Luin kyseisen lomakkeen ja täyttelinkin kiireesti ennen päätöseuroja yhdessä kavereitten kanssa, ja kyllä mekin naureskeltiin niille kysymyksille. Selvästihän sitä lomaketta ei oltu suunnattu yksinomaan körteille. Minulle ainakin jäi vähän semmoinen maku, että minun olisi ollut helpompi vastata moneen kysymykseen, jos olisin ollut vieraana jollain muilla juhlilla.
Osa kysymyksistä taas oli aivan liian kaukana normaalien ihmisten arkikieleen liittyvistä ilmauksista, ja ennen keikkea, kieli oli semmoista monissa kysymyksissä, että piti kyllä kahdesti miettiä, että mitä kysytään, ja mitkä ovat vastausvaihtoehdot, erityisesti siinä monien huomaamassa raamatuntulkintakysymyksessä.
Minulle jäi kylläkin kaikkein päällimmäiseksi mieleen ne kysymykset , joissa luodattiin ihmisten eettisisä ajatuksia, kuten "onko väärin vaatia sosiaalitukea, johon ei ole oikeutettu?" tai "onko oikein jättää maksamatta julkisissa kulkuneuvoissa?" Mitä ne oikein kertovat hengellisten juhlien vieraista, näin niin kuin yleisesti? Tottakai körtti, yhtähyvin kuin vanhoillinen lestadiolainen tai rukoilevainen voi vastata näihin aivan samalla tavalla. Tällaiset kysymykset eivät oikein kyllä edes liittyneet aiheeseen.