Hedbergin Uskon-Oppi Autuuteen

[Kauhanen T]

Urpo Karjalainen viittaa kirjassaan ”Mitä meiltä puuttuu? Paavo Ruotsalaisen paradoksi” (Lapua: Herättäjä-Yhdistys, 2002.) Paavon arvioihin Fredrik Gabriel Hedbergin kirjasta ”Uskon-Oppi Autuuteen P. Apostoli Paavalin Lähetys-kirjassa Efesiläisten tykö” vuodelta 1843 (useita painoksia, omani on 5. painos, Helsinki: SLEY 1898).

Urpo kertoo, miten ensi arviot olivat myönteisiä (s. 110), mutta miten Paavo jo huhtikuussa 1944 antoi siitä ankaran tuomion, (s. 112, PRK 23). Ilmeisesti Paavo oli saanut luettavakseen vain ensimmäisen laitoksen, jossa ei vielä ollut selvästi häntä ja heränneitä vastaan suunnattuja osia.

Se, mitä Hedberg kirjoittaa itse pelastuksen perustasta, on hengellisesti hyvin rakentavaa, joskin minun makuuni hieman ulkokohtaisesti ja turhan pitkästi esitetty. Mutta kun lukee mitä hänellä on sanottavaa ikävöivästä uskosta ja epävarmuudesta, en voi muuta kuin todeta olevani jyrkästi eri mieltä.

Lainaan tähän muutaman osan Hedbergin kirjasta teidän kommentoitavaksenne. Osuuko Hedberg kohdalleen?
(Korostukset Hedbergin, kappalejaot minun.)

Villihenget sanovat: ”Ei kelpaa sanasta kerskata, vaan sinun pitää ikävöimän, siksi kuin valo käy sydämessäs.” Tällä neuvolla he viettelevät heränneitä sieluja pois Jumalan armosanan yksinkertaisesta uskomisesta, turhaan ja tuskalliseen sisällisen valon ikävöitsemiseen, Vaikka Kristus ja kaikki apostolit neuvovat evankeliumin sanaa uskomaan, eikä muuta valoa odottamaan.

Sillä joka sanan uskoo, hän saa Pyhän Hengen, joka omantunnon rauhoittaa ja Jumalassa iloiseksi tekee. Mutta joka ei sanaa usko, vaan sisälliseen valoon kilvoittelee, hän saa Jumalan vihaa epäuskossa kantaa, eikä löydä muuta, kuin huikentelevaisia lentohengen vilauksia, ja vajoo kohta jälleen Jumalan vihan tuntemiseen epäuskossa. (s. 57)

Sillä koska minä näin tiedän oikean taivaallisen Isän sylissä istuvani hänen valittuna rakkaana lapsenaan, niin en taida muuta tehdä, kuin sydämestäni iloita, kiittää ja ylistää Häntä näin suuren armon edestä ...

Vaan synnin vaivaamia omiatuntoja, joille tämä etu juuri tarjona olisi, estää epäusko ja saatana kauheasti tätä uskomasta ja käsittämästä. Nytkin, tätä lukeissansa, kuuluu heidän sydämestänsä tällainen ääni: ”Mitä? Sinäkö Jumalan oma valittu lapsi? Ohhoh, hirmuista ylpeyttä! – Niin olet itsesi käyttänytkin maailmassa! Kaunis Jumalan lapsi, syntiä ja pahuutta täynnänsä! – Älä sinä armoa ajattelekkaan, ennenkuin ensinnä syvemmin kadut ja hartaammin ikävöitset”.

