Kyllä minäkin luen mielelläni historiaa vaikka sen kirjoitusta onkin aika monenlaista. Mielelläni en muistelisi enää sisällissodan aikoja vaan laulaisin niiden kohdalla että "anna arpisten haavojen olla", mutta minulla oli eräs kirja jonka vein paikalliseen divariin. Kirja oli J.R.Hannulan Suomen vapaussodan historia (1938). Oli melko asenteellista tekstiä historiankirjoitukseksi. Oli kirjassa kyllä hyviäkin puolia ja mielenkiintoinen se oli kaikkine karttoineen. Tekstin yleisilme oli kuitenkin puistattava. Sain opuksesta kympin ja se näkyi olevan jonkin aikaa ikkunassa myynnissä kahdellakympillä.
Asenteellistahan se teksti on, mutta muistaakseni muuten pätevää sotahistoriaa.
J. O. Hannula oli eversti ja Sotakorkeakoulun sotahistorian ja strategian opettaja. Hänen pääteoksensa on mielestäni
Sotataidon historia I-III, jossa ei aiheesta johtuen ole liiemmin asenteellisuutta. Esitys on asiallista silloinkin, kun kuvauksen kohteena ovat suomalaiset, kuten
Joutselän taistelussa, jonka kuvaukseen myöhemmät tutkijat eivät ole tuoneet mitään olennaista lisää.
Löysin muuten Vanhan kirjallisuuden päiviltä kaksiosaisen teoksen
Kansalaissota dokumentteina. Alkuperäiset tekstit ovat historianharrastajalle korvaamattomia. Onhan niitä siteerattu tutkimuksissakin, esimerkkinä kuusiosainen
Punaisen Suomen historia, jonka satuin löytämään eräästä antikvariaatista, mutta dokumenttikokoelma on hyvä lisä.
Kunpa vielä saataisiin tuon ajan sanomalehtiä digitoituna Kansalliskirjaston verkkopalveluun. Se sopisi hyvin juhlistamaan satavuotista itsenäisyyttä. Eikä kyse on isoista rahoista, vuositasolla varmaan sadalla tonnilla saataisiin projekti pyörimään. Jos tunnette poliitikkoja, niin survokaa tämä asia niiden kaaliin.
Mt