Onko körttiläisyys uudelleen maallikkoliike?

[eeva-kaisa]

Käytännössä seuraliikkeessä näyttäisi olevan kaksi seurakulttuuria. Nuorten ja nuorten aikuisten seuroissa puhujia ei pyydetä tai ilmoiteta etukäteen, vaan lähtökohta on veisuut, joiden sisään puheita viriää jos viriää. Ellei, niin veisataan vain. Sitten on ikäryhmien ja siksi seurakulttuurien välissä tauko, kun ihmiset ovat kiireisiä työ- ja perhe-elämässään.

Vanhempien ihmisten seuroissa taas puhujat on pyydetty etukäteen, he ovat usein pappeja. Spontaaneja puheita ei juuri ole eivätkä maallikkonaiset puhu koskaan. (Tämä on hirveän sääli. Juuri naiset siirtävät usein hengellistä perintöä eteenpäin kodeissa ja ystäväpiireissä - heillä olisi varmaan vaikka mitä kerrottavaa ja jaettavaa. En tiedä erityisesti vanhojen naisten hengellisestä kokemusmaailmasta juuri mitään.)

Siirtyminen ensimmäisestä kulttuurista viimemainittuun on monelle shokki. Nuorten seuroissakaan ei varmaan loputtomiin viihdy, kun nelikymppisen kokemusmaailma on aika erilainen kuin 16-vuotiaan.

Olen haaveillut, että mitä jos rupeaisi pitämään väliinputoajien kesken omia seuroja. Olisiko se eriseuraisuutta vai vaihtoehtojen lisääntymistä? Niitä voisi kutsua vaikka spontaanin puhumisen seuroiksi tai hiljaisuuden seuroiksi, ja ilmoittaa asiasta lehteen selkeästi "eri nimellä". Siellä voisi aina sanoa alussa muutaman sanan herännäisyydestä uusille kävijöille. Tällöin voisi korostaa sitä, että kaikki saavat puhua, mutta kenenkään ei ole pakko - ja että varovasti sen opettavan sävyn kanssa. Ei luentoja näihin seuroihin. Veisuu keskeisemmäksi. Olisiko tälle tilausta pääkaupunkiseudulla? Virkani puolesta en ehtisi itse moista järjestää, kun lopettelen duuniani tässä firmassa, mutta rivikörttiläisenä sen jälkeen olisin mielellään mukana, jos muita tällaista menoa kaipaavia olisi. Jonkinlaisen postituslistan kautta voisi vaikka kutsua väkeä kokoon.

[juhani]

"Väliinputoajien seurat" käsite olisi mielenkiintoinen... me mietitään EK:n kanssa... täällä syntisellä pääkaupunkiseudulla oli pari vuotta sitten "30:n ja risojen seurat". Siellä lastenhoito oli kunnossa ja siellä ei ollut puhujalistaa. :wink:

[mt]

"Väliinputoajien seurat" käsite olisi mielenkiintoinen... me mietitään EK:n kanssa... täällä syntisellä pääkaupunkiseudulla oli pari vuotta sitten "30:n ja risojen seurat". Siellä lastenhoito oli kunnossa ja siellä ei ollut puhujalistaa. :wink:

Olen parikymppisestä asti vastustanut ikäryhmäajattelua ja pysyttelyä vain omanikäisten porukoissa. Sen kantani pidän ikämiehenäkin, ja eritoten hengellisen toiminnan suhteen. Tämä foorumi on hyvä esimerkki siitä, että ikä ei näissä jutuissa ole se olennainen seikka. Jos viipaloimaan ruvetaan, minulla olisi varmaan nyt vuorossa senioriseurat ja sitten kultaisen iän seurat ja mitä vielä keksittäisiin.

Lastenhoidon järjestäminen on tietysti paikallaan, eikä niitä puhujalistojakaan aina tarvita. Enemmän ehtii veisata.

mt

[eeva-kaisa]

Olen parikymppisestä asti vastustanut ikäryhmäajattelua ja pysyttelyä vain omanikäisten porukoissa. Sen kantani pidän ikämiehenäkin, ja eritoten hengellisen toiminnan suhteen. Tämä foorumi on hyvä esimerkki siitä, että ikä ei näissä jutuissa ole se olennainen seikka.

Korostan vielä, että tarkoitukseni ei ollut jaotella ihmisiä ikäryhmiin, vaan toin vain ilmi havaintoni erilaisista, jo olemassaolevista seurakulttuureista. Havaintoni mukaan nämä käyvät jossain määrin yksiin ikäryhmien kanssa.

