Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Felix - 10.05.06 - klo:13:31
-
Niin tuosssa pientä pohdintaa- Sallitko avoliiton vai oletkö sitä vastaan?
-
En vastusta.
-
Niin, miksipä tuota vastustaisi? Ei mulla ainakaan mitään ole kumpaakaan vastaan...
-
Molemmat käyvät. Itse en voisi kuvitella muuttavani vasta avioliiton jälkeen yhteen, mutta kunnia niille, jotka niinkin kauan jaksavat odottaa. En näe avoliitolle mitään estettä. Toki jos perheenlisäystä alkaa jossain vaiheessa tulla, niin jokin konservatiivi minussa sanoo, että olisi kiva olla silloin naimisissa - toisaalta pelkästään sen vuoksi en menisi naimisiin eikä ajatus lapsista avoliitossa ole siis mahdoton.
-
Liitto on liitto. Liiton rikkominen on petos.
-
joo mä kans sallin ton avoliiton :D
-
Avioliiton etu on siinä, että sen purkamiseen on hiukan korkeampi kynnys kuin avoliiton. Siitä syntyy turvallisuutta kummallekin puolisolle sekä mahdollisille lapsille. Tiedän kyllä tapauksia, missä pitkä avoliitto kariutuu pian avioliitoksi vihkimisen jälkeen. Syyt ovat kyllä olleet muualla kuin avioliitossa instituutiona.
-
Minusta on kummatkin ihan ok. Itse kyllä haluaisin avioliittoon sitten aikanaan, mutta avoliitto kai sitä ennen houkuttelisi minuakin. Sen verran modernisoitunut kai olen, että haluan ensin vähän aikaa katsella tilannetta ennen kuin sitoudun, enkä heti syöksyä naimisiin. Kuitenkin jos lapsia tulee, niin sitten ehdottomasti avioliittoon heti haluan.
Olen joskus miettinyt, että on pareja, jotka kymmeniä vuosia avoliitossa ovat. Silloin olisi jo ihan sama virallistaa suhde hiljaisesti ilman kohua ja vaikka kumpikin säilyttäisi oman nimensä, jos ei muuten. Olisi perintöasioidenkin ja sellaisten suhteen parempi. Minulla yksi sukulaispariskunta eli yli 30 vuotta avoliitossa, kunnes toinen kuoli. Onneksi oli kuitenkin lapsi, niin hän peri kaiken ja siten kävi paremmin verotuksen kanssa. Ei ollut mitään riitoja ja sopimus keskinäisestä asunnosta, niin meni kaikki hyvin asuntojen ja muiden suhteen, mutta aina ei ole niin hyvin asiat. Ei kai se loppujen lopuksi pitkässä avoliitossa niin kummoinen asia olisi virallistaa suhde, varsinkin jos on lapsia, kun silloin on kuitenkin jo lasten kautta sidottu tavallaan ikuisesti toiseen. Jokainen tekee kuitenkin omat ratkaisunsa.
-
Susiparina avopuolisoni ja minä elettiin puoli vuotta.
-
Minusta avoliitto ei ole mitään kunnollista jos perheessä on lapsia enemmän kuin ne kaksi lisääntymisikäistä. Lasten turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamiseski tulisi liitto rekisteröidä. Avopuolisolla ei ole mitään oikeuksia jos jotain sattuu. Tuttavani tytär kuoli ja koko omaisuuden perivät hänen vanhemmat ja avopuoliso jäi tyhjän päälle, kun asunto oli tyttären nimissä.
Miettikää nyt pikkuisen järjellä asiaa ja rekisteröikää suhteenne eli vanhalla nimellä menkää naimisiin. Ei sinnä mitään kunnon häitä tarvita.
Ja Juhani on ollut huonona esimerkkinä muille. Hyi Hyi
-
Jos meinaa avoliitossa kauemminkin elää, niin kannattaa kyllä huolehtia siitä että jos jotain jommallekummalle sattuu, niin asiat on hoidettu. Kaikki eivät avoliittoon halua, se mahdollisuus heille suotakoon. Testamentin tekeminen tilanteessa jossa avoliitto on jatkunut pitkään ja sen oletetaan jatkuvan edelleen on hyvin fiksua. Käytännössä useimmat avoparit menevät naimisiin kun odottavat toista lasta (jotain on opittu kun on luettu...). Samaa mieltä kyllä siitä Sepon kanssa, että pidemmän päälle avioliitto on kaikkien kannalta se fiksumpi systeemi.
-
Niin ja vaikka olisi paperit kunnossa, niin perintöverot on korkeinta luokkaa, kun on kyseessä avoliitto. Puolisot ovat silloin lain edessä toisilleen täysin ulkopuolisia, eivät puolisoita, eivät lapsia, jopa sisarten lapset menevät edelle. Serkut taitaa olla myös siinä korkeimmassa veroluokassa eli ulkopuolisia ihmisiä kuten avopuolisotkin, mutta en ole varma.
