ydin nykyään. Minun jumalani, minun hegellinen rakentumiseni, minun syntini.
-
Ymmärränkö oikein, nimenomaan Sinä, ei sä ?
Sinä, Herra. Sinun puolestari annettu...jne.
Mitä Sinä haluat ? Ei siis aina Minä haluan !
Ei Minä myöskään ole ruma sana. Yhdessä nuo sinä ja minä=Me, on kirkko.
Tässäkö juuri on kirkonkin ongelman ydin nykyään. Minun jumalani, minun hegellinen rakentumiseni, minun syntini.
Juuri näin miunä ymmärsin seikat.
Yritän kirjoittaa näitä selkokielisinä, se on jokin mittari sille, että on ymmärtänyt itse.
Ilmeisimmin huomaa ettei ymmärrä mitään, on ellei saa näitä selkosuomeksi.
-
Tässäkö juuri on kirkonkin ongelman ydin nykyään. Minun Jumalani, minun hengellinen rakentumiseni, minun syntini.
Ei ole, ja kiitos Minna Ruuttunen ja Seuratuvan virsikuoro kirkkopyhästä Paavalin kirkossa.
-
Onko Bonhoefferista tullut Jumala?
Ehkä se on tätä vauhtia kohta peräti Lutherinkin veroinen!
Selkokielellä sanottuna lyhyesti: On jo tainnut mennä Lutherin ohi.
-
Taisin samoin alussa unohtaa sen selvittämisen, mikä on väitöskirja.
Semmoinen on Sanctorum Communiokin.
Väitöskirja ei ole mnuuta, kuin tutkijakoulutuksen opinnäytetyö. Siihen kootaan aiemmat tutkimustulokset, josta sitten johtopäätökset vedetään. Edellytys on, että ne ovat siellä kaikki., Siten tämäntyyppiseen suurtyöhön harvempi viitsii. Oletettavasti Bonhoefferin motiivina oli hieman antaa veljiä päihin. Kun nämä kuulivat nelitoistavuotiaan tunnilla lipsauttaneen opettajalleen, että aikoo lukea teologiaa, he olivat läkähtyä. "Ja siihen läpimätään instituutioon aiot työhön, siis?" Muttei ainoastaan. Hän on siitä alkaen arvattavasti miettinyt, mikä kirkko oikein tosiaan on. Ja lukenut kaiken mahdollisen, sillä kirjoittaessaan tätä hän oli parikymppinen, ja harrasti etenkin Tübingenin vuosinaan paljon muutakin kuin opintoja.
Samoja kiivaita kiistoja olivat nekin, jossa veljiään tavattomasti nuorempi Dietrich suuttui, ja huusi panevansa päänsä pantiksi siitä, että Jumala on olemassa. No, Jumala sen pantin sitten otti, kai taas näyttääkseen, että on kuin onkin. Kai meidän olisi hyvä varoa puheitamme Hänen edessään. :003:
Kirkon olemusta on koetettu kuvata siitä saakka, kuin se on ollut - oikeammin, kun apostolien sukupolvi vaipui hautaan, eikä maailma loppunutkaan.
.................................................
Tänään mietin, ja olen joskus vähän hattuuntunutkin, kun mediassa haastattelevat ja väki vastaa, että "uskon kyllä, mutten niinkuin kirkko opettaa - kuinka moni lopulta tietää, miten kirkko sitten opettaa? Ja meneekö siinä jo sekaisin sekin että johonkin tuntuu kuin uskoisinkin mutta ei suinkaan se sitä, mitä kirkko... Mistä luin, joku peruskoululainen yrittänyt urhoollisesti kokeissa, että "Kirkolla on oma puolue". Eikä tilanne lopulta liene sen kummallisempi vaikka kirkkoonkuulumisprosentti olisi korkeampi kuin Paavalin seurakunnassa. Hermannin alue on jotenkin - pilaamatonta maaperää - suorastaan. Aika kamala mielikuva kirkosta, mutta toisinaan ajattelen näin. Kai siinä takana sitten on omaa etsintää nelitoistavuotiaasta. .
Pahinta on, ellei kirkko sitä opetettavaansa itsekään tiedä. Tänään kovasti pidin seuroista, oli niiden Histan häiden vastakohta ja loppua kohti parani, niistä ei totisesti olisi kannattanut himpsiä kesken matkoihinsa - vähän semmoista esiintyi. Siellä todettiin varsinkin edellämainittua aivan ääneenlausutuksi, "mä en tiennyt miks pappi teki ristinmerkin enkä sen jälkeen mistään mitään". Semmoiseen pimeyteen putosion kyllä itse, ja minulle se ei ollut koetehtävä kouluun, vaan jotakin kamalaa.. Olisin lopulta kai kulkenut kauas opettajaa hakiessani, mutta niin tuo kulki Paavo Ruotsalainenkin.
..............................................
Joku saattaa pahastua Jeesuksen puolesta, että onko Bonhoeffer Jumala, mutta Jeesus tuskin pahoittaa mieltään. Hänellä taitaa riittää ajasta aikaan näitä, joista saa kukin häntä kiittää. Kun itse kysyin Herralta, onko Hänellä tästä minulle sanomista, jäin hiljaa sitä vastausta odottamaan. Hyvän vastauksen löytää Mannermaalta joka sen juoksuttaa Lutherilta, joka puolestaan kiidättää Jumalalta; Totta on, että ihmisen on vaikeampi ihailla saati rakastaa sitä, mikä on enempi kesken, ja kenties suorastaan ne sielunsa haavat tai sulaa häijyyttä näyttää, kuin vaikkapa ihmistä, jolla on älykkyyttä, viisautta, rohkeutta ja vielä nöyryyttä hyväksyä jopa todella antamaan elämänsä jos Jumala sitä päätä pantiksi pyytää. Jumala rakastaa keskeneräisyyttä meissä, Hän luo itse rakastettavansa. Anteeksianto on teko, ei tunne. Vaikka tuon toteaminen, ja kätensä pidättäminen, älä iske takaisin. Ei ihailu synniksi koidu. Ellei sitten sitä salakavalaa tietä, että kateutena kiehuu kuin maitokattila: Mikä Jumala tuo luulee olevansa? Melanie Klein sanoo kateudesta: Se on tuhoava tunne, ja voi hyvin vain nähdessään kärsimystä.
Bonhoeffer kyllä jäi hautaansa, eikä siten varmasti ole Jumalan Poika, joskin loppua kohti hänen kuvansa kaikessa, mitä vielä viime metreiltä pelastettiin, liuottaa hänen persoonallisuutensakin poissaolevaksi - ja huomaa katselevansa Kristusta. Hänen omat sanansa: En tiedä edes, kuka minä olen! Mutta tiedän, kenen olen. Sinun minä olen, Jumalani, Ta:i Tunnen olevani kuin pirstaleiksi särkynyt peili, toivon enää, edes yksi siru heijastaisi jotakin Totuudesta.
Ei hän muuta pyytänyt sitten enää. Eikä elävin silmin saanut nähdä siihen vastattavan mitään. Ehkä tuo, kulkea ennakkoluuloista tuon toisen kohtalon pakostakin myötäeläen, saa suremaan tuhoamisen assemesta.
...............................................................
