Riitta-mummi tuolla edellä käänsi olevaisuussseikkaa ja toteentui uutta. Puhuu kyvystä kärsiä. Sitä sietää ajatella, minä kirjoitan sen ylös ja näytän Docensille, hän on taas jostain kirjahyllynsekoittamistuulellaan ja riitelee luullakseni Bultmannin kanssa.
Myös tuo jossa kärsimyksestä irtisanoudutaan oli ajatus!
Ajattelen näin. Kärsimys ei jalosta ketään, yleensä se tekee ihmisistä entistä kenkumpia. Siksi pitää sitä vastaan tehdä vastarintaa ja kaikkensa poistamiseksi. Jossakin vaiheessa ollaan tilanteessa jossa on vastarinnasta luopumisen hetki, se koskee vain itseä ja vain itsessään tietää milloin. Aikaisemmin ei pidä. Tästä Eberhard ja Docens vaihtoivat viimeisiä kirjeitä ennen kuin Ebergard pidätettiin myös
Tääl Docens!
Minä en tapellut Rudolfin kans. Eberhardin kohtasin. Paheksun vääriä syytöksiä...