Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: öppiäinen - 09.09.18 - klo:15:30
-
Hesarissa hyvä kirjoitus häpeästä: https://www.hs.fi/elama/art-2000005816579.html
Poimin siitä yhden kappaleen:
Oikeanlainen häpeä on sitä, että jos olet tehnyt virheen, häpeät sitä. Vääränlainen häpeä pienentää. Sitä kokeva ei ajattele olevansa muiden kanssa samanarvoinen. Häpeä liittyy ihmisarvoon, syyllisyys yhteen tekoon. Teko on helpompi hyvittää kuin korjata ihmisarvo.
Sanojana sosiaalipsykologi Janne Viljamaa.
Minua hämmentää, kuinka häpeästä ja syyllisyydestä usein puhutaan kuin ne olisivat sama tunne. Haluaisin tuosta lainauksesta korostaa viimeisen lauseen. Lisäksi jatkaisin (omana mielipiteenäni), että kokemus omasta ihmisarvosta on edellytys sille, että voi kokea teoistaan syyllisyyttä. Siis se, että ylipäätään voi kokea olevansa ihmisyhteisön tasavertainen jäsen, jonka teoilla on muille jotain väliä.
Evankeliumeissa on monta kohtaa, joissa Jeesus sanoillaan nostaa tasavertaiseksi muiden joukkoon jonkun halveksutun, poistaa häpeän. Virallinen oppi puhuu kuitenkin syyllisyydestä vain.
-
Tämän aloitin eilen. Kirja on ollut hyllyssä pari vuotta, Matti sen sai joulukirjaksi ja luki.
https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512400713/eino/
TV-toimittaja Matti Röngällä on kuvailun taito hallussaan, se on huomattu myös palkitsijoiden taholla.
Lukeminen on vaivatonta ja tarina etenee vuoroin menneessä, vuoroin tässä päivässä.
Miesten kirjan ei tarvitse pelottaa naista, ainakaan jos on menneistä kiinnostunut ja maalaismiljöö tuttu.
-
Lisään arvostelulinkin:
https://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Matti-R%C3%B6nk%C3%A4-Eino/538891
Seuraavaksi on luettava nilsiäläisen Antti Heikkisen Pihkatappi.
-
Maaseudun tulevaisuuden lööpin "prosciutto di Parma-tuotteesta". Lupa on annettu liian suppealle piirille tuottaa moista "ravintoa". Kannattaa syödä vain suomalaista kinkkua.
-
Olen aloittanut Pihkatapin ja sehän on hykerryttävän hauskasti kirjoitettu. Joskin savon murre on minulle vaikeampilukuinen kuin pohjanmaan murre.
Mutta niin hauska kohtaus oli äsken juuri, että meinasin nauruun läkähtyä.
Tilanne on tämä: Talon miniä on ambulanssilla haettu Kuopioon synnyttämään. Isäntä on lomittajan kanssa lypsyllä kun sinne säntäävät isännän vanhemmat, kyliltä kuultuaan että Taskilassa kävi ampumiehet.
Kahvipöudässä illemmalla ajankuluksi katsotaan uutisia, luetaan Maaseudun tulevaisuutta kun vanharouva kiekaisee juorulehden ääreltä että Anita Hirvonenkin erroo.( 0llaan vuodessa 1983 ) Vanhaisäntä ei tiijä kenestä vaimo puhhuu. Emäntä muistelee iskelmiä joita Anita laulaa. Ensin menee pieleen, Kylässä on häät onkin Marion Runkin kappale.
Kaikki repliikit käydään ehta savon murteella, joten kun rouva muitaa: Te va kukku te, minä repeen nauruun. Ja sitä toistellaan pariin-kolmeen kertaan koska vanhaisäntä on ulalla.
Oootko PekkaV lukenna ?
Ossookko sie puhhuu ruohtia Nilsiän murteella ?
-
"Lukemista kannattaa kokeilla erilaisissa paikoissa, vaikkapa navetan takana. Ja erilaisissa asennoissa! Sänky ei ole paras, siellä alkaa liian helposti nukuttaa." https://lukuliike.fi/testimoniaali/pertti-jarla/
https://lukuliike.fi/
-
Minä olen kovasti kiinnostunut Antti Heikkisen kuvaamasta maalaiselämästä ja siksipä varasin kirjastosta kolme muuta hänen kirjoittamistaan kirjoista mm. Mummon josta, ja muustakin tässä Aamulehden juttu:
https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/enta-jos-mummot-kiukuttelevatkin-syysta-antti-heikkisen-romaani-on-kunnianosoitus-saatanallisella-sisulla-varustetuille-maalaismummoille-200389702/
Liekö tästä jo tehty teatteriinkin Mummo-näytelmä, muistelen lukeneeni, ehkä.
-
Lisään vielä Kirkko ja koti-lehden artikkelin josta näkyy Antti Heikkisen yhteys körttiläisiinkin:
https://www.kirkkojakoti.fi/555-tarinankertoja-jumalan-armosta
-
Vielä haastattelu Antti Heikkisestä ja Pihkatapista, sen henkilöistä.
Kirjan lopun kohtaus Urho Kekkosen kanssa tyhjässä navetassa nivoo yhteen kirjan motiivin ja yhteiskunnan muutoksen.
Rakastuin värikkääseen savonmurteeseen.
https://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/Kumarrus-Rissas-Jalluille/492124
Nyt odottavat vuoroaan A.H:n Mummo ja Juice Leskisestä kirjoitettu Risainen elämä.
Kolmaskin on tilattuna, tulee kunhan ehtii.
-
Olettehan muutkin seuranneet KRP:n operaatiota saaristomme alueella. Epäillään rahanpesua mm. Minä epäilen "pienten vihreitten miesten" toimintaa yhtälailla.
Miten pääsikään käymään, että vieraalle valtiolle tuli myydyksi strategista väyläaluetta?
Oulun varuskunnan alue kenkättiin muinoin muutamalla kymmenellä miljoonalla. Tänään ostajataho hallinnoi moninkertaista omaisuusmassaa, lienee kuitenkin suomalainen omistusasia.
-
No hiukan olen seurannut, aika operaatio.
Lähinnä siksi kun äskettäin saaristossa tuli ajeltua...mitenkähän se yöpaikkakin...
tai siis en tiedä mitä etsitään....
-
Olen yksin . Aloitan kohta Antti Heikkisen kirjan Juicesta. Mummo oli hyvä sekin, mutta jotenkin surureunainen. Niinhän elämäkin näyttää tummat värinsä välillä.
Uusin, Kehveli on tilattu. Herättäjäyhdistyksen sivuilla YouTubessa Simo Korkalainen luki A H:n kirjeen Aholansaaressa. Se oli viime viikonlopun Körttifoorumissa.
https://www.youtube.com/watch?v=GK4-s0OTi8Y
nauhoitus ei ole hyvää laatua.
-
Lukisin Juicea malttamattomasti, mutta teksti on hyvin pientä. Vain ihanteellisessa valossa näen ilman suurennuslasia.
Kuolema kulki ahkeraan Leskisten perheessä. Kolme lapsista kuoli aivan pieninä ja isä Heikki 37-vuotiaana aortan repeytymiseen. Heikki oli hyvä harrastajanäyttelijä.
Kun Juice katsoi Tukkijoella vasta 30 vuotta isän kuoleman jälkeen, hänen mielestään isä näytteli Tolarin paremmin kuin ammattilainen.
Runoja Juice alkoi kirjoittaa toisellakymmenellä. Niihin än sai ' potkua' häijystä ja renttumaisesta isäpuolestaan.
Antti Heikkisen tyyli on juicemaista. Aikalaisten tuttujen muistelmia on runsaasti.
-
Välillä lukenut omia Harjunpäitäni (omistan 5/11). Niitä ennen kirjastoon oli ilmestynyt sarjan ainoa, jota en ollut lukenut eli Väkivallan virkamies. Se oli eka Joensuun kirjoittama Harjunpää dekkari ja Joensuun pääkirjastoon kulkeutunut Liperin kunnankirjastosta. Ne kai tekee yhteistyötä. Paljon muutakin on tullut luettua ja yhdestä löydöstä voisi kertoakin pari sanaa.
En muista mistä aluperin tuli kipinä ja innostus ihmisen muinaishistoriaan, mutta ruotsalaissyntyisen Svante Pääbon teos Neandertalinihminen - kadonnutta perimää etsimässä oli se teos, josta kaikki sai alkunsa. Pääbo on maailman johtavia paleogeneetikkoja, joka selvitti ekana työryhmänsä kanssa n.30000 vuotta sitten hävinneen Neandertalinihmisen koko perimän. DNA-näytteitä oli kertynyt riittävästi tähän työhön. Seuraavaksi luin sitten kotimaisen biologin Juha Valsteen kirjan Neanderalilainen - kadonnut lajitoveri ja sen jälkeen innostus oli jo niin korkealla, että luin ensin kirjastosta ja sitten ostin omaksi Valsteen Ihmislajin synnyn. Kirjassa on kaikki tähän mennessä kertynyt tieto eri ihmislajeista. Tarina alkaa n.7 miljoonaa vuotta sitten Sahelinapinaihmisestä (Sahelanthropus tchadensis) päätyen nykyihmiseen (Homo sapiens). Nykyihminen on tullut tänne Afrikasta kai jopa kaksikin kertaa. Välillä vaellusta oli siis takaisin. Suositeltava kirja.
-
Kivoja juttuja ja tuttua aikakautta on Antti Heikkinen saanut mahdutettua Juice-kirjaansa.
Nyt luen parhaillaan Juicen opiskelusta Tampereen kieli-instituutissa jolloin alkoi myös bändien muodostaminen. Mikko Alatalo oli mukana kuvioissa.
Otavalankadulla Harri Rinteen kämpässä kävi Turusta myös Sauli Niinistö kaverinsa kanssa. Se oli muist. 1973
Juice ei ollut Mikko Alatalon vertainen lauluääneltä eikä soittotaidoltakaan, aluksi, mutta lyriikan hän tekaisi mistä vaan ja milloin missäkin.
Tekstit olivat usein 'alapään asioita liippaavia', mutta jumlanpilkkaa Juice ei tehnyt, ihmisien kyllä.
Itse en ole juurikaan hänen tuotantoonsa tutustunut, vain Viidestoista yö on tuttu ennestään.
-
Tuossa piti olla tarkkana. Juice opiskeli Tampereen kieli-instituutissa, mutta ei Tampereen kieli -instituutissa. Lueskelin juuri eilen illalla Iso pipa -sanakirjaa: Siä oh hianoo huiluttaa varpaitaan Nässyv veressä ja ruipata ponnulta siältä seläm pualelta misson äkkäriä. Siellä on hienoa huuhdella varpaitaan Näsijärven vedessä ja leiskauttaa komeassa kaaressa ponnahduslaudalta sieltä selän puolelta, missä jalka ei tavoita pohjaa.
-
Juicen viimeinen haastattelu. Hän kertoo mm. kirjoittamisistaan:
https://www.youtube.com/watch?v=9HRhShJizUM
-
Tarkoititko tampereenkieltä ? :icon_lol:
Onko eräjärvenmurre tamperetta ? :003:
-
Tampereenkieli on Tampereen kieltä. Eräjärvellä puhutaan pirkanmaalaista. Se kuuluu nykyisin Oriveteen, jonka alue on sen verran iso, että eri laidoilla puhutaan murretta vähän eri vivahtein. Eräjärvellä kuulee jopa deen korvaamista hollolalaisittain ällällä. Pohjoisosissa voi aavistaa pohojolaisuuden lisävokaaleja. Idässä en ole kuunnellut ihmisten puhetta, mutta en ihmettelisi, jos jotain keskisuomalaista voisi osua siellä korvaan.
-
Nyt aloitin Antti Heikkisen uutuuden, Kehvelin. No jopas on ! Jos onkin Heikkinen ilmeinen humoristi, niin tähän hän on tyhjentänyt koko repertuaarinsa veijareista ja niiden jutuista.
Savon murteen verbien muljauttelu sujuu, samoin puolituhmuudet ja täystyhmyyskin, mutta minulle tästä on kirjallinen nautinto kaukana.
Liejö Juicen tarinat elähyttäneet, vai onko ns. rahakirja, välityö.
En ole vielä puolivälissäkään eikä keskeneräistä saisi arvostella, mutta en usko tämän tästä tokeneva,
Ensimmäisen sivun kuvaus jäniksestä pakkasyönä oli hyvä, mutta sitten olikin jo kirkkoherra ' petipuuhissa'...
Huomasin että tyttärenpoikani on ottanut valokuvan Antista kirjan liepeeseen.
-
Kehvelin sain kuitenkin luetuksi. Viimeinen sivu veti yhteen sen minkä ensimmäinen aloitti. Kaikki olikin vain unta, ja se antoi kirjailijalle rajattomat mahdollisuudet mielikuvituksen lentoon.
Sen sijaan Rikkinäinen elämä jaksoi kiinnostaa vain osin. Juicen lapsuus ja nuoruus Juankoskella oli kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoista. Puolisona ja isänä en saanut kirjasta mitään irti. Bändeistä oli sensijaan parisataa sivua, ainakin. Kun alkoi lukemattomien muusikko-ystävien ym muistelot, aloin minä loikkia. Loppukohtaus oli kirjoitettu lukemattomissa lehdissä, joten se olikin sitten siinä.
Juice-ihminen, tapaus-Juice minua kyllä kiinnosti.
Tämä jäi Juicen kielellisestä nokkeluudesta mieleen:
" Äidillä oli kaksi poikaa. Toinen oli maisteri, mutta toinen vain maisteli. "
-
Jos Antti Heikkinen ei pääse Pihkatapistaan, minä en pääse Antti Heikkisestä. Lisäksi luen arvosteluja lehdistä, jos ne yleensä saa ruudulle näkymään.
A H:n toisen kirjan arvostelu Savon Sanomissa näkyi:
https://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Kirja-arvio-Antti-Heikkinen-ei-Pihkatapistaan-p%C3%A4%C3%A4se/843409
-
Kehvelistä kirjoitti Amma:
https://ammankirjablogi.blogspot.com/2018/10/antti-heikkinen-kehveli.html
-
Chris Stringer: Vain yksi jäi - miten meistä tuli ainoa ihmislaji (Gaudeamus HYY Yhtymä 2012)
"Chris Stringer on maailman johtavia paleoantropologeja. Hän on kirjoittanut yli 200 kirjaa tai artikkelia ihmisen evoluutiosta, ja tällä hetkellä hän työskentelee johtavana tutkijana Lontoon luonnonhistoriallisen museon Human Origins tutkimusohjelmassa. Stringer on myös arvostetun Britannian kuninkaallisen tiedeseuran, Royal Societyn, jäsen."