Bonhoefferin viimeiseksi jäänyt julkaisu, postuumi "Widerstand und Ergebung" julkaistiin "Kirjeitä vankilasta" nimisenä, myös englannin kielellä. (Letters and papers from Prison). Kuitenkin tuo Vastarinta ja periksianto kuvailee erään kysymyksen ydintä.
Jumalan edessä aina periksi, pahuuden, vilpin, epäoikeudenmukaisuuden edessä missään nimessä ei.
Näitä olen itse mietiskellyt.
- Tuleeko, vai eikö, kirkon ottaa kantaa poliittisiin ja maailmanpoliittisiin kysymyksiin? Jos niin milloin?
Ikäiseni muistavat vielä pastori Richardt Wurmbrandtin. Tavallaan tietysti reaalipolitiikkaa, tavallaan noloa, että Kekkosen piti kutsua piispa kaffelle ja huomauttaa, että Kremlistä terveisiä, olisi kovasti mukavaa, kun ette päästäisi kirkossa puhumaan. No, ei päästetty.
Samantapainen tausta sillekin on, miksei tuota Sanctorum Communiota, hyvää opasta siihen, kuinka kirkko on kristittyjen silmin ajasta aikaan nähty, juuri Suomessa tunneta. Saksan kirkkotaistelussa Suomi tiesi kyllä puolensa, ja oletettavasti, jos koko hyttystä huomasi, luotti Volkskirchen piispaan Veckel nimeltään, , joka selvitti medialle, että "lisensiaatti Bonhoeffer on kiistatta lahjakas mutta opillisesti hämmentynyt, kalvinismiin päin liukunut hurmahekinen nuori mies". Tämä piispa vieraili täällä viiteen kertaan. Murtorinne: Veljeyttä viimeiseen asti, ja Risti hakaristin vcarjossa) .
Vielä, kun täällä ei kirkkokaan enää mitä hyvänsä reaalipolitiikkaa nieleskellyt. Alkuun, nimittäin nieli hyvinkin.
Kun nyt kysyy noin 70v käyvältä teologijoukolta, heidän käsityksensä Bonhoefferista on vain huono. Parempi olla lukematta. Kaivoi suotta itse verta nenästään.
......................................................
Poliitikkoja on tähän asti kiinnostanut, mitä kirkko aikoo opettaa elämästä? Kuolemasta se saisi saarnata, luulen, mitä vain.
Pelkääkö kukaan toinen sitä mahdollisuutta, että kirkko saa jo puhuakin, mitä hyvänsä?
Mikä on kirkon asenne kärsimykseen? Mitä siitä opetetaan? Milloin ja minkälaista vastarintaa - milloin annetaan periksi?
...........................................................
Itse asiassa tällä väitöskirjalla luodaan kirkkososiologian latua.
Keskustelu tästä teemasta olisi kyllä tervetullutta: Mihin kirkon tulee ottaa kantaa? Onko tuo ennen aikojen alkua syntynyt täällä siksi, että täällä kuoillaan, siis antamassa lohtua kuolemanpelkoon?
Voiko siihen taas juuri lohtua antaa?
Mitä merkitsee tuo "moniäänisyys" - voiko kirkolla lopulta olla kuin yksi ääni, paimenen, Kristuksen, ja muu hälinä ympärillä lähinnä haitaksi?
Tämän voi tietysti itse lukea, nyt se löytyy teol tdk:n kirjastosta englanniksi, ja aina jotain kasutta kaukolainaan saa. Pokkarina ei mahdottoman hintainen. on hyvä, että on näitä tutkimuksia tehty, vieläpäm siten että ekumeniankin avaimiin asti. Hyvin moni kartolisissa kirkjoissa on löytänyt tämän huolella tehdyn tutkimuksen ja todennut, että jopas nyut jotakin, olemme yllättävän yksiäänisiä sentään.
En täältä itse sittenkään erottanut niin kovaa yleistä meteliä.
No, niin.
Lopusta alkuun melkeinpä.
Huomenna, jos saisin selvitettyä, mitä merkitsee halpa armo. Kun se ei minusta ole samantekevä asia.
'
-
Sallitaanhan lauman lampaiden ja pässinpäidenkin ääntelehtiä vaikka siitä sekavaa mäkätystä syntyykin. Ei kai kirkko ole tahdottomien tuppisuiden joukko. Eihän sellainen Paimenta tarvitsisikaan. Paimenella on varmaan käyttöä myös Bonhoefferin kaltaisille paimenkoirille.
Olen kerran kuullut Wurmbrandtin puhuvan. Kirkossa puhuessaan hänen sekavat tunteenpurkauksensa olisivat ehkä olleet jokseenkin neuvostojärjestelmälle vaarattomia. Olisivat jättäneet hänestä tekemättä sellaista marttyyriä.
-
Niinpä. En itse kuullut, ja kirjat stilisoi tietysti toimitussihteeri painokuntoon.
Eiköhän tuossa olisi piispan ollut hyvä sanoa, että no jos minä ensin vilkaisen, mikä on miehiään. Päätetään sitten ihan itse. Eihän tuo, että Kekkonen hässelöi, kuin alleviivaa marttyyriutta, ja toisaalta kyllä kuvaa kirkon suhdetta valtioon. Pitäisin itse ajatuksesta, että kirkko saisi toimia valtion omatuntona, ja se toimii niin joissakin maissa joissa sillä jokin teologia on. Ajattelen tässä vapautuksen teologian merkitystä. Chilessä kirkko asettui junttaa vastaan, ja päitähän siinä putoili. Täällä ei taitaisi käydä niin kuinkaan.... Eli en oikein aina tajunnut kirkon linjauksia. Pahemmin se suomettui kuin Suomi.
...................
No, onhan meillä nykyistä hirmuvaltaa vastassa vasemmistoliitto, ja varsin sutjakasti mennään kai laman läpi. Saivat sen maltillisen ratkaisunsa, eli työrauha taattiin kolmeksi vuodeksi. Tiedä häntä kuinka se hiljaisesti sittenkin vaikuttaa, että on useasti vielä se rippikoulu kumminkin jossain käyty, pakolla viedään juhlajumalanpalveluksiin ja Sanaa voi korvaan jäädä, ja kirkon jäseniä ollaan... Kyl se on kaikki kirkon jäsenyyttä... Ja kuka lopulta osaa tässä matalan profiilin kaikkia palvelemaan kipittävässä maallikkosaarnaajain luvatussa maassa sen ihmeemmin sitä jumalansanaa... Ja onko ne papit kummempia kuin ylikasvaneita seurakuntanuoria useastikaan... Kyllä se niin on yhtä pettymystä, ei selitetä ja jos niin en minä tuota tänään huoli, kun tätä mikä eilenä loppus. Äiti muutu suklaamuroiks.
...............
Kyllä maailma ääntä vetää, ja viita p****a, totesi muistaman mukaan jo muinoin joku alla Pohjantähden, sodassa tai rauhassaan, murheen tai onnen aikana. Pellossa semmoinen on varsin paikallaan, heikoksi jää muutoin elo.
.................
Heräsin ja muistin että sehän jäi se Islam-ilta. Tiedä mikä tätä uutta turhaketta vaivaa, mutta pudottaa jatkuvasti Areenalta pois, ja tämä sivu olisi alla. Minä myyn tämän, ellei Mette toivo tämmöistä joululahjaa. Eli tuli sitä lannoitetta täältäkin joukkoon, ei sitä kolmelta yöllä muuta niin pahemmin...
