Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: luterilainen - 04.11.20 - klo:22:35

Otsikko: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 04.11.20 - klo:22:35
Kauppojen hyllyille on ilmestynyt jo joulutuotteet ja televisiostakin on bongattu ensimmäiset joulumainokset. Mikäpäs sen hauskempaa ja jännittävämpääkään, kuin joulun odotus! :)

Miten epidemia vaikuttaa joulunviettoon?  :017:

HUSin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan kaikki toivo ei ole vielä mennyt, etteikö joulua voitaisi viettää kohtuullisen normaalisti. Lehtonen huomauttaa, että kolmen viime viikon aikana tartuntakäyrä on alkanut loiveta. Joulun suhteen marraskuu on kriittinen kuukausi.

– Marraskuu täytyy ottaa rauhallisesti ja siististi. Jos tartuntojen määrät lähtevät laskuun marraskuussa, niin joulunvietto on suhteellisen turvallista ja joulupukki pääsee jakamaan lahjoja. Muutoin tulee risuja ja vietetään koronajoulua, Lehtonen kuvaa.

HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen on samoilla linjoilla.

– Olisi merkittävää, että jo hyvissä ajoin ennen joulua vältettäisiin ainakin turhia kontakteja ja käytettäisiin kasvomaskia, Järvinen opastaa.


Millaisissa merkeissä joulua Suomessa vietetään?  :017:

1. Jouluostokset

Jouluaika alkaa monella jouluostoksilla. Kaupat ja ostoskeskukset ovat aikaisempina vuosina ruuhkautuneet sitä enemmän, mitä lähemmäksi joulua tullaan. Ruuhkaiset paikat ovat viruksen kannalta ihanteellisia, kun toisilleen tuntemattomat ihmiset joutuvat lähikontaktiin.

– Samat varotoimet koskevat kuin kaikessa muussakin ostamisessa: kasvomaskit ja etäisyydet. Toivottavasti kauppiaat pitävät huolen, ettei kaupoissa tule liian ahdasta ja vältetään ruuhkia. Kaiken takana on pelata yhteen yhteisvastuullisesti. Myös verkkokauppoja voi suosia, Lehtonen sanoi.

2. Sukulaisjoulu

Joulu on suomalaisille tärkeä juhla. Monessa taloudessa se on sukujuhla, kun monta sukupolvea lapsista isovanhempiin kerääntyy yhteen. Asiantuntijoiden mukaan erityisesti iäkkäämpien ihmisten mukanaoloon kannattaa kiinnittää huomiota.

– Kun kaikki ovat terveitä, huolehditaan käsihygieniasta ja iäkkäiden vieraillessa käytetään maskeja, kun turvaetäisyyksiä ei voida pitää. Syödessä tämä ei tietenkään oikein onnistu mutta soveltuvin osin, Turun yliopistollisen keskussairaalan infektioylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Lehtonen muistuttaa, että kannattaa pitää huolta, että pysytään paikallisten rajoitusten mukaisissa 10 tai 20 hengen kokoontumisissa.

– Mitä isompi porukka on koolla, sitä todennäköisemmin joukossa on joku, joka kantaa virusta, ja riskiryhmät vaarantuvat.

Kaikista tärkeintä on se, että kukaan ei tule sairaana paikalle. Jos on flunssaoireita tai tietoa altistumisesta, niin vierailu on syytä jättää väliin.

– Kukaan ei halua, että juhlasta tulee sellainen, joka sairastuttaa perheen iäkkäimmät, Järvinen sanoo.

– Saati tilannetta, jossa yhteisen joulun jälkeen vietetään hautajaisia muutaman viikon päästä, Lehtonen lisää.

3. Jouluateria

Järvinen kehottaa perhejoulua suunnittelevia miettimään, kuinka esimerkiksi jouluruokailu järjestetään. Harvassa asunnossa on niin suuria ruokasaleja, joissa turvavälit voitaisiin pitää täysimääräisinä.

Järvisen mukaan joulupöytä voidaan vaikkapa yrittää sijoittaa niin, että iäkkäimmät istuisivat etäämmällä ja pöydässä oltaisiin muutenkin väljemmin.

– Se on tietysti hankalaa, koska iäkkäämmillä on suuri halu ja tarve olla kontaktissa esimerkiksi lastenlasten kanssa, Järvinen sanoo.

Jouluruokailu voidaan järjestää myös porrastetusti.

– On riskitilanne, kun iso porukka kokoontuu yhteen syömään ja puhumaan, Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti täydentää.

4. Joulupukki

Aattoilta huipentuu monessa perheessä joulupukin tuloon. Korona-aikana ulkopuolisten päästäminen sisälle koteihin ei ole ollut kovin suositeltavaa.

– Olisi aika iso asia sanoa joulupukille ei. Joulupukki on varmasti iso asia lapsiperheille. Jos perheen ulkopuolinen joulupukki tulee käymään, niin silloin kyllä tarvittaisiin maskia, Rintala arvioi.

Järvinen lisää, että teoriassa joulupukki voi pahimmassa tapauksessa tartuttaa paljon ihmisiä, jos hän on tartunnankantaja tietämättään ja kiertää useissa talouksissa koko illan.

– On jonkinlainen riski, jos yksi pukki kiertää monissa kodeissa. Joulupukkihan voisi myös käydä vain vaikka ovella pyörähtämässä, Vapalahti ehdottaa.

Lehtonen esittää joulun myyntivaltiksi koronatestattuja pukkeja.

– Minulla on joulupukkialalle sellainen suositus, että pukki kävisi koronatestissä ennen vierailuja. Se ei olisi huono idea, Lehtonen esittää.

5. Joulukirkko

Monen perheen perinteeseen kuuluu aloittaa joulupäivän aamu kirkossa.

– Uskonnolliset tilaisuudet ovat olleet haastavia. Niissä on tullut maailmanlaajuisestikin paljon tartuntoja. Joulukirkko on kyllä vaikea paikka! Laulaminen on riskitekijä, ja kirkossa on perinteisesti paljon riskiryhmäläisiä paikalla. Voisi olla parempi, että kanttori laulaisi virret yksin, Lehtonen miettii.

Vapalahti esittää, että joulukirkko on ensimmäisiä yliviivattavien listalla.

– Voitaisiinko joulukirkko hoitaa virtuaalisesti? Laulettaisiin Zoomin välityksellä oman joulukuusen äärellä, Vapalahti miettii.

Perinteisiä haudoilla käyntejä Vapalahti sen sijaan pitää riskittöminä, sillä virus leviää ulkosalla heikosti.

– Haudoille tuskin syntyy ruuhkiakaan, eli haudoilla käynti ei ole riskaabelia.

Lähde

5 kysymystä ja vastausta korona­joulun vietosta – yhden perinteen viettämistä on nyt syytä miettiä: ”On kyllä vaikea paikka”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006696359.html
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 05.11.20 - klo:03:56
3. Jouluateria

Jouluruokailu voidaan järjestää myös porrastetusti.


https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/joulu/kinkun-korvaajat
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 05.11.20 - klo:13:14
https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/joulu/kinkun-korvaajat
Jeesuksen mielen mukainen vegaaninen seitankinkku on körttiläisen joulun kunkku! :114:

Seitankinkku https://www.youtube.com/watch?v=dHq34oumpYY     

Tässä tarkka resepti: http://bit.ly/seitankinkku
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 05.11.20 - klo:19:21
Mieleen tulee kaksi asiaa, jotka eivät seitanin kohdalla kenties ole Jeesuksen mieleen. Se on ensinnäkin kehitetty buddhalaisten munkkien toimesta. Toiseksi se jäljittelee lihaa, siis teeskentelee epärehellisesti olevansa jotain muuta kuin on.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: öppiäinen - 05.11.20 - klo:20:56
^Miksei Jeesus tykkäisi buddhalaisten munkkien kehittämästä ruoasta?