Ja Seppo sanoikin jo, ettei tarte isoja häitä, nimenkin voi nykyisin säilyttää, niin mikä siinä on esteenä. Mutta ihmiset ovat erilaisia ja se suotakoon.
-
Serkut on kyllä vieraita, eivät saa perintöäkään kuin testamentin kautta. Avopuoliso taas maksaa muistaakseni perintöveroa ensimmäisessä luokassa, jos on yhteisiä lapsia...
-
Serkut on kyllä vieraita, eivät saa perintöäkään kuin testamentin kautta. Avopuoliso taas maksaa muistaakseni perintöveroa ensimmäisessä luokassa, jos on yhteisiä lapsia...
No sittenpä ei taida olla juridisia esteitä avoliitolle, jos vain on tehty paperit, että kuka perii mitä, kun ei perintöä automaattisesti tule. Mutta silti itse aion avioliittoon, kun se oikea osuu kohdalle.
-
hyvä juttu
-
Vastustan avoliittoa. Perusteluja tähän suuntaan on koottu Markus Kolsin teoksessa, johon viittaan.
http://users.tkk.fi/~mkolsi/avoliitto.html
Ja sitten vielä vähän avautumista.
Melko liberaaleja käsityksiä vaikuttaa nimittäin tämän foorumin käyttäjillä olevan tästäkin aiheesta (ei tosin mikään yllätys). Yleisesti ottaen kummastelen, mikä idea ja tarkoitus on kristillisyydellä, josta on kaikki käskyt ja kiellot poistettu ja eletään niinkuin siat pellossa. Suvaitaan kaikkea mahdollista, ja ainoa synti, joka synniksi saarnataan, on ulkokultaisuus. Jos haluat tehdä näin, tee niin, muuten olet ulkokultainen fariseus. Kyllä sellaisesta elämänmenosta puuttuu todella se Kristuksen sisällinen tunto, ja on aika kauas ajauduttu Jumalan tarkoituksesta. Parempi silloin olisi mielestäni luopua kokonaan kristillisyyden rudimentista ja olla ihan rehdisti ja reilusti kylmä, sen sijaan että olisi vain penseä nimikristitty.
-
Jos haluat tehdä näin, tee niin, muuten olet ulkokultainen fariseus.
Mit? Eikö ulkokultaisuus ole jotain semmosta että on "mukahyvä", tai siis että kyllä se mun mielestä olis että on parempi olla edes vähäsen kiva mutta ei kai kukaan siihen kovin hyvin pysty ja ulkokultanen ihiminen sitte väittää pystyvänsä. Tai siis... No, anti olla.
-
Melko liberaaleja käsityksiä vaikuttaa nimittäin tämän foorumin käyttäjillä olevan tästäkin aiheesta (ei tosin mikään yllätys). Yleisesti ottaen kummastelen, mikä idea ja tarkoitus on kristillisyydellä, josta on kaikki käskyt ja kiellot poistettu ja eletään niinkuin siat pellossa. Suvaitaan kaikkea mahdollista, ja ainoa synti, joka synniksi saarnataan, on ulkokultaisuus. Jos haluat tehdä näin, tee niin, muuten olet ulkokultainen fariseus. Kyllä sellaisesta elämänmenosta puuttuu todella se Kristuksen sisällinen tunto, ja on aika kauas ajauduttu Jumalan tarkoituksesta. Parempi silloin olisi mielestäni luopua kokonaan kristillisyyden rudimentista ja olla ihan rehdisti ja reilusti kylmä, sen sijaan että olisi vain penseä nimikristitty.
Jos sitä nyt liberaalilta puolelta sen verran kuittaisi, että minusta kirkko ja nämä ah niin vanhurskaat suunnat ovat esimerkiksi homojen vainossaan eläneet kuin siat pellossa. Tai pahemmin. Tähän voisi lisätä pitkän listan muita vainojen kohteita aina noidista alkaen. Voisi sanoa, että mitä "puhtaammiksi" itsensä nähdään niin sitä kylmemmin lyödään omia jäseniä, minkä jäljiltä löytyy todella monta särjettyä ihmistä tästäkin maasta. Niin että olisin varovainen noitten leimakirveitten heittelyssä - toki rakastava asenne voi yhdistyä konservatiivisiinkin käsityksiin, mutta mistä ihmeestä johtuu se että niin usein ei? Eikö tämä oma hyväksi todettu vanhurskaus ja puhtaus sitten johdakaan rakastavaan asenteeseen muita - tai siis niitä toisia varsinaisia - väärintekijöitä kohtaan?
-
Vastustan avoliittoa. Perusteluja tähän suuntaan on koottu Markus Kolsin teoksessa, johon viittaan.
En suoraan sanottuna jaksanut alkaa lukea tuota teosta (johdannon sentään silmäilin). Jos haluat pönkittää kaksisanaista mielipidettäsi, kirjoita perustelut omin sanoin ja sellaiseen tiheyteen, että niitä jaksaa tällaisella keskustelupalstalla lukea.