.................
Toisaalta, tämä kai sitten on sitä kirkon moniäänisyyttä juuri, miksi ei voida suoraan sanoa, kun joku kysyy, että ei meillä olla mitään mieltä siitä tästä tai tuosta, mitä nyt kirkkososiologian puolelta useasti ne toimittajat utelevat. Meillä ollaan yleensä paremmin semmosta mieltä, että maailma paranis, kun tuo vieressä määkivä pysyis vaiti. Että yks tilaa kiveä käteen, jotta sais kivittää homot, toinen pukisi naisen burkhaan ennen kuin papinkaapuun, ja loppuosa viskoisi niitä noin muuten. Mutta toinen kristitty olis kyllä se kohde, ei me muita, eli ihan harmitonta sakkia, tervetuloo viihtymään, meillä on kaikkea kivaa menoa. Jaa, joku sanoma... Eikös minä juuri sitä selittänyt?
Kyllä, se ja vain se on tämä Kristuksen ruumis, pyhä ja syntisenä eteenpäin vaeltava, ainut kirkko joka meillä nyt vain sattuu olemaan. Raihnas tietty, vakuutusaika ummessa, kun alkaa olla tuota ikää. Mutta tässä kai näkyisi tuo Jumalan tahtoma rakkaus, Jumalan rakkaus juuri sitä kohtaan, mikä on kesken, kehno, toisten vähän kuin syystäkin halveksima, tämän sorttiselle sakille Paavali kuitenkin viitsi kirjoittaa viisaustietoa siitäkin vähäsen kuinka kohdata ne joita pitäis mielestänne kyllä paremmin viskoa kivellä.... Olkaa lempeitä, kärsivällisiä, älkää käykö kateellisiksi, kerskailko ja pöyhkeilkö, älkää iloitko vääryydestä, iloitkaa totuuden voittaessa, älkää sitä omaa etuanne hakeko, älkää muistelko kärsimäänne pahaa, älkääkä katkeroituko... Ja sekavaa oli meno siinäkin seurakunnassa.
Jokainen eläköön sen osan mukaisesti jonka Herra on hänelle suonut ja joka hänellä oli kun Herra hänet kutsui. (1Kor 7:17). Ei tällä tarvitte orjuutta puolustella, senkin on kristityt osanneet, jokin totuus tässä on tälle ajalle,
Ja minä melkein luulen, että kun siis Herra kantaa kirkkoaan, kuten kantoi ristin, sillä tavalla olisi jokaisen kristityn vain kannettava sitä samaa. Jossakin vieressä aloitetaan, että "Herran ristin kantajiksi meidät täällä kutsuttiin" eli epäilenpä, kirkkoa jokainen on kutsuttu kantamaan ja juuri tuossa ylemmässä, 1Kor13ja jakeet siinä aivan 1-13 saakka, siinä hengessä.
.
.
-
Selkokielellä sanottuna lyhyesti: On jo tainnut mennä Lutherin ohi.
Totta Mooses. Ein wirkliches Höfer. :003:
Hirteen vedettiin, kuoli, ja poltettiin.
Ylösnousua tässä varrotaan. :repee2:
-
Ja silti voi aina toivoa, uskokin on "lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan" (viite: Kts Prskan linkki). Voi toivoa, että Paimenen ääni sentään kuuluu maan hiljaisten, arkojen ja etsivien, eksyneiden ja lohduttomien korviin, tuon yleisen hälinän ylitse. Eikö niinkin todeta, että "missä on paljon puhetta, siellä on tyhmä äänessä".0( viite. KTS jälleen Pirskan linkki ). Ei ehkä enää olla kirkossa, ellei se ollenkaan kuulu. Tästä onkin hyvä siirtyä ajattelemaan yleistä pappeutta, jokaisen kristityn vastuuta. Nälviminen virkistää sielua, mutta keskustelu antaa enemmän ajatuksia.
Se ksi menee vähän, että jos ei koskaan sairasta, ei oikein tajuu, miksei se vaan ryhdistäydy, ellei ikinä joudu rahapulaan ajattelee, että säästäisi vähän. Kyllä pitäs voida kysyä, että mitä kirkko opettaa johdatuksesta, ja saada toisenlainen vastaus kuin että minä oon. semmoinen alatien körtti. Ole vaan, mutten minä sitä kysynyt.
Sillä minä Herralta kysyin että olisko tointa. Hän kysyi, että aiotkos loppuikäs olla kuin hamsteri sen kaiken kanssa, mitä minä sinulle lusikalla syötin, vaikka juoksit kirkkoon karkuun, kun etiikkaa yritin, koeta ny vähän jakaa, en minä sitä sulle yksistään tarkoittanut. Ja kunnolla kans.
-
Selkokielellä sanottuna lyhyesti: On jo tainnut mennä Lutherin ohi.
Pitäisiköhän minunkin sitten puhua selkokieltä? Tarkoitukseni oli vain vihjata, etten pahastu ollenkaan, jos referoidaan jonkun oppineen teologin ajatuksia. Vanhemmissa kirkkokunnissa heitä kunnioitetaan, ja kyllä se mielestäni sopii tällaisessa nuoeremmassakin, joka on jopa nimensä sellaiselta ottanut (olkoonkin, että tuo nimi taisi alun perin olla herja).
-
Miettiessäni mikä edellä kirjoitetusta, on eniten vaikuttanut omaan ajatteluuni nyt tuoreeltaan, on tuo kirkon ulkoisen hahmon muuttuminen. Se ei ole rikoksellista, se jopa on jotakin aivan Jumalan hyväksymää, niin kauan kuin kirkon sanoma säilyy.
Ei ollut pahaksi kollata muutakin, eli Jeesus-tutkimusta, muuta, kuin kirkkohistoriaa, siis aivan eksegeettistä kollausta Nasaretin miehestä. Ongelmana siinä on materialin niukkuus, mutta hyvin selkeytyi, kuinka todella näyttäisi "tarpeellisia olevan vähän". Hän oli pahuuden voimia, ei mitään valtiota vastaan taisteleva "profeetta" - sitaatit, kun en muista/hoksaa, kuinka aikalaisuus noin yleisemmin nimitti - jonka sanoma oli yksinkertainen, jokaisen käsitettävissä ja samaslla hätkähdyttävä. Metodi kun osoittautui kärsimiseksi, ja kärsivällisyydeksi vaikka kuinka härnättiin, lopulta kuolemaksi. Mikä uskomaton luottamus - sillä ihmisenä Jeesus itse hän kärsi ihmisen tuskan myös kuolemassa.
Hän julisti kuoleman voittamista, ylösnousemusta, käännettä ihmiskunnan historiassa, ja missä Bonhoeffer näytti tietä, on ollut tämä. On vain kuin helpompi käsittää eurooppalaista, jonka elämänhistoria on tuttu ja seurattavissa. Elämän loppua kun koetti hakea, hän himmenee, ja kuoleman edessä kohtaa sekä ihmisen murheen, että Kristuksen voiton. Hyvät ihmiset, kuinka rakkaaksi Jumala hänelle onkaan tullut.
...............................................