Kokeilin joskus itse tehdä seitania. Olihan se mielenkiintoinen kokemus, mutta kulinaarisesti lopputulos ei ollut oikein tyydyttävä.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 05.11.20 - klo:23:49
Mieleen tulee kaksi asiaa, jotka eivät seitanin kohdalla kenties ole Jeesuksen mieleen. Se on ensinnäkin kehitetty buddhalaisten munkkien toimesta. Toiseksi se jäljittelee lihaa, siis teeskentelee epärehellisesti olevansa jotain muuta kuin on.

Jotkut tutkijat näkevät buddhalaisia vaikutteita kristinuskossa. Mutta olen samaa mieltä. Olen saanut Dalai Lamasta ihan tarpeekseni. Mies nauraa liikaa. Joidenkin mielestä nauru on synti. Mitä suruttomat sanovat?
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: PekkaV - 06.11.20 - klo:05:50

   Nauru pidentää ikää. Nauru on taitolaji.

Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 06.11.20 - klo:06:55
   Nauru pidentää ikää. Nauru on taitolaji.

Niin minä kysyin. Mitä suruttomat sanovat?  :icon_biggrin:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.11.20 - klo:07:26
Suomen kansa sanoo:

-  Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta

-  Se parhaiten nauraa joka viimeiseksi nauraa

-  Vahingonilo on paras ilo
-----

Itse olen 'sydänjuuria myöten' kyllästynyt suvun miesten nauruun kun ne juttuavat
naapurien sattumuksista.

Tilannekomiikka minuakin joskus naurattaa, riippuu tilanteesta.

Lasten hauskat jutut hymyilyttävät , se tekee hyvää.

Monet Speden sketsit naurattavat yhä.

Joskus pyrskähdän koomikoiden jutuille, mutta eivät ne minua 'kuoliaaksi naurata'.

Olen muutaman kerran nauranut aivan hillittämästi, kyyneleet valuen . Sanovat sen puhdistavan.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 06.11.20 - klo:07:27
Suruttomuuden kaihtaminen ei merkitse pyrkimistä ilottomuuteen.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 06.11.20 - klo:08:08

Monet Speden sketsit naurattavat yhä.


Kaikki Speden sketsit naurattavat yhä.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.11.20 - klo:08:22
Täysin kreisiä:

https://www.youtube.com/watch?v=LqQVmI-yC6c

 :icon_lol: :icon_lol:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: PekkaV - 06.11.20 - klo:09:19


 Niin minä kysyin. Mitä suruttomat sanovat?  :icon_biggrin:



   Anteeksi! Lukivirhe.   :'(

Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 06.11.20 - klo:09:45
Jouluaattoon on enää 47 päivää.  :114:


Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 06.11.20 - klo:14:02
Jos ette ole vielä käyttäneet tämän vuoden kotitalousvähennystä kokonaan, voitte hyödyntää lopun vähennyksestä joulusiivoukseen. Puhtaanapidon ammattilaiset saavat kotisi jouluksi ihanan puhtaiksi ja tuoksumaan luonnollisen raikkailta. Samalla työllistät ja kitket harmaata taloutta.  :114:

Tosin Sanna Marinin johtama huulipunakaarti leikkasi kotitalousvähennyksen määrää tämän vuoden alusta alkaen. :(

Talouden elvyttämiseksi Keskuskauppakamari esitti huhtikuussa, että kotitalousvähennyksen enimmäismäärä palautettaisiin 2400 euroon ja omavastuuosuus puolitettaisiin 50 euroon.

Eduskunnassa on vahvaa halua korottaa kotitalousvähennystä, vaikka sitä juuri alkuvuonna nipistettiin. Ylen kyselyssä Vasemmistoliiton kommunistit on ainoa puolue, jossa korotuksen vastustajia on enemmän kuin kannattajia.

– Kotitalousvähennys itsessään painottuu hyvätuloisille, ja jos katsomme sen maksimimääriä, painotus vain vahvistuu. Mielestäni me emme tarvitse lisää hyvätuloisille suunnattuja verohelpotuksia, sanoo vasemmistoliiton Anna Kontula.

Sama huoli käy ilmi useissa SDP:n ja vihreiden vastauksissa.

Lähteet

Verovinkki: Hyödynnä kotitalousvähennys joulusiivouksessa
https://www.verkkouutiset.fi/verovinkki-hyodynna-kotitalousvahennys-joulusiivouksessa-27019/#0570148f

Palvelualaa elvytettävä koronaviruspandemian jälkeen: Kotitalousvähennyksen korvausastetta korotettava ja omavastuu puolitettava
https://kauppakamari.fi/tiedote/palvelualaa-elvytettava-koronaviruspandemian-jalkeen-kotitalousvahennyksen-korvausastetta-korotettava-ja-omavastuu-puolitettava/

Ylen kysely: Eduskunnassa vahvaa halua korottaa kotitalousvähennystä, vaikka sitä juuri alkuvuonna nipistettiin
https://yle.fi/uutiset/3-11573094
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 06.11.20 - klo:22:51
Tänä vuonna kannattaa pohtia jo etukäteen, miten joulua aikoo viettää. Tänä vuonna aivan perinteistä joulua ei kannata viettää - siis sellaista, jolloin käy katsomassa kaikki ”kumminkaimansa”.

Miten joulua saa juhlia? Näin vastaavat THL ja STM.

Suomessa todettiin keskiviikkona 293 uutta koronatartuntaa, mutta koronan ilmaantuvuus on viime päivinä laskenut.

Sosiaali- ja terveysministeriö STM ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoivat koronatilanteesta torstaina viikkokatsauksessaan.

Muun muassa joulun viettoon tuli uusia kommentteja. Iltalehti kysyi, miten joulua kannattaa nyt juhlia. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ihmisiä on hämmentänyt kysymys siitä, saako esimerkiksi hyviä ystäviä nähdä. He kun eivät kuulu niin sanottuun ydinperheeseen.

– Ei ole yksinkertaista ratkaisua. Tässä toistuvat samat neuvot kuin tässä epidemiatilanteessa muutenkin. Jokainen päättää itse, mikä on se välttämätön lähipiiri, jonka haluaa tavata. Laajaa sukua ja kumminkaimoja ei ole aika kutsua, mutta jokaisen tehtävä on päättää itse, mitkä ovat ne rakkaat ihmiset ja se lähipiiri, THL:n projektipäällikkö Anna Katz pohti tiedotustilaisuudessa.

Reaaliteetit ovat kuitenkin ne vanhat tutut: mitä enemmän tapaa ihmisiä, sen suurempi todennäköisyys on saada koronavirus ja tartuttaa se lähipiirilleen.

– Kaikkia näitä osa-alueita jokaisen pitäisi punnita parhaalla mahdollisella tavalla. Siihen (kuinka joulua kannattaa viettää) ei ole suoraa vastausta.

Liisa-Maria Voipio-Pulkki muistutti myös siitä, että kannattaa suosia ”luovia tapoja”.

– Kun tavataan ihmisiä, kannattaa muistaa fyysisen etäisyyden merkitys. Mika Salminen on käyttänyt muotoa ”tavataan innovatiivisilla tavoilla”. Näitä voi jokainen omassa elämänpiirissään miettiä. Kannattaa rajoittaa sitä päivittäin tavattavien ihmisten määrää. Näissä tilanteissa panna mieleensä, keitä on tavannut, jos tunnistaa. Sitten Koronavilkku päälle, tällaiset ensiohjeet, Voipio-Pulkki muistutti.