Mietin eilen illalla, mistähän se johtuu. Heitän ilmaan oman veikkaukseni: 1960-luvulta alkaen vaikuttanut haaviolaisuus ja 70-luvulta alkanut Herättäjän nuorisotyö ovat muokanneet nykypolvien korostuksia. Mitä mieltä olette?

[dnasukil]

Ajatuksena saattaisi olla mielenkiintoistakin  järjestää ikäryhmäseuroja.
 Palaan varhaisiin herännäisseuroihin, joita muistan aina kolmekymentä -luvulta. Vielä viisikymmentä luvullakin kokoonnuttiin nuoret/vanhat samoihin. Pidettiin suorastaan tärkeänä lasten, nuorten ja vanhempien yhteistä kokoontumista. Kokemuksesta vanhat heränneet pitivät tärkeänä juuri lasten ja nuorten yhteen tuloa sen vuoksi, että vaikka pienetkin lapset seuroissa saattavat parhaiten viihtyä omissa leikeissään, sen ohessa he seuraavat myös isoisten puheita ja veisuuta. Tämä on ollut yllättävä havainto.
  Omastakin perheestä tästä on kokemuksia. Parin kolemen vuotiaat lepsemme seurojen ajan leikkivät omissa leikeissään ja monet olivat jopa kiusaantuneita kun lapset ääntelevät kaskenään hiljentymättä aikuisten tapaan.

  NYt kun vuosikymmenet on kulunut, jo maailmalle lentäneet aikuiset tulevat käymään, saattavat istahtaa pianon äärelle ja alkavat tapailla suureksi iloksemme siionin virren melodioita. Jotakin on tallentunut aivan tietämättä.
 Mitä me tästä opimme ? Kannattaa pitää lapset ja nuoret mukanan seuroissa, aina niistä jotain tellentuu pientekin korvaan. Herännäisyyden perinne siirtyy näin luontevalla tavalla sukupolvelta toiselle.

[Juho A.]

'missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän kanssaan.'

Hö.

Yksin veisattuja seuroja ei näimmä lasketakkaan seuroiksi. Tulipahan sekin selville.

[Pena]

Voiko veisata yksin? Minulle ainakin tulee jo kirjan avaamisesta tuntu yhteydestä, vaikka ketään ei näkyisi mailla halmeilla. Osa 'läsnäolijoista' on jo edesmenneitä. Ei tarvitse veisata ääneenkään.

[Juho A.]

Jep. "Samaa mieltä, samaa mieltä."
Viheltely, hyräily tms. "on jo hartaus."

Foorumin kieliposkessa hymiö ei näytä toimivan. :roll:

[Salis]

Voiko veisata yksin? Minulle ainakin tulee jo kirjan avaamisesta tuntu yhteydestä, vaikka ketään ei näkyisi mailla halmeilla. Osa 'läsnäolijoista' on jo edesmenneitä. Ei tarvitse veisata ääneenkään.

Varsinainen kysymys. Totta kai voi veisata. Ei kukaan estä ihmisiä laulamasta virsiä. Itse ainakin teen niin, kun jumalanpalvelukses kohtaan mielenkiintoisen virren.

[Pena]

Tarkoitan, että veisatessa ei ole yksinäistä, vaikka siltä näyttäisi.

[Juho A.]

Samoin.

[rami]

eeva-kaisa arvioi, että nuorten ja vanhojen erilaiset seurakäytännöt periytyvät 1960-luvulta alkaen vaikuttaneesta haaviolaisuudesta ja 70-luvulta alkaneesta herättäjän nuorisotyöstä. hieno oletus. luulen kuitenkin, että seurakäytäntöjen erilaisuus ei selity ainoastaan sukupolvilla, vaan ihmiset ovat taipuvaisia kangistumaan vanhetessaan. ja muitakin keskustelun arvoisia syitä lienee. mutta löytyykö siis jaakko haaviolta jotain spontaanisuuden mallia seuroille? sen tiedän, että 'kareslaiset' korostivat matalakirkollisuutta, ja että muutama vuosikymmen sitten puhujiksi todetut saivat olla pelonsekaisessa valmiustilassa myös herättäjäjuhlilla. 'yhistyksen mies' saattoi tulla milloin vaan ja sanoa, että sinä puhut seuraavaksi. aika hauskaa. tietääkö siis joku, milloin yhdistys alkoi etukäteen valita juhlien seurapuhujat? ja oliko jokin haaviolainen linja seuroissa puhujien muodost(u/a)misessa?

[mt]

mutta löytyykö siis jaakko haaviolta jotain spontaanisuuden mallia seuroille? sen tiedän, että 'kareslaiset' korostivat matalakirkollisuutta, ja että muutama vuosikymmen sitten puhujiksi todetut saivat olla pelonsekaisessa valmiustilassa myös herättäjäjuhlilla.