Melko tieteellistä tekstiä, joten hitaasti menee minulla lukeminen. Kiinnostavuus onkin sitten huippuluokkaa.
-
Luin eilen päivässä James M.Cainin 30-luvun hienon dekkarin "Nainen ilman omatuntoa". Lainasin ap:llä ja alkuillasta oli luettu. Tempaisi täysin mukaansa. Kirjasta on tehty yksi kuuluisa elokuva, jonka ohjasi Billy Wilder.
Nyt aloitan saman kirjailijan dekkaria "Vahinko kello kaulassa". Uutena suomennoksena tunnetaan paremmin nimellä "Postimies soittaa aina kahdesti". Se on filmattu peräti neljä kertaa, joista ainakin italialaisen Luchino Viscontin version nimeltä "Riivaajat" olen muistaakseni nähnyt. Cainin jälkeen jatkan samalla kovaksikeitetyllä linjalla ja luen Ross McDonaldin dekkarin "Kumma tapa kuolla". McDonald kuuluu samaan 30-40 lukujen dekkariperinteeseen kuin Chandler, Hammett, McCain ja kumppanit. McCainin tyyliä on joku kriitikko verrannut Hemingwayhin, ja mm. Albert Camus piti hänestä.
***
Joku hyväksi havaittu kirjallinen kyky voisi kirjoittaa körttiläisyyteen liittyvän dekkarin. Esim. PekkaV tiedetään hyväksi kirjoittajaksi. Aiheita voisi olla esim. "Kuolema Herättäjäjuhlilla" (joka jossain vaiheessa paljastuisi murhaksi tai "Murha Aholansaaressa" (ajankohta voisi olla myöhäsyksy). Tulisi vähän kiinnostavuutta ja jännitystä körttiläisyyteen.
-
Wau !
"Murha Aholansaaressa ". Paavon pojan Juhanin murha uuteen käsittelyyn ja siihen kunnon juoni. Suosittelisin Antti Heikkistä, silloin syntyy tarinaa ja hän tuntee körttiläiset.
-
Antti Heikkisen kolumni Kiitos Arto Paasilinna !
https://yle.fi/uutiset/3-10459809
Kiitos Antti Heikkinen sinne Nilsiään ja Vieremään. Olen miekii Arton velmuja tarinoita jokusen lukent. Sie oot häne jalanjälillään !
-
Pengoin luettavaa omasta kirjahyllystä. Halusin historiallisen romaanin, ja niin otin vuosikymmeniä sitten lukemani Lempi Jääskeläisen Henkipatto-kirjan.
Jääskeläinen oli äitini mielikirjailijoita, ja minäkin miellyin niihin jo tyttösenä. Tämäkin tuntuu tutulta vaikka vasta aloittelen...
Piispa Paulus Justenin tytär lähtee katsomaan poikaansa Johannes Cröelliä rangaistuslaitokseen jossa häntä istutettu espanjalaisella kidutusvälineellä kuusi tuntia raskaat painot jaloissa roikkuen. Laitetta sanottiin kaluksi ja se muistutti hevosta joka nostettiin korkealle veivaten. Selkä kalulla oli terävää metallia mikä repi istujan paikat haavoille ja vaattetet riekaleille.
Rangaistukseen oli syynä väkivaltainen käyttäyminen virkamiestä kohtaan. Moisesta oli alempiarvoisille annettu myös teilaus ja hirtto-tuomioita.
Lempi Jääskeläinen:
http://www.wikiwand.com/fi/Lempi_J%C3%A4%C3%A4skel%C3%A4inen
-
Dostojevski: Karamazovin veljekset
Kansallisteatterissa Pienellä näyttämöllä ensi-ilta 28.11. Hannu-Pekka Björkman
-
Aamun lehdessä ( ESS ) oli esittely kirja-uutuudesta joka kiinnosti niin paljon, että laitoin saman ties varauksen Lastu.finnaan.
Kysymyksessä on Ruotsin Pajalassa asuvan Mikael Niemen( Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä ) Karhun keitto-nimisestä monipuolisesta teoksesta jossa tapahtumat sijoittuvat fiktiivisesti Lars Levi Laestadiuksen elämään 1850-luvun tienoille.Kasvitieteilijä-pappi toimii tutkijana murhatapauksissa .
http://kirjasahkokayra.blogspot.com/2018/11/mikael-niemi-karhun-keitto.html
Kirja sai kovasti innostumaan sekä Ilkka KUosmasen, että minut.
Olen jonossa vain 12.
Enni Mustosta jouduin odottamaan toukokuusta. Nyt se on luvun alla, taattua Enniä.
-
Tarkistin juuri kirjaston varaukseni. Olen Pauliina Rauhalan Synninkantajissa sijalla 13. Mikael Niemen Karhun keitossa olen jonossa 5.
Kävimme tänään palauttamassa luettuja, ja hoksasin Palautettujen hyllyssä Pauliina Rauhalan esikoiromaanin joka jäi minulta uutuuttaan lukematta.
Taivaslaulu oli sensaatio ilmestyttyään. Se on täällä foorumillakin noteerattu ja suositettu.
Nyt kirja ihan tyrkytti iseään, ja onhan se mukava lukea ennen kirjailijan toista laestadilaisuuden piiristä ja piirteistä naisen näkökulmasta kertovana.
Aloitin, eikä siinä vielä mennä kovin syvällisiin, mennänkö lainkaan. Samaa lapsiperheen arkea se on kuin muillakin. Lapsia vaan on enemmän ja äiti on uupunut ja kaipaa omaa aikaa.
Tähän asti lukemastani eniten kosketti Suviseuroissa puolisoiden kahdenkeskinen ehtoollisellakäynti. Sen jälkeen kierrettiin käsikkäin isoteltta ympäri moneen kertaan. Kun oli kerrankin lapsille hoitaja järjestetty.
-
Olen edennyt Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa kohtaan jossa ns. hoitokokousten karmeus avautuu niistä tiemättömällekin.
Vapauttani vaalivana minulle on lähes käsittämätöntä kuinka juuri määrä ihmisiä alistuu uskon nimissä ohjailtuun hulluuteen.
Kun oma ajattelukin suitsitaan synniksi , saati julkisyntiset teot, on minusta parempi 'nostaa kytkintä' itse, eikä odottaa erottamista.
Pauliinan haastattelu YLEllä :
https://yle.fi/uutiset/3-10118564
-
Sain Isänpäivälahjaksi uusimman Mielensäpahoittajan, oli eka Kyrön kirja jonka luin, yhden kävin katsomassa elokuvana, kyllä saa riittää. Kuuluu mulla samaan kategoriaan kuin Tervo. Tiedän saavani tyttäreltäni kirjalahjoja ja joskus hän osti elämänkertoja nyt täytyy vihjata vaimon kautta että keskittyy historiaan, siis kirjojen suhteen, mähän olen jo museokamaa muutenkin.
-
YLEn nettisivulla on näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin ajatuksia elämästä yleensä, onnellisuuden tavoittelemisen harhasta, johdatukseen suostumisesta ym.
Minustakaan ei tullut 'mitään' kun pyrky ja kunnianhimo puuttuvat täysin. Olen vain tyytyväinen , myöskin vastoinkäymisiin. Niissä on ollut johdatukseni hengellisyyteen, eli parempaan elämään.
R-m
https://yle.fi/uutiset/3-10551365
-
Olen seurannut Kotimaa24 lukijablogeja silloin-tällöin. Jotenkin minulle on tullut tuntuma että siellä kirjoittelijat ovat uupuneen samoin kuin mekin täällä.
Kun näen blogin otsikon arvaan usein mikä on kiinnostavaa, senhän näkee myös vastausten määrästä. Arvaan myös mihin blokkauksiin Pena tarttuu ja argumentoi viisaasti.
Tänään löysin mielenkiintoisia aloituksia , jotka ovat Rauno Seppäsen 'kynästä'.
Tallennan niitä tällä linkillä myös itselleni tänne lisää lukeakseni, nyt on silmien kiintiö täynnä. :icon_eek:
https://www.kotimaa24.fi/blogistit/blogisti/10103/
-
Kyllä minä jotakin olin muistavinani, että tälläkin puolella olisi tämmöinen nurkka, mutta tuurillani en sitä löytänyt. Pitänee joku kirja yrittää lukea. Mikähän se olisi?
-
Luen nykyään paljon, mutta en usein ole tänne lukemastani mitään kirjoitellut.
Nyt kyitenkin ajattelin suositella kirjaa.
Samuli Siren on kirjoittanut kirjan "Pilvien takana taivas". Hän kirjoittaa omasta lapsuuden perheestään.
Ensimmäinen painos siitä ilmestyi joskus 1970 luvulla, ymmärtääkseni siitä on otettu uusi painos aivan tässä joitain aikoja sitten.
Luin kirjan. Suosittelin vaimollenikin. Hän on sen joskus nuoruudessaan tai lapsuudessaan lukenut, mutta aloitti eilen sen uudelleen lukemisen.
Todella hyvä ja koskettava kirja, mukaansa tempaava, vaikka sisältääkin kovia kohtaloita.
Kovasti paljon kasaantui vaikeuksia yhdelle perheelle, mutta silti jaksettiin eteenpäin.
Minua tuo kirja kannusti, varmaan sinuakin.
Ehkäpä kirja löytyy kirjastostasi, jos ei löydy, varmaan tilaavat sen sinne.
Vanhoja painoksia löytyy netin kautta tilattavana antikvariaatista, joten tuskin tarvitsee tilata uusinta painosta.
Jos luet kirjan, mielelläni kuulisin kommenttejasi siitä.
-
Olen jo pari viikkoa aina silloin-tällöin lukenut Olli-Pekka Vainion kirjaa Ihmiseksi tuleminen, Sören Kierkegardin teologia on sen koko nimi.
Tällainen lukeminen sujuu niin että pari-kolme sivua tai yksi luku vain kerrallaa,
kertaillen ja märehtien. Näin saan ehkä jotakin omaksutuksi Kierekegardin syväluotaavista ajatuksista.
Lukujen otsikkoja on mm:
Tunne itsesi
Olla vai tulla ?
Synti ei ole vain teko
Sairaus joka on elämäksi
Vasta tänä asti olen päässyt. On jatkettava sillä tämän mielenkiintoisempaa ole aikoihin lukenut.
Elämä tappaa
-
Olla vai tehdä?
Antaa vai ottaa?
Saada vai menettää?
Joskus olen pähkäillyt elämää tällaisen 'asteikon' avulla. :017:
-
Samuli Siren on kirjoittanut kirjan "Pilvien takana taivas". Hän kirjoittaa omasta lapsuuden perheestään.
Ensimmäinen painos siitä ilmestyi joskus 1970 luvulla, ymmärtääkseni siitä on otettu uusi painos aivan tässä joitain aikoja sitten.
Luin kirjan. Suosittelin vaimollenikin. Hän on sen joskus nuoruudessaan tai lapsuudessaan lukenut, mutta aloitti eilen sen uudelleen lukemisen.
Vaimoni aloitti eilen kirjan lukemisen ja sai jo sen luettua.
Hän ei ehkä kuitenkaan ollut sitä ennen lukenutkaan, kuten tuossa aikaisemmin väitin, no, niin tai näin, ei väliä.
Hän ei ollut niin innostunut kirjasta, kuin minä, koska niin paljon vastoinkäymisiä siinä oli.
Minusta kirja on puhutteleva, toki vastoinkäymiset raastavat mieltä, mutta vastoinkäymisistä voi selvitä: elämän lyö joskus rajustikin kasvoille, mutta henkiin jääneiden osalta se jatkuu ja normaali arki ja rutiinit jatkuvat uusine iloineen ja suruineen.
Ja kristityn kuolemakaan ei ole niin haudan vakava asia.
-
Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa
Tekstilainaus kirjan takakannesta:
Esivanhempamme elivät kovissa oloissa ankaran luonnon, nälän ja tautien keskellä.
Takamaiden raskaan työn raatajat pärjäsivät edellispolvilta perittyjen tietojen ja taitojen turvin.
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/suomessa-selviytymisen-historiaa-kivikaudelta-keskiajalle-ja-1900-luvun-alkuun/
-
Tänään ESS esitteli Joel Haahtelan uusimman teokse Adélen kysymys. Kiinnosti kovasta ja varasin. Olen jonossa sijalla 74. Enni Mustosen uusimman Sotalesken jonossa olen 557.
Joel Haahtelan kirjan esittely:
Arvoituksellinen pienoisromaani miehestä, joka lähtee luostariin tutkimaan Pyhän Adelen mysteeriä ja ottamaan selvää itsestään.
Mies matkustaa luostariin Pyreneille tutkimaan tarinaa Pyhästä Adelesta, naisesta, joka putosi jyrkänteeltä alas ja julistettiin myöhemmin pyhimykseksi. Samalla alkaa matka kauas miehen omaan menneisyyteen ja ikiaikaiseen mysteeriin. Adele esittää kysymyksen yhdeksänsadan vuoden takaa: voiko ihmeitä tapahtua?
Kirjailija: Joel Haahtela
Kieli: Suomi
Julkaistu: 2019-01-01
ISBN: 9789511332534
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 188
Paino: 236 grammaa
-
Kirja "Adelen kysymys" kiinnostaa myös minua.
Tämä on Joel Haahtelan yhdestoista kirja. Tässä on tietoa kirjailijasta:
https://otava.fi/kirjailijat/joel-haahtela/
Näyttää olevan jotain juttua tästä uusimmasta kirjasta yle areenassa:
https://areena.yle.fi/1-50122519
-
Rakas Annikka, on kivaa että sinäkin pidät Joel Haahtelan tyylistä kirjoittaa. Miten on Olli Jalosen kanssa ?
-
Annika, kiitän vielä erikseen linkitä jossa Joel Haahtelan persoona avautui siksi joksi olin häntä arvuutellut.
Tiesin hänen olevan prykiatri, mutta se että hän on kastekoulutuksessa ortodoksiksi oli ihana tieto hänen omasta suustaan.
Olen lukenut 5 - 6 Haahtelaa aimmin ja todennut niiden mystiikan ja unenomaisen totuuden olevan myös itseäni elähyttävää. Ihmeet ovat myös totta, olleet aina ja ovat nykyäänkin. Niistä ei tohdita puhua, mutta ovat meille jotka ' näkevät' ne.
-
Olli Jalosen kirjoittamia kirjoja en ole lukenut, vaikka Finlandia-palkinnon voittajat aina minua kiinnostavat.
Taivaanpallo voisi olla ihan mielenkiintoinen luettava, sehän kertoo pienestä pojasta.