Testeihin heti

STM:n Voipio-Pulkki muistutti, että koronatilanne ei ole laantunut Suomessa. STM:n tilannearvion mukaan tilanne on tällä hetkellä jopa päinvastainen.

Neljäntoista päivän seurantajakson aikana (19.10.–1.11.) todettiin 2 658 uutta tautitapausta. Uusien tapausten ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna oli 48,0 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Keskiviikkona tautiin liittyviä kuolemia raportoitiin kaksi lisää. Koko epidemian aikana koronaviruksen vuoksi on Suomessa kuollut yhteensä 361 ihmistä.

Ministeriön mukaan koronavirustartunnat ovat jälleen kasvussa. Alueelliset vaihtelut ovat suuria. THL:n päiväluvuissa on viivettä, mutta STM:n mukaan tilannearvio on nyt se, että tartuntojen määrä kasvaa hieman.

Siksi testeihin on hakeuduttava matalalla kynnyksellä. Tämä koskee myös hyvin lieväoireisia.

– Positiiviset tartuntaluvut, sairaala- ja tehohoitotiedot ovat kovaa faktaa. Näihin ei vaikuta tartuntaviive. Yleistaso on nousussa. Suosituksia ja rajoituksia on otettava käyttöön ympäri Suomessa. Siitä on näyttöä, että tämä vähentää altistumistilanteita, Voipio-Pulkki sanoo.

Koulujen altistumiset

Tiedotustilaisuudessa nousi esiin myös kouluissa altistuneiden määrä.

Kaikkiaan kouluissa altistumisia lapsilla on 11 819 ja tartuntoja 127, aikuisilla 1608 altistumista ja 24 jatkotartuntaa.

Muihin altistumistilanteisiin verrattuna koulujen luvut ovat hyvin pieniä. Muissa tartuntatilanteissa altistumisista kymmeniä prosentteja ja koulussa prosentin luokkaa.

Tilannekatsauksessa olivat mukana strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä ja projektipäällikkö Anna Katz sekä ylilääkäri Emmi Sarvikivi THL:stä.

Sarvikivi muistutti, että koulujen tartuntaluku eli 1,-1,5 prosenttia altistumisista tartunnoiksi on muihin altistumislähteisiin varsin pieni.

– Muissa altistumistilanteissa puhutaan 10–15 prosentista. Perheissä luku on vielä suurempi. Siellä on raportoitu jopa 40–50 prosentin lukuja. Kouluissa luku on aika paljon matalampi.

Lähde

STM: Koronatartunnat kasvussa – näin joulua voi juhlia tänä vuonna: ”Kumminkaimoja ei ole aika kutsua"
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/58d44b09-2e76-46f7-a970-1d80703075a8
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 07.11.20 - klo:11:22
Jouluaattoon on enää 46 päivää!  :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pyryharakka - 07.11.20 - klo:13:51
Jos ette ole vielä käyttäneet tämän vuoden kotitalousvähennystä kokonaan, voitte hyödyntää lopun vähennyksestä joulusiivoukseen. Puhtaanapidon ammattilaiset saavat kotisi jouluksi ihanan puhtaiksi ja tuoksumaan luonnollisen raikkailta. Samalla työllistät ja kitket harmaata taloutta.  :114:


Tässä juuri kuuntelin vanhaa naista, joka sanoi, ettei kotitalousvähennystä saa. Miten niin ei saa? Koska on niin pieni eläke, ettei siitä mene veroa.
Se on vain itse jaksettava siivota.  :icon_confused:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: 1944 - 07.11.20 - klo:15:17
Tässä juuri kuuntelin vanhaa naista, joka sanoi, ettei kotitalousvähennystä saa. Miten niin ei saa? Koska on niin pieni eläke, ettei siitä mene veroa.
Se on vain itse jaksettava siivota.  :icon_confused:
Noin pakkaa maaseudulla välistä olemaan.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 07.11.20 - klo:19:44
Ravintoloiden pikkujouluvaraukset ovat pudonneet viidesosaan tavallisesta. Verottaja helpottaa pikkujoulukautta niin, että yritykset voivat ostaa ruuat etäpikkujouluihin verovapaana. Monet ravintolat ovatkin ryhtyneet myymään jouluruokaa noutokasseissa.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 07.11.20 - klo:19:44
Noin pakkaa maaseudulla välistä olemaan.
Monet ovat toteuttaneet maallemuuttohaaveensa koronakriisin lyödessä päälle.

Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 08.11.20 - klo:12:29
Tässä juuri kuuntelin vanhaa naista, joka sanoi, ettei kotitalousvähennystä saa. Miten niin ei saa? Koska on niin pieni eläke, ettei siitä mene veroa.
Se on vain itse jaksettava siivota.  :icon_confused:
Lahjakortti joulusiivoukseen on hyvä lahja ystävälle tai sukulaiselle. Siivouksen toteuttaa siivouspalveluiden osaavat ammattilaiset vuosien kokemuksella.  :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 10.11.20 - klo:21:19
Tässä juuri kuuntelin vanhaa naista, joka sanoi, ettei kotitalousvähennystä saa. Miten niin ei saa? Koska on niin pieni eläke, ettei siitä mene veroa. Se on vain itse jaksettava siivota.  :icon_confused:
Anna hyvä joulumieli vanhalle naiselle siivoamalla hänelle joulusiivous kuin myös osta ja paista hänelle joulusika kökkänä. :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 12.11.20 - klo:14:14
Suruttomuuden kaihtaminen ei merkitse pyrkimistä ilottomuuteen.
Suruttomuuden kaihtamisessa jotkut kristityt uskonystävämme, varsinkin vapaista suunnista, suhtautuvat kriittisesti jouluun. Raamatussa ei ole määrätty viettäväksi Kristuksen syntymäjuhlaa. Jeesus ei asettanut joulua eikä apostolit, eikä alkukirkkokaan viettänyt  Kristuksen syntymäjuhlaa. Alkukirkossa ei ollut ollenkaan Kristuksen syntymäjuhlan viettämistä kerran vuodessa, koska Jeesus Kristus ei sellaista asettanut.
 :icon_xmaseek:

Rooman katolisen kirkon piispa Liberius määräsi, että Kristuksen virallinen syntymäpäivä oli joulukuun 25. päivä. Babyloniassa oli Tammuksen syntymäpäiväjuhla joulukuun 25 päivä. Tammus oli auringon poika, ja hänen äitinsä ja vaimonsa on hedelmällisyyden jumala Astarte. Joulukuun 25 päivä oli myös auringon jumala Mithran ja Rooman keisarin syntymäpäivä. Roomalaiset olivat tottuneet näihin pakanajuhliin eivätkä halunneet luopua niistä, siksi Rooman katolinen kirkko määräsi Jeesuksen syntymän ajankohdan väärään ajankohtaan, että se sai viettää tuttua pakanallista juhlaa, jonka nimen he korvasivat Kristuksen syntymäjuhlaksi, mutta itse asiassa he jättivät paljon pakanallisia perinteitä joulujuhlaansa.
 :icon_xmaseek:

Babylonian kuningatar Semiramis asetti poikansa Tammuksen syntymäjuhlaksi joulukuun 25 päivän. Tammuksen sanottiin olevan ruumiillistunut auringonjumala. Tammuksen syntymäjuhlasta tehtiin jokavuotinen juhla, jolloin kansa juhli ja juopotteli. Tammuksen syntymäjuhlaan kuului myös vihreä havupuu, joka koristeltiin pyöreillä palloilla, jotka Tammuksen symbolina symbolisoivat aurinkoa. Tammuksen juhlan aikana uhrattiin myös lapsia Baal epäjumalalle. Roomalaisilla oli myös joulukuussa Saturnaalia juhla, jossa uhrattiin sika. Saturnaalia juhla alkoi uhrilla Saturnuksen temppelissä. Saturnaalia juhlaan kuului myös lahjojen tekeminen sekä niiden antaminen. Saturnaalia juhla kesti viikon verran ja siksi ajaksi kaikki kaupan tekeminen keskeytettiin. Saturnaalia juhlan aikana ihmiset irstailivat juopottelemalla ja laulamalla kaduilla alasti ja myös seksiorgioita harrastettiin. :icon_xmaseek:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 12.11.20 - klo:16:10
Joulunaika määräytyy vuoden kierrosta. Talvipäivänseisauksen jälkeen alkaa päivä pidetä. Sitä on pohjoisella pallonpuoliskolla juhlittu varmaan kaikkialla. Eri maissa on juhlaan liitetty sopivia jumalia ja myyttejä. Sana joulu, jul tai yule ei liity mitenkään kristinuskoon vaan on vanha germaaninen keskitalven juhlan nimi.

