Ikuisesta ja ehdottomasta pelastusvarmuudesta on esitetty erilaisia, toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Pelastusvarmuus kiteytyy kysymyksiin siitä, onko pelastus Jumalan ennalta määräämä, onko pelastus automaatio, onko pelastus valintakysymys, vai voiko pelastuksen piiristä luopua?
Käsitys siitä, että pelastus on ennaltamäärätty perustuu siihen, ettei ihmisella ei ole Jumalaan vaikuttavaa voimaa vaan ihmiset ovat määrätty jo ennalta joko pelastukseen tai kadotukseen. Se tarkoittaa käytännössä lohdutonta kuvaa ihmisestä, joka elää tullaakseen kadotetuksi tai pelastetuksi.
Tämä on ristiriidassa rakkautta ja armoa osoittavan Jumalan kanssa. Ihminen ei voikaan olla ennaltamäärätty pelastuksen tai kadotukseen, koska Jumala on oikeudenmukainen, rakastava ja armollinen.
Käsitys perustuu tietysti siihen, että ihmiset tarkastelevat menneiden ja tulevien elämää historiallisena jatkumona. Jumala ei välttämättä tarkastele ihmisiä historiallisessa perspektiivissä. Jos näin on, ihmiset ovat ennalta määrätty joko pelastukseen tai kadotukseen, koska Jumalan näkökulmasta kaikki ihmiset - meidän näkulmastamme jo kuolleetkin - elävät yhtä aikaa. (Itse en tähän usko, mutta teoriassa siis näin.)
Luopuminen merkitsee vetäytymistä Kristuksessa. Ihminen luopuu, irisanoutuu uskosta. Hän ei enää kadu tekojaan eikä syntejään. Voisi myös sanoa, ettei Kristuksen henki tai Pyhä henki asu enää hänessä. Kun hän luopuu Kristuksesta, hän luopuu pelastuksesta. Tähän voidaan sanoa, että Jeesus on sovittanut syntimme, jonka takia Kristuksesta luopunutkin pelastuu. Jumala on antanut ihmiselle kuitenkin oman tahdon. Uskosta luopuminen on ihmisen omaa tahtoa. Pelastuksesta ei ihminen kuitenkaan voi luopua, koska se riippuu Jumalasta. Raamatun mukaan Jumala voi pelastaa myös ihmisiä, jotka edustavat täysin erilaista uskontoa. Raamattu sanoo myös, että Kristuksesta luopuvat joutuvat kadotukseen. Asia jää ristiriitaiseksi.
Yksi vaihtoehto on ajatella pelastusvarmuutta tunteena eli emotionaalisena valintana, subjektiivisena kokemuksena, sisäisenä varmuutena siitä, että pelastuu. Jos oletetaan, että subjektiivinen kokemus on ihmisen oma, pelastusvarmuus perustuu ihmisen lujaan itseluottamukseen tai täydelliseen silmien ummistamiseen tosiasioilta. Ihminen valitsee pelastusvarmuuden henkisen ponnistuksen tuloksena. Hän on vakuuttunut pelastuksensa varmuudesta. Voiko pelastus muuttua subjektiivisesti objektiiviseksi? Tietysti voi, koska pelastus on vain ja ainoastaan riippuvainen Jumalan armosta.
Toinen vaihtoehto on ajatella pelastusvarmuutta objektiivisena valinta. Ihmisellä on tieto, että pelastusvarmuuden saa, kun tietää ainoan tien pelastukseen olevan sovintotyön tehnyt Jeesus Kristus. Tässä siis ihminen valitsee Kristuksen tietoisensa siitä, että Hän on tie pelastukseen. Ihminen valitsee - kylmästi faktoihin perustaen - pelastuksensa. Koska faktat ovat nämä, uskon, että Kristus on olemassa ja pelastun. Johtaako ulkokohtainen, faktoihin perustuva valinta pelastukseen. Eikö ihmisen pitäisi oikeasti uskoa pelastukseen. Tässäkin pelastus jää Jumalan armon varaan.
Yksi tapa käsitellä automaattista pelastusvarmuutta on, että kaikki pelastuvat Jumalan sovitustyön kautta riippumatta heidän synneistään, heidän Jumalasta luopumisestaan. Synnit on sovitettu ristillä. Näin kaikki ihmiset on vanhurskautettu riippumatta heidän tekemistään synneistä. Näin joissakin suunnissa ajatellaan. Raamattu ei kuitenkaa tue automaattista kaikkien pelastumista. Raamatussa puhutaa Jumalan valinnasta eli ihminen voi pelastus tai joutua kadotukseen. Jälleen kerran päädytään pelastukseen vain ja ainoastaan Jumalan armosta.
Ja pelastus, joka riippuu ahkeroinnista: Rakkaani, tehän olette aina olleet kuuliaisia. Ei vain kuten ollessani teidän luonanne, vaan paljoa enemmän nyt ollessani poissa, ahkeroikaa pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte. Jumala näet vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa toteutuisi. Ensimmäinen lause viittaisi siihen, että ihmisen täytyy ponnistella ja kipuilla, jotta pelastuu. Toisessa lausessa sanotaan, että tämä kaikki tahtominen ja tekeminen onkin Jumalan vaikutusta. Tässä ikäänkuin sanotaan, että tarvitaan tekoja, jotta pelastuisi. Näin uskotaan joissakin suunnissa. Tarvitaan tietynlaisia uskon tekoja, jotta ihminen pelastuu. Tarvitaan ahkerointi, nöyristymistä, nöyristelyä, köyhäilyä, vaatimatonta elämää, auttamista, hyväntekeväisyyttä, jotta pelastus olisi ovella. Tätä käsitystä ei Raamattu tue. Raamatussa katsotaan, että hyvät teot ovat uskosta johtuvia. Teot eivät taas johda hyvään uskoon eivätkä myöskään pelastukseen.
Kysymys ihmisen tahdosta jää keskeiseksi asiaksi pelastusvarmuuden osalta. Lähetyskäskyskään Kristus kehottaa: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ihmisen on kuitenkin tahdottava ottaa vastaan evankeliumi, noudattaa kaikkea, mitä Kristus on opettanut sekä ottaa vastaan kaste. Ihminen voi myös tahtoa luopua Jumalasta ja evankeliumista. Juuri tämän takia ihmisen on kilvoiteltava ja kipuiltava uskonsa kanssa. Koska ihmisellä on tahto ottaa vastaan evankeliumi tai luopua siitä, pelastuksemme on lopulta Jumalan armon varassa.