Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: jUHOMA4 - 13.04.08 - klo:10:31
-
TV:ssä oli tuo kysymys (kuudes aisti ohjelmassa)
Jos jätämme syrjään taloudeset ja teknilleset asiat, vaan kysymme oliko ennen paremmin hengellisissä asioissa körttikansalla. Kyllä oli !
Kun muistelee viime vuosisadalta aikoja, Otan esimerkiksi vain yhden ajanjakson. - Aku Rädyn aika - Silloin pohjanmaan ja savon kuumissa seuratuvissa raikui siionon virret , niin voimakkaasti, että tuntui seinät ihan pullistuvan. Silloin herättäjäjuhlilla väliajoilla pyöri kasetti , jossa Ville Kuoppala lauloi jykevällä äänellään "Ah miksi vielä epäilet, mikset jo Herraan luota"
Olen ollut aistivinani, että tällä foorumillä on joitain , jotka muistavat ja ehkä kaipaavatkin niitä aikoja. En koskaan unohda tunnelmaa, joka vallitsi Akun hautajaisissa v. 1965.
Hyvät nuoret , jotka luette foorumin kirjoituksia, menkää useaan kertaan läpi siionin virsi 208. Silloin harry potter voi vähäksi aikaa unohtua.
-
Jokaisena aikana on vähän kaikkea, hyvää ja huonoa. Mutta myönnän aika usein meneväni menneeseen, niin kauas kuin mitä minä pystyn, tässä herännäisyydessä.
Mutta: pitkäkestoisesti emme saa emmekä voi vajota nostalgiaan. Vaikka vahvaa ja väkevää aikain takaa löytäisimme, muistaisimme, niin tänäinen elämä vaatii tänäisiä ajatuksia ja tekoja.
Virren voi virittää nyt ihan kuten ennen.
-
Minä en lakkaa ihmettelemästä ihmisen sokeutta!
Lapsen ja nuoren kokemus on tuore. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä kirkkaammiksi muistot kultautuvat. Nykyhetki käy aina vain kaoottisemmaksi. Pienet seesteisyyden hetket eivät peitä elämästä irtautumisen kokemusta. Painakaa tämä mieleenne, älkääkä haikailko vanhoja pahoja aikoja. Se on itsepetosta. Teidän kuluneet nivelenne narisevat.
Lapsissa on tulevaisuus. Iän myötä oleellinen pelkistyy. Se on tätä päivää.
-
Minä en lakkaa ihmettelemästä ihmisen sokeutta!
Lapsen ja nuoren kokemus on tuore. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä kirkkaammiksi muistot kultautuvat. Nykyhetki käy aina vain kaoottisemmaksi. Pienet seesteisyyden hetket eivät peitä elämästä irtautumisen kokemusta. Painakaa tämä mieleenne, älkääkä haikailko vanhoja pahoja aikoja. Se on itsepetosta. Teidän kuluneet nivelenne narisevat.
Lapsissa on tulevaisuus. Iän myötä oleellinen pelkistyy. Se on tätä päivää.
Totta tuokin, mutta moni asia on tässä siirryttäessä yksiarvoisesta moniarvoiseen yhteiskuntaan monimutkaistunut. Yksiarvoisessa maailmassa oli helppo elää jos arvot sopivat pirtaan. Se voi tuntua vain hyvältä silloin ja nyt.
Jostain syystä ole aina arvostanut tuota virttä, vaikka se monesta on liian kova. Muistan hyvin elävästi kristilliset teinipäivät joskus 1960 luvun alussa Järvenpään seurakuntaopistolla. Iltaseurat olivat poikkevat. Niissä veisattiin vain vahvoja virsiä ja puheetkin olivat samalla aaltopituudella.
2. Kuka lie kodin, kaupungin löytänytkään,
joka säilyä voisi maan päällä!
Ilo häipyy vain hetkisen kestettyään,
kuten kuihtuvi kukkanen täällä.
Elo täällä kuin unta ja varjoa on,
kuten kuohuva koski se on levoton,
veden lailla se hiekkahan haihtuu.