Jesajan ennustus tukee ajatuksena Kristuksen syntymäjuhlan viettämistä joulun aikaan: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 13.11.20 - klo:14:31
Jotkut tutkijat näkevät buddhalaisia vaikutteita kristinuskossa.
Buddhalaisuuden ytimessä ovat intialaisen Siddhartha Gautaman opit jälleensyntymisestä ja valaistumisesta, kunnes kärsimyksen kehä on kiertynyt loppuun. Buddhalaisuudella on käskyjen lisäksi neuvoja lopullisen tavoitteen saavuttamiseksi. Älä tapa, älä varasta, älä valehtele, älä tee huorin, älä käytä päihteitä. Sen sijaan keskity, ponnistele, toimi moraalisesti ja viisaasti, ole antelias ja kärsivällinen. Tällä tavoin buddhalainen voi murtautua jälleensyntymisen kehästä ja päästä nirvanaan, joka oppisuunnasta riippuen on kristittyjen taivasta muistuttava paratiisi tai tyhjyys, jossa kärsimystä ei enää ole.

Lähde

Buddhalainen hakee vapautusta kärsimyksestä https://yle.fi/uutiset/3-5804785 :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 13.11.20 - klo:14:54
Tästä löytää täsmällisempää tietoa buddhalaisuudesta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Buddhalaisuus#Buddhalaisuuden_oppeja
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: öppiäinen - 13.11.20 - klo:16:58
Noin pakkaa maaseudulla välistä olemaan.

On se kyllä täällä kaupungissakin. En minäkään saa  :icon_confused:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: 1944 - 13.11.20 - klo:18:25
Olen pahoillani.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 17.11.20 - klo:22:05
Koronajouluna 2020 joulurauhan julistus luetaan ilman yleisöä. Julistus luetaan ilman kovaäänisiä ja välitetään Yleisradion kautta.  :icon_xmasrazz:

Lähde

Joulurauha https://www.turku.fi/joulurauha  :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 18.11.20 - klo:13:09
Seuraavaa kaksi viikkoa näyttävät, perutaanko joulu? Uudenmaan koronatilanne on niin huono, että se uhkaa perinteistä joulunviettoa. Kaikkien suomalaisten joulusta voi tulla ankea, jos pääkaupunkiseudulla ei saada koronaa pian aisoihin.

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi arvioi, että torstaina Uudenmaan ilmoitetaan olevan koronaepidemian leviämisvaiheessa. Se tietää myös lisää rajoituksia. Jos tartuntoja ei parin viikon aikana saada kuriin, edessä ovat valtakunnalliset koronarajoitustoimet.

Lähde

Uusimaa siirtymässä koronan leviämisvaiheeseen – kaksi seuraavaa viikkoa näyttävät, perutaanko joulu
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/694ddca1-5048-4b31-b7a7-abe9bc7a7319
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 27.11.20 - klo:19:53
Jouluaattoon on enää 26 päivää.  :114:

Pääkaupunkiseudulla asuvat suuntaavat tavallisina vuosina sankoin joukoin ympäri Suomea tapaamaan vanhempiaan, isovanhempiaan ja ystäviään. Tänään muu Suomi jännittää, miten pää­kaupunki­seutu onnistuu hillitsemään tartuntojen kasvua. Kahden kolmen viikon kuluttua nähdään, onko tartuntojen määrä Husin alueella pudonnut ja onko epidemia saatu haltuun.

Lähde

Muu Suomi jännittää, miten pää­kaupunki­seutu onnistuu hillitsemään tartuntojen kasvua: Varsinais-Suomi ja Kanta-Häme suosittelevat jo välttämään Uuttamaata
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007644280.html?share=83f9933243535cff38237112cd4efe6a
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 17.12.20 - klo:13:52
Korona-jouluaattoon on enää kuusi päivää ja kymmenen tuntia.  :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: seppos - 17.12.20 - klo:15:16
Jouluaattoon on enää 26 päivää.  :114:

Pääkaupunkiseudulla asuvat suuntaavat tavallisina vuosina sankoin joukoin ympäri Suomea tapaamaan vanhempiaan, isovanhempiaan ja ystäviään. Tänään muu Suomi jännittää, miten pää­kaupunki­seutu onnistuu hillitsemään tartuntojen kasvua. Kahden kolmen viikon kuluttua nähdään, onko tartuntojen määrä Husin alueella pudonnut ja onko epidemia saatu haltuun.

Lähde

Muu Suomi jännittää, miten pää­kaupunki­seutu onnistuu hillitsemään tartuntojen kasvua: Varsinais-Suomi ja Kanta-Häme suosittelevat jo välttämään Uuttamaata
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007644280.html?share=83f9933243535cff38237112cd4efe6a

Pitää olla maalta muuttaneet
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 17.12.20 - klo:16:20
Pitää olla maalta muuttaneet
Mikä sinä olet määrittelemään pääkaupunkiseudulla asuvien pääkaupunkilaisuutta, sillä jokaisella pääkaupunkiseutulaisella on oikeus itse määritellä oma pääkaupunkiseutulaisuutensa kuin myös oma sukupuolensakin.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 17.12.20 - klo:16:37
Mikä sinä olet määrittelemään pääkaupunkiseudulla asuvien pääkaupunkilaisuutta, sillä jokaisella pääkaupunkiseutulaisella on oikeus itse määritellä oma pääkaupunkiseutulaisuutensa kuin myös oma sukupuolensakin.  :icon_xmaslol:

Kundi kaveraa fuulaa kun ei hiffaa Stadin juitsuja pätkääkään. Pöndet ei bonjaa.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Leena - 18.12.20 - klo:04:10
Joulu perutaan?

No jopas nyt jotakin. 

Muistan seurat, joissa puhujaa tietysti en.  Hän sanoi, ettei Jumala ole luvannut meille mitä tahansa, mutta yhden on ja se on Kristuksen vanhurskaus.  Minä toivon että muistan tämän oikein. Suurimmin olen ajatellut sitä kunb elämä joskus uhkaa jäädä jonkin hiuskarvan varaan, ja ajattelen miten joulu liittyy jo pääsiäiseen ja ylösnousemukseebn ja niinä hetkinä en tarvitse yhtään mitään muuta.  Tämä on niin tautisen tosi.

Kuolemanvaaroista takaisi elämän puolelle. 
Sitä ei kukaan peruuta.

