Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Leena - 23.01.10 - klo:14:09
-
- Kysyn kn en tiedä... Kuin on. Joka herätysliikkeellä näyttävät olevan omat initiaatiomenonsa; körteillä niitä on (onko?) edustanut joskus muinoin kai jokin mitä "heräämiseksi" nimitetään, siitä liikkeelle nimikin, ja puvun ottaminen, josta paremmin tunnettu nimi. Jossakin puhutaan "uskoontulosta", no yksi lysti. Jokainen varmaan käsittää mitä etsin. Mikä on oikein ilmaus, tai kuinka nimittäisin oikein jonkinlaista kai sitten "etsimiseen heräämistä" täällä liikkuessani? Kun se tuntuu olevan krooninen tila... tai iskee tämän tästä... se, jokseenkin kai että "Sinun armosi on parempi kuin elämä..."
Käsitän mielestäni, mitä tarkoitetaan tuolla omavanhurskauden ja ylpeyden välttämisellä, joskaan en olisi siitä niin hirveän huolissani, Jumala erilaisten elämänkohtaloiden kautta pystyy kyllä korkeuksista pudottamaan ne, joiden mielen rakenne sen kestää --- ja varmaan armahtaa niitä, jotka eivät kestäisi sitä, että edes jollakin tontilla "pätevät..." Hän taitaa muistaa meidät tomuksi, jos se meiltä joskus pääsisi unohtumaan. Mutta totta ihmeessä on helpottavaa jos ja kun ei tarvitse esitellä armolahjojaan tai kaupita Hengen hedelmiä.
Samoin en pitäisi siitä, että minun "uskoontuloani" tentattaisiin, kun nyt on paljon muutakin, mistä en noin vain ala tuntemattomille tiliä tehdä. Mutta kuinka nimittää tässä porukassa oikein ja ketään tietenkään lokkaamati myös, tilannetta josta itsensä löytää tämän tästä: On vain kuin kysymässä, mistä minä löydän armollisen Jumalan, ja onko Hän minulle armollinen. Useimmat meistä on kastettu, ja useimmat taitavat osata vedota Jeesukseenkin. Mistä sitten tämä ikävä, ja kokemus, kuin tämä ei riittäisi? Puhutaan synnistä, siis paljosta, joka erottaa ihmisen Jumalasta, epäilen voinko kaikkea edes nähdä.
Kadehdin usein sen virren kirjoittajaa, joka sanoo: ...valoa vaikken näekään, sen TIEDÄN loistavan. Mistä hän sen tietää? Okoon tämä elämä muuten miten on, eihän muulla lopulta ole merkitystä.
-
Kadehdin usein sen virren kirjoittajaa, joka sanoo: ...valoa vaikken näekään, sen TIEDÄN loistavan. Mistä hän sen tietää? Okoon tämä elämä muuten miten on, eihän muulla lopulta ole merkitystä.
En näe minäkään. Olisiko tässä kuitenkin jotain häivähdystä siitä miksi näin on?
"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" ?
-
- On vain kuin kysymässä, mistä minä löydän armollisen Jumalan, ja onko Hän minulle armollinen. Useimmat meistä on kastettu, ja useimmat taitavat osata vedota Jeesukseenkin. Mistä sitten tämä ikävä, ja kokemus, kuin tämä ei riittäisi? Puhutaan synnistä, siis paljosta, joka erottaa ihmisen Jumalasta, epäilen voinko kaikkea edes nähdä.
Mielestäni herännäisyys korostaa yksinkertaista uskoa, josta on riisuttu myytit ja mystiikka, juhlalliset menot ja krumeluurit. Herännäisyys korostaa Jumalan kaikkiavaltiutta suhteessa ihmiseen: Ihminen on vain kurja ja vaivainen syntinen, jonka vain Jumalan rakkaus ja armo voivat pelastaa. Herännäisyys ei anna toivoa sille, joka luulee saavansa taivaspaikan jatkuvilla uskonteoilla. Ihminen voi vain uskoa Kristukseen ja nöyristyä Jumalan eteen armon kerjäläisenä. Tämä on yhden körtin tulkinta herännäisyydestä
-
Ikävöihän ihminen perille, vaikka uskookin olevansa oikealla tiellä sinnepäin menossa.
-
Vallankin jos pimeässä ajelee on todella kiva päästä perille. Kauniilla ilmalla, upeissa maisemissa on kivaakin ajella.
Kuuntelin radiojumalanpalvelun Turun tuomiokirkosta. Torkuin, mutta kuulin kun saarnaaja sanoi Wilhelmi Malmivaaran sanoneen; ihmisen ja Jumalan välissä on vain Kristus!
-
Ikävöihän ihminen perille, vaikka uskookin olevansa oikealla tiellä sinnepäin menossa.
