Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Benkku - 13.05.08 - klo:18:21
-
Kotikirkkoni
Jälleen muistan mä kirkkoni...
Sen suothan, Isä? Kalervo Kaatriala.2006
---
Pahoittelen, jouduin leikkaamaan runon pois, kun luulenpa, ettei siihen ole julkaisuoikeutta?
Liisa
-
Niin mukava kuin tällainen ketju olisikin, on heti rajoitettava. Muiden kirjoittamiin runoihin harvemmin on julkaisuoikeuksia eikä niitä siis tällöin sovi tänne kirjoittaa. Muuten menee laittomaksi. Omia toki sopii kirjoitella.
-
Noudatamme sääntöjä ja tekijän oikeuksia. :smt045
-
Keksin vastikään hyvän nimen runokokoelmalle, jonka aiheet löytyisivät omasta elämästä: Mutsin murut ja takapihan hakkelus. Harmi vaan, että sisältö jää varmasti haaveiden murusiksi.
-
Kirjoitetaan ne mutsin murut yhdessä tähän!
Mutsin lihamakarooni, haiku
Mutsi kokkasi
lihan ja makaroonit
munamaidotta.
-
On keveämpi kuolo uupuneen kai kunnon sadonkorjaajan kuin sen ken Luojan luokse väsymättä saa. Vaan julma sydän olisikin sen ken kyynelittä kävis kuolemaan niin hänet vaikk`on elättänyt maa. On murheen määrä mukaan tunteiden kai erilainen joka ihminen; ja sinä Herra tiedät heikkouteni.
-
Ajattelin joskus, että jos säveltäisin kappaleen, sen nimi olisi Euforia ja epätoivo (innoittajana nimeen oli R. Straussin Kuolema ja kirkastus). Voisi kait tuo yhtä lailla olla runon nimi :)
-
Laajennan eilisen haikuni tankaksi:
Mutsin lihamakarooni
Mutsi kokkasi
lihan ja makaroonit
munamaidotta.
Mumilla oli aikaa
laatikon paistamiseen.
-
Olen saanut englanninkielisen haikukirjan lahjaksi, joten pari esimerkkiä:
Like the sound of a fire crackling:
River snow,
Melting.
***
Sitting silently,
Doing nothing,
Spring comes,
And the grass grows by itself
-
Sepitetään haiku takapihallekin:
Siskon uroteko
Sisko potkaisi
ikkunan säpäleiksi.
Pojat kehuivat.
-
Oletpa, Pena, tavoittanut mutsin ja takapihan fiiliksen pilkulleen oikein.
-
Omasta mutsista ja omasta systeristä skrivaan.
-
Tää ei ehkä sovi ihan äitienpäivään, mutta joskus viime kesänä kirjoitin ukistani, joka muuten oli sydämeltään körtti.
Muisto
Ukki opetti minut perkaamaan kalan.
Ahven oli vaikea, kun suomut olivat niin tiukassa.
Ukki opetti, miten rystysistä katsotaan montako päivää on kuukaudessa,
ja että "oikee käsi uusi kuu, vasen käsi vanha kuu".
Ukilla oli sileä kalju ja sinisiä suonia kämmenselissä.
Se näytti vähän Kekkoselta.
Silti se kävi välillä parturissa.
Ukki jaksoi aina lukea minulle.
Vaikka joskus se huijasi ja yritti hypätä sivun yli, mutta minä huomasin
ja ukki sanoi: olitpas tarkka tyttö.
Ukki osasi rakentaa korttitalon vanhoista postikorteista.
Siinä oli ainakin sata kerrosta. Tai kymmenen.
Ukki osasi tehdä kaarnaveneitä ja taitella sanomalehdestä hatun.
Ukilla oli kiemurainen käsiala.
Ukkikin tykkäsi kalapuikoista.
-
Kiitos Ukista!
Haiku kuvakirjan lukemisesta
En viitsinyt taas
toistaa samaa lorua.
- Sinä luit väärin!
-
Uuno Kailas: Paljain jaloin :arrow:
(tekijänoikeuslaki)
-
Poistettu runo (tanka)
Tekijänoikeus
luki lakia myöskin
Uuno Kailaalle.
Meidän täytyy kai jälleen
käydä taas kirjastossa
-
Hellaakoski: Huojuvat keulat
(En tiedä saako kirjoittaa)
Ei saanut! :-?
"Yritä viikkojen perästä löytää sataman suu. Turhuutta viisaus muu."
-
Hellaakoski: Odottaja
" kaipaajat perinjuurin köyhät löydetään".
(tekijänoikeuslaki asialla) :-?