Lainaus Kouvolan Sanomista:
Isätön, 8-vuotias Angus elää Saint Helenan saarella, jossa nuori Edmond Halley (1656—1752) oli käynyt tutkimusmatkalla. Hän oli opastanut merkkaamaan tähtiä ja laskemaan lintuja.
Älykäs poika oppii lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Hänen tiedonjanonsa on kyltymätön. Hän pohtii asioita ja ilmiöitä ja ponnistelee kohti yhä syvempää ymmärrystä.
Protestanttinen pastori ottaa pojan apulaisekseen etsiäkseen saarelta merkkejä Raamatun paratiisista. Angus kasvaa tiedon ja uskon ristivalotuksessa.
Äidin suhde pastoriin vie perheen vaikeuksiin: pikkuveli katoaa, ja Angusta uhkaillaan. Sekasortoa lisäävät salakatolilaisten vehkeilyt ja kuvernöörin talonpoikiin kohdistama vaino. Angus lähetetään salamatkustajana Lontooseen pyytämään apua Halleylta.
Huikea merimatkan kuvaus jakaa tarinan kahteen osaan. Se on siirtymä uuteen maailmaan, mutta myös uuteen aikaan. Lontoossa eletään jo valistuksen aamunkoittoa.
-
Olli Jaloseltakin olen lukenut kuusi kirjaa. Helpompilukuisia ovat Poikakirja ja Miehiä ja ihmisiä.
Taivaanpallon muistaisin oleva ns. sisarkirja 14 solmua Greenwichiin-kirjalle, kirjoitettu myöhemmin mutta käsittelee vanhempia aikoja. Greenwichin olen lukenut myös.
Ollin puolison Riitta Jalosen pari kirjaa olen myös lukenut. Niistä Kirkkaus oli huikean hieno 'sairaskertomus'.
Nyt ei oikein lukeminen maita, onko silmieni syy vai tämän uuden kodin askareiden joita puuhailen mielikseni. :039:
-
Tämän päivän HS kertoo melko laajalti Olli Jalosen Taivaanpallon ja sitä seuraavan sisarteoksen synnyistä:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006096850.html
-
Amos Oz: Juudas
On Israelin valtion syntyvaiheessa
Ben Gurionin aisapari
kunnes vastusti sotaa ympärysvaltioiden kanssa seurauksena luopijuus
Minäkin olen luopio
koska lopetin paikallisosaston
en siksi
vaan koska seuraajaa ei löytynyt
Juudas oli ainut oppinut
opetuslapsista
ja
viimeinen uskovainen
muut hylkäsivät
Hän hirtti itsensä
kun Jeesuksesta ei tullutkaan mitä hän odotti
Niinpä kirjassa
nostetaan oppineisuus arvoon
kuten minäkin
joka olen jättänyt opiskelun kesken.
Älkää, lapset, tässä
seuratko minua
tehkää loppututkinto
Jos kuitenkin
en jaksa ja --
sydän! sanoo
menen ja teen.
Tai sitten en.
>:( :-\ :) :) :'( :'( :102: :107: :109: :109: :eusa_angel: :eusa_clap: :eusa_clap: :eusa_pray: :icon_biggrin: :icon_confused: :icon_cool: :icon_eek: :icon_exclaim: :icon_lol: :icon_rolleyes: :icon_sad: :icon_sad: :icon_surprised: :icon_wink: :kahvi: :001: :002: :003: :003: :017: :018: :023: :039: :039:
Amos Oz: Juudas – petturi vai opetuslapsista uskollisin https://kirsinbookclub.com/kirjat/amos-oz-juudas-petturi-vai-opetuslapsista-uskollisin/
-
Onko kukaan muu lukenut kolmiosaista Mauno Rosendahlin Herännäisyyden historiaa. Se kertoo aikakaudesta ennen Kareksen Heränneen kansan vaellus (5osaa). Kirja löytyi aikoinaan Helsingin kaupungin kirjastosta. Ihan mielenkiintoista luettavaa.
-
Luen nykyään paljon aikaisempaa vähemmän, siihen on syynsä.
Nyt sain kirjastosta tilaamani Joel Haahtelan pienoisromaanin Adelen kysymys, ja siitä riittää minulle muutamaksi päiväksi. Hengitän samaa ilmaa Haahtelan kassa, mystiikan ja realismin tuulten vuorotellessa.
Haahtela kehittyy kohti uskoa. Hän onkin kertonut kiinnostuneensa ortodoksisuudesta. Psykiatrina hän ymmärtää sielujen liikkeitä tässä ajassa ja menneessä.
http://hemulinkirjahylly.blogspot.com/2019/04/joel-haahtela-adelen-kysymys.html
Toisen herkkupalan nielaisin aamun lehdestä. Heinolalainen ESS:n kolumnisti Kaisa Hako on proosan ja runon taituri.
Vahinko ettei ESS anna kopioida hänen hienoja tekstejään , sillä tämänaamuinen juttu isoäitiyden suomasta ' uudesta elämästä' on myös minun kokemuksia viistävä.
En osaisi niitä niin koskettavasti kuvata, mutta tekstinsä elin kuin omani.
" Kaisa Hako
Millaista on työntää etusormi mansikan läpi ja muut elämän oppitunnit "
ESS 23.8.2019
-
Onko kukaan muu lukenut kolmiosaista Mauno Rosendahlin Herännäisyyden historiaa. Se kertoo aikakaudesta ennen Kareksen Heränneen kansan vaellus (5osaa). Kirja löytyi aikoinaan Helsingin kaupungin kirjastosta. Ihan mielenkiintoista luettavaa.
Luin noin -81-82 vuosien aikana. Ei ole teksti vanhaa nykyäänkään.
-
Parhaillaan olen lukemassa Selma Lagerlöfin Gösta Berlingin taru. Mielenkiintoinen kirja. Vanha klassikko.
-
Hieno kirja, olen lukenut. Siitä on tehty myös eloku(vi)a.
Seutu jolla kirjan tapahtumat kulkevat on Värmlannissa Ekeby-niminen kunta.
-
Haahtelan viimeisin, Adelen kysymys oli minulle mystinen lukukokemus. Lukiessani olin siellä ranskalaisessa luostarissa seuraamassa tutkimuksia Adelen ihmeteoista.
Perjantaina hain Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea-teoksen. Siitä löytyi jopa Aamun kirja-haastattelu. Ainoa kerta jolloin olen nähnyt ja kuullut häntä. Yhä vakuuttunemmaksi tulin siitä että meitä yhdistää sama, kiinnostus salaisuuteen, Kristukseen ja hänen löytämiseensä.
https://areena.yle.fi/1-2073074
-
Joel Haahtela: Adelen kysymys https://areena.yle.fi/1-50122519?autoplay=true
-
Daphne du Maurier: Kolmen piiri.
-
Riikka Halme-Berneking: Opin tien kotiin, Suomen Lähetysseura 2018
Filosofian tohtori ja teologian maisteri Riikka Halme-Berneking on syntynyt Angolassa keskelle sisällissotaa ja elänyt lapsuutensa sekä siellä että Suomessa. Opintojensa jälkeen hän palasi työskentelemään synnyinmaahansa. Nykyisin hän asuu amerikkalaisen miehensä kanssa Yhdysvalloissa Virginiassa, mistä raamatunkäännöskonsltin työt vievät häntä Angolaan, Namibiaan, Suomeen ja ympäri maailmaa. (Kirjan takakannesta)
-
Joel Haahtela: Adelen kysymys https://areena.yle.fi/1-50122519?autoplay=true
Kiitos PekkaV linkistä ! Nyt vasta ehdin sen rauhassa kuunnella. Joel Haahtelan kokemukset ja tapa kokea mystiikka ovat lähellä omaani.
Hyvin hän kävi toimittajan kanssa lyhyesti läpi kirjan sisältöä. Ihmisellä on ruumis, sielu ja henki, ja niillä omat kokemuksensa. Monet elävät pelkästään rationaalista ja aineellista elämää. Jos hengen ja sielun elämä on vierasta jää maailma aika kapeaksi.
Olen puhunut usein pelosta. Nyt Joel Haahtela, sielun asiantuntija-lääkäri, päästi minut 'pannasta', narusta nilkassani.
Pelko on v a i n t u n n e, fantasia. Ei vaarallinen. Olen kyllä tietoinen vilkkaasta mielikuvituksestani. Se näkyy kertautuvan suvussani.
Soisin useamipen uskovien kuuntelevan tämän linkin. Haahtela on ortodosi-etsijä.
:049:
-
Ensi kertaa toivoilen lehden numeroa lukeakseni. ET- lehti teki lemmikeistä jutun ja myös siileistä, ja tällä kertaa minun siileistäni. Luvattiin postittaa se lehti mutta en sitä saanut enkä liioin yhteyttä toimitukseen.
Tahtoisin kovin mielelläni sen itselleni. Sitä kai otetaan kioskimyyntiin aika vähän, kun en löydä. Täällä saattaa olla joku jolle se tulee, joka ehkä voisi luopua elokuun numerosta, ilm. loppukuusta. Korvaisin postikuluja myöten, siinä pitäisi olla ainakin Hattivatti.
Ja Seppos, jos tämä on kelpaamaton niin poista vain, yritän haeskella muualta.
-
Joel Haahtelan johdattelemana luin hiukan Paul Verlainesta joka oli minulle vain nimi kirjallisuuden historiasta.
Alkoholin ja häväistysjuttujen värittämän miehen runo Viisaus kertoo kuitenkin hänestä muuta:
Minä vastasin: »Herra, sun eteesi sieluni vaipuu.
Sen pohjaan sa näät, sua vain se ei nähdä saa.
Sua janoan – vaan miten jaksaisi rakastaa
sua, rakkaus itse, ihmisen tuska ja kaipuu.
Sinä, rauhan lähde, johonka janomme haipuu,
mua katso ja nää tätä taistoa raatelevaa.
Sano, jalkaisi jälkiä saisinko rakastaa
näin, verisin polvin, jotka sun eteesi taipuu?
Yhä etsin ja hapuilen, kättäsi tavoittain.
Edes varjosi jos vois tuskani peitoksi tulla,
oi rakkaus-liekki, vaan ei varjoa sulla,
sinä, elävä lähde – katkera niille vain,
joita häpeä hurmaa – maailman valo ja huomen,
sinun suudelmas polttaa ihmisen silmäluomen.»
[– –]
»Mik’ olen ma, Herra? Sa näät minut kyynelissäni
syvän riemun tähden. Sun äänesi hyväillen
mua haavoitti, mutta kipu on suloinen,
ja ma nyyhkytän nauraen, autuas, kyynelissäni.
Kuin aseisiin! olis käsky ja vierelläni
sotatorvi sois, ja viireissä hulmuten
sinen, valkean loistosta haamot enkelien
läpi pauhinan kutsuis ja vaatisi sydäntäni.
Oi hurmaannusta ja kauhua valitun!
Sinun armosi tiedän ja sieluni alhaisuuden.
Mikä jännitys, vaan mikä hehku! Ah näet mun
rukoukseen nöyrtyen myrskyssä rauhattomuuden.
Saa ääretön pelko rintani kuohuksiin
ja ma hengitän vavisten.»
»Niin, oi poikani, niin!»
Lähde: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja. 1934. Toimittanut Anna-Maria Tallgren. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.
Luokat: 1934Paul VerlaineRunotSaima Harmaja
-
Lähes viisi kuukautta kului kunnes sain Enni Mustosen uusimman, Sotalesken, hakea kirjastosta eilen. Kija on kovasti suosittu ja varauksia on edelleen jonkin verran.
Nyt liikutaan kesässä 1939, linnotustöitä tehdänn Kannaksella. Sankaritar matkustaa tyttärensä kanssa viikoksi mihensä luo muonitushommiin Metsäpirttiin Taipaleenjoen tuntumaan.
Monet tutut paikat vilahtelevat junan ikkunoista matkalla Pasilasta Riihimäen, Lahden, Kouvolan kautta Viipuriin ja sieltä toisella junalla Valkjärvelle jossa puoliso on vastassa armeijan kuorma-autolla.
Enni osaa kertoa arjen elosta niin totuudenmukaisesti, että lähes hikoilin heinätoiden kuvauksessa Laatokan rantaniityllä.
Kesän 1939 kuumuudessa karjalaistalossa paistettiin joka päivä piirakat pohjalaisille linnoittajille. Karjalan ja Pohjanmaan murteet vaihtelivat ja tuntu on kotoinen.
Enni osaa ja kansa lukee !
-
Olen kirjasta lukenut vasta n. 100 sivua. Huumoriakin löytyy kun pohjalaisten uho ja isänmaallisten karjalaisten veri nousi pintaan sivuilla joissa linnotusmiehet ynnä sankari-perhe käyvät ' ryssää härnäämässä' Rajajoen sillalla.
Se oli ilm. linnoitustöiden kannalta suotavaa maanpuolustushengen nostattamiseksi, ja mahdollisesti tositapahtumiin perustuva, kuten ' ryssän kuukin', tarkkailulennossa oleva suuri ilmapallo jossa yöllä paloi punainen lyhty ja päivällä kiikaroi sotilas.
Palkaa eivätvapaaehtoiset saaneet, ruokapalkalla töitä paiskittiin niin kaivantoja tehden kuin majoittajatalon heinätöissäkin auttaen.
Karjalan jääkärien marssia laulettiin mm. Rajajoen sillalla.
https://www.youtube.com/watch?v=OFhJWG-dl8c
70. Karjalan jääkärien marssi
[Marssisävelmä 1790-luvulta. Elli Hällström, 1873-1955.
Puolustusvoimien perinnemarssi ja Pohjois-Karjalan Prikaatin kunniamarssi.]
1. Kaunis Karjala,
isiemme maa,
työhön, jaloon taisteluun sun poikajoukkos' saa.
Henkemme uhratkaamme,
kansamme ja synnyinmaamme
onni ja vapaus kun vaativat vaan.
Työhön, työhön nuoret sotijat.
taistoon, taistoon mielet uljahat,
nyt vapaan Suomen uusi huomen
loistaa jo yli koko Karjalan maan!
2. Into nuorekas,
käsi voimakas.
Usko vahva oikeuteen meidät voittoon vie.
Herraan me luottakaamme,
häneltä me voiton saamme,
vääryyttä vastahan käy taistomme tie.
Työhön, työhön j.n.e.
3. Jos on osa se,
että kaadumme
taistelussa oman maan ja kansan puolesta,
sankarikuolemamme
todistavat maailmalle:
kuntoa vieläkin on Karjalassa.
Työhön, työhön j.n.e.
