Katseeni poimi naisen, joka oli kalpea ja kiiluvasilmäinen kuin yksi Telppäsniityn haravoijista 150 vuotta sitten. Hänellä oli raamattu auki. Lähes jokainen rivi oli merkattu yli jollakin värillä. Ja miten hän keskusteli uskonveljensä kanssa, liikuttavaa ja hiukan hellyttävää.
Näin kai se menee tai on mennyt.
Yhteiskuntamurros ilmenee noinkin.
Ja miten hän siis keskusteli? En pysty palauttamaan. Siinä oli vaan se raamattu, ja hän oli uusi ihminen Katu-pappilassa. Ei Katu-pappilassa kuljeta raamattu mukana. Ainoastaan aamuhartauden pitäjällä on.
Pitäisikö muillakin olla, kysyt. No, asia asiana ja aikansa kutakin. Istuuduttuani hän heti sijoitti minut oikeaan herätysliikkeeseen todetessaan kumppanilleen, ettei kaikki ole kurjaa, on iloistakin. Siis tämä klisee minä vaivainen vain mato matkamies maan.
Katu-pappila on syksyn ollut uusissa tiloissa, vilkkaammassa paikassa, joten uusia on eksynyt ta uusia on joutunut rysään, Ihmisten Kalastajan verkkoon. Se on myös entistä tilavampi. "Tulkaa kaikki", liikkukaamme, leikkikäämme, laulakaamme, iloitkaamme, surkaamme, hymyilkäämme. Tämä on Kirkollisvaalien julistukseni.
Edelläolevan ryöpyn synnytti näky, joka oli kuin körtti 1800-luvulta. Meitä ovat kuvanneet aikalaiset kiiluvasilmäisiksi ja kalpeiksi.