Kaiken kaikkiaan Raamatun opetus avioliitosta ei mielestäni ole ihan niin yksioikoista kuin jotkut kristityt haluavat ajatella. Kaikkia avioliittoon liittyviä ajatuksiamme ja odotuksiamme ei voi perustella Raamatulla.
Kannatan avioliittoa. Kannustan avoliitossa eläviä miettimään parisuhteensa vakinaistamista; minusta on hassua, että yhdessä voidaan ottaa miljoonan mummonmarkan asuntolaina tai tehdä lapsia, mutta naimisiinmeno on samalla liian iso kynnys.
Ehkä avioliitosta on tehty liian pelottavan vakava sitoumus nykyaikana? Avioliitossa ei saisi epäonnistua, ja se pitäisi solmia vakain aikein.. Ajatellaan, että pitäisi olla varma, että tämä kestää kuolemaan asti.
Kuka siihen pystyy? Voiko avioliiton solmia hieman keveämmin perustein, päivä kerrallaan -periaatteella?
Melko liberaaleja käsityksiä vaikuttaa nimittäin tämän foorumin käyttäjillä olevan tästäkin aiheesta (ei tosin mikään yllätys). Yleisesti ottaen kummastelen, mikä idea ja tarkoitus on kristillisyydellä, josta on kaikki käskyt ja kiellot poistettu ja eletään niinkuin siat pellossa.
Liberaaleja kyllä, mutta rehellisiä. Itse ajattelen, että tahdon noudattaa Jumalan tahtoa pitää tulla ihmisen sisältä eikä ulkoa. Pitää ymmärtää, miksi avioliitto on ihmiselle hyväksi, miksi yhteen ihmiseen sitoutuminen on tärkeää ja terveellistä. Sitä ei aina auta syyttelevä saarnaaminen. Eikä aina välttämättä paljokaan puhe.
-
Kaiken kaikkiaan Raamatun opetus avioliitosta ei mielestäni ole ihan niin yksioikoista kuin jotkut kristityt haluavat ajatella. Kaikkia avioliittoon liittyviä ajatuksiamme ja odotuksiamme ei voi perustella Raamatulla.
Itse haluan taas perustaa elämäni Raamatun opetusten varaan. Esimerkiksi, että avioliitto kuuluu miehen ja naisen välille ja semmoiset asiat, joihin sanotaan suora vastaus Raamatussa. Tulkinnanvaraiset jutut ovat asia erikseen. Kuten juuri naispapit ja sellaiset, joihin ei ole suoraa vastausta. Silloin on tulkinnalla ja kokonaisuuden miettimisellä isompi rooli.
-
Hei Johannes, Raamattuhan on pyhin kirja meikäläiselle, mutta Sehän ollaan otettu 300-luvulla räihjäisten katakombista nostettujen piispojen, pappien ja diakonien toimesta. Se on ihmisten tekoa. :wink:
-
http://users.tkk.fi/~mkolsi/avoliitto.html
Pelottavaa.
Miksi ne jaksaa kirjoittaa tuollaista?
ja
Miksi tällaiset jutut löytyvät aina (miespuolisten) tkk:n opiskelijoiden kotisivuilta?
Olen aina ajatellut niin, että avoliitossa ollaan sitten kun pari itse alkaa puhua itsestään avoparina, ja suhteestaan avoliittona. Olen aina kokenut avoliitto-sanan hieman typeränä. Itse en haluaisi puhua "avomiehestäni" tai siitä että olisin "avoliitossa". Minua hämmästytti vähän aikaa sitten 19-vuotias ihminen, joka puhui entisestä avomiehestään.
Mielestäni kyse on lähinnä vain tyttöystävistä tai poikaystävistä, tai sitten parista joka ei jostain syystä tahdo mennä naimisiin koskaan. Ehkä olen jotenkin ajatellut sen niin, että ne jotka eivät ikinä aio mennä naimisiin, puhuvat avoliitostaan, mutta että se kuulostaa typerältä, jos pari ensin puhuu avoliitostaan, mutta kuitenkin aikoo joskus "päivittää" avoliittonsa avioliitoksi. Silloin se avoliitto-osio tuntuu vähän sellaiselta leikkiavioliitolta.
Tietenkin tässä on se ikävä puoli, että muut (esim. Kela) alkavat puhua avoliitosta, vaikka itse olisikin mielestään vasta asumassa poikaystävänsä tai tyttöystävänsä kanssa :/
Olen aina ollut sitä mieltä, että avioliitto ei sinänsä muuta mitään kahden ihmisen suhteessa, muuta kuin sen että se on sinetti sille. Joillekin vain lain ja yhteiskunnan kannalta, toisille taas lisäksi siunaus Jumalalta. Suhteen täytyy olla jo ennestään niin vahva kuin "tarvitaan", avioliitto on vain silkkirihma parin ympärillä, ei mikään ranteenpaksuinen kettinki viidellä munalukolla, joka sitoo parit toisiinsa, ja estää kaikkea pahaa tapahtumasta.