Kiusatut sielut! tunnetteko tätä puhetta? – Jaa, minä tunnen sen itsekin hvyin kyllä, olen tuntenut ja kuullut sitä enemmin kuin soveliastakaan on jo kymmeniä vuosia. – Mutta mistä on tämä ääni kotoisin? – Minä uskon sen totisesti olevan valheen isältä perkeleeltä ja syvimmästä helvetistä kotosin. Sillä se vääntää sulaksi valheeksi kaikki, kaikki Jumalan armolupaukset, tekee uskon kirotuksi ylpeydeksi, vaan epäuskon kauniimmaksi nöyryydeksi, ja korottaa oman kilvoittelemisen epäuskossa Kristuksen ansiota ja piinaa paremmaksi. (ss. 64-66)

... ne, jotka ”sisällistä valoa” ja ”tuntuvaa Kristusta” ilman sanan uskomista etsivät, ovat sellaisia, jotka koska armon tunnot heiltä katoovat, kohta päättävät myöskin armon ja Kristuksen kadottaneensa; sillä tunteita he katsovat, eivätkä sanaa. Nyt he siis lain tuomioin alle antautuvat, jotka heidän tunnossansa alati pauhaavat. Ja tämän orjuuden tilan he kiitettävänä hengen köyhyytenä pitävät. Armon sanaa eivät he ikänä (vastoin sydämensä tuntemisia) usko; ei! Vaan huutavat mestarinsa kanssa: ”ei kelpaa sanasta kerskata, sinun pitää ikävöimän, siksi kun valo käy sydämessä.”

Mutta koska he kumminkin ovat uskostakin kuulleet puhuttavan, niin tahtovat he sitäkin jollain tavalla kuvailla. Ja tällainen on nyt heidän uskonsa ja sen tunnustus, ”Jos minä jaksan kilvoitella, odottaa ja hartaasti ikävöidä, - niin kyllä joskus taas sisällisen valon saan, eli Kristuksen ilmestymisen käsitän”. Tämä on nyt heidän mielestänsä usko(!) ja oikea uskon kilvoitus; jonka siis luulevat olevan siinä: ”että joku yötä päivää murheen kanssa taistelee ja lakkaamatta huutaa armoa, odottain Kristuksen ilmestymistä”. (s. 158)

[llwyd]

Siltalan Suomalainen ahdistus käsittelee (joskin sivumennen) hyvin tyhjentävästi Hedbergin ja Paavon eroa - edellisessä kiteytyy modernin hallinnan vaatimus, kun taas Paavon oppi on eksistentiaalinen, heittäydytään muun kuin itsensä ja järkensä varaan. Tämä tulkinta tekee ehkä jonkin verran väkivaltaa Siltalalle ja hänen terminologialleen, mutta on mielestäni legitiimi. Hedberg on varmasti erittäin puhdas luterilainen, mutta tulee jotenkin ulkopuolelta luterilaisuuteen, loogisesti ja hallitusti, päättäväisesti iloiten. Paavo oli tunnetusti toista maata: monessa suhteessa ainutlaatuinen ilmiö Suomessa ja 1800-luvun historiassa.

(Tämä menee jo aiheen ulkopuolelle, eivätkä sanat oikein riitä, mutta epäilenpä että ainoa elävä yhteys minkä voimme saada ylimaailmalliseen kokemukseen on mystiikan, ei järjen tai edes uskon kautta. Voi olla niin että usko itsessään riittää, tämä on meille annettu lupaus, mutta se ei vielä anna meille elävää, todellista kosketusta ylimaalliseen kokemukseen.)

[Kauhanen T]

Siltalan Suomalainen ahdistus käsittelee (joskin sivumennen) hyvin tyhjentävästi Hedbergin ja Paavon eroa

Siltalaan Urpokin viittaa, ja sitä on moni suositellut. Minä olen kiinnostunut asian teologisesta enkä psykohistoriallis-uskontososiologisesta puolesta. Urpon kirja tuo teologiset eroavaisuuden Paavolla ja Hedbergillä hyvin esiin.

