Olen heinäkuusta asti ihmetellyt sanaparia ”lapsen usko”. Omaa kokemusta lapsuuden uskosta minulla ei ole ollut. Voikohan sitä tavoittaa aikuisena - jonkinlaista järkeilemätöntä luottamusta Jumalaan.
Se on vilpitöntä luottamusta Jumalaan. Kyllä se on aikuisena myös mahdollista. Meidän maailmassamme se on vertaus ja muistikuva lapsuudenaikaisesta uskosta.
Kuuluisiko sen olla tavoite uskonelämässäni?
Kyllä. "Olkaa lasten kaltaiset."
Mitä yleensä tarkoittaa lapsen usko?
Uskoa, jossa ei ole epäilyä, luottavaista turvautumista Taivaan Isän huolenpitoon.
Mikä merkitys sillä on kokemuksena, mikä arvo?
Se antaa rauhan. Se on kallis aarre.
Miten lapset uskovat?
Lapset ovat huolettomia. He ovat kyllä myös varovaisia uuden suhteen, mutta kiinnostuneita ja ennakkoluulottomia, sanalla sanoen luottavaisia.
selkeä ja turvallinen kokemus jumalasta, ja hän oli uskonut siihen, että Jumala on, eikä hänen mieleensä tullut kyseenalaistaa tätä. Onko tämä yleinen tapa ymmärtää asia?
Kyllä. Epäusko on kuitenkin yhtä yleistä. Epäily on perusinhimillistä. Korkeampaan voimaan uskominen on yleisempää kuin ateismi.
Ja onko tuo kokemus kovinkin yleinen?
On se minusta hyvin yleinen.
Katoaako se jossain vaiheessa?
Se ei ole tietoisuudessa jatkuvasti, mutta että ihminen olisi välillä ateisti ja välillä uskovainen, on kai harvinaista.
Aiheuttaako ”lapsen uskon” loppuminen jonkinlaisen järkytyksen?
Kyllä. Sitä voisi verrata "lapsuuden loppuun". Useimmiten se palaa - laimeampana, sillä sananmukainen lapsen usko ei ole aikuiselle mahdollinen.
Millä muulla tavoin lapsen uskon voi ymmärtää?
Ei sitä muuten voi. Lapsi on lapsi, usko on usko.
Onko lapsen uskon saavuttaminen aikuisena mahdollista ja toivottavaa?
Sekä että varauksella, että aikuinen ei ole lapsi, josta seuraa epäilyä.
Minulla ei siis ole mitään tuollaista kokemusta lapsena ollut. Olen kyllä kotona saanut opastusta herännäisyyden hengessä, käynyt kirkossa, seuroissa, seurakunnan kerhoissa ja pyhäkoulussa, mutta kristillinen kasvatus oli minulle kuin vettä hanhen selkään. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, että olisin uskonut Jumalaan tai saanut mitään lohtua tai turvaa uskonnosta. Raamattu oli minulle tarinakokoelma, ja liitin sen mielessäni yliluonnollisten satujen joukkoon. Tähän kuuluivat myös joulupukki ja näkki - näihinkään en ikinä "uskonut" - joskin lapsen logiikalla kannatti silti olla varuillaan.
Et ole yksin.