Näin aina. Se Gierzin kirja ei ollut hullumpi. Montako kertaa minun sitten on käännyttävä? Niin monta, kuin sinulla on elinpäiviä! Ja siitä huolimatta se kääntyminen ei sinua pelasta, mutta suo ehkä mielellesi hieman lohtua, jos kääntyillessäsi vauhkona tulet edes välillä vahingossa huomanneeksi, kuka sinut pelastikaan...vapaa sitaatti....näin tämä jokseenkin menee...
Joskus pitelee hiljaista, niin sanoakseni, jo tuon "oikean tien" kanssa. En voi sitä itse tietää, en edes sitä.
-
Minusta tuo kääntymys on vähän ylikorostettu juttu. Ehkä siksi että pietismissä sitä on pidetty niin vahvasti esillä. Kääntymyshän ei ole varmaankaan Jumalaa varten tehtävä vaan itseämme? Samalla ymmärrän että kääntymys on sellaiselle joka on kulkemassa totaalisesti väärään suuntaan. Ethän esim. sinä Ikävöivä, ole väärään suuntaan menossa vaan käytät lähes kaiken aikasi pohtiaksesi iäisyyskysymyksiä ihan vakavalla mielellä, vai olenko tulkinnut vietisi aivan metsään? Mihin sellainen ihminen tarvitsee kääntymystä? Onko kääntymys jokin keino kokea lisää Jumalan läsnäoloa? Jos näin on, miksi pitää kokea jotain? Eikö pelkkä paljas usko riitäkään? vai vastaako pietismin perinne tähän että paljas usko on pelkkää pään tietoa ja tekee eron "aivun uskon" ja "sydämen uskon" välillä?
Kuinka syvään perimäämme on juurtunut pietismin hapatus joka ei anna meidän olla ihmisiä ja kristittyjä vaan vaatii lämminhehkuista ja tuntuvampaa "sydämenuskoa"?
-
Eihän sitä tietä tiedäkään, siksi tarvitaan uskoa. Jos sitäkään ei ole, kiertää eksyneenä ympyrää.
-
Kiitos Jampe! Näin luulen olevan. Kun nuorena saa päähänsä että pitää "kääntyä" niin maaperä on kiinnostavalle (uhhuh) kasvulle aika lailla altista, ja...no niin. Pitäisi aikuistua, sitä mieltä vahvasti olen. Eikä tuosta sovi muutenkaan toisia syyttää.
Mutta hyvä palaute. Luulen, että tämä kuka-sinä-oikein-olit-Herra-Jeesus- projektini, joka seurasi itsestään sitä kuka-kumman-äijä-sinä-Bonhoeffer-olit-projektia joka alkoi Taivas tietää mistä, on saanut omatunnon ellei nyt allergiseksi, niin mielen hätääntyneeksi. Ehkä ei paha - jokin levollisuus minua seuraa - mutta, no niin. Outo juttu. Jeesuksesta tuli äkkiä todellisempi kuin ennen, ja nämä alkoivat elää ihan uusiksi: Sinn armosi on parempi kuin elämä, ja mitä minulla olisi taivaassakaan ilman sinua...vaikka en oikein ymmärrä mitään alun perin tavoitelleenikaan. Kumma juttu, kaikkiaan.
-
Teistä on kuulkaa ollut lohtua minulle.
-
Eihän sitä tietä tiedäkään, siksi tarvitaan uskoa. Jos sitäkään ei ole, kiertää eksyneenä ympyrää.
Tuli mieleen Kari Haapalan biisi 'Minne tie vie':
Mikä on määrä, matkani reitti, mikä on hohtava maa?
Mikä on este, kahle ja seitti, miksi en mennyksi saa?
---
Kyselin tiestä viimeisen kerran, taas saman vastauksen sain.
Tietä on käyty, jäljet on Herran. Tarvitsee seurata vain.
----
Minne tie vie, sinne mennä tahdon, olen matkalla mielin levollisin.
Minne tie vie, sinne mennä tahdon, etsin Mestarin jäljet taas jostakin.
-
Minne tie vie, sinne mennä tahdon, etsin Mestarin jäljet taas jostakin.[/i]
Eli taitaa joku toinenkin kokea et hukkuivat taas, vaan osaa olla siitä hätääntymättä?
-
Kenen kynästä tämä oli, olisiko Hellaakosken:
'
...etsi en, tähän jään.
Kaipaajat, perin juurin
köyhät, löydetään.
Tätä toivoisin.
-
Eli taitaa joku toinenkin kokea et hukkuivat taas, vaan osaa olla siitä hätääntymättä?