En tarkoita tällä sitä, että suhteen tulisi olla valmis naimisiin mentäessä. Varmasti ihmiset ja suhde vain kehittyvät vuosien kuluessa.
Tarkoitan sitä, että naimisiinmeno ei korjaa mitään suhteen jo olemassa olevia ongelmia.
Yhteenvetona voisin sanoa että hyväksyn avoliiton, siis sen että asuu yhdessä jonkun kanssa ennen avioliittoa, tai ilman avioliittoa.
Itse ehkä haluaisin avioliittoon joskus sen takia, että olisi varmaan helpompaa ja vähän turvatumpaa (lain kannalta), jos suhde on virallinen.
Vakuuttavat perustelut!
Muuten alfa-naaraana olo ei minua suuremmin haittaisi :)
-
Yleisesti ottaen kummastelen, mikä idea ja tarkoitus on kristillisyydellä, josta on kaikki käskyt ja kiellot poistettu ja eletään niinkuin siat pellossa.-- Parempi silloin olisi mielestäni luopua kokonaan kristillisyyden rudimentista ja olla ihan rehdisti ja reilusti kylmä, sen sijaan että olisi vain penseä nimikristitty.
Tämänhän voisi tulkita niin, että näet koko kristittyisyyden sisällön krisityssä moralismissa? Tätä tuskin tarkoitat. Samoin kuin homouden, naispappeuden sun muiden herkullisten kysymysten kohdalla ei ymmärtääkseni ole mitään yksiselitteistä raamatunkohtaa, jossa kerrottaisiin, miten kristityn tulee elää.
Minä en pysty ymmärtämään sellaista moralismia joka kopioitaisiin joidenkin muiden heikkojen ihmisten epämääräisistä ja epäpuhtaista tulkinnoista (joita ihmisten näkemykset aina ovat). Jos saan jostain yksiselitteisen todistusaineiston, jonka mukaan Nasaretin mies sanoi: "Tappakaa kaikki juutalaiset, vaientakaa kaikki naiset, kieltäkää homoliitot, suostukaa johonkin ihmisten muodostamaan juridiseen ylöskirjaukseen ennen kuin pistätte hässien", niin sitten minun täytyy arvatenkin lakata kutsumasta itseäni kristityksi, sillä Jumala, johon uskon, on jotain ihan muuta kuin tällaisen Kristuksen isukki.
-
Hei Johannes, Raamattuhan on pyhin kirja meikäläiselle, mutta Sehän ollaan otettu 300-luvulla räihjäisten katakombista nostettujen piispojen, pappien ja diakonien toimesta. Se on ihmisten tekoa. :wink:
Itse en voi ajatella noin. Ihmisten tekoa kyllä, mutta Jumalan sanelemaa (ei liian kirjaimellisesti saa ottaa). Olen aina ajtellut, että jos tuolle linjalle mennään, että poimitaan kaikki kivat asiat, niin ei ole sekään oikein. Entäs jos joku ei halua uskoa tähän Lutherin oivallukseen, että ihminen palastuu yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden? Sekin on vain "ihmisten ajatus". Tai että Jeesus on Jumalan poika, emmehän me voi varmaksi tietää. Pahinta on mielestäni tuommoinen, että luetaan Raamattua valikoiden sieltä itselle kivat kohdat ja jos jokin kohta on omaa maailmankuvaa vastaan, niin sanotaan, että se on ihmisten keksintöä tuo kohta. Siis voivathan jotkut pystyä tuohon, mutta itseni kohdalla ei onnistu. Minun on pakko joko uskoa kaikki tai sitten ei mitään.
Tietysti myönnän, että on paljon tulkinnanvaraisuuksia, kuten vaikkapa juuri naisten asema kirkossa. Silloin pitää vain lukea kokonaisuus ja itse ajattelen, että mikä estäisi kun ei selkeästi sanota juuta eikä jaata, mutta on parempi (siis tykkäisin), että suurin osa papeista on miehiä. Joku muu voi tulla toisenlaiseen lopputulokseen.
Toinen asia on sitten, että esim. samaa sukupuolta olevien kohdalla taas sanotaan (ainakin itse käsitän niin) selkeästi, että avioliitto kuuluu miehen ja naisen välille ja muut tavat ovat väärin. Sitten jos haluaa laittaa Raamatun kohtia (puhun Uudesta testamentista) arvojärjestykseen, niin voihan siitä vaikka millaisia johtopäätöksiä vetää, mutta en haluaisi lähteä sille linjalle. Itse suhtaudun niin, että kaikki ihmiset pitää Jeesuksen ohjeen mukaisesti hyväksyä ja rakastaa, mutta vääriä tekoja ei tarvitse hyväksyä. Mutta, kaikki riippuu taas Raamatun lukijasta...jälleen kerran!