-------------------

Tilasin Plantagenista siperianpihdan, se oli tosin kuivahtanut jo tuotaessa enkä ikinä muista veistää sitä kahta senttiä tyvestä ja kuusenjalka on niin omituinen että en kai saa siito tuota kapistusta irti koskaan. Mutta siinä on pienet koristeet, kultaspraylla maalattuja männynkäpyjä ja punaisia palloja ja tähti.  Kynbttilöitä se ei kestä.

Ja hyasintteja vaikka saan niistä kai taas kuumeen.

Foodie toi ruokaa ja siuinä on joulun tapaista kinkkusiivua ja lanttulaatikkoa ja rosollia, js paljon tuikkuja on entuudestaan, että näin ja uusin kirjani ilmestyi juuri jouluksi.

Perhwttä välillä rauhoittelen ja he vastavuoroon tarpeen mukan minua. Pitkään häviksissä ollut ystävä lähetti joulukortin, niin ettei minulta peruttu kuin tällä terveydellä jo väsyttävä Anttolan reissu ja säännöllinen sängystä putoaminen.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 18.12.20 - klo:07:20
Joulu perutaan?

Niin onneksi Jeesuksen syntymää ei voi peruuttaa, kun se on jo tapahtunut.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Leena - 18.12.20 - klo:10:34
 :109: :109: :109:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 18.12.20 - klo:11:28
Korona-jouluaattoon on enää viisi päivää ja 12  tuntia.  :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: seppos - 18.12.20 - klo:11:31
Mikä sinä olet määrittelemään pääkaupunkiseudulla asuvien pääkaupunkilaisuutta, sillä jokaisella pääkaupunkiseutulaisella on oikeus itse määritellä oma pääkaupunkiseutulaisuutensa kuin myös oma sukupuolensakin.  :icon_xmaslol:

 :017: :017: :017:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 18.12.20 - klo:11:33
Niin onneksi Jeesuksen syntymää ei voi peruuttaa, kun se on jo tapahtunut.
Jeesuksen syntymä ei kuitenkaan anna pelastusvarmuutta, sillä vasta kuoleman jälkeen selviää, pääseekö taivaaseen vai joutuuko helvettiin. Sitä ennen on vain toivo päästä taivaaseen. Heränneellä on kuitenkin varmuus siitä, että Jumalan päätökset ovat aina oikeita ja hyviä, vaikka  joutuisikin tirisemään helvetin ikuisessa tulessa.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Annikka - 18.12.20 - klo:14:13
Johanneksen evankeliumi:
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Markuksen evankeliumi:
16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Johanneksen evankeliumi:
3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

Roomalaiskirje:
8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: öppiäinen - 18.12.20 - klo:16:49
^Kiva niille, jotka pystyvät uskomaan, mutta entäs me muut? Täytyy vain todeta, että niin kai se on hyvä, että jotkut joutuvat sinne kadotukseenkin. Perkeleellekin jotain seuraa järjestyy.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Riitta-mummi - 18.12.20 - klo:18:19
Joululaulajaiset Lähetyskirkossa. Laulan mukana, tuntuu joululta.

https://www.youtube.com/watch?v=j0df4k1L_HY

 (https://www.cosgan.de/images/midi/xmas/b010.gif) (https://www.cosgan.de/images/midi/xmas/b010.gif)
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 19.12.20 - klo:01:12
Jeesuksen syntymä ei kuitenkaan anna pelastusvarmuutta,

Kysymys ei ole pelastusvarmuudesta, vaan joulun tulosta. Jeesuksen syntymä antaa jouluntulonvarmuutta.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 19.12.20 - klo:09:38
Korona-jouluaattoon on enää neljä päivää ja 14 tuntia.  :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: öppiäinen - 19.12.20 - klo:10:10
Ostin Corona-brandya. Sitä menee hedelmäkakkuun, ja loput voin juoda kakun ja kahvin kanssa.  (https://cosgan.de/images/smilie/nahrung/k060.gif)
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Riitta-mummi - 19.12.20 - klo:10:36
Tein saman ostoksen ! Lisäksi kaksi punaviiniä Portugalista ja Holman Alkon ainoan madeirapullon.

Valkoviini jätettiin ostamatta, mutta Pommacia ja Kivennäinvettä ostin. Kuusi litraa Tuoppi kotikaljaa panin tekeille. Se on Matin mieleistä ruokajuomaan.

Lanttuhaudat pakasteesta ovat sulamassa ja niistä tulee laatikko ja tuuvinginkin teen.

Wotkinin 3,6 kg kinkku on ostettu ja säilyy parvekkeella. Se ei ole pakastettu.
Mäti taas on nyt pakastumassa, oli tuoretta tarjouksessa.

Mausteinen joululimppu ja Saaristolaisleipä pääsivät myös pakastumaan.
Juustot on jääkaapissa, mutta keksit unohtuivat. Siirappipipareita on.
Graavikalakin on pakastimessa ja Lasimestarin silli jääkaapissa.

Vaikuttaa että vain rosolli puuttuu.

On taas tulossa Martti Lutherin mieleinen jouluruokapöytä meillä !
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 19.12.20 - klo:11:29
On taas tulossa Martti Lutherin mieleinen jouluruokapöytä meillä !

 :023:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Riitta-mummi - 19.12.20 - klo:11:29
Luulen että teen maanantaina vielä tämän:

http://kakkumonsterinkakut.blogspot.com/2017/12/luukku-22-christmas-pudding.html

Säilyy pitkälle uuteen vuoteen.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Annikka - 19.12.20 - klo:11:43

On taas tulossa Martti Lutherin mieleinen jouluruokapöytä meillä !


  :icon_lol:      Heh hehe hee, hihi hih hih... ihan oikeasti, sain tästä makeat naurut. :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 19.12.20 - klo:12:40
Kuusi litraa Tuoppi kotikaljaa panin tekeille. Se on Matin mieleistä ruokajuomaan.
Tuoppi kotikalja on myös Jeesuksen ja Lutherin mieleistä ruokajuomaa. :)
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Leena - 19.12.20 - klo:16:30
Ostin Corona-brandya. Sitä menee hedelmäkakkuun, ja loput voin juoda kakun ja kahvin kanssa.  (https://cosgan.de/images/smilie/nahrung/k060.gif)


Outs, kenenkähän kehtaisi pyytää puolestani poikkeamaan pitkäripaisessa kun etäfysioterapiasta huolimatta en oikein kykene niin pitkälle vaikka lähellä onkin. Roskikselle sentään selviän. 

En tiedä olisiko tuo herännäishenkistä, mutta pikku tippa maistuis aattoaterialla.  Sitä eivät kuljeta kotiin sentään.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Leena - 19.12.20 - klo:16:32
Tuoppi kotikalja on myös Jeesuksen ja Lutherin mieleistä ruokajuomaa. :)

Jeesuksen joulujuomista tiedän vain äidinmaidon, mutta vakuutan Lutherille maistuneen ihan pannun oluen   :icon_cool:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Leena - 19.12.20 - klo:16:44
^Kiva niille, jotka pystyvät uskomaan, mutta entäs me muut? Täytyy vain todeta, että niin kai se on hyvä, että jotkut joutuvat sinne kadotukseenkin. Perkeleellekin jotain seuraa järjestyy.

Uskova seuraa, seuraaja uskoo.  Ei tässä pääse toteen, kuin että kiville meni tuon seuraamisen kanssa.  Kun  sittenkään ei pääsääntöisesti ole uskomatta niin onhan se tulevaisuus vähän lohduton välillä. 