Nämä itselleni merkitsivät eniten: Kutsu seuraamaan Kristusta saattaa hyvinkin merkitä kutsua kärsimykseen.
Joskus nuo pakonomaiset houkuttelut kirkkoon, sirkukset ja puuhapapit, vaikuttavat armon tyrkyttämiseltä, vaikka sille ei ole mitään tilausta. Sen itse nimitän kyllä "halvaksi armoksi". Että koettakaa nyt edes yksi karamelli syödä -- tai on meillä näitä suklaakuorrutteisiakin - tai baageleita joka makuun, uskokaa pois - Maistakaa nyt, olkaa kilttejä -- Herätyksen rukoileminen kai ainoa on, jonka saattaa tehdä. Ja toimia vaan... HYväksyen sen, että ulkoasu muuttuu. Hän jo mietti, miten saarnata Kristuksesta "aikuistuneelle yhteiskunnalle". Ja suunnitteli siitä kirjasta. Siitä palasia saattoi hävitä, kahden viimeisen kuukauden kirjeenvaihto tuhottiin, kun Bethge vangittiin. Jos Bonhoeffer on jäänyt elämään, hän elää tämän ajan Johannes Kastajana. "Hänen tulee kasvaa, minun vähetä"
Jos armon ymmärrys kallisarvoiseksi meillä olisi, ihminen lähtisi Paavo Ruotsalaisen tapaan sitä etsimään tuskissaan vaikka miten kaukaa. En tiedä, kuinka armon pitäminen arvokkaana voitaisiin herättää. Useasti vedotaan siihen, ettei ihmisiä pidä kiusata eikä rääkätä vaatimuksilla, kun eletään vaikeita aikojakin.
No jaa.
Vaikeina aikoina kirkot tavallisesti täyttyvät,
"Jeesus Kristus on maailman perimmäinen realiteetti". Ymmärsin ihan tarkoituksella "realiteetin" oman käsitemaailmani mukaisesti. Perimmäinen totuus.
Sen mukaisesti järjestyvät kaikki muut tosiasiat, ja etsivät paikkansa.
Hän ei sano: Raamattu on maailman perimmäinen realiteetti", vaikka harva luki sitä niin tavattomasti kuin Bonhoeffer. Aivan jatkuvasti.
Tuossa on melko suuri ero - muistelen paluuta viime Herättäjäjuhlilta ja kotimatkaseuroista. "Jeesus Kristus on kuin lahja, joka on kääritty Raamatun paperiin" tai "kuin seimi, johgon Jeesus-vauva laskettiin nukkumaan". Joillekin itse paketti on niin viehättävä, etteivät he siträ koskaan sitten avaakaan". (The Simojoki bros.)
Raamattua tuleekin lukea tuntuvasti enemmän kuin viitsin, jotta löydän Kristuksen, huomasin siinä. Vanha Testamentti merkitsee, kuin kärsivällisyyden opiskelua. Sukupolvittain odotettiin Messiasta, eikä toivosta luovuttu vaikka viipyi viipymistään, ja tullessaan ei oikewin vaikuttanut odotetulta. Siis vähemmällähän pääsee poimimalla hätäiseen kiellot siihen ja tähän ja tuohon. Ja lähtemällä sitten hommaamaan "puhdasta kirkkoa" - semmoisesta Kankaanpäässä nyt taistellaan. (Leheltä luin, saa kai lainata?) On kirkko kirkossa, eli raamatullisilla oma ehtoollispöytäkin, vaikka kitrkkoneuvosto on pyytämällä pyytänyt jättämään kirkon hajottamisen... Unohtuneeko tuo, että Elon Herra huolehtii kyllä pelloistansa, ja osaa erotella valhevehnän raviunnosta? Että yhä edelleen kysytään kärsivällisyyttä, ja irtiosanoutumista vasta, kun kirkko vallan hylkää sanomansa.
Voiko lopulta lainkaan puhua tuosta, jonka käänsin "tosi kirkoksi" (Die Empirische Kirche" vei omat ajatukseni vähän omituisiin yhteyksiin, siksi toimin noin)... lainkaan, ainakaan muunba,m kuin jonkinlaisena abstraktiona?
Siihen ei Uusi Testamentti vastaa - heittää oikeastaan vain kysymyksen. "Kaikki, jotka ovat Kristuksessa ovat yhtä hänen kanssaan". !
.....................................................................................
Minä koetan kahlata tämän varsin vaikeaselkoisen kohdan viikonloppuna siten, että sen todella varmasti ymmärrän.
Se on tärkeä, sillä kirkkokäsitysten ero on pahin ekumenian kompastuskivi.
....................................................................................
Milloin oikein voi todeta heidän "olevan yhtä" - mietin itse, että Jeesus Johanneksen muk (Joh 15) pyysi sitä jäähyväisrukouksessaan, mutta yksimielisyys repeili jo apostolisena aikana, joten mahtoiko hänkään saada kaikkeen pyytämäänsä toivomaansa vastausta... Tai paremmin, että kirjoitettiinko tätä vetoomukseksi, kun jo riideltiin kunnolla-?- .
Toisaalta Kristus on läsnä jokaisessa meistä DB), ja siten Pena, DB käsittäisi tuon mekastavan lammaslasuman, joskin pyytäisi sitä kunnioittaen ja kiitollisina, "katumuksen kautta ja kiitoksen kautta"(DB, kirjeitä vankilasta) katsomaan Paimenen kuvaa, muuttuakseen hitaasti sen "kuvan kaltaiseksi itsekin". (Paavalin kirjeestä kts Pirskan linkki). Ja syömään annettua ravintoa, sen sijaan, että pureksivat toisiaan (LK).
Eräs suurimmista erottavista tekijöistä on tuo, onko nyt sitten saarnavirkaan kutsuttu osa "pyhien yhteisöä" ja mistä sen tietää. Rk kirkossa pappeus on sakramentti, pappi pyhä pappeutensa perusteella.
Minun aikani on tainnut tuohon vähän pettyä.
Prostestanttinen kirkko ei tällä tavoin näe kykenevänsä nimeämään pappejaan. Sen lohduksi jää Jes.55:11, ja puhe Pyhästä Hengestä "tuulena, joka puhaltaa, missä tahtoo".
Itse ajattelen, että maallikkojen kannalta tuo dogmaattinen ero on yksi lysti. Pahemmin kai Jumalan tahtoa rikotaan rikkomalla ehtoollisyhteys jäsenyysriidoilla?
Mutta näin kyllä: "Ei mikään muu ole pyhää, kuin Jumalan tahto, ja ihmistahto, joka noudattaa sitä".
..................................................
Minä lupaan edetä ja edistyä.
-
"Tuuli tuo tuoksun, kantaa aallon rantaan
taivuttelee metsän joka männyn harjun rakkaan
En siihen pysty, en käskeä voi tuulta
kuinka tienkään löytäisin
jos etsin, etsinkö suotta?
Ihmettä katson, milloin ihmistahto
metsän, meren lailla sinun tahtoos, Herra, taipuu,
en siihen pysty, en käskeä voi tuulta
yhtä pyydän: taivuta
myös minut, tahtoni Luoja."
-
Kiitos taas Leena nautinnollisesta tulkinnasta tärkeisiin kysymyksiin. Kirjoituksessa on Bonhoefferin ajatukset Leenan omalla sielulla ja sydämellä
koettuina.