-
Olen lukenut karjalais-suomalaisen Sven Lokan kaksi kirjaa: kaamos ja valo sekä missä on muuttolinnun kotimaa. Minulle hyviä tietokirjoja. Ensin mainittu on painettu Petrosavodskissa ja jälkimmäisen kustansi Veikko Erkkilä Karisto Oy:n toimesta. Erkkilähän paljasti vaiettu sota kirjassaan neuvostopartisaanien uroteot Koh-I-Noorilla osittain tehdyiksi. Nyt hän kelpaa Sven Lokan kustantajaksi.
Kirjoilla on samat tapahtumat esitettyinä, mutta "näkövinkkeli" on erilainen. Koska kaamos ja valo painettiin Petroskoissa "vanhana aikana", niin siinä pitää esiintyä aina määrävälein kapitalismia ja länttä sekä Suomen porvaristoa ilkeästi mollaavia sanontoja, muutenhan se ei olisi saanut painolupaa. Jälkimmäinen kirja on ilkeistä viittauksista vapaa, oikeastaan tilalle on tullut neukkuyhteiskunnan kritisointi, mutta se on siististi kirjoittettu. Jos nyt ihmisten massa-ampumisista voidaan käyttää siisti-sanaa. Kirjan lopussa on pitkä lista suomalaisia miehiä ja kullekin joku toteamus ammuttu, kuoli vankilassa, vangittu kohtalo tuntematon, 3-10 vuoden tuomio, ampui itsensä ennen pidättämistään, kuollut pakkosiirtomatkalla.
Näitä kirjoja ennen olen lukenut monia suomalaisten kirjoittamia teoksia gulagissa olostaan, mm laps Suomen Taisto Huuskoselta. Hän pääsi vähällä takaisin Suomeen. Kovan kohtalon sai osakseen Hilma Kilkkinen terapoidessaan itseään ja tuottamalla teoksen PITKÄ MATKA SIPERIAAN. Se oli niin kuumaa kamaa Kekkos-Suomessa, että OAJ pystyi painattamaan sen postuumina Kilkkisen kuoleman jälkeen. Minulle on kirjastossa teos haettu kaksi kertaa varastosta?? Miksi kirja siellä pitää pitää?
-
Kannattaisiko jälleen ihmettelyn asemesta kysyä suoraan? Ei ne virkailijat valehtele.
Olipa huippu kun eräs kirjasto toi näytille ja lainattavaksi varastokirjojaan. Oliko Kouvolassa vai Joensuussa. Varastoon oli siirretty osin ikäjärjestyksessä materiaalia, jota kuitenkaan ei ehdottomasti haluta hävittää, vaikka kunto alkaisi olla heikohko tai kysyntä yhden- kahden lainaajan varassa. Muutoin tuo ” kekkos- Suomen” pahalainen olisi jo myyty 50 pennillä tai tyyliin kolme markalla, lastenkirjoja neljä.
Kirjoja syydetään paljon entistä enemmän markkinoille, kirjan elinkaari lyhenee myös. Sitten on näitä jotka kestävät kulutusta, mutta niistä on usein otettu monia painoksia, tuoreimmat on painettu kestävälle paperille, kansikaan ei jää heti käteen . Itse nauttisin jos pääsisin varastoon mylläämään tahtoni mukaan, sillä luullakseni juuri varastosta löytyisi paitsi ajankuvaa, myös kestosuosikkeja. Tai juuri niitä, joita ei vain voi hävittää.
Ei sillekään ole no, ei ainakaan poliittista syytä että ”Mozartin matka Pragiin” piti kaivaa jostain Helsingin suurvarastosta. Uutta tuli, sille tehtiin tilaa, vai minne sulloisit kaiken? Vanhat, uudet, Hesarin ” vuoden kirjat” ” Vuoden uskonnolliset kirjat” kilpailuvoittajat ja kaikki niiden vanavedessä ilmoille tulvehtivat tyylillisesti sitä ja tyylillisesti tätä, tietokirjat, romaanit, viihdekirjallisuuden, käännöskirjallisuuden, selkokirjat? Romput, leffat, musiikin, lehdet? Joku toinen haluaa jotain muuta esille ja miettii itsekseen, kenellä on ja mitä nyt taas tätä vastaan.
Että koko asenne väsyttää. Mikset sinä kysy sitä asiaa?
Antikka.net on hyvä verkkoantikvariaatti, olen saanut halvalla kaiken tahtomani. Ei tarvitse kuljettaa kodin ja kirjaston väliä. Kuukausi kuluu niin pelottavan äkkiä.
Ei se minustakaan ole kivaa, kun en jotenkin näistä tämän päivän uutuuksista nyt vain saa oikein mitään. Tykkäisin lukea sellaista, jossa pohjalla on vähintään niin paljon realiteettia, että juttu joko on selkeä biografia tai voisi olla. ”Tämä olisi voinut tapahtua” taisi jäädä tyyliltään lemppariksi, ainut poikkeus on Tolkienin Taru sormusten herrasta.
Viimeksi luin sadatta kertaa Riitta Vartin neliosaisen sarjan suurten ikäluokkien varttumisesta. Etenkin kolmas osa, Nuoruuden yliopistot, on aivan ehdoton. Se kuvaa niin kertakaikkisen mehevästi marxismi- leninismin huumaa, kuinka siinä sivussa opinnot unohtuvat tai niitä ei yksinkertaisesti ehditä suorittaa, ja sitten yhtäkkiä ruvetaan puhumaan, että hyvä marxilainen on myös hyvä opiskelija.... Ettei nyt olekaan mikään vallankumouksen aika, jolloin ” huippukerrokset eivät enää voi, tai pohjakerroksen suostu” jatkamaan ilman vallankumousta.... Kremlissä, luulen, ei oikein pidetty opiskelijoiden riehaantumisesta, kun Suomen piti edustaa kapitalismin ja sosialismin rauhaisaa rinnakkaiseloa. Riehukoot Pariisissa.
-
Tai täydennettäköön, tuo viimeksi kirjoitettu sieltä nyt vain paljastuu.... Kun oikeasti eläneet kunnon marxilaiset lähetetään taisteluseminaareihin vetäjiksi ja kertovat ettei olekaan mikään vallankumous nyt, ikävä kyllä niin kuin tuota tulollaan. Että älkääpä vetääkö siitä tai tästä työväenluokan taistelusta, tuotanoin, semmoista ja tämmöisiä johtopäätöksiä..... Ei sitä voi voluntaristisesti vallankumoustakaan alkaa sentään sormia napsauttamalla, sanovat kokeneet toverit jotka olivat jo Sofian festivaaleilla.....
Vaikka mitäs minä niillekään hihittelen. Kuka sen sanoo, kuka niihin aikoihin olisi aamulla katsonut peilistä.
Tai no, kyllä sen tietää.
Kestin tasan puolitoista vuotta hörhöilyä ja sitten otin välimatkaa. Surkea joukkovoiman kannattaja minusta olisi tullut, ainakin näillä eväillä...
Mutta siis. Kysy, kun on sitten mitä kertoa minullekin. Että miksei ole hyllyssä.
-
Minulla on periaate, että suoritusportaan ihmistä en vaivaa asialla, minkä ylempänsä ovat määränneet. Hilma Kilkkisen kirjassa on sellainen mahdollisuus, että se oli joillekin suomalaisille liian vaikeata poliittista asiaa, niin se pidettiin varastossa poissa mielestä.
-
Kysyä saa aina. Miksi se koettaisiin vaivaamiseksi? Ymmärretäänkö kysymys syytökseksi?
Vitsissä opettaja kysy, kuka kirjoitti Seitsemän veljestä. Kalle vastaa: - En se minä ollut.
-
Muistaakseni en ollut lukenut Anja Snellmanilta mitään. Nyt tarttui ensimmäinen käteen kauniin kannen ja puolipehmeän pideltävän takia.
Kreetalla olemme käyneet pari kertaa ja kyllä tässä nyt saaren tuoksut ja historia kertaantuvat. Ajanvietteenä kelpo lukemista.
http://hemulinkirjahylly.blogspot.com/2018/09/anja-snellman-kaikkien-toiveiden-kyla.html
-
Minulla on periaate, että suoritusportaan ihmistä en vaivaa asialla, minkä ylempänsä ovat määränneet. Hilma Kilkkisen kirjassa on sellainen mahdollisuus, että se oli joillekin suomalaisille liian vaikeata poliittista asiaa, niin se pidettiin varastossa poissa mielestä.
Höpsistä. Ensinnäkin näillä ” suoritusportaan ihmisillä” on takanaan kuuden vuoden yliopisto- opinnot, joten heillä on myös lupa ja oikeus suuresti määrätä ja vaikuttaa siihen, mitä hyllyistä kulloinkin löytyy. Ei ole mitään ” ylempiä”.
Toisekseen he ovat paikalla palvelemassa toisia, juuri heitä, joita kirjat kiinnostavat. Kehno palkka ei tee heistä yhtään enempää tai vähempää.
Tottahan on, etteivät ihmisen ajatukset sillä tavallisesti miksikään muutu. ” Yrittää valehdella” on yleisin hiljainen vastaus järkevään selitykseen. Koska tein ihmisten parissa töitä ja nämä tulivat luokseni selventääkseen käsityksiään, olen kymmeniä kertoja käynyt tämän läpi.
” Sen kun puolustelee” on toinen.
Jotenkin ihmismieli on kuin yksiöinen jää. Sille ei ole aina viisastakaan astua ennen kuin se on turvallinen, eli vahvistunut harkitsemaan sitä mahdollisuutta, että itse erehtyy. Eihän kyse ole siitä, ettei joku voisi sitä myöntää itsetuntosyistä, se on aika harvinaista, syyt ovat syvemmällä. Koko henkinen tasapaino saattaa olla kiinni vaikka nyt jostain omasta tavasta katsoa maailmaa, ja siinä on perin paha humpsahtaa sen jään läpi.
Eihän se sinua koske. Siis ainoastaan, se tulee meitä jokaista vastaan j a siksi emme kysy, tai oikaise väärinkäsitystä. Näkemys kirjastosta, koko politiikan kentästä, lääkäreistä, milloin mistäkin saattaa olla vaarassa ja vaarantaa koko hauraan tasapainon. En tiedä miksi joskus väsyn sellaiseen, tuskin olen toisia kummoisempi vaikka kuinka yritin hoitaa objektiivisuuttani kuntoon, siis ettei asioista tulisi suorastaan uhkaavia jos joudun korjaamaan käsityksiäni.
Emmehän me enää elä Kekkoslandiassa, miksi kenenkään pitäisi?
Mutta jos tahdot jotain siitä kirjasta tietää, siinä tapauksessa ne virkailijat ovat siellä palvellakseen.
-
Kuusankosken kirjasto oli oikea unelmien täyttymys, sieltä ei kai oltu ikinä poistettu mitään, tai sitten varasto oli niissä sivuhuoneissa. Sieltä löytyi vaikka mitä, ikivanhoja kirjoja, sitten sellaista jota pikkutyttönä näin aikuisten puolella Kotkan kirjastossa, ihan löytöjä joista en tiennytkään. Ryntäsin suoraan sinne sivuhuoneisiin, voi miksei jokainen kirjasto ole samanlainen?,
Malmin johtavan virkailijan maku on niiin surullisen erilainen kuin omani, enkä ikinä opi käyttämään sitä hakulaitetta.
Anja Snellmanista voi että, tykkään ite. En lukisi itse viihdekirjallisuudeksi enää, sellaisissa persoonallisuuden kuvaus ei juuri yllä permanenttia syvemmälle.... Haasteena on muistaa kummalla olikaan vaalea tukka, Liisalla vai Ilonalla..... No siis minusta.
Jos vaiks lukisin tuon, sitä en tunne, kiitos Riitta- mummille.
-
Jospa saan "taaplata" omalla tyylilläni. Olen jo vahvasti varsitieni loppupäässä.
-
Jospa saan "taaplata" omalla tyylilläni. Olen jo vahvasti varsitieni loppupäässä.
Toki. Sainpa taas sinun tyylistäsi aiheen pohtia asioita omasta näkökulmastani. Minun maailmanihan on ollut kysymiseen kannustava koulumaailma.
-
Kysyä saa aina. Miksi se koettaisiin vaivaamiseksi? Ymmärretäänkö kysymys syytökseksi?
Vitsissä opettaja kysy, kuka kirjoitti Seitsemän veljestä. Kalle vastaa: - En se minä ollut.
Riippuu, onko kysyjän asenne hänen kysyessään ihmettelevä vai moittiva, ja mikä suhde virkailijalla asiaan on. Armeijassa minulle opetettiin, että ei saa ajatella, mutta pitää ajatella. Henkilökemiatkin vaikuttavat, kokeeko suoritusporras kysymyksen moitteena vai tiedonhaluna.
-
Riippuu, onko kysyjän asenne hänen kysyessään ihmettelevä vai moittiva, ja mikä suhde virkailijalla asiaan on. Armeijassa minulle opetettiin, että ei saa ajatella, mutta pitää ajatella. Henkilökemiatkin vaikuttavat, kokeeko suoritusporras kysymyksen moitteena vai tiedonhaluna.
Minusta niillä on ihmeen pitkä pinna, kun tässä mietin, mitä toisinaan jonossa kuuleeja lopulta hikisenä, väsyneenä, oikeastaan niihin edelle ängenneisiin ärtyneenä pääsee tiskille eikä ole sen kummempaa kuin ” se kirja jonkatilasin siis *********** viikkoa sitte ei vaan ************ löydy ja asenne on sarjaa **********. Sanovat että mennään vilkaisemaan, ja jos tosiaan on teillään, sanovat, istu ihmeessä, avaa vähän takkiasi, minä haen minne se on eksynyt.
No, kyllä ne sitten saa ne miljoonat kiitokset ja hymyn ja pahoittelunkin. Mutta siis, voisi niillä toisinaan aloittaa, hyvä kun otit puheeksi. Vaikka miten näännyttää se seisominen.
Ehkä kun ne siis ei ole suoritusporrasta, oikeastaan amanuenssienkin asema on aikalailla autonominen, ja se kai ne saa jaksamaan. Suoritusporrasta puristaa vähintään kahtaalta ihan ristiriitaiset odotukset. Kaikkia ei voi tyydyttää mutta suoritusportaan vedetään tasan vastuuseen. Se on vähän muuta.
-
Jospa saan "taaplata" omalla tyylilläni. Olen jo vahvasti varsitieni loppupäässä.
Sitten sinun täytyy vain tyytyä oleviin oloihin.
-
Sitten sinun täytyy vain tyytyä oleviin oloihin.
Ei sotilaalla ole muuta kuin odottaa rauhan oloissa, että sitten jos sota tulee, tarvitaan. Se on pakkopaita kuten papilla, joka huokasi: "Voi kun en olis pappi."