-
Otto Manninen: Onnen onni
Laki taas asialla :smt015 nukkumisaika :!:
-
Kesäsatehen ropistes janoosehen maahan en tänään kiipiä tällingille, niin aurinkoa orotelles runo: Hämä- hämähäkki kiipes langalle,
tuli sade rankka hämähäkin vei.
Aurinko armas kuivas satehen,
hämä- hämähäkki kiipes uudelleen.
Muura- muurahainen kortta kuljettaa,
ahkerasti aina työssään ahertaa.
Valmis on kohta keko komea,
muura- muurahainen kortta kuljettaa.
Heinä- heinäsirkka soittaa viuluaan,
heinikossa hyppii sinne tänne vaan.
Pieni sinikello käypi nukkumaan,
heinä- heinäsirkka soittaa viuluaan.
Hämä- hämähäkki kutoo verkkojaan,
pieni lintu lensi siihen katsomaan.
Aurinko laski kauas vuorten taa,
hämä- hämähäkki kutoo verkkojaan.
Ötökät, etenkin pölyttäjät on tänään tapeetilla, kun maria- ja herelmäsatoa ei saara niiren puuttehes. Pöyttäjien puuttehelle ei asiantuntijat taharo löytää selitystä, mutta eikös Amerikas ollu joku vuasi sama ongelma ja yksi suuri tekijä oli ihimisen viisauressaan kehittämä uusi kasvinsuajeluaine, jota maistaessaan surisijat eivät tahtonu löytää enää kotiansa. :( Minkähänlaasia mömmöjä ötökät meillä maisteloo kasvinsuajelumyrkytysten jäläkehen?
-
Ei runoa, mutta pölyttäjistä.
Mehiläiset ja kimalaiset taitaa olla aika vähissä. Ampiaisia en ainakaan itse ole nähnyt vielä ainuttakaan. Viime kesän tilanne oli samanlainen muuten, mutta toukokuussa ihmettelin, kun amppareita pyrki joukoittain sisälle. Otin pöydällä olleet banaanitkin pois, mutta eipä se auttanut. Sitten ampiaisten tulo loppui kuin seinään ja myöhemmin kuulin, että rannikon lintuharrastajat oli nähneet joukoittain (kai tuhansia) amppareita vaeltamassa merellä.
Sisälle pyrkineet olikin siis vaelluksella.
Hyönteisten massavaellukset lämpimien virtausten mukana ovat tiedossa, mutta etupäässä niitä tunnetaan perhosilla, jotka lähtevät liikekannalle monesti kaakosta tulevan kuuman ilmavirtauksen mukana. Toki niitä tunnetaan muillakin höntiäisillä.
Kylmä alkukesä, "kasvinsuojeluaineet" - siinä pari selitystä.
Huolestuttavaa tämä kuitenkin on.
-
Mie keksin lastenrunolle otsikon: "Humalainen kimalainen". Runoa ei tekijänoikeus kadota, koska sitä ei ole vielä olemassakaan. Se voisi olla semmoinen Kirsi Kunnas -henkinen. En vain osaa sitä kirjoittaa. Kuka auttaisi?
-
Kimalainen on saksaksi die Hummel. Jonkin saksalaisen lastenkirjan henkilöksi muotoutui siis meidän lastenkamarissamme taannoin 'Hummel Kimalainen'. Vääntyihän tuo sitten muotoon 'Kimmel Humalainen'. Tervetuloa kerhoon!
Mökillä näin pikkuisen kimalaisen yksinään pölyttävän koko metsän mustikankukkia. Ei ole helppoa niilläkään. Taitaa jäädä hummaamiset vähiin tänä kesänä.
-
Kirsi Kunnaksella ihania lasten runoja. Minun lempparini on Tunteellinen siili. Ehkäpä se muistuttaa itseäni...
-
Herra Humalainen Kimalainen tuumi
nyt korjaan kyllä luuni
ainakin se niin luuli
poistuessaan Kimmelistä
kerhosta öisestä mistä
se löysi Kimma Kimalaisen
pienen kimulin lentotaitoisen
nousivat he vallukselle
kadoten öiselle taivaalle.
-
piti olla vaellukselle, e jäi pois
-
Ei tässä nyt oikein pääse Kirsi Kunnas-vireeseen :wink:
-
Mettinen rapulassa,
vaivassa vaikeassa
itseksensä tuumi:
Kannattiko buumi
mennä kotiin maistissa
vikaa makuaistissa
minulla nyt on.
Olen onneton!
Surkea runoilija-noviisi..... :D
-
*nauraa kyyneleet silmissä* Kiitos runoista! Mahtavaa!
