Kirjoittaja Aihe: Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?  (Luettu 29422 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa dnasukil

  • Yhtyy veisaamaan: Koska valaissee...
  • Viestejä: 64
Tarvitsemmeko vanhanaika. herätystä ?
« Vastaus #30 : 04.03.08 - klo:13:49 »
Aiheeseen liittyen "Benkku"oli huolissaan uskonsa heikkoudesta,kun armon tunteminenkin on heikko. Siinäpä onkin miettimisen paikka, osata vastata, ettei murjoisi sitä heikkoakin uskoa.
  Tässä yhteydessä palautui jostakin Paavalin kirjeestä ajatus, että kaikki mitä me omistamme tai mitä me olemme, on lahjaa. Voisiko silloin  ajatella tämänkin foorumille kirijoittelun olevan lahjaa,siis;ARMOA. Ja vielä viitaten Paavaliin, kun pidämme häntä melkoisena oppi-isänä, hän sanoo vielä, että "Hänessä me elämme,liikumme ja olemme."
   Jospa osaisinkin rohkaista kyselijää omankin heikon uskoni pohjalta, vaikeuksia kun on myöntää armoksi sitä, jos jotain itsekin on luullut kykenevänsä vaikuttamaan ja tekemään. Siihen kun se vanha aatukin on vielä kuiskuttamassa, että ethän sinä siihen Jumalaa tarvitse, sinähän osaat itsekin. Se on aiheuttanut paljon kipuja. On yhä uudestaan ja uudestaan pitänyt palata huutamaan:Herra armahda! Herra Armahda!
veteraani

Lars Mikael

  • Vieras
Re: Tarvitsemmeko vanhanaika. herätystä ?
« Vastaus #31 : 04.03.08 - klo:16:19 »
Lainaus käyttäjältä: "dnasukil"
Aiheeseen liittyen "Benkku"oli huolissaan uskonsa heikkoudesta,kun armon tunteminenkin on heikko. Siinäpä onkin miettimisen paikka, osata vastata, ettei murjoisi sitä heikkoakin uskoa...   Voisiko silloin  ajatella tämänkin foorumille kirijoittelun olevan lahjaa,siis;ARMOA.

Näinhän se on.
Armo, Halu auttaa, pelastaa; laupeus. UT:ssa sanaa käytetään joskus korostettaessa pelastuksen lahjaluonnetta, vastakohtana lain noudattaminen.
Heikko usko. Raamatusta puhutaan vahvasta  ja heikostakin uskosta. Mutta uskon määrään ei rajoja löydy.
"Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinspinsiemenenkin verran..." (Matt. 17:20). Nämä Jeesuksen  sanat kertoo mielestäni heikonkin uskon riittävän -  kunkan vain uskoo. Uskon mittaria ei ole olemassa, vaikka joskus kokeekin niin toisten ihmisten taholta.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22040
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #32 : 04.03.08 - klo:18:13 »
Kreikan armoa tarkoittavalla sanalla on yhteys iloa tarkoittavaan sanaan. Armo on jotain ihastuttavaa, lahjaksi saatua, ansaitsematonta. Armollisuus on valmiutta ja jopa halua jakaa iloisia yllätyksiä. On surullista, että armosta voi tulla mieleen myös alentuva armeliaisuus ja nöyryyttävät armopalat.

Lars Mikael

  • Vieras
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #33 : 04.03.08 - klo:18:48 »
Armolla voidaan myös tyrmätä (Seppo Eirola Sana-lehdessä).

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22040
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #34 : 04.03.08 - klo:20:14 »
Tyrmästä voi päästä armahduksen kautta.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #35 : 04.03.08 - klo:21:56 »
Mikä on käsite "armo"? Haluaisin tietää. :wink:
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #36 : 04.03.08 - klo:21:59 »
Lainaus käyttäjältä: "juhani"
Mikä on käsite "armo"? Haluaisin tietää. :wink:


Ansaitsematon
Rakkaus
Meidän
Osaksemme


Näin se meille rippikoulussa opetettiin...
Olen varmaan sen ennenkin jossain ketjussa sanonut, mutta kertaus on opintojen äiti.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #37 : 04.03.08 - klo:22:27 »
Tämä on hyvä. :wink: Siinä ei ole pyhitystä.
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22040
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #38 : 05.03.08 - klo:07:31 »
Ei ainakaan pyhittäytymistä.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #39 : 17.03.08 - klo:22:56 »
Olen afaatikko ja olen tuntenut vieraaksi käsitteen "vanhakantaisen herätyksen". Mitä se tarkoittaa? Siis kasteen kautta me olemme päässeet Kristuksen väkeen. Tulisiko meidän pyhittäytyä? Lopettaa tupakin poltto? :wink:
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22040
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #40 : 18.03.08 - klo:12:34 »
Ainakin oma tupakointi olisi hyvä lopettaa. Kaikkien lähimmäisten tupakoinnin lopettaminen saattaa mennä jo terveysterrorismiksi.

Poissa vaivainen mato

  • Ostaa kotiin viemisiksi hjuhlaoppaan
  • Viestejä: 297
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #41 : 18.03.08 - klo:12:39 »
Tupakanpolton lopettaminen ei tee ketään autuaaksi.
Parempi syy lopettaa tupakanpoltto on: Pirulle kelpaa savustamaton liha

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22040
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #42 : 18.03.08 - klo:15:57 »
Tupakointi näyttää tekevän monen olon viheliäiseksi. Ensin on maitti ja sitten on yskä. Lopulta köhitään keuhkot viemäriin.

Benkku

  • Vieras
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #43 : 18.03.08 - klo:20:19 »
En ole viime aikoina osallistunut foorumin keskusteluihin, ystävät. Sillä olen käynyt Jaakobin painia.
Mikä on armo, kuuluuko se minulle ja muille ihmisille ?
Tuskallisten päivien ja öiden, lukuisten keskusteluja ystävieni ja vieraiden ihmisten kanssa.
On se niin, että armon olemme saaneet lahjana. Samalla tavalla kuin ryöväri ristillä. Näin voin olla myös armollinen ihmisille ja itselleni, eli niin kuin Johannes  kirjoitti 04.03.2008
Ansaitsematon
Rakkaus
Meidän
Osaksi.
Ei tarvitse enään tuntea omantunnon ruoskan iskuja selässään. On myös hyvä että uskoni pysyy heikkona, ei pääse äijä ylpistymään. Näin saan tuntea rakkauden ja huolenpidon tänään ehkä myös huomenna, armosta.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Tarvitsemmeko vanhanaikaista herätystä?
« Vastaus #44 : 21.03.08 - klo:15:41 »
körttiläisyys on rakkaiden lähimmäisten vikojen kantamista. :wink:
wilhelmi niskasen jäljillä