Niin, ajatella. Jos jakamalla jäisikin ylijäämää? Se Pearl Buckin kirja, jonka täällä joskus mainitsin lukeneeni, kuvasi juuri ihmistä, joka oli ottanut nälkäisten ruokkimisen haasteekseen. Hän keskittyi tähyilemään ylijäämiä, voivuoria ja viljavuoria, osti ne pilkkahimmalla, ja perusti halpoja ruokatavaramyymälöitä, rikastui vähän vahingossa, jatkoi hommaa ja palkkasi ja koulutti siihen alaisia, ja bisnes sen kun laajeni. Hän ei päässyt rahasta eroon, kun sitä jo virtasi takaisin, hän hankki lisää ruokaa ja toimitti ylijäämiä nälkäänäkeville alueille...siinä oli lainattu tätä ruokkimisihmettä eräänlaiseksi perustarinaksi.
No, eihän kumpikaan ole toisensa poissulkeva? Olin vain itse tottunut ajattelemaan juttua juuri jonkinlaisena taianomaisena materian lisääntymistemppuna, ja jonakin joka ei ole mitenkään toistettavissa.
Kuitenkin paranemisihme olisi oikeastaan suurempi, koska se toisi hyvinvointia enemmän kuin kerrallinen ateria... jos ihminen uskaltautuisi edes vähän tinkimään oman hyvinvointinsa varmentelusta - ihan vähän siis - ja jakamaan omastaan, olisi tapahtunut mullistavampi ihme kuin vähäisen ruoan paisuminen mammuttimittoihin. Ihmiset paranisivat pelosta, turvattomuden tunteesta, epäluulosta ja varautuneisuudesta suhteessa toisiinsa ja egoismista. Ja ruokakin riittäisi, ei vain yhtä kertaa, vaan useammin ja paremmin...pysyvämmin, jos ihme koskettaisi ja koskisikin meidän mieltämme. Ja Jeesus otti hyvin tosissaan ja kunnioittavasti vastaan pienen annin, uskoi ja luotti, ja kai toivoisi että hänen seraajansa tavoittelisivat samaa?
Asenne "ei tämä mitään auta/mihinkään riitä/koko maailmaa pelasta kuitenkaan,/ihan turha mitään on antaa" oli Jeesukselle varsin vieras.
Aika temppu, ja oletettavasti mahdollinen vain, kun Kristus on läsnä. - Sillä mitä sinulla on, mitä et ole saanut lahjaksi?
