Poispotkittujen juhlat. Näin kuvaili Seinäjoen kirkkoherra Tapio Luoma Herättäjäjuhlia tänään myönteisessä merkityksessä saarnassaan Espoon juhlien kiitosseuroissa ja -messussa.
Siltä minustakin tuntuu täällä usein. Kuka on potkittu mistäkin, mitä väliä sillä on, emme utele sitä. Sen sijaan sillä on väliä, ettei tuoda sitä entisen paikan oppia tänne ja ruveta opettamaan sitä muille. Me pyrimme keskustelemaan ja kyselemään nöyrinä Herran tahtoa olettamatta, että muiden pitäisi muuttua kaltaisikseni. Minä olen vikoineni mikä olen, enkä helpolla tästä muutu. Olen kiitollinen taivaan isälle kaikesta siitä hyvästä, mitä olen saanut ja myös niistä lommoista, jotka ovat auttaneet pysymään kaidalla tiellä. (olipa huono sanonta, kun viikko sitten en pysynyt kapealla liukkalla tiellä, vaan auto pomppasi ojaan ja jäi sinne. Ei siitä voi syyttää kuin itseään. Onneksi varjelus oli mukana ja kukaan muu ei loukannut itseään.)
Vaikka olemme kolhittuja niin henkisesti kuin fyysisesti kohdelkaamme ystävää ystävänä varsinkin, kun emme tiedä minkä sepelimyllyn läpi hänet on myllytetty tai minkä ojan pohjalla hänen autonsa on rutussa ja keho ruhjeilla.
Keskustelussa se, joka menettää malttinsa häviää pelin. Kyselkäämme enemmän kuin opettakaamme. En ainakaan minä voi olla niin varma, että olen kaikessa oikeassa. Sen myös tiedän, että kaikki, jotka ovat ainoana oikeassa, ovat vaarallisen väärässä. Ollaan mitä ollaan, mutta Herralle alamaisia ja muiden kuuntelijoita.
Ja tähän vielä vanhan virren sanat Äl' ann' mun vilpistellä Pois sinust', Jesu Christ'!