-
Hei Johannes, Raamattuhan on pyhin kirja meikäläiselle, mutta Sehän ollaan otettu 300-luvulla räihjäisten katakombista nostettujen piispojen, pappien ja diakonien toimesta. Se on ihmisten tekoa. :wink:
Tietysti myönnän, että on paljon tulkinnanvaraisuuksia, kuten vaikkapa juuri naisten asema kirkossa. Silloin pitää vain lukea kokonaisuus ja itse ajattelen, että mikä estäisi kun ei selkeästi sanota juuta eikä jaata, mutta on parempi (siis tykkäisin), että suurin osa papeista on miehiä. Joku muu voi tulla toisenlaiseen lopputulokseen.
Kyllähän sinä astut tälle liberalismin lavealle tielle, kun edes puhut tulkinnasta ja moniselitteisyydestä. Tosin mikä tahansa teksti vaatii tulkintaa, kuten näemme fundamentalismin monista keskenään sotivista haaroista vaikka kaikki yhdessä kuorossa väittävätkin olevansa jonkin myyttisen "kirjaimellisen" tulkinnan kannalla. Mitä tulee "mukavien" kohtien valitsemiseen niin itse suhtaudun Raamattuun etiikan ja moraalin valossa - jos siellä löytyy epämoraalisia kohtia kuten naisien ja seksuaalisten vähemmistöjen vastaisuus, pidän niitä kohtia erityisen selvinä ihmisen töinä. Jeesuksesta sieltä välittyy sellainen kuva, että vähän epäilen kirkon sensuroineen hänen radikaaleja puoliaan, mutta kuitenkin joutuneen päästämään läpi armon universaalin sanoman. Monesti joudumme toteuttamaan Jeesuksen opetuksia kirkosta ja perinteisestä teologiasta huolimatta. Kuten nyt homoliittojen kohdalla.
-
No joo, myönnetään, että tulkitsen joitakin Raamatunkohtia. Ei kai mitään kirjaa pysty lukemaan, jos ei kohtien merkityksiä mieti. Kuitenkin itse pyrin välttämään liiallista tulkintaa niin, että merkitys muuttuu jopa päinvastaiseksi. Jos on tasapeli, eli kolme kohtaa vastustaa vaikkapa hyppynarulla hyppelyä ja kaksi puoltaa, niin silloin pyrin välttämään hyppynarulla hyppelyä. Että sillein. Näitä on niin vaikea omia ajatuksia sanoiksi pukea. Yritän kuitenkin itse mahdollisimman vähälle jättää yltiöpäisen tulkitsemisen. No, se on tietysti, että Uusi testamentti menee aina Vanhan testamentin edelle, mutta kun jo uudessa on ristiriitaisuuksia...silloin se on vain mentävä enemmistön äänellä eteenpäin...
-
Ei ole helppoa tuo Raamatun luku....aika hassulta tuntuisi ajatus, että sieltä yhden lauseen irrottaisi ja siitä tekisi uuden säännön elämäänsä. Monesti huomaa tuollaista tapahtuvan joillekin. Ja monille Raamattu tuntuukin olevan lähinnä väline, jolla voi todistaa homoliitot ja avoliitot sun muut vääryyksiksi. Aina jaksaa ihmetyttää, että nuo sivuseikat ovat joillekin niin terävä piikki lihassa.... :evil: :evil:
-
No ei se ainakaan minun elämä ole niistä kiinni... kunhan itse pidän nuorat mielestäni suorina! Avoliitot hyväksyn, vaikka parempi olisi tietysti avioliitto, vanhanaikainen kun olen. Kuitenkaan siihen en sano mitään, se on jokaisen oma asia, ja minulle yksi hailee. Homoliitot on asia erikseen, kun Raamatussa ei sanota missään, että samaa sukupuolta olevat voisivat olla pari, vaan systemaattisesti vain kielletään asia. En itse pysty lukemaan Raamattua niin, että osa kohdista olisi luettava merkitykseltään päinvastaisiksi, koska nykyinen yhteiskunta niin haluaa. Toiset asiat kun ovat systemaattisesti samalla kannalla, juuri toisella kannalla kuin nykyinen yhteiskunta, esimerkiksi juuri homoliitot ja sitten lepopäivän pyhittäminen. Jälkimmäiseen Raamattu toki antaa luvan poiketa, jos sen avulla tekee hyvää toisille. Mutta, eipä taida sekään minulle kuulua, kunhan vain itse elän niin kuin oma moraalini sanoo. Samoin eipä taida kovin moni muukaan asia kuulua minulle, kunhan vain itsestäni huolen pidän ja hädänalaisia autan. Itselleenhän ihmiset kaiken lopulta tekevät.