Jokainen voi lukemaansa tutkailla hiljaa mielessään, poimien sen minkä sydän valitsee, omaan tilanteeseen ja pohdintaan soveliaaksi. Ne kohdat sitten jäävät vaikuttamaan, kuten nytkin muutamien lauseiden helmet.
Lähtökohta, Kirkon olemus, muuttuva, mutta tuhoutumaton on DB:n selvästi näkemä.
-
Tänä iltana palasin lukuun 5,sillä silmiini osui jotakin erittäin tutunoloista.
Niin pitkään kuin kirkko on ollut olemassa, se on kiistellyt ristinkuoleman merkityksestä.
--Miksi tarvittiin niin julma tapa anteeksiannon ehdoksi? Eikö meille voitu antaa anteeksi ilman raakaa verenvuodattamista ja kuoliaaksi kiduttamista? Pyhäkouluvastaus on: Koska Jumala on pyhä. Ei se aivan kaikille riitä. Itse asiassa tuolla on suuri merkitys ihmiskäsitykselle. Ihminen ei halustaan huolimatta saa tehtyä tekemättömäksi.
Jumalan sallimasta niin on. Eilinen on osa identiteettiämme, eikä sitä riistetä... Moni pitää dementiaa valitettavana, pelkääkin kohdallansa.
Kukin kantaa kaiketi omaa itseään raskaimpana ristinänsä.
Jokin muu, kuin anteeksiantamus, vasta riittää tyynnyttämään ihmisen, joka ei nyt vain ole niin abstrakti. Meillä tosin on ollut onnea; ei ole ojennettu pystykorvaa käteen ja käsketty tappaa piippalakkeja. Harvempi on joutunut miettimään, tekisikö todella pakkoraossa abortin. mutta eronneita, pettäneitä ja jättäneitä kai piisaa. On himoittu toiselta muutakin kuin aviopuolisoa - kykyjä, taitoja, osaamista, koulutusta, tietoa, ulkonäköä... Jos ei minulle anneta, niin tuoltakin on otettava pois - tämä on ihan epistä!
KUn synti saa tulla todeksi omalla kohdalla, ihmisessä monuikerroksinen, primitiivinenkin puoli, herää odottamaan oikeutettua rangaistusta, sillä ihminen on siten rakennettu. Joku säikähtää sairastuessaan: Onko tämä Jumalan rangaistus - joku lapsensa sairastuessa aivan samoin. Lääkäri kuulee niitä tarinoita päivittäin. Ne muuttavat muotoaan, mutta pysyvät. Ihminen tarvitsee, todella tarvitsee historiassa tapahtuneen konkreettisen sovitusteon - usein vasta tämän jälkeen hän uskaltaa katsoa itseään - sovitettu ihminen on jo puettu, hän ei seiso alastomana, ymmällään, häpeissään, kauhuissaan.
--Seuraava kysymys onkin: Kyllähän Jeesus Kristus, mutta...
Mutta mitä?
Tuota, että "muttaa" seuraisi vielä jotakin, pidetään ylpeytenä. Ei sen tarvitse vain sitäkään olla.
Se saattaa yksinkertaisesti merkitä kaikuja tuosta luonnollisesta moraalilaista, jossa ihminen ymmärtää eettisyydestä jotain, syyn, seurauksen, ajan, peruuttamattomuuden, inhottavan muiston, syttyneen vihollisuuden, rikotut välit. Tee nyt jotakin - ja oikein onkin - ihmisten kesken. Muttei Jumalan.
---Vakavampaa on, ja sen ainakin Jumala näkee: Ihmisellä on halu syntiin. Kaikeen jolla tuottaa toiselle mielipahaa, kärsimystä, kysykää itseltänne, kuka ei koskaan ole rikkonut ainuttakaan käskyä, edes sellaista joka olisi hyvin mielekäs - mielenrauhankin saisi jo, jos ei ajattelisi: Minä tahdon viedä tuolta tuon - olipa vaimo, härkä, palvelija, ajsatus, viisaus, taito. Ellen saa itselleni, ei se muillekaan kuulu. Jos ajattelee Vuorisaarnaa, niin mielenrauhan menettää kyllä jo joskus toisen puolisoa ajatellessaan. Silloin rikkoo ainakin jotain itseltään, mielenrauhan - . Ei sekään ole oikein, me emme ole itsemme omat, meistä jokaisessa on Jumalan copywright.
IHminen, joka ei koskaan kohtaa edes tuota "Kyllähän Jeesus Kristus, muttaa, jää kuin normatiivisen etiikan tajun alapuolelle. Tai sitten hän on joskus saattanut tulla kannetuksi päätökseen, jossa kaikki käännetään päälaelleen.... sinä. Mutta Jeesus Kristus - ja väittää nyt omistavansa vapautuskirjan für Ewigkeit! Jos tietensä tekee syntiä vedoten anteeksiantoon, niin pitää kyllä armoa halpana, jatkaa siis itsensä ja toisten vahingoittamista. Vaikka miten vakavasti.
Sovituksessa on jotakin sanana tuttua, sisällöllisesti uutta. "Hänet te surmasitte, Elämän Ruhtinaan, ja naulasitte ristiin" (Ap.t) ja niin piti olla. Koska ihminen elää keskellä aikaa ja historiaa, myös sovitus, jolla anteeksianto lepää, oli historiallinen tapahtuma. Tässä eroaa Kristuksen kirkko "uskontokunnasta". Se vaeltaa ajassa, ei synnittömänä, ei lankeamattomana, vaan Jumalansa kanssa pysyvästi sovitettuna, uskoen siihen, tietäen vain, että hänen Henkensä on salatusti läsnä.
He, jotka näkevät rajat, ja osaavat määritellä Jumalan valtakunnan, eivät enää ole kirkko. Nämä elävät näkemisessä, eivät uskossa, kuin perillepäässeet. Kirkon aika päättyy, kun näkeminen alkaa.
................................................................
Ajattelen toisinaan tässä erästä Straussin laulua, Zueignung: ... Und beschworst darin die Bösen, bis is ich, was ich nie gewesen, heilig, heilig als Hertz Dir sankt: Habe dank!
sekä Tippettin oratorion loppukuoroa: "I would know my shadow and my light, so shall I at last be whole".
Me rakastamme Jumalaa ottamalla vastaan. Hän rakastaa meitä asettamalla meidät ihmisyhteisöön, jossa palvelemme. Hän rakastaa meitä "antamalla meidän antaa".
-
Jos joku hakis nuo pätkät Youtubesta, se olisi kiltisti. On nykyään niin monipualinen :003: ettei löydy.
Richard Strauss: Zueignung ja
Michael Tippett, oratorio: A Child of our time. Loppukuoro: I would know my shadow and my light.
-
Jos joku hakis nuo pätkät Youtubesta, se olisi kiltisti. On nykyään niin monipualinen :003: ettei löydy.
Richard Strauss: Zueignung ja
Michael Tippett, oratorio: A Child of our time. Loppukuoro: I would know my shadow and my light.