Puolesta
Perskärpänen
-
Heh heh, en ole enää sotilas, sillä olen 75 v.
Olen tyytyväinen "oleviin oloihin".
-
Pidin paljon kirjasta nimeltä "Afrikka valitsi minut", Kirsi-Klaudia Kangas kirjoittaa Pertti Söderlundista.
Tässä on myös yle areenan pätkä aiheesta:
https://areena.yle.fi/1-2101757
Erityisen hienoa tuossa kertomuksessa oli se, kun kerrottiin afrikkalaisten miesten uskoon tulosta siellä Keniassa ja Ugandassa.
Heillä oli useita vaimoja. Nykyisen kristinuskon mukaista tuo moniavioisuus ei ole, mutta Pertin isä Åke Söderlund oli mielestäni erittäin viisas mies. Hän sanoi uskoon tulleille afrikkalaismiehille, jotta pidä ne vaimot, jotka sinulla nyt on, mutta älä ota enää lisää.
Nimittäin vaimojen hylkääminen oli ollut näiden vaimojen kannalta erittäin surkeaa, monista heistä tuli prostituoituja.
-
Pidin paljon kirjasta nimeltä "Afrikka valitsi minut", Kirsi-Klaudia Kangas kirjoittaa Pertti Söderlundista.
Tässä on myös yle areenan pätkä aiheesta:
https://areena.yle.fi/1-2101757
Erityisen hienoa tuossa kertomuksessa oli se, kun kerrottiin afrikkalaisten miesten uskoon tulosta siellä Keniassa ja Ugandassa.
Heillä oli useita vaimoja. *)**) Nykyisen kristinuskon mukaista tuo moniavioisuus ei ole, mutta Pertin isä Åke Söderlund oli mielestäni erittäin viisas mies. Hän sanoi uskoon tulleille afrikkalaismiehille, jotta pidä ne vaimot, jotka sinulla nyt on, mutta älä ota enää lisää.
Nimittäin vaimojen hylkääminen oli ollut näiden vaimojen kannalta erittäin surkeaa, monista heistä tuli prostituoituja.
**) Lihavointi minun
*) Kristityt ovat kateellisia. Veikkaan, että monen vaimon pitäminen sikäläisessä kulttuurissa on ollut ja olisi edelleen järkevää. "Heh, heh". Naurakaa vaan, joita naurattaa, itkekää vaan, joita itkettää.
Joissakin kulttuureissa on varmasti myös toisin päin: vaimoilla on useita miehiä.
Sitten seuraava kysymys on kulttuurinen hegemonia ja vahvemman oikeus. Vahvemman oikeus on etuoikeus. Korttipelissäkin "Pannaan eteen." Siis "etu". Pysytkö mukana?
Mutta mitä jätämme jälkeemme: tuhoa?
Siunataan.
Yritetään parasta, pelätään pahinta. Krypt.
Toisaalta ja kolmannelta mitäpä noista menneistä. Nyt on nyt. Me länsi- ja kristikansat, me kulutamme - osa meistä, suurin osa - maapalloa. Nujertamamme kulttuurit eivät osanneet. Jos olisivat pystyneet...?! Heikommat sivilisaatiot. Ei voi tietää, mitä olisivat tehneet, jos olisivat kasvaneet.
Kyllä ihminen on! Vaikuttaa, että kehityksen edellytys on lähimmäisen tuho. Emmekö voisi elää ja rakentaa rauhassa toisiamme kunnioittaen.
Neljänneksi: Ei mikään ole mustavalkoista, vaan myös keltaista, punaista, vihreää ja sinistä sekä näiden sekoitusta. Elämä on sateenkaari; ja sen päässä on aarre. "Sateenkaari vie maahan satujen."
Videnneksi: mikä on oleellista? Rakkaus!
Itsesäilytysvaisto.
Paavo Haavikkoa mukaillen: "Ihminen ei pääse ihostaan, ihonsa ulkopuolelle."
Ihmisen taju.
Ymmärrys.
Onni.
Tasapaino.
Rauha.
Lepo.
-
Teki mieli kertoa, kun toisaalla keskusteltiin niistä lopun ajan enteistä, että käsiini osui muuta hakiessani kirja jonka mainitsin, Lövgrenin ”Lamppumme sammuvat”. Kertoo ” Jumalan seurakunnasta” , joka elää viimeisen vuotensa 49 vuosijuhlasta suurenmoiseen 50- vuotisjuhlaan. Päähenkilönä on ” veneenrakentajana” tunnettu mies, todella veneveistämön omistaja. Hienoinen viittaus Nooan tarinaan.
Seurakunnalla on ongelma, jota vanhimmisto ja johtaja kieltäytyvät näkemästä: Järjestellessään kaikkea mallikelpoiseen kuosiin ” Jeesus tungetaan ulos, jossa hän kolkuttaa ja odottaa sisällepääsyä”.
Tätä kierrätettiin jännärinä. Siis hieman kuin sitä Rainerman ,maailmanloppukasettia, joka vohkittiin isosten käyttöön, kun toiset työntekijät kielsivät kuunteluttamasta sitä leiriläisillä. Kerta taisi riittää, vai oliko niin, että pari leiriä lipsahti.
Veneenrakentaja koettaa herätellä nukkuvaa seurakuntaa, peräti turhaan. Ostin tämän joskus kirpparilta, kun tahdoin muistella menneitä.
Ei tasan kirjallisuuden helmiä, muttei tätä pitkää aikaa lue. Objektiivisesti kehnoa on ” varhaisnuorten neitosen” iän arvailu ja kaksivuotiaan puhe, joka sopisi kaksitoistavuotiaalle, ” nuoruuden” venyminen sinne tänne tarpeen mukaan. Jankutus Jeesuksesta joka ” seisoo sydämen ovella” milloin kenelläkin, siis kolkuttaa ja muutenkin oudohko oppi. Hauskaa oli, että edes yksi veistämön miehistä sanoi ettei käsitä, mitä se tarkoittaa. En minäkään.
Uskovien, siis uudestisyntyneitten, katoaminen on kyllä tehokkaasti kuvattu, vaikka miten noin juttuna —-no niin. En käsitä kuinka syntejään aidosti katunut kaveri, vakaana rehellisenä aikeena korjata aiheuttamansa vahinko, ainoana rikkeenä huoli siitä, että tukkukauppias jonka kassasta kavalsi järjestää skandaalin ja pilaa juhlan, sopii veneenrakentajan kanssa että homma hoidetaan heti juhlaa seuraavana arkipäivänä, sitten jätetään. Harmillista!
Yllätyin huomatessani, että veneenrakentajakaan ei tyytynyt siihen uudestisyntymiseensä vaan tämän tästä oli ” herätyksen tilassa” .
No. Olihan välipala kesken tämän loppusiivouksen, johon tuli tarve, muutin tai en. Muutoin olen hauskan tehtävän edessä, kun menin tutun. Vantaan sanataidekoulun lasten ja nuotenkirjakurssille. Minulle tipahtelee toisten kässäreitä, joista kahteen tulee perehtyä kunnolla ja loppuihin kannattaa, sanovat muut, jottei vallan tylsisty. Itse heitin sinne pikakyhäelmän ” pojalle, joka ei halua lukea”. Selaisin vanhoja kilpailuja, ja haaste oli aika hauska, jo teksti nuorelle pojalle. En ole koskaan yrittänyt.
Talvisodasta olen hetkeen saanut tarpeekseni. Kuuteen kertaan kirjoitettu teksti saa vähän levätä ja Leena myös. Siis tarkoitan sen taustamateriaalin keräämistä ja lukemista. Se oli parasta, sillä Kotkan Talvisodassa oli pari jännittävää piirrettä, ja vain siellä tapahtunutta. Ai mutta, 1944 saisikin vilkaista sitä, minä ihan totta korvaan rahalla!
Voi ihmettä. Mikä merkillinen tarve ja vimma tässä on muistella nuoruutta? Ei mitenkään kenkkumainen, onhan vaan.
-
Antti Tuuri: Levoton mieli
Taidemaalari (ei siis itetaiteilija [Piirtäessäni lasten kanssa he kysyvät "Mitä teet?". Vastaan "taidetta". Piirrokseni nimittäin eivät "esitä" mitään.]) on viidettä kertaa naimisissa. Hän on doku-, siis myös dokumenttihenkilö, siis oikea. Kirjan miljöökin on varsinaista dokumenttia. Antti Tuuri on sijoittanut fiktionsa synnyinpitäjäänsä Lappajärvelle, jos olen oikein ymmärtänyt. Kuten viimeisen sivun henkilöselvityksistä käy ilmi, yksi ohimennen mainituista on kirjailija itse. Taidemaalari kauppaa teoksiaan mm. Maanmittarille, jonka vanhin poika hän on.
Taiteilija on levoton suhteessa senhetkiseen kotiinsa/puolisoonsa, joka sairaanhoitaja-ammattinsakin koulutuksella luotsaa näkyjensä riivaamaa puolisoaan realiteettien kaidalla polulla, jotka näyt vapauttavat ajoittain lähimmäisiä irti harmaasta arjesta. Siinä mielessä hän on kristushahmo; kuten me kaikki olemme kristuksia toisillemme.
http://foorumi.h-y.fi/index.php?topic=5170.new#new
-
Ovelaa Pekalta pyytää vastauksia ! :icon_rolleyes:
On siis uutuus, täytyy heti varata kirjastosta.
Asiaan liittyen kerron lauantain leipuri-Lotan kanssa leikkineeni Piirrä ja Arvaa-leikkiä.
Se on: Kaksi leikkijää, aikaa aina minuutti piirtää jotakin ja toinen saa katsoa ja arvata mitä se esittää. Oli hauskaa ja sillä aikaa pikkuleivät paistuivat ilman odotuksen tuskaa.
-
Antti Tuurin Levoton mieli on tullut Mukkulan kirjastoon noudettavaksi. Haen iltapäivällä
Eilen Matti kävi palauttamssa luetut ja toi uusia, mm Kaiho Niemisen Sokkelin. Tykkään lukea Kaiho Niemisen tekstejä vaikka joskus ne on hiukan rivoja, mutta elämään sekin kuuluu.
Hän on suomenniemeläisiä, Mikkelin ja Lappeenrannan puolivälistä ja niistä seuduilta on myös ovat monet romaanit.
Olen vasta aloittamassa kirjaa. Tarina alkaa Einari Karttusen palvelukseenastumismääräyksen päivänä 1944 keväällä.
Tässä Jorman lukunurkan ajatuksia:
https://jormanlukunurkka.blogspot.com/2019/10/kaiho-nieminen-sokkeli.html
-
Eräs pitkäaikaisprojektini, eli Lutherin "Sidottu ratkaisuvalta" alkaa olla loppusuoralla (Sisältää Erasmus Rotterdamilaisen tekstiä myös).
Varmaan noin 100 sivua on jäljellä. Intouduin taas lukemaan ja tavoite on, että tämän kuun loppuun mennessä sen olisin lukenut.
Tavallista raskaslukuisempi kirja, en aina pysy Lutherin mukana, mutta kyllä tekstistä aina jotain saan selvääkin.
Jos sanoman haluaa hyvin sisäistää ja ymmärtää, voisi käydä niin, että joskus ei etenisi edes sivua tunnissa.
Kirja on muutenkin hyvin pitkä, muutamia satoja sivuja.
Tämän kirjan lukeminen on kyllä jonkinlainen saavutus, moni on varmaan aloittanut, mutta hyytynyt alkumetreille.
Ja ymmärrän hyvin heitä.
-
Antti Tuurin tangopojat oli kuin minulle kirjoitettu. Se liikkui Suomessa Kauhavan, Lappajärven ja Alahärmän Väinölän seuduilla. Tuttuja paikkoja.
Ruotsiin muutaneita oli 60-luvulla paljon. Niinpä Tuurikin vei soittajansa ja naislaulajansa Ruotsin Skövden, Ludvikan ja Örebron paikkoihin. Taas tuttuja seutuja. Fuenhirolassa oli kämppärillämme monia suomenruotsalaisia eläkeläisiä autoissaan kuten mekin olimme. Nämä kertoivat paikkakunnistaan. Merkkasin ne karttaan ja kotimatkalla ajoimme niiden kautta. Skåneporten etelässä, Skövde ja Ludvika sekä Falunin eteläpuoli yleensä koluttiin kolmeen kertaan kotimatkoillamme, tietysti vain pääteillä ajellen.
-
Kyösti ymmärtää minua ! Minulle kävi juuri noin etten jaksanut. :icon_rolleyes:
Antti Tuurin Tangopojat lukaisin hujauksessa, se on helppolukuinen kuten monet muutkin Tuurin kirjat. Suurimman osan tuotannostaan olenkin lukenut. Ikitienkin.
-
Sain tänään luetuksi loppuun Toni Morrisonin kirjan Minun kansani, minun rakkaani (Beloved 1987). Se kuvaa Yhdysvaltojen orjuuden haavoittamaa mustaa kansaa yhden 'perheen' kokemusten kautta. Eiväthän kotieläimen asemassa olleet orjat oikeastaan voineet todellisia perheitä perustaakaan. Kirja oli tunnetasolla yksi raskaimpia lukemiani.
-
Nappasin kirjaston kierrätyshyllystä Benedicta Idefelt'istä kirjoitetun kirjan "Viipurista Vatikaaniin". Se on todella mielenkiintoinen dokumentti Viipurissa syntyneen luterilaisen suomalaisnaisen elämästä ensin Viipurissa, sitten katoliseksi käännyttyään Saksassa ja kunhan eteenpäin ehdin lukea, niin Brasiliaankin tuon naisen tie vie opettajaksi. Hän oli myös toimittajana Vatikaanin radiossa.
Anita Idefelt syntyi Viipurissa 8.4.1920 ja kuoli 30.10.2014 Helsingissä. Benedicta on hänen nunna nimensä.
-
Nappasin kirjaston kierrätyshyllystä Benedicta Idefelt'istä kirjoitetun kirjan "Viipurista Vatikaaniin". Se on todella mielenkiintoinen dokumentti Viipurissa syntyneen luterilaisen suomalaisnaisen elämästä ensin Viipurissa, sitten katoliseksi käännyttyään Saksassa ja kunhan eteenpäin ehdin lukea, niin Brasiliaankin tuon naisen tie vie opettajaksi. Hän oli myös toimittajana Vatikaanin radiossa.
Anita Idefelt syntyi Viipurissa 8.4.1920 ja kuoli 30.10.2014 Helsingissä. Benedicta on hänen nunna nimensä.