Sitä aattelen välillä kuten tänään, ettei  niissä hyvissä ja onnistuneissa ,ole mitään armahtamista, jos Jumala jotain näperrettävää tahtois.  :icon_eek: :kahvi: :kahvi:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 19.12.20 - klo:19:22
Tuoppi kotikalja on myös Jeesuksen ja Lutherin mieleistä ruokajuomaa. :)

Luther joi olutta ja Jeesus viiniä. Ihmisen Poika on tullut, hän syö ja juo, ja te sanotte: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja syntisten ystävä!'
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Leena - 20.12.20 - klo:09:02
Luther joi olutta ja Jeesus viiniä. Ihmisen Poika on tullut, hän syö ja juo, ja te sanotte: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja syntisten ystävä!'

En ole sen arvoinen, en ihan totta eikä vain, koska se olisi herännäishenkistä tai muuten soveliasta nöyryyttä vaan kun niin nyt on,  että tulisit syömään ja juomaan minun pöytääni. Mutta lähetä sana ja minä paranen.  :109:

Köyhää olisi elämä ilman sinua. Ja vaikka et lähettäisikään, ole sentään olemassa.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 20.12.20 - klo:09:20
Korona-jouluaattoon on enää kolme päivää ja 14 tuntia.  :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 20.12.20 - klo:13:41
^Kiva niille, jotka pystyvät uskomaan, mutta entäs me muut? Täytyy vain todeta, että niin kai se on hyvä, että jotkut joutuvat sinne kadotukseenkin. Perkeleellekin jotain seuraa järjestyy.
Pelastusepävarmuushan on heränneille mitä vapauttavin ajatus mitä saattaa olla. Suursyntisen alatien maan matosen armon kerjäläisenä ei tarvitse edes yrittää uskoa, koska taivaaseen pääseminen tai kadotukseen joutuminen riippuu Allahin valinnasta. Heränneethän nöyrinä ylpeilevät sillä etteivät ole uskovaisia. :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 20.12.20 - klo:14:43
Heränneethän nöyrinä ylpeilevät sillä etteivät ole uskovaisia.

Mistäpä muusta sitä 'nöyränä ylpeilisi' kuin siitä, mistä Paavalikin: "Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä."
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Riitta-mummi - 20.12.20 - klo:15:09
Jos uskoani sanottaisiin uskovaisuudeksi olisin pahoillani. En halua erottautua uskovaisena niin että sen jo ulkomuodesta ja ennenkaikkea puheenparsista tunnistaa.

Paavali sanoo jotenkin: Olkaa kreikkalaisille kreikkalainen, juutalaisille sitä mitä he ovat.
Minä olen sen tulkinnut että suomalaisena saan olla tavallinen suomalainen. Se ei sisällä muuta erikoisempaa kuin rukoukset niiden puolesta jotka näen sitä tarvitsevan, ja omasta perheestä huolehtimisen ja auttamisen siinä missä sen tarpeen näen. Antamisen vaikka ei pyydetä jne.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 21.12.20 - klo:04:48
Tuoppi kotikalja on myös Jeesuksen ja Lutherin mieleistä ruokajuomaa. :)

Eihän nyt kirjoiteta pötyä. Ei Jeesus ikinä maistanut kotikaljaa vaikka hän keksikin kalakukon ja levitti sitä tuhansille. Minulle taas kotikalja onkin paras juoma.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 21.12.20 - klo:09:42
Korona-jouluaattoon on enää kaksi päivää ja 14 tuntia.  :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Leena - 21.12.20 - klo:09:48
Pelastusepävarmuushan on heränneille mitä vapauttavin ajatus mitä saattaa olla. Suursyntisen alatien maan matosen armon kerjäläisenä ei tarvitse edes yrittää uskoa, koska taivaaseen pääseminen tai kadotukseen joutuminen riippuu Allahin valinnasta. Heränneethän nöyrinä ylpeilevät sillä etteivät ole uskovaisia. :icon_xmaslol:

Minä en viitsi välittää naistä- enää niin pätkän vertaa, mitä kukakin missäkin ja ylipäänsä, mitä toiset muut.  Yksin täällä kuollaan. Jossain vaiheessa tuli oima mitta täyteen ihan jokaisen herätys sun muun liikkeen mahdollista hölmöyttä ja kyllästyin omaan taisteluuni niitä vastaan.  Mikä Donna Quiotina minä olen.  :icon_cool:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 21.12.20 - klo:09:49
Korona-jouluaattoon on enää kaksi päivää ja 14 tuntia.  :114:

Noita tuntimääriä hämmästelen. Viesti on lähetetty näköjään kello 8:42. Onko 22:42 Jeesuksen mielen mukainen vuorokauden vaihtumisen aika?
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: seppos - 21.12.20 - klo:10:02
Pelastusepävarmuushan on heränneille mitä vapauttavin ajatus mitä saattaa olla. Suursyntisen alatien maan matosen armon kerjäläisenä ei tarvitse edes yrittää uskoa, koska taivaaseen pääseminen tai kadotukseen joutuminen riippuu Allahin valinnasta. Heränneethän nöyrinä ylpeilevät sillä etteivät ole uskovaisia. :icon_xmaslol:

Oletko Luterilainen varmasti oikeassa paikassa mielipiteinesi? Eikö sinulle löytyisi joku Allah ryhmä?
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Leena - 21.12.20 - klo:10:03
Huuu, sisar soitti puhelun ja ilmenteerasi hommanneensa ja ihan pakettiin panneensa joululahjoja. Nolon ikävää mutta minulla ei ole edes paperia paketoidakseni, kun Kauppakassi Alepa tuo vain ruokatarpeet ja Prisma Viikin kotiinkuljetus maksaa kaksin kolmin r summia.

Noloa on tämä että minä olen aina ollut perheen suuuuri joulunviettäjä ja aloittanut suunnilleen elokuussa. Tänä vuonna jäi omakin myssy vaiheeseen ja tumput katosivat jo toissatalvena, ja kun muistelen viimeisen adventin sukkahälytystä ja kolmeatoista paria jotka vielä toivewväreillä värkkäsin niin joitain on minussa nyt oudosti.

Itsellkeni hommasin kuusen kynttilöittä tosin, kolmattakymmentä hyasinttia joista siili Magnus jo eilen sai selvästi astmakohtaauksen ja toimitettiin ne poiis vauhdilla lähistöltään, kynttilöitä ja kaikki jotenkin pääsi uppoamaan tuohon että on syntynyt Va-pah-ta-ja.  Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.

Täytyy penkoa komeroita jos kinttuni kestää siellä on jotain mutta käteinen jää kyllä pankkiin kun eivät kotiinkuljeta.  Ja apteekin voi penkoa.

Vetelehdittää, mutta kun ne on niin, siis ne on.  :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Leena - 21.12.20 - klo:10:11
Jos uskoani sanottaisiin uskovaisuudeksi olisin pahoillani. En halua erottautua uskovaisena niin että sen jo ulkomuodesta ja ennenkaikkea puheenparsista tunnistaa.

Paavali sanoo jotenkin: Olkaa kreikkalaisille kreikkalainen, juutalaisille sitä mitä he ovat.
Minä olen sen tulkinnut että suomalaisena saan olla tavallinen suomalainen. Se ei sisällä muuta erikoisempaa kuin rukoukset niiden puolesta jotka näen sitä tarvitsevan, ja omasta perheestä huolehtimisen ja auttamisen siinä missä sen tarpeen näen. Antamisen vaikka ei pyydetä jne.


Hyvä hyvä  :eusa_clap: :eusa_clap: :eusa_clap:.  Ollaan välllä körttiläisille körttiläisiä, mutta otetaan sentään selvää mitä semmoiunen on syönyt. 