Richard Strauss: Zueignung http://youtu.be/0hLv61aKpbM
Michael Tippett, oratorio: A Child of our time. http://youtu.be/iaSGTwzqKdg
-
Kiinnostavinta kyllä on, että kirkko lankesi jo alkutilassa - paratiisissa - jokseenkin synnyttyään. Adam eli "ihminen" ei yksinään langennut, ja jokainen tietää kuinka helppoa on olla yksin kotona hyvä - verrattuna nyt vaikka työpaikkaan, ainakin toisinaan, tai perheeseensä - toisinaan. Mutta Adam ei ollut liioin järin onnellinen. Kaksistaan he jo muodostivat kirkon. Ja lankesivat. Mutta saivat Jumalalta vaatteet ja suuren lupauksen.
Siitä alkoi aika, historia, kirkon ensimmäisen lupauksen aika, se, joka sai Kristuksessa täyttymyksensä. Totta väki erehtyi, erttä aika sai täyttymyksensä, ja Jerusalemissa vallan herettiin työnteosta... Ei aivan, kirkko. Se jatkoi taivallustaan uusia aikoja kohti.
Dosentti arvosti kovin Vanhaa Testamenttia, odotuksen merkitystä. Siihen viittasi kyllä niissä Pihlajamäen "Histan häissä" körttipappi, todetessaan, että aina vain meillä on kiire näkemiseen. Loppujen lopuksi arvostan näin matkan päästä sitä tapausta.
-
Tosi suuret kiitokset, Seppo! :026:
-
Bonhoefferin Yhteisestä elämästä (Gemeinsames Leben, -39) kohti osuneita ajatuksia (oikeastaan yksi ajatus sanottuna kahdesta suunnasta: Ken ei pysty olemaan yksin, varjelkoon itseään yhteisöltä. saa perustelukseen lainauksen Lutherilta: "Meidän kaikkien on kuoltava eikä kukaan voi kuolla toisen puolesta, vaan joka ikisen on omassa persoonassaan kamppailtava itse puolestaan kuoleman kanssa ... minä en silloin ole oleva rinnallasi etkä sinä minun rinnallani." Ken ei kestä yhteisössä, varjelkoon itseään yksinololta. Tähän liittyy Lutherilta: "Jos minun on kuoltava, en ole yksin kuolemassa, jos kärsin, niin seurakunta kärsii kanssani."
-
Yksi helmi siinä kirjassa. HYvin tuo mieleen tuon Lutherin ajatuksen. Kiitos. On hienoa kun joku lukee toisesta kirjasta samaan aikaan.
-
Loppuluvussa, kirkon eskatologisen toivon todellisuutta katsellessa, on palattava alkuun.
Kaikesta käsitteellisestä ja vaikeasta ei vain voi luopua edes sillä verukkeella, ettei se takuulla ketään kiinnosta.
Vanhan testamentin tyyli, jossa Jumala näytti liikuttelevan vain yhtä kansaa, puhuvan sille, johdattavan sitä, nimittäin hämmensi kyllä itseäni, ja sai minut kysymään, onko Jumala kiinnostunut yksilön kohtalosta, yksilöiden kohtaloista, vai olemmeko me sattuman viskeltävinä. Yrittäessäni kysyä tätä suoraan, en saanut vastausta ainoaltakaan prelaatilta. Yninää, ja varoittelua tukeutua "merkkeihin ja ihmeisiin". Ei napannut muutenkaan.
Olin tyytymätön aiemmin tyrkytettyyn rutiinioikaisuun, jolla selittäisin että joo niin mutku silleen niiku. Jumala valitsi Israelin ja sieltä tulisi sitten se Messias ja siitä ikäänkuin alkaisi jokin hyvin ihmeellinen ajatustavan muutos - yksilöstä piittaaminen. Koko ajatus tuntui itsepetokselta; tai samalta kuin jouluruokien vielä tehdessä kauppaansa tuodaan jo mämmiä pakastealtaaseen. Joku hosuu nyt.
.......................................
Oli melko kampeaminen ymmärtää, että Jumalan edessä ihmisyys merkitsisi kaikki sisälleen sulkevaa yhteisöllisyyttä - yksilöt, pienet yhteisöt kuten ystävyyssuhteet, parit, perheet, suvut, kansat merkitsevät yhteisöjä - jotka samalla merkitsevät yhtä ainutta kokonaisuutta. Joka ikisellä on Jumalalle merkitys. Ne eivät muodostu sattumalta. Niissä tyritään yhdessä. Ja kadutaan yhdessä, toivottavasti, parannutaan yhdessä, tyritään...
Näin pääsee siististi suoraan Uuteen testamenttiin, jossa voidaan todeta että "yhden" myötä synti tuli maailmaan. Yhden, siis ihmiskunnan. Minun rikkomukseni tänään saattoi johtaa toisen rikkomukseen. Koko ihmiskunta rimpuilee samassa verkossa. Mutta viimeisellä tuomiolla joka ikinen tästä huolimatta on aivan yksin. Sitä paradoksia ei vain voi muuttaa. Mutta samoin tuotiin yhden myötä korjaaminen kaikelle, lopulta.
Yksilön huomatessa eronsa Jumalasta, hänet tuodaan takaisin, "katumuksen kautta, ja kiitollisuuden kautta". Ja tuon huomaamisenkin minun ymmärrykseni mukaan herättää yksin Jumala. Silti tuo yhteisön lankeaminen merkitsee muuta kuin jokin ylimalkaan, että kirkossa nyt vain yksittäisillä valtaapitävillä tai kirkonpenkin kuluttajilla on kehnot välit. Tai, että pieniä yhteisöjä on, kuten avioliittoja, vaikeita, erittäin vaikeita, ja täysin mahdottomia. Tuo liittyy yksilöiden kahnausalttiuteen ja haluun tehdä pahaa toisilleen.
Jos - kun - sytyttää joskus - ja se olisi jo vallan armonsalama - että yksilöt kuuluvat yhteisöönsä, kansaansa, ihmislajiin, säilyen siitä huolimatta vastuullisina ja harkitsevina ihmisinä, saavutettaisiin jotakin erittäin ehjää: Yhteenkuuluvuus, joka varjelisi tuholta - sodilta, itsekkyyden ylivallalta, kansakuntien imperialistisilta tavoitteilta. Sillä synti merkitsee lopultakin syvää yksinäisyyttä. Paradoksaalinen halu - himo - saada itselle, itsekkyys, kääntyy vastakohdakseen. Tuo ei ole vielä edes tuonpuoleisessa odottavaa. Se olisi mahdollinen ajassa. Mutta se yksinäisyys josta ihmiset joskus syvästi kärsivät, on vielä muuta, kuin tämä eskatologinen yhteisöllisyydestä putoaminen, joka pudottaa ihmisen Jumalan yhteydestä.
Oikeastaan, mistä kovin pidin, oli ajatus yhteisestä katumuksesta. Kirkko on yksi - langennut, ja katuu, kuten yksilö. Saksan kansa (kirjoittajan erittäin rakastama) lankesi, se myös kansakuntana kutsutaan katumukseen - kuten joka ikinen.
Tietty kai tämän lukee yksilöllisesti kukin. Katumusta? Jotain kauheita fiiliksiä vielä tähän? Ei, vaan siinä on jotakin hyvin huojentavaa. Siksi useimmat pitävät Siionin virsistä. Siinä on jotakin tervehdyttävää - korjaavaa, ja parantavaa.