Hukkuvathan ne tuon tuostakin ja itse kultakin - omapäistä etsimistä enemmän ajattelen että meidät poimitaan ja ohjataan takaisin oikealle tielle aikamme harhailtuamme...
-
Hukkuvathan ne tuon tuostakin ja itse kultakin - omapäistä etsimistä enemmän ajattelen että meidät poimitaan ja ohjataan takaisin oikealle tielle aikamme harhailtuamme...
Vähiin muu toivo jääkin, totta. Onnellinen, joka voi sanoa tietävänsä valon loistavan...vaikka niinhän kai tulisi olla. Kai tästä on välillä pääsemättömissä. Mistä minä löydän armollisen Jumalan, ja onko Hän minulle(kin) armollinen?
-
Armollinen Jumala löytää sinut ja on jo löytänytkin, piiloon et pääse. Ja varmasti on.
-
Levon, luottamuksen ja antautumisen kokemus välittyy yhä vahvempana Hellaakosken myöhemmässä tuotannossa. Postuumissa runossaan hän kirjoittaa seestyneesti:
Odottaja
Herra, luoksesi tahdoin,
kättäsi kurkoitin.
Minkäs sille mahdoin
että jo pois putosin,
uuvuin jo puolessa matkan.
Saavuttamattoman
luokse mitenkäs jatkan?
En mitenkään. Odotan.
Minän on oltava aivan
vaiti, paikallaan,
minässä tunnonvaivan
kohdalla odotetaan.
Tietköön löytäjä suurin:
etsi en, tähän jään.
Kaipaajat, perinjuurin
köyhät, löydetään.
(Huomenna seestyvää 1953)
Siis on Aaro Hellaakoskea
-
Kenen kynästä tämä oli, olisiko Hellaakosken:
'
...etsi en, tähän jään.
Kaipaajat, perin juurin
köyhät, löydetään.
Tätä toivoisin.
Ja lisää
Herra, ethän kahlitse siihen raamattuus,
jolla on mustat kannet ja virallisuus.
Onhan tarjolla kirja toinenkin,
joka ei mahdu pöydille, ei lasikaappeihin.
kannet sen avarat niin olkoot kuin on maa,
sisällys niinkuin ilma, joka lintua kannattaa.
sanojen pohjalta huokuu nurmien vihreys,
metsien hämy, ja tuuli, ja ulapan kimmellys,
ihminen mukana olkoon, sitä työtään uurastain,
joka hänelle on suotu, hänelle yksin vain.
Herra, se on hyvä kirja. Mieleeni muistuu nyt:
sitä kuin luin, olet aina hymyten nyökännyt.
-
Hellaakoski oli biologi. :icon_cool:
-
Hellaakoski oli biologi. :icon_cool:
Näin. Käsitteleehän hän mm. haukan lentoa, myyrän koheltamista, satakielten ja muurahaisten laulua ja surviaisten tanssia. :icon_wink: Mutta oikeasti hän oli ekologi (maantieto ja luonnonhistoria). :icon_lol:
-
Aika pätevä ukko. :)
-
Tämän sunnuntain evankeliumikirjan otsikkoon: "Jeesus herättää uskon". Tarvitaanko enää muuta?...No ei, siinä se on!
"Vanhan ihmisen" hauta on Jeesuksen ristin juurella; siinäkin se on!
Voimme pohtia pelastukseemme liittyviä asioita jatkuvasti ja väsymykseen saakka. Lopullinen vastaus jää kuitenkin loppujen lopuksi salaisuudeksi, johon vain Jumalalta löytyy vastaus.
-
Tämän sunnuntain evankeliumikirjan otsikkoon: "Jeesus herättää uskon". Tarvitaanko enää muuta?...No ei, siinä se on!
"Vanhan ihmisen" hauta on Jeesuksen ristin juurella; siinäkin se on!
Voimme pohtia pelastukseemme liittyviä asioita jatkuvasti ja väsymykseen saakka. Lopullinen vastaus jää kuitenkin loppujen lopuksi salaisuudeksi, johon vain Jumalalta löytyy vastaus.
Komppaan.
-
Herra, ethän kahlitse siihen raamattuus,
jolla on mustat kannet ja virallisuus.
Onhan tarjolla kirja toinenkin,
joka ei mahdu pöydille, ei lasikaappeihin.
”Jos lainaat tekstiä, osoita se selvästi lainaukseksi esim. lainausmerkein tai kursivoimalla se. Lainauksen pitää olla täsmälleen alkuperäisen kaltainen. Jos lyhennät tekstiä keskeltä, osoita se selvästi kolmella viivalla --- tai muulla selvällä tavalla”.
http://www.h-y.fi/foorumi/index.php?topic=74.0
:eusa_think:
-
Hukkuvathan ne tuon tuostakin ja itse kultakin - omapäistä etsimistä enemmän ajattelen että meidät poimitaan ja ohjataan takaisin oikealle tielle aikamme harhailtuamme...