Lujemmalle minua ottaa sen myönnän, olla viitoslaiselle viitoslainen rupeamatta oikomaan puheita ja siitä ei kehity kuin riita ja suuttumus ja kun oma rippikoulu piti semmoisessa paikkaa käydä missä asuttiin kun oli meinaan se pienimmän riesan tie vanhemmille. On siellä lapsuustoverini.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 21.12.20 - klo:11:12
Oletko Luterilainen varmasti oikeassa paikassa mielipiteinesi? Eikö sinulle löytyisi joku Allah ryhmä?
Mitä Jeshua tekisi?  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 21.12.20 - klo:11:58
Oletko Luterilainen varmasti oikeassa paikassa mielipiteinesi? Eikö sinulle löytyisi joku Allah ryhmä?

Ovatko edes mielipiteitä? Useimmat nimimerkin viesteistä ovat ärsyttämistarkoituksessa viskeltyjä heittoja.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 21.12.20 - klo:14:01
Tein saman ostoksen ! Lisäksi kaksi punaviiniä Portugalista ja Holman Alkon ainoan madeirapullon.
:111:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 22.12.20 - klo:12:08
Korona-jouluaattoon on enää yksi päivä ja 11 tuntia.  :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 22.12.20 - klo:13:14
Oletko Luterilainen varmasti oikeassa paikassa mielipiteinesi? Eikö sinulle löytyisi joku Allah ryhmä?

Luterilainen on selvästi adventisti, joka esiintyy luterilaisena. Voi hän olla sitäkin. Kaksi kolmasosaa adventisteista kuuluvat molempiin seurakuntiin. Ainoastaan adventisti väittää, että Danielinkirja opettaa olemaan kasvissyöjä tai vegaani. Järkevä näkemys asiasta ei mennyt perille, jota voi melko varmuudella sanoa mitä mies on.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 22.12.20 - klo:13:17
Korona-jouluaattoon on enää yksi päivä ja 11 tuntia.

Adventisteilla on myös tapana laskea päiviä ja hetkiä. Onhan sitä paitsi adventtiaikakin.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 22.12.20 - klo:13:25
Adventisteilla on myös tapana laskea päiviä ja hetkiä. Onhan sitä paitsi adventtiaikakin.

Laskivat maailman lopuksi vuodeksi 1844 ja vielä väittävät, etteivät tehneet laskuntavirhettä. Mies on selvästi siitä joukosta.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 22.12.20 - klo:13:26
Mitä Jeshua tekisi?  :icon_xmaslol:

Naurattaa.  :icon_lol: Amerikkalaisten riidat ovat olleet Suomessa jo jonkun aikaa. Väitetään, että Jeesus tulee kreikan sanasta Zeus, ja pitää sanoa ja kirjoittaa Jeshua (tai suurin elein Yeshua) koska se on alkuperäinen sana. Viis siitä, ettei ole UT:n kreikankielisissä teksteissä. Mutta minua nauratta niiden lausuminen. Olipa hepreankielinen tai arameiankielinen alkuperäinen sana, se päätyy sellaisella seemiläisellä äänteellä, jota kukaan niistä osaa lausua, ja joka jää pois niinden kirjoituksistakin. Niin Jeshua on yhtä kaukana hepreankielisestä tai arameiankielisestä sanasta kuin Jeesus sana itse. Kun oppivat lausumaan oikein, niin sitten kuullaan. Siihen asti Jeshua kirjoittajat ovat naurettavia.
On mielenkiintoista huomata, että on jotkut adventistitkin mukana tässä hullutuksessa. "Luterilainen" ei ole ensimmäinen sellainen adventisti, jonka olen nähnyt netissä.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 22.12.20 - klo:13:29
Luterilainen on myös kironnut ja pilkannut täällä ihmisiä, jotka uskovat helvetintuleen. Se on vanha adventistinen tapa nähty myös jo 1800-luvulla.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 22.12.20 - klo:14:39
Tein saman ostoksen ! Lisäksi kaksi punaviiniä Portugalista ja Holman Alkon ainoan madeirapullon.
Miksi olla Vapahtajamme armorikkaassa syntymäjuhlassa viinan viemänä?  :icon_xmasfrown:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: öppiäinen - 22.12.20 - klo:15:19
Miksi olla Vapahtajamme armorikkaassa syntymäjuhlassa viinan viemänä?  :icon_xmasfrown:
Siis miten se vie, jos sitä juo? Oletko sinä kotikaljasi viemänä?

Paastotako sitten pitäisi?
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 22.12.20 - klo:16:28
Jeesukselle sanottiin: "Johanneksen opetuslapset paastoavat usein ja pitävät rukouksia, samoin fariseusten opetuslapset, mutta sinun opetuslapsesi syövät ja juovat." Hän vastasi: "Ette kai te voi vaatia häävieraita paastoamaan silloin kun sulhanen vielä on heidän kanssaan?" Jouluna Jeesus on tosin syntymäpäiväsankari eikä sulhanen, mutta eiköhän tuo sovi tähänkin juhlaan.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: öppiäinen - 22.12.20 - klo:20:47
^Noin minäkin sen ajattelisin. Nyt on vielä paastoaika. Oikeastaan aattonakin vielä on. Silloin sopisi syödä riisipuuroa ja lipeäkalaa. Lipeäkalan kanssa juon kivennäisvettä, ihan kulinaarisista syistä. Kinkkua ja vinkkua sitten vasta 25. päivä. (Mutta jos joku tekee toisin niin en heristä sormea.)
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Annikka - 22.12.20 - klo:20:50
Joulu kuin joulu, niitä tulee ja menee. Jeesus on syntynyt ja on ikuinen - näin ymmärrän.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 23.12.20 - klo:04:12
Joulu kuin joulu, niitä tulee ja menee. Jeesus on syntynyt ja on ikuinen - näin ymmärrän.

 :eusa_clap: :eusa_clap: :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 23.12.20 - klo:12:04
Siis miten se vie, jos sitä juo? Oletko sinä kotikaljasi viemänä?
Jos viestini ajatus herättää ahdistusta ja raivoa, niin ehkä kaikki ei kohdallasi olekaan viinan juomisessasi kunnossa.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 23.12.20 - klo:12:04
Jeesukselle sanottiin: "Johanneksen opetuslapset paastoavat usein ja pitävät rukouksia, samoin fariseusten opetuslapset, mutta sinun opetuslapsesi syövät ja juovat." Hän vastasi: "Ette kai te voi vaatia häävieraita paastoamaan silloin kun sulhanen vielä on heidän kanssaan?" Jouluna Jeesus on tosin syntymäpäiväsankari eikä sulhanen, mutta eiköhän tuo sovi tähänkin juhlaan.
Mikäpä ettei noinkin, mutta heränneet eivät ole jeesuksia. Se, missä Hän kykeni pitämään rajansa, saattaa heränneellä olla joulun juhlinnassaan jouluaterialla kinkun kyytipoikana ylipääsemätän kiusaus humaltumiselle. Toisessa yhteydessä Jeesus sanoi, ettei se, mikä menee suusta sisään ei saastuta ihmistä, vaan se mikä tulee suusta ulos. Jos panet liikaa viinia suustasi sisääsi juoluaterialla niin jouluyönä suusta tulee ylös oksennusta, joka saastuttaa heränneenkin. Silloin parempi olisi heränneenkin täyttyä körttihengestä kuin viinistä, sillä viinistä seuraa rietas meno.  :icon_xmasrazz:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 23.12.20 - klo:12:14
Korona-jouluaattoon on enää 11 tuntia 43 minuuttia.  :114:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: öppiäinen - 23.12.20 - klo:13:02
Jos viestini ajatus herättää ahdistusta ja raivoa, niin ehkä kaikki ei kohdallasi olekaan viinan juomisessasi kunnossa.  :icon_xmaslol:

Ei se herättänyt raivoa eikä varsinkaan ahdistusta, vaan mielenkiintoa, miten oikein ajattelet tuon viemisasian.