Tämän jälkeen Juhani Kopposela piti vankan puheen kehruu Martan hautajaisista. Myös Juhoman ehdottama virsi veisattiin niissä seuroissa. Seuroissa oli käsin kosketeltava tunnelma ja oli sitten aika yllätys, kun lähdimme kotiin niin pääsin uskonnonopettajani (tunnettu pappi)kyydissä. Hän haukkuin nämä seurat lyttyyn. Nuorten tulee veisata iloisia lauluja. Varovasti yritin puolustaa seuroja, että sehän lähti nuorista, mutta piti muistaa, että kakki mitä puhut vaikuttaa numeroon.
Kiitos Juhoma se oli silkkaa asiaa.
-
Kiitos, satman! Veit sanat suustani!
On sitä osattu haikailla menneitä ennenkin:
"Ajat ovat vaikeat. Lapset eivät enää tottele vanhempiaan, ja kaikki kirjoittavat kirjoja." Marcus Tullius Cicero (106 - 43 eKr.)
Minä olen kokenut niin ihmeellisiä asioita tämän ystäväkansan parissa, että olen sillä tiellä vieläkin. En ole nuori mutta en vielä vanhakaan, 32 vuotta, mutta siihen mahtuu kovin paljon kokemuksia elävästä herännäisyydestä. Pienenä olen pyörinyt seurapenkkien alla virrenhyrinässä, nukahtanut ukkojen tylsiin puheisiin, josta en mitään ymmärtänyt, rippikoulussa Saaressa oivaltanut armonjärjestyksen niin että jossain muussa liikkeessä sitä sanottaisiin uskoontuloksi, ja monet kerrat uudestaan isosena, talkoolaisena, herättäjäjuhlilla, ystävien kanssa jutellessa. Olen jakanut upeita hetkiä rippikoululaisteni kanssa, saanut olla mukana omalla tavallani välittämässä eteenpäin sitä uskonkokemusta, josta itse olen päässyt osalliseksi. Olen itkenyt ilosta jakaessani ehtoollista ystäväkansalle, kuunnellessani huikeaa veisuuta ympäriltäni, palvellut ja ollut palveltavana. Olen saanut heränneeltä kansalta niin paljon rakkautta, niin paljon toivoa ja voimaa, etten usko, että olisin edes elossa ilman sitä. Turpiinkin on tullut, mutta niinhän se ihmisten kesken menee ja kuuluukin mennä. Ja halollakin on lohdutettu - siitäkin olen lohtua saanut, kun olen opetuksen ymmärtänyt.
Kokemuskristillisyyttä parhaasta päästä :)
En ole ainoa, jolle herännäisyys on hyvin elävä liike. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo - vielä näyttää tahtovan puhaltaa tämän ystäväkansan joukossa.
-
Nuoria juuri ajattelinkin tätä aihetta miettiessäni. Ja heitä ajatellen olen muistelmia vanhoista ajoista kirjoitellut, että jälkipolveni voisivat joskus saada edes vilauksen vanhoilta ajoilta. Mitäs siellä Jobin kirjassa kehoitetaankin...
Sanon niin kuin Seppos joskus: en ole teoloki olen teknoloki :wink: yhdesättäkymppiä kävelevä.
-
jUHOMA4:n kun joskus rookaan, niin hatun otan päästä ja käsipäivää sanon kaikella kunniootuksella.
-
Sen viisauden opettaminen nuorisolle, että ennen vanhaan ihmiset olivat samanlaisia ihmisiä ja elämä samaa elämää kuin tänäänkin, on tärkeää. Monet murrosikäiset kuuluttavat meille fossiileille: "No haloo, me eletään jo kakstuhatlukuu, hei! Toi ei oo enää nykypäivää." Heille pitäisi kertoa jotenkin kauniisti ja selvästi, että informaatioteknologian ja viihdeteollisuuden vyöry ei ole muuttanut hyvän ja pahan, valheen ja toden eikä kauniin ja ruman perusasetelmissa oikeastaan mitään.