-
Toiset asiat kun ovat systemaattisesti samalla kannalla, juuri toisella kannalla kuin nykyinen yhteiskunta, esimerkiksi juuri homoliitot ja sitten lepopäivän pyhittäminen. Jälkimmäiseen Raamattu toki antaa luvan poiketa, jos sen avulla tekee hyvää toisille.
Taisit sanoa jotakin todella terävää - nimittäin tuon esimerkin toiselle hyvä tekemisestä. Ajattelisin, että se toiselle hyvän tekeminen olisi mitä parhain peruste puoltaa homoliittoja. Se kun kuitenkin on Jeesuksen opetuksessa keskeisellä sijalla.
Alkuperäiseen aiheeseen vielä: luulen, että olisin vahvasti avioliiton/rekisteröidyn parisuhteen kannalla, jos minut olisi sellaiseen malliin kasvatettu. Meille mahdollisesti rekkariin menijöille vain ei ole sitä vaihtoehtoa niin kovasti tuputettu. Rekisteröityä parisuhdetta on ajateltu lähinnä sen tuomien perintö- ym. etujen kannalta, ei niinkään sitoutumisen kannalta. Toki monet parisuhteensa rekisteröineet ovat sitoutuneet ja asuneet aikaisemmin pitkään yhdessä.
Hmmm... Onkohan joku rekkarisuhteelleen siunauksen saanut odottanut alttarille saakka? ;) Tai muuttanut yhteen vasta sitten? Senhän pitäisi oikeastaan olla ihan realistinen vaihtoehto...
-
Lyhyesti ja ytimekkäästi kannatan avioliittoa kaikissa tapauksissa ja kannatan kirkollista avioliittoa papin siunaamana.
Eiköhän se järjestyne kaikille, kun aikaa taas kuluu. Tämä homma muistuttaa elefantin syömistä "pala palalta". Olen itse puhdas hetero, mutta olen oppinut tämän elämän ja Jumalan, avulla ettei ole yhtä ainoaa oikeaa muotoa ja varsinkaan ei pidä olettaa edustavansa sitä ainoaa oikeaa. Kaikki, jotka sanovat olevansa ainoita oikeita tai olettavat tietävänsä sen ovat väärässä oli kysymys mistä tahansa. Onnea matkaan onnenne puolesta taistelevat
-
Kysymykseen vastaan, sallinhan minä, vaikkei minun sallimiseni yhtään avoliittoa mihinkään suuntaan hetkauta.
-
Periaatteessahan avioliittoon vihkiminen taitaa olla pelkkä muodollisuus. Pohjimmiltaan kahden ihmisen välinen liitto muodostuu siitä, että he päättävät olla yhdessä, eikä siinä seremonioilla ole paljon merkitystä - lukuunottamatta ehkä rukousta.
Minä olen kuitenkin muutaman muun tapaan vanhanaikainen ja kannatan avioliittoa. Jos pari julkistaa yhteenmenonsa kaiken kansan edessä ja pyytää samalla sille vielä Jumalan siunausta, niin kyllä siinä minusta tulee aika hyvä alkusysäys onnelliselle liitolle. Lisäksi se pakottaa osapuolet miettimään suhteensa vakavuutta, eli päätöstä ei tehdä yhtä kevyin perustein kuin avoliiton tapauksessa. En varsinaisesti vastusta aviotonta yhdessä asumista (syyn mainitsin alussa), mutta siinä on kuitenkin se tietty epäilyksen mentaliteetti, joka avioliitossa sentään edes yritetään heittää sivuun.
Enpä kyllä voi sanoa tietäväni näistä asioista mitään - enhän ole edes ikinä seurustellut kenenkään kanssa! Ehkä on parasta vain sanoa, että kukin tehköön oman harkintansa mukaan.
-
Periaatteessahan avioliittoon vihkiminen taitaa olla pelkkä muodollisuus. Pohjimmiltaan kahden ihmisen välinen liitto muodostuu siitä, että he päättävät olla yhdessä, eikä siinä seremonioilla ole paljon merkitystä - lukuunottamatta ehkä rukousta.
Ei se nyt ihan muodollisuus ole. Onhan avioliitto paitsi kirkollinen, niin myös oikeudellinen asia.
Minä olen kuitenkin muutaman muun tapaan vanhanaikainen ja kannatan avioliittoa. Jos pari julkistaa yhteenmenonsa kaiken kansan edessä ja pyytää samalla sille vielä Jumalan siunausta, niin kyllä siinä minusta tulee aika hyvä alkusysäys onnelliselle liitolle.
Minä kannatan avioliitto ja avoliittoa. Avoliitto on hyvä tapa ottaa selvää toisesta puoliskosta arkielämässä. Jos arjet ja pyhät sekä ylä-. että alamäet toimivat, voi harkita avioliittoa tai jatkaa samaa rataa.
-
Ei se nyt ihan muodollisuus ole. Onhan avioliitto paitsi kirkollinen, niin myös oikeudellinen asia.