-
Tässä vielä yksi epäilty mehiläisentappaja:
http://www.digitoday.fi/mobiili/2007/04/18/Matkapuhelimien+s%E4teilyn+ep%E4ill%E4%E4n+tappavan+mehil%E4isi%E4/20079341/66
-
Innoititte minutkin sitten kuitenkin runoilemaan, hyvät ystäväkansan poeetat!
*ylpeänä esittää*
Humalainen kimalainen
Kimalainen kankeassa
kevätsäässä ankeassa
etsiskeli ystävää
jonka kanssa pöristää
pölyttämään mustikoita
metsän pikku palleroita.
Eipä tiennyt: tiedelehti
kertoi: outo tauti ehti
mesipistiäiset nää
lähes kaikki hävittää.
Kimalainen yksinänsä
näki mättään edessänsä
kukat odottivat että
pölyttäjillensä mettä
antaa saavat mielin määrin
mutta määrä oli väärin:
liikaa työtä yhdelle
karvapörriäiselle.
”Raskas työ ja raskaat huvit”
- tällä sanonnalla kuvit-
teli kimalainen kuittaavansa
suuren työrupeamansa:
uutta marjaa luodessaan
liikaa mettä juodessaan
humaltui ja kännissä
suristeli metsässä.
Voi jos silloin olisi
tullut hyönteispoliisi!
Eihän päihtyneenä työssä
sovi olla, vaan vain yössä
kiitämässä kanssa muiden
kimalaisten mesisuiden.
Vaan ei poliiseiksi asti
riitä öttiäisten kasti
joiden pieni määrä juuri
meille mysteeri on suuri.
Tiedemiehet selvittävät
miten hoidetaan nyt kevät
kukat marjoiks saatetaan
päästään sato korjaamaan.
Sillä aikaa kimalainen
yksinäinen humalainen
pörrää mustikan kukissa
siitepölyä sukissa
juopottelee suruun, parka:
liian iso mättään sarka.
-
=D> :smt038
Onpa täällä runotaiteilijoita!
-
=D> :smt038
Onpa täällä runotaiteilijoita!
Ilwydiä mukaillen seuraava runo:
Löysimmekö mitään,
kuin kannoimme pykäliä
virrassa, jossa ei ole alkua
eikä loppua
Päivät kaartuvat aamusta
ilmaan ja puhumme paperia
kuuroille silmille.
Rakennamme tyhjää,
kun merkitys kuoli.
Kadotimme viisauden kiven,
arvot murtuivat vallan alle
eikä kukaan huomannut mitään.
:wink:
-
Vau! Kerassaan huima, ja vielä riimit kohdallaan! Eeva-Kaisan runon poljento toi mieleen Kukunorin & Kalaharin. Lisää! Tee lastenrunokirja! Lapset rakastavat ja tarvitsevat riimejä.
(siivoa se yksi onnahteleva vaikka nokkela "kuvit"- säe ("raskas työ ja huvit raskaat, "jotain-jotain-jotain" kaskaat" tmv.)
Siteeraan lempipoettaani (ilman lupaa, mutta saisin sen uhkaamalla viikkorahan viemisellä):
Muurahainen lähti
pesästään.
Se itse huolet, murheet
poisti kesästään.
(ei ehkä kauhean körtti, mutta erittäin seitsemänvee. Myöhemmin, murkkuvuosina, runotytön riveille on tullut synkempiä sävyjä. )
-
Muurahainen syksyllä palasi kekoonsa
pettyneenä keväiseen ylpeään tekoonsa.
-
Muurahainen syksyllä palasi kekoonsa
pettyneenä keväiseen ylpeään tekoonsa.
Tämän nuori tietää jo. Mutta sallittakoon seitsemänveelle ensimmäisten itsenäisten askelten huikea ilo!
--
Muurahainen myrtyneenä keossaan
ei nähnyt mitään hyvää karkuteossaan.
Se katui ankarassa synnintunnossa:
olen pienesti ja pysyn kunnossa.
Sirkka huikentelee vuoden, kaksi,
muurahainen muuttuu paremmaksi.
Kortta kiskoo, raahaa pesäänsä
perin pettyneenä kesäänsä:
"Napurini lienee huuhaa."
Vertailu on täysin turhaa puuhaa.
Joskus täytynee vain karata.
Eikä taivaspaikkaa voi kai varata?
t. muurahainen mutta sirkka in spe
-
Muurahainen sirkan lailla kallistele ei mahlakiulua,
vaan taivaan kultakeossa saa viimein sekin soittaa viulua.
-
Myrtsimurkku potee tuskaa:
"Korttakaan en enää kuskaa.