-
Eeva-Kaisa kirjoitti:
"Ajat ovat vaikeat. Lapset eivät enää tottele vanhempiaan, ja kaikki kirjoittavat kirjoja." Marcus Tullius Cicero (106 - 43 eKr.)
Pena kirjoitti:
Monet murrosikäiset kuuluttavat meille fossiileille: "No haloo,me eletään jo kakstuhatlukuu, hei! Toi ei oo enää nykypäivää."me eletään
Sielunelämässä esintyy omia ilmiöitään: ajattelua,älykkyyttä,tunteita,mielikuvia, käsityksiä ja tarpeita. Nämä myös kuuluvat meidän olemukseen.
Valitettavsti kaupallinen paha myy ja tuottaa elämyksiä, joista monet tulevat jopa riipuvaiseksi, mutta onhan myös kaupallinen hyvä. Emme voi paeta vaan meidän on kohdattava nämä asiat.
Kyllä minäkin haluaisin istua Paavon pirtissä kyntilän valossa. Mutta kun, ei niin ei. Ikää tulee, arvot muuttuu ja menneitä aikoja haikailee. Näin voin vain jälleen todeta että olemme maailmassa elääksemme ja emme paetaksemme elämää.
-
Olin eilen Jyväskylän Kristillisellä Opistolla seuroissa. Seuroja piti Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joka oli kokoontunut sinne johtajansa Pekka Mäntymaan johdolla. Sain yhdessä heidän kanssaan veisata Siionin virsiä, kuunnella seurapuheita ja käyttää itsekin puheenvuoron.
Muistelin tänään seurapuheessani Palokassa sitä, kuinka nuo eiliset seurat nostivat mieleeni lapsuuden ja sen ajan, kun kotipitäjässäni Sievissä istuin seuratuvan penkillä. Piispa Väinö Malmivaaran puhe Jumalan kansan koti-ikävästä ja Aku Rädyn mukaansa tempaava puhe sai körttikansan nyyhkimään penkeissänsä. Joku teki ääneen parannusta synneistänsä, joku polvistui penkin viereen kesken virren veisuun. Varsin kipeitäkin muistoja nousi pintaan niistä seuroista, kun sodassa kaatunutta körttikodin poikaa muisteltiin hänen hautajais- tai muistoseuroissaan. Kerroin kuinka kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni kuunnellessani ja saadessani osallistua virren veisuuseen eilen opistolla. Tuntui, että opiston juhlasalin katto kohosi muutaman metrin ylöspäin veisuun voimasta - aivan samoin kuin ennen suurten seuratupien katot Pohjanmaan lakeuksilla.
En vain voinut sille mitään, että vanhat muistot nousivat pintaan syvältä sydämestäni. Valvoin viime yönä pitkään, kun en saanut edes unta lapsuus- ja nuoruusaikani seurakokemuksia muistellessani. Minun piti vain antaa vanhojen muistojen tulla ja mennä sekä yhä uusien nousta esiin.
Niin se vain on, että herkistyn tällaisten muistojen keskellä usein kyyneliin. Olen miettinyt sitäkin, onko se Jumalan antamaa vahvistusta heikkoon uskooni vai kumpuaako se vain minusta itsestäni?
En itse näe siinä kuitenkaan mitään pahaa, että voimme elää sovussa menneisyytemme kanssa ja ammentaa sieltä voimia jokapäiväiseen elämäämme.
Lars Mikael
__________________________
Elämä on ihmeellistä - sen ihmeellisyyden voi joskus vain havaita vasta jälkeenpäin, kun on nähnyt riittävästi elämää eteenpäin.
-
Kai se puhe saa niin mennä, että tästä ajasta mennään hetkiseksi menneeseen, tullaan tänne, ja hipaistaan tulevaa...
Tärkeää - jopa kenties yllättävän tärkeää - että me kukin sydämestämme kerromme asiat niin kuin ne kullloinkin koemme - ja että etsimme keskustelunaiheita, toisten ja itsemme iloksi ja hyödyksi.
