Kirjoittaja Aihe: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!  (Luettu 15734 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #45 : 23.02.19 - klo:17:57 »
Nyt avasit ajatuksiasi enemmän, ja alan ymmärtää ikävääsi.

Onko myös kuulunut viestiä että hiippakunnan tulisi siirtyä Vaasaan, vai olenko nähnyt unta.

Nyt sitten mietin kuinka Malmivaarojen ja muiden pappien ansiota oli että hiippakunta tuli aikoinaan Lapualle, mutta Kuopion hiippakunta ei mennyt Nilsiään.

Milloin ja millä perustein hiippakunnat muodostettiin ?
Täällä Lahdessa vastustetaan Mikkelin hiippakuntaan siirtoa.

Piispa Peura muutti siis jo Seinäjoelle. Hänelle eivät kelvanneet lapualaisten taloehdotukset.  Hiippakunnan keskeispaikaksi on muutama vuosi sitten ääneen ehdotettu Jyväskylää - ja kyllä Seinäjoki on myös esillä ollut. Ja siellähän piispa Peura esikuntineen nykyään neuvoa pitää. Tuosta olen jo muutamaan otteeseen eri paikkoihin kirjoittanut, että Seinäjoelle kuuluu Tangomarkkinat, ja Lapualle hiippakunta.

Lapuan keskeispaikaksi- hiippakunta - tuloon vaikutti alueen vahva uskonnollinen menneisyys. Puolustusministeri Kustaa Tiitu oli avainasemassa kun Lapua sai hiippakuntapaikkakunnan aseman. Moni tosin puhui tuolloin poliittisesta pelistä ja muistutti Kustaa Tiitun syvästä ystävyydestä Kekkoseen. Valitettavan vähäistä oli tuolloisten "arvelijoiden" tosiasiallinen tieto historiasta ja perinteestä: Tiitun talossa Lapuan Liuhtarissa pidettiin herännäisseuroja, siis heränneiden kokoontumisia virsineen ja puheineen, jo 1840-luvulla( ! ) .

Eli näen tässä nyt monia samanaikaisia virtauksia - ja toivon totisesti ettei lapsi mene pesuveden mukana. :kahvi:

Poissa Mauno

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 758
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #46 : 11.05.19 - klo:15:50 »
Herättäjän Kirjakauppa Kosolan talossa on lopetettu. Talo on myyty perinteistä pohjalaista hirsitaloasumista kunnioittavalle taholle, jolla on tavoitteena kunnostaa talo.
Herättäjä-Yhdistyksen pääkonttori pysyy Lapualla. Sieltä ja nettikaupasta saa edelleen ostaa Herättäjä-Yhdistyksen kustannustuotteita.
Päämaja siirtyy Lapuan opiston tiloihin vuokralle reilun puoli kilometriä etelän suuntaan.



Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #47 : 11.03.21 - klo:23:41 »
Karmean uutisen luin hetki sitten: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa Lapualla. Ja kaiketi myös H-Y:n talo pannaan myyntiin. Geneettis-ympäristöllisistä syistä tiedän lähes kaiken sekä H-Y:stä että Herättäjän kirjakaupasta. Tekee mieli sanoa nyt ääneen, että verekset voimat heti kehiin ja nyt on pelastettava se mikä pelastettavissa on. :kahvi:
Herättäjän Kirjakauppa Oy:n toiminnan lopettamisesta aiheutuneita luottotappioita kirjattiin tulokseen 86 981 €.  :eusa_pray:

Lähde

TALOUS, VARAINHANKINTA JA HERÄTTÄJÄJUHLIEN TALOUDELLINEN TULOS
https://www.h-y.fi/media/liitetiedostot/yhteen-hiileen-2019_.pdf

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #48 : 12.03.21 - klo:14:48 »
Vanhojen Siionin virret englanniksi tulevat olemaan edelleen saattavissa. Mahdollisesti joskus ranskaksi ja espanjaksi. Voittoa ei oteta myynnistä ja levitän ilmaiseksi niin paljon kuin voin.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #49 : 15.03.21 - klo:18:20 »
Vanhojen Siionin virret englanniksi tulevat olemaan edelleen saattavissa. Mahdollisesti joskus ranskaksi ja espanjaksi. Voittoa ei oteta myynnistä ja levitän ilmaiseksi niin paljon kuin voin.
Palkkiosi on oleva suuri taivaassa, jossa saamme yhdessä suuren joukon kaikista kansanheimoista ja sukukunnista, kansoista ja kielistä laulaa vanhoja Siionin virsiä kiitosvirsinä Karitsalle.  :109:

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #50 : 15.03.21 - klo:18:32 »
Palkkiosi on oleva suuri taivaassa, jossa saamme yhdessä suuren joukon kaikista kansanheimoista ja sukukunnista, kansoista ja kielistä laulaa vanhoja Siionin virsiä kiitosvirsinä Karitsalle.  :109:

Joku raja sentään.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #51 : 15.03.21 - klo:19:01 »
Tämä on nyt juuri sitä mitä kuullaan ja nähdään viestimistä. Pääkaupunkiseutu täyttyy, maaseutu hiljenee.

Ei läheskään kaikki enää mene kuten ennen, eikä meidän mieltämme kysytä. Mammona määrä ! :018:

Olisipa pääkaupunkimme vaikkapa Tampere, Lahti tai Seinäjoki niin olisi tilaa ympärillä kasvulle. Ei tarvitsisi meren päälle rakentaa.   :icon_wink:
Aamen! Kukaan ei voi palvella kahta herraa Jumalaa että mammonaa. Jos uskovainen edelleen pitää kiinni jostain tästä maailmasta, niin se estää Jeesusta tulemasta sydämen valtaistuimelle.  :eusa_pray:

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #52 : 15.03.21 - klo:19:20 »
Joku raja sentään.
Taivaassa Karitsalle kuuluu rajaton kiitos, kunnia ja ylistys vanhoissa Siionin virsissä!  :109:

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #53 : 15.03.21 - klo:19:23 »
Jos uskovainen edelleen pitää kiinni jostain tästä maailmasta, niin se estää Jeesusta tulemasta sydämen valtaistuimelle.

Toisaalta tämä maailma on Jumalan hyvä luomus, jonka lahjoista meidän on lupa nauttia. Rohmuta ei saa ja kiitollisuus pitää muistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #54 : 15.03.21 - klo:19:25 »
Taivaassa Karitsalle kuuluu rajaton kiitos, kunnia ja ylistys vanhoissa Siionin virsissä!

Taivaassa lauletaan uutta virttä. Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #55 : 15.03.21 - klo:20:03 »
Toisaalta tämä maailma on Jumalan hyvä luomus, jonka lahjoista meidän on lupa nauttia. Rohmuta ei saa ja kiitollisuus pitää muistaa.
Toisaalta Raamattu myös varottamalla varottaa uskovaista rakastamasta maailmaa ja sitä, mikä maailmassa on, sillä muuten Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa (1.Joh.2:15-17).  :eusa_pray:

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #56 : 15.03.21 - klo:20:07 »
Taivaassa lauletaan uutta virttä. Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä.
Tuskinpa Karitsa estääkään meitä laulamasta herännäisyyden hengessä syntyneitä vanhoja Siionin virsiä. :109:

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #57 : 15.03.21 - klo:21:50 »
Toisaalta tämä maailma on Jumalan hyvä luomus, jonka lahjoista meidän on lupa nauttia. Rohmuta ei saa ja kiitollisuus pitää muistaa.

Luterilainen taisi tarkoittaa termillä "maailma" ihmisiä, jokta eivät ole Jumalan lapsia.
Pena taasen tarkoitti samalla termillä kaikkea luotua, mitä maailmassa löytyy.


Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #58 : 15.03.21 - klo:22:17 »
Toisaalta Raamattu myös varottamalla varottaa uskovaista rakastamasta maailmaa ja sitä, mikä maailmassa on.

Rakkaus maailmaan on minun ymmärtääkseni juuri sitä 'rohmuamista', maallisen hyvän ahnehtimista ja keräämistä varastoon. Meillä on käyttöoikeus, mutta ei omistusoikeutta.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Herättäjän kirjakauppa lopettaa toimintansa!
« Vastaus #59 : 15.03.21 - klo:23:39 »
Rakkaus maailmaan on minun ymmärtääkseni juuri sitä 'rohmuamista', maallisen hyvän ahnehtimista ja keräämistä varastoon. Meillä on käyttöoikeus, mutta ei omistusoikeutta.
Aamen! Herännäisyyden hengessä körttiläinen vaatimattomuus ja Siionin virret hiljentää maailman äänet murtaen mammonan vallan.  :eusa_pray:

Hiljennä äänet maailman
ja murra valta mammonan.

Siionin virsi 164  - Haavio, Jaakko