Tyhmien kysymysten avulla aukeavat suuret ovet. Sinichi Suzuki josta sittemmin tuli aivan uudenlaisen musiikin alkuopetuksen uranuurtaja aloitti ihmettelyllä: Miksi kaikki lapset puhuvat japania? Hänelle vastattiin että jospa siksi kun ovat japanilaisia...
Hän käsitti yhteyden kuulolla ja motoriikalla ja ainakin meidän tenavat olivat hurmiossa päästessään soittamaan ihan oikeasti ihan heti. Totta on ettei nopea oppiminen ole milään itsetarkoitus ja että suzukilapset oppivat sitten nuotit vähän hitaasti, mutta he tulevat tutuiksi instrumentin kanssa. Siten siinä on iloa mukana... Ja kaikki lähti liikkeelle yhdestä tyhmästä kysymyksestä.
Hykeryttävän ihana tositarina.
OT tai ehkä ei sittenkään: Soisin kaikille tenaville (myös meille varttuneemmille eli ikähaastellisille
) samanlaista oppimisen ja löytämisen riemua. Ja uskallusta kysymiseen.
Hyvä esimerkki on kaalimaan kakarani, joka opiskelee neljättä vuotta tanssia kaukomaan komeljanttarikoulussa ja on kurssinsa ainoa, jolla ei ole musiikkitaustaa (ei soita mitään instrumenttia ym). Sen sijaan hän on (jostakin merkillisestä syystä
) hyvä kysymään "miksi" ja musaope on ihan ihana: "Hyvä kysymys. En osaa vastata heti, etsitään vastausta yhdessä." Kas kummaa, kakara on oppinut lukemaan nuotteja ja jopa laulamaan prima vista ja soittamaankin vähän. Ja etenkin kuuntelemaan. Jos ope olisi ollut toisenlainen, kakara ei olisi oppinut vaan lyyhistynyt kykenemättömyyteensä.