Jos se löytyi kierrätyshyllystä, se tuskin löytyy enää kirjastosta. Harmillista! Tuon tyyppistä kaipaan lukeakseni. Jos voisit sen lainata, niin kertoisitko, tietenkin vasta kun olet itse sen lukenut. Itse tarina muistuttaa minua jostain, mutta luultavimmin samantapaisesta biografiasta. Lukisin sen hyvin mielelläni. Minua sitten sieppaa, lähikirjaston hoitajalla on ääreestäns erilainen lukumaku kuin olisi minun!
Kerro jos se on lainan, niin saat osoitteeni YV: lla. En vihastu, jos lainaaminen tuntuu tippaakaan liian vaivalloiselta, olen tyytyväinen jo kun vinkkasit sillä siksi tänne poikkesin. Muistin jälleen, on olemassa Antikka.net, aivan lyömätön nettiantikvariaatti joka löytää vuorokaudessa parhaimmillaan kaiken mitä pyydän. Nopeampi palvelu kuin kirjaston tai postin nyt ainakin ( äääh no, postitse ne lähettää, parasta tilata paketillinen samalla). kirjaa saa edullisesti pitää lopun elämää tai viedä taloyhtiön kierrätyshyllyyn.
Mutta oikein totta kiitos!
-
Luen nyt Antti Tuurin kirjaa Levoton mieli. Se on erään taiteilijan muotokuva Tuurin hiljaisella sala-huumorilla höystettynä.
Tuttujakin tapaa, esim. Oskar Paarman ( aiemmin Broms ) joka oli arkkipiispa Jukka Paarman isä. Tunsin Jukka Paarman sekä edesmenneen Matti Paarman jonka astmakohtaus koitui kuolemaksi. Oskar Paarma oli taiteilija Arvid Bromsin pikkuserkku, joka suostui vihkimään taiteilijan viidenteen avioliittoon Lappajärven kirkkoherran kieltäydyttyä.
Se että vaiettu salaisuus Jussi Jurkan isyydesrä on ollut jo iltapäivälehtien lööpeissä ei juuri hätkähdytä tämäntapaisen ihmisen ympyröissä.
...
Annikan kirjavinkkiä, Benedicta Idefeltin kirjaa löytyy Lahden ja Hollolan kirjastoissa molemmissa 2 kpl. Olen lukenut ko kirjan vuosikymmeniä sitten. Myös toisen ent. nunnan, Riitta Lemmetyisen kirjan olen lukenut. Eikö tämän jälkimäisen isä ollutkin Kotkan seudulla kauan papin virassa. ?
-
Leenalle pari vinkkiä.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__SViipurista%20Vatikaaniin__Orightresult__U?lang=fin
https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=765704
https://www.antikka.net/naytatuote.asp?id=56607
-
No nih! Kiitokseni, joskin tuolla Antikka.netissä on tilaus jo tekeentymässä, tiedä vaikka olisi löytynyt, mutta eksyin seikkailemaan radioareenan dokkareiden ihmemaahan. Muuten hyviä mutta toimittajat kälättävät asiantuntijan puheen päälle siinä määrin, ettei asiasta kuule oikeastaan mitään. Antikvaari.fi nautatuote on yhtä tuttu mutta hitaampi toimimaan, kun kirjoja ostaa useamman. Jotain olen osaamassa vaikka linkit YouTubeen menetin kun siellä viimeksi tehtiin isompi versionvaihto ja kirjautumisen muutos. Oli töitä vielä tehtävä siinä, eli minua rääkättiin niin monelta suunnalta.
Riitti pitkälle kun hallitsi kaupungin ja sieltä terveydenhuollon verkkojen jokaisen versiovaihdoksen.m
:icon_biggrin:
Suurin ja levein hymy Kontulan palvelukeskuksen kirjastosta. Toivon että sen sielä saa tänne meille. Laitoskirjastoista ei aina lainata yksityiseen käyttöön. Sairaalakirjastoa käytin, kun kuuluin henkilökuntaan, sitten en saanut sieltä enää lainata. Se kuuluu potilaille ja henkilökunnalle. Mutta yritetään.
-
Kiitän PekkaV:tä joka innosti lukemaan Antti Tuurin uusimman, Levottoman mielen.
Taiteilija Arvid Broms oli todellinen levoton mies joka kierteli monet kymmenet paikkakunnat aina tutustuen uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin.
Taiteen ystäviä löytyi myös monista itselleni tutuista paikoista aina Lahtea, Nastolaa ja Kortesjärveä myöten.
Seinäjoella olen asunut yhden talvikauden kirjakaupan yläpuolella.
Viimeisillä voimillaan Broms maalasi Kortesjärven Säästöpankin 50-vuotisjuhliin tilatun taulun. Tätini oli työssä mainitussa pankissa vuosikymmeniä, myös noiden juhlien aikaan.
Kirjan mukaan viimeinen julkinen maalaus tuli Lappajärven Kantakrouvin seinään ja se esittää kolmiosaisesti Lappajärven ominaispiirteitä aina ankkurin ympäri kiertynyttä kuhaa myöten. Tämä siksi että Ruotsin kuninkaan Kustaa III pöydässä piti aina olla Lappajärven kuhaa ( ja satakuntalaista sahtia ).
Kirja on kiinnostava monella tavoin. Vuosikymmenien kuva suomalaisessa kulttuurissa, pohjalaisessa autokaupassa, mutta ennenkaikkea Arvid Bromsin kirjavassa ja surunvoittoisessakin elämässä viisine vaimoineen, Jussi-pokineen, punaviinipulloineen ja sielunmaisemineen.
Kiitos taas Antti Tuuri !
-
Jahka saan:
Surullinen pianisti
Ishiguro, Kazuo
Jonotusnumero: 14
Merenpeitto
Jalonen, Olli
Jonotusnumero: 6
-
Tartuin heti tyttäreltä saamaani Pajtim Statovcin Tiranan sydämeen. Bollakin on hänellä, saan sen myöhemmin. Arveltiin molemmin sitä Finlandia palkittavaksi. :023:
-
Antti Heikkinen: Maaseudun tulevaisuus
"Olipa kerran
Kylän nimi oli Nasaretti. ... oli kastettu Vapahtajan mukaan ... 1800-luvun toisella vuosikymmenellä. Siihen saakka kylä oli tunnettu virallisissa kartoissa ja papereissa Pentukivenä ...
Kylän uudelleenkastamisen vuosina puhalsivat niillä main hengellisen herätyksen tuuloset. Kaikenikäiset ... kokoontuivat katumaan syntejään isommilla sakeilla ja katumustoimia johti milloin kukakin kirkonpalvelijain joukkoon kuulumaton maallikkopuhuja. Etumaisena pyöri Varpaisjärvellä ja sittemmin Nilsiässä asustellut Löyhkä-Paavo Ruotsalainen, korkonimensä mukaan vouhkana. Hän ei ollut uuttera työhommiin eikä joukkonsa elättämiseen, mutta sanaa hän osasi selittää mukavasti ja hänen edessään tavallisen rahvaan oli soma itkeämouruta pahuuttaan ja iloita saarnaajan nakkelemista armosanoista. … ”
-
Kiitos taas. Varasin oitis. Niteitä 25 varauksia 9, tulenee pian. :023:
-
Luen Sven Lokan trilogian Muurmannin suomalaisia viimeistä osaa, kun muuttolintu ei palaa. Kaksi ensimmäistä osaa ovat Muurmannin suomalaisia ja missä on muuttolinnun kotimaa. Nämä ovat painetut Suomessa. Tekstiä on helppo lukea.
Lokan ensimmäinen kirja Kaamos ja valo painettiin neukuissa ja sen kirjan teksti on "hymyillen luettava", sillä tasaisin väliajoin oli kirjailijan kirjoitettava jotakin kapitalismin nurjuudesta ja sellaisesta, että kirja sai painoluvan.
-
Tartuin heti tyttäreltä saamaani Pajtim Statovcin Tiranan sydämeen. Bollakin on hänellä, saan sen myöhemmin. Arveltiin molemmin sitä Finlandia palkittavaksi. :023:
Ja niin kävi että Bolla ( käärmeentapainen olio )vei voiton Finlandiassa. Pahuus ja synkkyys on nyt läsnä kirjallisuudessa.
ESSn kolumnisti, kulttuuriavotelija, tästä kirjoitti ja totesi että kansa lukee kuitenkin Enni Mustosta mieluummin. Samalla hän haikali huumorin perään, jota Antti Heikkisen Maaseudun tulevaisuudellaan edustaa. Se kirja on tulossa minulle Mukkulan kirjastoon. Haen sen huomena ja siirrän Tiranan sydäntä tuonnemmaksi. Se ei oikein ole viihdyttävä sekään, vaikka on kyllä mielenkiintoinen matka mieliin. :017:
-
Pajtim Statovcin Bollassa kuvataan sodan ja miehen suhdetta. Homous esiintyy kiihkeänä intohimona ja rakkautena, heterous rinnastuu perhe-elämään ja sotaan. Sota tuhoaa sekä rakastetun että perhe-elämän. Päähenkilö selviää koettelemuksista opiskelemaan lääkäriksi, mikä vertautuu valoisaan tulevaisuuteen. Romaanin kaari vaikeuksien kautta voittoon todistaa jälleen, että toivo kantaa, elämä voittaa, kuolema on välivaihe.
-
Kylläpä ääneen nauraminen tekee välillä hyvää ! Aukasee röörit ja hölvää mieltä.
Kiitos kuuluu Antti Heikkisen mainiolle kertomukselle Jälsinkankaan Nasaretin kylän elämästä ja ihmisistä asioineen.
Maaseudun tulevaisuus ei ole ainakaan tähän mennessä tummasävyinen, vaan hyvin ihmisillinen kaikkine raadollisuuksineen.
Kaiken vitsailun takana on autioituva yläsavolainen kylä ja maisemissa toilailevat immeiset.
Tämä kirja on hauska ja helppolukuinen ainakin Pajtim Statovciin verraten.
Me vuorotellaan Matin kanssa, luetaan ja nautitaan lukemisen hauskuudesta. :023:
-
Hesarissa hyvä kirjoitus häpeästä: https://www.hs.fi/elama/art-2000005816579.html
Poimin siitä yhden kappaleen:
Sanojana sosiaalipsykologi Janne Viljamaa.
Minua hämmentää, kuinka häpeästä ja syyllisyydestä usein puhutaan kuin ne olisivat sama tunne. Haluaisin tuosta lainauksesta korostaa viimeisen lauseen. Lisäksi jatkaisin (omana mielipiteenäni), että kokemus omasta ihmisarvosta on edellytys sille, että voi kokea teoistaan syyllisyyttä. Siis se, että ylipäätään voi kokea olevansa ihmisyhteisön tasavertainen jäsen, jonka teoilla on muille jotain väliä.
Evankeliumeissa on monta kohtaa, joissa Jeesus sanoillaan nostaa tasavertaiseksi muiden joukkoon jonkun halveksutun, poistaa häpeän. Virallinen oppi puhuu kuitenkin syyllisyydestä vain.
Viljamaa itsekin sotkee nämä ihan iloisesti, tai toimittaja sotkee luultavammin. Yhdestä teosta tai väärin motiivein tehdyistä ratkaisuista, etenkin milloin niillä on vaikutusta muihin, tunnetaan toivottavasti syyllisyyttä. Syyllisyys ohjaa korjaamaan, sopimaan, ainakin toimimaan seuraavalla kerralla oikein, ellei muuten niin syyllisyyttä välttääkseen.
Häpeä ja häpäisy tulee yhteisön tasolta, vanhempien, ryhmän, koululuokan, perheen, työyhteisön, herätysliikkeen, seurakunnan, minkä tahaan. Luther taisi kokea itse tykönään syyllisyyttä. Syyllisyys pelkää korkeamman rangaistusta eli kadotustuomiota ja se varmasti vaikutti --- tavallista se oli kun kansa oli niin kieli pitkällä aneisiin.
Pelätty rangaistus kyllä saattaa olla häpäisy.
Nämä kaksi affektia ovat konstikkaita ja ne kietoutuvat monin tavoin toisiinsa. Nöyryytetty kokee syyllisyyttä ja pyytelee anteeksi, pelästyy tehneensä väärin, jos hän oman kehityksensä kautta on päätynyt pikemmin siihen. Hän ei siis häpeä, hänen ihmisarvoaan vedettiin lokaan ehkä, mutta ei se vaurioitunut. Jos sitä olisi oikein oikein sinut itsensä kanssa, jos vielä saisi kuin Strömsössä elää yhteisössä, joka olisi realistinen mutta tukisi, , hoksaisi sanoa, mitä minä nyt oikein tein pahasti, selittäkääs, vai teettekö te täällä jotain hupsua ja siitäkös palkka maksetaan. Sitäkö te opiskelette. Tai jotain.
Mitä pienemmästä ihmisestä on kyse sitä helpommin nämä sotkeutuvat. Jatkuva häpäisy estää ihmisen kasvun, se on varmaa. Näistä koulussa monin tavoin halvennetuista, hakatuista, tavaroitten tuhoamisen kokeneista minulle ehti tulla outo kokemus työssä. Niistä luuli kun aloitti, että nehän on tuoreita skitsofreenikoita. Kun ne tutki kelvollisesti, ei ne mitään vaikeasti sairastuneita olleet, ja nehän spontaaniparani kun tila ymmärrettiin, viimeistään psykoterapiassa. Siis täydellisesti, kun psykiatrinen sairaus on toista ja pahempaa. Ei ole kyseessä mikään pikku "koulukiusaaminen", vaan kulttuurinen vakava erehdys ja vaarallinen laiminlyönti.
90-luvulta on häpeä ollut erittäin framilla, sen valtakausi tutkimuksessa levisi parinkymmenen vuoden kuluttua teologian puolelle. Nyt se on sitten saavuttanut toimittajat.
---------------------
Häpäisystä tulisi kai saarnata sitä lain saarnaa sille ihmiselle joka on me kaikki.
Häpeästä vapauttaminen on vaikeampaa. En tiedä mitä seuraa jos ruvetaan julistelemaan anteeksiantoja häpeävälle. Mitä hän saa anteeksi? Minkä raiskauksen uhri saa anteeksi --- hän häpeää. Hänen syyllisyytensä, uhrin syyllisyys aina, koettaa löytää, mitä itse teki väärin. Hän ei sano, tein väärin sitä ja sitä kohtaan kun minä... Mukana on aina erikoinen yritys saada tapahtunut pyyhittyä pois: Jos olisin mennyt bussilla töistä kotiin, näin ei olisi tapahtunut, jos olisin fillaroinut toista reittiä...
En tiedä onko se pelkkää itsesyytöstä. Yritys saada mennyt tapahtumattomaksi on erittäin inhimillistä.