Nähdäkseni asian objektiivisesta puolesta eli sovitus- ja vanhurskauttamisopista kumpikin on samaa mieltä - minusta on tarpeetonta liioitella Paavon "katolisuutta" vanhurskauttamisopin suhteen (kts. Urpo, Paavo Ruotsalaisen paradoksi, ss. 132-136). Ero on suhtautumisessa ihmisen sisäisiin tuntemuksiin: siihen voiko ihminen tunnistaa P. Hengen työtä itsessään, ja jos voi, niin näkyykö se ikäwöimisesä vai uskon ilossa.

[topsy]

Olen lukenut Paavon ja Fredrikin kirjeenvaihtoa. "Paavo Ruotsalaisen kirjeet" antavat kuvan, että ei Paavokaan sanojaan säästellyt 1844 vuodelta olevassa kirjeessään ja pikainen tutustuminen Uskon oppi autuuteen esipuheeseen ilmaisee, että sen ensi painos näki päivän valon 1843 (-44). Näillä tiedoilla päättelisin, että mikäli ikävät tuomiot osuvat Ruotsalaiseen Uskonoppi autuuteen toisessa painoksessa, niin taitaa löytyä Ukosta aihetta myös -philosophian magisteria ei säästetä. Ruotsalainenhan ei ollut kirjoitustaitoinen ja käytti kirjureita.

Minun täytyy tunnustaa, että Uskon oppi autuuteen on vielä kesken. Harmi! Olisi ollut mukava keskustella. Etsin aikoinani sukujuurten kautta körttiläisyyttä, mutta petyin sen laihaan nykyantiin. Olin ijankaikkisista kiinnostunut ja minulle tarjottiin vain "hyvää elämää".
Panostin etsintään miltei vuoden, mutta "körttiolosuhteissa" valo tuli muualta.
Lutherin, Giertzin ja Hedberginkin avulla löysin "iloisen evankelisuuden". Olen varmasti luonteenlaadultani körtti, mutta siksi evankelinen julistus kolahtaakin.  Jumala kun löytyy Sanasta eikä minusta! Siinä on tunnetasolla (joka ei saa ratkaista)
jännite. Vertaan itseäni vähän kuin kerjäläiseen, jolle annetaan omaisuuus lahjana, joka kadottaa taas omaisuuden ja löytää sen taas Sanasta. Ei siinä oikein pääse nokkia nostelemaan ja omaa kelvollisuutta korostamaan, mutta toki puolustan omaisuuttan kasteessa i:) Se on niin kallis!

Jää armosi vain, kun kaikki täällä kaatuu..., iloisestihan se lauletaan meillä.

Tällainen foorumi antaa teistä hyvä kuvan!

PS en tahdo väittää/omia Lutheria yms evankelisiksi, mutta Lutherista olen kuullut eniten juuri sitä kautta.

[Kauhanen T]

"Paavo Ruotsalaisen kirjeet" antavat kuvan, että ei Paavokaan sanojaan säästellyt 1844 vuodelta olevassa kirjeessään... mikäli ikävät tuomiot osuvat Ruotsalaiseen Uskonoppi autuuteen toisessa painoksessa, niin taitaa löytyä Ukosta aihetta myös -philosophian magisteria ei säästetä.

Paavon ja Hedbergin keskustelu oli aika räväkkää puolin ja toisin - suhteettoman räväkkää kun ajattelee, että autuuden perustus oli kummallakin sama.

Mutta Hedberg ei Uskon opissa arvostele Paavoa huonosta keskustelutaidosta, vaan väittää tätä villihengeksi, joka viettelee heränneitä epäuskoon ja lainalaisuuteen. Se on ihan yhtä kohtuuton arvio kuin Paavon "...sinä olit semmoinen philosophi kuin Judas Iskariot Esboon kalliolla. Ja kuin sait minulta silloin salaisen viisauden tietää, johon eivät philosophit itse joudu, niin perkele mäni sinun sisähäsi niinkuin Judas Iskariotin, sen kastetun palan kanssa, jonkas minulta varastit." Ja tämä on vasta alkulämmittelyä.