Niin, totta kyllä. Tarkoitin, että se on muodollisuus parisuhteen kannalta katsottuna. En ajatellut tässä tuota juridista puolta.
Minä kannatan avioliitto ja avoliittoa. Avoliitto on hyvä tapa ottaa selvää toisesta puoliskosta arkielämässä. Jos arjet ja pyhät sekä ylä-. että alamäet toimivat, voi harkita avioliittoa tai jatkaa samaa rataa.
Onhan se niinkin. Mutta jos tuo kokeilu päättyykin eroon, niin siinä tavallaan putoaa korkeammalta kuin "tavallisessa" seurustelussa. Ja avioliitossahan toisaalta luvataan rakastaa puolisoa myötä- ja vastoinkäymisissä.
Tietysti avioliittokin voi päättyä eroon (ja monesti päättyykin), jolloin pudotus on entistä korkeampi. Jotenkin vain tuntuu, että kun vakavalla mielellä lupaa pysyä toisen kanssa yhdessä loppuun asti, niin liitolla on paremmat edellytykset kestää, kun verrataan ajatusmalliin "katsotaan nyt, mitä tästä tulee".
-
Tietysti avioliittokin voi päättyä eroon (ja monesti päättyykin), jolloin pudotus on entistä korkeampi. Jotenkin vain tuntuu, että kun vakavalla mielellä lupaa pysyä toisen kanssa yhdessä loppuun asti, niin liitolla on paremmat edellytykset kestää, kun verrataan ajatusmalliin "katsotaan nyt, mitä tästä tulee".
Erosin varsin kivutta ex-vaimostani, joka oli pappi. Eron syy oli lähinnä se, että työskentelin toisella paikkakunnalla ja kun viikonloput olin kotona, oli vaimo taas töissä. Emme oikeastaan tavanneet kuin iltaisin tai öisin. Ex-vaimoni on paras ystäväni ja pidämme systemaattisesti yhteyttä. Hän kysyy minulta neuvoja arkiasioissa, minä samoin.
Lasten kannalta huono avioliitto on huonompi kuin hyvä ero. Minun osaltani ero toimi hyvin. Ex-vaimoni ei ole koskaan lapsille kyseenalaistanut minua isänä eikä persoonana enkä minä häntä äitinä. Päinvastoin olemme kilvan kehuneet lapsillemme, kuinka hyviä äiti ja isä ovat. Ja voin huoletta sanoa, että lapsemme eivät ole kärsineet erostamme. Eron jälkeen en ollut katkera. Huomasin, että elämä oli edelleen edessä ja ihmettely siitä, mitä isona teen, jatkui normaaliin tapaan. :wink:
-
Mukava kuulla, Salis, että selvisitte erosta noinkin tyylikkäästi.
Eihän näistä voi koskaan mitään yksiselitteistä totuutta lausua. Omalla kohdallani suhtaudun asiaan, niin kuin edellä kirjoitin, mutta tietenkään se ei välttämättä ole muille paras mahdollinen ajattelumalli. Omantunnon mukaan tässä on kai vain yritettävä mennä itse kunkin.
-
Itse en vastusta avoliittoa mutta suosittelen avioliittoa.
Itse en aikoinaan edes vakavasti harkinnut avoliittoa, en olisi osannut asua yhdessä ilman sitä kuuluisaa papin aamenta. Sen verran yksinkertainen olen. Onneksi vaimokin oli samaa mieltä, eikä repinyt sänkyynsä väkisin!
-
Niin. Ihmisestä ja ihmisistä on kyse, vastuusta kai lähinnä. Avoliitossa olen elänyt, kihloissa kauan, ja naimisissa olen nyt ollut vuosikausia. Jos nyt tiivistäisi: ei se sormus purista... Saa se olla ikuista, mutta päivää kerrallaanhan tässä kai kumminkin: joka päivä ainakin pitää... pitäisi... parannusta tehdä. Kasvun paikka tämä kumminkin on ollut, kulkija jäi kotilieden ääreen.
-
Sallin sen täysin. Tunnenkin harvinaisen monta jotka elävät erittäin onnellista avoliittoa.
-
Niin tuosssa pientä pohdintaa- Sallitko avoliiton vai oletkö sitä vastaan?
Avoliitto ei kuulu luterilaista uskoa tunnustavalle kristitylle. Maassamme ennen uskonnonvapauslakia, joka säädettiin vuonna 1923, avoliitot olivat kiellettyjä, ja tahallisesti susipareina elävät, jotka kieltäytyivät kirkkohäistä, tuomittiin oikeudessa avioliittoon ilman papin aamentakin silloisen lain nojalla. Maassamme salavuoteuskin eli naimattomien miehen ja naisen välinen haureus oli rikos vuoteen 1926 asti.
-
Minusta avoliitto ei ole mitään kunnollista jos perheessä on lapsia enemmän kuin ne kaksi lisääntymisikäistä. Lasten turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamiseski tulisi liitto rekisteröidä. Avopuolisolla ei ole mitään oikeuksia jos jotain sattuu. Tuttavani tytär kuoli ja koko omaisuuden perivät hänen vanhemmat ja avopuoliso jäi tyhjän päälle, kun asunto oli tyttären nimissä.
