Miten on?

[seppos]

Oli mielessä kysymyksiä
Saako puhua pikkuisen tai ihan reilusti perättömiä, jos tarkoittaa hyvää?
Saako puheeseen laittaa ns. evankelistalisää, eli jatkaa totuutta tarinalla tehon lisäämiseksi hyvässä tarkoituksessa?
Saako pikkuisen venyttää omaatuntoa, vai pitääkö olla sittenkin rehellinen, vaikka se ei olisi kivaa?
jne?

[Jampe]

Mikäli kysymäsi asiat liittyvät hengellisyyteen, niin mielestäni pitää niissä olla erityisen tarkkana ettei venytetä yhtään. Muissakin asioissa oikeastaan on sama mutta hengellisissä asioissa ja uskon nimissä pienikin valehtelu tai värittäminen on anteeksiantamatonta.

[seppos]

Mikäli kysymäsi asiat liittyvät hengellisyyteen, niin mielestäni pitää niissä olla erityisen tarkkana ettei venytetä yhtään. Muissakin asioissa oikeastaan on sama mutta hengellisissä asioissa ja uskon nimissä pienikin valehtelu tai värittäminen on anteeksiantamatonta.

Sorry huono kysymyksenasettelu, mutta kysymykset liittyvät nimenomaan hengellisyyteen.

[Pirska]

Oli mielessä kysymyksiä
Saako puhua pikkuisen tai ihan reilusti perättömiä, jos tarkoittaa hyvää?
Saako puheeseen laittaa ns. evankelistalisää, eli jatkaa totuutta tarinalla tehon lisäämiseksi hyvässä tarkoituksessa?
Saako pikkuisen venyttää omaatuntoa, vai pitääkö olla sittenkin rehellinen, vaikka se ei olisi kivaa?
jne?

Ei!
Ei!
Ei! Pitää olla rehellinen!

[öppiäinen]

Eroaako kysymyksesi äskettäin aloittamastasi legenda-ketjusta?

Yleisesti kuvittelisin, että voi olla tilanteita, joissa on pienempi paha poiketa hieman totuudesta kuin kertoa kaikkea ihan suoraan. Sitä kutsutaan hienotunteisuudeksi. Jotkut voivat olla niin nokkelia että keksivät aina tavan kertoa silkka totuus hienotunteisella tavalla, mutta me kaikki emme ole.

Mikäli oikein ymmärrän mitä tarkoitat evankelistalisällä, se ei kuitenkaan liene nykyään tarpeen.

Vanhoja kristillisiä legendoja, sitä mitä on kehitetty uskontunnustuksen opin puolustukseksi jne. en käy arvostelemaan.

Tuntuu että vihjaisit kysymykselläsi johonkin tiettyyn tapaukseen tai tapaustyyppiin tai vaikkapa saarnaajaan. Jos näin on, niin enpä käy tapausta tuntematta sanomaan, tekeekö mielestäni oikein vai ei. (Ja mitäpä se oikeastaan minulle kuuluu; kunhan omista sanoistani pitäisin huolen. Ei nyt heti löydy siltä puolelta tähän mehevää esimerkkiä.)

[seppos]

Eroaako kysymyksesi äskettäin aloittamastasi legenda-ketjusta?

Yleisesti kuvittelisin, että voi olla tilanteita, joissa on pienempi paha poiketa hieman totuudesta kuin kertoa kaikkea ihan suoraan. Sitä kutsutaan hienotunteisuudeksi. Jotkut voivat olla niin nokkelia että keksivät aina tavan kertoa silkka totuus hienotunteisella tavalla, mutta me kaikki emme ole.

Mikäli oikein ymmärrän mitä tarkoitat evankelistalisällä, se ei kuitenkaan liene nykyään tarpeen.

Vanhoja kristillisiä legendoja, sitä mitä on kehitetty uskontunnustuksen opin puolustukseksi jne. en käy arvostelemaan.

Tuntuu että vihjaisit kysymykselläsi johonkin tiettyyn tapaukseen tai tapaustyyppiin tai vaikkapa saarnaajaan. Jos näin on, niin enpä käy tapausta tuntematta sanomaan, tekeekö mielestäni oikein vai ei. (Ja mitäpä se oikeastaan minulle kuuluu; kunhan omista sanoistani pitäisin huolen. Ei nyt heti löydy siltä puolelta tähän mehevää esimerkkiä.)

Minulla on mielessä useita tapauksia negatiivisessa ja positiivisessa mielessä, siis ei vain yksi. Evankelistalisä on helluntailaisilta ystäviltäni opittu ilmaisu. Se tarkoittaa vaatimattoman toden paisuttamista tehon lisäämiseksi perättömällä jatkeella.

[steal]

Totuudessa pitäisi pyrkiä pysymään koska jos "värittää " liikaa, niin se kaatuu jossain vaihessa asiaa vasten.
Aika mielenkiintoinen aihe kun alkaa miettimään, tässä ois paljon aihetta pohdintaan.   

[öppiäinen]

Evankelistalisä on helluntailaisilta ystäviltäni opittu ilmaisu. Se tarkoittaa vaatimattoman toden paisuttamista tehon lisäämiseksi perättömällä jatkeella.