Sanoillamme saattaa olla merkitystä silloinkin kun emme itse sitä huomaa.
On hetkiä, jolloin eteläpohjalaiseen tyyliin sana tai kaksi riittää, muu on turhaa. Toisinaan taas jotain asiaa on etsittävä niin, että sanoja saa tulla.
Tärkeätä on, että virtaa. Nyt kuulostaa siltä että virtaa - ei kosken pauhunaa, mutta virtausta..
-
Hyvät nuoret , jotka luette foorumin kirjoituksia, menkää useaan kertaan läpi siionin virsi 208. Silloin harry potter voi vähäksi aikaa unohtua.
Miksi pitää yrittää loukata? Saako tämä meitä "nuoria" jotka jo jonkinlaista kiinnostusta hengellisiä asioita kohtaan tunnemme niin innostumaan? Vai mikä tämän viimeisen kaneetin pointti siis on?
Siionin virsi 208 kuulunut tähän asti ainakin henkilökohtaisiin suosikkeihin.
On se vaan niin, että joillekin on valitettavan tärkeää pitää kaikenlaisia raja-aitoja ihmisten välillä, olivat ne sitten ikä, sukupuoli, ihonväri tai mitä tahansa. Valitettavasti ainakin omalla kohdallani olen monesti kokenut, että vanhemmilla, kokeneemmilla ihmisillä olisi paljonkin annettavaa nuoremmalle sukupolvelle. Valitettavasti, jos tämä antaminen alkaa jotakuinkin arvelulla siitä, että nykynuoriso on tyhmää, saamatonta tai muuten vain ymmärtämätöntä tieto harvemmin menee perille asti, koska suuttumus aika mainiosti tällaisen vuorovaikutuksen synnyn estää.
-
http://www.youtube.com/watch?v=swkT07TP-mo&feature=related
-
Klassisen musiikin ystävänä kiitän Satman, linkistä. Sain istua tasokkaassa konsertissa ilman, että unikaan pääsi häiritsemään.
Mahtavaa !
-
http://www.youtube.com/watch?v=dIWpKgtRjpY&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=T0ifv3i0Xr4
-
Nuoruudessani luin paljon Robin Hoodia ja Santeri Ivälon seikkailukirjoja ja hamitti kovasti , jos jonkin virren takia joutui keskeyttämään :lol: :roll:
-
Herännäisyyden suhteen on varmasti paljon menetettykin kun on saatettu nuo körttipukua kantaneet sukupolvet hautaan. Sitä tummaa väkeä on suuri ikävä, mutta sellainen tämä ihmisen maailma on: ruohoa olemme täällä, eikä mikään pysy - eikä varmasti olisi täysin hyvä jos pysyisi. Nuo menneet sukupolvet tekivät myös paljon virheitä ja sulkivat pois paljon arvokasta, mutta jokin viisaus liikkeessä asui, kun elävä ja lämmittävä liekki on itsepäisesti säilynyt vaikka paljon onkin muuttunut.
Sen sijaan näkee hyvin paljon etenkin konservatiivisemman kirkkoväen piirissä (ei tarvitse kuin lukea kristillisten lehtien yleisönosastoja) tietynlainen refleksinomainen menneisyyden ihailu, kun oppi oli vielä "puhdas" ja kiveen lyöty, eikä julkista epäilyä ollut tai se ei ollut sallittu. Nykyajan epäkohdat, yletön materialismi ja hedonismi yhdistetään kirkon liberalisoitumiseen ja maallistumiseen. Mutta minkälainen oli yhteiskunta kun vielä se "puhdas" oppi vallitsi eikä ollut edes uskonnon saatikka uskonnottomuuden vapautta? Yhteiskunnassa oli äärimmäistä, irvokasta epätasa-arvoisuutta: pieni rikas vähemmistö peri asemansa ja enemmistö väestöstä eli sadosta toiseen ja jos paha kato tuli niin tuhannet kuolivat tienvarsille, lasten osa oli armottoman kova, taikausko, tietämättömyys ja ennakkoluulot vallitsivat. Noitia poltettiin roviolla, uskonsodat riehuivat, homoseksuaalisuudesta annettiin kuolemanrangaistuksia, kidutus ja muut epäinhimilliset rankaisutavat olivat rutiininomaisessa käytössä.
Tästä valtaisasta moraalisesta alennustilasta olemme hitaasti tulleet pois lähinnä valistuksen, tieteen ja liberalismin pois vetäminä. Kristillinen kirkko on lähinnä toiminut jarruna ja sen konservatiivinen siipi on jatkuvasti yrittänyt jopa kokonaan pysäyttää kehityksen kohti parempaa. Silti, en mitenkään halua väittää, että kirkko olisi ollut syypää noihin kauhistuttavan huonoihin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Sen puutteellisestikin tulkittu oppi olisi monessa suhteessa täysin tuominnut tuon vastenmielisen, jumalattoman menon, mutta oman aikansa tuotteena se ei vain suurimmaksi osaksi pystynyt irtautumaan siitä. Aivan samoin moderni, vähän liberaalimpi kirkko ei ole missään suorassa vastuussa nykyajan monista epäkohdista ja äärimmäisenkin huolestuttavista kehityskuluista. Se on kuitenkin sanottava että nykyinen hyvinvointivaltiomme on tässä syvässä epätäydellisyydessäänkin arvoiltaan paljon kristillisempi kuin oli puhdasoppisuuden ajan armoton säätyvaltio. Mutta kumpikaan yhteiskunta ei ole kyennyt poistamaan ihmisen syvää epätäydellisyyttä ja syntisyyttä - enkä oikein jaksa uskoa, että mikään yhteiskuntamuoto siihen pystyy.
-
En muista noin kaus,kun ajattelen "oliko ennen kaikki paremmin" :cry:
-
En muista noin kaus,kun ajattelen "oliko ennen kaikki paremmin" :cry:
Eiköhän se kulta-aika usein ajoitu noin runsaan sukupolven taakse, omien vanhempien lapsuudenaikaan. Itse ajattelen 30-luvun lapsuudesta, että vaikka köyhää niin myös turvallista oli elää lapsuutta siellä vakaassa maaseutu-yhteiskunnassa Siionia veisaavan kansan keskellä. (Silti tiedän että varjot ja valo sekoittuivat kokemukseen aivan kuten nykyäänkin, ja osa varjoista saattoi olla paljon tummempiakin riippuen siitä, mihin tilanteeseen sattui syntymään.) Tuo oma huomioni kohdistui vähän yleisemmin keskusteluun kirkosta, uskosta ja yhteiskunnasta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta. On kovin helppo ihannoida menneisyyttä, kun näkee edessään niin kirkkaasti nykyhetken epäkohdat, mutta mikään aika ei ole ollut täydellinen ja monessa suhteessa kaukaisempi menneisyys on meidän arvojemme näkökulmasta ollut kauhistuttavan epäinhimillinen ja kova.
-
Eiköhän se kulta-aika usein ajoitu noin runsaan sukupolven taakse, omien vanhempien lapsuudenaikaan.
Minulla se ajoittuu omaan lapsuuteeni.
-
En muista noin kaus,kun ajattelen "oliko ennen kaikki paremmin" :cry:
Eiköhän se kulta-aika usein ajoitu noin runsaan sukupolven taakse, omien vanhempien lapsuudenaikaan. Itse ajattelen 30-luvun lapsuudesta, että vaikka köyhää niin myös turvallista oli elää lapsuutta siellä vakaassa maaseutu-yhteiskunnassa Siionia veisaavan kansan keskellä.
30-luku oli ahdistavaa aikaa Suomen historiassa. Suomen itsenäisyystaistelu oli käyty. Natsit nousivat Saksassa valtaan, fasistit Italiassa. Lapuan liike ja IKL koetteli yhteiskuntajärjestyksemme perusteita. Saksa ja Neuvostoliitto sopivat Euroopan jakamisesta. Sodan vaara tuntui uhkaavalta. Ja sotaan päädyttiinkin vuosikymmenen lopulla.
-
En muista noin kaus,kun ajattelen "oliko ennen kaikki paremmin" :cry:
Eiköhän se kulta-aika usein ajoitu noin runsaan sukupolven taakse, omien vanhempien lapsuudenaikaan. Itse ajattelen 30-luvun lapsuudesta, että vaikka köyhää niin myös turvallista oli elää lapsuutta siellä vakaassa maaseutu-yhteiskunnassa Siionia veisaavan kansan keskellä.
30-luku oli ahdistavaa aikaa Suomen historiassa. Suomen itsenäisyystaistelu oli käyty. Natsit nousivat Saksassa valtaan, fasistit Italiassa. Lapuan liike ja IKL koetteli yhteiskuntajärjestyksemme perusteita. Saksa ja Neuvostoliitto sopivat Euroopan jakamisesta. Sodan vaara tuntui uhkaavalta. Ja sotaan päädyttiinkin vuosikymmenen lopulla.
Tokikin mutta tämä ei välttämättä juuri heijastunut pienten lasten elämään keskellä eteläpohjalaista herännäisyyttä. Äitini etenkin muistelee tuota aikaa suurella lämmöllä, kun ison perheen kanssa viljelivät pitkälle omavaraista tilaansa. Nykyajan näkökulmasta pystyn ymmärtämään, että tämä aikakausi näyttäytyy nostalgisessa valossa, mutta todellakin, se ei ollut mitään todellista kulta-aikaa, valtavien mustien myrskypilvien kerääntymisen aikaahan se lähinnä oli.
-
Minulla se ajoittuu omaan lapsuuteeni.
Pystyisinpä osaltani antamaan omille lapsilleni hyvänä muistetun lapsuuden kasvukivuista huolimatta. Minusta on kyllä mukava olla äiti!
-
Lapsuuteni onnelliset muistot ovat joillekin samoissa vaiheissa mukana olleille synkkiä ja surullisia. Monet asiat vaikuttavat kokemuksiimme. Meillä on kullakin oma luonteemme ja oma asemamme ihmissuhteissa. Leikkivässä lapsijoukossa on usein joku, joka suree jatkuvasti jotakin eikä kukaan huomaa. Joku pitää ilonpitoa pilkkana ja kiusantekona. Joku jää aina viimeiseksi. On hyvä, jos näitä haavoja saa joskus hoitaa. Joskus se tapahtuu vuosikymmenten päästä.
-
sangen sarkastista... sarkastiseen ja inhorealistiseen mielestäni maailmaan me lähetämme lapsemme. :!:
-
Tyän määritelmähän on, että se on vastuksen voittamista. Kasvun ja oppimisen tärkiänä tekijänä on ongelmat ja monenmooset pettymyksekkin. Se hyvä mitä on vanahemmiltansa reppuhunsa saanu auttaa palion matkalla, mutta curling-vanhemmuus, joka siloottaa graniitti mukulan erestä kaiken vastuksen voi aiheuttaa pahan törmäyksen ja särön myähemmäs elämäs.
-
Tokikin mutta tämä ei välttämättä juuri heijastunut pienten lasten elämään keskellä eteläpohjalaista herännäisyyttä. Äitini etenkin muistelee tuota aikaa suurella lämmöllä, kun ison perheen kanssa viljelivät pitkälle omavaraista tilaansa. Nykyajan näkökulmasta pystyn ymmärtämään, että tämä aikakausi näyttäytyy nostalgisessa valossa, mutta todellakin, se ei ollut mitään todellista kulta-aikaa, valtavien mustien myrskypilvien kerääntymisen aikaahan se lähinnä oli.
Olihan silleä Etelä-Pohjanmaalla toinenkin herätys- Meil Kosola, heil Hitler, sanottiin. Lapuan liike. Muilutukset. Tietysti lapset on lapsia. Mutta kai tuommoinen mullistus lapsissakin tuntui. Ainakin vasemmistolaisissa perheissä oli pelon ilmapiiri, kun oikeistolaisiakin poliittisia johtajia muilutettiin itärajalle.
-
Appiukkoni oli susimuilun serkku. Mitä parempaa appiukkoa ei löytynyt. Voi olla, että meille on syötetty voittajien subjektiivista historiantulkintaa. Lapuan liike ja IKL nousivat pelosta kommunismia kohtaan. Hitler ja Mussoliini loivat yhteiskunnan jossa kaikilla oli työtä. Saksan autobaanat olivat Hitlerin ideaa. Tämä on vain näkökulma. :wink:
-
30-luku oli historiassamme surkeaa aikaa. Iso Vihtori suunnitteli sotaretkeä Vennään maalle. Ajatteli, että saisi Ukrainan talonpojista kaverin. Millä varustuksella Kosola olisi päässyt Venäjälle?
Aseita ei ollut riittävästi silloin eikä talvisodan alkaessa. Vieläpä kansakin oli eripurainen.
Onneksi Kyösti Kallio eheytti kansan parahiksi ennen talvisotaa. Löytyi yksimielisyys.
Talvisodan aikana rintamalla oli kuuluisa IKL:n mies E. Simojoki lausunut:'Saisinpa vielä tilaisuuden pyytää sosialidemokraateilta anteeksi, HE TAISTELEVAT'. Tämä on kirjoitettu talvikynttilöissä joko -81 tai-83.
Meillä on aina vastuksia, niistä selvitään. Auttajakin on tiedossa
-
Rauhan aika on lähtökohdissaan hyvä aika. Olkoonkin, että ihmiselle maan päällä on "sota, kilvoitus, vaiva ja työ".
-
Tokikin mutta tämä ei välttämättä juuri heijastunut pienten lasten elämään keskellä eteläpohjalaista herännäisyyttä. Äitini etenkin muistelee tuota aikaa suurella lämmöllä, kun ison perheen kanssa viljelivät pitkälle omavaraista tilaansa. Nykyajan näkökulmasta pystyn ymmärtämään, että tämä aikakausi näyttäytyy nostalgisessa valossa, mutta todellakin, se ei ollut mitään todellista kulta-aikaa, valtavien mustien myrskypilvien kerääntymisen aikaahan se lähinnä oli.
Olihan silleä Etelä-Pohjanmaalla toinenkin herätys- Meil Kosola, heil Hitler, sanottiin. Lapuan liike. Muilutukset. Tietysti lapset on lapsia. Mutta kai tuommoinen mullistus lapsissakin tuntui. Ainakin vasemmistolaisissa perheissä oli pelon ilmapiiri, kun oikeistolaisiakin poliittisia johtajia muilutettiin itärajalle.
Tässä itse asiassa etelä-pohjalainen herännäisyys kantaa suurtakin syyllisyyden taakkaa. Mutta uskon kyllä, että lapsille aika saattoi olla hyvin suojattua ja idyllistä vaikka materiaalisesti niukkaa - ei ole mitään erityistä syytä epäillä näitä muisteluksia ja tuskin edes syyllistää lasta poliittisen tietoisuuden puutteellisuudesta. Itse olen edistyksellinen ja pidän ihmiskunnan esimodernia historiaa hitaana holokaustina, jossa valistus ja liberalismi ovat ensimmäisiä heikkoja muutoksen tekijöitä, jotka kyllä ehkä ovat jo haipumassa pois. En valitettavasti voi myöskään uskoa, että politiikan ja ideologian avulla pystyisimme lopullisesti vapautumaan ihmisluontomme heikkoudesta. Silti on yritettävä.
-
minäkin olen väsynyt idealisti. :cry:
-
Olin eilen illalla juhlistamassa paikallisen setlementtiopiston 70-vuotista taivalta. Juhlassa näkyi entisen ajan hyvä idea, joka tekee tätäkin aikaa hyväksi.
Juha Siltala piti kunnon juhlapuheen ahdistuksesta ajassamme - harvoin pääsee moista virkistystä kuulemaan.
-
Siltala (Juha) on körttipoikia!