Mulle jäi nyt pyörimään tuo tie-teema ja mieleen putkahti ainakin kolme Siionin virttä:
SV 132:5
Ja vielä pyydän: estä eksymästä Ja kevytmielisesti elämästä,
Tee vaelluksestani nuhteeton. Suo usko altis, teeskentelemätön.
Maan matkalta vie kotiin, Väsymätön. Tie outo on.
SV 133:4
Jos milloin eksyn tieltä, Taas vedä minut sieltä
Alusta alkamaan. Vain sinun seurassasi
Opetuslapsenasi Elävän synnintunnon saan.
Ja uusista SV 275:3
Sinun valosi loistaa tiellä, jolta muuten eksyisin.
Sinä, Mestari, kannat siellä, missä horjun, kaadunkin.
Sillä sinun on valta ja voima, sillä sinun on valta ja voima.
Ja onhan niitä paljon paljon muitakin.
-
-Lainausmerkkejä tai ei, niin näistä oli minulle ajankohtaisesti tosi paljon iloa, kiitos. Nämä näyttävät sein liittyvän johonkin elämänmuutokseen, pieneen tai suureen.
- Oikeastaan toinen kysymys on, enemmän uteliaisuutta kuin nyt juuri omaa murhetta koskeva, eli kuin on olllut joskus herännäisyyden alkuaikoina. Huomaan osaavani oman maan kaikenkaikkista kirkkohistoriaa kelvottoman huonosti - tai osaaminen on tasoa minne rakennettiin ensimmäiset kivikirkot tai mikäkokoisia palkkaetuja nautti ensimmäinen piispa. Tästä on varmaan olemas kirjallisuutta, voi olla työläs selittää foorumilla, ellei lyhyt ja helppo tunnu mahdolliselta. Paavo Ruotsalaisestakin osaaminen on tasoa yks ooppera ja savupirtti...ja seppä Högman tietty... mtta esimerkiksi puvun ottaminen ja oikeastaan koko nimitys heränneet on jo teemoja joista en ainakaan vastaisi jos kadulla kysyttäisiin.
-
Benkun huomautuksen johdosta, seuraava:
Siteeraamani Aaro Hellaakosken runo " Raamatuita" on v. 1953 ilmestyneestä "Huomenna seestyvää" teoksesta.
Runoteos siis julkaistiin postuumisti.
Siteeraan myös Hellakosken aforismia:
"Tietä käyden on tien vanki.
Vapaa on vain umpihanki."
-
onkohan hän körttiläinen... ?
-
onkohan hän körttiläinen... ?
On vain kahdenlaisia ihmisiä: körttiläiset ja muut.
(Aforismini ei ehkä liity tänne, kirjoittelin ajatuksenivirtaa)
-
Körtit ne vasta muita ovatkin.
-
Niin näkyy.
-
Minulle herännäisyyden uskontulkinnan yksi kirkkaimmista helmistä on täsmällisten määritelmien kaihtaminen. Kaikki, mikä voidaan pukea sanoiksi "ulkopuolelta", määritellä käsitteeksi, voidaan myös kahlita muotiksi: näin tulee toimia, tämä on pelastuksen järjestys. Paavo Ruotsalainenkin varoitteli tällaisesta, ymmärtääkseni kaikki tämänmuotoinen puuha oli hänestä aivouskoa. Vaikka siinä kuinka olisi oikeat sanat kohdallaan, oikea oppi ja siihen uskominen ei ihmistä pelasta. Usko on suhde, olemisen tapa - ja varmaan tästäkin saa vaatimuksen. Mutta se, että Siionin virret on kirjoitettu puhuttelumuotoon, kutsuu niitä veisaavaa ihmistä sellaiseen sielunliikkeeseen, mihin kuvaileva ja määrittelevä teksti ei kutsu. Jälkimmäinen kutsuu yleensä ymmärtämiseen, oivaltamiseen, oikeiden käsitteiden kirkastumiseen. Mutta
Ah, armon Herra suloinen, mun kuule huutoani
kutsuu suhteeseen.
Ehkä näille ei tarvita tyhjentäviä määritelmiä edes liikkeen sisällä. Niistä voi puhua seuroissa hapuillen tai ystävälle saunassa salaa. Ja kuulostella, onko joku muukin kokenut asiat jotenkin näin. Määritelmät syntyvät sitten siinä suhteessa, joukkoonkin rakastetaan rakkaudella, ihmisten välisellä suhteella, yksilötasolla.
-
Eeva-Kaisalle oikein paljon kiitoksia, sillä tämä kyllä selkeytti paljon!!!