Mistä lähtien evankelistojen Tosi on ollut vaatimaton 

Joo ei, huonosti käy itse asialle jos siihen perättömiä jatkeita sepittelee. Aina ei tietenkään ole kovin taitava evankelista eikä osaa asiaansa esittää niin että kuulija vakuuttuisi, mutta silloin on perättömien jatkeiden sijaan parempi pitää suu supussa ja ja käden ristissä ja pyytää/hankkia viisautta. Tai vaihtaa alaa.

[Jampe]

Joskus olin niin naivi että kuvittelin uskovaisten ainakin puhuvan totta ja olevan luotettavia kunnes opin että ainoa ero lienee siinä että uskovaiset valehtelevat hyvällä omallatunnolla koska kuvittelevat tarkoituksen pyhittävän keinot. esim. kaikki kuulemani/lukemaani n. 200-300 ihmeparantumis-, kuolleistaherättämis-, ja "suurten ihmisjoukkojen kääntymistarinaa" ovat silkkoja valheita. Ryöttäsyntinenkin valehtelee, ehkä jopa hyvällä omallatunnolla, mutta uskovainen hyvin monesti kuvittelee tekevänsä oikein valehdellessaan.

Itsensä pettäminen on eräs hienostuneemman hengellisen epärehellisyyden alalaji. Uskova esim. kuvittelee kaikenlaisia tuntemuksia koska toivoo niitä. Kaikenlaiset "Jumalapuhuiminulleettä..." -legendat ovat 99,99999% :sti itselleen valehtelua, samoin monenlaiset "syliinkäpertymiskokemukset" ym. kuvitelmat yliluonnollisuuksista.

uskon kyllä että Jumala puhuu mutta useimmiten ja tavallisesti niin arkisella tavalla ettei sitä haluta kuulla, pitää olla jotain "stydimpää" boostaamista...

[steal]

 " Jokainen " valehtelee jossain vaiheessa elämäänsä.

[vn]

Onpas täällä nyt mielenkiintoinen aihe.

Öppiäisellä hieno oivallus: "Mistä lähtien evankelistojen Tosi on ollut vaatimaton?"
Just' niin...ei todellakaan.
Tämä perustotuus ei kaipaa mitään epämääräisiä lisäyksiä, sen lapsikin ymmärtää.

Itse olin legenda-aiheessa vähän sitä mieltä että niitä voi käyttää, kunhan selvästi tuo ilmi että
ei ole tosiasiasta / tapahtumasta kyse.

Mutta tästä...hengellisessä mielessä puheen täydentäminen valheella?
En heti ymmärrä mistä kyse ja miksi...?
Paitsi että ehkä tuo mitä aiemmin manittiin...tehostetaan aina näin: "Jumala puhui minulle"....
"Minulle asia on kirkastunut näin"...
Toki näin voi ollakin, mutta erittäin herkästi on vaara ettei näin olekaan vaan tätä käytetään
väärin omien (hyvienkin) tarkoitusperien saavuttamiseksi.

Se että jätetään sanomatta...
tulee yksi tilanne mieleen
Itse ajatellaan jotenkin "kummallisesti" toisesta ihmisestä, tunnetaan tarve mennä
"pyytämään anteeksi" tai "selittelemään"  ja toinen ei ymmärrä eikä tiedä tällaisesta mitään,
tässä tilanteessa parempi olla hiljaa ja tutkia vain itseään.

Vielä tuosta "omantunnon venyttämisestä", koen sen liittyvän enemmän siihen millaista elämää itselleen "sallii" eikä niinkään siihen mitä puhuu.

[Pirska]

---Vielä tuosta "omantunnon venyttämisestä", koen sen liittyvän enemmän siihen millaista elämää itselleen "sallii" eikä niinkään siihen mitä puhuu.

Erittäin hyvä huomio!!!

[PekkaV]

   Sydämmen kyllyydestä suu puhuu.

[Leena]

Oli mielessä kysymyksiä
Saako puhua pikkuisen tai ihan reilusti perättömiä, jos tarkoittaa hyvää?
Saako puheeseen laittaa ns. evankelistalisää, eli jatkaa totuutta tarinalla tehon lisäämiseksi hyvässä tarkoituksessa?
Saako pikkuisen venyttää omaatuntoa, vai pitääkö olla sittenkin rehellinen, vaikka se ei olisi kivaa?
jne?

Ei saa puhua perättömiä. Tarkoitus ei pyhitä keinoja.  

Ainut mitä jäin miettimään oli tuo omantunnon venyttäminen silloin jos joku mielellään kuulisi itsestään jotakin hyvää, vaikka nyt ulkonäöstään, ja kysyy, ja rehellisin vastaus olisi toiselle kielteinen...   muuta mitä hän toivoo,    ja minulta kysyttäisiin. 
 Se, ettei loukkaa, vaatii  kai tilannekohtaisesti sen ettei ainakaan ihan realistisesti kuvaile totuutta?  

[malla]

Olisi hyvä olla mahdollisimman rehellinen.
Ainakin opetella sitä, harjaannuttaa itseään rehellisyyteen.