Keskustelu > Yleinen keskustelu

Pop-musiikki kirkossa (uutisesta...)

<< < (2/9) > >>

mies valaan vatsasta:
Höm, olenko siis ahdasmielinen teini kun äänestin ei? No, ehkä olen ahdasmielinen monessakin asiassa, olen siitä kuullut kavereiltanikin kun on ollut keskustelua jostain tällaisista asioista.

Mietin kuitenkin pitkään laitanko rasti ei-ruutuun vai siihen ylempään jossa gospel sallitaan. Sitten ryhdyin ajattelemaan, että kyllähän gospelkin iohan soitettavaa on, mutta tajusin että on niin monenlaista gospelia että enpä todellakaan tiedä. Ehkä sellainen ei niin kiivas gospel, kuten esim, Löyttyn Palmumatolla, sopisi messuun, mutta Terapiaa ja Tarvo Laaksoa en päästäisi messuun laulamaan. Tällä en tietenkään tarkoita kaikkie heidänkään laulujaan, mutta keskimäärin heidänkin laulunsa ovat sellaisia ettei niitä minusta pitäisi messussa soittaa, ainakaan levylle esiintyvillä säestyksillä.

Siis vaikka itse kuuntelen paljonkin musiikkia, semmoistakin mistä monelta saattaisi nousta hiukset pystyyn että "kylläpä on penskalla räävitön meno siinä soittoaparaatissa".

Onko siis kaksinaamaisuutta toisaalla kuunnella lauluja, jotka toisaalla ehdottomasti kieltää? Mielestäni ei, koska messu on aina messu, ja pilaampa sieluani muutoin miten tahansa, messu säilytettävä edes jollain tasolla perinteisenä hartaana tilaisuutena, jonne voi tulle hiljentymään ja ottamaan vastaan Herran ehtoollisen. Muullon kyllä saa sitä "kevyttä" (tai todella raskasta) musiikkia ulisuttaa niin paljo kuin sielu sietää, mutta itse pitäisin messun ja ne erikseen.

Johannes:
Minä menen mieluummin ns. tavalliseen jp:hen, mutta toki on hyvä, jos väliin on semmoisia vaihtoehtoja, jotka houkuttelisivat erilaisia ihmisiä kirkkoon, vaikkapa juuri gospelin avulla. Kuitenkaan viihdemusiikkia en jumalanpalveluksiin toisi, niitä varten on konsertit. Jumalanpalvelus on kuitenkin ensisijaisesti hiljentymistä varten. Meillä on joitain kertoja ollut ns. suomalainen messu. Siinä on paljon kansanmusiikkia mukana yms. Ihan mukava vaihtoehtotilaisuus, mutta tuntuu vähän oudolta, kun lauletaan silkkiuikuista ja muista luontokappalaista uskonnon sijaan. Muutoin kyllä tykkään kansanmusiikista kovastikin. Sen vuoksi on hyvä, ettei niitä ole turhan usein. Kuitenkaan ei niillä mahdottomasti saada lisäystä kävijämääriin. Siis toki ehkä hetkellisesti kasvaa, mutta kun uutuudenviehätys katoaa, niin musiikki-intoilijat häviävät siinä mukana. Vaarana on vakioporukan karsiutuminen. En tiedä, onko teoriassa perää, mutta itselleni on tullut sellainen käsitys siltä pohjalta, mitä olen tilannetta seurannut. Useimmin käyvät kirkossa sellaiset, jotka eivät tule pelkän musiikin takia. Toki vaihtoehtoja on hyvä olla väliin gospelin muodossa.

An-na:
No mutta tässä tullaan siihen kysymykseen, että miksi muka perinteinen virsimusiikki olisi ainoa "oikea" musiikkityyli kirkossa? Jos ajatellaan kirkkomusiikin historiaa (josta en kyllä paljoakaan tiedä), niin virsiperinne tällaisenaan on lähtöisin n. 1600-luvulta, suurin osa myöhemmältä ajalta (uusimmat virret v. 1986 tai Siionin virsistä 2000-luvulta). Yhteen aikaan ainoastaan gregoriaaninen musiikki oli ainoa sallittu musiikkimuoto kirkossa, kaikenmaailman Bachit olivat nykyrenkutusta, syntistä, monimutkaista. Ja näin ihan oikeasti. Ilmiöt toistavat itseään. Nyt ajatellaan, että pop, heavy, kansanmusiikki, ym. eivät sovi kirkkoon, koska ovat perinteen vastaisia. Mutta minkä perinteen? Kirkko oli olemassa jo 1600 vuotta ennen Bachia.