Sirkan soitto kertoo iloista,
vaikka elämä ei ole siloista.
Mokomakin turha soittaja,
uurastaja vain on voittaja."
Sirkka saakoon kodin,
muurahainen viulun.
Yhdessä ja sopuisasti
kumoavat mahlakiulun.
-
Palelevan heinäsirkan muurahainen tapaa
eikä enää tuskissansa tutki omaa napaa.
Soittoniekan lämpimään se huolissansa korjaa
moittimatta onnetonta säveltaiteen orjaa.
-
:D
Säveltaiteen orja kumartaa ja kiittää.
Minkä kylvää, sen myös niittää
-- onneksi on mukavia murkkuja,
jotka eivät auki leikkaa kurkkuja
vaan tarjoavat katon päälle pään.
Kenties sirkkakin jää elämään.
(Lämmin kiitos, tämä oli mainio oppitunti körttiläisyydestä. (kai? no, inhimillisyydestä ainakin!)
*ihmettelee yhä Aholansaaren rannassa ilman viulua ja odottelee moderaattorin moitteita palstatilan väärinkäytöstä*)
-
Tuskin murkut palstatilaa pilaa
eikä moderaattori
ole mikään imperaattori,
vaan antaa pienelle pilallekin tilaa.
-
Eino Leino: Kylttyyri
:D
-
Meinaan kirjoittaa suomenkielisiä runoja.
Minulla on parhaat edellytykset siihen.
Kaikki muut runoilijat potevat koulupenkkipersettä.
Olen ainoa suomea puhuva maassa,
joka ei ole käynyt koulua.
Opin suomea Kuopion torilla ja Puijonrinteellä.
Kuuntelin Heikkisen neidin ystävällistä tuumailua,
ja toiselta puolelta Savolaisen tädin hohhoijaata.
Nykyään ei saa olla runossa mitään muuta kuin puhekieltä.
No se on minulle helppoa.
En ole muuta kuullutkaan.
Ei saa olla rytmiä muuta kuin puheen rytmi.
Ei saa olla riimiä eikä alkusointua.
Ei saa olla mitään Kalevalaan viittaavaa,
ei Eino Leinoon,
ei edes Aleksis Kiveen viittaavaa.
Eino Leinon sukulainen asui koulumäen liepeillä,
ihan täällä vieressä.
Heidän pihastaan karkasi Puijolle sinivuokkoja.
Niin voi lukea esitteistä.
Todellisuudessa anoppini toi ne etelästä.
Mutta hän ei ollut tarpeeksi kuuluisa, että häntä mainittaisiin.
Hän istutti pihaansa sinivuokkoja, valkovuokkoja, ja keltavuokkoja.
Ne muistutti häntä Hollolan Lahlesta.
Sieltä hän tuli tänne vierasmaalaisena,
ummikkona,
hämäläistä talkkunaa syöjänä,
omituista kieltä puhuen
kunnes hänet haudattiin moottoritien toiselle puolelle.
Niin hän istutti ne vuokot.
Siellä ne ovat vieläkin, vaikka osa karkasi Puijontielle.
Joku poimi ne sieltä ja vie äidin haudalle äitien päivinä.
Katson hänen tuloaan joka vuosi.
Hän tuli jopa koronaviruksen ensimmäisenä keväänä.
Vei kimpun hautausmaalle.
Siellä on se sinivuokonistuttajankin hauta.
Vaimoni sitä hoitaa.
Minä en hoida mitään.
Minä vain seuraan kun vuodenajat pyörivät,
valkovuokkojen ja keltavuokkojen lehdet häviävät.
Syksy tulee.
Sinivuokkojen lehdet menevät piiloon
kaatuneiden koivujen ja pihlajien lehtien alle.
-
Lapsena riipustin jokusen runon.
Enemmältä olin runonlausujana.
Äiti ja opettaja tahtoivat niin.
Körtteihin käytyäni oli kai
pääni ja sieluni täynnä
purkautumatonta runoa.
Se alkoi virtaamaan.
Ne vyöryivät minua kuulematta
julkii sadoin kappalein,
tuhansin sanoin.
Nyt alkaa kaikki olla jo sanottu.
Pitäisi oppia kuuntelemaan,
lukemaan rivien välistä.
Mikähän nyt kutakin vaivaa, painaa raskaana
kuin rauta.
Kirotaan ja kiukutellaan, miksi ?
Otapa siitä selvää !
Taivaan herra kyllä tietää .
Ohjailkoon miten kullekin
parhaiten passaa.
Menköön kaikki Isäsemme mielen mukaan.
Kaikella on aikansa ja
tarkoituksella.
Onko tälläkin ?