Täytyy kyllä todeta, että mielelläni palaisin johonkin Jeesuksen ajan syntikäsitykseen välillä. Yksilöllä ei ole taipumusta pysytellä sillä kehityksellisesti korkeimmalla portaalla, jolle hänen tulisi astua sadomasoikistisesta maailmasta - se on mustavalkoinen, näkee pahan aina toisessa, ei itsessään, tai muistuttaa "miestä joka katsoi peilistä kasvojaan, ja unohti saman tien, miltä näytti" (UT, Pirskan linkki). eli käväisi katumassa ja palasi tekemään pahaa. Tästä syystä itse olen alkanut epäillä, voiko ihminen täydentyä aikuisuuteen, jos häneltä riistetään Jumala. Freud tosin oli aika lailla oikeassakin todetessaan, että "psyykkinen terveys on poikkeuksellista, kun taas erilainen rikkonaisuus, neuroottisuus ja perversiot valitettavasti eivät ole lainkaan harvinaisia" (pirskatti, en minä muista lähdettä). Ei siis ole ok rinnastaa näitä kahta - mietin vain, miten paljon kehitysestymiä tuotetaan langettaessa siihen "synneistä suurimpaan": Pois luottamuksesta Jumalan hyvyyteen (Luther, Juhani, auta, onko Galatalaiskirjeen selitys?). Sen rinnalla tulisi nimittäin hyväksyä muuta ja enemmän kuin ihmisen puutteellisuus: Ihmisen pahuus.
Tämä ymmärretään väärin jos käsitetään yksilöiden lakkaavan olemasta, sillä se tekisi tyhjäksi paitsi yksilön oman eettisyyden ja elämän, lopulta ihmisten kyvyn muodostaakaan yhteisöä.
.................................
Tuomiota on vaikea ymmärtää - yksi on langennut, yksi sovittanut - ja tähän liittyy kuitenkin, että kirkko on torjunut valtaosaltaan kuitenkin jonkinmoisen universalismin. Eli ei kaikkien ole sanottu pääsevänm taivaaseen muualla kuin Antti Kaikkosella. Raamatusta ajatus puuttuu, samoin Jeesuksen puheista. Totta kai tuo saattaa olla pelkkä pelote, jos ette ole kilttejä niin Isä ottaa kohta piiskan, kuten nykyisin opetetaan suuresti, ja olisihan se varsin turvallista :-\ sitä kyllä mietin joskus 30v sitten, että Jumala joka tutkii ja tuntee ihmiset kuten Hän nyt tuntee, taitaa viedä kutakin omia teitään, ja kysyy kai että lähdetkö seuraamaan. En siitä pääse, mutta seura ei liioin ole vastenmielistä - Kristuksen seuraaja kulkee hänen seurassaan, ystäviensä seurassa, ja helpottaa kyllä' tulemaan toimeen jos yrittää nähdä toisessa sen Jumalan copywrightin.
-Yksikään aika ei tosin sinänsä ole päässyt yhtään sen lähemmnä Jumalaa kuin mikään toinenkaan. Tätä aikaa Dosentti, hän nimittäisi "ihmiskunnan täysi-ikäisyyden ajaksi" ja kovasti vastustaa yrityksiä ryhtyä etsimään jostain vuosisatojen takaa jotakin "todempaa" tai "oikeampaa" tai "raamatullisempaa" uskonnäkyä. Meillä on oman aikamme murheet: Me "seisomme Jumalan edessä sidotuin silmin ja päättelemme ettei Häntä ole, kun ei näy. Ja vain koska emme enää tarvitse Jumalaa palikaksi rakentaessamme selityksiä sille,. miten me tänne tulimme" (Kirjeitä vankilasta). Harva tulee kysyneeksi, olisiko Jumalalla muuta asiaa meille.
Mutta tätä minä aion vielä ihmetellä.
Jätän tuon parhaan vielä - ja on täällä vaikka mitä hyviä juttuja, mutta ajattelin jatkaa Etiikalla tai sitten ekumeniikalla, koska tuo KMN:n kokous siteeraa myöytämöisin Bonhoefferia näämmä.
Kaikille sanottu on yhdelle tarkoitettua: Matt. 11:21, Ilm. 2-3, erityisesti kuulemma Ilm 3:16, 3:10, oitis lunttaamaan. Mutta niinikään Jumalan silmä vartioi minun askeliani, valmistaa minullke tien, pöydän vihamiesteni silmien eteen, lunasti minut.
-
Tuomiota on vaikea ymmärtää - yksi on langennut, yksi sovittanut - ja tähän liittyy kuitenkin, että kirkko on torjunut valtaosaltaan kuitenkin jonkinmoisen universalismin. Eli ei kaikkien ole sanottu pääsevänm taivaaseen muualla kuin Antti Kaikkosella.
Antin vaimo Satu on seurakuntaaktiivi ja meidän kirkkoneuvoston jäsen.
-
Antin vaimo Satu on seurakuntaaktiivi ja meidän kirkkoneuvoston jäsen.
Siksi toiseksi, mehän emme tiedä mitä Jumala lopulta sitten tässä päättää. Yleensä koetan enempi jättää syrjään itselleni liian vaikeana koko kysymyksen, ja no, se kuuluu itselläni sarjaan en pysty kantamaan, ainoa mikä jää, on toivo, enkä aina jaksa tai uskalla edes toivoa.
Corrie ten Boom kyseli pikkutyttönä isältään asioita, joista isä ajatteli, että hän ei saa selitettyä lapsen säikähtämättä. Isällä oli tapana ottaa kuopuksensa, Corrie, mukaan kun hän kävi Amsterdamissa tarkastamassa observatorion ajan - kelloseppä. Kerran viikossa tekivät matkat ja isä roudasi aina kojeensa ja kellonsa mukana.
Corrien taas kysellessä, isä pyysi: Kantaisitko, tyttöseni laukkua. Corrie yritti muttei saanut sitä edes nostettua, jonka totesi isällensä. Isä kommentoi, että se taitaa olla liian raskass. Tästä saavutettiin yksimielisyys.
"Siksi en vastaa kysymykseesi. Tarvitset enemmän voimia jaksaaksesi kantaa vastauksen".
Tämä kuuluu samaan sarjaan. eli itse jätän Isälleni itselleni liian raskaana asiana.
-
Afrikkalainen yhteisöllistä ihmisyyttä tarkoittava sana ubuntu vehättää monia. Sitä selitetään hyvin samalla lailla kuin tässä Vanhan testamentin kansaa. Ihminen ei ole yksinään ihminen vaan yhdessä toisten ihmisten kanssa. Onhan kolmiyhteinen Jumala itsekin tästä esikuva. Maallistenkin isien ja poikien välillä on monenlaisia yhteyksiä ja siteitä, vallitsee usein aistittava henkikin.
-
Eli ei kaikkien ole sanottu pääsevänm taivaaseen muualla kuin Antti Kaikkosella.
Siinä on pieni ero, suhmuroiko vaalituen (https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Kaikkonen) vai taivaspaikkojen (https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Kylli%C3%A4inen) kanssa.