Tästä olisi todellakin kiinnostavaa kuulla hieman tarkemmin. Ne, joilla tietoa on, antakaapa tulla!

'yhistyksen mies' saattoi tulla milloin vaan ja sanoa, että sinä puhut seuraavaksi. aika hauskaa. tietääkö siis joku, milloin yhdistys alkoi etukäteen valita juhlien seurapuhujat? ja oliko jokin haaviolainen linja seuroissa puhujien muodost(u/a)misessa?

Eipä tuo "kutsetin miehen" käsky liene nytkään aivan tuntematon. Olen saanut seurata, kun vierustoveri on valmistanut seurapuheen edellisen puheen ja virren aikana Siionin takakanteen. Sitä ennen hänen ja isäntäpapin välillä käytiin jotain katseidenvaihtoa, jota en valitettavasti hoksannut paremmin tarkkailla. Hyvä puhe siitä tulikin.

mt

[Jouni75]

Olen haaveillut, että mitä jos rupeaisi pitämään väliinputoajien kesken omia seuroja. Olisiko se eriseuraisuutta vai vaihtoehtojen lisääntymistä? Niitä voisi kutsua vaikka spontaanin puhumisen seuroiksi tai hiljaisuuden seuroiksi, ja ilmoittaa asiasta lehteen selkeästi "eri nimellä". Siellä voisi aina sanoa alussa muutaman sanan herännäisyydestä uusille kävijöille. Tällöin voisi korostaa sitä, että kaikki saavat puhua, mutta kenenkään ei ole pakko - ja että varovasti sen opettavan sävyn kanssa. Ei luentoja näihin seuroihin. Veisuu keskeisemmäksi. Olisiko tälle tilausta pääkaupunkiseudulla? Virkani puolesta en ehtisi itse moista järjestää, kun lopettelen duuniani tässä firmassa, mutta rivikörttiläisenä sen jälkeen olisin mielellään mukana, jos muita tällaista menoa kaipaavia olisi. Jonkinlaisen postituslistan kautta voisi vaikka kutsua väkeä kokoon.

Loistava idea. Mieleeni tulee eräs, jonka itse katson ns. aikansa väliinputoojaksi, sanat.

Kuten kaikki muutkin tunnen tarvitsevani perhettä ja ystävyyttä, läheisyyttä ja ystävällistä kanssakäymistä.
En ole kiveä enkä rautaa niin kuin paloposti tai lyhtypylväs.
 Vincent Van Gogh (1853-1890)

[seppos]

eeva-kaisa arvioi, että nuorten ja vanhojen erilaiset seurakäytännöt periytyvät 1960-luvulta alkaen vaikuttaneesta haaviolaisuudesta ja 70-luvulta alkaneesta herättäjän nuorisotyöstä. hieno oletus. luulen kuitenkin, että seurakäytäntöjen erilaisuus ei selity ainoastaan sukupolvilla, vaan ihmiset ovat taipuvaisia kangistumaan vanhetessaan. ja muitakin keskustelun arvoisia syitä lienee. mutta löytyykö siis jaakko haaviolta jotain spontaanisuuden mallia seuroille? sen tiedän, että 'kareslaiset' korostivat matalakirkollisuutta, ja että muutama vuosikymmen sitten puhujiksi todetut saivat olla pelonsekaisessa valmiustilassa myös herättäjäjuhlilla. 'yhistyksen mies' saattoi tulla milloin vaan ja sanoa, että sinä puhut seuraavaksi. aika hauskaa. tietääkö siis joku, milloin yhdistys alkoi etukäteen valita juhlien seurapuhujat? ja oliko jokin haaviolainen linja seuroissa puhujien muodost(u/a)misessa?

Olin ensimmäisillä Herättäjäjuhlillani 1965 ja silloin jo oli ohjelmassa puhujien nimet.

Tiedän aika paljon vaan en kaikkea. Historian ensimmäisessä nuorisokokouksessa Aholansaaressa oli Jaakko Haavio mukana.

Mitä tulee puhujien ilmoittamiseen niin minusta se liittyy seurojen seurakunnalistumiseen enemmän kuin mihinkään muuhun. Seuratuvalle ei aikoinaan puhujia varattu vaan niitä oli, mutta kun seurakunnissa järjestettiin seuroja (ainakin Helsingin seudulla) se oli myös seurakunnan toimintaa ja silloin halutiin puhujien nimet etukäteen ja samalla varauduttiin,  että puhuvaisia on paikalla. Tuo Eleniuksen Jaska omaisi tähän suurimman viisauden täytynee konsultoida häntä.