Paavosta löytyi varmaan vikoilemista kuinka paljon tahansa, mutta Hedbergin teologiset perustelut menevät ohi asiasta.

Etsin aikoinani sukujuurten kautta körttiläisyyttä, mutta petyin sen laihaan nykyantiin. Olin ijankaikkisista kiinnostunut ja minulle tarjottiin vain "hyvää elämää".

Ymmärrän hyvin mistä puhut.

...löysin "iloisen evankelisuuden". Olen varmasti luonteenlaadultani körtti, mutta siksi evankelinen julistus kolahtaakin.  Jumala kun löytyy Sanasta eikä minusta!

Herännäisyyteen pettyneelle evankelisuus kolahtaa varmasti. Körttiläisyys on epävarmuuteen ja epätasapainoon suostumista, lain ja evankeliumin välillä keikkumista. Evankelinen heittää ankkurin sinne evankeliumin puolelle, niin ei tarvitse enää kuin taistella sitä lakia vastaan.

PS en tahdo väittää/omia Lutheria yms evankelisiksi, mutta Lutherista olen kuullut eniten juuri sitä kautta.

Tuo Lutherin esillä pitäminen onkin suuri ansio SLEY:lle.

[topsy]

Kiitos mietteistäsi!

Voisitko kuitenkin määritellä ne väärät Hedbergin teologiset perustelut? Enhän minä tietenkään umpiluuevankelisena näe ristiriitaa pelkkien oppi-isä Hedbergin lainausten perusteella.

Olen ymmärtänyt herännäisyyden sielunhoitoliikkeenä, joka oli tarpeen, kun oli sellaista villiä liikehdintää, joka silppoo sielua. Hedberg teki löytönsä vaikean kamppailun tuloksena, joten hänelle syvistä omantunnon asioista oli kyse. Sikäli en ymmärrä ulkokohtaisuutta.

Osuuko teräsi siihen, mikä on Pyhän hengen työtä ilo vai ikävä? Hengen hedelmänä ilo kyllä mainitaan...mutta riemu ja remuaminen taitavat helposti röyhkeydeksi mennä.  

(Toki vuorokauden aika ja deadline rajoittavat hiukan ajatuksen juoksua.)

Täydentäisin viholisluetteloa: maailma, perkele ja liha, jonka laki tuomitsee. Mutta lakihan on hyvä. Nyt ajattelen Roomalaiskirjettä.

Olisin utelias tietämään, mihin perustuu usein toistettu oppi kirkosta, että siellä pysytään, kunhan vain Isä meidän ja Herran siunaus luetaan? Kenen ensin esittämä se on? Voisiko siten olla jonkin muun kuin kansankirkon jäsen ja körtti?

edelleen kansankirkon jäsen

[Kauhanen T]

Hedbergin teologiset perustelut menevät ohi asiasta.

Voisitko kuitenkin määritellä ne väärät Hedbergin teologiset perustelut?

En, sillä en puhunut mistään "vääristä" perusteluista, ainoastaan siitä, että hän syyttää Paavoa sellaisesta mitä Paavo ei tarkoita. Siis puhuu toisen ohi, asian vierestä, eri juttua.

Tämä on itseasiassa helpottavaakin todeta, koska nykyisten herännäisten ja evankelisten ei tarvitse eikä kannata jäädä Paavon ja Hedbergin vihanpuuskassa kaivamiin vallihautoihin, vaan ottaa meitä erottava asia esiin ja käydä siitä mielekästä hengellis-teologista keskustelua.

Se, mitä Hedberg kirjoittaa itse pelastuksen perustasta, on hengellisesti hyvin rakentavaa, joskin minun makuuni hieman ulkokohtaisesti ja turhan pitkästi esitetty.

Hedberg teki löytönsä vaikean kamppailun tuloksena, joten hänelle syvistä omantunnon asioista oli kyse. Sikäli en ymmärrä ulkokohtaisuutta.