Tarkoitatko, että jos juomassa on alkoholia, se silloin jotenkin vie, ja että se on huono asia?

No joo, ehkä se joitakin "vie", joten ovat päättäneet siitä pidättäytyä, ja se heille suotakoon. Onhan olemassa geenimutaatiokin, joka altistaa impulsiiviselle ja aggressiiviselle käyttäytymiselle humalassa (ja Suomessa se tiettävästi on erityisen yleinen).
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 23.12.20 - klo:13:57
Mikäpä ettei noinkin, mutta heränneet eivät ole jeesuksia. Se, missä Hän kykeni pitämään rajansa, saattaa heränneellä olla joulun juhlinnassaan jouluaterialla kinkun kyytipoikana ylipääsemätän kiusaus humaltumiselle. Toisessa yhteydessä Jeesus sanoi, ettei se, mikä menee suusta sisään ei saastuta ihmistä, vaan se mikä tulee suusta ulos. Jos panet liikaa viinia suustasi sisääsi juoluaterialla niin jouluyönä suusta tulee ylös oksennusta, joka saastuttaa heränneenkin. Silloin parempi olisi heränneenkin täyttyä körttihengestä kuin viinistä, sillä viinistä seuraa rietas meno.  :icon_xmasrazz:

Kai adventistilla on oikeus omaan mielipiteisiinsä. Jostain syystä ilmeisesti Siionin virret viehättävät sellaisiakin.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: öppiäinen - 23.12.20 - klo:14:00
Toisessa yhteydessä Jeesus sanoi, ettei se, mikä menee suusta sisään ei saastuta ihmistä, vaan se mikä tulee suusta ulos. Jos panet liikaa viinia suustasi sisääsi juoluaterialla niin jouluyönä suusta tulee ylös oksennusta, joka saastuttaa heränneenkin.

Ai se tarkoittikin oksennusta  :107: Minä olen aina luullut, että se on tarkoittanut sitä mitä puhumme. Ja, meille kirjoitustaitoisille myös sitä, mitä kirjoitamme tietenkin. - Vaan enpä ole jouluna oksennellut, joten asiahan on minun tapauksessani sitten kunnossa, vai mitä?

Heränneet ovat tietysti kuuluisia ryypiskelijöitä. Niinhän se menee lampunvaihtovitsikin körttiläisistä: Kuinka monta körttiläistä tarvitaan vaihtamaan lamppu? Kymmenen. Yksi pitää lampusta kiinni ja yhdeksän ryyppää niin että huone pyörii ympäri.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 23.12.20 - klo:14:03
Ai se tarkoittikin oksennusta. Minä olen aina luullut, että se on tarkoittanut sitä mitä puhumme. Ja, meille kirjoitustaitoisille myös sitä, mitä kirjoitamme tietenkin.

Joidenkin puheet ja kirjoitukset ovat oksennuksen kaltaisia. Sanotaan, mitä sylki suuhun tuo - tai mahanesteet.  :003:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 23.12.20 - klo:14:24

Heränneet ovat tietysti kuuluisia ryypiskelijöitä. Niinhän se menee lampunvaihtovitsikin körttiläisistä: Kuinka monta körttiläistä tarvitaan vaihtamaan lamppu? Kymmenen. Yksi pitää lampusta kiinni ja yhdeksän ryyppää niin että huone pyörii ympäri.

 :icon_lol: :icon_lol: :icon_lol:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 23.12.20 - klo:15:04
Kevennetäänpä toisella lampunvaihtovitsillä: Surrealistit vaihtavat lampun niin, että yksi sammuttaa palavan kirahvin ja toinen täyttää kylpyammeen kirkkaanvärisillä työkaluilla.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Riitta-mummi - 23.12.20 - klo:15:43
Surrealistinen kirahvi-kissa, lamput silminään. By Salvador  Dali

https://fi.pinterest.com/pin/8303580551273325/

Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 23.12.20 - klo:17:15
Surrealistinen kirahvi-kissa, lamput silminään. By Salvador  Dali

Dalin taiteen innoittama, ei hänen maalaamansa.

Tässä Dalin kirahvi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Palava_kirahvi
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 24.12.20 - klo:09:39
Nyt on korona-joulu!  :114:

Pysykää körttiläiset kotonanne, älkääkä mässäilkö ja juoko viinalla itsenne sairaalakuntoon!  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 24.12.20 - klo:09:41
Nyt on korona-joulu!

Aatto vasta. Vaihtuu joulupäiväksi kello 18, kun ehtookellot julistavat pyhän alkaneeksi.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 24.12.20 - klo:11:02
Kevennetäänpä toisella lampunvaihtovitsillä: Surrealistit vaihtavat lampun niin, että yksi sammuttaa palavan kirahvin ja toinen täyttää kylpyammeen kirkkaanvärisillä työkaluilla.
Niin, pseudokristillinen herännäisyyshän on nykyisin varsin surrealistista Star Wars- seurapuheineen. Heränneet voivatkin näin korona-joulun pyhinä etsiä kotonaan Siionin virsistään Star Wars -aihepiiriin sopivia säkeitä.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 24.12.20 - klo:11:22
Niin, pseudokristillinen herännäisyyshän on nykyisin varsin surrealistista Star Wars- seurapuheineen. Heränneet voivatkin näin korona-joulun pyhinä etsiä kotonaan Siionin virsistään Star Wars -aihepiiriin sopivia säkeitä.  :icon_xmaslol:

Et siis tämän lämpimämpää joulutervehdystä keksinyt! Siunattua ja rauhallista Herramme syntymäjuhlaa kuitenkin myös sinulle!
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: luterilainen - 24.12.20 - klo:12:42
Siunattua ja rauhallista Herramme syntymäjuhlaa kuitenkin myös sinulle!
Olkoon Voima kanssasi!  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Thomas McElwain - 24.12.20 - klo:13:13
Olkoon Voima kanssasi!  :icon_xmaslol:

Kyllä pakanakin saa osallistua körttiseuroihin. Olen kuullut, että joku juutalainen ja joku muslimi kuuluu Herättäjäyhdistykseen, ja minuakin siedetään täällä. Niin varmaan epäjumalan palvoojakin on tervetullut. Huomautan kuitenkin, että luterilaisella teologialla on eri käsitys Jumalasta kuin joillakin Hollywoodin tekijöillä. Niin kannattaa harkita nimimerkin vaihtamista.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Leena - 25.12.20 - klo:11:22
Niin, pseudokristillinen herännäisyyshän on nykyisin varsin surrealistista Star Wars- seurapuheineen.


Tuotatuota. 

Olenkohan jäänyt jostakin junasta, kun keskustelu menee korkealta yli hilseen.   :icon_eek:
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: Pena - 25.12.20 - klo:12:03
Olenkohan jäänyt jostakin junasta, kun keskustelu menee korkealta yli hilseen.

Olet tästä junasta jäänyt ihan onneksesi. Keskustelu on pikemminkin mennyt alta riman.
Otsikko: Vs: Koronajoulun odotus
Kirjoitti: seppos - 25.12.20 - klo:12:31
Kyllä pakanakin saa osallistua körttiseuroihin. Olen kuullut, että joku juutalainen ja joku muslimi kuuluu Herättäjäyhdistykseen, ja minuakin siedetään täällä. Niin varmaan epäjumalan palvoojakin on tervetullut. Huomautan kuitenkin, että luterilaisella teologialla on eri käsitys Jumalasta kuin joillakin Hollywoodin tekijöillä. Niin kannattaa harkita nimimerkin vaihtamista.

Tietosi on oikea.