-
Suomentamani A. A. Milnen runo putkahti esiin:
Väärä talo
Menin kerran taloon, vaan se ei ollut talo,
raput oli korkeat ja suuri ulko-ovi;
vaan eipä ollut pihaa,
ei pihaa,
ei pihaa,
ei talolle sellainen sovi.
Menin toiseen taloon, ei sekään ollut talo,
piha oli valtava ja ympärillä aita;
vaan eipä ollut puuta,
ei puuta,
ei puuta,
ei niin ole talojen laita.
Menin taaskin taloon, vaan eipä ollut talo -
kuinka kauniin tuomen pihalla nähdä sainkaan;
vaan eipä ollut lintua,
ei lintua,
ei lintua,
ei talolta näyttänyt lainkaan.
Menin vielä taloon ja luulin: tää on talo,
pihatuomen latvassa lauloi mustarastas...
vaan eipä kukaan kuunnellut,
ei tykännyt,
ei tahtonut,
vain tyhjä piha vastas.
A. A. Milne, When We Were Very Young, The Wrong House
-
Minä en hoida mitään.
Ennen aikaa olin kova hoitamaan hautoja.
Kun asun hautausmaan vieressä, niin on helppo nakki sekin.
Hoidin kesäisin useita vieraitten ihmisten hautoja.
Omieni haudat ovat toisella mantereella, joten hoidin vieraitten ihmisten hautoja.
On sellaisia, jotka ovat jääneet hoitamatta useita vuosia.
Seurakunta poistaa hautamerkin, jos ei hautaa hoideta.
Niin minä pelastin joitakin, niin kauan kuin jaksoin.
Kuka siellä lepäsi ja ihmetteli, miksi rakas ei tullut enää käymään?
Niin minä istutin kukkia ja itkin.
Voi vainajapoloinen, ei äitiä, ei isää, ei ketään tässä kylmässä maassa,
joka muistaisi.
Vähemmästäkin ihminen itkee.
Itkin ja muistin.
Irokeesikielinen naapurini joskus vastasi kun kysyin,
Jääkö kuolleet koko ajan hautaan?
Voi ei, hän sanoi.
Kesäöinä nousevat ja tulevat syömään omenia
Cass Collinsin puitten alla.
Me lapset ilakoivat metsässä,
kun aikuiset kertoivat kummitusjuttuja,
rummuttivat ja tanssivat keskikesäjuhlassa.
Kesällä ei saa kertoa tarinoita muita kuin kummitusjuttuja.
Tulee paljon käärmeitä, jos mainitaan... no ei nyt mainita.
Nahkapussi kiersi, ja jokainen otti tupakkaa siitä.
Naapuri kertoi, että Cass Collins kasvatti tupakkaa pihassaan.
Cass teki siitä vahvoja sikareita.
Naapurini vieraili siellä lapsena ja ronki sikaria.
Cass Collins antoi hänen kokeilla.
Hän muisti miten hän kiemurteli lattialla
pää pyörryksissä ja vatsa vääntyneenä.
Kävin ensimmäisen kerran kirkossa ja nahkapussi tuli eteeni.
Tartuin reunaan ja katsoin sisään
ennen kuin mies vihaisesti tempasi sen pois.
Kerkesin nähdä, ettei siinä ollutkaan mitään tupakkaa.
Oli vain kolikoita.
Jokaisella on kai oma jumalansa.
-
Kun Agnes Johansson lähti Amerikkaan,
hän oli kahdeksantoistavuotias,
Aleksanteri Kolmas yhä hallitsi,
ja Agnes matkusti yksin.
En tiedä miten hän salasi toisilta tarjoilijattarilta osaavansa ruotsia,
mutta kuunteli hiljaa kun pilkkasivat uutta työntekijää
hurskastelijaksi, joka harrastaa vielä polvirukousta,
tietämättä, että hän ymmärsi joka sanan.
Meni naimisiin huomattavasti vanhemman lesken kanssa,
joka tarvitsi kipeästi vaimoa hoitamaan lapset.
Eivät kai riittäneet, sillä hän sai muutaman oman.
Mies osasi vain englantia ja irokeesia, niin ruotsinkieli jäi.
Tosiaan isoisäni osasi sanoa skavietta ja yks kaks kolm neljä vii.
Kun äitini pyysi: opeta minulle ruotsia,
Agnes sanoi: olen jo unohtanut melkein kaiken.
Kun minä synnyin, Agnes Johansson oli jo kuollut.
Tyttäreni huudahti kato isi, sinulla on DNA matseja Ruotsissa
ja koko Suomen länsirannikolla,
kolmaskin serkkuja,
mistähän se johtuu?