Jos nyt käsitän oikein mihin ulkokohtaisuudella viittaat, en voi muuta kuin pyytää lukemaan uudestaan mitä siitä sanoin. Ei asia tietenkään ollut Hedbergille mikään ulkokohtainen, järjellä omaksuttu aivouskoisen päätelmä, niinkuin joskus körttiläiset ovat häntä leimanneet! Hänen tapansa kirjoittaa asioista, ainakin tässä kirjassa, ei kuitenkaan onnistu koskettamaan minua. Se taas johtuu siitä, ettei hänellä ole synnintunnosta muuta sanottavaa, kuin että siinä viipyminen on epäuskoa.

Osuuko teräsi siihen, mikä on Pyhän hengen työtä ilo vai ikävä?

Joo, ajattelin tulla siihen vasta vähän myöhemmin, mutta kun tartuit syöttiin, niin tätähän minä tarkoitin. En kuitenkaan halua sanoa tästä, niinkuin muustakaan, mitään mustavalkoista. Ilman muuta ilo on Hengen hedelmä, mutta vain sellainen ilo, jonka armonvilaus synnyttää synnintunnossa surevalle. Siksi Hengen työ alkaa jo siitä synninsurusta, ja joka on vielä taipaleensa alussa, katsokoon enemmän sitä puolta.

Mutta muistutan, että - minun mielestäni - tässä surun ja ilon, lain ja evankeliumin välillä ei löydy tasapainoa, niin kovasti kuin me sitä haluaisimmekin.

Olemme jatkuvasti suistumassa itsesäälivään, omaan napaan tuijottavaan, epätoivontäyteiseen, liialliseen synnintuntoon, joka johtaa orjalliseen epäuskoon, tai helppoon, itse otettuun lohdutukseen, joka nappaa Sanasta vain lupaukset ilman vaatimuksia saadakseen omantuntonsa rauhoittumaan.

Tasapainoa tässä välillä ei löydy, siksi on jäätävä siihen tilaan missä kulloinkin sattuu heräämään, ja odotettava että Herra hoitaa asiansa.

[topsy]

Kiitos edelleen lisävalaisusta herännäisyyteen!

Olen samaa mieltä: niin körttien kuin evankelisten kannanotot menevät helposti ohi toisen.
Toisen puheesta ei pääse peilaamaan omaa tilaa, kun ei tunne itseään toisen kuvauksesta. Synnintunnon korostamista ei taida Hedbergiltä löytyä, mutta ei liene epäilystä, etteikö hän itse olisi ollut syvissä vesissä. Johtuen näistä menneistä H&R, on lähtökohtaisesti vaikea ymmärtää toisen uskonelämää. En minä kehtaa edes kaikkia käsityksiäni paljastaa, siksikin hatunnosto avauksellesi!

Ymmärsin, että Pyhän Hengen työhön viittaat. Tässä ajassa on ruumiillista ja henkistä heikkoutta, toisaalta hurmoksellisuutta ja harhaa (tämä ei ole koukku!), siksi on hullutusta puhua täydellisestä, täytetystä ja valmiista työstä tässä ajassa. Mutta puhuttava on, ja
Sana kohtaa ihmisen siinä, missä kukin on. Tulihan Jumalan Poika ihmiseksi ihmisten keskelle! (nämä eivät ole teologisia perusteita, mutta hengellisiä)

Minä olen oikeastaan samaa mieltä kaikessa, mitä kirjoitit (,sikäli kun ymmärsin). Paitsi, etten määrittele iloa samoin.