Itse olen kahta mieltä musiikin luonteesta kirkollisissa toimituksissa. 1) Musiikki voi olla väline tekstin tuomiseen. Mielestäni ei ole silloin väliä, minkätyyppistä musiikkia käyttää. Kaikki musiikki, mikä tuntuu hyvältä tavalta välittää ilosanomaa, on juuri oikeaa musiikkia. Pointti on siinä, ettei kaikkien tarvitse tykätä kaikesta. Ei ole pakko mennä pop-messuun, jos ei halua. Mutta jos ei pidä "perinteisestä" virsilaulusta, voi mennä pop-messuun. Ehdottoman tärkeää on kuitenkin pysyä avoimena kaikelle, ts. ei tuomita yhtä tyyliä ennenkö on sen todella kokenut. Ei siis olla fanaattinen virsivihaaja, jos on tuskin yhdessäkään perinteisessä jumiksessa käynyt. On hyvä, että vaihtoehtoja löytyy.

2) Musiikki voi olla itsessään tapa ilmaista Jumalan sanaa. Ei tarvita sanoja, vaan musiikki itsessään on osa Jumalan luomaa kauneutta, osa suurta kokonaisuutta. Elokuvassa Amadeus katkeroitunut säveltäjä Salieri sanoo Mozartin musiikista hyvin mielenkiintoisella tavalla: ”Se oli musiikkia, jollaista en ollut koskaan kuullut. Tulvillaan täyttymätöntä kaipausta. Silloin minusta tuntui, että kuulin Jumalan äänen.”. Itselleni on tullut joskus samankaltainen olo. Joskus harjoitellessani yksin, laulaessani kuorossa, kuunnellessani musiikkia, soittaessani orkesterissa tai ollessani kuulijana konsertissa olen saanut tunteen, että musiikin kauneus on täydellistä, sen olemus on täydessä sopusoinnussa itseni ja ympäröivän maailman kanssa. Tällaisen tunteen minulle on tuonut monikin musiikkityyli, se ei ole rajoittunut yhteen säveltäjään. Se on kanava, jonka kautta pystyn eniten tuntemaan Jumalan läsnäolon. Tämän vuoksikin olen sitä mieltä, että ei yhdenlainen musiikkiperinne voi olla se ainoa oikea tapa, vaan se, minkä ihminen kokee itselleen läheiseksi, voi olla se paras tapa kokea Jumalan läheisyyttä ja ihmeellisyyttä, olkoon se sitten klassista, jazzia, poppia, heavya tai kansanmusiikkia!

mies valaan vatsasta:
No, oikeastaan olen sitämieltä, että ei kirkossa välttämättä tarvitsisi ollenkaan niitä urkuja. Meidän kirkon kanttorilla on esimerkiski mahtava ääni, mutta kun sillä on tapana hukkua sinne urkujen pauhuun, kun kanttorimme innostuu ottamaan kaiken irti niistä hienoista uruistaan.

Kirkossa, tai messussa, meillä puhutaan aina kirkosta kun puhutaan messusta/jumalanpalveluksest, pitäisi laulaa vain kirkkoon sopivaa musiikkia. Liika maallistuminen johtaa siihen että ejetelleen että kaikki on sallittua. Jostainhan sen on pakko llähteä, tässä tapauksessa kehityksen huonoon suuntaan voi pysäyttää.

Urkujen kirkossa pitäisi olla vain tukena sille laululle, mitä ihmiset tuottavat. Silloin veisuu tulisi sydämmestä. JOs kirkkoon tuodaan monenlaisia soittimia aina rummuista hevikitaroihin riipivine soituineen, mitä siitäkin seuraisi. Musiikki alkaisi olla pääasia kirkossa, ja pian siellä soittaisi joku Lovex. Näin voisi tapahtua, koska kukaan ei halua ahdasmielisen leimaa sanomalla, että ei tämmöinen meno käy. Oulun kirkkovaltuustolle on pakko nostaa hattua kun kielsivät sen kevyen musiikin soittamisen messussa.

Jos musiikista tulee kirkossa pääasia, tulee pian kirkon ristisymbolista meille musiikin tunnus, ei ylösnousseen vapahtajan. Alamme palvoa ristiä, mikä on vain symboli, teemme musiikista itsellemme epäjumalan. Tottakai näin voi tehdä perinteisestäkin musiikista. Jumalan palveluksessa pitäisi olla aina etusijalla Jumala, ei ihminen musiikkeineen. Kerran eräs norjalainen matkasaarnaaja sanoi papille joka olisi halunnut soittaa kirkossa kevyempää musiikkia:

"Ei kirkossa tarvitse olla hauskaa. Sinne tullaan hiljentymään, rukoilemaan  Jumalan kasvojen eteen. Jos ihmiset haluavat pitää hauskaa, menkööt kunnan toimintatalolle pelaamaan seurapelejä."

PekkaV:
Setäni sanoi kotikirkkonsa nuorelle kanttorille: "Kun minä olen kirkossa, älä lurita!"

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu