Poispotkittujen juhlat

[vaivattu sielu]

Minä olen saanut jo "äidinmaidossa" aineksia körttiläisyyteen. Sielustani körtti-ainekseksia en ole saanut pois, vaikka todellisia pakoyrityksiä on ollut ihan riittävässä määrin. Siionin virret on veisattu lapsuudessani ja nuoruudessani niin syvälle sydämeeni, että ne ovat aina nousseet sieltä esiin itkun myötä elämän karikoiden keskellä. Toki usein olen kaivannut seuroissa sitä vanhan ajan "rukiista leipää" yhteiskunta- ja sosiaalipolitiikan sijaan. Olen jäävi arvioimaan omia seurapuheitani, mutta ristiinnaulittua Kristusta olen yrittänyt korottaa ja armoa julistaa ansioiden sijaan.

Olen kokenut herännäisyyden tähän saakka herätysliikkeenä, jossa arvostetaan isänmaata, kunnioitetaan sotiemme veteraaneja ja esi-isiemme työtä liikkeen alkuajoista saakka sekä pysytään erillään kirkkoa kohtaan osoitetuista jyrkistä kannanotoista ja asenteista. Myöskään ei herkästi vastata itseemme kohdistuviin arviointeihin"hammas hampaasta" -periaatteella, vaan ollaan mieluimmin hiljaa.

Nyt kun herätysliikkeesä joidenkin taholta yritetään vesittää em. periaatteita, asettaa se sietokykyni joskus kovalle koetukselle. Olen joskus kirjoittanut tähän tapaan: Jos näitä körttikansan periaatteita aletaan polkemaan ja aliarvioimaan, pysyvä näyttely/näytös seurauksista on rajan takana. Käyköön sellainen henkilö niitä sieltä katsomassa ja tehköön uudelleenarvioinnin.

Toki kaikilla on oikeus olla asioista toistakin mieltä ja esittää niitä foorumilla, mutta minulle huru-ukolle ne ovat periaatteitani vastaan ja tuon ne julki joskus aika radikaalilla tavalla, mutta niin näyttää tekevän toinenkin osapuoli.

Kaikenlainen "kapulakieli" ja tarve yksin oikeassa olemiseen haittaa minua joskus täällä foorumin keskusteluissa.

Avoimesti pinkokörde

[Salis]

Minä olen saanut jo "äidinmaidossa" aineksia körttiläisyyteen. Sielustani körtti-ainekseksia en ole saanut pois, vaikka todellisia pakoyrityksiä on ollut ihan riittävässä määrin. Siionin virret on veisattu lapsuudessani ja nuoruudessani niin syvälle sydämeeni, että ne ovat aina nousseet sieltä esiin itkun myötä elämän karikoiden keskellä. Toki usein olen kaivannut seuroissa sitä vanhan ajan "rukiista leipää" yhteiskunta- ja sosiaalipolitiikan sijaan. Olen jäävi arvioimaan omia seurapuheitani, mutta ristiinnaulittua Kristusta olen yrittänyt korottaa ja armoa julistaa ansioiden sijaan.

Kaikissa kristillisissä piireissä puhutaan nykyään ruisleivästä tai rukiista leivästä ikäänkuin se olisi jotain sellaista, jonka varassa liike elää. Lienee kuitenkin niin, että jokainen sukupolvi löytää ruisleipänsä körttiläisyydestä, mutta hieman erilaisesta näkökulmasta. Eihän ketään voi pakottaa uskomaan vain yhdellä tavalla.

Olen kokenut herännäisyyden tähän saakka herätysliikkeenä, jossa arvostetaan isänmaata, kunnioitetaan sotiemme veteraaneja ja esi-isiemme työtä liikkeen alkuajoista saakka sekä pysytään erillään kirkkoa kohtaan osoitetuista jyrkistä kannanotoista ja asenteista. Myöskään ei herkästi vastata itseemme kohdistuviin arviointeihin"hammas hampaasta" -periaatteella, vaan ollaan mieluimmin hiljaa.

Kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta tässä ollaan liikkellä. Vaan onpa meidän arkkipiispamme siviilipalvelumiehiä, jota en aivan jaksa ymmärtää. Kannatamme ja tuemme kansankirkkoamme, mutta samalla voimme myös viedä kirkkoa eteenpäin. Tuota "muut haukkuvat, me olemme hiljaa" en aivan ymmärrä. Yhteiskunta on nykyään niin mediakeskeinen, jonka takia myös körttien on oltava mukana vastaamassa kritiikkiin.

[Pena]

Siviilipalveluskin on kodin, uskonnon ja isänmaan puolustamista. Eivät ne arvot mitenkään pelkkään torrakkoon kiteydy.

[vaivattu sielu]

Eihän ketään voi pakottaa uskomaan vain yhdellä tavalla.

Ei niin, eikä se ole edes mahdollistakaan. Omalla uskolla ei Raamatun mukaan kuitenkaan päästä perille, vaan uskomalla Kristukseen ja tässähän on koko uskon ydin.

Tuota "muut haukkuvat, me olemme hiljaa" en aivan ymmärrä. Yhteiskunta on nykyään niin mediakeskeinen, jonka takia myös körttien on oltava mukana vastaamassa kritiikkiin.

Minä olen tässä asiassa niin "yksinkertainen", että jätän asiat Jumalan haltuun. Jumala ei kaivanne mediakeskeisyyttä, vaan meidän luottamusta Hänen johdatukseensa ja kaikkivaltiuteensa. Media hämmensi arkkipiispan vaaliakin aivan liikaa ja uskomattomalla tavalla. Ehdokkaiden punnitseminen sai jo aivan "älyttömiä" ja yksilöön kohdistuvia loukkaaviakin piirteitä. En ole median kannattaja,"sopulilauma" joko porukka. En kovin paljon anna merkitystä myöskään sille, kuka valittiin arkkipiispaksi. Minulla riittää tekemistä oman itseni kanssa aivan riittävästi. Huolehtikoot toiset suuremmista kokonaisuuksista.
----------------------------------------------------------
En usko myöskään sitä, että Jumala tarvitsee lehdistössä jatkuvasti esillä olevia ja ihmisten laatimia ansioluetteloita ja värikkäitä hengellisiä palstoja valokuvineen. Eivätkö nämä edusta enemmänkin ihmis- kuin Jumalakeskeisyyttä?

Henri Nouwen kirjoittaa eräässä kirjassaan: Kristityn tehtävä ei ole kiertää hiki hatussa pelastamassa ihmisiä, sieppaamassa heitä viime hetkessä kadotuksen tieltä, vetämässä heitä oikealle raiteelle. Meidäthän on kaikki lunastettu. ”Se on täytetty”, mitä voisimme siihen lisätä?

Kristitty on kutsuttu auttamaan toisia varmuuteen tästä suuresta ilosanomasta, havainnollistamaan kanssakulkijoille keskellä arkitapahtumia, kuinka meidän ahdistavien oireidemme likaisen verkon takaa on ja voi avautua jotain suurta: Hänen kasvonsa, jonka kuvaksi me olemme luotu.

Viime Kotimaa-lehdessä körttijohtaja sai pyyhkeitä kannanotostaan erästä tapahtumaa arvioidessaan. Yhdyn körttijohtajan näkemykseen ja hänen lausumaansa.

Jokin aika sitten pidetyltä Missio Jyväskylältä odotettiin suurta "hengenuudistusta" ja kristittyjen yhteyttä. Mitään ei jäänyt kuitenkaan käteen. Jumala on se joka päättää ja säätää. Keskitytään pieniin asioihin, lähimmäistemme huomioimiseen ja antamaan apua heille, jotka sitä tarvitsevat. Pienistä puroista kasvaa suuri virta.

[Salis]

Siviilipalveluskin on kodin, uskonnon ja isänmaan puolustamista. Eivät ne arvot mitenkään pelkkään torrakkoon kiteydy.

Rohkenen olla eri mieltä.

[vaivattu sielu]

Siviilipalveluskin on kodin, uskonnon ja isänmaan puolustamista. Eivät ne arvot mitenkään pelkkään torrakkoon kiteydy.

Näin on, mutta olosuhteet on myös aina otettava huomioon asioista päätettäessä ja niitä jälkikäteen arvioitaessa. 70-vuotta sitten vaihtoehtoja ei tainnut paljon muita olla. Puolustaudu tai antaudu, siinä vaihtoehdot. Historian kirjat ovat yksiselitteisesti arvioineet ratkaisun olleen oikean. Saamme elää itsenäisessä valtiossa ja päättää omista asioistamme suomenkansalaisina.

Jos tänäkin päivänä torrakot haudattaisiin, "tyhjiö" täytettäisiin hyvin nopeasti. Tällä tavoin arvot kiteytyvät torrakkoon omalla tavallaan ja välttämättöminäkin.

[Pena]

Valtiolle välttämätön voi olla vastoin yksilön vakaumusta eikä se vielä tee hänestä epäisänmaallista. Jonkun on ne siviilipalveluksetkin tehtävä kriisin aikana.

[seppos]

Valtiolle välttämätön voi olla vastoin yksilön vakaumusta eikä se vielä tee hänestä epäisänmaallista. Jonkun on ne siviilipalveluksetkin tehtävä kriisin aikana.

Uskon, että nykyisistä ja menneistä siviilipalvelusmiehistä sotatilanteessa suurin osa olisi tarttunut ja tarttuisi aseeseen. Nyt sota tuntuu etäiseltä. Minä en ole kumpaakaan, vaan lääkintäkenraali Linden kutsuntalääkärinä vapautti minut terveyteni vuoksi rauhan aikana palveluksesta kelpoisuusluokka C8b.

[Pirska]

Uskon, että nykyisistä ja menneistä siviilipalvelusmiehistä sotatilanteessa suurin osa olisi tarttunut ja tarttuisi aseeseen. Nyt sota tuntuu etäiseltä. Minä en ole kumpaakaan, vaan lääkintäkenraali Linden kutsuntalääkärinä vapautti minut terveyteni vuoksi rauhan aikana palveluksesta kelpoisuusluokka C8b.

Toivottavasti siihen aseeseen ei tarvitsisi tarttua kenenkään suomalaisen. Jos siviilipalvelusmies tarttuu aseeseen, niin kuinka hän tekee sen, ellei ole saanut siihen koulutusta.

[mies valaan vatsasta]

Toivottavasti siihen aseeseen ei tarvitsisi tarttua kenenkään suomalaisen. Jos siviilipalvelusmies tarttuu aseeseen, niin kuinka hän tekee sen, ellei ole saanut siihen koulutusta.

Itsellä olisi ollut kutsunnat syksyllä. Mietin paljon tätä asiaa, ja mietin kuinka paljon SA intti tuhlaa tässä resursseja.
Ei niillä sivareilla varmaan olisi edes tarvetta tarttua aseeseen nykysodankäynnissä. Olisi varmaan armeijankin hyvä myöntää se, ja opetella kohdentamaan omat käytössä olevat resurssinsa nykyaikaa vastaavasti.

Oikeastaan tämä omalla kohdallani liittyi juuri noihin seppoksen mainitsemiin kuntoisuusluokkiin. Kun A-luokan miesten määrä vähenee ja samaan aikaan B- ja C-luokat kasvavat, olisi ehkä aika arvioida uudelleen, tarvitseeko toimisto-au välttämättä niitä A-papereita.

Ei kaikista tarvitse nykyään kiväärimiehiä kouluttaa. Viestintä tms. ei vaadi huippuluokan kuntoisuutta nykyään. Esim. on käsittämätöntä, että Ruotuväki-lehti on erikoisjoukko, jonne ilmeisesti pääsee vain A:n papereilla.

Vaan eiväthän nuo kaivanneet. Mitäpä minä siitä välitän.

[vaivattu sielu]

Älkää nyt hyvät "kanssakulkijani" tällä foorumilla luulko minua sotahulluksi ja suvaitsemattomaksi siviilipalvelusta kohtaan.

Siviilipalvelus on minusta täysin oikea ratkaisu silloin, kun asepalvelusta ei omantunnon tai muiden syiden vuoksi voida tai haluta suorittaa. Se ei voi kuitenkaan jäädä ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi, sillä siihen ei kertakaikkiaan voi perustua isänmaamme puolustaminen ja sen oikeuksista kiinni pitäminen.

Jos asepalvelus lakkautettaisiin kokonaan - jota tälläkin foorumilla on ihannoitu ainoana ratkaisuna - olisimme hukassa.  Kriisitilanteissa meitä kaikkia tarvitaan. Silloin tarvitaan torrakon käyttäjiä, ihmisiä pitämään huolta yhteiskunnan rakenteista - toinen toisistamme sekä pyörittämään mitä erilaisimpia toimintoja ilman sotilaallista koulutusta.

Näinhän se oli viime sotiemmekin aikana. Yhteiskuntaa pyörittämään tarvittiin jokainen kynnelle kykenevä kotirintamalla Pikku-Lotasta sukankutojaan saakka, eikä tämä työ ollut vähäarvoista. Olimme yhtenä rintamana. Siihen perustui se, että kestimme ja säilytimme vapaan isänmaamme.  

Toimin jatkosodan aikana "pienenä-sotilaspoikana". Minullekin pahaiselle pojankoltiaiselle löytyi silloin puuhastelua. Taisin rehellisesti sanoen olla kyllä enemmän tiellä kuin apuna.  

Mikään ei ole varmasti juurikaan muuttunut. On siksi tärkeää varautua "pahanpäivän" varalle ja onneksi näin tehdäänkin vastusteluista huolimatta.

Se on  v i i s a u t t a.  

 
Lopetan asian pohtimisen omalta osaltani tähän.

[Peeco]

Viime Kotimaa-lehdessä körttijohtaja sai pyyhkeitä kannanotostaan erästä tapahtumaa arvioidessaan. Yhdyn körttijohtajan näkemykseen ja hänen lausumaansa.

Sai kyllä ihan omasta ansiosta. Alkaa hävettää kuulua liikkeeseen, joka ei tee mitään viedäkseen sanomaa kantakirjakörttiläisten joukon ulkopuolele ja sitten sen johtajilla on vielä otsaa arvostella toisia, jotka ihan vilpittömällä mielellä haluavat avata hengellisiä aarteita niistä osattomille. On lapsellista ja omahyväistä arvostella toisia menetelmistä ja pilkata huonoista tuloksista, jos itse ei pane tikkua ristiin. Jos ei pidä herätyskristillisyydestä niin mitä se auttaa voivotella omissa nurkissa. Tuntuu ihan siltä että rukiinen leipä onkin varattu vain omalle jengille ja halutaakin jättää toiset syömään epäterveellistä vehnäleipähöttöä.

Kyllä on liikkeen johdolla nyt itsetutkistelun paikka. Toivon, että se päivä tulee pian, jolloin Herättäjä-Yhdistyksen edustajalla on jotain positiivista ja kiinnostavaa sanottavaa mediassa sen sijaan että aina vain arvostellaan toisia.

[mt]

Hiukan taustaa.

Arkkipiispan vaalin finaalissa oli vastakkain kaksi sivaria. Kari Mäkinen suoritti siviilipalvelun 1978-79 Kellokosken mielisairaalan suljetulla osastolla hoitotyössä. Palvelun aloittaessaan hän oli 23-vuotias teologian opiskelija, päätöksen tehdessään tietysti vieläkin nuorempi. Mielestäni tuossa iässä tehty ratkaisu ei ole sellainen seikka, johon kannattaisi kiinnittää suurta huomiota yli 50-vuotiaan viranhaussa. Kuten Seppos mainitsi, aika oli toinen silloin, niin kuin se oli myös 1939. Pod.fi-verkkopalvelun haastattelun mukaan "Kari Mäkinen pitää silloista ratkaisuaan oikeana, mutta ei osaa kuvitella itseään valintatilanteeseen uudelleen."

Pikanttina persoonallisena yksityiskohtana paljastan, että siviilipalvelus oli minullekin varteenotettava vaihtoehto nuorena. Kun sitten opintolykkäykset oli käytetty, oli mieli muuttunut ja olin menossa tyytyväisenä armeijaan. En kuitenkaan kelvannut. Päässä vikaa, kuten tapaan selittää. Olin - ja olen edelleen - siitä kovin närkästynyt samoin perustein, mitä Mies valaan vatsasta tuossa edellä esitti. Olisin varmasti paikkani täyttänyt vaikkapa propagandatykkinä, olinhan jo osallistunut Henkisen maanpuolustuksen suunnitelukunnan jonkin jaoston tai vastaavan työskentelyyn suunnittelemalla turvallisuuspoliittista oppimateriaalia. Erityisen katkera olen siitä, että en ole päässyt kertausharjoituksiin. Muuan tunnettu violistikin suoritti palveluksensa pääesikunnan nuotistossa. Viulunsoittaja tykkimiehenä Lapissa talviammunnoissa - olisi saattanut ura loppua siihen.

Mt

[Salis]

Uskon, että nykyisistä ja menneistä siviilipalvelusmiehistä sotatilanteessa suurin osa olisi tarttunut ja tarttuisi aseeseen. Nyt sota tuntuu etäiseltä. Minä en ole kumpaakaan, vaan lääkintäkenraali Linden kutsuntalääkärinä vapautti minut terveyteni vuoksi rauhan aikana palveluksesta kelpoisuusluokka C8b.

Jouni Apajalahti kysyi yhdessä tilaisuudessa kiihkeältä armeijan vastustajalta seuraavasti: Ajatellaan, että vastaasi tulee aseella varustettu ihminen, jonka ilmeisenä tarkoituksen on tappaa sinut. Mitä teet siinä tilanteessa? Annatko tappaa itsesi tuosta vain? Kaveri vastasi: Kuolen mielelläni, koska en voi tarttua aseeseen. Yleisö ulvoi naurusta.

[myyrä]

Meinasin kieltäytyä aseista esteettisistä syistä, koska kivääri on niin ruma.