[llwyd]

Nyky-evankelisuudessa ihmetyttää tämä suuri ja usein katkerakin vääntö naispappeudesta. En osaa itse pitää kysymystä mitenkään keskeisenä vaan täysin normaalina arkiratkaisuna - muistuu mieleen Olavi Kareksen matalakirkolliset ja yleistä pappeutta korostavat mietteet jo 50- ja 60-luvuilta. Tässä suhteessa evankelisuudesta kyllä sitä iloisuutta ja avoimuutta puuttuu: hampaat irvessä käydään kamppailua periferisen asian ympärillä. Missähän määrin sitten kysymys on Lutherin ja Hedbergin perinteen vaalimisesta?

[Kauhanen T]

Nyky-evankelisuudessa ihmetyttää tämä suuri ja usein katkerakin vääntö naispappeudesta.

Viet, llwyd hyvä, kysymystä ohi aiheesta. Jopa nykyheränneen pitäisi pystyä puhumaan evankelisuudesta törmäämättä tällaisiin (ainakin heränneille) järjestyskysymyksiin - niistä on keskusteltu jo muualla tällä foorumilla.

Minä olen oikeastaan samaa mieltä kaikessa, mitä kirjoitit (,sikäli kun ymmärsin).

Ehdottomasti suurin osa tuntemistani herännäisteologeista on teologisesti paljon lähempänä Hedbergiä kuin Paavoa tai Malmivaaraa. Siksi aloitin threadin tästä aiheesta, toivon että se pysyy "Uskon-Opin" ja herännäisyyden hajoamisen tiimoilla.

[llwyd]

Nyky-evankelisuudessa ihmetyttää tämä suuri ja usein katkerakin vääntö naispappeudesta.

Viet, llwyd hyvä, kysymystä ohi aiheesta. Jopa nykyheränneen pitäisi pystyä puhumaan evankelisuudesta törmäämättä tällaisiin (ainakin heränneille) järjestyskysymyksiin - niistä on keskusteltu jo muualla tällä foorumilla.

No, mutta esim. kysymys Hedbergin perinnöstä - ei kai pelkästään täydy puhua Uskon-Opista Autuuteen että pysyisi, sanoisiko aihepiirissä? Tietysti voimme avata ketjun, jossa keskustellaan evankelisuudesta yleisesti, mutta välttämättä se ei vastaisi tarkoitustaan körttifoorumilla...

[Kauhanen T]

No, palaan itse alkuperäiseen aiheeseen.

Yksi pieni virke Hedbergin kirjan sivulta 183. Lihavoinnit minun.

...kuta lujemmin ja varmemmin me uskomme, että me niin suurten sanomattomain ja kunniallisten tavarain perimiseen Kristuksessa kutsutut ja valitut olemme, sitä pikemmin kaikki muut opit hyljäämme, jotka ei senkaltaista varmuutta ikänä anna, sitä keveämmäksi ristinkuorma näkyy, sitä huokeammaksi kaikki vaivat tuntuvat, jotka meitä tällä tiellä kohtaavat, ja sitä vähemmin me lihan ja veren vastahakoisuutta, saatanan kavaloita juonia ja tuhansia estelemisiä tottelemme.

Tahtooko Fr. Gabr. siis sanoa, että luja usko tekee vaelluksesta helpompaa? Vai pelkästään että se tuntuu helpommalta - ja jos niin, mikä merkitys keveällä ristillä olisi? Jos vaellus tuntuu tosi vaivaiselta, vikako on siinä että usko ei ole tarpeeksi varmaa?

[Anonymous]

Entä jos Hedberg viittaa Jeesuksen sanoihin Matteus 11:30 "Sillä minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keviä."  (Käytössäsi oleva Uskon Oppi lienee todellinen tiiliskivi, kun omassa laitoksessa sivut loppuu 141) Mielestäni kohta ei vastaa esittämiisi kysymyksiin
mitenkään, mutta ymmärrän, että katkelman viesti on hämmentävä körtille.  