Sama pätee vanhempiin joiden lapsi sairastuu ja ihan somaattisesti, vaikka diabetekseen.Mitä me tehtiin väärin? Syitä etsitään kissain koirain kautta. Johtuiko se siitä, että me alettiin rakentaa taloa? Joskus se johtaa syyttelyihin --- puolison, omaisten, päiväkodin työntekijöiden, lääkärin nyt ihan varmasti, jos näin on tyyli ja tapa. Sekin on kasvusta kiinni, mihin jäätiin tällä kerralla nalkkiin eli kuka teki väärin kun ikkuna jotenkin hajosi.
-------------------
Oppi sijaiskärsijästä kehittyi varhaiskirkon ajalla, en toiaan osaa sanoa minkä verran Jeesus puhui itsestään uhrilampaana. Evankeliumeihin on kirjoitettu varhainen oppi mukaan. En tiedä. Se varmasti on totta, että hän riisui häpeästä paljon ihmisiä joihin ei toisin suhtauduttukaan kuin häpäisemällä ja huvin vuoksi kivittämällä... Tai kun tarvittiin syyllinen, niin luulen, ihminen on aina ollut sellainen.
Kun Jeesus käski synnitöntä heittää ensimmäisellä kivellä sitä huoraa, niin monikohan kivittävistä hurskaista miehistä mahtoi olla sen asiakkaita?? Paras tapa päästä pahasta itsessään, on saada se paha lähistöltään pois. Vähän vain toimimatonta.
----------------------
Näistä voisi pitää sen "lain saarnan"! Ei luettelemalla kuinka monta homoa Jumala tänäänkin tuomitsi kadotukseen tai sillai.
_____________________
Olen kuullut jo niin monta saarnaa häpeästä, että hohhhoijaa. Kyllä se elää ja voi hyvin, kuka niitä "virallisia oppeja" jostain reformaatioajalta penkoo.
-
Pihkatappi lähtee. ;)
-
Luin junareissun ratoksi Heather Morrisin Auschwitzin tatuoijan. Jostain on matkaan tarttunut Shlomo Venezian Sonderkommando. Lähtee lukuun seuraavaksi. Ja teemassa pysyäkseni, näyttää olevan hyllyssä vieressä joku sotavankeudesta kertova opus.
-
Olli Jalonen: Merenpeitto jatkaa Angus-pojan tarinaa, joka alkoi Taivaanpallosta. Kirjailija peilaa 1600-lukua aikamme kautta. Kieli on pojan havaintojen myötä syntynyttä selkeän yksinkertaista aikansa tieteen hengessä. Hänen, orvon, tekoisä on tiedemies Halley (Halleyn komeetta).
Rakkauskin alkaa orastaa, läheisyys, kiintymys kuvastuu katkelmassa, jossa poika antaa tytölle, orpo hänkin, korun:
... Helmikuun valentiininpäiväksi olen käynyt ostamassa torilta värjätystä puusta tehdyn hiussoljen ja antanut sen Henriettalle kun muita ei ole ollut näkemässä. Henrietta on sanonut kiitos ja sitten hän on tullut halaamaan minua. En ole osannut tehdä mitään oikein, en ole liikahtanutkaan enkä edes katsonut kohti. Henrietta on istunut rahille ja käännellyt valentiininlahjaansa ja haistellutkin sitä koska siihen on pirskotettu ruusuvettä, mutta jälkeenpäin hän on kätkenyt soljen vähiin tavaroihinsa eikä ole alkanut käyttää sitä kuin pääsiäisen jälkeen. En ole kysynyt mutta luulen että sen vuoksi etteivät Margie ja Willow kysele ja kiusaa.
Kampakauppias jolta olen soljen ostanut on... sanonut lähtiäisneuvoksi että katso tarkkaan että kummalle puolelle päätään tyttö soljen kiinnittää, jos vasemmalle niin hyvä, jos oikealle niin se on jo vakavaa.
Jos ei ollenkaan vaan vasta myöhemmin, siitä nainen ei ole sanonut mitään... s. 130-131.
-
... Kampakauppias jolta olen soljen ostanut on... sanonut lähtiäisneuvoksi että katso tarkkaan että kummalle puolelle päätään tyttö soljen kiinnittää, jos vasemmalle niin hyvä, jos oikealle niin se on jo vakavaa.
Jos ei ollenkaan vaan vasta myöhemmin, siitä nainen ei ole sanonut mitään... s. 130-131.
... Voi, voi. Mitä tapahtuukaan sivulla 176: Herra ja rouva haluavat että lähden Ranskaan avioon, Henrietta sanoo ja katselee lattialankkuja...
-
Kirjoitin runon
Kirjoita runo XIX-palstalla:
Onko nyt aivan se ja sama
mitä julki huudellaan
Ei ennen ollut näin
Tiedettiin kielen syntien
vaara
jolloin monet haavat
jäivät iskemättä
Oli toinen aika
toiset tavat ja tyylit
Silloin siellä kasvoi
terveitä arvoja
Luin äsken YLEn nettisivuilta samasta ajatuksesta:
https://yle.fi/uutiset/3-11079762
-
Lainasin kirjastosta ja luin Lauri Maarala nimisen papin kirjoittaman kirjan nimeltään Gurun opissa.
-
Kiitos Nikka ! Varaan heti jos Lahden kapunginkirjastosta löytyy.
-
Kiitos Nikka ! Varaan heti jos Lahden kapunginkirjastosta löytyy.
Joo, on siellä Lahden pääkirjastossa tuo kirja. Hyviä lukuhetkiä Sinulle Riitta-mummi!
-
Joo, yksi oli Lahdessa ja yksi Heinolassa tällä alueella. Nyt minulle on tulossa niistä toinen.
Olen Lauri Maaralaa kuullu seuroissa ja puhe on ruokkinut minua. :039:
-
Sain joululahjana Orhan Pamukin lähes 800-sivuisen teoksen Kummallinen mieleni. Olen sivulla 85. Kiehtoo.
-
^Aloitan kirjojen lukemisen yleensä jostakin keskeltä. Onko se hirveän paha? Voisiko tätä tutkia niin, että valitaan koehenkilöt ja heille samat kirjat ja satunnaisesti määrätään, minkä kirjan kukin aloittaa alusta ja minkä jostain keskeltä, ja sitten he raportoivat lukukokemuksestaan?
"On väkivaltainen harha kuvitella muiden elävän pimeydessä, jos heillä ei ole samanlaista Jumalan läsnäolon kokemusta kuin itsellä on.", olin lukenut ennenkin Kirkko ja kaupunki -lehden verkkokolumnisti Aura Raulon esittelyn (https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/aura-raulo-29-tutkii-pussailevia-hiiria-jarkyttaa-oxfordin-yliopistossa-pyjamahousuillaan-ja-sukupuoli-identiteetillaan-ja-nokittelee-ateistiguru-rich). Harkitsen lukevani muutaman kolumninkin sitten joskus, mutta ei nyt.
-
Sain Bruce Spingsteenin -omaelämäkertakirjan joululahjaksi. Aloitin lukemisen 25.12.19. Sain päätökseen seuraavana päivänä. Se kirja oli yli 500 -sivuinen. Se on "gospelia".
-
Sain Riitta Konttisen kirjan Aino Sibeliukesta joululahjaksi ja olen sitä aloitellut. Präntti vain on minulle kovin pientä ja painoväri haalea. Kuvia on paljon ja ne jo selasin.
Vie aikaa sen lukeminen sillä kirja on paksu, jopa painava.
-
"... Kun ovi uudestaan aukeaa, siinä on äiti. Vaikka kuinka olen miettinyt edeltä ja suunnitellut miten ja eniten että en ainakaan itke, alan itkeä niin kovaa että oikeasta silmästä valuu kyyneliä ja vasenta polttaa arven alla kuin suola. En näekään, pyyhin silmää ja poskea.
Onko se Angus? Täällä on Angus, äiti kuuluu sanovan.
Päivää, minä sanon ja ojennan käteni.
Miten sinun silmä on noin valkoinen kuori? äiti kysyy
Sattui, sanon enkä osaa muuta. Äiti koskettaa minua sormenpäillä molempien silmien alta ja alkaa itkeä, en tiedä silmänkö takia
vai siksi kun olen siinä. ..." s. 415, Olli Jalonen: Merenpeitto, 2019.
-
"... Hän haluaa olla saattamassa Adamin maailmalle niinkuin on saattanut minutkin.
Kun hän niin sanoo, minulla käy mielessä että äidin kautta me olemme maailmaan tulleet. En ole tainnut koskaan ennen ajatella syntymisestä että se on portti jostakin tänne, ja tyhjyydessäkö siihen asti suput ihmiselämät liikkuvat vähän samalla tavalla kuin veden alla kelluu ja liikahtelee pieniä hitaita liikahduksiaan hiljaisuudessa ja kohinassa. ..." s. 457, Olli Jalonen: Merenpeitto, 2019.
-
Kun he lähtivät kävelemään Hasan-sedän luota Duttepestä kohti Kültepeä ja omaa kotiaan, Mevlut pani merkille Istanbulin kaukana välkehtivän kajon, samettisen illan ja neonvalot. Joskus hänen huomionsa kiinnittyi yhteen ainoaan tähteen lasuurinsinisellä taivaalla, ja silloin hän haaveili, että käsi yhä vain jupisevan isän isossa kourassa he kävelisivät yhdessä kohti tuota tähteä. Joskus kaupunkia ei näkynyt lainkaan, mutta ympäröivien kukkuloiden kymmenien tuhansien pikkutalojen valjut ja oranssiset valot loivat harhakuvan, että tämä Mevlutin tuntema maailma kimmelsi kirkkaammin kuin todellisuudessa. Joskus taas viereisen kukkulan valot hautautuivat utuun, ja Mevlut kuuli alati tihenevän sumun keskeltä koirien haukuntaa.
Orhan Pamuk, Kummallinen mieleni, III osa (syyskuu 1968 - 1982)
-
Kuinka Annikka olet kokenut Lauri Maaralan kirjan annin ?
Minulle moni on laajemminkin tuttu, mutta 42 esitellystä osa on aivan uusia tuttavuuksia.
Olen lukenut vasta n. 10 esittelya, niitähän nämä ovat. Mielenkiintoisia lyhyitä kertomuksia jokaisen 'gurun' keskeisimmistä näkemyksistä ja vielä lyhyempiä tietoja jokaisen elämänkerrasta.
Rukoukset ja neuvot ovat hyviä tälle matkalle, Jumalan etsimisen ja löytämisen tielle.
-
Thomas Mann`in Pyhä syntinen on kuin lukisin ensimmäisen kerran, vaikka se on ilmestynyt suomeksi jo vuonna 1964 ja ollut jo 50 vuotta hyllyssämme, johon se on tullut vaimoni kapioiden mukana, sillä hän on saanut sen sulholtaan vuonna 1966, minkä todisteena on ensilehdellä: "Tämän kirjan sain Pekalta kesällä -66", ja seuraavalla sivulla hänen nimensä.
Alun 30 sivun pyörittelyn ja taustaselvittelyjen jälkeen romaani iskee ytimeen: sukurutsaan. Herttuan kuoltua hänen kaksoislapsensa yhtyvät ja tytär tulee raskaaksi. Mitä sitten tapahtuu...? Yli viidenkymmenen vuoden takaa muistan hämärästi että päähenkilö muuttuu kiveksi. Onko muistikuvani oikea jää nähtäväksi.
Kirjan takasivulla todetaan, että Vuosisatamme suurimpiin kuuluva kirjailija antaa tässä harvinaislaatuisessa romaanissaan benediktiinimunkki Clemens Iiriläisen kertoa eräänlaisen Oidipus-tarun nykyajan ihmiselle "huvitukseksi ja mielenylennykseksi armontäyteiseen loppuun saakka". Teos perustuu 1200-luvun alussa eläneen saksalaisen Hartmann von Auen runokertomukseen, joka puolestaan pohjautuu vielä vanhempaan ranskalaiseen tarinaan. Arkaluontoisen aiheensa käsittelyssä Thomas Mann on yltänyt poikkeukselliseen taiteelliseen tehoon ja katsomukselliseen avaruuteen, mikä todistaa hänen luomisvoimansa elävyydestä vielä sangen korkeassa iässä. Ajattelijana ja näkijänä hän lähestyy teoksessa niitä rajoja, joita inhimillinen ajattelu ei ole kyennyt ylittämään.
"... minulle tutustuminen tähän hänen viimeisimmäksi suomennettuun teokseensa on ollut eräs vaikuttavimpia tähänastisista kirjallisista elämyksistä."
Satu Waltari
-
Nyt löysin ensimmäisen uuden kiinnostavan mystikon, naismystikon lisäksi josta en ollut kuullut ennen Lauri Maaralan kirjaa.
Hän on Pohjois-Ranskassa n. 1250-luvulla. ja 1.kesäkuuta 1310 Pariisissa roviolla poltettu Marguerite Porete.
Hänen vapauden asiansa on läheinen itselleni, samoin Mestari Eckartin kanssa samaa puhunut ei-mitään-ihminen.
Valitettavasti hänen kirjaansa ei ole suomennettu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marguerite_Porete
Tyhjennä itsesi, löydä itsesi , ja Jumala .
-
Aikani ratoksi Pat Conroyn Etelän tuulet, ensimmäisistä AIDS-potilaista. Löytyi kaapista, olen vissiin joskus ostanu kirjaston poistomyynnistä. Lukeehan tätä. Aika kevyellä kädellä piirretty tarina ja jonkinlaista huumoria. Luulen kuitenkin että aids tässä on käännättänyt kirjan suomeksi, vaikka paikoin etenkin alkupuolella on jännää luonnonkuvausta. Ilmeisen symbolista, tai ainakin yritystä.
Ihan okei, joskaan ei järin antava.
-
Kuuntelija
Tove Jansson: Valitut novellit
Gerda-täti oli huolehtinut kaikista ja kaikesta, mutta sitten hänen otteensa herpaantui.
-
Aikani ratoksi Pat Conroyn Etelän tuulet, ensimmäisistä AIDS-potilaista. Löytyi kaapista, olen vissiin joskus ostanu kirjaston poistomyynnistä. Lukeehan tätä. Aika kevyellä kädellä piirretty tarina ja jonkinlaista huumoria. Luulen kuitenkin että aids tässä on käännättänyt kirjan suomeksi, vaikka paikoin etenkin alkupuolella on jännää luonnonkuvausta. Ilmeisen symbolista, tai ainakin yritystä.
Ihan okei, joskaan ei järin antava.
Korjataan käsitys. Jotenkin haparoivan lapsuuskuvauksen -- tai mikäs siinä -- no, sen jälkeen Conroy pääsee vauhtiin kuvatessaan toverusten aikuisuutta. Siitä hän leipoo retrospektion jälkinuoruuteen ja tässä saa tempaistua lukijan mukaan. Siitä hän lipuu edelleen, ja saa tarinan monet juonikäänteet koottua, ja loppu on varsin häkellyttävä, ehkä vähän kliseinen mutta hauska --- kirjassa on riittävästi perversioita, häiriintyneitä puolisoita, loppujen lopuksi ihmiset valitsevat kohtalon, joka määräytyi jo kun heidän elämästään ensimmäistä kertaa heitettiin arpaa ja viimeistän kun he syntyivät. Siis juttu joka tarjosi niin paljosti mietittävää ja hauskaa sukeltelua, että seuraavaksio ihminen haluaa ehdottomasti tarttua James Joyceen ja lukea Finnegan´s waken -- ainakin jos on soittanut samannimistä irkkubiisiä ja vielä muistaa sanat.
Vuorovetten prinssi pitäisi lukea uudelleen, muistelen etten hullaantunut siitä niin kuin tästä, ehkä aika vain oli epäsopiva. Tässä henkiökuvaus saa kaiken mokomin olla epäuskottavaa niin pitkään kuin siinä on totuuden siemen, itämiskelpoinen. T
Tyylillisesti tulee paikoin mieleen John Irwing. Tykkäsin ensimmäisestä suomennetusta sen hupsun nurinpäin käännetyn kaukoputken tai hassun kaleidoskoopin kaltaisuudessa, mutten jaksanut lukea siltä istumalta enempää.
Jukra. Olipa minulla lystiä. Viime yö meni, kun lopettelin tätä. On tässä yksi AIDS-potilas, kyllä vain, mutta kun kuvittelee että jaha, nyt tarina kääntyy tälle uralle ja seuraa puolimielenkiintoinen kerronta -- selviytymistarina, kasvukertomus, mitä tahansa mistä en nyt tahdo edes kuulla --- seuraa käänne ja käänne ja käänne. Lopussa paras osoittautuu pahimmaksi, joksikin joka selittää Leon vanhemman, kauniin ja säteilevän isoveljen itsemurhan, eli mysteeriä haudotaan kauan.
Elämä tuntuu täyteläisemmältä nyt.
parasta kaikesta, tämä kertoo ryhmästä. Lasten, teinien, aikuisten ystäväjoukosta. Minulla on toivoa. Näitä löytyy kotimaisilta niin vähän. Suomi piehtaroi kasvukertomuksissa ja selviytymistarinoissa, yhden ihmisen ilottomassa maailmassa, jonka ainoa dialogi on vuoropuhelu vietin ja yliminän välillä. Jokseenkin. ;).
-
Varasin Eero Huovisen kirjan Äitiä ikävä. Olen jonossa 126.
Eero Huovinen on piispanakin aina ensin ihminen. Samoin paavi Franciscus.
-
Minulla oli junamatkan lukemisena yksi Mma Ramotswe (Naisten etsivätoimisto nro 1) -kirja. Siinä teki vaikutuksen seuraava kappale: Mma Potokwani päästi oudon äänen - eräänlaisen purkauksen, joka tuli syvältä hänen sisältään. Rintakehästä lähtiessään ääni oli varmaan hyvin vaimea, mutta se kasvoi kymmenkertaiseksi kulkiessaan täti-ihmisen ilmatiehyissä ja kantautuessaan ilmoille tämän huulilta ilmeisen paheksuvana korskahduksena. Se oli hyvin samantapainen kuin se ääni, jonka naaraselefantti päästää varoittaessaan tunkeilijoita tulemasta lähemmäs pienokaistaan, Mma Ramotswe ajatteli jokseenkin ihailevasti.
-
Mma Ramotswet, etenkin pari ensimmäistä kirjaa, olivat lempilukemistoani niiden ilmestymisen aikaan. Myöhemmät eivät enää samalla lailla viehättäneet. Botswsnan
maaseutu ja sen vanhat tavat ja tarinat lähes koukuttivat. Konekirjoituskoulu ja autokorjaamokin menettivät alun viehätyksensä. Näinhän tapaa käydä, kun tyyliin tottuu, kiinnostus vähenee.
Ostin jopa rooibos-teetä luettuani 1. osan
-
"... Professori ja akateemikko Kuusen tutkijanura sisältää suuria tutkimushankkeita, tärkeitä metodisia innovaatioita, työläitä ainesjulkaisuja, loputtomasti detaljitutkimusten oivalluksia, kansainvälistä arvostusta, monia kulttuurin aloja valloittaneen tieteellisen jälkikasvun: kaikkiaan monen elämäntyön ainekset. Kuusen tieteellisen työn rinnalle nousee tässä elämäkerrassa paljon muuta: sanataiteilijan esseitä, kotiseutumiehen ja kulttuuripoliitikon herätyssaarnoja, propagandistin ja kriitikon iskuja, pakinoitsijan iloitteluja, toteutumattomia kirjallisia hankkeita, sensuroituja tekstejä, tilapäisriimittelyjä - kulttuurihistorian ruohonjuuritasoa. Myös Kuusen kaksi runokokoelmaa tutkitaan melko tarkasti. Ne kuuluvat olennaisesti Matti Kuusen 1930- ja 1940-lukuun. Niiden välissä on sota, kaikkeen vaikuttanut kansallinen koettelemus. Kuva olisi vajaa ilman näitä, mutta myös ilman sitä ympäristöä ja niitä vaiheita, joissa tutkittavan persoonallisuus on lapsuudesta lähtien kehittynyt.
Kuusi oli ja on edelleen tunnettu suomalainen. Elämäkerran tavoitteeksi on muotoutunut jo hahmottuneen kuvan täydentäminen, taustoittaminen, monipuolistaminen ja kyseenalaistaminen. Polun päitä erikoisalojen tutkijoille aukeaa pitkin matkaa. ...
... Kirjallisuuden lajina elämäkerroilla on paitsi yhtä ihmistä ja yhtä historiallista ajanjaksoa koskeva myös yleinen, inhimillisesti kantava merkitystasonsa. Yksilöllisinä variaatioina elämäkerrat kerrostavat tietoa siitä, mikä ihmisten elämässä on toistuvaa, analogista, uusiutuvaa. Näin ne osaltaan, yksilöllisen elämän kautta rakentavat myös yleisempää kertomusta ihmisenä olemisesta tässä maailmassa. ..." [Tellervo Krogerus: SANOTTU. TEHTY (s. 15-17) 2014]
-
Helena Jouppila - Sanna Wallenius
kirja nimeltään Neloset kertoo Isossakyrössä v. 1951 syntyneistä nelosista, heidän lapsuudestaan.
Media, -sanomalehdet olettaisin- esittivät tuolloin kuvia iloisesti hymyilevistä lapsista, mutta totuus oli toinen.
Lapset kokivat perheväkivaltaa niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Tilasin kirjan postimyynnistä ja nyt se on tulossa.... yes! Yleensä kyllä olen fiksu ja varaan ja lainaan kirjastosta, kun useimmiten kuitenkin tällaiset kirjat luen vain kerran, mutta tästä oli niin vähän kappaleita ja pitkä varaajien jono = 16 kirjaa ja 409 varausta.
-
Löysin hyllystä iskemättömän Joensuun kirjaston poistokirjan. Lea Kranz: Menneisyyden varjo.
Ainut kiinnostava oli ajankuva. Vallankumous Venäjällä on juuri tapahtunut, Inkerinmaalla pelätään mitä seuraavaksi tapahtuu.
Ikävä kyllä kiinnostava alku peittyy naiiviin sukutragediaan eli ei mitään uutta siinä, teksti on kömpelöä, mutta menihän se. Oli kokonaan hautautunut johkin ja kun kipeenä ei jaksa mihkään kirjastoon eikä muutakaan. Niin että oli kiva löytää lukematon kirja.
Yhä jaksan kehua Riitta Vartin neliosaista sarjaa suurten ikäluokkien kasvusta. Saisi jatkaa sarjaa. Mitenkä Orvokin vanhuus? Saiko se opinnot loppuun? Ikinä? Kaikkee tahtosin hänest tietää ja kavereistaan, kun ei se vallankumous tosissaan sitte tullu.
-
Otin bussimatkan ajanvietteeksi P. G. Wodehousen Pip-pip, sir! Jeeves-tarinoiden lukemninen suomeksi ei ole ihan yhtä hykerryttävää kuin englanniksi, vaikka saakin lisähuviksi ilon arvailla, mikä alkuperä on milläkin kummallisella käännöksellä. "Kas niin, kas niin, kas niin!" lienee kuvatun tilanteen mukaan pääteltynä: "Well, well, well!"
-
"... Kuusen lähdehistoriallisten selvittelyjen ja oivallusten perustana oli sinnikkään tutkimustyön myötä kasvanut arkistojen ja niiden aineistojen tuntemus. Lujan pohjan arkistojen tuntemukselle oli luonut jo hänen lähdekriittinen työnsä Vanhan kansan sananlaskuviisauden parissa. Mutta voihan löytöjään ja salapoliisityönsä tuloksia tietysti nimittää, niin kuin hän teki, sattumiksikin.
Kuusi saattoi suhtautua julman kriittisesti tutkijoihin, joita ei pitänyt arvossa, kuten edellä Ivar Kemppisen tapauksessa on käynyt ilmi. Mutta hänen artikkeleissaan erottuu myös empatian linja ja tendenssi: hän nosti esiin ja puolusti unohdettuja, väärin ymmärrettyjä ja kaltoin kohdeltuja kansanperinteen kerääjiä ja tutkijoita. Tässä hän koki seuraavansa Viljo Tarkiaista, joka nosti näkyviin unohdettuja kirjailijoita. Esimerkiksi 1700-luvulla eläneestä pastorista ja tilapäisrunoilijasta Mikael Vanoniuksesta kirjoittamaansa artikkelia Kuusi luonnehti "hyvin tarkiaislaiseksi työksi". Eliel Aspelinin ja A.V. Koskimiehen uurastusta suuren sananlaskukokoelman aikaansaamiseksi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa Kuusi puolusti tuolloista kovapintaista järjestelmää vastaan. ..." (Tellervo Krogerus: SANOTTU. TEHTY - MATTI KUUSEN ELÄMÄ 1914-1998, s. 650)
Jatkuu, jos Jumala suo.
-
Netflix´stä löysin Vilhelm Mobergin kirjoihin Utvandrarna ( Maastamuuttajat, Uudisraivaajat ) perustuvan elokuvasarjan. Katsoin ihaillen, ja heti perään varasin neljä kirjaa tulemaan uudelleen luettavaksi. Siitä on vuosikymmeniä kun ne luin. Elokuva on vuodelta 1971, pääosissa Liv Ullman ja Max von Sydow, sekä Eddie Axberg. :109:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maastamuuttajat_(elokuva)
-
Suomen kirjallisuus I: Kirjoittamaton kirjallisuus; toim Matti Kuusi
Sisällys
Kirjoittamattomasta kirjallisuudesta (MK)
Esisuomalainen runous (LH)
Itkuvirsirunous (MK)
Varhaiskalevalainen runous (MK)
Sydänkalevalainen epiikka ja lyriikka (MK)
Keskiajan kalevalainen runous (MK)
Myöhäiskalevalainen runous (MK)
Riimilliset kansanlaulut (MH)
Proosaepiikka (MH - LS)
Lappalainen kansanrunous (EI)
Suomen ruotsinkielinen kansanrunous (JH)
Hakemistot
Kirjoittajat Matti Hako, Jouko Hautala, Lauri Honko, Erkki Itkonen, Matti Kuusi, Ritva Rainio, Lauri Simonsuuri
-
Anne Marie Selinkon Desiree Historiallinen Romaani. Mielenkiintoinen.
-
Äsken löysin pitkästä aikaa kiinnostavan blogin Kotimaa24:ssa:
Mänttärin kommenttia en vielä lukenut kokonaan, siirryn nyt siihen.
https://www.kotimaa24.fi/blogit/aloitti-hengessa-lopetti-helsingissa-2/
-
Tänään kiinnosti Emilia Karhun blogi, joka sai useita hyviä kommentteja aikaan.
Itseäni kiinnostaa myös tämä ihmisen kaksijakoisuus. On hengellinen minä ja on talous-martta-minä. On syntisyyden riivaama, ja on Kristuksen armon autuuttama R-m.
Ovatko Lutherin näkemykset edelleen fakta, vai onko uutta arvioitavaa ?
https://www.kotimaa24.fi/blogit/luther-ja-dualismi/
-
Littin luona ankkulitta laivan olla pitäiti, mylkyn kuljetettavitta ajelehtii pulteni.
-
Nii pitäiti, mut ku mua huimoo melellä, oon keittiöttä ja teen kalapullii. :039:
-
Laiva tempoo ankkuriköyttä ja haistelee nousevaa tuulta. Ristikin viittaa jonnekin horisontin taakse.
-
Lehdessä luki - Esra Elovainio
-
Minullakin on yksi Esra Elovainio-sarjakuvakirja. Pena antoi ja piirsi siihen Basso-koirani kuvankin. Omistuskirjoitus lisää arvoa, ja muisto tapaamisesta on aina mielessä.
-
Tarkastin samalla sijani kirjaston lainausjonossa. Nyt jo häämöttää Eero Huovisen Äitiä ikävä. Varaus on tehty helmikuussa, mutta korona sotki kirjojen kulkemisen.
-
Nyt on Eero Huovisen kirja äidin ikävöinnistä luettu ja koettu.
Ilmeisesti, kuten olen omissa ihmisissäkin huomannut, on niin että pojat rakastavat äitiään ja arvostelevat isää. Vallankin kun Eero-poika jäi vain 9-vuotiaana orvoksi rakastamastaan äidistä, tuntuu lukijassakin kipu ja kaipaus melkein itsessä.
Aikalaisena tunnen ilmapiirin, Stadin, ja muutamat ajan ilmiöt joista Huovinen kertoo, mutta en papillisia piirejä. En ole näihin evankelisiin edes myöhemmin juuri törmännyt.
Lauri Haikolan hän mainitsee, Jukka Paarman ja Tampereen piispat Eelis Gulinin ja Paavo Kortekankaan jotka ovat tutumpia.
Nopealukuinen kirja, ja mikä ihmeellisintä, se tuoksui hyvältä. :102:
-
ANTON TŠEHOV
KIRJEITÄ
VUOSILTA 1877‒1890
OPPIVUODET, LÄPIMURTO, SAHALIN
1982
-
Jatkuu osassa XVI