Mt
-
Afrikkalainen yhteisöllistä ihmisyyttä tarkoittava sana ubuntu vehättää monia. Sitä selitetään hyvin samalla lailla kuin tässä Vanhan testamentin kansaa. Ihminen ei ole yksinään ihminen vaan yhdessä toisten ihmisten kanssa. Onhan kolmiyhteinen Jumala itsekin tästä esikuva. Maallistenkin isien ja poikien välillä on monenlaisia yhteyksiä ja siteitä, vallitsee usein aistittava henkikin.
HYvät ihmiset, se osuu aivan suoraan. Pitkät ajattelut voi tiivistää tuossa sanassa. Ubuntu - yksikössä' - vaeltaa nyt Kristuksen kirkkona aikojen halki - eli meidän tulisi ajatella itsestämme juuri kuten VT:n kansa. Jostain kumman syystä se alkoi elää vasta kun kuljin halki ajattelun, jossa kumotaan kerrallaan erilaisia ihmiskäsityksiä hyvin perustein, jolloin lopulta jää vain "ubuntu". Kirkko on "ubuntu", ihmiskunta on "vanha Adam" ubuntu, joka lankesi, joka toinen ubuntu., Jeesus Kristus, sovitti Jumalan kanssa. Yhtä aikaa kuin yksilö on yksin - hyvin yksin ja yksinään myös Jumaslan edessä - siinä on tosissansa jotakin, joka saa minut ymmärtämään jotakin kun sanovat että Kolmiyhteinen Jumala.
Oikeastaan koko sovituksen teologiaan johtaa tästä polku. Kuten ajatukseen, miksi se ihmiselle on annettu. Pidinpä tästä suurenmoisesti.
Itselläni alkaa olla, kuin kerran kun tultiin Sokostilta, ja jäätiin viimeiseen solaan ennen Kiilopäätä loikoilemaan ja syömään loppuja eväitä. Oltiin niin lähellä, ettei tehnyt mieli kiirehtiä. Olin lasketellut sinner suksilla eräät kerrat, katselin sitä syksyn ruskassa ja toiset katseli, ja oltiin vain. Kahvia joimme, sen muistan, ja viimeisen nuotion. :002:
-
Siinä on pieni ero, suhmuroiko vaalituen (https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Kaikkonen) vai taivaspaikkojen (https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Kylli%C3%A4inen) kanssa.
Mt
:082:
-
HYvät ihmiset, se osuu aivan suoraan. Pitkät ajattelut voi tiivistää tuossa sanassa. Ubuntu - yksikössä' - vaeltaa nyt Kristuksen kirkkona aikojen halki - eli meidän tulisi ajatella itsestämme juuri kuten VT:n kansa. Jostain kumman syystä se alkoi elää vasta kun kuljin halki ajattelun, jossa kumotaan kerrallaan erilaisia ihmiskäsityksiä hyvin perustein, jolloin lopulta jää vain "ubuntu". Kirkko on "ubuntu", ihmiskunta on "vanha Adam" ubuntu, joka lankesi, joka toinen ubuntu., Jeesus Kristus, sovitti Jumalan kanssa. Yhtä aikaa kuin yksilö on yksin - hyvin yksin ja yksinään myös Jumaslan edessä - siinä on tosissansa jotakin, joka saa minut ymmärtämään jotakin kun sanovat että Kolmiyhteinen Jumala.
Oikeastaan koko sovituksen teologiaan johtaa tästä polku. Kuten ajatukseen, miksi se ihmiselle on annettu. Pidinpä tästä suurenmoisesti.
Itselläni alkaa olla, kuin kerran kun tultiin Sokostilta, ja jäätiin viimeiseen solaan ennen Kiilopäätä loikoilemaan ja syömään loppuja eväitä. Oltiin niin lähellä, ettei tehnyt mieli kiirehtiä. Olin lasketellut sinner suksilla eräät kerrat, katselin sitä syksyn ruskassa ja toiset katseli, ja oltiin vain. Kahvia joimme, sen muistan, ja viimeisen nuotion. :002:
Assosioin jostakin syystä tämän:
http://www.youtube.com/watch?v=_wRlGX6lQAQ
Kaksikin on jo pieni ubuntu. Siitä se alkaa, yhteinen matka jossa odotus antaa jo onnen tunteen. Kipuilun ja kapuilun jälkeen lepo maittaa ja perille pääsyä jaksaa odottaa.
Soisi kirkon matkaavan odottaen.
-
Kaksikin on jo pieni ubuntu. Siitä se alkaa, yhteinen matka jossa odotus antaa jo onnen tunteen. Kipuilun ja kapuilun jälkeen lepo maittaa ja perille pääsyä jaksaa odottaa.
Soisi kirkon matkaavan odottaen.
Voi sentään, onnistuin vaikka oli kamalan vaikeaa, kiitos! Juuri niin, ihan tasan, ja kirkolta toivoisin samaa suhtautumista toisiin ajattelutapoihin, sisäiseen rikkinäisyyteen, sillä vaikka kaikki mennyt jääkin, se on nyt sovitettua eilispäivää. Ajattelutapojen erot jäävät mutta sovitettuina.
-
Sarja jatkuu.
Väitöskirjasta, jonka päätössanat viittaavat siihen, kuinka kerran kaikki on oleva hyvin, poikkean dosentuurikauden ainoassa säilyneessä luentosarjassa. Lainaan sen, tai ostan oikeammin kokonaan, sillä Schöpfung und Fall saa kyllä manailemaan niiden kahden kadonneen kohtaloa, ne olivat varmasti yhtä mielenkiintoisia. Sitä lukiessani lopetin Bonhoefferin tutkimisen - hänen älynsä ylivoimaisuus nyt vain osoittautui ylivoimaiseksi, enkä enää innostunut yrittämäänkään. Sen sijaan katsoin, mihin päädyn, jos kuljen tietä, jolle lähdin vähän kuin vahingossa.
Raamatun alkukertomukset ovat psykoanalyytikoiden mieluisin temmellyskenttä, sen tähden aivan uusi tapa kertoa niistä virkisti.
Koko tarpeen ajatella koko kirjaimelisen tulkinnan tarvetta kuittasi ajatus Jumalasta, joka opettaa meitä' näyttämällä meille kuvia. Katselkoon niitä kukin, ja tarkoin, jokainen aikakausi näkee niistä oman kuvansa, muuttukoon maailmankuva kuinka paljon hyvänsä.
Mutta aivan oma huomioni viittaakin kirkon lankeemukseen. Kirkko on luotu ajan ulkopuolella, sen pää on Kristus, sen lunastaja.
Kun Adam löysi toisen ihmisen, kaltaisensa, syntyi kirkko. Ihmisyhteys on yhtä kuin kirkko, eli ekklesiologinen ajatus toistuu tässä kirjassa.
Mutta nämä kaksi lankeavat.
Minä otin kirjani ja tilasin audienssin Tomi Karttuselta, ja kerroin hänelle kirkon langenneen paratiisissa.
Minä ihmettelen edelleen, mitä hän niin hämmästyi- Hän selitti ettei kirkko voi langeta, koska Kristus ei voi langeta.
Ei vain siltä näytä, mutta minut on kenties pesty liian empiirisissä vesissä.
Mutta eikö se pakosta noin mene?
Ei, tässä sattui hassu lipsahdus, ajattelin, kunnes otin lukuun mahdollisuuden, ettei Bonhoeffer sallinut itselleen hassuja lipsahduksia valmistaessaan luentojaan.
.