Uusi -86 laitos sanoo paremmin vaelluksesta käytännössä s122:

"Vaikka siis sinäkin, lukija, olisit mielestäsi kuinka voimaton, kuinka viheliäinen, kelvoton ja monenlaisten kiusauksien saartama ja vaivaama hyvänsä, niin tiedä, että korkeimman käsi voi kaiken muuttaaja vielä kääntää tämän kaiken sinun hyväksesi. Riipu vain aivan turvallisesti hänen lupauksissaan ja perusta kaikkein synkimmässäkin pimeydessä pelastuksesi toivo tähän Herraan, joka on sinun hyväksesi kertakaikkiaan voittanut synnin, kuoleman, helvetin ja perkeleen."

Entä jos ei auta, ei tule työtä, ei löydy puolisoa, sairaus vie hautaan, sitäkö tahdot sanoa
vaikealla vaelluksella? Ja keveällä, että kaikki on hyvin? Mielestäni avun pyytäminen Jeesukselta on sitä vahvaa uskoa, sillä ylistihän Jeesuskin Kanaanilaisen naisen uskoa, joka pyysi vaikkei Jeesus heti heltynyt.

Henkkoht olen miettinyt Bäckin Muukalaisen kotielämän rukousta myötäkäymisen kiusauksissa. Mielestäni järki pyrkii suhteuttamaan asioita ja siitä varoitetaan.
Omaisuus(varat ja taidot) tulee turvaksi Jumalan sijaan, vastoinkäymisissä epätoivo nielee. Ehkä Hedberg ilmaisee hämärästi tarkoituksensa katkelmassa, kun tuollaisia kysymyksiä ilmenee.

Millainen olisi körtin tulkinta tekstistä(, ymmärrän että se tökkii.) Miten teistä asian pitäisi olla toisin, jotta sopisi pirtaan näkemykseenne?  Pitäisikö olla negaatio Hedbergistä? ..kuta epävarmempia ja heikompia olemme....
 
Loppukevennys:

Naispappeus, hiphei,nyt joku tarttui minun täkyyni! Yleensä vääntö alkaa juuri siltä toiselta puolelta, niin kuin tässä ja nyt. MOT!

[llwyd]

Loppukevennys:

Naispappeus, hiphei,nyt joku tarttui minun täkyyni! Yleensä vääntö alkaa juuri siltä toiselta puolelta, niin kuin tässä ja nyt. MOT!

Ketju tosiaan lienee väärä ja käsitykseni eivät ehkä erityisen "virallisen" körttiläisiä (tosin sitä "virallista" linjaa ei tietenkään oikeasti olekaan), mutta väittäisin vain että Hedbergin ja Paavon ero ei tosiaan ole teologinen tai älyllinen vaan maailmankatsomuksellinen, mystiikan ja rationaalisuuden kohtaaminen. Ja tosiaan: mystiikka ja rationaalisuus edelleen määrittävät herännäisyyttä ja evankelisuutta, puolitoista vuosisataa nyrkkitappelun jälkeen. Niinpä evankelisuus on tällä hetkellä jumittunut kirjaimeen ja sen älylliseen tulkintaan ja siellä (myös suuren ystävyyden lisäksi) armotta lyödään ja loukataan toisin ajattelevia. Herännäisyys on taas epämääräinen, löysä, unelmoiva ja ikävöivä, hengellinen virtaus enemmänkin kuin valtarakenteisiin ryhmittynyt liike, joka ei pysty tuntemaan naispappeutta vakavaksi uskonasiaksi vaan ainoastaan käytännölliseksi järjestyskysymykseksi. Tässä epämääräisyyden, rajattoman ikävän puutteessa väittäisin olevan Uskon-Opin Autuuteen ydin: ei sen rationaalisissa formulaatioissa vaan siinä että ne ovat rationaalisia. Tietysti samaa kuria ja järjestystä niin monet ulkopuoliset kaipaavat körttiläisyyteenkin ja väsymättä lyövät meitä siitä, ettemme enää lyö ketään. Mutta anteeksi toki häirintäni ketjussa, joka tosiaan käsittelee vähän eri asioita vähän eri tapaan.