Miettikää nyt pikkuisen järjellä asiaa ja rekisteröikää suhteenne eli vanhalla nimellä menkää naimisiin. Ei sinnä mitään kunnon häitä tarvita.
Ja Juhani on ollut huonona esimerkkinä muille. Hyi Hyi
Juuri näin! Mielestäni avoliittolaisten ja eronneiden kristittyjen olisi hyvä pitää matalaa profiilia ja mennä vihille maistraatissa. Morsiamille ei enää kuulu häähuntu eikä valkoinen hääpuku, koska perinteisesti huntuun ja valkoiseen hääpukuun saivat pukeutua vain neitsyet.
-
Avoliitto ei kuulu luterilaista uskoa tunnustavalle kristitylle. Maassamme ennen uskonnonvapauslakia, joka säädettiin vuonna 1923, avoliitot olivat kiellettyjä
Jos vanhoihin jo kumottuihin lakeihin mennään vetoamaan, niin muistettakoon, että ennen vuoden 1734 lakia vihkiminen ei ollut pakollista. Avoliittokiellon aika on siis vain vaihe maamme luterilaisessakin historiassa.
Tai, jos tarkempia ollaan, ei eroteltu vihittyjä ja vihkimättömiä pareja, vaan nämä olivat lain edessä aviopareja yhtä lailla. Avioliittoon riitti osapuoletan vapaa tahto, julkilausuttu ilmoitus ottaa toinen puolisokseen ja yhdessä vietetty yö. Pappia tai maistraattia ei tarvittu.
Katolisella ajalla kirkon avioliittokäsitys oli edistyksellinen, sillä se korosti puolisoiden oman tahdon merkitystä. Ilman sitä kysymys ei ollut oikeasta avioliitosta (papin siunaus siis ei ollut olennainen). Avioliitto oli puolisoiden välinen henkilökohtainen suhde ja myös sakramentti, jonka puolisot jakavat toisilleen. Ajan maallisen tulkinnan mukaan se on sukujen välinen liitto, ja etenkin merkittävät suvut solmivat suhteita naittamalla tyttäriä (ja vähän poikiakin) keskenään. Tätä vastaan kirkko kävi, eikä sitä nurinoitta hyväksytty silloinkaan.
Nykyinen avoliitto, jonka yhteiskunta ainakin joissakin tilanteissa tunnustaa, on siis perinteinen (läntisen kristikunnan) kristillinen avioliitto!
("Yhteiskunnan tunnustaminen" tarkoittaa paitsi juridisia asioita, myös sitä että muut tietävät että osapuolet eivät ole ns. vapailla markkinoilla. Itäisessä kristikunnassa voivat asiat olla toisin; sikäläistä avioitumishistoriaa en tunne. Jos siellä on avioliittoon vihkiminen papin jakama sakramentti niin vihkitoimituksen olettaisi olevan pakollisempi kuin lännessä.)
-
Olen joskus miettinyt, että on pareja, jotka kymmeniä vuosia avoliitossa ovat. Silloin olisi jo ihan sama virallistaa suhde hiljaisesti ilman kohua ja vaikka kumpikin säilyttäisi oman nimensä, jos ei muuten. Olisi perintöasioidenkin ja sellaisten suhteen parempi.
Avioliitosta syntyy puolisoa koskeva elatusvelvollisuus, joten ruviköyhien kannattaa pysytella avoparina. Se on sosiaalitukiteknisesti toisinaan kannattavampaa. Eipä silloin perinnöstäkään mitään ongelmaa pääse tulemaan, jollei mitään omista.
-
Jos vanhoihin jo kumottuihin lakeihin mennään vetoamaan, niin muistettakoon, että ennen vuoden 1734 lakia vihkiminen ei ollut pakollista. Avoliittokiellon aika on siis vain vaihe maamme luterilaisessakin historiassa.
Tai, jos tarkempia ollaan, ei eroteltu vihittyjä ja vihkimättömiä pareja, vaan nämä olivat lain edessä aviopareja yhtä lailla. Avioliittoon riitti osapuoletan vapaa tahto, julkilausuttu ilmoitus ottaa toinen puolisokseen ja yhdessä vietetty yö. Pappia tai maistraattia ei tarvittu.
Kiitos oikaisusta. :)
"Harva tietää, että kirkollinen vihkiminen määrättiin vasta vuonna 1734 suomalaisen avioliiton pakolliseksi sinetiksi. Luterilaisen kirkon avioliittomonopoli piti pintansa varsin lyhyen ajan, vajaat kaksi vuosisataa. Siviiliavioliitto laillistettiin Suomessa vuonna 1917."
Lähde: https://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/603377/Suomalainen+avioliitto+ja+historia