[Kauhanen T]

Entä jos Hedberg viittaa Jeesuksen sanoihin Matteus 11:30

No se on selvä.

Mielestäni kohta ei vastaa esittämiisi kysymyksiin mitenkään, mutta ymmärrän, että katkelman viesti on hämmentävä körtille.

Körttiläiselle... En ymmärrä - eikö Hedberg sano: "kuta lujemmin... uskomme... sitä keveämmäksi ristinkuorma näkyy etc." Siis luja usko joko helpottaa kristillistä vaellusta tai ainakin saa sen tuntumaan helpommalta. Tarvitset paljon ja pitkiä perusteluja osoittaaksesi, että nämä kysymykset menevät ohi lainaamani Uskon-Opin kohdasta.

Uusi -86 laitos sanoo paremmin vaelluksesta käytännössä s122:

"Vaikka siis sinäkin, lukija, olisit mielestäsi kuinka voimaton, kuinka viheliäinen, kelvoton ja monenlaisten kiusauksien saartama ja vaivaama hyvänsä, niin tiedä, että...

Tämä on kaunis ja rohkaiseva kohta, niinkuin sadat muutkin kohdat Hedbergin kirjassa. En tiedä muista heränneistä, mutta minulle Uskon-Oppi kelpaa hyvin pitkälle - vaikka se ei ilmaisutavallaan minua puhuttele, on siitä erittäin suuri osa teologisesti hyvää matskua. Mutta historiallisista ja vähän nykyisyyttäkin koskevista syistä mielenkiintoni kohdistuu siihen, miten tässä kirjassa liikkeitämme erottavat asiat tulevat näkyviin.

Entä jos ei auta, ei tule työtä, ei löydy puolisoa, sairaus vie hautaan, sitäkö tahdot sanoa vaikealla vaelluksella?

No näitäpä näitä, ja lisäksi hengellisiä vaivoja: epäuskoa, pelkoa, syyllisyyttä, hengellistä kylmyyttä, rukoilemattomuutta, kiusauksia, rakkaudettomuutta, riitaisuutta jne.

Ja keveällä, että kaikki on hyvin?

Olipa maallisesti "hyvin" tai "huonosti", syntisellä ihmisellä ei ikinä ole asiat hengellisessä mielessä hyvin. Ja toisaalta on, koska hän on Jumalan käsissä. Mutta hengelliset vaivat tuntuvat raskailta siihen asti, kun ne nostetaan meidän harteiltamme ristin juurella. Siellä vasta saadaan se kevyt ies harteille. Sinne asti risti painaa kauheasti, ja jos ei painaisi, ei olisi tarvetta Kristuksen luo mennäkään.

Ja koska sinne ristin juurelle on käytävä joka päivä, ei taakka koskaan kovin pitkäksi aikaa pääse kevyenä säilymään. Ellei sitä sitten itse jätä matkan varrelle ja lähde ihan muuhun suuntaan - niinkuin minä ainakin tuppaan tekemään!

Millainen olisi körtin tulkinta tekstistä(, ymmärrän että se tökkii.) Miten teistä asian pitäisi olla toisin, jotta sopisi pirtaan näkemykseenne?  Pitäisikö olla negaatio Hedbergistä? ..kuta epävarmempia ja heikompia olemme....

Muista että tämä on vain T. Kauhasen mielipide... ei negaatiota Hedbergistä, mutta kun hänellä on korostus tuossa varmuuden ja ilon puolella, niin minä pitäisin sen ainakin 51-prosenttisesti tuossa mitä kirjoitit: "kuta epävarmempia ja heikompia olemme".

Ja jatkaisin siitä: "sitä raskaammin kuorma painaa meitä kärsivää Vapahtajaa kohti, sitä pikemmin särkyy sydämemme hänen käsiinsä, sitä nöyrempinä me viivymme hänen edessään armoa kerjäämässä..."

Tai jotain.